Lue keskustelun säännöt.
Miten piiskan saaminen lapsena on vaikuttanut?
01.12.2022 |
Minulla piiskan saaminen on vaikuttanut niin, että aikuisenakin tunnen usein pelkoa, jos esimerkiksi töissä tulee joku konfliktitilanne. Olen myös liian kiltti ja vältän suututtamasta muita. Jos saan kritiikkiä jostain, tunnen ansaitsevani ankaran rangaistuksen ja halua rangaista itseäni olemalla iloitsematta mistään. Minulle on jäänyt piiskaaminen myös lihasmuistiin niin, että ahdistavissa tilanteissa saatan tuntea kuumotusta takamuksessa.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Se, että jossain tehdään jotain, ei tarkoita, ettei siitä olisi haittaa. Tutkimustieto puhuu puolestaan. Väkivalta rikkoo aina ihmisoikeuksia. Jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, lapsellakin.
Sinulla taitaa olla ihan oma määritelmäsi ihmisoikeuksista. Mikä ei toki yllätä, koska mitä erilaisimmat tahot käyttävät ihmisoikeuksia perusteena mitä erilaisimmille näkymyksille.
Ai minulla oma näkemys? Katsopas tuosta linkistä 19 artikla. Se kuuluu näin:
"19 artikla
1. Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa."
Mieti sitten, kummalla meistä on oma käsitys ihmisoikeuksista. Toisen käsitys on yhteneväinen YK:n lapsen oikeuksien kanssa, toisen taas yhteneväinen omien mielipiteidensä ja muiden väkivaltaa kannattavien kanssa.
Tuo on lasten oikeuksien sopimus. Ei YK:n ihmisoikeussopimus. Sitä paitsi lasten oikeuksien sopimus ei kiellä ruumiillista kuritusta yhtään sen enempää kuin mitä se kieltää ei-ruumiillista kuritusta. Sinä näet tuossa tekstissä sellaisia merkityksiä mitä siellä ei todellisuudessa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siten että pidän siitä että mieheni antaa piiskaa minulle.
Sain selkäsaunoja äidiltäni varmaan muutaman kerran viikossa, kunnes tulin niin isoksi, että sain riistettyjä ja taitettua vitsan. Piiskaaminen loppui vasta, kun pyysin häneltä anteeksi tekoani. Yhden syyn muistan, sen ilmeisesti koin ansaituksi. Muita en muista. Selkäsaunat unohdin, mutta sen jälkeisen henkisen kaltoinkohtelun olen kokenut ongelmallisena.
Töihin tuli uusi ihminen, joka huoneeseeni tullessaan koputti oveen kovaa ja hätäisesti. Yllätin joka kerta itseni tutkailemasta hätäisesti huonettani. Mietin syytä tälle. Ilmeisesti äitini tuli aina hirveällä tohotuksella piiska kädessään lyömään ja ilmeisesti en tiennyt edes syytä lyömiselle. Äidin lempisanontoja oli lyötyä ei saa lyödä, älä tee noin, muuten äidille tulee paha mieli. Muistan kyllä punaisilla makkaroilla olleet kinttuni ja reiteni, joita peiton alla itkin.
Jossain välissä katkaisin suhteen äitiini. Sit päätin käydä sivistyneestä ihmisestä ja palautin suhteen asiallisen viileäksi. Äitini kuolema oli minulle helpotus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Se, että jossain tehdään jotain, ei tarkoita, ettei siitä olisi haittaa. Tutkimustieto puhuu puolestaan. Väkivalta rikkoo aina ihmisoikeuksia. Jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, lapsellakin.
Sinulla taitaa olla ihan oma määritelmäsi ihmisoikeuksista. Mikä ei toki yllätä, koska mitä erilaisimmat tahot käyttävät ihmisoikeuksia perusteena mitä erilaisimmille näkymyksille.
Ai minulla oma näkemys? Katsopas tuosta linkistä 19 artikla. Se kuuluu näin:
"19 artikla
1. Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa."
Mieti sitten, kummalla meistä on oma käsitys ihmisoikeuksista. Toisen käsitys on yhteneväinen YK:n lapsen oikeuksien kanssa, toisen taas yhteneväinen omien mielipiteidensä ja muiden väkivaltaa kannattavien kanssa.
Tuo on lasten oikeuksien sopimus. Ei YK:n ihmisoikeussopimus. Sitä paitsi lasten oikeuksien sopimus ei kiellä ruumiillista kuritusta yhtään sen enempää kuin mitä se kieltää ei-ruumiillista kuritusta. Sinä näet tuossa tekstissä sellaisia merkityksiä mitä siellä ei todellisuudessa ole.
Jos luet vielä ihan alusta tuon linkin tekstin, siinä heti ensimmäisenä lukee näin:
"Lapsen oikeuksien sopimus kansainvälinen ihmisoikeussopimus. Se velvoittaa sopimusvaltiot kunnioittamaan ja noudattamaan sopimuksessa taattuja lapsen oikeuksia. Lisäksi se velvoittaa kansallista lainsäädäntöä vastaamaan sopimuksessa vahvistettuja oikeuksia. Lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat."
Asiasta on siis turha vääntää sen enempää. Itse jätän teidät väkivallan puolustelijat puolustelemaan väkivaltaa keskenänne.
Eroottinen kokemus. Ou daddy. Ongelma oli, että isä ei suostunut oikein mihinkään piiskaamiseen mutta äiti sitten senkin eestä, joka sekin oli aika kiihottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kuritti yksinomaan isäni. Ehkä eniten traumatisoi se, että rangaistukset eivät läheskään aina olleet suhteessa tekoihin vaan saattoivat tulla mistä tahansa. Esimerkiksi isä heitti minut seinään, koska en halunnut siivota huonettani.
Tuon takia minulla oli etäinen isäsuhde, emme edes puhuneet juuri ikinä, ja ehkä se johti isähahmojen hakemiseen parisuhteissa. Minulla oli pelkästään lukion ja yliopiston aikana suhde kahteen eri opettajaani, jotka kummatkin olisivat voineet olla ikänsä puolesta isiäni. Huomaan yhä lähenteleväni helposti 40+ -vuotiaita miehiä, etenkin, jos ovat auktoriteettiasemassa minuun nähden. Omaan pomoonikin olen ollut palavasti ihastunut. En myöskään pysty pitkiin kiintymyssuhteisiin, vaan parisuhteeni päättyvät aina jossakin kohtaa siihen, että minulla lopahtaa kiinnostus, ja monesti on myös on-off-suhteita. En kuitenkaan luojan kiitos ole alistuvaa sorttia kuten käsittääkseni jotkut vanhempiensa kaltoinkohtelemat naiset voivat olla, vaan esimerkiksi narsismin tai väkivallan merkit huomaan miehessä heti ja osaan häipyä. Ajattelen, että lapsena on saanut kestää niin ala-arvoista kohtelua, etten ota pienintäkään riskiä sen toistumisesta.
Pelkään myös aikuisia, etenkin keski-iän ylittäneitä miehiä ilman mitään syytä. Esimerkiksi töissä tunnen ahdistusta ja pelkään puhua asiakkaalle, jos asiakkaanani on tuntematon keski-ikäinen mies. Olen kumminkin yrityskonsultti enkä mikään vanginvartija. Myös nykyistä pomoani pelkään ihan syyttä, mikä tekee työssäkäynnistä raskasta. Eli jos tapaan keski-ikäisen miehen, vaihtoehdot ovat karkeasti joko "pane sitä" tai "pelkää sitä".
Joo, terapiassa ollaan.
Ei mitenkään. Ei vaikuttanut mitenkään myöskään siskooni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutaman kerran tuli remmistä, ja sanoisin, että täysin aiheesta. Olin sen verran kovapäinen lapsi ja aika ajoin hunningolla.
Tottakai kipeää teki sen piiskaamisen ajan, sehän sen tarkoitus onkin. Sillä oli kuitenkin "ruotuun palauttamisen" vaikutus, pitkäksi aikaa.
Luulen, että tänä päivänä ne kovapäiset pojat saavat olla hunningolla vapaasti, ilman että kukaan siihen tiukasti puuttuu. Korkeintaan tarjotaan diagnooseja ja vahvaa lääkitystä. Paljon potentiaalia hukataan, kun heitä heitellään sijoituslaitoksesta toiseen, ilman kiintymystä ja kiinnittymistä mihinkään tai kehenkään.
Olin sisaruksistamme ainoa, joka sai remmistä. Ei siksi, että olisin ollut jotenkin eriarvoisessa asemassa tai eri säännöillä, vaan muiden TEOT eivät antaneet aihetta siihen. Pidän isäni toimintaa itseäni kohtaan pohjimmiltaan välittämisen interventiona. Olin rakastettu, mutta ne rikolliset TEKONI eivät olleet.
Minusta kasvoi kunnollinen veronmaksaja ja itse asiassa ammattikasvattaja (ilman piiskaa toki :)
Vierailija kirjoitti:
Minua kuritti yksinomaan isäni. Ehkä eniten traumatisoi se, että rangaistukset eivät läheskään aina olleet suhteessa tekoihin vaan saattoivat tulla mistä tahansa. Esimerkiksi isä heitti minut seinään, koska en halunnut siivota huonettani.
Tämä ketju käsittelee piiskan saamista. Ei siis jotain mielivaltaista seinään heittämistä, potkimista tai turpaan lyöntiä. Jälkimmäiset ovat perheväkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Itse ymmärrän ja ymmärsin jo lapsenakin, että ne pari läpsyä pohkeisiin johtuivat vanhempien pelosta ja huolesta, koska minulla oli tapana mennä uimaan aina kuin näin vettä. Uin keväällä jäiden seassa järvessä ja vilustuin. Toisella kerralla olin hukkua, kun menin uimaan tummavetiseen jokeen ja kova virta yllätti.
Kyllä nykyiset lapset kokevat enemmän väkivaltaa jo koulumatkoilla ja välitunneilla. Samaten nuorena voi joutua pieksetyksi ja ryöstetyksi ihan keskellä päivää.
Olihan niitä ja on vieläkin sellaisia vanhempia, joilta pitäisi ottaa lapset pois, jos olisi jotain paikkoja minne viedä turvaan.
Silloinkin ennen vanhaan muistan, että naapurin aika huonosti käyttäyvää poikaa lyötiin aika kovasti, mutta ei se mitään auttanut. Joku lopulta teki ilmoituksen jollekin viranomaiselle asiasta ja siihen kai puututtiin.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran tuli remmistä, ja sanoisin, että täysin aiheesta. Olin sen verran kovapäinen lapsi ja aika ajoin hunningolla.
Tottakai kipeää teki sen piiskaamisen ajan, sehän sen tarkoitus onkin. Sillä oli kuitenkin "ruotuun palauttamisen" vaikutus, pitkäksi aikaa.
Luulen, että tänä päivänä ne kovapäiset pojat saavat olla hunningolla vapaasti, ilman että kukaan siihen tiukasti puuttuu. Korkeintaan tarjotaan diagnooseja ja vahvaa lääkitystä. Paljon potentiaalia hukataan, kun heitä heitellään sijoituslaitoksesta toiseen, ilman kiintymystä ja kiinnittymistä mihinkään tai kehenkään.
Olin sisaruksistamme ainoa, joka sai remmistä. Ei siksi, että olisin ollut jotenkin eriarvoisessa asemassa tai eri säännöillä, vaan muiden TEOT eivät antaneet aihetta siihen. Pidän isäni toimintaa itseäni kohtaan pohjimmiltaan välittämisen interventiona. Olin rakastettu, mutta ne rikolliset TEKONI eivät olleet.
Minusta kasvoi kunnollinen veronmaksaja ja itse asiassa ammattikasvattaja (ilman piiskaa toki :)
Miten koet ammattikasvattajana sen, kun ainoa sallittu kurinpitokeino on sanoitus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kyllä koivuniemen herraa ja istuin usein pimeässä komerossa ( tai näin äiti luuli, valoa tuli ovenpielistä ja olin piilottanut leluja komeroon, koputussähköttelin veljien kanssa, jne).
Mutta pientähän nämä meillä oli, kun omasta mielestänikin sain vitsaa aiheesta, niin en laske miksikään. Etenkään kun vertaan naapurin lapsiin, jotka sai isän kädestä vyötä solkipäällä täysin mielivaltaisesti isäukon humalatilasta riippuen.
Jo silloin tein eron pahoinpitelyn ja kurituksen välillä. Minua kuritettiin, naapureiden lapsia pahoinpideltiin.
Toki joku herkempi lapsi olisi ehkä omankin kohteloni kokenut pahoinpitelynä.
Silläkin on merkitystä, että saako omasta mielestään piiskaa aiheesta vai täysin syyttä. Jos kokee saaneensa epäoikeudenmukaista kohtelua, niin kyllähän se satuttaa.
Omia lapsiani en piiskannut. Muutaman kerran tuli annettua tukkapöllyä. En kyllä niistä kerroista ole ylpeä. Mutta kun jo aikuisten lasteni kanssa olen asiasta keskustellut, eivät edes muista tapauksia sen sijaan heidän mieleensä on jäänyt tapauksia, joissa olen heitä heidän mielestään kohdellut sanallisesti väärin, juttuja, joista ei itsellä ole mitään muistikuvia.
Nää on niin tilannekohtaisia ja ja vaikutukset riippuu asianomaisten persoonasta.
Vierailija kirjoitti:
Nää on niin tilannekohtaisia ja ja vaikutukset riippuu asianomaisten persoonasta.
Tästä syystä vanhemmilla pitäisi olla vapaus valita ja arvioida tilanne itse, mitä kasvatukseen tulee. Nykyajan tarkat kasvatusmääräykset joita lasu haukkana valvoo ovat väärä suuntaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä totta, että mikäli olen saanut piiskaa tai luunappia, siitä on herranjesta sentään 40 vuotta. Mun elämässäni on tapahtunut kaikenlaista sen jälkeen, ei, se ei todellakaan ole pilannut elämääni vaikka nämä vouhottajat haluaa kuulla juuri sellaisia kannanottoja.
Enempikin olisi pitänyt saada!
Jouduin todistamaan kun veljeäni hakattiin letkulla. Mustelmat olivat sitä luokkaa, että jos koulussa olisi tiedetty, kai siitä jotain seurasi. Tuo näkeminen sattui enemmän kuin omat selkäsaunat.
Minua ei ole piiskattu lapsena. Olen kunnollisesta kodista.
Olen miettinyt paljon tätä problematiikkaa sekä pahoinpitelijän että lapsen kannalta.
Tänä päivänä lapset tietävät oikeutensa, mutteivät vuosikymmeniä sitten. Lapsi kai luontaisesti haluaa uskoa vanhemmistaan hyvää ja suojella heitä. Luontevin käsitys lapselle on uskoa, että on paha ja kuritus on ansaittu, koska aikuinen sanoo niin. Lyömisistä ei taidettu puhua. Lapsi häpesi pahuuttaan samoin kai aikuinenkin, vaikka perustelu tulikin Raamatusta, joka vitsaa säästää
Minua on hämmästyttänyt, etteivät sukulaiset tienneet selkäsaunoistani mitään. Harmittaa, etten tullut kysyneeksi, tiesikö isä. Kyllä tuosta jäi minulle huonouden tunne pitkälle aikuisuuteen. Hyvää oli se, että sain siitä voimaa ja päättäväisyyttä lähteä kotonta pois heti, kun se oli mahdollista ja rakentaa elämäni ihan itse.
N 50v sanoin äidilleni lyömisistä. Rupesi itkemään. Säikähdin ja pyysin anteeksi, että olin niin tuhma lapsi, että joutui lyömään. Itki vaan, muttei sanonut mitään.
Olen miettinyt, olisiko elämäntaipaleestani tullut erilainen, jos äitisuhteeni olisi ollut normaali. Kuvittelen, että olisi. Ehkä puolison valinta olisi mennyt erilailla, kun ei olisi tarvinnut etsiä kumppania traumakemiasta käsin lapsuuden ongelmien käsittelemiseksi. Olen pannut tähän problematiikkaan paljon työtä ja aikaa. Ehkä olisin voinut käyttää senkin johonkin parempaan. En tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt paljon tätä problematiikkaa sekä pahoinpitelijän että lapsen kannalta.
Tänä päivänä lapset tietävät oikeutensa, mutteivät vuosikymmeniä sitten. Lapsi kai luontaisesti haluaa uskoa vanhemmistaan hyvää ja suojella heitä. Luontevin käsitys lapselle on uskoa, että on paha ja kuritus on ansaittu, koska aikuinen sanoo niin. Lyömisistä ei taidettu puhua. Lapsi häpesi pahuuttaan samoin kai aikuinenkin, vaikka perustelu tulikin Raamatusta, joka vitsaa säästää
Minua on hämmästyttänyt, etteivät sukulaiset tienneet selkäsaunoistani mitään. Harmittaa, etten tullut kysyneeksi, tiesikö isä. Kyllä tuosta jäi minulle huonouden tunne pitkälle aikuisuuteen. Hyvää oli se, että sain siitä voimaa ja päättäväisyyttä lähteä kotonta pois heti, kun se oli mahdollista ja rakentaa elämäni ihan itse.
N 50v sanoin äidilleni lyömisistä. Rupesi itkemään. Säikähdin ja pyysin anteeksi, että olin niin tuhma lapsi, että joutui lyömään. Itki vaan, muttei sanonut mitään.
Olen miettinyt, olisiko elämäntaipaleestani tullut erilainen, jos äitisuhteeni olisi ollut normaali. Kuvittelen, että olisi. Ehkä puolison valinta olisi mennyt erilailla, kun ei olisi tarvinnut etsiä kumppania traumakemiasta käsin lapsuuden ongelmien käsittelemiseksi. Olen pannut tähän problematiikkaan paljon työtä ja aikaa. Ehkä olisin voinut käyttää senkin johonkin parempaan. En tiedä.
90% maailman lapsista saa nykyäänkin ruumiillista kuritusta, mutta vain pieni joukko länsimaisia naisia on tehnyt siitä itselleen ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran tuli remmistä, ja sanoisin, että täysin aiheesta. Olin sen verran kovapäinen lapsi ja aika ajoin hunningolla.
Tottakai kipeää teki sen piiskaamisen ajan, sehän sen tarkoitus onkin. Sillä oli kuitenkin "ruotuun palauttamisen" vaikutus, pitkäksi aikaa.
Luulen, että tänä päivänä ne kovapäiset pojat saavat olla hunningolla vapaasti, ilman että kukaan siihen tiukasti puuttuu. Korkeintaan tarjotaan diagnooseja ja vahvaa lääkitystä. Paljon potentiaalia hukataan, kun heitä heitellään sijoituslaitoksesta toiseen, ilman kiintymystä ja kiinnittymistä mihinkään tai kehenkään.
Olin sisaruksistamme ainoa, joka sai remmistä. Ei siksi, että olisin ollut jotenkin eriarvoisessa asemassa tai eri säännöillä, vaan muiden TEOT eivät antaneet aihetta siihen. Pidän isäni toimintaa itseäni kohtaan pohjimmiltaan välittämisen interventiona. Olin rakastettu, mutta ne rikolliset TEKONI eivät olleet.
Minusta kasvoi kunnollinen veronmaksaja ja itse asiassa ammattikasvattaja (ilman piiskaa toki :)
Miten koet ammattikasvattajana sen, kun ainoa sallittu kurinpitokeino on sanoitus?
Missä se on ainoa sallittu kurinpitokeino? Edelleen on ihan sallittua Suomessa asettaa lapsille rajoja ja opettaa, että teoilla on seurauksia. Ne seuraukset vaan eivät saa olla väkivaltaa.
Ai minulla oma näkemys? Katsopas tuosta linkistä 19 artikla. Se kuuluu näin:
"19 artikla
1. Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa."
Mieti sitten, kummalla meistä on oma käsitys ihmisoikeuksista. Toisen käsitys on yhteneväinen YK:n lapsen oikeuksien kanssa, toisen taas yhteneväinen omien mielipiteidensä ja muiden väkivaltaa kannattavien kanssa.
https://lapsiasia.fi/lapsen-oikeuksien-sopimus