Kun varhaiskasvatus toimii niin huonosti, niin miksi sitä ei vaan lopeteta ja palata takaisin päivähoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaisia ne päiväkodit ovat kuin ennenkin. Ainoa ero on, että hoitajia ei ole riittävästi.

Ja tiedoksi, edelleen suurin osa päiväkotien työntekijöistä on lähihoitajia.

Ennen lastentarhanopettajat tekivät erittäin ison osan hoitotyöstä. Nykyään taas vakaopet viettävät suuren osan työajastaan toimistossa, eikä ryhmässä lisäksi välttämättä enää ole kuin yksi hoitaja. Johto vaatii, että kirjalliset työt on hoidettava koska varhaiskasvatus on virallisten vaatimusten mukaan se tärkeä asia eikä hoito.

Läheskään kaikki hoitajat eivät ole lähihoitajia.

Pitäisi ymmärtää se, että ei ole rahaa palkata enempää kuin kolme työntekijää per ryhmä ja niiden kolmen työntekijän työpanos tarvitaan hoitotyöhön jotta hoito saadaan kunnolla tehtyä.

Tässä näkee sen amitsun redusoivan ajattelun. Varhaiskasvatuslailla on tarkoitus nostaa osaamista ja tasoa päiväkodissa. Että yksilöllisestä opetuksesta vastaa akateeminen opettaja. Amitsun mielestä sen akateemisenkin pitää viettää päivänsä liikuttelemassa karjalaumaa älyttömästi ilman sisältöä.

No mutta, olipas tuore ja ketterä kommentti.

1) Amitsu liikuttaa laumaa yksin tai kaksin ulos ja sisään, koska johtaja, akateeminen ja amitsu ovat sitä mieltä, että ulkona on hiukan turvallisempaa ja paljon meluttomampaa kuin sisällä.

2) Mikä yksilöllinen opetus? Siihen ei pyritä.

Malli on otettu lattiakanalasta, ei navetasta.

3) Varhaiskasvatuslaki aiheutti ensin akateemisten joukkopaon ja sen jälkeen amitsujen. Amitsut ovat vastuuntunnossaan vähän yksinkertaisempaa porukkaa kuin akateemikot.

4) Varhaiskasvatuslain voimaantulon jälkeen mm. lasten ja nuorten oppimistulokset ovat laskeneet ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet. Taso laski ja pahoinvointi nousi, vai kuinka?

Jotain retardia tässä on. Amitsuna sanoisin, että keisarilla ei ole vaatteita. Redusoipa sitä, akateemisesti, jos nimittäin ymmärsit mitä tarkoitan.

Ystävällisin terveisin

Amitsu, eri

Jos amitsu yhtään seuraisi ja lukisi, ymmärtäisi asioita, amitsu ymmärtäisi, että varhaiskasvatus ei ole koko maailma. Kouluissa on tapahtunut isoja myllerryksiä viime vuosina. Koulujen opetussuunnitelmia on muutettu jatkuvati yhä enemmän itseohjautuvaisuuteen. Ideana on, että oppilas itse asettaa itselleen oppimistavoitteita ja työskentelee niitä kohden opettajan avustuksella. Opettaja ei kuitenkaan vaadi kuten ennen tiettyä tasoa. Tästä seuraa, että ainoastaan erittäin innokkaat opiskelijat ja sellaiset, joilla on vanhempien vahva tuki koulunkäynnissään asettavat itselleen järkeviä tavoitteita. Loput menevät sieltä missä aita on matalin. Lisäksi kouluissa ei voida rajata kännyköitä oppitunneilla ja inkluusion myötä luokan tahti menee hyvin usein heikoimman mukaan. Tämän vuoksi ne koulun oppimistulokset sakkaavat. Lasten ja nuorten melenterveysongelmat keskittyvät heikosti pärjäävien ja huonosti koulutettujen vanhempien perheisiin. Lapset oireilevat kotiolojaan hyvin vahvasti.

Kiitos asiantuntevasta redusoinnista. Se selvensi paljon sitä, mitä uudistuksella on ajateltu saavutettavan ja mikä on ideoinnin ja käytännön toteutuksen välinen haaste.

Varhaiskasvatus (myös kotona tapahtuva) on todella koko maailma, jos tulevaisuus on lapsissa. Lasten hyvinvointi on ehkä tärkein asia maailmassa.

Varhaiskasvatuksen yksi tavoite on saada lapsia samalle viivalle koulun aloitukseen mennessä. Kyse on juuri niistä heikosti pärjäävien ja huonosti koulutettujen vanhempien perheistä.

Tässä yhteydessä voisi tosin tarkastella myös etäkoulun aikana esiin tulleita opiskelijoiden mielenterveysongelmia. Haasteita oli käsittääkseni niillä nuorilla, joiden koulutetut, hyväosaiset vanhemmat olivat aiemmin pystyneet tukemaan. Pudokkaat ja syrjäytyneet eivät kuuluneet tähän ryhmään.

Paremmin pärjääviä lapsia ei ehkä tarvitse tukea normaaleissa olosuhteissa yhtä paljon, koska kotoa tulee vahva tuki. Huonosti toteutetun inkluusion myötä huonosti pärjäävien ongelmat vaikuttavat heidänkin hyvinvointiinsa ja oppimistuloksiinsa. Mahdollisesti on muitakin syitä, kuten korona-aika osoitti.

Huomioisin myös, että syntyvyyden lasku Suomessa on enemmän hyvätuloisten, hyvin pärjäävien ja tiedostavien ihmisten kohdalla ongelma. Vähätuloisia, huonosti pärjääviä ja kielitaidottomia syntyvyyden lasku ei kosketa samassa määrin.

Voitko tehdä tästä jotakin päätelmää? Mielestäni karkea syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen ei riitä. Tarvitaan syvempää ja laajempaa ymmärrystä, kykyä hahmottaa kehityksen suuntaa ja merkitystä yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta.

Historian huomioiminen ja tarkastelu on myös eduksi, viitekehyksessä voisi pohtia mm. yhteiskunnan jakautumista kansan syviin riveihin ja parempiin ihmisiin sekä tästä johtuviin lieveilmiöihin.

Päätöksenteossa ja visioinnin yhteydessä olisi myös hyödyllistä tutustua siihen, mitä tapahtui kun kansaa alettiin sivistää ja köyhien asemaa parantaa. Kovin pitkälle ei tarvitse kahlata, koska kyse on aivan lähimenneisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaisia ne päiväkodit ovat kuin ennenkin. Ainoa ero on, että hoitajia ei ole riittävästi.

Ja tiedoksi, edelleen suurin osa päiväkotien työntekijöistä on lähihoitajia.

Ennen lastentarhanopettajat tekivät erittäin ison osan hoitotyöstä. Nykyään taas vakaopet viettävät suuren osan työajastaan toimistossa, eikä ryhmässä lisäksi välttämättä enää ole kuin yksi hoitaja. Johto vaatii, että kirjalliset työt on hoidettava koska varhaiskasvatus on virallisten vaatimusten mukaan se tärkeä asia eikä hoito.

Läheskään kaikki hoitajat eivät ole lähihoitajia.

Pitäisi ymmärtää se, että ei ole rahaa palkata enempää kuin kolme työntekijää per ryhmä ja niiden kolmen työntekijän työpanos tarvitaan hoitotyöhön jotta hoito saadaan kunnolla tehtyä.

Tässä näkee sen amitsun redusoivan ajattelun. Varhaiskasvatuslailla on tarkoitus nostaa osaamista ja tasoa päiväkodissa. Että yksilöllisestä opetuksesta vastaa akateeminen opettaja. Amitsun mielestä sen akateemisenkin pitää viettää päivänsä liikuttelemassa karjalaumaa älyttömästi ilman sisältöä.

No mutta, olipas tuore ja ketterä kommentti.

1) Amitsu liikuttaa laumaa yksin tai kaksin ulos ja sisään, koska johtaja, akateeminen ja amitsu ovat sitä mieltä, että ulkona on hiukan turvallisempaa ja paljon meluttomampaa kuin sisällä.

2) Mikä yksilöllinen opetus? Siihen ei pyritä.

Malli on otettu lattiakanalasta, ei navetasta.

3) Varhaiskasvatuslaki aiheutti ensin akateemisten joukkopaon ja sen jälkeen amitsujen. Amitsut ovat vastuuntunnossaan vähän yksinkertaisempaa porukkaa kuin akateemikot.

4) Varhaiskasvatuslain voimaantulon jälkeen mm. lasten ja nuorten oppimistulokset ovat laskeneet ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet. Taso laski ja pahoinvointi nousi, vai kuinka?

Jotain retardia tässä on. Amitsuna sanoisin, että keisarilla ei ole vaatteita. Redusoipa sitä, akateemisesti, jos nimittäin ymmärsit mitä tarkoitan.

Ystävällisin terveisin

Amitsu, eri

Jos amitsu yhtään seuraisi ja lukisi, ymmärtäisi asioita, amitsu ymmärtäisi, että varhaiskasvatus ei ole koko maailma. Kouluissa on tapahtunut isoja myllerryksiä viime vuosina. Koulujen opetussuunnitelmia on muutettu jatkuvati yhä enemmän itseohjautuvaisuuteen. Ideana on, että oppilas itse asettaa itselleen oppimistavoitteita ja työskentelee niitä kohden opettajan avustuksella. Opettaja ei kuitenkaan vaadi kuten ennen tiettyä tasoa. Tästä seuraa, että ainoastaan erittäin innokkaat opiskelijat ja sellaiset, joilla on vanhempien vahva tuki koulunkäynnissään asettavat itselleen järkeviä tavoitteita. Loput menevät sieltä missä aita on matalin. Lisäksi kouluissa ei voida rajata kännyköitä oppitunneilla ja inkluusion myötä luokan tahti menee hyvin usein heikoimman mukaan. Tämän vuoksi ne koulun oppimistulokset sakkaavat. Lasten ja nuorten melenterveysongelmat keskittyvät heikosti pärjäävien ja huonosti koulutettujen vanhempien perheisiin. Lapset oireilevat kotiolojaan hyvin vahvasti.

Kiitos asiantuntevasta redusoinnista. Se selvensi paljon sitä, mitä uudistuksella on ajateltu saavutettavan ja mikä on ideoinnin ja käytännön toteutuksen välinen haaste.

Varhaiskasvatus (myös kotona tapahtuva) on todella koko maailma, jos tulevaisuus on lapsissa. Lasten hyvinvointi on ehkä tärkein asia maailmassa.

Varhaiskasvatuksen yksi tavoite on saada lapsia samalle viivalle koulun aloitukseen mennessä. Kyse on juuri niistä heikosti pärjäävien ja huonosti koulutettujen vanhempien perheistä.

Tässä yhteydessä voisi tosin tarkastella myös etäkoulun aikana esiin tulleita opiskelijoiden mielenterveysongelmia. Haasteita oli käsittääkseni niillä nuorilla, joiden koulutetut, hyväosaiset vanhemmat olivat aiemmin pystyneet tukemaan. Pudokkaat ja syrjäytyneet eivät kuuluneet tähän ryhmään.

Paremmin pärjääviä lapsia ei ehkä tarvitse tukea normaaleissa olosuhteissa yhtä paljon, koska kotoa tulee vahva tuki. Huonosti toteutetun inkluusion myötä huonosti pärjäävien ongelmat vaikuttavat heidänkin hyvinvointiinsa ja oppimistuloksiinsa. Mahdollisesti on muitakin syitä, kuten korona-aika osoitti.

Huomioisin myös, että syntyvyyden lasku Suomessa on enemmän hyvätuloisten, hyvin pärjäävien ja tiedostavien ihmisten kohdalla ongelma. Vähätuloisia, huonosti pärjääviä ja kielitaidottomia syntyvyyden lasku ei kosketa samassa määrin.

Voitko tehdä tästä jotakin päätelmää? Mielestäni karkea syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen ei riitä. Tarvitaan syvempää ja laajempaa ymmärrystä, kykyä hahmottaa kehityksen suuntaa ja merkitystä yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta.

Historian huomioiminen ja tarkastelu on myös eduksi, viitekehyksessä voisi pohtia mm. yhteiskunnan jakautumista kansan syviin riveihin ja parempiin ihmisiin sekä tästä johtuviin lieveilmiöihin.

Päätöksenteossa ja visioinnin yhteydessä olisi myös hyödyllistä tutustua siihen, mitä tapahtui kun kansaa alettiin sivistää ja köyhien asemaa parantaa. Kovin pitkälle ei tarvitse kahlata, koska kyse on aivan lähimenneisyydestä.

Kuten tästäkin viestistä käy ilmi, niin varhaiskasvatus on lähinnä teoreettinen kehitelmä. On luotu teoria, että koska kehitys on mennyt suuntaan X niin on luotava asia Y.

Tämän teorian soveltaminen käytäntöön tapahtui silloin, kun varhaiskasvatuslain myötä päiväkodeista tehtiin varhaiskasvatuksia. Kuitenkaan teoria ei kestänyt tätä koetta missä se asetettiin vastakkain todellisuuden ilmiöiden kanssa. Eli varhaiskasvatuksesta seurasi kaaos ja toiminnan laatu heikkeni voimakkaasti. Varhaiskasvatuksen luoneet teoreetikot ovat reagoineet tähän kaaokseen kertomalla, että varhaiskasvatus ei ole vielä täydellisessä muodossaan mikä aiheuttaa nämä puutteet. Siksi varhaiskasvatusta halutaan vain lisää, mikä näkyy esimerkiksi vaatimuksissa rivihenkilöstön maisterikoulutuksesta pelkän kandidaatin koulutuksen sijaan. Ollaan suorittamassa melkoista yhteiskunnallista ihmiskoetta jonka epäonnistuminen valitettavasti näyttää huomattavasti todennäköisemmältä kuin onnistuminen.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana ajatellaan että vanhemmat ei osaa kasvattaa lapsiaan sellaisiksi kuin yhteiskunta haluaa, Mutta ei se yhteiskuntakaan osaa. Joten palataan vaan.

Kenen lapsia ne oikein ovat? Yhteiskunnan vai vanhempiensa? Minusta tuo on sairas, totalitarismilta haiskahtava ajatus että joku julkinen taho kasvattaa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että valtio tarvitsee tulevilta kansalaisiltaan tunnetaitoja?

Vai tiedämmekö?

Suosittelen tutustumaan mielenterveyshäiriöihin, niiden syihin ja niiden ehkäisyyn.

Tunnetaidoilla on paljonkin merkitystä asiaan. Asia koskettaa meitä kaikkia ainakin välillisesti.

Tunnetaidot tulivat yleiseen tietoisuuteen noin 5 vuotta sitten. Sen jälkeen mielenterveyshäiriöiden määrä on vain lisääntynyt entisestään.

Tämä johtopäätös ei mun mielestä nyt oikein toimi. Vähän sama kun sanoisin, että osaan uida, ja kertoisit, että olen kala, koska kaikki kalat osaavat uida.

Mikään tutkimustulos ei taatusti osoita, että tunnetaitojen osaaminen aiheuttaisi mielenterveysongelmia. Kaksi peräkkäin tapahtuvaa asiaa ei ole automaattisesti syy- ja seuraussuhde.

Mitä sun mielestä tarkoitetaan tunnetaidoilla? Tunnetaidot ei tarkoita, että lapselle lässytetään ja sitten annetaan tehdä mitä vaan ja kaikkien pitää ymmärtää ja hyväksyä huono käytös. Se on aikuisen tunnetaidottomuutta jos hän ajattelee tai tekee niin.

Lue aiheesta, katso podcasteja ja googlaa. Siis ihan niitä ammattijuttuja eikä jotain mutuja. Sen jälkeen vasta voit tehdä OMAN johtopäätöksen siitä, mitä ne tunnetaidot on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että valtio tarvitsee tulevilta kansalaisiltaan tunnetaitoja?

Vai tiedämmekö?

Suosittelen tutustumaan mielenterveyshäiriöihin, niiden syihin ja niiden ehkäisyyn.

Tunnetaidoilla on paljonkin merkitystä asiaan. Asia koskettaa meitä kaikkia ainakin välillisesti.

Tunnetaidot tulivat yleiseen tietoisuuteen noin 5 vuotta sitten. Sen jälkeen mielenterveyshäiriöiden määrä on vain lisääntynyt entisestään.

Tämä johtopäätös ei mun mielestä nyt oikein toimi. Vähän sama kun sanoisin, että osaan uida, ja kertoisit, että olen kala, koska kaikki kalat osaavat uida.

Mikään tutkimustulos ei taatusti osoita, että tunnetaitojen osaaminen aiheuttaisi mielenterveysongelmia. Kaksi peräkkäin tapahtuvaa asiaa ei ole automaattisesti syy- ja seuraussuhde.

Mitä sun mielestä tarkoitetaan tunnetaidoilla? Tunnetaidot ei tarkoita, että lapselle lässytetään ja sitten annetaan tehdä mitä vaan ja kaikkien pitää ymmärtää ja hyväksyä huono käytös. Se on aikuisen tunnetaidottomuutta jos hän ajattelee tai tekee niin.

Lue aiheesta, katso podcasteja ja googlaa. Siis ihan niitä ammattijuttuja eikä jotain mutuja. Sen jälkeen vasta voit tehdä OMAN johtopäätöksen siitä, mitä ne tunnetaidot on.

Eri, ja pahoittelut että huutelen väliin. Juuri vähän aikaa sitten oli psykologin tai psykiatrin (en muista kumpi) haastattelu lehdessä jossa hän kertoi että liika omien tunteiden huomiointi ja tarkkailu johtaa erilaisiin tulosyihin hänen potilaakseen. Ehkä pienet, kehittyvät lapset eivät kykene ymmärtämään näitä asioita ja heidän huomiotaan ei tulisi ohjata liikaa sisäiseen tunne-elämään jota he eivät kykene käsittelemään? Ei tarvitse vastata vaan voitte jatkaa omaa sanailuanne, mutta tulipahan mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että valtio tarvitsee tulevilta kansalaisiltaan tunnetaitoja?

Vai tiedämmekö?

Suosittelen tutustumaan mielenterveyshäiriöihin, niiden syihin ja niiden ehkäisyyn.

Tunnetaidoilla on paljonkin merkitystä asiaan. Asia koskettaa meitä kaikkia ainakin välillisesti.

Tunnetaidot tulivat yleiseen tietoisuuteen noin 5 vuotta sitten. Sen jälkeen mielenterveyshäiriöiden määrä on vain lisääntynyt entisestään.

Tämä johtopäätös ei mun mielestä nyt oikein toimi. Vähän sama kun sanoisin, että osaan uida, ja kertoisit, että olen kala, koska kaikki kalat osaavat uida.

Mikään tutkimustulos ei taatusti osoita, että tunnetaitojen osaaminen aiheuttaisi mielenterveysongelmia. Kaksi peräkkäin tapahtuvaa asiaa ei ole automaattisesti syy- ja seuraussuhde.

Mitä sun mielestä tarkoitetaan tunnetaidoilla? Tunnetaidot ei tarkoita, että lapselle lässytetään ja sitten annetaan tehdä mitä vaan ja kaikkien pitää ymmärtää ja hyväksyä huono käytös. Se on aikuisen tunnetaidottomuutta jos hän ajattelee tai tekee niin.

Lue aiheesta, katso podcasteja ja googlaa. Siis ihan niitä ammattijuttuja eikä jotain mutuja. Sen jälkeen vasta voit tehdä OMAN johtopäätöksen siitä, mitä ne tunnetaidot on.

Ammattilaisuus ei kyllä näissä yhteyksissä takaa juuri mitään. Ammattilaiset hurahtavat erilaisiin aatteisiin siinä missä amatööritkin.

Tunnetaidot ovat tietyn katsantokannan omaavien tahojen luoma käsite. Tunnetaitoihin liittyy tietynlainen asennoituminen tunteisiin. Tätä asennoitumista kutsutaan tunnekasvatukseksi.

Podcastien kuuntelemisen sijaan on huomattavasti rakentavampaa katsoa, että miten ne henkilöt jotka tunnetaidoista puhuvat kasvattavat hoitolapsiaan ja omia lapsiaan. Tämä ei ole erityisen rohkaisevaa katsottavaa.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että kasvatus johon tunnetaidot eivät kuulu johtaa selvästi parempaan lopputulokseen kuin mitä tunnetaidot huomioiva kasvatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että valtio tarvitsee tulevilta kansalaisiltaan tunnetaitoja?

Vai tiedämmekö?

Suosittelen tutustumaan mielenterveyshäiriöihin, niiden syihin ja niiden ehkäisyyn.

Tunnetaidoilla on paljonkin merkitystä asiaan. Asia koskettaa meitä kaikkia ainakin välillisesti.

Tunnetaidot tulivat yleiseen tietoisuuteen noin 5 vuotta sitten. Sen jälkeen mielenterveyshäiriöiden määrä on vain lisääntynyt entisestään.

Tämä johtopäätös ei mun mielestä nyt oikein toimi. Vähän sama kun sanoisin, että osaan uida, ja kertoisit, että olen kala, koska kaikki kalat osaavat uida.

Mikään tutkimustulos ei taatusti osoita, että tunnetaitojen osaaminen aiheuttaisi mielenterveysongelmia. Kaksi peräkkäin tapahtuvaa asiaa ei ole automaattisesti syy- ja seuraussuhde.

Mitä sun mielestä tarkoitetaan tunnetaidoilla? Tunnetaidot ei tarkoita, että lapselle lässytetään ja sitten annetaan tehdä mitä vaan ja kaikkien pitää ymmärtää ja hyväksyä huono käytös. Se on aikuisen tunnetaidottomuutta jos hän ajattelee tai tekee niin.

Lue aiheesta, katso podcasteja ja googlaa. Siis ihan niitä ammattijuttuja eikä jotain mutuja. Sen jälkeen vasta voit tehdä OMAN johtopäätöksen siitä, mitä ne tunnetaidot on.

Eri, ja pahoittelut että huutelen väliin. Juuri vähän aikaa sitten oli psykologin tai psykiatrin (en muista kumpi) haastattelu lehdessä jossa hän kertoi että liika omien tunteiden huomiointi ja tarkkailu johtaa erilaisiin tulosyihin hänen potilaakseen. Ehkä pienet, kehittyvät lapset eivät kykene ymmärtämään näitä asioita ja heidän huomiotaan ei tulisi ohjata liikaa sisäiseen tunne-elämään jota he eivät kykene käsittelemään? Ei tarvitse vastata vaan voitte jatkaa omaa sanailuanne, mutta tulipahan mieleen.

Erityisen vahingollista on, että kyse ei ole varsinaisesti oikeista tunteista vaan aikuisen luomasta tunteen illuusiosta. Tätä tunteen illuusiota aikuinen ajaa lapsen päähän (eli "sanoittaa") sen selityksenä, että miksi lapsi käyttäytyy kulloinkin siten miten hän käyttäytyy. Lapsen oletetaan hyväksyvän tämän illuusion ja vähitellen ryhtyvän itsekin "sanoittamaan" omia ja muiden oletettuja tunteita. Myöskään muita selityksiä käytökselle ei hyväksytä kuin tämä ns. tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaisia ne päiväkodit ovat kuin ennenkin. Ainoa ero on, että hoitajia ei ole riittävästi.

Ja tiedoksi, edelleen suurin osa päiväkotien työntekijöistä on lähihoitajia.

Ennen lastentarhanopettajat tekivät erittäin ison osan hoitotyöstä. Nykyään taas vakaopet viettävät suuren osan työajastaan toimistossa, eikä ryhmässä lisäksi välttämättä enää ole kuin yksi hoitaja. Johto vaatii, että kirjalliset työt on hoidettava koska varhaiskasvatus on virallisten vaatimusten mukaan se tärkeä asia eikä hoito.

Läheskään kaikki hoitajat eivät ole lähihoitajia.

Pitäisi ymmärtää se, että ei ole rahaa palkata enempää kuin kolme työntekijää per ryhmä ja niiden kolmen työntekijän työpanos tarvitaan hoitotyöhön jotta hoito saadaan kunnolla tehtyä.

Tässä näkee sen amitsun redusoivan ajattelun. Varhaiskasvatuslailla on tarkoitus nostaa osaamista ja tasoa päiväkodissa. Että yksilöllisestä opetuksesta vastaa akateeminen opettaja. Amitsun mielestä sen akateemisenkin pitää viettää päivänsä liikuttelemassa karjalaumaa älyttömästi ilman sisältöä.

No mutta, olipas tuore ja ketterä kommentti.

1) Amitsu liikuttaa laumaa yksin tai kaksin ulos ja sisään, koska johtaja, akateeminen ja amitsu ovat sitä mieltä, että ulkona on hiukan turvallisempaa ja paljon meluttomampaa kuin sisällä.

2) Mikä yksilöllinen opetus? Siihen ei pyritä.

Malli on otettu lattiakanalasta, ei navetasta.

3) Varhaiskasvatuslaki aiheutti ensin akateemisten joukkopaon ja sen jälkeen amitsujen. Amitsut ovat vastuuntunnossaan vähän yksinkertaisempaa porukkaa kuin akateemikot.

4) Varhaiskasvatuslain voimaantulon jälkeen mm. lasten ja nuorten oppimistulokset ovat laskeneet ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet. Taso laski ja pahoinvointi nousi, vai kuinka?

Jotain retardia tässä on. Amitsuna sanoisin, että keisarilla ei ole vaatteita. Redusoipa sitä, akateemisesti, jos nimittäin ymmärsit mitä tarkoitan.

Ystävällisin terveisin

Amitsu, eri

Jos amitsu yhtään seuraisi ja lukisi, ymmärtäisi asioita, amitsu ymmärtäisi, että varhaiskasvatus ei ole koko maailma. Kouluissa on tapahtunut isoja myllerryksiä viime vuosina. Koulujen opetussuunnitelmia on muutettu jatkuvati yhä enemmän itseohjautuvaisuuteen. Ideana on, että oppilas itse asettaa itselleen oppimistavoitteita ja työskentelee niitä kohden opettajan avustuksella. Opettaja ei kuitenkaan vaadi kuten ennen tiettyä tasoa. Tästä seuraa, että ainoastaan erittäin innokkaat opiskelijat ja sellaiset, joilla on vanhempien vahva tuki koulunkäynnissään asettavat itselleen järkeviä tavoitteita. Loput menevät sieltä missä aita on matalin. Lisäksi kouluissa ei voida rajata kännyköitä oppitunneilla ja inkluusion myötä luokan tahti menee hyvin usein heikoimman mukaan. Tämän vuoksi ne koulun oppimistulokset sakkaavat. Lasten ja nuorten melenterveysongelmat keskittyvät heikosti pärjäävien ja huonosti koulutettujen vanhempien perheisiin. Lapset oireilevat kotiolojaan hyvin vahvasti.

Kiitos asiantuntevasta redusoinnista. Se selvensi paljon sitä, mitä uudistuksella on ajateltu saavutettavan ja mikä on ideoinnin ja käytännön toteutuksen välinen haaste.

Varhaiskasvatus (myös kotona tapahtuva) on todella koko maailma, jos tulevaisuus on lapsissa. Lasten hyvinvointi on ehkä tärkein asia maailmassa.

Varhaiskasvatuksen yksi tavoite on saada lapsia samalle viivalle koulun aloitukseen mennessä. Kyse on juuri niistä heikosti pärjäävien ja huonosti koulutettujen vanhempien perheistä.

Tässä yhteydessä voisi tosin tarkastella myös etäkoulun aikana esiin tulleita opiskelijoiden mielenterveysongelmia. Haasteita oli käsittääkseni niillä nuorilla, joiden koulutetut, hyväosaiset vanhemmat olivat aiemmin pystyneet tukemaan. Pudokkaat ja syrjäytyneet eivät kuuluneet tähän ryhmään.

Paremmin pärjääviä lapsia ei ehkä tarvitse tukea normaaleissa olosuhteissa yhtä paljon, koska kotoa tulee vahva tuki. Huonosti toteutetun inkluusion myötä huonosti pärjäävien ongelmat vaikuttavat heidänkin hyvinvointiinsa ja oppimistuloksiinsa. Mahdollisesti on muitakin syitä, kuten korona-aika osoitti.

Huomioisin myös, että syntyvyyden lasku Suomessa on enemmän hyvätuloisten, hyvin pärjäävien ja tiedostavien ihmisten kohdalla ongelma. Vähätuloisia, huonosti pärjääviä ja kielitaidottomia syntyvyyden lasku ei kosketa samassa määrin.

Voitko tehdä tästä jotakin päätelmää? Mielestäni karkea syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen ei riitä. Tarvitaan syvempää ja laajempaa ymmärrystä, kykyä hahmottaa kehityksen suuntaa ja merkitystä yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta.

Historian huomioiminen ja tarkastelu on myös eduksi, viitekehyksessä voisi pohtia mm. yhteiskunnan jakautumista kansan syviin riveihin ja parempiin ihmisiin sekä tästä johtuviin lieveilmiöihin.

Päätöksenteossa ja visioinnin yhteydessä olisi myös hyödyllistä tutustua siihen, mitä tapahtui kun kansaa alettiin sivistää ja köyhien asemaa parantaa. Kovin pitkälle ei tarvitse kahlata, koska kyse on aivan lähimenneisyydestä.

Kuten tästäkin viestistä käy ilmi, niin varhaiskasvatus on lähinnä teoreettinen kehitelmä. On luotu teoria, että koska kehitys on mennyt suuntaan X niin on luotava asia Y.

Tämän teorian soveltaminen käytäntöön tapahtui silloin, kun varhaiskasvatuslain myötä päiväkodeista tehtiin varhaiskasvatuksia. Kuitenkaan teoria ei kestänyt tätä koetta missä se asetettiin vastakkain todellisuuden ilmiöiden kanssa. Eli varhaiskasvatuksesta seurasi kaaos ja toiminnan laatu heikkeni voimakkaasti. Varhaiskasvatuksen luoneet teoreetikot ovat reagoineet tähän kaaokseen kertomalla, että varhaiskasvatus ei ole vielä täydellisessä muodossaan mikä aiheuttaa nämä puutteet. Siksi varhaiskasvatusta halutaan vain lisää, mikä näkyy esimerkiksi vaatimuksissa rivihenkilöstön maisterikoulutuksesta pelkän kandidaatin koulutuksen sijaan. Ollaan suorittamassa melkoista yhteiskunnallista ihmiskoetta jonka epäonnistuminen valitettavasti näyttää huomattavasti todennäköisemmältä kuin onnistuminen.

Olen se jolle vastasit.

En näe tässä mitään tarkoituksellista ihmiskoetta tai salaliittoa.

Enemmän on kyse lyhytnäköisyydestä ja oman älyn yliarvioimisesta. Akateemista teoriaa ei ole ajateltu loppuun asti. On ajateltu vain säästöjä ja markkinataloutta. Teoriaa ei voi todeta epäonnistumiseksi ettei menetä kasvojaan.

Lapsi meni ns. pesuveden mukana, vanhan sanonnan mukaan. Ja mentiin perse edellä puuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että valtio tarvitsee tulevilta kansalaisiltaan tunnetaitoja?

Vai tiedämmekö?

Suosittelen tutustumaan mielenterveyshäiriöihin, niiden syihin ja niiden ehkäisyyn.

Tunnetaidoilla on paljonkin merkitystä asiaan. Asia koskettaa meitä kaikkia ainakin välillisesti.

Tunnetaidot tulivat yleiseen tietoisuuteen noin 5 vuotta sitten. Sen jälkeen mielenterveyshäiriöiden määrä on vain lisääntynyt entisestään.

Tämä johtopäätös ei mun mielestä nyt oikein toimi. Vähän sama kun sanoisin, että osaan uida, ja kertoisit, että olen kala, koska kaikki kalat osaavat uida.

Mikään tutkimustulos ei taatusti osoita, että tunnetaitojen osaaminen aiheuttaisi mielenterveysongelmia. Kaksi peräkkäin tapahtuvaa asiaa ei ole automaattisesti syy- ja seuraussuhde.

Mitä sun mielestä tarkoitetaan tunnetaidoilla? Tunnetaidot ei tarkoita, että lapselle lässytetään ja sitten annetaan tehdä mitä vaan ja kaikkien pitää ymmärtää ja hyväksyä huono käytös. Se on aikuisen tunnetaidottomuutta jos hän ajattelee tai tekee niin.

Lue aiheesta, katso podcasteja ja googlaa. Siis ihan niitä ammattijuttuja eikä jotain mutuja. Sen jälkeen vasta voit tehdä OMAN johtopäätöksen siitä, mitä ne tunnetaidot on.

Eri, ja pahoittelut että huutelen väliin. Juuri vähän aikaa sitten oli psykologin tai psykiatrin (en muista kumpi) haastattelu lehdessä jossa hän kertoi että liika omien tunteiden huomiointi ja tarkkailu johtaa erilaisiin tulosyihin hänen potilaakseen. Ehkä pienet, kehittyvät lapset eivät kykene ymmärtämään näitä asioita ja heidän huomiotaan ei tulisi ohjata liikaa sisäiseen tunne-elämään jota he eivät kykene käsittelemään? Ei tarvitse vastata vaan voitte jatkaa omaa sanailuanne, mutta tulipahan mieleen.

Älä pahoittele, tervetuloa mukaan keskusteluun, tuot arvokasta lisää.

Olen samaa mieltä tästä, ei tulisi ohjata liikaa omaan napaan tuijottamiseen. Tämä, kuten lässytykseksi jäävä sanoitus on huonoa ja niissä asia on ymmärretty väärin. Aika moni äiti (tai isäkin) osaa paremmin. Ohjataan omalla esimerkillä, ikätasoisesti.

Tunnekasvatusta 1,5 - 2 -vuotiaalle: "Ei saa lyödä siskoa, siskolle tulee pipi ja sisko itkee. Lohdutetaan siskoa (joo, sisko ei saa ottaa kädestä, ymmärrän että harmittaa, mutta ei saa satuttaa, sano äidille mieluummin)..nyt mennään syömään..ompas kova nälkä..ja haukotuttaa, nyt päikkäreille.."

Sanoittamatta jättäminen voi olla sitä, että hoidetaan tilanne kieltämällä ja lohduttamalla vääryyttä kärsinyttä. Tai huudetaan, rangaistaan, jätetään huomiotta.

Ei aikuisen pidä mennä lapsen tunteeseen mukaan, vaikka ymmärtää ja tuntee myötätuntoa. Ei tarvitse jäädä jumiin selittämään. Ei tarvitse hyväksyä väärää tekoa. Pitää auttaa sitä, jota satutettiin, pitää opettaa miten korjataan väärä teko.

Tunnetaitojen opettelua tarvitsee myös se aikuinen, joka ei osaa tai ymmärtää asian väärin. Lapselle on hyvä, että oppii nimeämään tunteet, se kuuluu jo äidinkielen opetteluun. Ettei isompana olisi vaan kaksi tunnetta, vtutus tai kaikki ok.

Tunteiden purkaminen opitaan mallista. Huono homma jos kasvattaja lyö, yhtä lailla huono homma jos antaa lyödä. Jos lapsena ei ole sallittua sanoa, mikä mättää, ei osaa aikuisenakaan. Jos sanoitus menee lässytykseksi, osaa aikuisena selitellä ikävätkin tekemisensä oikeutetuiksi.

Ahdistus on solmussa oleva tunnemöykky, jota onnekas aikuinen pääsee purkamaan hyvän terapeutin kanssa. Masennus on mustuutta, itseensä käpertymistä kun ei tiedä kuka on, millainen on (mm. itsetuntemus). Täytyy olla sanat tunteille, että voisi tietää miksi tuntuu pahalta. Täytyy olla keinoja purkaa tunteita, täytyy olla yhteys muihin ihmisiin. Ja paljon muuta.

Kun tunnekasvatus (ja moni muu asia sen mukana) menee pahasti pieleen, kehittyy persoonallisuushäiriöitä. Esimerkiksi kuvitelmia omasta tärkeydestä ja ihmeellisyydestä toisiin verrattuna, epäluuloisuutta muita kohtaan.

Silloin kun on perinnöllistä alttiutta, nämä pieleen menneet jutut (jotka kasautuvat ja suurenevat), on riski sairastua vakavasti ja parantumattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Ettei isompana olisi vaan kaksi tunnetta, vtutus tai kaikki ok.

Ei tuollaista tapahdu tosimaailmassa. Tuo on vain tunnekasvattajien luoma kauhukuva siitä, että mitä tapahtuu jos ei omaksu tunnekasvatusta. Eli jos kasvattaa käyttäen niitä "kamalia" rangaistuksia, huomiotta jättämisiä ja muita mitkä tunnekasvattajien mukaan heikentävät lapsen tunnetaitoja ja tunnepääomaa sekä luovat tunnemöykyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että valtio tarvitsee tulevilta kansalaisiltaan tunnetaitoja?

Vai tiedämmekö?

Suosittelen tutustumaan mielenterveyshäiriöihin, niiden syihin ja niiden ehkäisyyn.

Tunnetaidoilla on paljonkin merkitystä asiaan. Asia koskettaa meitä kaikkia ainakin välillisesti.

Tunnetaidot tulivat yleiseen tietoisuuteen noin 5 vuotta sitten. Sen jälkeen mielenterveyshäiriöiden määrä on vain lisääntynyt entisestään.

Tämä johtopäätös ei mun mielestä nyt oikein toimi. Vähän sama kun sanoisin, että osaan uida, ja kertoisit, että olen kala, koska kaikki kalat osaavat uida.

Mikään tutkimustulos ei taatusti osoita, että tunnetaitojen osaaminen aiheuttaisi mielenterveysongelmia. Kaksi peräkkäin tapahtuvaa asiaa ei ole automaattisesti syy- ja seuraussuhde.

Mitä sun mielestä tarkoitetaan tunnetaidoilla? Tunnetaidot ei tarkoita, että lapselle lässytetään ja sitten annetaan tehdä mitä vaan ja kaikkien pitää ymmärtää ja hyväksyä huono käytös. Se on aikuisen tunnetaidottomuutta jos hän ajattelee tai tekee niin.

Lue aiheesta, katso podcasteja ja googlaa. Siis ihan niitä ammattijuttuja eikä jotain mutuja. Sen jälkeen vasta voit tehdä OMAN johtopäätöksen siitä, mitä ne tunnetaidot on.

Ammattilaisuus ei kyllä näissä yhteyksissä takaa juuri mitään. Ammattilaiset hurahtavat erilaisiin aatteisiin siinä missä amatööritkin.

Tunnetaidot ovat tietyn katsantokannan omaavien tahojen luoma käsite. Tunnetaitoihin liittyy tietynlainen asennoituminen tunteisiin. Tätä asennoitumista kutsutaan tunnekasvatukseksi.

Podcastien kuuntelemisen sijaan on huomattavasti rakentavampaa katsoa, että miten ne henkilöt jotka tunnetaidoista puhuvat kasvattavat hoitolapsiaan ja omia lapsiaan. Tämä ei ole erityisen rohkaisevaa katsottavaa.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että kasvatus johon tunnetaidot eivät kuulu johtaa selvästi parempaan lopputulokseen kuin mitä tunnetaidot huomioiva kasvatus.

Ei, ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä kuin viimeisessä kappaleessa teit, se on mutu. Mutu perustuu luuloon, ei tietoon.

Kaikki lapset oppivat tunteiden käsittelyä, opetettiin tai ei. Mallioppiminen voi tuottaa hyvää tai huonoa tulosta, samoin kuin sanoitus.

Vanhemmat ja ammattikasvattajat kasvattavat koko ajan, tietoisesti tai tiedostamatta. Toiset osaavat, toiset eivät. Tässä olemme kai samaa mieltä?

Tietyn katsantokannan omaavien tahojen luoma käsite? Tämä oli tosi epämääräistä ja kummallista eikä tarkoita mitään. Tietysti tunnetaitoihin liittyy myös asennoituminen tunteisiin.

Tunnetaidot = kyky havaita, ilmaista ja säädellä tunteita. Tunnetaidot ovat itsetuntemuksen ja hyvän mielenterveyden perusta. Omien tunteiden näkeminen ja tunteminen auttaa hahmottamaan toisten tunteita. Silloin pystyy ymmärtämään vuorovaikutusta ihmisten välillä ja oppii toimimaan eri tilanteissa.

yths/terveystieto/mielenterveys/tunnetaidot, sieltä voi käydä katsomassa määrittelyn ja mitä se tarkoittaa, niin tietää mistä puhuu.

Osa ihmisistä hörhöää tilanteesta toiseen, ja heille vaan tapahtuu asioita. Yleensä huonoja asioita, eivätkä he tiedä miksi. Tapahtuu nettihuijaus, ja kaunis blondi tai eversti usasta vie rahat. Ryyppyillan päätteeksi lompakko hukassa ja musta silmä. Riita puolison kanssa. Silmille hyppivät lapset. Paha anoppi. Ilkeä miniä. Valittava naapuri. Itsekkäät kaverit.

Nämä ihmiset eivät ole kuulleet tunnetaidoista, tai pitävät tunnetaitoja joutavana hömppänä joka pilaa kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaidot = kyky havaita, ilmaista ja säädellä tunteita. Tunnetaidot ovat itsetuntemuksen ja hyvän mielenterveyden perusta. Omien tunteiden näkeminen ja tunteminen auttaa hahmottamaan toisten tunteita. Silloin pystyy ymmärtämään vuorovaikutusta ihmisten välillä ja oppii toimimaan eri tilanteissa.

yths/terveystieto/mielenterveys/tunnetaidot, sieltä voi käydä katsomassa määrittelyn ja mitä se tarkoittaa, niin tietää mistä puhuu.

Osa ihmisistä hörhöää tilanteesta toiseen, ja heille vaan tapahtuu asioita. Yleensä huonoja asioita, eivätkä he tiedä miksi. Tapahtuu nettihuijaus, ja kaunis blondi tai eversti usasta vie rahat. Ryyppyillan päätteeksi lompakko hukassa ja musta silmä. Riita puolison kanssa. Silmille hyppivät lapset. Paha anoppi. Ilkeä miniä. Valittava naapuri. Itsekkäät kaverit.

Nämä ihmiset eivät ole kuulleet tunnetaidoista, tai pitävät tunnetaitoja joutavana hömppänä joka pilaa kaiken.

Tuo määritelmä on silkkaa ideologiaa jonka tarkoitus on perustella tunnekasvatuksen paremmuus muihin kasvatusnäkökulmiin verrattuna.

Tunnetaidot eivät ole niin kuin vaikkapa motoriset taidot. Motoristen taitojen olemassaolon voi kuka tahansa todeta, mutta tunnetaidot vaativat aivan tietyn suhtautumistavan missä uskotaan, että tunnetaidoilla ehkäistään vaikkapa nettihuijaukset, kurittomat lapset, riidat puolison kanssa ja tuhannet muut ongelmat.

Juuri tästä syystä johtuen vielä muutama vuosi sitten edes lastentarhanopettajien kaltaiset ammattilaiset eivät olleet koskaan kuulleetkaan tunnetaidoista, eikä nytkään suurin osa ihmisistä ole ikinä kuullut niistä saati että haluaisivat vääntää aivonsa tunnetaitojen vaatimaan asentoon. Aika vahvasti myös epäilen, että muutama vuosikymmen kun mennään ajassa eteenpäin, niin ihmisten reaktio tunnetaitoihin on lähinnä se, että "ai silloin 2020-luvulla oli niitä tunnetaitoja".

Nyt taidan ymmärtää, miksi päiväkotiin halutaan kasvatustieteiden maistereita. He ovat kuitenkin osittain väärä ryhmä korjaamaan ongelmaa. Heidänkin osaamistaan tarvitaan, mutta enemmän tarvitaan psykiatrisia sairaanhoitajia.

Lähihoitajat ovat erinomaisia hoitamaan peruslapsia.

Yhä enemmän on kuitenkin vaikeista kotioloista tulevia, turvattomia ja pahasti oireilevia lapsia. Jo yksi tällainen lapsi sekoittaa koko lapsiryhmän arjen. Muutkin lapset voivat sen jälkeen huonosti. Mitä kun näitä lapsia alkaa olla koko ajan lisää?

On kohtuutonta vaatia, että lähihoitajat kykenisivät tekemään hyvää työtä tällaisissa oloissa.

Kasvatustieteilijät tuntevat näitten oireiden taustaa ja pystyvät kehittämään menetelmiä, joilla asioihin voidaan puuttua.

Eli maistereitten ja lähihoitajien parityöskentely tällaisten lasten ongelmien ratkaisemiseksi voisi toimia.

Onko toisaalta pahasti oireilevan lapsen paikka tavallisessa päiväkotiryhmässä?

Se on halpa ratkaisu äkkiä arvioituna, mutta pidemmän päälle tulee kalliiksi.

Ryhmässä on aina myös ns. hilkulla olevia lapsia, jotka selviävät hoitajien tukemina ja ottamalla mallia ns. tavallisista lapsista. Nämä lapset päiväkoti pelastaa.

Kun mukaan tulee pahasti oireilevia, nämä lapset alkavatkin matkia heitä eli päätyvät ns. huonoon seuraan. Heille se on katastrofi.

Päiväkotien ongelmat ei itse asiassa johdu päiväkodeista. Ne johtuu kodeista.

Vanhempien kasvatustietoisuuden lisääminen voisi toimia joidenkin kohdalla, mutta aina on myös niitä, jotka eivät ymmärrä eivätkä ota vastuuta.

Välttämättä kyse ei ole syrjätyneistä vaan nämä ihmiset voivat olla hyvinkin menestyneitä ja koulutettuja. Heidän arvomaailmansa, asenteensa ja omat tunnetaitonsa vain johtavat tilanteeseen, jossa lapsella ei ole kehenkään tunneyhteyttä.

Heikossa asemassa olevia on helpompi neuvoa, menestyjät eivät kuuntele. Paitsi ehkä näitä maistereita.

Sosiaalityöntekijöiden, päiväkodin ja vanhempien yhteistyötä oireilevien lasten auttamiseksi pitäisi kehittää.

En tarkoita mietintöjä, suunnitelmia ja työryhmiä, vaan konkreettista tekemistä.

Tärkeintähän siellä päiväkodissa olisi että on tarpeeksi läsnäolevia hoitajia joilla on tarpeeksi aikaa vahtia lasten perään. Mitään kovin personoitua opetustahan siellä ei nytkään pystytä antamaan joten ison osan paperitöistä voisi varmasti heivata pois. Se että lapsilla on turvallista ja he oppivat vuorovaikutustaitoja on mielestäni se päiväkodin tärkein anti.

Ei alalla kirjoitti:

Nyt taidan ymmärtää, miksi päiväkotiin halutaan kasvatustieteiden maistereita. He ovat kuitenkin osittain väärä ryhmä korjaamaan ongelmaa. Heidänkin osaamistaan tarvitaan, mutta enemmän tarvitaan psykiatrisia sairaanhoitajia.

Lähihoitajat ovat erinomaisia hoitamaan peruslapsia.

Yhä enemmän on kuitenkin vaikeista kotioloista tulevia, turvattomia ja pahasti oireilevia lapsia. Jo yksi tällainen lapsi sekoittaa koko lapsiryhmän arjen. Muutkin lapset voivat sen jälkeen huonosti. Mitä kun näitä lapsia alkaa olla koko ajan lisää?

On kohtuutonta vaatia, että lähihoitajat kykenisivät tekemään hyvää työtä tällaisissa oloissa.

Kasvatustieteilijät tuntevat näitten oireiden taustaa ja pystyvät kehittämään menetelmiä, joilla asioihin voidaan puuttua.

Eli maistereitten ja lähihoitajien parityöskentely tällaisten lasten ongelmien ratkaisemiseksi voisi toimia.

Onko toisaalta pahasti oireilevan lapsen paikka tavallisessa päiväkotiryhmässä?

Se on halpa ratkaisu äkkiä arvioituna, mutta pidemmän päälle tulee kalliiksi.

Ryhmässä on aina myös ns. hilkulla olevia lapsia, jotka selviävät hoitajien tukemina ja ottamalla mallia ns. tavallisista lapsista. Nämä lapset päiväkoti pelastaa.

Kun mukaan tulee pahasti oireilevia, nämä lapset alkavatkin matkia heitä eli päätyvät ns. huonoon seuraan. Heille se on katastrofi.

Päiväkotien ongelmat ei itse asiassa johdu päiväkodeista. Ne johtuu kodeista.

Vanhempien kasvatustietoisuuden lisääminen voisi toimia joidenkin kohdalla, mutta aina on myös niitä, jotka eivät ymmärrä eivätkä ota vastuuta.

Välttämättä kyse ei ole syrjätyneistä vaan nämä ihmiset voivat olla hyvinkin menestyneitä ja koulutettuja. Heidän arvomaailmansa, asenteensa ja omat tunnetaitonsa vain johtavat tilanteeseen, jossa lapsella ei ole kehenkään tunneyhteyttä.

Heikossa asemassa olevia on helpompi neuvoa, menestyjät eivät kuuntele. Paitsi ehkä näitä maistereita.

Sosiaalityöntekijöiden, päiväkodin ja vanhempien yhteistyötä oireilevien lasten auttamiseksi pitäisi kehittää.

En tarkoita mietintöjä, suunnitelmia ja työryhmiä, vaan konkreettista tekemistä.

Ennen ei ollut tällaisia ongelmia lapsilla, vaan lastenhoitajiksi riittivät aivan tavalliset tädit. Kyse on pohjimmiltaan siitä, että perheiden kasvatustyön laatu on heikentynyt merkittävästi. Vanhat toimivat keinot kuten ruumiillinen kuritus ja jämäkkä komentaminen ovat poistuneet, ja tilalle tuodut uudet keinot eivät vaan toimi. Olisi syytä tehdä kokonaisvaltainen paluu vanhaan sekä perheiden kasvatustyön että lastentarhojen osalta.

Ei alalla kirjoitti:

Nyt taidan ymmärtää, miksi päiväkotiin halutaan kasvatustieteiden maistereita. He ovat kuitenkin osittain väärä ryhmä korjaamaan ongelmaa. Heidänkin osaamistaan tarvitaan, mutta enemmän tarvitaan psykiatrisia sairaanhoitajia.

Lähihoitajat ovat erinomaisia hoitamaan peruslapsia.

Yhä enemmän on kuitenkin vaikeista kotioloista tulevia, turvattomia ja pahasti oireilevia lapsia. Jo yksi tällainen lapsi sekoittaa koko lapsiryhmän arjen. Muutkin lapset voivat sen jälkeen huonosti. Mitä kun näitä lapsia alkaa olla koko ajan lisää?

On kohtuutonta vaatia, että lähihoitajat kykenisivät tekemään hyvää työtä tällaisissa oloissa.

Kasvatustieteilijät tuntevat näitten oireiden taustaa ja pystyvät kehittämään menetelmiä, joilla asioihin voidaan puuttua.

Eli maistereitten ja lähihoitajien parityöskentely tällaisten lasten ongelmien ratkaisemiseksi voisi toimia.

Onko toisaalta pahasti oireilevan lapsen paikka tavallisessa päiväkotiryhmässä?

Se on halpa ratkaisu äkkiä arvioituna, mutta pidemmän päälle tulee kalliiksi.

Ryhmässä on aina myös ns. hilkulla olevia lapsia, jotka selviävät hoitajien tukemina ja ottamalla mallia ns. tavallisista lapsista. Nämä lapset päiväkoti pelastaa.

Kun mukaan tulee pahasti oireilevia, nämä lapset alkavatkin matkia heitä eli päätyvät ns. huonoon seuraan. Heille se on katastrofi.

Päiväkotien ongelmat ei itse asiassa johdu päiväkodeista. Ne johtuu kodeista.

Vanhempien kasvatustietoisuuden lisääminen voisi toimia joidenkin kohdalla, mutta aina on myös niitä, jotka eivät ymmärrä eivätkä ota vastuuta.

Välttämättä kyse ei ole syrjätyneistä vaan nämä ihmiset voivat olla hyvinkin menestyneitä ja koulutettuja. Heidän arvomaailmansa, asenteensa ja omat tunnetaitonsa vain johtavat tilanteeseen, jossa lapsella ei ole kehenkään tunneyhteyttä.

Heikossa asemassa olevia on helpompi neuvoa, menestyjät eivät kuuntele. Paitsi ehkä näitä maistereita.

Sosiaalityöntekijöiden, päiväkodin ja vanhempien yhteistyötä oireilevien lasten auttamiseksi pitäisi kehittää.

En tarkoita mietintöjä, suunnitelmia ja työryhmiä, vaan konkreettista tekemistä.

Huostaanotettuja lapsia hoitavat sosionomit sosiaalityöntekijän laatiman suunnitelman mukaan. Myös he käyvät päiväkodissa. Ei sen akateemisen tarvitse olla lähihoitajan käsipuolessa. Riittää kun noudatetaan tehtyjä suunnitelmia.

Vierailija kirjoitti:

Ei alalla kirjoitti:

Nyt taidan ymmärtää, miksi päiväkotiin halutaan kasvatustieteiden maistereita. He ovat kuitenkin osittain väärä ryhmä korjaamaan ongelmaa. Heidänkin osaamistaan tarvitaan, mutta enemmän tarvitaan psykiatrisia sairaanhoitajia.

Lähihoitajat ovat erinomaisia hoitamaan peruslapsia.

Yhä enemmän on kuitenkin vaikeista kotioloista tulevia, turvattomia ja pahasti oireilevia lapsia. Jo yksi tällainen lapsi sekoittaa koko lapsiryhmän arjen. Muutkin lapset voivat sen jälkeen huonosti. Mitä kun näitä lapsia alkaa olla koko ajan lisää?

On kohtuutonta vaatia, että lähihoitajat kykenisivät tekemään hyvää työtä tällaisissa oloissa.

Kasvatustieteilijät tuntevat näitten oireiden taustaa ja pystyvät kehittämään menetelmiä, joilla asioihin voidaan puuttua.

Eli maistereitten ja lähihoitajien parityöskentely tällaisten lasten ongelmien ratkaisemiseksi voisi toimia.

Onko toisaalta pahasti oireilevan lapsen paikka tavallisessa päiväkotiryhmässä?

Se on halpa ratkaisu äkkiä arvioituna, mutta pidemmän päälle tulee kalliiksi.

Ryhmässä on aina myös ns. hilkulla olevia lapsia, jotka selviävät hoitajien tukemina ja ottamalla mallia ns. tavallisista lapsista. Nämä lapset päiväkoti pelastaa.

Kun mukaan tulee pahasti oireilevia, nämä lapset alkavatkin matkia heitä eli päätyvät ns. huonoon seuraan. Heille se on katastrofi.

Päiväkotien ongelmat ei itse asiassa johdu päiväkodeista. Ne johtuu kodeista.

Vanhempien kasvatustietoisuuden lisääminen voisi toimia joidenkin kohdalla, mutta aina on myös niitä, jotka eivät ymmärrä eivätkä ota vastuuta.

Välttämättä kyse ei ole syrjätyneistä vaan nämä ihmiset voivat olla hyvinkin menestyneitä ja koulutettuja. Heidän arvomaailmansa, asenteensa ja omat tunnetaitonsa vain johtavat tilanteeseen, jossa lapsella ei ole kehenkään tunneyhteyttä.

Heikossa asemassa olevia on helpompi neuvoa, menestyjät eivät kuuntele. Paitsi ehkä näitä maistereita.

Sosiaalityöntekijöiden, päiväkodin ja vanhempien yhteistyötä oireilevien lasten auttamiseksi pitäisi kehittää.

En tarkoita mietintöjä, suunnitelmia ja työryhmiä, vaan konkreettista tekemistä.

Huostaanotettuja lapsia hoitavat sosionomit sosiaalityöntekijän laatiman suunnitelman mukaan. Myös he käyvät päiväkodissa. Ei sen akateemisen tarvitse olla lähihoitajan käsipuolessa. Riittää kun noudatetaan tehtyjä suunnitelmia.

Tulisiko lastenhoitajan itse saada suunnitella asioita, vai onko hän vain akateemisen työntekijän tekemien suunnitelmien toteuttajan roolissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei alalla kirjoitti:

Nyt taidan ymmärtää, miksi päiväkotiin halutaan kasvatustieteiden maistereita. He ovat kuitenkin osittain väärä ryhmä korjaamaan ongelmaa. Heidänkin osaamistaan tarvitaan, mutta enemmän tarvitaan psykiatrisia sairaanhoitajia.

Lähihoitajat ovat erinomaisia hoitamaan peruslapsia.

Yhä enemmän on kuitenkin vaikeista kotioloista tulevia, turvattomia ja pahasti oireilevia lapsia. Jo yksi tällainen lapsi sekoittaa koko lapsiryhmän arjen. Muutkin lapset voivat sen jälkeen huonosti. Mitä kun näitä lapsia alkaa olla koko ajan lisää?

On kohtuutonta vaatia, että lähihoitajat kykenisivät tekemään hyvää työtä tällaisissa oloissa.

Kasvatustieteilijät tuntevat näitten oireiden taustaa ja pystyvät kehittämään menetelmiä, joilla asioihin voidaan puuttua.

Eli maistereitten ja lähihoitajien parityöskentely tällaisten lasten ongelmien ratkaisemiseksi voisi toimia.

Onko toisaalta pahasti oireilevan lapsen paikka tavallisessa päiväkotiryhmässä?

Se on halpa ratkaisu äkkiä arvioituna, mutta pidemmän päälle tulee kalliiksi.

Ryhmässä on aina myös ns. hilkulla olevia lapsia, jotka selviävät hoitajien tukemina ja ottamalla mallia ns. tavallisista lapsista. Nämä lapset päiväkoti pelastaa.

Kun mukaan tulee pahasti oireilevia, nämä lapset alkavatkin matkia heitä eli päätyvät ns. huonoon seuraan. Heille se on katastrofi.

Päiväkotien ongelmat ei itse asiassa johdu päiväkodeista. Ne johtuu kodeista.

Vanhempien kasvatustietoisuuden lisääminen voisi toimia joidenkin kohdalla, mutta aina on myös niitä, jotka eivät ymmärrä eivätkä ota vastuuta.

Välttämättä kyse ei ole syrjätyneistä vaan nämä ihmiset voivat olla hyvinkin menestyneitä ja koulutettuja. Heidän arvomaailmansa, asenteensa ja omat tunnetaitonsa vain johtavat tilanteeseen, jossa lapsella ei ole kehenkään tunneyhteyttä.

Heikossa asemassa olevia on helpompi neuvoa, menestyjät eivät kuuntele. Paitsi ehkä näitä maistereita.

Sosiaalityöntekijöiden, päiväkodin ja vanhempien yhteistyötä oireilevien lasten auttamiseksi pitäisi kehittää.

En tarkoita mietintöjä, suunnitelmia ja työryhmiä, vaan konkreettista tekemistä.

Huostaanotettuja lapsia hoitavat sosionomit sosiaalityöntekijän laatiman suunnitelman mukaan. Myös he käyvät päiväkodissa. Ei sen akateemisen tarvitse olla lähihoitajan käsipuolessa. Riittää kun noudatetaan tehtyjä suunnitelmia.

Tulisiko lastenhoitajan itse saada suunnitella asioita, vai onko hän vain akateemisen työntekijän tekemien suunnitelmien toteuttajan roolissa?

Mitä tulee huostassa oleviin, niin sossu tekee suunnitelman ja edellyttää, että sillä mennään. Saahan sinne itse laittaa pienempiä juttuja, jos ne ovat isoissa linjoissa suunnitelman kanssa sopusoinnussa. Mutta sellainen, että joku lähihoitaja alkaisi määrittämään sosiaalityöntekijän työtä ja "osallistua" siihen on naurettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika mikä ketju taas. Hohhoijaa. Ei ole porukalla mitään käsitystä lastenhoitajan työstä tai opettajan työstä eikä varsinkaan tiimityöskentelystä. Saati päivähoidon työstä. Mutta sen huomaa taas mitä olettamuksia on ja myös arvostus täysi nolla. Mitään käsitystä ei tunnu olevan myöskään siitä mikä on LAPSI kun oletetaan työn olevan "lapsiryhmän liikuttelua ees taas ulos ja sisään". Huh huh... Toivottavasti ette työskentele itse alalla tällä sivistyksen tasolla.

Terveisin, lastenhoitaja

Kuten toteat, niin alalla pystyy käytännössä työskentelemään kuka vain. Se on lastenvahdin hommaa jota yritetään brändätä koko ajan hienommaksi sen vastineeksi, että lasten vahtiminen sujuu aina vain heikommin. Koskaan ennen ei puheen ja tekojen ero ole ollut näin iso.

En missään kohtaa kommenttiani niin totea.

Aika hakoteillä ollaan ja pahasti, kun oletetaan, että varhaiskasvatuksessa ongelmat johtuvat siitä kuka o se lastenhoitaja ja kuka se opettaja. Tarvitsemme lisää ihan erilaista henkilökuntaa näiden ammattien lisäksi. Maahanmuutto ja suuret lapsiryhmät useine erityislapsineen tarvitsevat myös S2 kielenä opetusta arjessa ja erityislastentarhan opettajaa. Ei tässä ole kyse siitä, että lastenhoitajat ovat huonompia kuin opettajat vaan siitä, että tarvitaan LISÄÄ HENKILÖKUNTAA MAAILMAN MUUTTUESSA.