Yritän muuttaa syömisiäni jospa toi paino tippuisi. Olenko ihan hakoteillä?
Ongelma minulla suklaa, karkit, keksit jne makea. Nyt yritän olla syömättä niitä. Niiden tilalle olen ostanut mandariineja ja omenoita.
Tässä tämän päivän ruoat klo 7.40 tähän hetkeen. Olenko ihan hakoteillä?
Mukillinen kahvia, ei sokeria eikä maitoa
Mukillinen teetä, ei sokeria eikä maitoa
Jotain kauraleipää 4 pientä viipaletta flooralla ja juustolla (4viipaletta)
Via Pollo limonello mikroruoka
Mukillinen kahvia, ei sokeria eikä maitoa
Uunifetalohta noin 6cm viipale noin reilun kilon fileestä, peruna-porkkanamuusi reilu kolme ruokalusikallista, noin 7kpl kirsikkatomaatteja jotka olivat uunissa lohen vieressä (pyöritelty rypsiöljyssä jossa valkosipulia ja mausteita), salaattina jääsalaattia, kurkkua ja punasipulia. Punasipuli pikamarinoitu (rypsiöljy, suola, sokeri, valkoviiinietikka). Salaattia puoli lautasellista (iso teema lautanen)
Kaksi mandariinia
Pitkin päivää muutama mukillinen vettä ja noin 20kpl Sisu pastillia (Xylitol)
Tuota kalaa oli hieman liian vähän ja nyt tunne että kohta on taas nälkä. Ruoan söin noin klo 16.30. Iltapalavaihtoehtoina joku Valion proteiinirahka johon voisin laittaa mustikoita tai Pågenin Limpukka leipää flooralla ja kinkulla sekä Brazil appelsiinimehu laimennettu vedellä. Kumpi olisi parempi iltapala?
Olenko noilla syömisillä ihan hakoteillä? Mitä parantaisit?
Millekään hiilarittomalle en rupea.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä hedelmien demonisointia. Aika paljon saa mandariineja tai omenoita vetää,että pääsee niillä lihomaan. Paljon parempia kuin karkit/suklaa.
Toki tertullista banaaneja ei kannata päivittäin vetää.
Hedelmien kohtuu syönti on OK, mutta fructoosi eli hedelmäsokeri on rasitus maksalle joka hoitaa aineenvaihduntaa ja poistaa kehosta myrkyt. Jos maksa toimii hyvin niin laihtuminenkin on helpompaa. Ravitsemusoppaassa mainittiin marjat, erityisesti tumman väriset, terveellisempinä kuin hedelmät. Hedelmät ovat kuitenkin parempi vaihtoehto kuin karkit, jotka ovat pelkkää lisäainetta. Kaikkein pahin on maissi siirappi, jota usein lisätään valmisruokiin. Siksi amerikkalaiset ovat järjestään ylipainoisia koska syövät maissi siirappia ruuassaan vauvasta vaariin.
"Millekään hiilarittomalle en rupea."
Kiinnostaa tämä hiilarittomuus. Onko siis olemassa joku hiilariton vaihtoehto?
Minä söin aamupalaksi kaksi paistettua munaa, kreikkalaista jogurtti(hiilareita), siemeniä(hiilareita) ja marjoja(hiilareita).
Lounaaksi minulla on kuhaa itse tehtyä sitruunamajoneesia(hiilareita) ja kukkakaalimuusia(hiilareita)
Hiilarit on = pasta, riisi ja peruna?

Kaikki ei vain tajuu, tyrmäävät jonkun ruokavalion ymmärtämättä siitä mitään. Ja puhuvat hiilarittomasta tai jotkut jopa vähähiilarittomasta.
Vhh ei tietenkään kaikille sovi eikä sitä pidä aloittaakaan, jos tieto puuttuu.
Lisää kasviksia ruokavalioon ja katso omaan arkeesi sopivat kellonajat jolloin syöt, etkä poikkea niistä. Vaikka ei olisi nälkä, niin syö edes vähän, vaikka porkkana. Kun ateriarytmi pysyy säännöllisenä niin ei tule nälkäisiä impulsseja syödä mitä sattuu.

Painon pudotuksesta tarvitsee tietää ihan äärestä vähän. Ruualla on yksi laadunmittari, glykeeminen indeksi. Glykeeminen indeksi kertoo periaatteessa siitä, miten terveellistä ruoka on. Mitä korkeampi glykeeminen indeksi on, sitä enemmän ruoassa on yleensä sokeria. Matalan GI:n omaavia ruoka-aineita kannattaa siis suosia.
Ja kun tietäänsen oman kaloritarpeensa edes noin suunnilleen ja syö hieman sen alla niin se riittää.
No, on vielä yksi fakta(ainoa fakta) Painon pudotuksen fysiologia ei sovi hätähousuille.
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Mukillinen kahvia, ei sokeria eikä mai-to-a.
Eikä-sanaa käytetään rinnastuskonjunktion tehtävässä, esim. ei sokeria, eikä maitoa, jolloin merkitys on ’ja ei’.
Vierailija kirjoitti:
Lisää kasviksia ruokavalioon ja katso omaan arkeesi sopivat kellonajat jolloin syöt, etkä poikkea niistä. Vaikka ei olisi nälkä, niin syö edes vähän, vaikka porkkana. Kun ateriarytmi pysyy säännöllisenä niin ei tule nälkäisiä impulsseja syödä mitä sattuu.
Älä nyt viitsi.

Eli sinusta pitää ns aistien olla koko ajan hereillä ja kello ranteessa tarkkailla milloin pitää syödä? Eikö nyt kuitenkin pitäisi antaa sille ruualla pienempi rooli, eikä sen elämän pyöriä sen ympärillä.
Esim ap millaisissa tilanteissa sinun tekee mieli sitä makeaa? Näitä tilanteita kannattaa välttää, eikä korvata sitä karkkipussia, esim hedelmillä.

Luehan nyt muitakin viestejä kuin se aloitusviesti.

Opettele kohdistamaan mielipiteesi näihin muihin viesteihin.

Tämä. Jos hapuilet aina vasemmalla kädellä karkkipussiin kun notkut aihe vapaalla, pysy pois täältä. :D
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Hih hih, joka toinen suomalainen on ylipainoin ja se johtuu siitä, että parissa kahvilitrassa sitä maitoa on noin kupillinen eli reilu sata kaloria, hih hih
ap, tee finelissä itsellesi ruokapäiväkirja, se näyttää paljonko ravintoaineita ja kaloreita tuli. tietenkin katsot, että kalorimäärä jää punaiselle. Seuraat enemmän sitä, että tulee tarvittavat ravintoaineet saatua ja että päivitätine kalorimäärä menee miinukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Mukillinen kahvia, ei sokeria eikä mai-to-a.
Eikä-sanaa käytetään rinnastuskonjunktion tehtävässä, esim. ei sokeria, eikä maitoa, jolloin merkitys on ’ja ei’.
Luehan nyt muitakin viestejä kuin se aloitusviesti.
Vastaamisessa on kaksi vaihtoehtoa. Vastaa tai lainaa. Vastaamalla viesti liittyy aloitukseen.
Miten sä ehdit syödä noin paljon päivän mittaan? Panostaisin kahteen kunnon ateriaan ja jättäisin pois kaikki nuo välipalan välipalat. Aamupala toki, mutta miksi 4 leipää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Hih hih, joka toinen suomalainen on ylipainoin ja se johtuu siitä, että parissa kahvilitrassa sitä maitoa on noin kupillinen eli reilu sata kaloria, hih hih
Hih hih, kyllä sillä desilläkin maitosokeria sisältävää juomaa saa insuliinitason pidettyä ylhäällä koko päivän, hih hih.
Läski mikä läski.
Ap nyt kokeilee katsoo toimiiko. Minulla ei toimisi. Minun on pakko vähentää hiilihydraatit minimiin ja yrittää syödä vain kun tulee nälkä. Syön yleensä kaksi kunnon ateriaa ja lisäksi viilin tai marjoja iltapalaksi. Kaloreita tulee 1200. Rasvoja ja kasviksia runsaasti.
Vierailija kirjoitti:
Miten sä ehdit syödä noin paljon päivän mittaan? Panostaisin kahteen kunnon ateriaan ja jättäisin pois kaikki nuo välipalan välipalat. Aamupala toki, mutta miksi 4 leipää?
Paljon?
Ei kukaan liho marjoja syömällä. 😅 suomalaisissa marjoissa on kaloreita 30-70 /100g. Saa hitosti puputtaa päivittäin että pääsis lihomaan. Määrät olis niin isoja että näinköhän vatsakaan kestäisi.