Lue keskustelun säännöt.
Miten piiskan saaminen lapsena on vaikuttanut?
01.12.2022 |
Minulla piiskan saaminen on vaikuttanut niin, että aikuisenakin tunnen usein pelkoa, jos esimerkiksi töissä tulee joku konfliktitilanne. Olen myös liian kiltti ja vältän suututtamasta muita. Jos saan kritiikkiä jostain, tunnen ansaitsevani ankaran rangaistuksen ja halua rangaista itseäni olemalla iloitsematta mistään. Minulle on jäänyt piiskaaminen myös lihasmuistiin niin, että ahdistavissa tilanteissa saatan tuntea kuumotusta takamuksessa.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain piiskaa, tukkapöllyä ja luunappia. Se oli ihan normaalia kasvatusta silloin. Vaikka toki kaikilla ei varmaan yhtä tiukka kuri ollutkaan kuin meillä. Ei traumoja, opinpahan olemaan ja kunnioittan vanhempiani. Kyllä nykyajan kakarat kaipaisi monesti kovempaa kuria.
Ketä yrität vakuuttaa, itseäsi? Oliko se normaalia? eikö tullut traumoja? opitko olemaan? kunnioittamaan vanhempiasi? Vähän luulen, että kun pintaa raaputtaa niin saattaa tulla toisenlaisia ajatuksia vastaan.
Sorry, luulet väärin 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä nykyvanhemmat kyllä osaa kasvattaa lapsiaan sanoittamallakaan. Pennut tekee mitä lystää ja vanhempi lässyttää tunteista. Kuulkaa kun ei se auta, eikä opettaja tai pomo työpaikalla lässytä tunteista kun homma on mennyt pieleen. Paljon parempi se on edelleenkin aiheuttaa pahaa mieltä kotona ottamalla jotain etuisuuksia pois, ja uskokaa tai älkää, ottaa se lapsi ihan tiukasti syliin niin että edes huomaa tehneensä jotain outoa. Nepsyjä tuskin on niin paljon kun annetaan ymmärtää, on vain avuttomia vanhempia. Ja oi kyllä, minulla on lapsia ja kyllä, he ovat menestyneet elämässään hienosti. Ennen kuin joku aloittaa että "ei sulla ole kuitenkaan mitään lapsia..". On, olen ollut tiukka ja niin opettajat kun muukin yhteiskunta on antanut palautetta miten ovat ahkeria ja hyviä työntekijöitä.
Se ei ole mitään lässyttämistä. Oma lapseni on nepsy ja hyvin kasvatettu sellainen. Koulussa luokan parhaimpia. Koskaan ei ole tarvinnut väkivaltaa, huutamista, eikä ottaa mitään ns. etuisuuksia pois.
Yleensä nepsydiagnoosi halutaan juuri siksi, että ei tarvitse kasvattaa.
Se asia on juuri näin. 20 vuotta sitten kaikki haki pennuille ADHD-diagnoosin, ja pennut terrorisoi sen varjolla niin päiväkodissa kun koulussakin. Kun mitään ei voi muka tehdä.
Itsekin nyt jo isoäiti kirjoitti:
Minuun ei ruumiillinen kuritus ole vaikuttanut oikeastasn sitä eikä tätä. Meillä kasvatus oli varmaan aika tyypillistä 1960-luvun alun tyyliä.
Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.
Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito herkullinen jälkiruoka.
Ei minulle tuosta kurittamisesta mitään hampaankoloon jäänyt. Äiti on elossa vieläkin, täyttää helmikuussa 95 vuotta. Käydään aina välillä sisarusten kanssa äitylin luona sunnuntailounaalla ja jälkiruuaksi on aina pullamaitoa.
Voi kuinka suloinen tarina ! Tekisi mieli heti saada pullamaitoa.
Paras kasvatustapa sukupolvesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset "sain piiskaa ihan aiheesta" ovat suojelumekanismi. Ei kykene vielä myöntämään itselleen sitä kipeää tosiseikkaa, että satuttiin pahasti lapsena.
Mistä sinä kenenkään suojelumekanismit tiedät?
Oletko kallonkutistaja?Ihmisten psykologiset mekanismit ovat melko samanlaisia. Mieli pyrkii suojelemaan itseään.
Oma mieleni suojelee itseään kieroilta teorioilta missä milloin mikäkin pyritään leimaamaan "väkivallaksi".
Vanhempien väkivalta on erityisen haitallista, koska lapsi on täysin riippuvainen vanhemmista. Siksi mieli pyrkii erityisen tehokkaasti suojelemaan tällaisissa tilanteissa.
Lapsikin ymmärtää, että rangaistus on täysin eri asia kuin perheväkivalta. Monille aikuisille tämän asian ymmärtäminen sen sijaan tuottaa isoja vaikeuksia. Siitäkin huolimatta, että harva aikuinen kuitenkaan esimerkiksi rinnastaa sakkoa varkauteen.
Miksi lasta saa lyödä, kun lapsi ei saa lyödä? jos kaveri tekee väärin, miksi kaveria ei saa lyödä rangaistukseksi?
Onko lapsen kanssa sovittu, että jos teet asian x, sinua lyödään? Tuskinpa, myös siksi se on väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä nykyvanhemmat kyllä osaa kasvattaa lapsiaan sanoittamallakaan. Pennut tekee mitä lystää ja vanhempi lässyttää tunteista. Kuulkaa kun ei se auta, eikä opettaja tai pomo työpaikalla lässytä tunteista kun homma on mennyt pieleen. Paljon parempi se on edelleenkin aiheuttaa pahaa mieltä kotona ottamalla jotain etuisuuksia pois, ja uskokaa tai älkää, ottaa se lapsi ihan tiukasti syliin niin että edes huomaa tehneensä jotain outoa. Nepsyjä tuskin on niin paljon kun annetaan ymmärtää, on vain avuttomia vanhempia. Ja oi kyllä, minulla on lapsia ja kyllä, he ovat menestyneet elämässään hienosti. Ennen kuin joku aloittaa että "ei sulla ole kuitenkaan mitään lapsia..". On, olen ollut tiukka ja niin opettajat kun muukin yhteiskunta on antanut palautetta miten ovat ahkeria ja hyviä työntekijöitä.
Se ei ole mitään lässyttämistä. Oma lapseni on nepsy ja hyvin kasvatettu sellainen. Koulussa luokan parhaimpia. Koskaan ei ole tarvinnut väkivaltaa, huutamista, eikä ottaa mitään ns. etuisuuksia pois.
Yleensä nepsydiagnoosi halutaan juuri siksi, että ei tarvitse kasvattaa.
Trolol.
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää märehtiä vuosikymmeniä vanhoja piiskaamisia?
Nämä märehtijät ovat raskasta seuraa; ihan kaikki puheenaiheet kääntyvät 30 vuotta sitten tapahtuneisiin asioihin. Vaikka puhe olisi suloisista kissanpennuista, niin hetkessä asia on kääntynyt vanhoihin asioihin,
En jaksa, en jaksa enää kuunnella.
Se on kyllä totta, että mikäli olen saanut piiskaa tai luunappia, siitä on herranjesta sentään 40 vuotta. Mun elämässäni on tapahtunut kaikenlaista sen jälkeen, ei, se ei todellakaan ole pilannut elämääni vaikka nämä vouhottajat haluaa kuulla juuri sellaisia kannanottoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset "sain piiskaa ihan aiheesta" ovat suojelumekanismi. Ei kykene vielä myöntämään itselleen sitä kipeää tosiseikkaa, että satuttiin pahasti lapsena.
Mistä sinä kenenkään suojelumekanismit tiedät?
Oletko kallonkutistaja?Ihmisten psykologiset mekanismit ovat melko samanlaisia. Mieli pyrkii suojelemaan itseään.
Oma mieleni suojelee itseään kieroilta teorioilta missä milloin mikäkin pyritään leimaamaan "väkivallaksi".
Vanhempien väkivalta on erityisen haitallista, koska lapsi on täysin riippuvainen vanhemmista. Siksi mieli pyrkii erityisen tehokkaasti suojelemaan tällaisissa tilanteissa.
Lapsikin ymmärtää, että rangaistus on täysin eri asia kuin perheväkivalta. Monille aikuisille tämän asian ymmärtäminen sen sijaan tuottaa isoja vaikeuksia. Siitäkin huolimatta, että harva aikuinen kuitenkaan esimerkiksi rinnastaa sakkoa varkauteen.
Miksi lasta saa lyödä, kun lapsi ei saa lyödä? jos kaveri tekee väärin, miksi kaveria ei saa lyödä rangaistukseksi?
Onko lapsen kanssa sovittu, että jos teet asian x, sinua lyödään? Tuskinpa, myös siksi se on väärin.Miksi lapselta saa takavarikoida tavaran rangaistuksena tai lapsen saa laittaa jäähylle, mutta lapsi ei saa ottaa kaverin lelua väkisin tai sulkea kaveria leikin ulkopuolelle?
Vastaus tähän kysymykseen on vastaavanlainen kuin se, että miksi vanhemman tekemä ruumiillinen kuritus on eri asia kuin vaikkapa lasten keskinäinen tappelu.
Mitä sopimiseen tulee, niin kyllä monissa perheissä on ihan sovitut säännöt siitä, että mikä rangaistus seuraa mistäkin kielletystä teosta. Ja niin ikään ulkomailla missä ruumiillinen kuritus on usein käytössä myös kouluissa niin koulun säännöissä lukee esimerkiksi, että tietyistä asioista seuraa ruumiillinen kuritus.
Vierailija kirjoitti:
Eipä nykyvanhemmat kyllä osaa kasvattaa lapsiaan sanoittamallakaan. Pennut tekee mitä lystää ja vanhempi lässyttää tunteista. Kuulkaa kun ei se auta, eikä opettaja tai pomo työpaikalla lässytä tunteista kun homma on mennyt pieleen. Paljon parempi se on edelleenkin aiheuttaa pahaa mieltä kotona ottamalla jotain etuisuuksia pois, ja uskokaa tai älkää, ottaa se lapsi ihan tiukasti syliin niin että edes huomaa tehneensä jotain outoa. Nepsyjä tuskin on niin paljon kun annetaan ymmärtää, on vain avuttomia vanhempia. Ja oi kyllä, minulla on lapsia ja kyllä, he ovat menestyneet elämässään hienosti. Ennen kuin joku aloittaa että "ei sulla ole kuitenkaan mitään lapsia..". On, olen ollut tiukka ja niin opettajat kun muukin yhteiskunta on antanut palautetta miten ovat ahkeria ja hyviä työntekijöitä.
Työpaikalla ei "lässytetä" tunteista, koska se on pitänyt vanhempien jo tehdä silloin, kun lapsen kehitys sitä vaatii. Ymmärrätkö, että tunnekasvatus perustuu tutkimustietoon siitä, millainen kasvatus luo turvallisen kiintymyssuhteen, millainen taas turvattoman. Turvaton kiintymyssuhde yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa nostaa riskiä myöhemmän psykopatologian kehittymiselle. Näitä tutkimuksia on toistettu toistamisen jälkeen vuosikymmenien ajan, minkä vuoksi tiedetään, että vanhemman sensitiivisyys lapsen tarpeille ja kyky mentalisoida (nähdä lapsi omana yksilönään, jolla on omat tunteet ja sanoittaa näitä tunteita lapselle, siis peilata lasta itsensä kautta) edesauttavat turvallisen kiintymyssuhteen luomista ja normaalia persoonallisuuden kehitystä.
Turvallinen kiintymyssuhde taas ihan tutkitusti auttaa ihmistä sietämään myöhemmin paremmin stressiä. Turvallisesti kiintyneet myös kestävät paremmin myöhemmin traumaattisia tilanteita; turvattomasti kiintyneet kehittävät todennäköisemmin samoissa tilanteissa traumaperäisen stressihäiriön. Se "tunnelässytys" vaikuttaa siis ihan suoraan lapsen hermoston kehittymiseen. Tunteista puhuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi saisi tehdä mitä hyvänsä. Rajat voi silti asettaa. Ei siis tarvitse kärjistää asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa oli yksi joka väheksyi piiskaamisen traumatisoivuutta. Tuskin itse siis saanut kunnolla piiskaa, kun vähättelee.
Sain lapsena äidiltä remmiä oikein kunnolla. Muistan kyllä siniset jäljet jotka muuttuivat kirjaviksi päivän parin päästä. En traumatisoitunut. Ap voisi sanoa tramoilleen että kasvakaa jo aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä nykyvanhemmat kyllä osaa kasvattaa lapsiaan sanoittamallakaan. Pennut tekee mitä lystää ja vanhempi lässyttää tunteista. Kuulkaa kun ei se auta, eikä opettaja tai pomo työpaikalla lässytä tunteista kun homma on mennyt pieleen. Paljon parempi se on edelleenkin aiheuttaa pahaa mieltä kotona ottamalla jotain etuisuuksia pois, ja uskokaa tai älkää, ottaa se lapsi ihan tiukasti syliin niin että edes huomaa tehneensä jotain outoa. Nepsyjä tuskin on niin paljon kun annetaan ymmärtää, on vain avuttomia vanhempia. Ja oi kyllä, minulla on lapsia ja kyllä, he ovat menestyneet elämässään hienosti. Ennen kuin joku aloittaa että "ei sulla ole kuitenkaan mitään lapsia..". On, olen ollut tiukka ja niin opettajat kun muukin yhteiskunta on antanut palautetta miten ovat ahkeria ja hyviä työntekijöitä.
Työpaikalla ei "lässytetä" tunteista, koska se on pitänyt vanhempien jo tehdä silloin, kun lapsen kehitys sitä vaatii. Ymmärrätkö, että tunnekasvatus perustuu tutkimustietoon siitä, millainen kasvatus luo turvallisen kiintymyssuhteen, millainen taas turvattoman. Turvaton kiintymyssuhde yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa nostaa riskiä myöhemmän psykopatologian kehittymiselle. Näitä tutkimuksia on toistettu toistamisen jälkeen vuosikymmenien ajan, minkä vuoksi tiedetään, että vanhemman sensitiivisyys lapsen tarpeille ja kyky mentalisoida (nähdä lapsi omana yksilönään, jolla on omat tunteet ja sanoittaa näitä tunteita lapselle, siis peilata lasta itsensä kautta) edesauttavat turvallisen kiintymyssuhteen luomista ja normaalia persoonallisuuden kehitystä.
Turvallinen kiintymyssuhde taas ihan tutkitusti auttaa ihmistä sietämään myöhemmin paremmin stressiä. Turvallisesti kiintyneet myös kestävät paremmin myöhemmin traumaattisia tilanteita; turvattomasti kiintyneet kehittävät todennäköisemmin samoissa tilanteissa traumaperäisen stressihäiriön. Se "tunnelässytys" vaikuttaa siis ihan suoraan lapsen hermoston kehittymiseen. Tunteista puhuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi saisi tehdä mitä hyvänsä. Rajat voi silti asettaa. Ei siis tarvitse kärjistää asioita.
Niin, mutta mitä iloa on stressinsiedosta jos ei osaa työelämässä tarvittavia taitoja, käytännön taitoja tai henkisiä? Lapsi pitää opettaa niin että se pärjää kaikella tavalla sinä päivänä kun nuori täyttää 18 vuotta ja voi muuttaa omilleen. Ei ketään kiinnosta töissä mitä nyt tunnet tai onko sinulla nyt stressiä, valitettavasti. Tänä päivänä vielä vähemmän ja vähemmän. Se ratkaisee, mitä siellä töissä osaat tehdä, koska siitä se palkka maksetaan niin nuorelle kun aikuisellekin. Lapselle pitää opettaa kotona kädentaitoja, työelämän taitoja, ahkeruutta ja aktiivisuutta. Sillä tavalla ne tämänkin päivän nuoret pärjäävät elämässä eikä millään helvetin stressinsietokyvyllä.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Puolisosi ei ole sinuun kasvatusvastuussa. Virheestä/vahingosta ei myöskään kuulu rangaista, joten esimerkkisi ei oikein toimi.
Keittiöpsykologia on mielenkiintoista, muttei sitä voi automaattisesti soveltaa kaikkiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä nykyvanhemmat kyllä osaa kasvattaa lapsiaan sanoittamallakaan. Pennut tekee mitä lystää ja vanhempi lässyttää tunteista. Kuulkaa kun ei se auta, eikä opettaja tai pomo työpaikalla lässytä tunteista kun homma on mennyt pieleen. Paljon parempi se on edelleenkin aiheuttaa pahaa mieltä kotona ottamalla jotain etuisuuksia pois, ja uskokaa tai älkää, ottaa se lapsi ihan tiukasti syliin niin että edes huomaa tehneensä jotain outoa. Nepsyjä tuskin on niin paljon kun annetaan ymmärtää, on vain avuttomia vanhempia. Ja oi kyllä, minulla on lapsia ja kyllä, he ovat menestyneet elämässään hienosti. Ennen kuin joku aloittaa että "ei sulla ole kuitenkaan mitään lapsia..". On, olen ollut tiukka ja niin opettajat kun muukin yhteiskunta on antanut palautetta miten ovat ahkeria ja hyviä työntekijöitä.
Työpaikalla ei "lässytetä" tunteista, koska se on pitänyt vanhempien jo tehdä silloin, kun lapsen kehitys sitä vaatii. Ymmärrätkö, että tunnekasvatus perustuu tutkimustietoon siitä, millainen kasvatus luo turvallisen kiintymyssuhteen, millainen taas turvattoman. Turvaton kiintymyssuhde yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa nostaa riskiä myöhemmän psykopatologian kehittymiselle. Näitä tutkimuksia on toistettu toistamisen jälkeen vuosikymmenien ajan, minkä vuoksi tiedetään, että vanhemman sensitiivisyys lapsen tarpeille ja kyky mentalisoida (nähdä lapsi omana yksilönään, jolla on omat tunteet ja sanoittaa näitä tunteita lapselle, siis peilata lasta itsensä kautta) edesauttavat turvallisen kiintymyssuhteen luomista ja normaalia persoonallisuuden kehitystä.
Turvallinen kiintymyssuhde taas ihan tutkitusti auttaa ihmistä sietämään myöhemmin paremmin stressiä. Turvallisesti kiintyneet myös kestävät paremmin myöhemmin traumaattisia tilanteita; turvattomasti kiintyneet kehittävät todennäköisemmin samoissa tilanteissa traumaperäisen stressihäiriön. Se "tunnelässytys" vaikuttaa siis ihan suoraan lapsen hermoston kehittymiseen. Tunteista puhuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi saisi tehdä mitä hyvänsä. Rajat voi silti asettaa. Ei siis tarvitse kärjistää asioita.
Tunnekasvatus on kasvatusaate josta vuosikymmen sitten ei juuri kukaan ollut kuullutkaan. Se ei ole tiedettä vaan todellisuudesta vieraantunut ideologia. Tunnekasvatus on luonut oman käsiteavaruutensa jonka kontekstista tunnekasvattajat tulkitsevat maailmaa.
En kiinny keneenkään. Jos saan turpiin niin eipä tunnu henkisesti yhtä pahalta kuin oman vanhemman tekemä pahoinpitely.
Vaikuttaa sillä tavalla että edelleenkään 45v iässä en pysty käyttämään/omistamaan yhtäkään vyötä (jolla lapsuudessani minua lyötiin aiheetta) ja vöiden näkeminen kaupassa/muilla ihmisillä tms ahdistaa niin paljon että käännän katseen aina pois.
Olen myös todella huono kestämään minkäänlaista riitaa/epäsopua kenenkään kanssa, menen tällaisessa tilanteessa täysin lukkoon enkä osaa muuta kuin itkeä.
Ja olen lapseton koska pelkäsin sitä että "pimahdan" ja aiheutan lapselleni samaa kärsimystä mikäli olisin äiti :(
Tähän kaikkeen on tietysti vaikuttanut piiskaamisen lisäksi myös henkinen väkivalta.
Olin iloinen kun vanhempani kuolivat. En mennyt hautajaisiin enkä käy haudalla koskaan.
Toivoisin että pystyisin uskomaan helvetin olemassaoloon ja siihen että he ovat siellä.
Vierailija kirjoitti:
Sain lapsena piiskaa. Nykyään saan seksuaalista nautintoa kivusta. En näe asioilla syy-yhteyttä.
En minäkään. Olen itse samanlainen mutta en nauti kivusta kuin seksin yhteydessä. Jos saan udella. Saatko nautinto kivusta muuten? On hullua mutta itse taas pelkään hammaslääkäriä.
Yleensä nepsydiagnoosi halutaan juuri siksi, että ei tarvitse kasvattaa.