Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat, eikö teillä oikeasti tule mieleen...?
08.12.2022 |
Isovanhemmat, eikö teille ihan oikeasti tule mieleen edes tarjota apukäsiä, kun mieheni on pitkiä päiviä töissä ja minä kolmen alle 4,5 vuotiaan kanssa kotona? Eikö tule mieleen edes poiketa päivällä muutamaksi tunniksi kylään lisäkäsiksi- ja silmiksi? Ei täällä mitään sen kummempaa "työtä" vieraiden edes tarvitse tehdä. Ja kyllä, pyydetty on. Mitään muuta hoitoapua en ole edes uskaltanut näinä vuosina kuvitella saavani.
Miten se on niin hankala osallistua niiden ah niin ihanien lastenlasten elämään? Vai riittääkö se, että nähdään kerran kuukaudessa niin, että saa ottaa lapsista kuvia ja esitellä niitä sitten jälkeenpäin tuttavilleen luoden illuusiota, että osallistuisi tähän touhuun jotenkin. Ja nämä kerran kuukaudessa tapahtuvat vierailutkin ovat lähestulkoon aina niin, että meidän täytyy ajaa isovanhempien luo se 70 kilometriä.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Kun meidän ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi 30 vuotta sitten, anoppi sanoi sairaalassa vieraillessa että hän ei sitten vauvoja hoida. Minusta tämä oli ok, en pyytänyt koskaan häneltä apua. Oma äitini joskus auttoi, kun oli joku meno johon ei voinut vauvaa ottaa mukaan, esimerkkinä vaikka eräs työpaikkahaastattelu, kampaajalla käynti ymv. Meillä tosin vain yksi lapsi, ap:n tilanne toinen.
Onko sinulla ap vaikka joku tuttava joka voisi silloin tällöin tulla kaveriksi? Tai naapuri? Olen itse kokopäivätöissä, mutta voisin tulla vähäksi aikaa apuun, jos joku tuossa tilanteessa tulisi apua pyytämään. En ole itse isovanhempi, toivottavasti joskus vielä...
Kyllä meillä kavereitani omien lapsiensa kanssa käy, mikä on todella hyvä, koska vaikka joku kaveri tuleekin omien lastensa kanssa meille, on siinäkin jo lisäkädet ja -silmät sekä lapsille seuraa. Lähin naapuri on myös jäämässä ensi vuoden puolella eläkkeelle, ja uskoisin, että hän auttaa tarvittaessa erittäin mielellään tai tulee tänne joskus seuraksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en tunnista tuosta itseäni. Autan mummina lasteni perheitä monta kertaa viikossa. Mutta se on minulle helppoa, kun asn vain muutaman kilometrin etäisyydellä.
Tuo 70 km on kyllä pitkä matka ja kallistakin ajella ainakin näin talvikelissä.
Eipä ole isovanhemmilla rahasta pulaa, sen voin kertoa. Mutta meidänhän tuo matka pitää aina ajaa, vaikka toinen meistä on hoitovapaalla.
Ap
70km, oletko tosissasi? Meillä on isovanhemmille 70km matkaa. Sieltä on tultu monesti montakin kertaa viikossa ja vastaavasti sinne on lähdetty ihan ex temporekin. Tunnin ajo, ei todellakaan pitkä matka. Moni ajaa tuon päivittäin kahteen kertaan työmatkakseen.
Ihan ohiksena, se on kyllä pitkä matka vanhemmalle ihmiselle. Ja riippuen tietysti, missä päin Suomea ajellaan. Olemme + 70 v isovanhempia ja varsinkin näin talviaikaan emme aja kovin mielellämme noin pitkää matkaa. Miehelleni on jo tehty kaihileikkaus ja itse olen jonossa leikkaukseen. Hämärässä ja talvikelissä ajaminen alkaa olla meille kummallekin jo riskialtista, vaikka muuten kunto onkin hyvä. On aivan eri asia työikäisen ajella hyväsilmäisenä työmatkaa kuin meidän iäkkäämpien jo näkemisen kanssa kamppailevien eläkeläisten.
Kyllä nämä isovanhemmat muutaman kerran vuodessa jaksaa Lappiin ajaa sen 700-800 kilometriä...
Ap
Et vastannut siihen, miten vastaavat, jos kutsut heidät vaikka lasten synttäreille tai muuten vain kylään vaikka 15.12 klo 14.00?
En ole ap, mutta vastaava tilanne kahden lapsen kanssa, isovanhemmat vajaan yhden kilometrin päässä, eläkkeellä jo 10 vuotta. Eivät ole olleet missään vaiheessa kiinnostuneita näkemään lapsenlapsia kuin sen viiden minuutin ajan, että saa otettua valokuvia, joilla ap:n sanojen mukaisesti luodaan illuusio aktiivi-isovanhemmuudesta. Ja ekan lapsenlapsen kohdalla jouduttiin siirtämään 1-vuotissynttäreitä, vaikka oltiin ajoissa ilmoitettu juhlien ajankohta, tuli isovanhemmille paremmat bileet. Yrittivät tätä siirtohommaa jatkossakin, mutta ilmoitin, että oli kuulkaa ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun siirsin lapsen synttäreitä. Ovat sitten tulleet ja olleet välillä tulematta.
Nyt ovat sitten siinä iässä ja kunnossa, että tarvitsevat itse päivittäin apua ja ihmettelevät, etteivät lapsenlapset tai me aikuiset tulla auttamaan. Niin makaa kuin petaa. En pakota lapsiani käymään isovanhempiensa luona, kun eivät olleet heistä pieninä millään tavalla kiinnostuneita.
Mistä on keksitty tää juttu, että isovanhemmat haluavat esittää isovanhempia? Tai että seniorikansalaiset esittelisi lastensa perheiden kuvia toisilleen?
Ei ainakaan oman äitini kaveripiirissä, siellä ei tiedetä lapsenlapsista mitään, koska kiinnostus on jossain muualla kuin koliikkivauvoissa ja lasten piirustuksissa. Jos joskus 30 vuotta sitten isovanhemmat esitteli lastenlasten valokuvia, niin enää se ei ole muodissa, nyt halutaan elää omaa elämää loppuun asti vailla mitään mummoilua.
Eivät kaikki varmasti esitäkään, mutta joukkoon mahtuu myös näitä, joita ei vois vähempää kiinnostaa, mutta sosiaalisista paineista on pakko esittää, että kiinnostaa, kun ystävänsä ovat kiinnostuneita omista lapsenlapsistaan. Eivät halua mainetta paskoina isovanhempina, niin täytyy olla puhelimessa kuvia, mitä näyttää. Kukin tavallaan.
Miehen puolen isovanhemmat ottaa aina näitä kuvia ja esittelee ympäriinsä. Juuri pari kuukautta sitten miehen äidin siskokin totesi, että "he käyvät teillä varmaan tosi usein" Joo ei todella käy. :D Ja minun äitini vetää omille sisaruksilleen jotain ihme "rakastava isoäiti -roolia." Todellisuudessa on mielenterveysongelmainen, aivan paska isoäiti ja vielä paskempi äiti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun meidän ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi 30 vuotta sitten, anoppi sanoi sairaalassa vieraillessa että hän ei sitten vauvoja hoida. Minusta tämä oli ok, en pyytänyt koskaan häneltä apua. Oma äitini joskus auttoi, kun oli joku meno johon ei voinut vauvaa ottaa mukaan, esimerkkinä vaikka eräs työpaikkahaastattelu, kampaajalla käynti ymv. Meillä tosin vain yksi lapsi, ap:n tilanne toinen.
Onko sinulla ap vaikka joku tuttava joka voisi silloin tällöin tulla kaveriksi? Tai naapuri? Olen itse kokopäivätöissä, mutta voisin tulla vähäksi aikaa apuun, jos joku tuossa tilanteessa tulisi apua pyytämään. En ole itse isovanhempi, toivottavasti joskus vielä...Kyllä meillä kavereitani omien lapsiensa kanssa käy, mikä on todella hyvä, koska vaikka joku kaveri tuleekin omien lastensa kanssa meille, on siinäkin jo lisäkädet ja -silmät sekä lapsille seuraa. Lähin naapuri on myös jäämässä ensi vuoden puolella eläkkeelle, ja uskoisin, että hän auttaa tarvittaessa erittäin mielellään tai tulee tänne joskus seuraksi.
Ap
Ja vastaavasti, jos kyseinen naapuri jossain apua tarvitsee, niin totta helvetissä autan. Ja olen auttanutkin. Juuri pari viikkoa sitten huolehdin heidän apteekki- ja kauppaostokset, kun kumpikin oli koronassa. Täältä maalta on se 12 kilometriä kauppaan. :D
Mutta jos minun tai mieheni vanhempia ei kiinnosta, niin sittenhän asia on niin. Aivan turha on odottaa, että heidän asioistaan huolehtisin, kun heille alkaa ikää tulemaan. Itsellä silloin nuo omat melkein teini-ikäiset huolehdittavana, ja työt toki myös.
Ap
Mun lapset on pian täysi-ikäisiä ja itse olen 42v. Äitiys oli mun suurin haave ja lapset niin lähellä sydäntä muutenkin, että hakeuduin alalle, missä olen lasten parissa.
Muutamalla kaverilla on vauvat tai pieniä lapsia. Ja huomaan, että mua aivan kuvottaa vauvajutut ja kaikki pieniin lapsiin liittyvä. En jaksa yhtään. Toivottavasti tämä tunne menee ohi, sillä olisi aivan kamalaa, jos tämä tunne jatkuisi vielä sittenkin, kun tulen isovanhemmaksi. Ja isovanhemmuuskin on asia josta olen haaveillut, ihan kuin äitiydestäkin joskus. Mutta nyt viimeiset pari vuotta on vauvat ja pienet lapset etoneet sielun syövereitä myöten. Onneksi työskentelen isompien lasten parissa, muuten ei tulisi mitään.
Kuinkahan monella isovanhemmalla on sama. Eihän tästä voi kenellekään puhua, että yleisesti ottaen olen lapsirakas ihminen, mutta nyt viime aikoina lapset on kuvottaneet, kuten tämä sunkin pallopää parhaillaan, joten vietkö sen kauemmaksi musta...
70 km on niin lyhyt matka, että sen tulisin ihan minimissään kerran kuukaudessa, jos vain kelpuutettaisiin paikalle. Täytyy toivoa, että aikanaan miniät huolii minut paikalle, jos nyt miniöitä ylipäänsä tulee ja lastenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en tunnista tuosta itseäni. Autan mummina lasteni perheitä monta kertaa viikossa. Mutta se on minulle helppoa, kun asn vain muutaman kilometrin etäisyydellä.
Tuo 70 km on kyllä pitkä matka ja kallistakin ajella ainakin näin talvikelissä.
Eipä ole isovanhemmilla rahasta pulaa, sen voin kertoa. Mutta meidänhän tuo matka pitää aina ajaa, vaikka toinen meistä on hoitovapaalla.
Ap
70km, oletko tosissasi? Meillä on isovanhemmille 70km matkaa. Sieltä on tultu monesti montakin kertaa viikossa ja vastaavasti sinne on lähdetty ihan ex temporekin. Tunnin ajo, ei todellakaan pitkä matka. Moni ajaa tuon päivittäin kahteen kertaan työmatkakseen.
Ihan ohiksena, se on kyllä pitkä matka vanhemmalle ihmiselle. Ja riippuen tietysti, missä päin Suomea ajellaan. Olemme + 70 v isovanhempia ja varsinkin näin talviaikaan emme aja kovin mielellämme noin pitkää matkaa. Miehelleni on jo tehty kaihileikkaus ja itse olen jonossa leikkaukseen. Hämärässä ja talvikelissä ajaminen alkaa olla meille kummallekin jo riskialtista, vaikka muuten kunto onkin hyvä. On aivan eri asia työikäisen ajella hyväsilmäisenä työmatkaa kuin meidän iäkkäämpien jo näkemisen kanssa kamppailevien eläkeläisten.
Kyllä nämä isovanhemmat muutaman kerran vuodessa jaksaa Lappiin ajaa sen 700-800 kilometriä...
Ap
Et vastannut siihen, miten vastaavat, jos kutsut heidät vaikka lasten synttäreille tai muuten vain kylään vaikka 15.12 klo 14.00?
En ole ap, mutta vastaava tilanne kahden lapsen kanssa, isovanhemmat vajaan yhden kilometrin päässä, eläkkeellä jo 10 vuotta. Eivät ole olleet missään vaiheessa kiinnostuneita näkemään lapsenlapsia kuin sen viiden minuutin ajan, että saa otettua valokuvia, joilla ap:n sanojen mukaisesti luodaan illuusio aktiivi-isovanhemmuudesta. Ja ekan lapsenlapsen kohdalla jouduttiin siirtämään 1-vuotissynttäreitä, vaikka oltiin ajoissa ilmoitettu juhlien ajankohta, tuli isovanhemmille paremmat bileet. Yrittivät tätä siirtohommaa jatkossakin, mutta ilmoitin, että oli kuulkaa ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun siirsin lapsen synttäreitä. Ovat sitten tulleet ja olleet välillä tulematta.
Nyt ovat sitten siinä iässä ja kunnossa, että tarvitsevat itse päivittäin apua ja ihmettelevät, etteivät lapsenlapset tai me aikuiset tulla auttamaan. Niin makaa kuin petaa. En pakota lapsiani käymään isovanhempiensa luona, kun eivät olleet heistä pieninä millään tavalla kiinnostuneita.
Mistä on keksitty tää juttu, että isovanhemmat haluavat esittää isovanhempia? Tai että seniorikansalaiset esittelisi lastensa perheiden kuvia toisilleen?
Ei ainakaan oman äitini kaveripiirissä, siellä ei tiedetä lapsenlapsista mitään, koska kiinnostus on jossain muualla kuin koliikkivauvoissa ja lasten piirustuksissa. Jos joskus 30 vuotta sitten isovanhemmat esitteli lastenlasten valokuvia, niin enää se ei ole muodissa, nyt halutaan elää omaa elämää loppuun asti vailla mitään mummoilua.
Eivät kaikki varmasti esitäkään, mutta joukkoon mahtuu myös näitä, joita ei vois vähempää kiinnostaa, mutta sosiaalisista paineista on pakko esittää, että kiinnostaa, kun ystävänsä ovat kiinnostuneita omista lapsenlapsistaan. Eivät halua mainetta paskoina isovanhempina, niin täytyy olla puhelimessa kuvia, mitä näyttää. Kukin tavallaan.
Ei tuollaista sosiaalista painetta ole kuin kolmekymppisten lasten kuvitelmissa. Luullaan, että vanhemmillaan on joku isovanhempikaveripiiri, jossa jokaisen tulee olla kiinnostunut lapsenlapsista ja keskustellaan siitä, kenen luokse lapsenlapset tulevat jouluna. Ei ole! Puhelimesta katsotaan edellisen kävelylenkin reittiä tai kuvia koirista, lastenlapsista ei kuvia ole, koska ne ei kiinnosta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en tunnista tuosta itseäni. Autan mummina lasteni perheitä monta kertaa viikossa. Mutta se on minulle helppoa, kun asn vain muutaman kilometrin etäisyydellä.
Tuo 70 km on kyllä pitkä matka ja kallistakin ajella ainakin näin talvikelissä.
Eipä ole isovanhemmilla rahasta pulaa, sen voin kertoa. Mutta meidänhän tuo matka pitää aina ajaa, vaikka toinen meistä on hoitovapaalla.
Ap
70km, oletko tosissasi? Meillä on isovanhemmille 70km matkaa. Sieltä on tultu monesti montakin kertaa viikossa ja vastaavasti sinne on lähdetty ihan ex temporekin. Tunnin ajo, ei todellakaan pitkä matka. Moni ajaa tuon päivittäin kahteen kertaan työmatkakseen.
Ihan ohiksena, se on kyllä pitkä matka vanhemmalle ihmiselle. Ja riippuen tietysti, missä päin Suomea ajellaan. Olemme + 70 v isovanhempia ja varsinkin näin talviaikaan emme aja kovin mielellämme noin pitkää matkaa. Miehelleni on jo tehty kaihileikkaus ja itse olen jonossa leikkaukseen. Hämärässä ja talvikelissä ajaminen alkaa olla meille kummallekin jo riskialtista, vaikka muuten kunto onkin hyvä. On aivan eri asia työikäisen ajella hyväsilmäisenä työmatkaa kuin meidän iäkkäämpien jo näkemisen kanssa kamppailevien eläkeläisten.
Kyllä nämä isovanhemmat muutaman kerran vuodessa jaksaa Lappiin ajaa sen 700-800 kilometriä...
Ap
Et vastannut siihen, miten vastaavat, jos kutsut heidät vaikka lasten synttäreille tai muuten vain kylään vaikka 15.12 klo 14.00?
En ole ap, mutta vastaava tilanne kahden lapsen kanssa, isovanhemmat vajaan yhden kilometrin päässä, eläkkeellä jo 10 vuotta. Eivät ole olleet missään vaiheessa kiinnostuneita näkemään lapsenlapsia kuin sen viiden minuutin ajan, että saa otettua valokuvia, joilla ap:n sanojen mukaisesti luodaan illuusio aktiivi-isovanhemmuudesta. Ja ekan lapsenlapsen kohdalla jouduttiin siirtämään 1-vuotissynttäreitä, vaikka oltiin ajoissa ilmoitettu juhlien ajankohta, tuli isovanhemmille paremmat bileet. Yrittivät tätä siirtohommaa jatkossakin, mutta ilmoitin, että oli kuulkaa ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun siirsin lapsen synttäreitä. Ovat sitten tulleet ja olleet välillä tulematta.
Nyt ovat sitten siinä iässä ja kunnossa, että tarvitsevat itse päivittäin apua ja ihmettelevät, etteivät lapsenlapset tai me aikuiset tulla auttamaan. Niin makaa kuin petaa. En pakota lapsiani käymään isovanhempiensa luona, kun eivät olleet heistä pieninä millään tavalla kiinnostuneita.
Mistä on keksitty tää juttu, että isovanhemmat haluavat esittää isovanhempia? Tai että seniorikansalaiset esittelisi lastensa perheiden kuvia toisilleen?
Ei ainakaan oman äitini kaveripiirissä, siellä ei tiedetä lapsenlapsista mitään, koska kiinnostus on jossain muualla kuin koliikkivauvoissa ja lasten piirustuksissa. Jos joskus 30 vuotta sitten isovanhemmat esitteli lastenlasten valokuvia, niin enää se ei ole muodissa, nyt halutaan elää omaa elämää loppuun asti vailla mitään mummoilua.
Eivät kaikki varmasti esitäkään, mutta joukkoon mahtuu myös näitä, joita ei vois vähempää kiinnostaa, mutta sosiaalisista paineista on pakko esittää, että kiinnostaa, kun ystävänsä ovat kiinnostuneita omista lapsenlapsistaan. Eivät halua mainetta paskoina isovanhempina, niin täytyy olla puhelimessa kuvia, mitä näyttää. Kukin tavallaan.
Miehen puolen isovanhemmat ottaa aina näitä kuvia ja esittelee ympäriinsä. Juuri pari kuukautta sitten miehen äidin siskokin totesi, että "he käyvät teillä varmaan tosi usein" Joo ei todella käy. :D Ja minun äitini vetää omille sisaruksilleen jotain ihme "rakastava isoäiti -roolia." Todellisuudessa on mielenterveysongelmainen, aivan paska isoäiti ja vielä paskempi äiti.
Ap
No mielenterveysongelmainen harvemmin jaksaa auttaa tai edes ottaa toisen näkökulmaa huomioon. Siihen ajatukseen on paras tottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin juu, jokainen päättää itse, tekeekö lapsia ja paljonko, ja lähtökohtaisesti jokaisen täytyisi pystyä siitä itse selviytymään valtion lupaamia palveluja lukuun ottamatta (päivähoito, neuovala, terveydenhoito, koulu).
MUTTA osa sitä, että itse teet lapsen, on myös vastuun ottaminen siitä luomastasi elämästä tiedostaen, että hänkin on jonain päivänä aikuinen, jolla voi olla elämässään erin näköisiä haasteita joissa tarvitsee tukea. Vanhemmuudessa tärkeintä on antaa sille lapselle sellaiset eväät elämään, että selviytyy niistä itse mahdollisimman hyvin, mutta vaikka lakisääteinen vastuu katoaa, ei sen moraalisen vastuun siitä sinun luomastasi elämästä pitäisi minnekään kadota.
Tietysti elämässä tapahtuu kaikenlaista ja oma kyvykkyys voi huveta vuosien varrella, mutta jos se vain on mahdollista, niin kyllä sitä aikuisiakin lapsia pitäisi jeesata kohtuuden rajoissa vaikka sitten niiden lastenlasten kanssa.Omat vanhempani eivät juuri ole olleet avuksi ja se on ihan ok, eivät olleet koskaan kovin hyviä vanhempia. Itse kyllä näen, että haluan olla omien lasteni tukena ja turvana niin kauan kuin minussa henki pihisee ja suinkin kykenen, joten enemmän kuin mielelläni autan sitten jonain päivänä lastenlasten kanssa siinä määrin, miten se heidän silloisille perheilleen vaan sopii.
Vaikka sinun oma elämäsi loppuisi lasten saamiseen, meillä muilla se ei lopu. Ei ole normaalia elää omien lasten kautta. En ymmärrä ollenkaan tätä nykyistä läheisriippuvuuden ihannointia.
Ei se ole läheisriippuvuutta, sitä kutsutaan lähimmäisenrakkaudeksi. Missä vaiheessa suomalaisista on tullut nöin itsekkäitä omaan napaan tuijottajia? Ei tarvitse kovin kauas rajan yli mennä, kun perheet sukupolvien rajat ylittäen viettävät yhdessä aikaa ja auttavat toinen toisiaan.
Siis itänaapurissahan isoäiti hoitaa lapsenlapset. Äidit ovat yksinhuoltajia ja käyvät kolmessa eri työssä ja näkevät lapsiaan joskus ja jouluna. Tämäkö on siis se ihanne jota haluaisit tänne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun meidän ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi 30 vuotta sitten, anoppi sanoi sairaalassa vieraillessa että hän ei sitten vauvoja hoida. Minusta tämä oli ok, en pyytänyt koskaan häneltä apua. Oma äitini joskus auttoi, kun oli joku meno johon ei voinut vauvaa ottaa mukaan, esimerkkinä vaikka eräs työpaikkahaastattelu, kampaajalla käynti ymv. Meillä tosin vain yksi lapsi, ap:n tilanne toinen.
Onko sinulla ap vaikka joku tuttava joka voisi silloin tällöin tulla kaveriksi? Tai naapuri? Olen itse kokopäivätöissä, mutta voisin tulla vähäksi aikaa apuun, jos joku tuossa tilanteessa tulisi apua pyytämään. En ole itse isovanhempi, toivottavasti joskus vielä...Kyllä meillä kavereitani omien lapsiensa kanssa käy, mikä on todella hyvä, koska vaikka joku kaveri tuleekin omien lastensa kanssa meille, on siinäkin jo lisäkädet ja -silmät sekä lapsille seuraa. Lähin naapuri on myös jäämässä ensi vuoden puolella eläkkeelle, ja uskoisin, että hän auttaa tarvittaessa erittäin mielellään tai tulee tänne joskus seuraksi.
Ap
Ja vielä isovanhempien pitäisi teitä auttaa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö meidän kaikkien mummojen nyt rynnätä teille? Voi olla, ettet sitä halua. Miksi oot muuten tehnyt kolme lasta noin nopeesti?
Riittää, kun omat mummot kävisi edes sen muutaman kerran vuodessa. Pyydän näköjään liikaa. Isovanhemmat kuitenkin itse ovat hoidattaneet omat lapsensa omilla vanhemmillaan, niin ehkä sitä ei tule mieleen muiden lapsia hoitaa, kun omatkin on hoitanut joku muu...
Ap
Mummot! Miksei paapat käy hoitajiksi? Miksi se on aina mummojen tehtävä?
Mä protestoin myös tätä ajatusta vastaan. Miehet vapaamatkustavat hoivasta koko elämänsä, sukupolvesta toiseen, koska naiset vastuuttavat aina vain toisia naisia. Koskaan ei tule valmista, aina on velvollisuuksia. "A man may work from dusk to dawn, but a woman's work is never done", tosiaan. Kauheaa scheissea, 2020-luvulla. - aikuisen naisen äiti, ei vielä mummu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun meidän ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi 30 vuotta sitten, anoppi sanoi sairaalassa vieraillessa että hän ei sitten vauvoja hoida. Minusta tämä oli ok, en pyytänyt koskaan häneltä apua. Oma äitini joskus auttoi, kun oli joku meno johon ei voinut vauvaa ottaa mukaan, esimerkkinä vaikka eräs työpaikkahaastattelu, kampaajalla käynti ymv. Meillä tosin vain yksi lapsi, ap:n tilanne toinen.
Onko sinulla ap vaikka joku tuttava joka voisi silloin tällöin tulla kaveriksi? Tai naapuri? Olen itse kokopäivätöissä, mutta voisin tulla vähäksi aikaa apuun, jos joku tuossa tilanteessa tulisi apua pyytämään. En ole itse isovanhempi, toivottavasti joskus vielä...Kyllä meillä kavereitani omien lapsiensa kanssa käy, mikä on todella hyvä, koska vaikka joku kaveri tuleekin omien lastensa kanssa meille, on siinäkin jo lisäkädet ja -silmät sekä lapsille seuraa. Lähin naapuri on myös jäämässä ensi vuoden puolella eläkkeelle, ja uskoisin, että hän auttaa tarvittaessa erittäin mielellään tai tulee tänne joskus seuraksi.
Ap
Ja vielä isovanhempien pitäisi teitä auttaa??
Eipä mikään pakko ole, jos ei kiinnosta. Onneksi on muitakin ihmisiä, kun omat sukulaiset.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun meidän ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi 30 vuotta sitten, anoppi sanoi sairaalassa vieraillessa että hän ei sitten vauvoja hoida. Minusta tämä oli ok, en pyytänyt koskaan häneltä apua. Oma äitini joskus auttoi, kun oli joku meno johon ei voinut vauvaa ottaa mukaan, esimerkkinä vaikka eräs työpaikkahaastattelu, kampaajalla käynti ymv. Meillä tosin vain yksi lapsi, ap:n tilanne toinen.
Onko sinulla ap vaikka joku tuttava joka voisi silloin tällöin tulla kaveriksi? Tai naapuri? Olen itse kokopäivätöissä, mutta voisin tulla vähäksi aikaa apuun, jos joku tuossa tilanteessa tulisi apua pyytämään. En ole itse isovanhempi, toivottavasti joskus vielä...Kyllä meillä kavereitani omien lapsiensa kanssa käy, mikä on todella hyvä, koska vaikka joku kaveri tuleekin omien lastensa kanssa meille, on siinäkin jo lisäkädet ja -silmät sekä lapsille seuraa. Lähin naapuri on myös jäämässä ensi vuoden puolella eläkkeelle, ja uskoisin, että hän auttaa tarvittaessa erittäin mielellään tai tulee tänne joskus seuraksi.
Ap
Ja vielä isovanhempien pitäisi teitä auttaa??
Eipä mikään pakko ole, jos ei kiinnosta. Onneksi on muitakin ihmisiä, kun omat sukulaiset.
Ap
Julma ajattelutapa sinulla.
Minä olen olosuhteiden pakosta hoitanut lapseni täysin yksin. Jos hoitoapua tarvitsin, ostin sitä. Lapsi meni päivähoitoon 2-vuotiaana.
Oli minulla silti läheisiä ihmisiä. Siskoja, ystäviä, työkavereita. Ikinä en ajatellut, että eikö tuokaan viitsi minua auttaa. Päinvastoin olin onnellinen, että ihmiset pitivät minua yhä ystävänään eivätkä vain äitinä. Heillä melkein kaikilla perhettä on, joten kyllä he tiesivät, millaista hulabaloota elämä pienen lapsen kanssa oli.
En voi kuvitella, missä mielentilassa olisin ajatellut, että kun minua väsyttää, niin Minna voisi pestä noi pyykit tai Tiina viedä lapsen ulos. Kerran olin vatsataudissa ja sisko toi ostoksia oven taakse. Että joo, en voi väittää etten missään vaiheessa yhtään mitään apua saanut, mutta aina ensin yritin muuta kautta. Oman, terveen lapsen hoito on kuitenkin maalaisjärjellä ajateltuna aika helppoa. Rasittavaa, mutta aika perushommaa. Lapsia minulle ei tullut enempää, koska tajusin rajani. Yhden jaksoin hyvin, toinen olisi alkanut varmaan ottaa päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö meidän kaikkien mummojen nyt rynnätä teille? Voi olla, ettet sitä halua. Miksi oot muuten tehnyt kolme lasta noin nopeesti?
Riittää, kun omat mummot kävisi edes sen muutaman kerran vuodessa. Pyydän näköjään liikaa. Isovanhemmat kuitenkin itse ovat hoidattaneet omat lapsensa omilla vanhemmillaan, niin ehkä sitä ei tule mieleen muiden lapsia hoitaa, kun omatkin on hoitanut joku muu...
Ap
Hengästyttää lukea.
Lähde lomalle. Liikaa stressiä.
Ei vaan voi vanhempiensa kontolle omia lapsiaan.
Se vaan on niin.
He ovat lapsensa jo kasvattaneet.
Meillä äiti käy. Isä ei.
Mun omat isovanhemmat eivät meillä paljoa käyneet. Tai äidinäiti hoiti minua vauvana jonkin verran kotonamme.
Me kävimme sielläNiin äidin kuin isänkin puolen mummolassa. Rippijuhlissa kävivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan hämärästi tuon ajan :D meillä kolme lasta ja vanhimman ja nuorimman ikäero noin 4 v. Mies teki tosiaan hiki hatussa töitä yrityksessään koska taloustilanne oli aika tiukka. Olimme nuoria vanhempia ja olin saanut niin paljon kauhistelua osakseni haasteellisesta perhesuunnittelusta, etten huolinut tai pyytänyt minkäänlaista apua. Isovanhempia käytiin moikkaamassa lähinnä kesäisin uimarannalla tai mökillä missä lapset saivat leikkiä vapaammin eikä kenenkään tarvinnut stressata sotkemisesta ja kyläpaikan tavaroiden tutkimisesta jne... mutta esikoisen mennessä kouluun alkoi äitini pyytää häntä yökylään ja isäkin pyysi välillä luokseen koulun jälkeen. Vähän kasvaessaan oli toinenkin lapsi tervetullut ja nyt kaikkien ollessa kouluikäisiä kyläilevät lapset paljon isovanhempien luona viikonloppuisin ja joskus koulun jälkeen. Ei ne vanhemmat ihmiset vaan jaksaneet aivan pieniä lapsia enää paimentaa, varsinkaan kolmea kerralla, mutta ovat nykyään todella läheisiä ja lapsetkin ovat aina pitäneet heistä. Mulle on itselleni tärkeintä, että lapsilla ja vanhemmillani on rakastava ja positiivinen suhde enkä vaadi mitään sen erityisempää itselleni. Toki myöhemmin esim. äitini on pahoitellut kuinka ei tajunnut auttaa pienten lasten hoidossa, jotta olisimme miehen kanssa päässeet joskus ulos kahdestaankin sillä oli meillä omat kriisimme. Olen silloin muistuttanut, että ei mulle olisi apu paljon kelvannutkaan tuolloin kun niin itsepäisesti tahdoin näyttää pärjääväni/pärjäävämme. Jälkeenpäin toki lapsia olisi ehtinyt tehdä myöhemminkin tai isommilla ikäeroilla, mutta jostain syystä lasten saaminen tuntui niin arpapeliltä ja tärkeältä, että tahdottiin pelata ihan varman päälle.
Toki omalle uupumiselle täytyy tehdä jotain, jottei elämästä tulisi liian raskasta. Se, että saa vaihtelua elämään auttaa aika kummasti.
Ei tule mieleen, omia töitä niin paljon, ettei ehdi lastenhoitoa edes harkita.
Ehei! Eivät nuo isotvanhemmat auta: vietetään aikaa Espanjassa, mutta sinne ei voi 12-15 vuotiaat lapsenlapset lentää kun ei oo tarjota OMAA makuuhuonetta molemmille (eivät ole vaatineet), joskus eivät isovanhemmat ehtineet joulu- jne. juhliin= kiire saunomaan / Saimaan mökille. Ei oo pakko EI, mutta kun ikää tulee lisää niin EI tarvitse itkeä kun kukaan ei tuu katsomaan fuge-muistoja. EI kiinnosta
Moni tämän päivän isovanhemmista käy töissä, ja on pakko käydä ihan hamaan tappion asti että saa edes jonkinmoista eläkettä (jos saa).
Melkein kuuskymppisenä töissäkäynti on jo aika raskasta, ja lastenlasten hoitaminen siihen päälle verottaa voimia aika lailla.
Niin mielelläni olisin enemmän avuksi mutta ei voimat riitä!
Olisipa mahdollista jäädä eläkkeelle niin asiat olisivat aivan toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en tunnista tuosta itseäni. Autan mummina lasteni perheitä monta kertaa viikossa. Mutta se on minulle helppoa, kun asn vain muutaman kilometrin etäisyydellä.
Tuo 70 km on kyllä pitkä matka ja kallistakin ajella ainakin näin talvikelissä.
Eipä ole isovanhemmilla rahasta pulaa, sen voin kertoa. Mutta meidänhän tuo matka pitää aina ajaa, vaikka toinen meistä on hoitovapaalla.
Ap
70km, oletko tosissasi? Meillä on isovanhemmille 70km matkaa. Sieltä on tultu monesti montakin kertaa viikossa ja vastaavasti sinne on lähdetty ihan ex temporekin. Tunnin ajo, ei todellakaan pitkä matka. Moni ajaa tuon päivittäin kahteen kertaan työmatkakseen.
Ihan ohiksena, se on kyllä pitkä matka vanhemmalle ihmiselle. Ja riippuen tietysti, missä päin Suomea ajellaan. Olemme + 70 v isovanhempia ja varsinkin näin talviaikaan emme aja kovin mielellämme noin pitkää matkaa. Miehelleni on jo tehty kaihileikkaus ja itse olen jonossa leikkaukseen. Hämärässä ja talvikelissä ajaminen alkaa olla meille kummallekin jo riskialtista, vaikka muuten kunto onkin hyvä. On aivan eri asia työikäisen ajella hyväsilmäisenä työmatkaa kuin meidän iäkkäämpien jo näkemisen kanssa kamppailevien eläkeläisten.
Kyllä nämä isovanhemmat muutaman kerran vuodessa jaksaa Lappiin ajaa sen 700-800 kilometriä...
Ap
Et vastannut siihen, miten vastaavat, jos kutsut heidät vaikka lasten synttäreille tai muuten vain kylään vaikka 15.12 klo 14.00?
En ole ap, mutta vastaava tilanne kahden lapsen kanssa, isovanhemmat vajaan yhden kilometrin päässä, eläkkeellä jo 10 vuotta. Eivät ole olleet missään vaiheessa kiinnostuneita näkemään lapsenlapsia kuin sen viiden minuutin ajan, että saa otettua valokuvia, joilla ap:n sanojen mukaisesti luodaan illuusio aktiivi-isovanhemmuudesta. Ja ekan lapsenlapsen kohdalla jouduttiin siirtämään 1-vuotissynttäreitä, vaikka oltiin ajoissa ilmoitettu juhlien ajankohta, tuli isovanhemmille paremmat bileet. Yrittivät tätä siirtohommaa jatkossakin, mutta ilmoitin, että oli kuulkaa ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun siirsin lapsen synttäreitä. Ovat sitten tulleet ja olleet välillä tulematta.
Nyt ovat sitten siinä iässä ja kunnossa, että tarvitsevat itse päivittäin apua ja ihmettelevät, etteivät lapsenlapset tai me aikuiset tulla auttamaan. Niin makaa kuin petaa. En pakota lapsiani käymään isovanhempiensa luona, kun eivät olleet heistä pieninä millään tavalla kiinnostuneita.
Mistä on keksitty tää juttu, että isovanhemmat haluavat esittää isovanhempia? Tai että seniorikansalaiset esittelisi lastensa perheiden kuvia toisilleen?
Ei ainakaan oman äitini kaveripiirissä, siellä ei tiedetä lapsenlapsista mitään, koska kiinnostus on jossain muualla kuin koliikkivauvoissa ja lasten piirustuksissa. Jos joskus 30 vuotta sitten isovanhemmat esitteli lastenlasten valokuvia, niin enää se ei ole muodissa, nyt halutaan elää omaa elämää loppuun asti vailla mitään mummoilua.
Eivät kaikki varmasti esitäkään, mutta joukkoon mahtuu myös näitä, joita ei vois vähempää kiinnostaa, mutta sosiaalisista paineista on pakko esittää, että kiinnostaa, kun ystävänsä ovat kiinnostuneita omista lapsenlapsistaan. Eivät halua mainetta paskoina isovanhempina, niin täytyy olla puhelimessa kuvia, mitä näyttää. Kukin tavallaan.
Ei tuollaista sosiaalista painetta ole kuin kolmekymppisten lasten kuvitelmissa. Luullaan, että vanhemmillaan on joku isovanhempikaveripiiri, jossa jokaisen tulee olla kiinnostunut lapsenlapsista ja keskustellaan siitä, kenen luokse lapsenlapset tulevat jouluna. Ei ole! Puhelimesta katsotaan edellisen kävelylenkin reittiä tai kuvia koirista, lastenlapsista ei kuvia ole, koska ne ei kiinnosta ketään.
Minulla on paljon sinkkututtuja. Eivät he ole kiinnostuneet kenenkään jälkikasvusta, edes niistä vauvoista.
Joillekin mummoille on lapsettomuus ollut kova paikka tai ainoa lapsi on kuollut lisääntymättä.
Miksi leuhkisin lapsillani tai heidän lapsillaan?
Sisaruksillakin on omat lastenlapset, emme kiusaa toisiammekaan , jokaisen lapset ovat yhtä suloisia
70 kilometriä suuntaansa pitäisi ajaa? Tajuatko paljon bensat maksaa?
🇺🇦🇮🇱
Kun aikoinaan odotin omaa lastani, niin kuvittelin kaikkea ihanan idyllistä kuten pipareiden leipomista näin jouluna ja kesäpolskutteluja mökillä. Äitiys opetti, että rakkaus tulee siitä (usein) niin raskaasta arjesta. Kun kaikilla on hiki, nälkä ja väsy. Se hitsasi yhteen. Oli meillä hauskaakin, mutta oikeasti se pikkulapsiarki on suurelta osin kamalaa. Taloudellisesti, parisuhteen kannalta ja mukavuudenhalun näkökulmasta.
No. Jos tässä joskus tulisin mummoksi, niin kelpuuttaisin vain sitä idylliä. Eikä sitä varmasti koskaan tulisi, koska ilman arjessa auttamista ei tule läheiseksi. Enkä minä edes ajatuksen tasolla jaksa enää ymmärtää pienten ihmisten käytöstä ja katsoa sitä sekoilua. Haluan käydä pöytäliinaravintoloissa ja nauttia siitä, että ruoassa kestää. Koska silloin saa vain olla ja seurustella. Uimarannalla haluan loikoilla silmät kiinni tai lukea kirjaa. Liikahtamatta ja yhtään "kato"-huutoa kuulematta.
Idylli on niissä kuvissa. Siksi se yhden kommentoijan äiti niitä kuvia napsii. Nätit, hiljaiset lapset kuvissa. Niistä on helppo tykätä.