Lue keskustelun säännöt.
Miten piiskan saaminen lapsena on vaikuttanut?
01.12.2022 |
Minulla piiskan saaminen on vaikuttanut niin, että aikuisenakin tunnen usein pelkoa, jos esimerkiksi töissä tulee joku konfliktitilanne. Olen myös liian kiltti ja vältän suututtamasta muita. Jos saan kritiikkiä jostain, tunnen ansaitsevani ankaran rangaistuksen ja halua rangaista itseäni olemalla iloitsematta mistään. Minulle on jäänyt piiskaaminen myös lihasmuistiin niin, että ahdistavissa tilanteissa saatan tuntea kuumotusta takamuksessa.
Kommentit (281)
Itsekin nyt jo isoäiti kirjoitti:
Minuun ei ruumiillinen kuritus ole vaikuttanut oikeastasn sitä eikä tätä. Meillä kasvatus oli varmaan aika tyypillistä 1960-luvun alun tyyliä.
Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.
Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito herkullinen jälkiruoka.
Ei minulle tuosta kurittamisesta mitään hampaankoloon jäänyt. Äiti on elossa vieläkin, täyttää helmikuussa 95 vuotta. Käydään aina välillä sisarusten kanssa äitylin luona sunnuntailounaalla ja jälkiruuaksi on aina pullamaitoa.
Voi luoja. Kyllä niitä äitejä on näköjään joka lähtöön. Hakkasi lapsiaan päivittäin huvikseen. Ehkä jonkinlainen sadisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan on niin että keppi kyllä opettaa tyhmän ja kurittoman kakaran ihmisten tavoille.
Kurin kepillä tarkoitetaan yleensä sopivaa kuria ei hakkaamista! Lammaspaimenet ohjasivat laumaana kepillä vai luulitteko heidän hakkaavan lauhkeita lampaitaan?
Jostain syystä Suomessa ihmislapsiin oli lupa kohdistaa väkivaltaa ja kovaa käskypuhetta, kun ei osattu parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Piiskaamisella saadaan hyvin käyttäytyviä lapsia. Kurittomat eli piiskaamattomat riehuu kaduilla ja ryöstelee.
Tai sitten se hakattu purkaa kadulla olojaan keinolla minkä tietää.
Ei kyllä tuo lapsi riehu kaduilla eikä ole kuriton vaikkei piiskattu olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Se, että jossain tehdään jotain, ei tarkoita, ettei siitä olisi haittaa. Tutkimustieto puhuu puolestaan. Väkivalta rikkoo aina ihmisoikeuksia. Jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, lapsellakin.
Sinulla taitaa olla ihan oma määritelmäsi ihmisoikeuksista. Mikä ei toki yllätä, koska mitä erilaisimmat tahot käyttävät ihmisoikeuksia perusteena mitä erilaisimmille näkymyksille.
Mitä erilaisimmat tahot käyttävät näin on aina tehty-fraasia perusteena mitä erilaisimmille teoilleen (ns. kasvatukselleen, kun eivät rassukat paremmin osaa).
Ruumiillisen kurituksen kannattaminen perustuu käytännön havaintoihin sen toimivuudesta.
Ruumiillisen kurituksen kannattaminen perustuu hetkelliseen kuvitelmaan sen toimivuudesta ja ymmärtämättömyyteen sen seurauksista.
Tämä. Ruumiillinen kuritus on näennäisesti tehokas tapa, koska lapsi tottelee rangaistuksen pelossa, mutta se ei oikeasti opeta, mikä on oikein ja väärin. Se opettaa valehtelemaan ja välttelemään rangaistusta. Se opettaa väkivallan käyttöä ratkaisukeinona. Lapsi ei myöskään kykene yhdistämään, mikä oli väärin, mistä hän sai rangaistuksen. Muistan itse vain rangaistuksen, en ollenkaan, mistä syystä hakattiin. Olen myös äärimmäisen taitava valehtelemaan ja välttelemään vastuuta.
Tietenkin lapsen opettaminen on ensisijainen keino. Mutta koska kaikki lapset eivät tottele opetuksia ja koska kielletyt teot on myös sovitettava jotenkin, niin rangaistuksia tarvitaan. Ilman rangaistuksia perheestä ja yhteiskunnasta tulee anarkia missä sääntöjen noudattaminen tai noudattamattomuus on jokaisen vapaa valinta.
Ruumiillinen kuritus ei opeta väkivallan käyttöä ratkaisukeinona yhtään sen enempää kuin mitä tavaran takavarikoiminen opettaa varastamisen käyttöä ratkaisukeinona tai mitä aresti opettaa vapaudenriiston käyttöä ratkaisukeinona.
Ennen rankaisemista ja rankaisemisen jälkeen lapselle luonnollisesti kerrotaan, että mistä syystä rangaistus tuli. Erityisesti pienillä lapsilla rankaisu on myös syytä suorittaa heti kielletyn teon jälkeen, jotta lapsi ymmärtää niiden asiayhteyden. Tästäkin syystä ruumiillisen kurituksen tulisi olla Suomessa sallittua, koska ruumiillinen kuritus on helppo toteuttaa heti, toisin kuin mitä esimerkiksi etuuden poisto.
Eli jos lapsi lyö naapurin Kallea lapiolla, otat piiskan ja läimit lasta, kun hän mottasi kaveria. Kerrot, että annat piiskaa, koska toista ei saa satuttaa, eikä ketään lyödä ja samalla itse satutat lasta. Kuinka lapsen tulisi ymmärtää, ettei saa käyttää väkivaltaa ja ratkaista sillä ongelmia, kun itse teet juuri niin? Lapset oppii siitä mallista, jonka heille annat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Se, että jossain tehdään jotain, ei tarkoita, ettei siitä olisi haittaa. Tutkimustieto puhuu puolestaan. Väkivalta rikkoo aina ihmisoikeuksia. Jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, lapsellakin.
Sinulla taitaa olla ihan oma määritelmäsi ihmisoikeuksista. Mikä ei toki yllätä, koska mitä erilaisimmat tahot käyttävät ihmisoikeuksia perusteena mitä erilaisimmille näkymyksille.
Mitä erilaisimmat tahot käyttävät näin on aina tehty-fraasia perusteena mitä erilaisimmille teoilleen (ns. kasvatukselleen, kun eivät rassukat paremmin osaa).
Ruumiillisen kurituksen kannattaminen perustuu käytännön havaintoihin sen toimivuudesta.
Ruumiillisen kurituksen kannattaminen perustuu hetkelliseen kuvitelmaan sen toimivuudesta ja ymmärtämättömyyteen sen seurauksista.
Tämä. Ruumiillinen kuritus on näennäisesti tehokas tapa, koska lapsi tottelee rangaistuksen pelossa, mutta se ei oikeasti opeta, mikä on oikein ja väärin. Se opettaa valehtelemaan ja välttelemään rangaistusta. Se opettaa väkivallan käyttöä ratkaisukeinona. Lapsi ei myöskään kykene yhdistämään, mikä oli väärin, mistä hän sai rangaistuksen. Muistan itse vain rangaistuksen, en ollenkaan, mistä syystä hakattiin. Olen myös äärimmäisen taitava valehtelemaan ja välttelemään vastuuta.
Tietenkin lapsen opettaminen on ensisijainen keino. Mutta koska kaikki lapset eivät tottele opetuksia ja koska kielletyt teot on myös sovitettava jotenkin, niin rangaistuksia tarvitaan. Ilman rangaistuksia perheestä ja yhteiskunnasta tulee anarkia missä sääntöjen noudattaminen tai noudattamattomuus on jokaisen vapaa valinta.
Ruumiillinen kuritus ei opeta väkivallan käyttöä ratkaisukeinona yhtään sen enempää kuin mitä tavaran takavarikoiminen opettaa varastamisen käyttöä ratkaisukeinona tai mitä aresti opettaa vapaudenriiston käyttöä ratkaisukeinona.
Ennen rankaisemista ja rankaisemisen jälkeen lapselle luonnollisesti kerrotaan, että mistä syystä rangaistus tuli. Erityisesti pienillä lapsilla rankaisu on myös syytä suorittaa heti kielletyn teon jälkeen, jotta lapsi ymmärtää niiden asiayhteyden. Tästäkin syystä ruumiillisen kurituksen tulisi olla Suomessa sallittua, koska ruumiillinen kuritus on helppo toteuttaa heti, toisin kuin mitä esimerkiksi etuuden poisto.
Eli jos lapsi lyö naapurin Kallea lapiolla, otat piiskan ja läimit lasta, kun hän mottasi kaveria. Kerrot, että annat piiskaa, koska toista ei saa satuttaa, eikä ketään lyödä ja samalla itse satutat lasta. Kuinka lapsen tulisi ymmärtää, ettei saa käyttää väkivaltaa ja ratkaista sillä ongelmia, kun itse teet juuri niin? Lapset oppii siitä mallista, jonka heille annat.
Jos oma lapsesi on ottanut toiselta lapselta lelun niin rankaiset häntä ottamalla häneltä itseltään lelun takavarikkoon? Tai jos lapsi on ajanut toisen lapsen pois leikistä niin rankaiset häntä jäähyllä? Miten lapsi tällöin oppii, että toiselta ei saa ottaa tavaroita tai toista ei saa eristää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla piiskan saaminen on vaikuttanut niin, että aikuisenakin tunnen usein pelkoa, jos esimerkiksi töissä tulee joku konfliktitilanne. Olen myös liian kiltti ja vältän suututtamasta muita. Jos saan kritiikkiä jostain, tunnen ansaitsevani ankaran rangaistuksen ja halua rangaista itseäni olemalla iloitsematta mistään. Minulle on jäänyt piiskaaminen myös lihasmuistiin niin, että ahdistavissa tilanteissa saatan tuntea kuumotusta takamuksessa.
Ei tuo mistään piiskaamisesta johdu. Olet vain nössö.
Niin. Piiskasminen siinä missä ympäristö jossa joutuu pelkäämään tekee tuollaiseksi.
Narsistit sitten osaavat löytää nämä ja kiusata lisää. Sellaiset kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli viha ja pettymys kun iskällä paloi pinna ja se halusi silloin antaa piiskaa. Iskällä oli kiivas temperamentti ja muistan että molemmat lapset sai piiskaa aika herkästi. Ja viimeisillä kerroilla vielä häpeä, jota tunnen vieläkin, että joutui paljastamaan pepun vielä niinkin vanhana piiskattavaksi. Olin kai oppikoulun ekalla tai tokalla.
Äiti ei koskaan piiskannut. Sanoin sille lopulta olevani liian vanha piiskattavaksi ja se kertoi isälle, oikein huusi. Siihen loppui se. Iskä kuoli muutaman vuoden päästä, jäi mulle pelottavana mieleen.
Naapuriperheessä piiskattiin kans murkkuikäisiä lapsia. Muistan kuulleeni miten äänenmurrosikäinen poika ölisi ääni särkyen kun sikaniska pappa piiskasi. En tiedä missä kohtaa äijä ymmärsi olla piiskaamatta tytärtä.
No eiköhän jokaiselle normaalille aikuiselle ole selvää, että tuollaisessa toiminnassa on jo jotain seksuaalista isäpapan puolelta.
Toiminta ei välttämättä ole tieostetusti seksuaalista mutta kyllä siinä aina on sellainenkin elementti olemassa. Vaikka lapsi olisi miten viaton, hän ymmärtää että pylly on yleensä verhottu ja ja sen paljastaminen on häpeä, ja näin piiskaaminen on samalla häpeärangaistus
Samoin ennenkuin lapsi tajuaa mitään seksistä, hän tuntee mielenkiintoa peppuihin ja tuo mielenkiinto on luonteeltaan varhaista seksuaalisuutta. Piiskaaminen on samalla seksuaalisennitsemääräämisoikeuden loukkaus. Kukaan lapsi tai vanhempi ei tätä tiedosta, mutta kyllä se osaltaan opettaa meille seksuaalisuuden häpeän kulttuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli viha ja pettymys kun iskällä paloi pinna ja se halusi silloin antaa piiskaa. Iskällä oli kiivas temperamentti ja muistan että molemmat lapset sai piiskaa aika herkästi. Ja viimeisillä kerroilla vielä häpeä, jota tunnen vieläkin, että joutui paljastamaan pepun vielä niinkin vanhana piiskattavaksi. Olin kai oppikoulun ekalla tai tokalla.
Äiti ei koskaan piiskannut. Sanoin sille lopulta olevani liian vanha piiskattavaksi ja se kertoi isälle, oikein huusi. Siihen loppui se. Iskä kuoli muutaman vuoden päästä, jäi mulle pelottavana mieleen.
Naapuriperheessä piiskattiin kans murkkuikäisiä lapsia. Muistan kuulleeni miten äänenmurrosikäinen poika ölisi ääni särkyen kun sikaniska pappa piiskasi. En tiedä missä kohtaa äijä ymmärsi olla piiskaamatta tytärtä.
No eiköhän jokaiselle normaalille aikuiselle ole selvää, että tuollaisessa toiminnassa on jo jotain seksuaalista isäpapan puolelta.
Toiminta ei välttämättä ole tieostetusti seksuaalista mutta kyllä siinä aina on sellainenkin elementti olemassa. Vaikka lapsi olisi miten viaton, hän ymmärtää että pylly on yleensä verhottu ja ja sen paljastaminen on häpeä, ja näin piiskaaminen on samalla häpeärangaistus
Samoin ennenkuin lapsi tajuaa mitään seksistä, hän tuntee mielenkiintoa peppuihin ja tuo mielenkiinto on luonteeltaan varhaista seksuaalisuutta. Piiskaaminen on samalla seksuaalisennitsemääräämisoikeuden loukkaus. Kukaan lapsi tai vanhempi ei tätä tiedosta, mutta kyllä se osaltaan opettaa meille seksuaalisuuden häpeän kulttuuria.
Tuolla perusteella voisi kieltää vaipanvaihdonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan on niin että keppi kyllä opettaa tyhmän ja kurittoman kakaran ihmisten tavoille.
Kurin kepillä tarkoitetaan yleensä sopivaa kuria ei hakkaamista! Lammaspaimenet ohjasivat laumaana kepillä vai luulitteko heidän hakkaavan lauhkeita lampaitaan?
Jostain syystä Suomessa ihmislapsiin oli lupa kohdistaa väkivaltaa ja kovaa käskypuhetta, kun ei osattu parempaa.
Ilmankos meistä on tullut rehellisiä ja luotettavia.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ongelmat elämässäni johtuvat piiskaamisesta. Niin sen täytyy olla koska olen lukenut, että piiskan saaminen on äärimmäisen traumaattista.
Jos olet epäonnistunut elämässäsi niin voitkin vierittää syyn vanhemmillesi siitä että sait kerran piiskaa : ) Niin helppoa se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Huvittavia nämä lapsettomat miehet, jotka rinnastavat lapsen ja vangin. Lapsi ei ole tehnyt mitään laitonta, mutta vanki on tehnyt. Lapsi ei vielä välttämättä ymmärrä tekojensa seuraamuksia, mutta normaali aikuinen ymmärtää.
Lapsetkin voivat olla ilkeitä ihan tarkoituksellisesti ja jopa sadisteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että olette saaneet piiskaa aiheesta, mitä mieltä olette sitten siitä, jos avioliitossa teet virheen ja puoliso aiheuttaa sinulle fyysistä kipua (läimäyttää, lyö, tönäisee seinää päin), oliko sekin aiheesta? Mikä on tämä logiikka, joka oikeuttaa lapsen pahoinpitelyn? Miksi puolustuskyvyttömälle lapselle saa aiheuttaa kipua, koska se on vaan kasvatusmenetelmä, mutta sitten sama tilanne aikuisten kesken nähdään väkivaltana.
Kiintymyssuhdeteoria mieltää aikuiset, jotka puolustelevat lapsena saamaansa kuritusväkivaltaa, usein etäistävään kiintymysluokkaan. Se vastaa lapsuuden välttelevää kiintymystyyppiä, jolle on tyypillistä tunne-etäisyys koettuihin asioihin. He eivät siis ole turvallisesti kiintyneitä ihmisiä, mikä on helppo nähdä heidän kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan lapsen kohteluun. Luultavasti näille ihmisille on siis helpompaa kieltää asioiden todellinen laita kuin myöntää ja kohdata se, että omat vanhemmat ovat käyttäneet heihin väkivaltaa. Niinpä omia kokemuksia vähätellään tyyliin "eihän se mitään ollut, ansaitsin sen" -tyyliin. Tässä ajattelussa on kuitenkin se vaara, että jos kuritusväkivallan seurauksia ei ymmärrä, väkivaltaisten kasvatusmetodien käyttämisen riski omiin lapsiin kasvaa.
Vanhempi rankaisee puolustuskyvytöntä lasta koska hän on lapsen vanhempi. Lapsen ja vanhemman suhde on eri kuin puolisoiden välinen suhde. Ylipäätään mitä puolustuskyvyttömyyteen tulee, niin rangaistuksia vastaan ei ole tarkoitus voida puolustautua. Eihän vangeillekaan varata tilaisuutta karata vankilasta jotta he voisivat puolustautua saamaansa vankeusrangaistusta vastaan.
Et ole avovankilasta kuullut? Ohitetaan tuo typerä vertaus, alkuasetelma on täysin väärä ja epäreilu. Aikuinen-lapsi. Lapsen luottamus, turvan tunne ja fyysinen kajoaminen, satuttaminen. Aina väärin. Vain aikuinen, joka on kyvytön kasvattamaan, toimii kuten eläin. Äläkä sano, että toimiihan se luonnossakin. Siinähän rikotte luottamuksen ja kiintymyssuhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Lapsen luottamus vanhempaan ei katoa siitä, että vanhempi rankaisee lasta kielletystä teosta jonka lapsi on tehnyt. Rankaiseminen on täysin normaali ihmisten kasvatuskeino. Se ei ole mikään eläimellisyyden osoitus.
Ei ole normaali kasvatuskeino. Lapset kasvaa ilmankin oikein hyvin. Rangaistuksen pitää olla yhdessä sovittu asia, joka ei riko esim ihmisoikeuksia. Jos lapsi ei tule sovitusti kotiin, niin lapsen hakkaaminen on täysin kohtuuton toimenpide. Lisäksi se tehdään vihasta ja pelosta. Ei lapsen parhaaksi.
Itse asiassa se on aivan normaali kasvatuskeino joka on laillinen suuressa osassa Länsi-Euroopan maitakin. Ei siis riko ihmisoikeuksia. Sitä ei myöskään tehdä vihasta ja pelosta vaan suunniteltuna seurauksena kielletystä teosta.
Ruumiillista kuritusta on myös monenlaista. Esimerkiksi luunappi tai pieni tukistus rinnastuu vakavuudeltaan jäähypenkkiin. Ja tavallinen selkäsauna risulla tai remmillä esimerkiksi pitkään kotiarestiin.
Se, että jossain tehdään jotain, ei tarkoita, ettei siitä olisi haittaa. Tutkimustieto puhuu puolestaan. Väkivalta rikkoo aina ihmisoikeuksia. Jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, lapsellakin.
Sinulla taitaa olla ihan oma määritelmäsi ihmisoikeuksista. Mikä ei toki yllätä, koska mitä erilaisimmat tahot käyttävät ihmisoikeuksia perusteena mitä erilaisimmille näkymyksille.
Mitä erilaisimmat tahot käyttävät näin on aina tehty-fraasia perusteena mitä erilaisimmille teoilleen (ns. kasvatukselleen, kun eivät rassukat paremmin osaa).
Ruumiillisen kurituksen kannattaminen perustuu käytännön havaintoihin sen toimivuudesta.
Ruumiillisen kurituksen kannattaminen perustuu hetkelliseen kuvitelmaan sen toimivuudesta ja ymmärtämättömyyteen sen seurauksista.
Tämä. Ruumiillinen kuritus on näennäisesti tehokas tapa, koska lapsi tottelee rangaistuksen pelossa, mutta se ei oikeasti opeta, mikä on oikein ja väärin. Se opettaa valehtelemaan ja välttelemään rangaistusta. Se opettaa väkivallan käyttöä ratkaisukeinona. Lapsi ei myöskään kykene yhdistämään, mikä oli väärin, mistä hän sai rangaistuksen. Muistan itse vain rangaistuksen, en ollenkaan, mistä syystä hakattiin. Olen myös äärimmäisen taitava valehtelemaan ja välttelemään vastuuta.
Tietenkin lapsen opettaminen on ensisijainen keino. Mutta koska kaikki lapset eivät tottele opetuksia ja koska kielletyt teot on myös sovitettava jotenkin, niin rangaistuksia tarvitaan. Ilman rangaistuksia perheestä ja yhteiskunnasta tulee anarkia missä sääntöjen noudattaminen tai noudattamattomuus on jokaisen vapaa valinta.
Ruumiillinen kuritus ei opeta väkivallan käyttöä ratkaisukeinona yhtään sen enempää kuin mitä tavaran takavarikoiminen opettaa varastamisen käyttöä ratkaisukeinona tai mitä aresti opettaa vapaudenriiston käyttöä ratkaisukeinona.
Ennen rankaisemista ja rankaisemisen jälkeen lapselle luonnollisesti kerrotaan, että mistä syystä rangaistus tuli. Erityisesti pienillä lapsilla rankaisu on myös syytä suorittaa heti kielletyn teon jälkeen, jotta lapsi ymmärtää niiden asiayhteyden. Tästäkin syystä ruumiillisen kurituksen tulisi olla Suomessa sallittua, koska ruumiillinen kuritus on helppo toteuttaa heti, toisin kuin mitä esimerkiksi etuuden poisto.
Eli jos lapsi lyö naapurin Kallea lapiolla, otat piiskan ja läimit lasta, kun hän mottasi kaveria. Kerrot, että annat piiskaa, koska toista ei saa satuttaa, eikä ketään lyödä ja samalla itse satutat lasta. Kuinka lapsen tulisi ymmärtää, ettei saa käyttää väkivaltaa ja ratkaista sillä ongelmia, kun itse teet juuri niin? Lapset oppii siitä mallista, jonka heille annat.
Jos oma lapsesi on ottanut toiselta lapselta lelun niin rankaiset häntä ottamalla häneltä itseltään lelun takavarikkoon? Tai jos lapsi on ajanut toisen lapsen pois leikistä niin rankaiset häntä jäähyllä? Miten lapsi tällöin oppii, että toiselta ei saa ottaa tavaroita tai toista ei saa eristää?
Huomaa, että et osaa kasvattaa lapsia. Jos lapsi ottaa toiselta lelun, se opetellaan vanhemman avustuksella antamaan takaisin. Jos ajaa toisen lapsen pois leikistä, niin aikuinen menee tilanteeseen auttamaan, että kaikki ovat leikissä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kyllä sitten mitenkään. Turhaan en saanut, siinä kait syy.
Vietin lapsuuteni silti rakastavassa mutta köyhässä kodissa. Vielä tänä päivänäkin sydämeni on siellä. Koti jossa oli rakkaus ja kuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt paljon tätä problematiikkaa sekä pahoinpitelijän että lapsen kannalta.
Tänä päivänä lapset tietävät oikeutensa, mutteivät vuosikymmeniä sitten. Lapsi kai luontaisesti haluaa uskoa vanhemmistaan hyvää ja suojella heitä. Luontevin käsitys lapselle on uskoa, että on paha ja kuritus on ansaittu, koska aikuinen sanoo niin. Lyömisistä ei taidettu puhua. Lapsi häpesi pahuuttaan samoin kai aikuinenkin, vaikka perustelu tulikin Raamatusta, joka vitsaa säästää
Minua on hämmästyttänyt, etteivät sukulaiset tienneet selkäsaunoistani mitään. Harmittaa, etten tullut kysyneeksi, tiesikö isä. Kyllä tuosta jäi minulle huonouden tunne pitkälle aikuisuuteen. Hyvää oli se, että sain siitä voimaa ja päättäväisyyttä lähteä kotonta pois heti, kun se oli mahdollista ja rakentaa elämäni ihan itse.
N 50v sanoin äidilleni lyömisistä. Rupesi itkemään. Säikähdin ja pyysin anteeksi, että olin niin tuhma lapsi, että joutui lyömään. Itki vaan, muttei sanonut mitään.
Olen miettinyt, olisiko elämäntaipaleestani tullut erilainen, jos äitisuhteeni olisi ollut normaali. Kuvittelen, että olisi. Ehkä puolison valinta olisi mennyt erilailla, kun ei olisi tarvinnut etsiä kumppania traumakemiasta käsin lapsuuden ongelmien käsittelemiseksi. Olen pannut tähän problematiikkaan paljon työtä ja aikaa. Ehkä olisin voinut käyttää senkin johonkin parempaan. En tiedä.Heillä on yleensä muitakin ongelmia tai sitten he keksivät niitä.
90% maailman lapsista saa nykyäänkin ruumiillista kuritusta, mutta vain pieni joukko länsimaisia naisia on tehnyt siitä itselleen ongelman.
Mulle tulee välillä takaumia esim. koiran talutushihnasta, koska muistuttaa jonkin verran vyötä. myös henkareista ja mopeista tulee, koska mua on lyöty päähän niillä. :S Ihan sairasta. Yritin nuorempana keskustella näistä psyk. sairaanhoitajan kanssa, mutta hän sivuutti kaiken ja vaan väitti etten voi olla masentunut, joten luulin ettei lapsuuden pahoinpitelyt vaikuttaisi enää aikuisuudessa, mutta nyt vanhemmiten olen tajunnut miten valtava vaikutus niillä on ollut ja miten mun ei olisi kannattanut olla vanhempien kanssa tekemisissä enää piiitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt paljon tätä problematiikkaa sekä pahoinpitelijän että lapsen kannalta.
Tänä päivänä lapset tietävät oikeutensa, mutteivät vuosikymmeniä sitten. Lapsi kai luontaisesti haluaa uskoa vanhemmistaan hyvää ja suojella heitä. Luontevin käsitys lapselle on uskoa, että on paha ja kuritus on ansaittu, koska aikuinen sanoo niin. Lyömisistä ei taidettu puhua. Lapsi häpesi pahuuttaan samoin kai aikuinenkin, vaikka perustelu tulikin Raamatusta, joka vitsaa säästää
Minua on hämmästyttänyt, etteivät sukulaiset tienneet selkäsaunoistani mitään. Harmittaa, etten tullut kysyneeksi, tiesikö isä. Kyllä tuosta jäi minulle huonouden tunne pitkälle aikuisuuteen. Hyvää oli se, että sain siitä voimaa ja päättäväisyyttä lähteä kotonta pois heti, kun se oli mahdollista ja rakentaa elämäni ihan itse.
N 50v sanoin äidilleni lyömisistä. Rupesi itkemään. Säikähdin ja pyysin anteeksi, että olin niin tuhma lapsi, että joutui lyömään. Itki vaan, muttei sanonut mitään.
Olen miettinyt, olisiko elämäntaipaleestani tullut erilainen, jos äitisuhteeni olisi ollut normaali. Kuvittelen, että olisi. Ehkä puolison valinta olisi mennyt erilailla, kun ei olisi tarvinnut etsiä kumppania traumakemiasta käsin lapsuuden ongelmien käsittelemiseksi. Olen pannut tähän problematiikkaan paljon työtä ja aikaa. Ehkä olisin voinut käyttää senkin johonkin parempaan. En tiedä.Heillä on yleensä muitakin ongelmia tai sitten he keksivät niitä.
90% maailman lapsista saa nykyäänkin ruumiillista kuritusta, mutta vain pieni joukko länsimaisia naisia on tehnyt siitä itselleen ongelman.
Euroopassa vain Ranskassa vielä piiska viuhuu. Vaikka kaikki valtiot ovat hyväksyneet sen lapsen oikeuksien sopimuksen niin kaikilla se ei ole lailla määrätty ja jää heillä vain suosituksensa.
Varma Tieto kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt paljon tätä problematiikkaa sekä pahoinpitelijän että lapsen kannalta.
Tänä päivänä lapset tietävät oikeutensa, mutteivät vuosikymmeniä sitten. Lapsi kai luontaisesti haluaa uskoa vanhemmistaan hyvää ja suojella heitä. Luontevin käsitys lapselle on uskoa, että on paha ja kuritus on ansaittu, koska aikuinen sanoo niin. Lyömisistä ei taidettu puhua. Lapsi häpesi pahuuttaan samoin kai aikuinenkin, vaikka perustelu tulikin Raamatusta, joka vitsaa säästää
Minua on hämmästyttänyt, etteivät sukulaiset tienneet selkäsaunoistani mitään. Harmittaa, etten tullut kysyneeksi, tiesikö isä. Kyllä tuosta jäi minulle huonouden tunne pitkälle aikuisuuteen. Hyvää oli se, että sain siitä voimaa ja päättäväisyyttä lähteä kotonta pois heti, kun se oli mahdollista ja rakentaa elämäni ihan itse.
N 50v sanoin äidilleni lyömisistä. Rupesi itkemään. Säikähdin ja pyysin anteeksi, että olin niin tuhma lapsi, että joutui lyömään. Itki vaan, muttei sanonut mitään.
Olen miettinyt, olisiko elämäntaipaleestani tullut erilainen, jos äitisuhteeni olisi ollut normaali. Kuvittelen, että olisi. Ehkä puolison valinta olisi mennyt erilailla, kun ei olisi tarvinnut etsiä kumppania traumakemiasta käsin lapsuuden ongelmien käsittelemiseksi. Olen pannut tähän problematiikkaan paljon työtä ja aikaa. Ehkä olisin voinut käyttää senkin johonkin parempaan. En tiedä.Heillä on yleensä muitakin ongelmia tai sitten he keksivät niitä.
90% maailman lapsista saa nykyäänkin ruumiillista kuritusta, mutta vain pieni joukko länsimaisia naisia on tehnyt siitä itselleen ongelman.
Euroopassa vain Ranskassa vielä piiska viuhuu. Vaikka kaikki valtiot ovat hyväksyneet sen lapsen oikeuksien sopimuksen niin kaikilla se ei ole lailla määrätty ja jää heillä vain suosituksensa.
Lasten oikeuksien sopimus ei kiellä ruumiillista kuritusta.
kerran isä heitti kivillä mutta juoksin pakoon, mitään syytä ei ollut ja sai kiinni niin löi nahkavyöllä ja onhan se vaikuttanut, en kerro miten
Isä hakkasi äidin ja äiti teidät mutta pidät etäisyyden vain äitiin, niinkö se on? Olisiko äiti hakannut teitä jos isäsi ei olisi hakannut äitiäsi ja miksei isäsi kieltänyt hakkaamasta teitä??? Ajattele nyt vähän!