G: mitä tekisit, jos puoliso pyytäisi yhteiseen elämäntapamuutokseen: sali, kävelyt ja kevyt ruoka? Olen ihan loppu jo nyt

Ap on trolli, mutta onko yksilökeskeisyys oikeasti mennyt niin pitkälle, että kumppanin painosta huomauttaminen johtaa terapiaan ja turvallisen tilan etsintään *narsistilta*? 🤔

Ensimmäisen sivun lukemisen jälkeen analyysini on, että ap on tämä palstalla jatkuvasti päivystävä ylipainoisia naisia vihaava mies, joka keksii kaikki mahdolliset tavat päästäkseen haukkumaan ja halventamaan heitä.

0/5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olet noilla mitoilla niin lihava että luulisi edes vähän kiinnostavan.

No, ei kiinnosta :D

Ap

Pysy sitten punkerona ja kuole nuorena. En haluais olla ihminen, joka mahtuu seisomaan pöydän alla mutta ei makaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo kuulostaa siltä että mies toivoo, että pudottaisit painoa ja hän on miettinyt kaikkein parhaimman tavan tuoda asiaa esille sekä saada aikaan muutosta. Niinhän täälläkin aina neuvotaan että kumppani voisi ystävällisesti ehdottaa yhteistä elämänmuutosta (ruokavalio ja sali ja lenkit) silloin kun toisen ylipaino alkaa rassata syystä tai toisesta.

Ottaisin asian aika vakavasti ja toisaalta olisin tyytyväinen siitä, että kumppani välittää ja haluaa tehdä yhdessä asioita. Toisinkin voisi olla.

Sitähän se varmaan on.

Tätä on yritetty jo syyskuussa 2021,ostettiin myös vaaka. No, minä jaksoin 2 viikkoa. Mies sillä tiellä edelleen. Mun paino on noussut muutaman kilon.

Lopulta vaaka meni roskiin

Miksi edes aloittaa, kun tiedän etten sellaista jaksa / epäonnistun lopulta? Miten kerron tämän miehelle, että tiedän lopputuloksen omalta osaltani? Ap

Sehän on itsestään selvää, että epäonnistut. Jos olet jo ennen projektiin ryhtymistä päättänyt, että tämä tulee epäonnistumaan, niin eihän sillä ole mitään menestyksen mahdollisuuksia. Olet jo etukäteen antanut itsellesi luvan luovuttaa heti, kun alkaa vähän harmittamaan. 

Jos haluat onnistua elämäsi muuttamisessa, sinun on pakko uskoa itseesi. Itseään ei voi laihduttaa pelkällä itsekurilla, koska se pettää kaikilta joskus, vaan pitää löytää ne itselleen riittävän helpot uudet tavat, mutta ei se tarkoita, ettei sitä itsekuriakin aina välillä tarvitsisi.  

Vierailija kirjoitti:

Miksi olette yhdessä? Onko teillä mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita? Älä sitten ihmettele, kun miehesi alkaa syynätä ulkonäköään vieläkin tarkemmin ja salireissut venyy ja venyy eikä sitä kotona näy :D

Mä en kyllä tajua tätä ihmisten intoa harrastaa kaikkea yhdessä, jonka mukaan pariskunnalla ei voi olla mitään muuta yhteistä kuin liikuntaharrastus ja terveelliset elämäntavat. Mä käyn muutaman kerran viikossa harrastamassa jotain liikuntaa kodin ulkopuolella ja välillä jumppaan kotona. Mies ei harrasta mitään ja kotonakin vaan lähinnä istuu sohvalla. En tajua miten joku voi istua tuntikausia liikahtamatta, kun itse hösään paikasta toiseen hakemassa vettä, huulirasvaa tai käyn vessassa, vaikka istuisin rauhassa koneella. Ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta ja meillä on hauskaa keskenämme, vaikka meillä on eri aktiivisuustasot ja harrastukset. Mun mielestä se on suorastaan parempi parisuhteelle, että kaikkea ei tehdä yhdessä, vaan kummallakin on omia juttuja.

Kyllä mulle tuli jo seurustelun alkuaikoina selväksi, että miehestä ei saa mitään seuraa liikunnallisiin harrastuksiin eikä häntä kiinnosta terveys yhtä paljon kuin minua. Jos puoliso on aina ollut samanlainen löhöilijä, niin mielestäni on aika naurettavaa monen vuoden yhdessä olon jälkeen havahtua siihen, että puolisoa ei terveys hirveästi kiinnosta. Yhteisten elämäntapamuutosten ehdottelun ymmärrän paljon paremmin, jos entisestä aktiivisesta puolisosta on yhtäkkiä tullut lihava ja passiivinen, koska siinä voi olla takana joku sairaus ja puolisoa itseäänkin voi haitata muutos.

Ei ole puolisoa, ei ole ketään joka olisi ehdottanut. Ihan oma elämäntapa ja valinta ollut aina terveellinen ruokavalio ja liikunta josta nautin. Ei pakkopullaa, jos ei jostain syystä huvita tai jaksa liikkua, en liiku, enkä kanna siitä huonoa omaatuntoa.

Oma liikuntani on juuri kävelylenkit ja luonnossa samoilu. Sieltä haen mielenrauhaa, hiljaisuutta ja lataan akkujani. Sulan maan aikaan rakastan myös pyöräillä.

Saleilla en ole käynyt väkisin pusertamassa, en näe mitään mieltä siinä että joutuisin pakottamaan itseni johonkin sellaiseen kun en siitä nauti. Lihaskuntoa saan metsässä liikkumisesta, kiipeilyä, poluttomia maastoja jne. Se on tähän asti riittänyt mainiosti, työpaikalla otetussa kuntotestissä jonka piti fysioteraputti ja johon kuului kuntopyörällä suoritettu testi sain tulokseksi omassa ikäluokassani erinomainen.

Painoani en kerro, mutta sen verran vpin sanoa että alhaisessa normaalipainossa liikutaan. 

Makeaa en juurikaan syö koska ei maita. Fazerin maitosuklaa on ainoa jota joskus voin ostaa. Sokeria en lisää mihinkään. Pidän huolen että saan terveellistä rasvaa tarpeellisen määrän. Hedelmät, marjat, vihannekset muodostaa ison osan päivittäisistä aterioista.

Ja mitään ponnnisteluita tähän ei tarvita. Olen tähän elämäntapaan oppinut jo lapsesta, se on minulle luonnollista.

Uskon kyllä että on taatusti vaikeaa jos yrittää yht´äkkiä totuttuja tapojaan muuttaa. Eikä se niin käykään. Jos painoa on paljon on paras aloittaa liikunta niveliä vähiten rasittavalla tavalla, esim. uinti ja pyöräily.

Mitään äkkinäisiä radikaaleja muutoksia ei kannata edes yrittää, se on tuhoon tuomittua. Maltti on valttia ja hitaasti mutta määrätietoisesti edettävä. Ja kaikista tärkein: se oma motivaatio! Ei kenenkään muun vaatimus tai kehoitus joka ei omasta itsestä lähde. Ensin saatava itsensä sitoutumaan tähän ja haluamaan sitä ja vahva halua onnistua.

Niin, ikäni. Täytin syyskuussa 56. Olen nainen, kaksi lasta synnyttänyt ja maailmalle lähettänyt. Elän yksin.

Ja se kilpirauhasen vajaatoiminta jota niin aina parjataan syyksi, minulta löytyy jo reilun 30 vuoden takaa.

Ei tää nyt ap oikein lähde. Entä jos vedät hetken henkeä ja kokeilet sitten vaikka vegaanivihaketjua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksamisesi varmasti paranee jos lähdet mukaan. Olet valtavan lihava, ei ihmekään jos et jaksa elämää.

Jaksaminen paranee varmasti, kun ylipainoinen laihtuu, mutta onko ihan pakko kertoa tuntemattomalle niin opettavaisena painonsa ja pituutensa tietävälle, kuinka tämä on VALTAVAN LIHAVA? Mistä päättelit, ettei itse tiedä, siitäkö, ettei innostu laihduttamaan? Väärin, lihava tiedostaa kyllä ihan itsekin oman tilanteensa, usko mua. ei ap

Mun mielestä voi sanoo iha suoraan jolleki valtavalle virtahevolle, joka tulee tänne itkemään omasta puolisosta, joka hyvänä puolisona haluaa auttaa. Et kyllä, sinä olet VALTVAVAN LIHAVA! 

Ap ei ehkä tiedä sitä itse, mutta tuo puolison pyyntö on todennäköisesti suurin rakkauden osoitus pitkään aikaan häntä kohtaa. Ja mitä tekee ap, tulee tänne marisemaan.

Itse en sanoisi ap:tä virtahevoksi, mutta kyllä hän on valtavan lihava. Ja puolison huoli ei varmasti ole mitään pinnallista, vaan ehkä hän haluaa viettää ap:n kanssa myös toimintakykyisiä eläkepäiviä.

Uskon kyllä että koko aloitus on silkka provo, mutta silti näihin on hauska vastata ikään kuin tosissaan, koska moni pariskunta on oikeasti tuossa tilanteessa.

T. tuo alkuperäinen valtavan lihavaksi ap:tä sanonut

En ole provo.

Mies tosiaan haluaa mut salilla, mutta en ole vielä keksinyt syytä kiemuralla pois tästä ansasta.

Tiedän että olisi hyvä laihtua, mutta kun kukaan ei, tee sitä mun puolesta, niin sitten ei, onnistu. Ap

Ymmärräthän että kukaan ei voi laihtua sinun puolesta, vaan sinun pitää tehdä se itsesi vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo kuulostaa siltä että mies toivoo, että pudottaisit painoa ja hän on miettinyt kaikkein parhaimman tavan tuoda asiaa esille sekä saada aikaan muutosta. Niinhän täälläkin aina neuvotaan että kumppani voisi ystävällisesti ehdottaa yhteistä elämänmuutosta (ruokavalio ja sali ja lenkit) silloin kun toisen ylipaino alkaa rassata syystä tai toisesta.

Ottaisin asian aika vakavasti ja toisaalta olisin tyytyväinen siitä, että kumppani välittää ja haluaa tehdä yhdessä asioita. Toisinkin voisi olla.

Sitähän se varmaan on.

Tätä on yritetty jo syyskuussa 2021,ostettiin myös vaaka. No, minä jaksoin 2 viikkoa. Mies sillä tiellä edelleen. Mun paino on noussut muutaman kilon.

Lopulta vaaka meni roskiin

Miksi edes aloittaa, kun tiedän etten sellaista jaksa / epäonnistun lopulta? Miten kerron tämän miehelle, että tiedän lopputuloksen omalta osaltani? Ap

Sehän on itsestään selvää, että epäonnistut. Jos olet jo ennen projektiin ryhtymistä päättänyt, että tämä tulee epäonnistumaan, niin eihän sillä ole mitään menestyksen mahdollisuuksia. Olet jo etukäteen antanut itsellesi luvan luovuttaa heti, kun alkaa vähän harmittamaan. 

Jos haluat onnistua elämäsi muuttamisessa, sinun on pakko uskoa itseesi. Itseään ei voi laihduttaa pelkällä itsekurilla, koska se pettää kaikilta joskus, vaan pitää löytää ne itselleen riittävän helpot uudet tavat, mutta ei se tarkoita, ettei sitä itsekuriakin aina välillä tarvitsisi.  

Niin, en lähde projektiin, koska tiedän ettei se onnistu taaskaan. Miten kerron miehelle, ilman että hän suuttuu? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olet noilla mitoilla niin lihava että luulisi edes vähän kiinnostavan.

No, ei kiinnosta :D

Ap

Sanot olevasi ihan loppu tuollainen ylipaino vie kaikki energian.

Ei, vaan liikun työssäni PALJON, se väsyttää. Nälkä on aina karmiva, eli tarvitsen tuhtia ravintoa päivittäin. Ap

Voi olla, että tarvitset kunnon ruokaa jaksaaksesi, mutta joka tapauksessa fakta on, että et tarvitse sitä niin paljon kuin syöt. Lihominen kertoo aivan yksiselitteisesti, että syöt enemmän kuin kulutat. Siihen ei ole mitään muuta selitystä. Nälkäsi on karmiva, koska olet totuttanut itsesi valtaviin annoksiin ja vatsalaukkusi on venynyt. Hyvä uutinen on se, että se kyllä kutistuu suhteellisen nopeasti takaisin, kunhan annoskokoa järkeistetään. 

Olen saman painoinen kuin sinä ja tiedän olevani ylipainoinen, mutta minä sentään olen 185 cm pitkä suht lihaksikas mies. Olen kuitenkin joskus ollut myös 140 kg ja silloin painoindeksini oli suurinpiirtein sama kuin sinulla. Voin kertoa, että 40 kg kevyempänä elämä on aivan äärimmäisen paljon helpompaa, vaikka tästä pitäisikin vielä reilu kymppi tiputtaa. 

Minä ehdottelin miehelle parisen vuotta ennen kuin hän "itse" keksi saman idean :D

Aiemmin ei ole oikein tullut mitään kun mies on aina vedonnut mielessään minuun, ja selitellyt minulla omaa laiskuuttaan. Että kun minäkään en tee niin ei hänenkään tarvitse. Monet kerrat on kyllä asiasta puhuttu, että minä kun nyt vain en ole samalla tavalla täysin terve kuin hän, niin hän ei voi elää elämäänsä minun kipujeni/rajoitteideni mukaan, vaan hän ihan itse päättää olla liikkumatta.

Nyt on mieheltä lähtenyt 10 kg, ja vatsakin on pienentynyt niin ettei takki ja paidat ole enää vatsan kohdalta pinkeät. Hyvältä näyttää <3 Ja kuulemma tuntuukin :)

Eli olin hyvilläni kun mieheni ehdotti minulle vihdoin elämäntaparemonttia, koska se tarkoitti sitä että hän vihdoin alkaa itse syömään paremmin ja liikkumaan enemmän.

Ymmärrän kyllä täysin jos ei jaksa lähteä mukaan, ei miehneikään jaksanut moneen vuoteen. Sitten yhtäkkiä hän olikin siihen valmis. Missään vaiheessa en painostanut, mutta kyllä meille hiipi verenpainemittari, ja sokerimittari :p

Taitaa olla niin, että miehesi yrittää VIELÄ kanssasi jatkaa ja hakea yhteistä kivaa arkea. Jos jäät sinne sohvalle pitsasi kanssa, niin huomaat äijän joku kerta jääneen sinne lenkkipolulle.

Kun kumppani alkaa puhua yhteisestä elämän,uutoksesta, on kyse yleensä

A) se ei jaksa katsella sinua, vaan yrittää potkia muutosta aikaan. Jos ei, niin sitten ovi käy.

B) se on oikeasti huolissaan sinusta, mutta ei aio ryhtyä itsensä läskin vankilaan ahmivan omaishoitajaksi,

C) se yrittää saada teidän parisuhteeseen tervettä vipinää, johon ei pitsa ja telkkari kuulu ainoana mahdollisuutena rentoutua yhdessä.

Sanoisin, että mieti. Ja oman itsesi takia: Nouse ylös sieltä sohvalta. Laihtumiseen saa noilla prosenteilla jo apua lääkäriltä lääkehoidon kautta. Suosittelen. Kun muutama kilo lähtee, niin liikkuminen on jo paljon mukavampaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole puolisoa, ei ole ketään joka olisi ehdottanut. Ihan oma elämäntapa ja valinta ollut aina terveellinen ruokavalio ja liikunta josta nautin. Ei pakkopullaa, jos ei jostain syystä huvita tai jaksa liikkua, en liiku, enkä kanna siitä huonoa omaatuntoa.

Oma liikuntani on juuri kävelylenkit ja luonnossa samoilu. Sieltä haen mielenrauhaa, hiljaisuutta ja lataan akkujani. Sulan maan aikaan rakastan myös pyöräillä.

Saleilla en ole käynyt väkisin pusertamassa, en näe mitään mieltä siinä että joutuisin pakottamaan itseni johonkin sellaiseen kun en siitä nauti. Lihaskuntoa saan metsässä liikkumisesta, kiipeilyä, poluttomia maastoja jne. Se on tähän asti riittänyt mainiosti, työpaikalla otetussa kuntotestissä jonka piti fysioteraputti ja johon kuului kuntopyörällä suoritettu testi sain tulokseksi omassa ikäluokassani erinomainen.

Painoani en kerro, mutta sen verran vpin sanoa että alhaisessa normaalipainossa liikutaan. 

Makeaa en juurikaan syö koska ei maita. Fazerin maitosuklaa on ainoa jota joskus voin ostaa. Sokeria en lisää mihinkään. Pidän huolen että saan terveellistä rasvaa tarpeellisen määrän. Hedelmät, marjat, vihannekset muodostaa ison osan päivittäisistä aterioista.

Ja mitään ponnnisteluita tähän ei tarvita. Olen tähän elämäntapaan oppinut jo lapsesta, se on minulle luonnollista.

Uskon kyllä että on taatusti vaikeaa jos yrittää yht´äkkiä totuttuja tapojaan muuttaa. Eikä se niin käykään. Jos painoa on paljon on paras aloittaa liikunta niveliä vähiten rasittavalla tavalla, esim. uinti ja pyöräily.

Mitään äkkinäisiä radikaaleja muutoksia ei kannata edes yrittää, se on tuhoon tuomittua. Maltti on valttia ja hitaasti mutta määrätietoisesti edettävä. Ja kaikista tärkein: se oma motivaatio! Ei kenenkään muun vaatimus tai kehoitus joka ei omasta itsestä lähde. Ensin saatava itsensä sitoutumaan tähän ja haluamaan sitä ja vahva halua onnistua.

Niin, ikäni. Täytin syyskuussa 56. Olen nainen, kaksi lasta synnyttänyt ja maailmalle lähettänyt. Elän yksin.

Ja se kilpirauhasen vajaatoiminta jota niin aina parjataan syyksi, minulta löytyy jo reilun 30 vuoden takaa.

Eli olet yksin, vaikka olet hoikka? Ei se onnea näköjään tuo

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo kuulostaa siltä että mies toivoo, että pudottaisit painoa ja hän on miettinyt kaikkein parhaimman tavan tuoda asiaa esille sekä saada aikaan muutosta. Niinhän täälläkin aina neuvotaan että kumppani voisi ystävällisesti ehdottaa yhteistä elämänmuutosta (ruokavalio ja sali ja lenkit) silloin kun toisen ylipaino alkaa rassata syystä tai toisesta.

Ottaisin asian aika vakavasti ja toisaalta olisin tyytyväinen siitä, että kumppani välittää ja haluaa tehdä yhdessä asioita. Toisinkin voisi olla.

Sitähän se varmaan on.

Tätä on yritetty jo syyskuussa 2021,ostettiin myös vaaka. No, minä jaksoin 2 viikkoa. Mies sillä tiellä edelleen. Mun paino on noussut muutaman kilon.

Lopulta vaaka meni roskiin

Miksi edes aloittaa, kun tiedän etten sellaista jaksa / epäonnistun lopulta? Miten kerron tämän miehelle, että tiedän lopputuloksen omalta osaltani? Ap

Sehän on itsestään selvää, että epäonnistut. Jos olet jo ennen projektiin ryhtymistä päättänyt, että tämä tulee epäonnistumaan, niin eihän sillä ole mitään menestyksen mahdollisuuksia. Olet jo etukäteen antanut itsellesi luvan luovuttaa heti, kun alkaa vähän harmittamaan. 

Jos haluat onnistua elämäsi muuttamisessa, sinun on pakko uskoa itseesi. Itseään ei voi laihduttaa pelkällä itsekurilla, koska se pettää kaikilta joskus, vaan pitää löytää ne itselleen riittävän helpot uudet tavat, mutta ei se tarkoita, ettei sitä itsekuriakin aina välillä tarvitsisi.  

Niin, en lähde projektiin, koska tiedän ettei se onnistu taaskaan. Miten kerron miehelle, ilman että hän suuttuu? Ap

Voi olla vaikeaa. On aivan selvää, että tuollainen ylipaino vaikuttaa kaikkeen elämässä: jaksamiseen, vapaa-aikaan, seksielämään.  Lisäksi miehesi varmaan pohtii, että tuolla menolla joutuu jollain aikataululla omaishoitajaksesi ja se ei ole kovin inspiroiva tulevaisuuden kuva aktiiviselle miehelle.

Tai ehkä hän vain haluaisi tehdä kanssasi asioita, mutta sinä et pysty painosi takia mihinkään, koska jo normaali arki uuvuttaa sinut täysin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole puolisoa, ei ole ketään joka olisi ehdottanut. Ihan oma elämäntapa ja valinta ollut aina terveellinen ruokavalio ja liikunta josta nautin. Ei pakkopullaa, jos ei jostain syystä huvita tai jaksa liikkua, en liiku, enkä kanna siitä huonoa omaatuntoa.

Oma liikuntani on juuri kävelylenkit ja luonnossa samoilu. Sieltä haen mielenrauhaa, hiljaisuutta ja lataan akkujani. Sulan maan aikaan rakastan myös pyöräillä.

Saleilla en ole käynyt väkisin pusertamassa, en näe mitään mieltä siinä että joutuisin pakottamaan itseni johonkin sellaiseen kun en siitä nauti. Lihaskuntoa saan metsässä liikkumisesta, kiipeilyä, poluttomia maastoja jne. Se on tähän asti riittänyt mainiosti, työpaikalla otetussa kuntotestissä jonka piti fysioteraputti ja johon kuului kuntopyörällä suoritettu testi sain tulokseksi omassa ikäluokassani erinomainen.

Painoani en kerro, mutta sen verran vpin sanoa että alhaisessa normaalipainossa liikutaan. 

Makeaa en juurikaan syö koska ei maita. Fazerin maitosuklaa on ainoa jota joskus voin ostaa. Sokeria en lisää mihinkään. Pidän huolen että saan terveellistä rasvaa tarpeellisen määrän. Hedelmät, marjat, vihannekset muodostaa ison osan päivittäisistä aterioista.

Ja mitään ponnnisteluita tähän ei tarvita. Olen tähän elämäntapaan oppinut jo lapsesta, se on minulle luonnollista.

Uskon kyllä että on taatusti vaikeaa jos yrittää yht´äkkiä totuttuja tapojaan muuttaa. Eikä se niin käykään. Jos painoa on paljon on paras aloittaa liikunta niveliä vähiten rasittavalla tavalla, esim. uinti ja pyöräily.

Mitään äkkinäisiä radikaaleja muutoksia ei kannata edes yrittää, se on tuhoon tuomittua. Maltti on valttia ja hitaasti mutta määrätietoisesti edettävä. Ja kaikista tärkein: se oma motivaatio! Ei kenenkään muun vaatimus tai kehoitus joka ei omasta itsestä lähde. Ensin saatava itsensä sitoutumaan tähän ja haluamaan sitä ja vahva halua onnistua.

Niin, ikäni. Täytin syyskuussa 56. Olen nainen, kaksi lasta synnyttänyt ja maailmalle lähettänyt. Elän yksin.

Ja se kilpirauhasen vajaatoiminta jota niin aina parjataan syyksi, minulta löytyy jo reilun 30 vuoden takaa.

Ja tämän narsistisen monologin itsestäsi kerroit koska?

Se oli miehen hienovarainen vihje, että haluaa sinun laihtuvan.

Kannattaa toimia tai muuten on ero edessä.

Ei ihme, että ap on loppu, kun kantaa tuollaista painoa mukanaan. Ylipainoa on niin paljon, että ei voida enää puhua terveestä ihmisestä. Miksi omasta terveydestä huolehtiminen ei kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla painolla kyllä ihan aidosti yrittäisin elämäntapamuutosta ja mielestäni on hienoa, että miehesi siihen kannustaa. Ehkä voisitte lähteä pienistä muutoksista liikkeelle.

Jos olisit jossain normaalipainon ylärajoilla, niin sitten tilanne ei olisi mielestäni kovin kriittinen.

Voi, olen yrittänyt elämäntapamuutosta tuhansia kertoja. Lopputuloksena aina tämä sama 100kg. Olen yrittänyt aiemmin miehen kanssa. Lopputuloksena sama 100kg.

Miksi tämä kerta olisi poikkeus? Varsinkin, kun motivaatio puhdas 0. (koska lopputuloksen tietää valmiiksi)

Ap

Mihin sun vapaa-aika kuluu jos liikunta ei kiinnosta?

Kotityöt, lasten kanssa ulkoilu/uinti, kirjojen lukeminen, leipominen. Ap

Vaihda näin: lasten kanssa pihapelejä niin että joutuu juoksemaan ja tulee hiki SEKÄ leipomisen lopetat heti. Korvaa se kotitreenillä ja leivontatuotteet millä vaan terveellisellä.

Kävelin eilen töissä 8km. En todellakaan harrasta kotitreenejä. Leipominen on nautinto, josta en luovu. Ap

Minkä ikäinen olet ja minkä ikäisiä lapsesi ovat? Luuletko, että jos jatkat samalla linjalla, pystyt vielä pitkään leikkimään heidän kanssaan. Mitä luulet lastesi ajattelevan, jos saat sydänkohtauksen 5 vuoden päästä ja he jäävät ilman äitiä pelkästään itsekkyytesi vuoksi? Onko sinun oikeus määrätä kehostasi niin paljon tärkeämpi, kuin lasten oikeus äitiin? Ja ei, tämä ei ole mitään turhaa pelottelua. Tuolla massalla esim. sydänkohtaus nuorenakin on aivan mahdollinen. 

Aika paljon kunnostasi ja ajatusmaailmastasi kertoo jo, että pidät 8 km kävelyä työpäivän aikana (1 km tunnissa), suurenakin urheilusuorituksena, jonka pitäisi kertoa, että olet itseasiassa hyvässä kunnossa. Tuntuu oikeasti pelottavalta, että täälläkin pyörii ihmisiä, joiden mielestä on jotenkin saavutus pystyä kävelemään kilometri tunnissa ja kertovat siitä vielä ylpeänä muille.

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme, että ap on loppu, kun kantaa tuollaista painoa mukanaan. Ylipainoa on niin paljon, että ei voida enää puhua terveestä ihmisestä. Miksi omasta terveydestä huolehtiminen ei kiinnosta?

Edelleenkin, olen yrittänyt laihduttaa monet kerrat, ei vaan motivaatiota riitä.

Ja tässä ketjussa on kyse, miten kieltäydyn kohteliaasti miehen tarjouksesta. Ja miten saan miehen ymmärtämään, etten edelleenkään pysty siihen. Epämukavuutta en vaan siedä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo kuulostaa siltä että mies toivoo, että pudottaisit painoa ja hän on miettinyt kaikkein parhaimman tavan tuoda asiaa esille sekä saada aikaan muutosta. Niinhän täälläkin aina neuvotaan että kumppani voisi ystävällisesti ehdottaa yhteistä elämänmuutosta (ruokavalio ja sali ja lenkit) silloin kun toisen ylipaino alkaa rassata syystä tai toisesta.

Ottaisin asian aika vakavasti ja toisaalta olisin tyytyväinen siitä, että kumppani välittää ja haluaa tehdä yhdessä asioita. Toisinkin voisi olla.

Sitähän se varmaan on.

Tätä on yritetty jo syyskuussa 2021,ostettiin myös vaaka. No, minä jaksoin 2 viikkoa. Mies sillä tiellä edelleen. Mun paino on noussut muutaman kilon.

Lopulta vaaka meni roskiin

Miksi edes aloittaa, kun tiedän etten sellaista jaksa / epäonnistun lopulta? Miten kerron tämän miehelle, että tiedän lopputuloksen omalta osaltani? Ap

Sehän on itsestään selvää, että epäonnistut. Jos olet jo ennen projektiin ryhtymistä päättänyt, että tämä tulee epäonnistumaan, niin eihän sillä ole mitään menestyksen mahdollisuuksia. Olet jo etukäteen antanut itsellesi luvan luovuttaa heti, kun alkaa vähän harmittamaan. 

Jos haluat onnistua elämäsi muuttamisessa, sinun on pakko uskoa itseesi. Itseään ei voi laihduttaa pelkällä itsekurilla, koska se pettää kaikilta joskus, vaan pitää löytää ne itselleen riittävän helpot uudet tavat, mutta ei se tarkoita, ettei sitä itsekuriakin aina välillä tarvitsisi.  

Niin, en lähde projektiin, koska tiedän ettei se onnistu taaskaan. Miten kerron miehelle, ilman että hän suuttuu? Ap

Parisuhteessa rehellisyys on kaikkein tärkeintä. Kerro miehellesi, että et välitä hänestä, hänen toiveistaan etkä yhteisistä lapsistanne tai siitä oletko näkemässä heidän kasvamistaan aikuisiksi. Sinä välität pullasta ja se on sinun oikeutesi. Jos joku tulee sinun ja pullasi väliin, hän on narsisti.