Lue keskustelun säännöt.
Miten piiskan saaminen lapsena on vaikuttanut?
01.12.2022 |
Minulla piiskan saaminen on vaikuttanut niin, että aikuisenakin tunnen usein pelkoa, jos esimerkiksi töissä tulee joku konfliktitilanne. Olen myös liian kiltti ja vältän suututtamasta muita. Jos saan kritiikkiä jostain, tunnen ansaitsevani ankaran rangaistuksen ja halua rangaista itseäni olemalla iloitsematta mistään. Minulle on jäänyt piiskaaminen myös lihasmuistiin niin, että ahdistavissa tilanteissa saatan tuntea kuumotusta takamuksessa.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset "sain piiskaa ihan aiheesta" ovat suojelumekanismi. Ei kykene vielä myöntämään itselleen sitä kipeää tosiseikkaa, että satuttiin pahasti lapsena.
Itselläni on aina ollut huono itsetunto, vaikea luoda suhteita miehiin ja vältän konflikteja, lamaannun helposti.[/quote
Sain remmiä ihan aiheesta. En tehnyt samaa kiellettyä asiaa enää uudelleen. Ruumiillinen kuritus on aivan hyvä kasvatuskeino. Se on myös käytössä suurimmassa osassa maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Mutta miksi väkivalta lasta kohtaan on oikein ja aikuista kohtaan ei? Jos on oikein piiskata lasta, onko sitten oikeus myös piiskata niitä vankeja? Et edelleenkään osannut selittää, miksi on OK pahoinpidellä lasta, muttei puolisoa, jos molemmissa tapauksissa on kyse rangaistuksesta. Jos joku vetää toista turpaan kadulla, koska toinen aukoi ensin päätä, pitäisikö silloin olla juridisesti tuomitsematta tätä, koska se oli rangaistus?
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa sillä tavalla että edelleenkään 45v iässä en pysty käyttämään/omistamaan yhtäkään vyötä (jolla lapsuudessani minua lyötiin aiheetta) ja vöiden näkeminen kaupassa/muilla ihmisillä tms ahdistaa niin paljon että käännän katseen aina pois.
Olen myös todella huono kestämään minkäänlaista riitaa/epäsopua kenenkään kanssa, menen tällaisessa tilanteessa täysin lukkoon enkä osaa muuta kuin itkeä.
Ja olen lapseton koska pelkäsin sitä että "pimahdan" ja aiheutan lapselleni samaa kärsimystä mikäli olisin äiti :(
Tähän kaikkeen on tietysti vaikuttanut piiskaamisen lisäksi myös henkinen väkivalta.
Olin iloinen kun vanhempani kuolivat. En mennyt hautajaisiin enkä käy haudalla koskaan.
Toivoisin että pystyisin uskomaan helvetin olemassaoloon ja siihen että he ovat siellä.
Oletko kokeillut pullamaitoa ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoli hakkasi minua 15-vuotiaaksi asti koivunoksalla tai nahkavyöllä 1980-luvulla. Hiuksista tukistamista oli usein eli "tukkapöllöä". Viimeinen niitti oli se, että 16-vuotiaana äiti ja isäpuoli pahoinpitelivät minut mustelmille asti. Menin isoäidin ja isoisän luokse joksikin aikaa asumaan. Tuohon aikaan 80-luvulla kukaan ei tehnyt mitään lasu-ilmoituksia. Isoäidin olisi pitänyt tehdä nähtyään minun mustan silmän, mutta varmaan suojeli omaa tytärtään. En ole silti saanut traumoja. Näistä kokemuksista vahvistuin ja olen nykyään vahva henkisesti ja ehkä fyysisestikin.
Omia lapsiani olen kohdellut erittäin kauniisti - lapset ovat saaneet kasvaa väkivallattoman lapsuuden.
Joskus vaan ihmettelen, miten erilainen maailma oli 1980-luvulla.
Ei tuo 1980-lukuun sinänsä liittynyt, vaan sairaaseen perheeseesi. Mikäli tarinasi on edes totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastustan yleisesti typeriä sääntöjä ja auktoriteetteja, varsinkin jos ne ovat tyhmiä. Olen myös rohkea vastustamaan niitä näkyvästi. Ehkä tällaisen kapinahengen on ainakin saanut aikaiseksi.
Sain lapsena piiskaa, koska en uskonut ensimmäistä, toista enkä kolmattakaan kieltoa, vaan jatkoin perseilyä virne kasvoillani. Olin erittäin kovakalloinen ja uhmaava lapsi.
Kun neuvottelut Koivuniemen herran kanssa oli käyty, perseilyä ei tehnyt mieli jatkaa, ja korva jatkossa herkistyi jo toiselle pyynnölle lopettaa väärä tekeminen.
Mitään traumoja ei jäänyt, koska koin että omalla käytökselläni aiheutin tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä nykyvanhemmat kyllä osaa kasvattaa lapsiaan sanoittamallakaan. Pennut tekee mitä lystää ja vanhempi lässyttää tunteista. Kuulkaa kun ei se auta, eikä opettaja tai pomo työpaikalla lässytä tunteista kun homma on mennyt pieleen. Paljon parempi se on edelleenkin aiheuttaa pahaa mieltä kotona ottamalla jotain etuisuuksia pois, ja uskokaa tai älkää, ottaa se lapsi ihan tiukasti syliin niin että edes huomaa tehneensä jotain outoa. Nepsyjä tuskin on niin paljon kun annetaan ymmärtää, on vain avuttomia vanhempia. Ja oi kyllä, minulla on lapsia ja kyllä, he ovat menestyneet elämässään hienosti. Ennen kuin joku aloittaa että "ei sulla ole kuitenkaan mitään lapsia..". On, olen ollut tiukka ja niin opettajat kun muukin yhteiskunta on antanut palautetta miten ovat ahkeria ja hyviä työntekijöitä.
Työpaikalla ei "lässytetä" tunteista, koska se on pitänyt vanhempien jo tehdä silloin, kun lapsen kehitys sitä vaatii. Ymmärrätkö, että tunnekasvatus perustuu tutkimustietoon siitä, millainen kasvatus luo turvallisen kiintymyssuhteen, millainen taas turvattoman. Turvaton kiintymyssuhde yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa nostaa riskiä myöhemmän psykopatologian kehittymiselle. Näitä tutkimuksia on toistettu toistamisen jälkeen vuosikymmenien ajan, minkä vuoksi tiedetään, että vanhemman sensitiivisyys lapsen tarpeille ja kyky mentalisoida (nähdä lapsi omana yksilönään, jolla on omat tunteet ja sanoittaa näitä tunteita lapselle, siis peilata lasta itsensä kautta) edesauttavat turvallisen kiintymyssuhteen luomista ja normaalia persoonallisuuden kehitystä.
Turvallinen kiintymyssuhde taas ihan tutkitusti auttaa ihmistä sietämään myöhemmin paremmin stressiä. Turvallisesti kiintyneet myös kestävät paremmin myöhemmin traumaattisia tilanteita; turvattomasti kiintyneet kehittävät todennäköisemmin samoissa tilanteissa traumaperäisen stressihäiriön. Se "tunnelässytys" vaikuttaa siis ihan suoraan lapsen hermoston kehittymiseen. Tunteista puhuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi saisi tehdä mitä hyvänsä. Rajat voi silti asettaa. Ei siis tarvitse kärjistää asioita.
Niin, mutta mitä iloa on stressinsiedosta jos ei osaa työelämässä tarvittavia taitoja, käytännön taitoja tai henkisiä? Lapsi pitää opettaa niin että se pärjää kaikella tavalla sinä päivänä kun nuori täyttää 18 vuotta ja voi muuttaa omilleen. Ei ketään kiinnosta töissä mitä nyt tunnet tai onko sinulla nyt stressiä, valitettavasti. Tänä päivänä vielä vähemmän ja vähemmän. Se ratkaisee, mitä siellä töissä osaat tehdä, koska siitä se palkka maksetaan niin nuorelle kun aikuisellekin. Lapselle pitää opettaa kotona kädentaitoja, työelämän taitoja, ahkeruutta ja aktiivisuutta. Sillä tavalla ne tämänkin päivän nuoret pärjäävät elämässä eikä millään helvetin stressinsietokyvyllä.
Mutta kun se tunteiden selittäminen lapselle nimenomaan edesauttaa tarvittavien taitojen, erityisesti sosiaalisten taitojen kehittymistä. Lapsen mentalisaatiokyky kehittyy sen avulla. Jos mentalisaatiokyky ei kehity, ei kehity myöskään empatia. Mentalisaatiokyvyn kehittymättömyys on yhteydessä tiettyihin persoonallisuushäiriöihin, kuten epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Jälleen ihan tutkittua tietoa. Ja tunteiden sanottaminen ei mitenkään estä niitä muiden elämässä tarvittavien käytännöntaitojen opettamista lapselle. Vai miten se sinusta sen tekee?
Ja stressinsietokyky on nimenomaan yhteydessä elämässä pärjäämiseen. Tutkittua tietoa tämäkin. Jos hermosto on vaurioitunut jo lapsuudessa ja stressinsietokyky huono, se altistaa ihan suoraan myöhemmille mielenterveysongelmille ja työkyvyttömyydelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Mutta miksi väkivalta lasta kohtaan on oikein ja aikuista kohtaan ei? Jos on oikein piiskata lasta, onko sitten oikeus myös piiskata niitä vankeja? Et edelleenkään osannut selittää, miksi on OK pahoinpidellä lasta, muttei puolisoa, jos molemmissa tapauksissa on kyse rangaistuksesta. Jos joku vetää toista turpaan kadulla, koska toinen aukoi ensin päätä, pitäisikö silloin olla juridisesti tuomitsematta tätä, koska se oli rangaistus?
Lapsille ja aikuisille on eri säännöt. Esimerkiksi lasta ei saa laittaa vankilaan rangaistuksena, mutta useimmissa maissa (ja Suomessakin ennen) lasta saa ruumiillisesti kurittaa.
Ruumiillinen rangaistus ei ole mikään turpaanveto ihan niin kuin sakko ei ole varkaus tai ryöstö. Kyse on aivan eri asiasta. Rangaistus on auktoriteetin langettama hallittu ja suunniteltu seuraus jostain kielletystä teosta.
Myös vangeille annetaan muuten raipparangaistuksia osassa maista, kuten vaikkapa Singaporessa. Viranomainen tuomitsee sen rangaistuksen ja virkamies antaa sitten vangille säädetyn määrän raipaniskuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Puolisosi ei ole sinuun kasvatusvastuussa. Virheestä/vahingosta ei myöskään kuulu rangaista, joten esimerkkisi ei oikein toimi.
Keittiöpsykologia on mielenkiintoista, muttei sitä voi automaattisesti soveltaa kaikkiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa.
Mutta sinäkään et edelleenkään osaa selittää, miksi kasvatuskeinona väkivalta on OK, mutta parisuhteessa ei. Selittäisitkö sen? Aika sairasta kannattaa lapsen pahoinpitelyä. Kai tiedätte, että kannatatte tekoa, joka on nykyään Suomen laissa rangaistava. Toivon, että teillä lapsen piiskaamisen kannattajilla ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset "sain piiskaa ihan aiheesta" ovat suojelumekanismi. Ei kykene vielä myöntämään itselleen sitä kipeää tosiseikkaa, että satuttiin pahasti lapsena.
Mistä sinä kenenkään suojelumekanismit tiedät?
Oletko kallonkutistaja?Ihmisten psykologiset mekanismit ovat melko samanlaisia. Mieli pyrkii suojelemaan itseään.
Oma mieleni suojelee itseään kieroilta teorioilta missä milloin mikäkin pyritään leimaamaan "väkivallaksi".
Vanhempien väkivalta on erityisen haitallista, koska lapsi on täysin riippuvainen vanhemmista. Siksi mieli pyrkii erityisen tehokkaasti suojelemaan tällaisissa tilanteissa.
Lapsikin ymmärtää, että rangaistus on täysin eri asia kuin perheväkivalta. Monille aikuisille tämän asian ymmärtäminen sen sijaan tuottaa isoja vaikeuksia. Siitäkin huolimatta, että harva aikuinen kuitenkaan esimerkiksi rinnastaa sakkoa varkauteen.
Miksi lasta saa lyödä, kun lapsi ei saa lyödä? jos kaveri tekee väärin, miksi kaveria ei saa lyödä rangaistukseksi?
Onko lapsen kanssa sovittu, että jos teet asian x, sinua lyödään? Tuskinpa, myös siksi se on väärin.Se, että lapsi lyö kaveriaan, on vähän eri asia, koska kavereiden välinen suhde on tasavertainen. Jos isokokoinen koulukiusaaja vetäisi uhriltaan housut alas ja piiskaisi, sitten se olisi enemmän sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Viha kumpuaa siitä, ettei osaa tehdä paremmin. Pelko siitä, että menettää hallinnan. Aikuinen pystyy parempaan, kun näkee vaivaa, mutta tyhmä ja laiska ei halua tehdä paremmin oman lapsensa vuoksi vaan menee sieltä mistä aita on matalin. Surullista. Kertoo enemmän aikuisen aivokapasiteetista kuin lapsen käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Puolisosi ei ole sinuun kasvatusvastuussa. Virheestä/vahingosta ei myöskään kuulu rangaista, joten esimerkkisi ei oikein toimi.
Keittiöpsykologia on mielenkiintoista, muttei sitä voi automaattisesti soveltaa kaikkiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa.
Mutta sinäkään et edelleenkään osaa selittää, miksi kasvatuskeinona väkivalta on OK, mutta parisuhteessa ei. Selittäisitkö sen? Aika sairasta kannattaa lapsen pahoinpitelyä. Kai tiedätte, että kannatatte tekoa, joka on nykyään Suomen laissa rangaistava. Toivon, että teillä lapsen piiskaamisen kannattajilla ei ole lapsia.
Miksi parisuhteessa pitäisi rangaista toista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Puolisosi ei ole sinuun kasvatusvastuussa. Virheestä/vahingosta ei myöskään kuulu rangaista, joten esimerkkisi ei oikein toimi.
Keittiöpsykologia on mielenkiintoista, muttei sitä voi automaattisesti soveltaa kaikkiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa.
Mutta sinäkään et edelleenkään osaa selittää, miksi kasvatuskeinona väkivalta on OK, mutta parisuhteessa ei. Selittäisitkö sen? Aika sairasta kannattaa lapsen pahoinpitelyä. Kai tiedätte, että kannatatte tekoa, joka on nykyään Suomen laissa rangaistava. Toivon, että teillä lapsen piiskaamisen kannattajilla ei ole lapsia.
Selitä sinä, että miksi oikeuden päätöksellä ihmiseltä voidaan ottaa vaikkapa 1000 euroa pois, kun taas jos satunnaiselta vastaantulijalta jos ottaa sen 1000 euroa niin se on varkaus tai ryöstö? Kun olet tämän selittänyt, niin ehkä ymmärrät rangaistuksen ja jonkun satunnaisen teon eron. Piiskauksen kannattamisessa ei ole mitään laitonta. Kuka tahansa voi laillisesti vaatia Suomen lain muuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Viha kumpuaa siitä, ettei osaa tehdä paremmin. Pelko siitä, että menettää hallinnan. Aikuinen pystyy parempaan, kun näkee vaivaa, mutta tyhmä ja laiska ei halua tehdä paremmin oman lapsensa vuoksi vaan menee sieltä mistä aita on matalin. Surullista. Kertoo enemmän aikuisen aivokapasiteetista kuin lapsen käytöksestä.
Se sanoituskasvatus mitä sinä kannatat ei todellakaan ole "parempaan pystymistä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Se, että jossain tehdään jotain, ei tarkoita, ettei siitä olisi haittaa. Tutkimustieto puhuu puolestaan. Väkivalta rikkoo aina ihmisoikeuksia. Jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, lapsellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Puolisosi ei ole sinuun kasvatusvastuussa. Virheestä/vahingosta ei myöskään kuulu rangaista, joten esimerkkisi ei oikein toimi.
Keittiöpsykologia on mielenkiintoista, muttei sitä voi automaattisesti soveltaa kaikkiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa.
Mutta sinäkään et edelleenkään osaa selittää, miksi kasvatuskeinona väkivalta on OK, mutta parisuhteessa ei. Selittäisitkö sen? Aika sairasta kannattaa lapsen pahoinpitelyä. Kai tiedätte, että kannatatte tekoa, joka on nykyään Suomen laissa rangaistava. Toivon, että teillä lapsen piiskaamisen kannattajilla ei ole lapsia.
Selitä sinä, että miksi oikeuden päätöksellä ihmiseltä voidaan ottaa vaikkapa 1000 euroa pois, kun taas jos satunnaiselta vastaantulijalta jos ottaa sen 1000 euroa niin se on varkaus tai ryöstö? Kun olet tämän selittänyt, niin ehkä ymmärrät rangaistuksen ja jonkun satunnaisen teon eron. Piiskauksen kannattamisessa ei ole mitään laitonta. Kuka tahansa voi laillisesti vaatia Suomen lain muuttamista.
Sanoin, että kannatatte tekoa, joka on Suomen rikoslaissa rangaistava. Kannattaa lukea hieman tarkemmin.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.