Haukkuuko teini-ikäisenne teidät lyttyyn?

Mun poika ei oo koskaan haukkunut. Sanoo kyllä usein, että olen rakas.

Jos vain erehtyy haukkumaan sanon se sitten moro ja näkemiin.

Ei ole pojat haukkuneet.

Puolison kotona oli niin autoritäärinen ja agressiivinen kasvatus, että mikään teini-iän kapinointi vanhempia vastaan ei tullut kysymykseenkään. Hänen teini-ikänsä alkoi vasta silloin, kun hän muutti opiskeluiden perässä lukion jälkeen toiselle paikkakunnalle.

Kolme lasta eikä kukaan ole haukkunut. Eikä myöskään ole ollut mitään repiviä riitoja, en edes ymmärrä miten joku aikuinen ihminen alkaa huutaa ja riidellä keskenkasvuisen lapsen kanssa.

Kuunnelkaa niitä lapsianne niin niiden ei tarvitse haukkua. Itse teininä huusin, raivosin ja haukuin ihan vaan siitä syystä, että kukaan ei edes yrittänyt ymmärtää mua.

Vierailija kirjoitti:

Puolison kotona oli niin autoritäärinen ja agressiivinen kasvatus, että mikään teini-iän kapinointi vanhempia vastaan ei tullut kysymykseenkään. Hänen teini-ikänsä alkoi vasta silloin, kun hän muutti opiskeluiden perässä lukion jälkeen toiselle paikkakunnalle.

Tämä sama oli meilläkin ja sitten on parisuhteessa räjähdellyt senkin edestä jopa lasten nähden:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär haukkuu joo. En osaa pitää sitä niin ihmeelllisenä, itsekin haukuin omia vanhempiani siinä iässä. Se oli sellaista oman pahan olon purkamista. Paha olo taas johtui siitä kasvu- ja irtautumisprosessista joka liittyi ikään, ja meni itsestään ohi ajallaan.

Järkyttävää! Itsen en koskaan haukkunut vanhempiani päin naamaa. En uskaltanut.

Omat lapseni eivät myöskään hauku päin naamaa. Meillä on kotona mukava tunnelma yleensäkin, aivan erilainen kuin omassa lapsuudenkodissani.

Hieman järkyttyneenä kuuntelen esim. Työkavereita jotka kertovat lastensa haistattelevan ja huutavan olette maailman paskimmat vanhemmat yms. Aivan järkyttävää ja olen sitä mieltä että kasvatus on mennyt pahasti pieleen edellä mainituilla tapauksilla.

Kasvatus on todella pielessä, jos pelkää vanhempiaan. Itsekin kiukutelin aikoinani eikä se ollut mikään vanhempia romahduttaa kriisi.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolison kotona oli niin autoritäärinen ja agressiivinen kasvatus, että mikään teini-iän kapinointi vanhempia vastaan ei tullut kysymykseenkään. Hänen teini-ikänsä alkoi vasta silloin, kun hän muutti opiskeluiden perässä lukion jälkeen toiselle paikkakunnalle.

Tämä sama oli meilläkin ja sitten on parisuhteessa räjähdellyt senkin edestä jopa lasten nähden:(

Meillä taas piti opetella riitelemään, kun kotonaan ei niin saanut tehdä.

Kolme teinityttöä ollut. Luonteesta on paljon riippunut mitä sieltä suusta on tullut ulos. Osaan olen suhtautunut ihan huumorilla, mutta pahimpiin kommentteihin olen ottanut sen linjan, että minulle tai kenellekään ei sillä tavalla puhuta. Joku raja pitää olla.

Vierailija kirjoitti:

Kertoo luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta.

Eikö se ole vain hyvä, kun kohteena on vanhemmat, eikä teini pura kasvukipujaan viattomiin mummoihin kadulla?

tuota tuota, miten minulla on sellainen tuntuma, että nämä työelämässäkin silloin tällöin eteen tulevat järkyttävän töykeät nuoret ovat kyllä myös niitä äitiensä hrittelijoita ja isiensä hmotelijoita? Sellaisia, joita ei ole opetettu kunnioittamaan toisia ihmisiä, ei edes omia vanhempiaan.

''Kato, kun se MINUN kunnioitus täytyy niiku siis ansaita MINULTA, ei mun tartte jokaista  v'tun vastaantulijaa v''ttu niiku kunnioittaa...''

Vanhempi ei ole haukkunut ikinä (eikä varmaan haukukaan, kun pahin murrosikä on jo ohi), nuorempi on pari kertaa vihaisena huutanut meille että olette ihan paskoja ja haistakaa v*ttu. Kun lapsi on rauhoittunut, niin sitten on keskusteltu, että vaikka miten suututtaa, niin alatyylisesti ei nimitellä ja haistattelut jätetään tilanteisiin, joissa joku on oikesti ollut törkeä ja inhottava.

Vanhempi lapsi on luonteeltaan tasaisempi molempiin suuntiin, kun taas nuorempi sitten kyllä osoittaa kiintymystään ja rakkauttaankin paljon vahvemmin. Kunhan itsehillintä kasvaa, niin tuskinpa enää sitten suuttuneenakaan enää pahasti sanoo. En ole nyt mitään rangaistuslinjaa tähän ottanut, minusta ihmisen pitää oppia hillitsemään itsensä siksi, että ei halua sanoa toiselle pahasti, eikä siksi, että siitä seuraa rangaistus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi teinityttöä. Eivät todellakaan hauku lyttyyn yhtään ketään. Osaavat käyttäytyä. Näyttävät kyllä, jos ovat jostain eri mieltä.

Niin, se teini-ikä on toisilla vaikeampi kuin toisilla. Meillä poika ei ole teininä oikutellut, kouluaan hoitanut tunnollisesti, ei hauku ketään eikä huuda, korkeintaan välillä eristäytyy huoneeseensa pelaamaan pitkäksi aikaa. Tyttärellä on myrskyisämpi teini-ikä sitten, kuin uusi uhmaikä mutta se on toki raskaampi koska on aikuisen kokoinen ja enemmän vapauksia pakostakin omaava ihminen kyseessä. Alkoholikokeiluja, omituisia miehiä, huutamista, karkailua, lintsaamista koulusta jne. Mutta joo, en silti ole hänestäkään erityisen huolissani, itse olin ihan samanlainen ja lukioiässä jo rauhoituin ja aloin taas keskittyä kouluun ja tulevaisuudentavoitteisiini. 

Äidiltäni olen myöhemmin pyytänyt anteeksi kamalia asioita joita sanoin ja tein teininä. Jotenkin onnistuin aina iskemään vielä asioihin jotka oli äidille arkoja, niin että hän usein ihan itki kun haukuin. Enkä minä silti lopettanut. Esim. haukuin hänen "läskiyttään", sitä ettei hänellä ollut mitään koulutusta vaan oli pelkkä kaupanmyyjä, iskin jopa siihen kun kaksi hänen veljeään oli lopettanut oman elämänsä että ei olisi pitänyt noin sairaasta perheestä tulevan lisääntyä ikinä ollenkaan jne. 

Hyh, tuo mitään teiniangstia ole ollut, tiedät sen itsekin, pikkunarsku siinä on harjoitellut purkamaan kaiken pskan muihin - ja vielä kehuskelet jälkikäteen kuinka osuikin, ihan itkemään rupesi. Juu, ihan varmaan olet anteeksi pyydellyt.

'Minä annan sulle äiti anteeksi, että olit sellainen pskasanko, sinä sait minut aina raivon valtaan ja sanomaan asioita, joita mä en niinku tarkottanut, mut mä annan sulle anteeksi, parhaasi sä varmaan yritit..'

Vierailija kirjoitti:

2 teinipoikaa, eivät hauku.

Sama.

Noup. Olemme kasvattaneet heidät hyvin.

Mä en oo muistaakseni ikinä haukkunut vanhempiani ääneen. Toki ollaan riidelty ihan riittämiin kun ollaan oltu asioista eri mieltä. Tapoihini kuuluu toisten ihmisten kunnioitus enkä mene henkilökohtaisuuksiin silloin kun riidellään asioista. Ne on nimenomaan ne asiat jotka riitelee, ei ihmiset. Mulla ei oo lapsia, mutta en tollaista haukkumista kyllä katsoisi. 

N31

Haukkuu ja sen takia yritän viettää paljon aikaa pois kotoa. Vituttaa!!!