Yritän muuttaa syömisiäni jospa toi paino tippuisi. Olenko ihan hakoteillä?
Ongelma minulla suklaa, karkit, keksit jne makea. Nyt yritän olla syömättä niitä. Niiden tilalle olen ostanut mandariineja ja omenoita.
Tässä tämän päivän ruoat klo 7.40 tähän hetkeen. Olenko ihan hakoteillä?
Mukillinen kahvia, ei sokeria eikä maitoa
Mukillinen teetä, ei sokeria eikä maitoa
Jotain kauraleipää 4 pientä viipaletta flooralla ja juustolla (4viipaletta)
Via Pollo limonello mikroruoka
Mukillinen kahvia, ei sokeria eikä maitoa
Uunifetalohta noin 6cm viipale noin reilun kilon fileestä, peruna-porkkanamuusi reilu kolme ruokalusikallista, noin 7kpl kirsikkatomaatteja jotka olivat uunissa lohen vieressä (pyöritelty rypsiöljyssä jossa valkosipulia ja mausteita), salaattina jääsalaattia, kurkkua ja punasipulia. Punasipuli pikamarinoitu (rypsiöljy, suola, sokeri, valkoviiinietikka). Salaattia puoli lautasellista (iso teema lautanen)
Kaksi mandariinia
Pitkin päivää muutama mukillinen vettä ja noin 20kpl Sisu pastillia (Xylitol)
Tuota kalaa oli hieman liian vähän ja nyt tunne että kohta on taas nälkä. Ruoan söin noin klo 16.30. Iltapalavaihtoehtoina joku Valion proteiinirahka johon voisin laittaa mustikoita tai Pågenin Limpukka leipää flooralla ja kinkulla sekä Brazil appelsiinimehu laimennettu vedellä. Kumpi olisi parempi iltapala?
Olenko noilla syömisillä ihan hakoteillä? Mitä parantaisit?
Millekään hiilarittomalle en rupea.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Hih hih, joka toinen suomalainen on ylipainoin ja se johtuu siitä, että parissa kahvilitrassa sitä maitoa on noin kupillinen eli reilu sata kaloria, hih hih
2 litraa kevytmaitoa = 920 kilokaloria.
Haluatko vielä häpäistä itseäsi lisää vai riittikö tämä?
Olet ihan vtn hakoteillä.
Syö kunnon ruokaa, kunnolla ja lopeta leikkiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Hih hih, joka toinen suomalainen on ylipainoin ja se johtuu siitä, että parissa kahvilitrassa sitä maitoa on noin kupillinen eli reilu sata kaloria, hih hih
2 litraa kevytmaitoa = 920 kilokaloria.
Haluatko vielä häpäistä itseäsi lisää vai riittikö tämä?
Kuka VTT vetää 2 litraa kevytmaitoa PARIIN kahvikuppiin??!
HALUATKO HÄPÄISTÄ ITSEÄSI VIELÄ LISÄÄ VAI RIITTIKÖ JO????
Vierailija kirjoitti:
Lisää kasviksia ruokavalioon ja katso omaan arkeesi sopivat kellonajat jolloin syöt, etkä poikkea niistä. Vaikka ei olisi nälkä, niin syö edes vähän, vaikka porkkana. Kun ateriarytmi pysyy säännöllisenä niin ei tule nälkäisiä impulsseja syödä mitä sattuu.
Miksi joku alapeukuttaa kasvisten lisäämistä ja säännöllistä ruokailua? Niillä keinoilla on moni onnistunut laihtumaan. Ei sitten ole nälkä jatkuvasti eikä elimistön tarvitse varastoida energiaa, kun tottuu säännölliseen ruokailurytmiin.
Pari tomaattia ja salaatinlehti. Mites se 500g kasviksia? Oletko koskaan huomannut, että on olemassa muitakin kasviksia kuin tomaatti ja jääsalaatti?
3 ruokalusikallista muussia? Ei sádana, kuinka sä uskalsit noin AHMIA??! Herrantuubaus sentään.
"tunne on että kohta on nälkä"
NO F U C K I N G S H I T SHERLOCK!! Ootpa sä jmlt fiksu kun hogasit. Voiskohan johtua vaikka tosta jumalattomasta ronklaamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Söisin kunnon ruokaa kaksi kertaa päivässä. Ei ole koko ajan nälkä ja tuollaista jatkuvaa puputusta ei tarvita.
Einekset on huonoja laihduttajalle. Esim pyttipannu on tosi pieni annos, itse tekemällä sama kalorimäärä on isompi annos. Kasviksia vielä kylkeen niin ei jää nälkä.
Mehut ja muut juotavat kalorit kannattaa jättää pois kuten myös makeutusaineet. Leipää vähemmäksi, tee vaikka tuorepuuro jogurttiin marjoilla, lisäkuitua pellavansiemenistä ja esim pähkinärouhetta, se sisältää hyviä rasvoja. Puuroon voi käytännössä laittaa mitä vaan, päivä alkaa vatsalle hyvin kun saa kuitua. Aamulla voi ja kannattaa olla kaloreita että jaksaa. Iltaa kohden sitten vähentää syömistä ja 12 h tauko syömisessä per vrk on myös hyväksi suolistolle.
Kiinnitä huomiota riittävään uneen, väsymys tutkitusti lihottaa. Uni on tärkein juttu laihtumisessa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavia nämä ruokavaliot, joissa juodaan päivässä tyyliin 2 litraa MAITOKAHVIA! :D :D :D
Hih hih, joka toinen suomalainen on ylipainoin ja se johtuu siitä, että parissa kahvilitrassa sitä maitoa on noin kupillinen eli reilu sata kaloria, hih hih
2 litraa kevytmaitoa = 920 kilokaloria.
Haluatko vielä häpäistä itseäsi lisää vai riittikö tämä?
Kuka VTT vetää 2 litraa kevytmaitoa PARIIN kahvikuppiin??!
HALUATKO HÄPÄISTÄ ITSEÄSI VIELÄ LISÄÄ VAI RIITTIKÖ JO????
Kenen kahvikuppi vetää litran nestettä?
Eihän tuollaisella puputtamisella lähde edes nälkä.
Tässä mun ruoat, olen 162cm/48kg
-Aamulla kahvi jossa ruokalusikallinen öljyä mukana, sekä kermaa
-Lounaaksi 200g proteiinia eli kala/kana/liha/raejuusto kiirepäivinä, 500g kasviksia salaatin/raasteen höyrytettyjen kasvisten muodossa. Mukana yleensä myös pähkinöitä ja öljyistä kastiketta
-päivällisen koostan samoin kuin lounaan, lisänä usein jälkkäriksi pala tai kaksi tummaa suklaata tai marjoja makeuttamattoman kermavaahdon kanssa.
Kahvia kermalla menee päivän mittaan 2-4 mukia, juomana juon vain vettä ja vichyä, niitä menee n. 3l päivässä.
Eikä taatusti ole nälkä. Eikä ollut silloinkaan kun painoin 89kg, nyt on tällä tavalla paino pysynyt vuosia tuossa 48 +-2kg.
Kyllä se siitä. Muista että sun täytyy oikeasti syödä, jos puputat ja mietit jotain light tuotteita niin elämä on kituuttamista ja tulee repsahduksia.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuollaisella puputtamisella lähde edes nälkä.
Tässä mun ruoat, olen 162cm/48kg-Aamulla kahvi jossa ruokalusikallinen öljyä mukana, sekä kermaa
-Lounaaksi 200g proteiinia eli kala/kana/liha/raejuusto kiirepäivinä, 500g kasviksia salaatin/raasteen höyrytettyjen kasvisten muodossa. Mukana yleensä myös pähkinöitä ja öljyistä kastiketta
-päivällisen koostan samoin kuin lounaan, lisänä usein jälkkäriksi pala tai kaksi tummaa suklaata tai marjoja makeuttamattoman kermavaahdon kanssa.Kahvia kermalla menee päivän mittaan 2-4 mukia, juomana juon vain vettä ja vichyä, niitä menee n. 3l päivässä.

Älä nyt hei, kyllä aikuinen tulee hyvin toimeen kahdella ruokalusikallisella muussia ja parilla miniluumutomaatilla! :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Minä huomasin, että kasviksia ja hedelmiä tulee syötyä vähän miten sattuu. Lisäsin niiden syömistä niin, että syön päivällä vähintään sen puoli kiloa. Yleensä menee omenaa, mandariineja, viinirypäleitä, porkkanaa ja tomaattia. Tykkään rahkasta, joten syön sitäkin päivällä.
Aamulla syön aamupalaksi ruisleipää juustolla, maitokahvia ja jukurttia myslillä. Lämpimän ruuan syön, kun mies tulee töistä. En mittaile enkä punnitse ruokia vaan syön itseni kylläiseksi. Iltaisin ei ole edes nälkä ja opettelin eroon epämääräisestä iltamussutuksesta. Vaikeinta oli saada mies uskomaan, että en syö enää illalla mitään vaikka mies toisi minulle voileivän sohvalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kasviksia ruokavalioon ja katso omaan arkeesi sopivat kellonajat jolloin syöt, etkä poikkea niistä. Vaikka ei olisi nälkä, niin syö edes vähän, vaikka porkkana. Kun ateriarytmi pysyy säännöllisenä niin ei tule nälkäisiä impulsseja syödä mitä sattuu.
Miksi joku alapeukuttaa kasvisten lisäämistä ja säännöllistä ruokailua? Niillä keinoilla on moni onnistunut laihtumaan. Ei sitten ole nälkä jatkuvasti eikä elimistön tarvitse varastoida energiaa, kun tottuu säännölliseen ruokailurytmiin.
Kun ymmärtäisit edes, että säännöllinen ei tarkoita samaa kuin usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kasviksia ruokavalioon ja katso omaan arkeesi sopivat kellonajat jolloin syöt, etkä poikkea niistä. Vaikka ei olisi nälkä, niin syö edes vähän, vaikka porkkana. Kun ateriarytmi pysyy säännöllisenä niin ei tule nälkäisiä impulsseja syödä mitä sattuu.
Miksi joku alapeukuttaa kasvisten lisäämistä ja säännöllistä ruokailua? Niillä keinoilla on moni onnistunut laihtumaan. Ei sitten ole nälkä jatkuvasti eikä elimistön tarvitse varastoida energiaa, kun tottuu säännölliseen ruokailurytmiin.
Ei kai kukaan kritisoi kasvisten syöntiä, vaan tuota kellon kanssa syömistä, että varmasti tulee syötyä monta kertaa päivässä. Ja kutsut sitä säännölliseksi. Harvoin syömälläkin onnistuu säännöllisyys ilman kellotuksia.
Karkeista ja kekseistä tulee helposti 3000 kaloria päivässä. Jos niitä syö useita kertoja viikossa ja yksi kilo on 7000 kaloria niin voit laskea että kun lopetat karkkien ja keksien syömisen niin se on 3000 kaloria vähemmän sitten päivässä. Sen perusteella jo pitäisi painon tippua jos syö vaan normaalia ruokaa ja liikkuu jonkun verran. Minä laihduin 25 kiloa 5 kuukaudessa kun lopetin herkkujen syömisen. Harrastin myös liikuntaa kuten poljin kuntopyörää mutta paino putosi kuitenkin. Sokerista tulee liika kalorit ja paino nousee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse luulet onko tuo sitä mitä voisit toteuttaa vielä esim viidenkin vuoden päästä?
Tästä näkökulmasta olen eri mieltä.
Laihdutus ei ole helppoa, ylipäätään. Edes pitkäkestoisella ruokavaliolla ei dieetin aikana kuitenkaan voi syödä sitä määrää jota seuraavat viisi vuotta tulee voida syödä. Muutoksen kaipuu saattaa hyvässä tapauksessa saada aikaan motivaation sietää väliaikaisesti asioita joita ei loppuelämää halua sietää, mutta jotka alussa saattavat jopa innostaa koska suunta tuntuu oikealta. Tätä innostumista ja sen mahdollistamaa alkusysäystä voi verrata lentokoneen kiihdyttämiseen, jolloin nopeutta täytyy kerätä kiitoradalla riittävästi jotta nousu mahdollistuu.
Laihdutuksen tulee kestää vain jonkin aikaa. Ei ole pitkäkestoista merkitystä, onko juuri sillä hetkellä elämässä kaikki kunnossa ruokavalion suhteen vuosiksi eteenpäin. Riittää, että keksii vippaskonstit kalorivajeen sietämiseksi, koska sillä se tulos tulee. Tietenkin siinä ruokavaliossa on kannattavaa silti olla mahdollisimman järkeviä elementtejä, mutta minusta nimenomaan järkeviä laihtumisen ja dieetillä olemisen kestämisen kannalta mieluummin kuin järkeviä loppuelämän kannalta. Tätä vaihetta voisi verrata lentämiseen lentokorkeudessa; silloin kuuluu mennä eteenpäin noin 1000 km/h, kymmenen-yhdentoista kilometrin korkeudessa. Ja huom: ei tämä tarkoita samaa kuin kitudieetti. Tämä vain tarkoittaa sitä että lentämisen mahdollistumimen tulee kaikin tavoin optimoida, siis tehokkuuden lisäksi tietenkin pitää myös suunnitella kaikki niin että ilmassa pystytään pysymään tarpeeksi kauan, turvallisesti ja luotettavasti. Istuminen lentokoneessa ei kuitenkaan ole samaa kuin loikoilu perillä reissukohteessa, millä tarkoitan juuri sitä, että ei laihduttamisen tarvitse loppuelämältä tuntua. Eikä terveyskään ota siitä nokkiinsa jos ei kaikkea ole ravinnetasapainon kannalta mietitty kuntoon juuri nimenomaan laihdutuskuukausiksi.
Jo laihduttaessa on jatkosuunnitelman kuitenkin hyvä olla kunnossa; kun kilot ovat ne mihin tyydytään, tulee jatkaa jokseenkin suunnitelmallista syömistä jos ei halua kiloja takaisin. Kestää aikaa ennen kuin keho tottuu pärjäämään uuden kevyemmän kehon vaatimalla energiamäärällä ja sen ajan kannattaa yhä pitää jonkinlaisesta ruokasuunnitelmasta kiinni. Tässä vaiheessa on hyvä omaksua ruokatottumuksia pitkäksi ajaksi eteenpäin ja pohtia ravinneasiat kuntoon. Tätä vaihetta voisi verrata laskeutumiseen; ollaan yhä ilmassa vaikka lennetäänkin jo matalalla. Nyt kuuluu eteenpäin pääsemisen lisäksi jo laskea korkeutta, hidastaa nopeutta ja availla laskutelineitä jne.
Reissukohteessa perillä oleminen ei siis rinnastu siihen kun kilot on saavutettu vaan siihen kun kevyempään painoon ja sen mukaiseen uuteen ruokailumäärään ja laatuun on totuttu. Jos lennon suhteen meni kaikki hyvin, ollaan tultu perille oikeaan paikkaan. Siihen kuuluu monin muinkin tavoin järkevä ruokailu kuin sopivan energiapitoinen.
Juu näin mulla. Tiputan kiloja reilulla kalorivajeella tovin, sitten palaan terveelliseen normiruokavalioon joka on kulutuksen mukainen ja yritän ylläpitää saavutettua painoa jonkin aikaa. Sitten taas sama uudestaan.
Loppuelämää ei tarvitse olla kalorivajeella.
Ensimmäisenä APn ruokapäiväkirjassa huomiota kiinnittää pitkät ateriavälit. Aamupalan, lounaan ja illallisen lisäksi olisi hyvä syödä 1-2 välipalaa. Välipala voi olla tyyliin rahka ja hedelmä, tai täysjyväleipä vähärasvaisilla päällysteillä.
Laihduttaessa tai oikeammin elämäntapamuutoksessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ateriavälit eivät veny liian pitkiksi. Ruuan tulee olla ravitsevaa ja täyttävää, eli paljon kuitua ja proteiinia. Kroppa tarvitsee myös hiilaria ja hyviä rasvoja (toki niitä maltilla, sillä sisältävät paljon energiaa ja vain energiavajeessa laihtuu).
Vain pysyvä elämäntapamuutos pitää kilot pois. Et ole luuseri, pystyt kyllä kunhan teet asiat järkevästi. Huonoilla dieeteillä epäonnistuu varmasti.
Opettele yksi tapa kerrallaan. Aloita vaikka aamupalasta. Jätä pari leipäpalaa pois ja lisää aterialle jotain proteiinipitoista. Esim. 2 palaa leipää, maltillisesti levitettä ja vähärasvaista juustoa, leipien päälle kasviksia, lisäksi proteiinipitoinen rahka ja hedelmä tai marjoja. Kun aamupala on kunnossa ja tulee luonnostaan, lisää lounaalle proteiinia ja kasviksia. Sitten opettele syömään välipaloja.
Jos herkuttelut lopettaa kuin seinään ja samaan aikaan aloittaa dieetin, on ns. repsahdus melkeinpä ajan kysymys kun yhtäkkiä kalorit vähenevät merkittävästi.
Tapa kerrallaan tuo tuloksia hiiiitaaasti, mutta ne onkin sitten yleensä pysyviä.
Kannattaa myös miettiä, mitä herkuttelulla paikkaa? Hoivaako sillä tunteitaan? Syökö tylsyyteen? Onko herkuttelu vain tapa, joka on muodostunut vuosien saatossa tyyliin telkkaria katsoessa puputtaa aina jotain? Vai onko herkuttelu tapa paikata päivän aikana syntynyttä nälkävelkaa ja energiavajetta?
Fineli.fi löytyy ilmainen ruokapäiväkirja. Täytä sitä vaikka kuukauden ajan joka päivä, saat käsityksen siitä miten paljon kaloreita syöt päivässä ja mitä mikäkin ruoka sisältää. Tarkastele myös ruokien kalorimääriä pakkausten kyljestä. Pääset selville siitä, mitkä ovat nk. kaloritiivitä ruokia ja mitä taas voi syödä huoletta reilujakin määriä.
Tsemppiä ja ennen kaikkea sitkeyttä ja kärsivällisyyttä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tunnet nälkää, tiedät että laihtuminen on alkanut. Ihan hyvät ruuat, muuttaisin sen, että lohta olisi enemmän ja 4 kauraleipäviipaleen päälle joko juustoa tai margariinia, ei kumpaakin. Vähemmän hiilareita ja vähemmän kovaa rasvaa auttaa laihtumaan. Tässä esimerkki omista syömisistäni näin hoikkana ihmisenä: 2 kuppia kahvia kauramaidolla, 1 iso banaani, pari näkkäriä ilman päällysteitä, 1 thaikuutio pakasteesta. Kohtapuoliin syön vielä jotain. Todennäköisesti 2-3 munan munakkaan. Joukkoon oliiviöljyä, mausteita ja jääkaapista vanhan kinkun jämiä.
Mä laihdutin 50 kiloa enkä muista tunteneeni nälkää missään vaiheessa.
Minä laihdutin 7 kiloa enkä saanut yöllä nukuttua nälän vuoksi. Päivällä nälkä on ok mutta yöllä häiritsee yöunta.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuollaisella puputtamisella lähde edes nälkä.
Tässä mun ruoat, olen 162cm/48kg-Aamulla kahvi jossa ruokalusikallinen öljyä mukana, sekä kermaa
-Lounaaksi 200g proteiinia eli kala/kana/liha/raejuusto kiirepäivinä, 500g kasviksia salaatin/raasteen höyrytettyjen kasvisten muodossa. Mukana yleensä myös pähkinöitä ja öljyistä kastiketta
-päivällisen koostan samoin kuin lounaan, lisänä usein jälkkäriksi pala tai kaksi tummaa suklaata tai marjoja makeuttamattoman kermavaahdon kanssa.Kahvia kermalla menee päivän mittaan 2-4 mukia, juomana juon vain vettä ja vichyä, niitä menee n. 3l päivässä.
Eikä taatusti ole nälkä. Eikä ollut silloinkaan kun painoin 89kg, nyt on tällä tavalla paino pysynyt vuosia tuossa 48 +-2kg.
Kyllä se siitä. Muista että sun täytyy oikeasti syödä, jos puputat ja mietit jotain light tuotteita niin elämä on kituuttamista ja tulee repsahduksia.
Toiset (useimmat ihmiset) tarvitsee hiilariakin. Ei ketoilu ole kaikille tie onneen. Joillekin se toki sopii, sitä en kiellä. Siitä olen samaa mieltä että APn ruokavalio on aivan liian niukka ja repsahduksia tulee ihan varmasti tuolla tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä hedelmien demonisointia. Aika paljon saa mandariineja tai omenoita vetää,että pääsee niillä lihomaan. Paljon parempia kuin karkit/suklaa.
Toki tertullista banaaneja ei kannata päivittäin vetää.
Hedelmien kohtuu syönti on OK, mutta fructoosi eli hedelmäsokeri on rasitus maksalle joka hoitaa aineenvaihduntaa ja poistaa kehosta myrkyt. Jos maksa toimii hyvin niin laihtuminenkin on helpompaa. Ravitsemusoppaassa mainittiin marjat, erityisesti tumman väriset, terveellisempinä kuin hedelmät. Hedelmät ovat kuitenkin parempi vaihtoehto kuin karkit, jotka ovat pelkkää lisäainetta. Kaikkein pahin on maissi siirappi, jota usein lisätään valmisruokiin. Siksi amerikkalaiset ovat järjestään ylipainoisia koska syövät maissi siirappia ruuassaan vauvasta vaariin.
Höpö höpö höpsinpöö nyt :D Siis tuo "fruktoosi on rasitus maksalle". Hedelmät on ihan turvallisia, mutta toki kaloreita nekin sisältää. Vain kalorivaje laihduttaa, joten kannattaa laskea kalorit niistä hedelmistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on ravitsemusterapeutti ja hänen mukaansa hyvä kestävä laihdutustahti on 0,5kg/vk. Hän kertoi että pitäisi opetella juurikin syömään tavalla, jota voi ylläpitää loppuelämän. Herkkuja voi syödä silloin tällöin, muttei joka päivä. Kohtuullisuus kaikessa.
Tällä tyylillä itse juuri yritän. Yritän olla kokematta nälkää, yritän kuitenkin valita terveellisempiä vaihtoehtoja. Hedelmissä ja marjoissa on fruktoosia, kyllä, mutta niissä on paljon vitamiineja ja monenlaisia värien mukana tulevia antioksidantteja ym. Syön marjoja hieman aamupuurossa, johon lisään leseitä, pitää nälkää. Proteiineja tarvitaan, usein kiireessäkin paistan kananmunan ilman rasvaa (hyydytän, ei se jää kiinni pannuun vaikkei rasvaa lisäisikään). Lounaalla ja päivällisellä proteiinia pitää olla mukana, mutta salaattia noin puolet lautasesta, täyttää mahaa. Viikkojen myötä on hävinnyt tapa/tarve ottaa ruokaa lisää, yksi annos riittää ja sen halun santsata olen saanut menemään ohi tekemällä esim. omenasta "jälkiruokaa": pehmennän paloina mikrossa, päälle hieman marjoja ja rasvatonta jougurttia. Muutaman viikon jälkeen maistuu todella makealta, ja tuleepa siinä niitä vitamiineja mukana.
Olen ajatellut, että mitä tyytyväisempi olen "dieettiin", eli mitä normaalimmalta se tuntuu ja hyvältä maistuu sitä paremmin kykenen jatkamaan samalla tyylillä varsinaisen dieetin jälkeen. Olen laihduttanut kerran vähä hiilihydraattisella hyvin alhaisilla kaloreilla ja kyllähän paino tippui muutamassa viikossa - muttei tuo ollut pysyvää, paino alkoi nousta puolen vuoden jälkeen pikkuhiljaa ja päädyin yhtä lihavaksi kuin mistä lähdin parin vuoden sisällä. Nyt haluan pysyvän muutoksen, siksi pienin askelin, ruuasta nauttien.
Syö sitten salaattia vaikka leivän päällä. Lastaa leivällesi juuston ja kinkun lisäksi salaatinlehti, kurkkua, tomaattia tai mistä pidätkin.
Aloituksesta päätellen mehua menee aika paljon. Jospa joisit sen sijasta vettä.
Makeannälkään tummaa suklaata, niin riittää vähemmän.
Voit hyvin jakaa päivän ruuat useampaan erään niin, että ei ehdi tulla nälkä. Ei kuitenkaan jatkuvaa puputtamista vaan mahdollisimman säännöllisesti.