Joulupuu-toiveet, miten joku kehtaa toivoa jotain uutta jopoa tai iPhonea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena: Tässä hiljattain radiossa haastateltiin yläasteikäisiä tet-jaksolaisia ja muutamat toivoivat saavansa jaksoltaan kartanon, kalliin auton (vähän vanhempikin käy), oman hevosen ja sen sellaista. Hieman huvitti kuunnella isänmaan toivojen aatoksia...

En ymmärrä. Miten niin "saada tet jaksolta"? Itse kun aikanaan olin, niin ei siitä saanut kuin työkokemusta.

Mä taisin saada palkaksi jonkun kassin ja jotain spraymaaleja.

Kaffebulla kirjoitti:

Kuvaa sitä miten rahankäyttö on hakusessa näillä perheillä. Ei tuollaiset lapset tarvitse mitään lahjoja. Heillä on kaikkea mitä tarvitsevat.

Ukrainassa on nyt oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, Kiovassa ei ole vettä eikä sähköä.

Se on Ukrainan ongelma.

Suomalaisten on huolehdittava omista kansalaisista.

Miksi et ole huolissasi jemenin kansalaisista joilla on vielä paljon vaikeampaa? Tai Afganistanin kansalaisista?

Toimintasi on moraaliposeerausta eikä mitään muuta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt teinien parissa, ja joukossa oli runsaasti sellaisia, joiden perheissä oli ylisukupolvista osattomuutta ja pahoinvointia. Näillä nuorilla ei ollut kykyä ja ymmärrystä talousasioiden hoidossa, ja elämä ei pysynyt hallinnassa. Mutta jos vanhemmillakaan ei tätä osaamista ole, niin miten he voisivat opettaa sitä lapsilleen? Nuoret eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet miten budjetoida omat menonsa ja tulonsa, ja mihin heillä riittää varat. Heidän oli vaikeaa sisäistää esimerkiksi sitä, että verojen jälkeen tuntipalkasta jää käteen 10 euroa, ja uusi iPhone maksaa 700 euroa, niin montako tuntia joutuu tekemään töitä että pystyy ostamaan sen. En olisi ollut lainkaan yllättynyt, jos joku olisi ostanut esim. heti tukien tullessa kalliin merkkivaatteen, minkä jälkeen tilille ei olisi jäänyt yhtään rahaa laskuihin ja ruokaan. Nämä nuoret eivät kyenneet ajattelemaan asiaa siltä kantilta.

En yhtään ihmettelisi, jos näidenkin yliampuvien toiveiden taustalla olisi samantyyppistä ymmärtämättömyyttä rahan arvosta ja taloudenpidosta. Mutta se ei ole niiden lasten ja nuorten vika, vaan ensisijaisesti heidän vanhempiensa, ja toissijaisesti yhteiskunnan joka ei kykene sellaisiin toimiin, että ylisukupolvisuuden ketjut saataisiin katkaistua. 

Se on juuri näin. Tämän lisäksi olen lasten ja nuorten parissa toimiessani huomannut, että jotenkin näillä tukien varassa elävillä perheillä on käsitys, että kaikilla on iPhonet, Ipadit, merkkivaateet jne. Ja heillä on myös se käsitys, että kiusataan ja syrjäytyy, jos ei ole. Tosiasiassa varakkaat perheet harvoin arvostavat näitä asioita. Eikä perheissä, joissa näitä voisi omalla rahalla ostaa, näitä osteta.

Paitsi että ostetaan. IPhone on ylivoimaisesti myydyin älypuhelin maailmassa ja se on juuri varakkaiden puhelin. Ei köyhillä siihen edes ole varaa.

Merkkilaukut sun muut TODELLAKIN on rikkaiden rojuja. Pienipalkkainen ei todellakaan osta mitään 2000 euron laukkua.

Vierailija kirjoitti:

Me lasten vanhemmat tienaamme yhteensä 10k/kk, eikä meidän lapsilla ole eikä tule yhtäkään iPhonea. Tajuavat olla myös toivomatta mitään, mikä maksaa yli 50e. Ei meillä ole myöskään uusinta pleikkaa, ei trampoliinia, ei läppäreitä kaikilla, ei pelinäyttöjä eikä merkkivaatteita. Ei mopoja eikä mopoautoja.

Mutta tiedån kyllä toisenlaisen perheen. Siellä tienataan 2500e/kk. Ja siellä on kaikki viimeisen päälle. Merkkitavaraa talo täys. Pelkkiä merkkivaatteita kaikilla. Ravintolassa syödään tai tilataan ruoka kotiin. Täysi-ikäiset lapset eivät ole oppineet mitään rahankäyttöä. Vanhempi on päälakea myöten veloissaan, mutta lisää tekee. Lapset ovat oppineet saman kulttuurin. Kaikilla oma auto, vaikka bussit kulkisi. Nyt alkaa lapset tekemään omia velkojaan omissa matalapalkkaisissa ammateissaan.

Olet huono trolli

Vierailija kirjoitti:

Tuli surullinen olo toivojan puolesta. Köyhissä oloissa eläville toisten varakkuus on käsittämätöntä. Katsokaa Tv Rikkaat ja rahattomat. Siellä rikkaiden viikon ruokabudjetilla köyhät tekee puhelin- yms. ostoksia.

Ehkä nuori haaveilee saavansa kännykän kuin joulun ihmeen tuomana. Kotona siihen ei ole ehkä varaa. Nytkin hän saattaa koko ajan miettiä, ottaako joku hänen toiveensa ja voisiko hänen toiveensa toteutua, että hänelläkin olisi kännykkä kuten muilla.

Swappie-niminen firma myy käytettyjä iPhoneja. On erilaisia ja eri hintaisia. Ei siis tarvitse ostaa monen sadan puhelinta. Palvelu on nopeaa ja joustavaa.

Toivotaan, että joku ymmärtää kyseisen nuoren haaveen.

Tulen itse köyhästä yksinhuoltajaperheestä. Äiti teki kovasti töitä ja koulutti meidät lapset ylioppilaiksi ja kannusti opiskelemaan.

Selvää oli, ettei mihinkään ylimääräiseen ollut rahaa, silti haaveilin, että joku varakas sukulainen olisi ostanut minulle mankan, joita silloin oli kaikilla. Ei ostanut. Siksi ymmärrän tuon mainitun kännykkätoiveen. Kun muuta mahdollisuutta ei ole, haluaa uskoa ihmeeseen.

Nyt on minulla korkeakoulut käytynä ja joskus ostan sukulaislapsille jotain kalliimpaa, jota oma perhe ei ehkä pysty ostamaan. Äitini sanoi aina että hyvä antaa vähästäänkin, paha ei anna paljostaankaan. Mielestäni hyvä periaate. 617

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Tuli surullinen olo toivojan puolesta. Köyhissä oloissa eläville toisten varakkuus on käsittämätöntä. Katsokaa Tv Rikkaat ja rahattomat. Siellä rikkaiden viikon ruokabudjetilla köyhät tekee puhelin- yms. ostoksia.

Ehkä nuori haaveilee saavansa kännykän kuin joulun ihmeen tuomana. Kotona siihen ei ole ehkä varaa. Nytkin hän saattaa koko ajan miettiä, ottaako joku hänen toiveensa ja voisiko hänen toiveensa toteutua, että hänelläkin olisi kännykkä kuten muilla.

Swappie-niminen firma myy käytettyjä iPhoneja. On erilaisia ja eri hintaisia. Ei siis tarvitse ostaa monen sadan puhelinta. Palvelu on nopeaa ja joustavaa.

Toivotaan, että joku ymmärtää kyseisen nuoren haaveen.

Tulen itse köyhästä yksinhuoltajaperheestä. Äiti teki kovasti töitä ja koulutti meidät lapset ylioppilaiksi ja kannusti opiskelemaan.

Selvää oli, ettei mihinkään ylimääräiseen ollut rahaa, silti haaveilin, että joku varakas sukulainen olisi ostanut minulle mankan, joita silloin oli kaikilla. Ei ostanut. Siksi ymmärrän tuon mainitun kännykkätoiveen. Kun muuta mahdollisuutta ei ole, haluaa uskoa ihmeeseen.

Nyt on minulla korkeakoulut käytynä ja joskus ostan sukulaislapsille jotain kalliimpaa, jota oma perhe ei ehkä pysty ostamaan. Äitini sanoi aina että hyvä antaa vähästäänkin, paha ei anna paljostaankaan. Mielestäni hyvä periaate. 617

Ymmärrän mitä ajat takaa. Mutta ehkä ajankuva hieman hämärtynyt mankka-ajoista. Jos olet seurannut, millaista nykyisin on, niin nimenomaan ne, jotka eivät työskentele oman tulevaisuutensa eteen ovat niitä, jotka odottavat, että kaikki paras ja viimeisin heille heti kotiin kannettuna. Tuo tuttujen tukeminen on hyvä asia, koska silloin tiedät, että ilahdutus menee nuorelle, jolla ei ole, mutta joka yrittää parhaansa. Minä antaisin tosi mielelläni nuorelle sinulle mankan ja nykyiselle vastineellesi myös. En vain tiedä, mitä kautta sellaisen tavoittaisin. Näitä kantakaa kaikki minulle eteen ja minun oikeudet ilman vastuuta kolmannessa sukupolvessa en halua iPhonein lahjoa.

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt teinien parissa, ja joukossa oli runsaasti sellaisia, joiden perheissä oli ylisukupolvista osattomuutta ja pahoinvointia. Näillä nuorilla ei ollut kykyä ja ymmärrystä talousasioiden hoidossa, ja elämä ei pysynyt hallinnassa. Mutta jos vanhemmillakaan ei tätä osaamista ole, niin miten he voisivat opettaa sitä lapsilleen? Nuoret eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet miten budjetoida omat menonsa ja tulonsa, ja mihin heillä riittää varat. Heidän oli vaikeaa sisäistää esimerkiksi sitä, että verojen jälkeen tuntipalkasta jää käteen 10 euroa, ja uusi iPhone maksaa 700 euroa, niin montako tuntia joutuu tekemään töitä että pystyy ostamaan sen. En olisi ollut lainkaan yllättynyt, jos joku olisi ostanut esim. heti tukien tullessa kalliin merkkivaatteen, minkä jälkeen tilille ei olisi jäänyt yhtään rahaa laskuihin ja ruokaan. Nämä nuoret eivät kyenneet ajattelemaan asiaa siltä kantilta.

En yhtään ihmettelisi, jos näidenkin yliampuvien toiveiden taustalla olisi samantyyppistä ymmärtämättömyyttä rahan arvosta ja taloudenpidosta. Mutta se ei ole niiden lasten ja nuorten vika, vaan ensisijaisesti heidän vanhempiensa, ja toissijaisesti yhteiskunnan joka ei kykene sellaisiin toimiin, että ylisukupolvisuuden ketjut saataisiin katkaistua. 

Se on juuri näin. Tämän lisäksi olen lasten ja nuorten parissa toimiessani huomannut, että jotenkin näillä tukien varassa elävillä perheillä on käsitys, että kaikilla on iPhonet, Ipadit, merkkivaateet jne. Ja heillä on myös se käsitys, että kiusataan ja syrjäytyy, jos ei ole. Tosiasiassa varakkaat perheet harvoin arvostavat näitä asioita. Eikä perheissä, joissa näitä voisi omalla rahalla ostaa, näitä osteta.

Paitsi että ostetaan. IPhone on ylivoimaisesti myydyin älypuhelin maailmassa ja se on juuri varakkaiden puhelin. Ei köyhillä siihen edes ole varaa.

Merkkilaukut sun muut TODELLAKIN on rikkaiden rojuja. Pienipalkkainen ei todellakaan osta mitään 2000 euron laukkua.

Oletko käynyt kouluissa ja oppilaitoksissa? Siellä nimenomaan ei näitä ökykalliita juttuja näy varakkaiden jälkikasvulla. Ovat katukulttuuria. Ja kyllä, iPhonet ovat mm suosittuja työpuhelimia, mutta se sitten onkin eri asia.

Ne toivojat ovat lapsia ja myös varakkaiden lapset saattavat toivoa kalliita lahjoja esim. ulkomaan matkaa, mopoa jne miksi sitä ei tekisi myös vähävaraisen lapsi.

Toivomukseen vaikuttaa myös ikä. Ainakin meillä jossakin vaiheessa lapset toivoivat tosi kalliita lahjoja, mutta nyt murrosikäisenä se on mennyt ohi, kun paremmin ymmärtävät rahan arvon.

Ei kaikki lapset ole ahneita hirviöitä. Moni vastuuttomassa alkoholistiperheessä kasvava tajuaa kyllä, ettei vanhempien tekemisissä ole mitään järkeä. Elää sitten itse aikuisena toisin.

Ei ole lapsen vika jos vanhempien rahat riittää aina viinaan ja tupakkaan, mutta lapsi ei saa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Olet aika sinisilmäinen ihminen. Tuskinpa kännykän saaminen kenenkään elämää mullistaa, että nytpä tässä otan elämäni omiin käsiini, kun sain tällaisen puhelimen. Vain elämään Pelastakaa lapset -jaksoa katselin vain sivusilmällä, kun en tykkää näistä rahastusjutuista yhdistettynä viihteeseen, mutta siellä oli sellainen nuori mies, joka säesti viululla Peten laulua. Hän oli saanut lapsena kimmokkeen saatuaan kunnon viulun, mutta hänellä oli jo se innostus musiikkiin herännyt sitä ennen.

Olen realisti ja väitän, että suuri osa Hope-keräyksen myötä lahjoja saaneista on sillei, et jee jee, sain lahjan. Osaa ei kiinnosta edes ne lahjat. Hyvin, hyvin, hyvin harvalle lahjan saaminen on jokin elämää suurempi asia, saatika, että se muuttaisi elämää jollain lailla.

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Ehkä näissä keskusteluissa menee puurot ja vellit sekaisin. Eli sotketaan köyhät ja ne, jotka haluavat kaiken eteen kannettuna. Niukoista oloista ponnistaa huipputyyppejä ja näitä usea haluaa tukea, mutta suhtautuu lahjoittamiseen varauksella, koska ei halua tukea 'rotukoirat, merkkilaukut, ripset, rakennekynnet, uusimmat vempaimet kolmannessa sukupolvessa ilman mitään yritystä' väkeä.

Eli oikeat köyhät kärsivät. Tukea kannattaa, mutta luotettavia kanavia pitkin.

Miksi köyhän pitää tyytyä johonkin kohtuulliseen ja mielellään vielä halpaan? Tuo oikein alleviivaa sitä köyhyyttä ja näköalattomuutta ettei köyhällä ole edes mahdollisuutta toivoa mitään parempaa.

Köyhistä lapsista kasvaa köyhiä aikuisia jotka eivät koskaan uskalla tai edes osaa unelmoida mistään koska ovat oppineet vain tyytymään.

Go big or go home-asennetta pitäisi opettaa jo alakoulussa.

Vierailija kirjoitti:

Tulen itse köyhästä yksinhuoltajaperheestä. Äiti teki kovasti töitä ja koulutti meidät lapset ylioppilaiksi ja kannusti opiskelemaan.

Selvää oli, ettei mihinkään ylimääräiseen ollut rahaa, silti haaveilin, että joku varakas sukulainen olisi ostanut minulle mankan, joita silloin oli kaikilla. Ei ostanut. Siksi ymmärrän tuon mainitun kännykkätoiveen. Kun muuta mahdollisuutta ei ole, haluaa uskoa ihmeeseen.

Muuten sama kokemus itsellä (köyhä yh-perhe, vahva usko koulutukseen ja sivistykseen), mutta en muista, että koskaan olisin toivonut kenenkään sukulaisen ostavan mitään, mitä halusin/mitä muilla oli. Sukulaisilta ja äidin työkavereilta sain vaatteita, äidinäiti osti hienommat vaatteet (koulun alkuun/kevätjuhlaan, toppapuvun ehkä joka toinen vuosi) mutta muuten kuljin teini-ikään asti muiden vanhoissa vaatteissa. EI uusia luistimia, ei uusia suksia - kaikki muiden vanhoja. Kirpputoreilla ei koskaan käyty, äiti vastusti: piti tietää, kenen vanhoja vaatteita käytti. Olin  iloinen saamistani vaatteista, kengistä jne. (Ja tämä oli 80-lukua, ennen lamaa, ja lähtökohtana kaikilla muilla oli, että piti olla uutta ja merkkivaatetta.) Oli asioita, joita olisin halunnut, ja kun jotain äidiltä pyysin, tuli selväksi, että siihen ei ole varaa. Jossain kohtaa aloin ymmärtää itsekin, että ei kannata pyytää. Mutta en muista, että koskaan olisin haaveillut, että joku sukulainen tai joku mystinen taho ostaisi minulle jonkin haluamani tavaran. Eikä puhettakaan, että jotakin ostettaisiin velaksi. Oli aivan selvää, ja on näin keski-ikäisenä edelleenkin selvää, että jos johonkin ei ole (vanhemmilla) rahaa, sitä ei sitten ole. Joskus myöhemmin, kun aloin liikkua erittäin hyvin toimeentulevien perheiden vesojen kanssa, koin hyvinkin syviä kateuden tunteita. Silloin aloin ymmärtää esim. kommunismin ja sosialismin syvimpiä liikuttavia voimia: katetutta ja katkeruutta siitä, että jollakulla toisella on ja toisella (minulla) ei. Ymmärsin, että jos yhteiskunnallisella tasolla noita eroja ei tasata, levottomuuksia voi tulla jatkossakin. Mutta tuo teini-iän kateus ei nähtävästi tehnyt minusta sosialistia, kun kuitenkin ajattelen, että jos ihminen on terve ruumiiltaan ja mieleltään, häneltä on lupa odottaa työntekoa saamansa rahan/materian edestä. Lapsen ja nuoren maailmassa työnteko on koulun käyminen niin hyvin kuin se omilla edellytyksillä on mahdollista; siis ahkeruus. Ja jos vanhemmat ovat eri syistä päätyneet pienituloisiksi (joskus syyt ovat hyvät, täysin itsestä riippumattomat - en syyllistä pienituloisia tilanteestaan), silloin se on se korttipakka, joka sille lapselle on annettu ja sen kanssa pitää pystyä toimimaan. Köyhän perheen lapsi pitää valaa täyteen uskoa siitä, että a) köyhä elämä on sekin arvokasta ja hyvää elämää ja b) täytyy ponnistella, jos haluaa päästä pois siitä köyhyydestä, katkaista se kierre. Nyt on menty yhteiskunnassa hyvin paljon väärään suuntaan. Meno alkaa muistuttaa jotain vuosisatojen takaista. Että huolimatta peruskoulun (+ toinen aste), kirjaston ja sosiaaliavustusten antamista mahdollisuuksista ihmiset alkavat uskoa hyväntekeväisyyden autuaaksitekevään voimaan. Ymmärrän sen, että jossain 1800-1900-luvun taitteen työläisperheen kurjuudessa ("pieni tulitikkutyttö") on voinut toivoa, että tulee jokin "ihme" joka tarjoaa joko pidemmän tai lyhyempiaikaisen (se mankka tai se iphone) avun tilanteeseen. Mutta ei 2020-luvun Suomessa pitäisi joutua turvautumaan hyväntekeväisyyteen, edes haaveissaan. Jos vanhemmilla ei ole varaa iphoneen, sitten lapsi ei saa sitä iphonea. Epärealististen haaveiden ruokkiminen ei vie pitkällä tähtäimellä ketään eteenpäin. Ei yksilöä, eikä yhteiskuntaa. Ja kaikenlainen hyväntekeväisyys pitäisi saada karsittua, ja poliittiset päättäjät vastuutettua siitä, että verovaroin pystytään tarjoamaan ihmisille näiden välttämättömät tarpeet - ja myös kannustettua oman tilanteen parantamiseen (tt-tuki pois jne.). Ennaltaehkäisevään työhön pitää panostaa. Esimerkiksi siihen, että lapsia ja nuoria prepataan siihen, ettei kaikkea voi saada ja ettei sen vuoksi pidä masentua.

Olen itse perheestä, jossa elettiin äidin palkalla, isä joi omansa. Muistan kyllä haaveilleeni vaikka mistä, mutta en olisi mitenkään kehdannut keneltäkään toivoa mitään superkallista. Ja pienempienkin toiveiden täyttyminen teki iloiseksi.

Noihin aikoihin on kuitenkaan tätä päivää siinä mielessä turha verrata, että nykyään saa käytettynä edullisemmin melkein mitä tahansa. Kirppiksiltä ja netistä. Ja jopa ilmaiseksi. Olen monesti miettinyt, että jos minä pienipalkkainen (jolla menee päivästä melkein 9 tuntia töihin matkoineen) ehdin metsästää lapsilleni heidän toiveitaan, miten paljon aikaa onkaan työttömällä. On vaan niin totuttu siihen, ettei itse tarvitse nähdä vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi köyhän pitää tyytyä johonkin kohtuulliseen ja mielellään vielä halpaan? Tuo oikein alleviivaa sitä köyhyyttä ja näköalattomuutta ettei köyhällä ole edes mahdollisuutta toivoa mitään parempaa.

Köyhistä lapsista kasvaa köyhiä aikuisia jotka eivät koskaan uskalla tai edes osaa unelmoida mistään koska ovat oppineet vain tyytymään.

Go big or go home-asennetta pitäisi opettaa jo alakoulussa.

Köyhän pitää elää varojensa mukaan, ihan kuten jokaisen parempituloisenkin ihmisen. Haaveilla toki saa, mutta pitää ymmärtää realiteetit.

Olisit vaan ap. rohkeasti muotoillut aloituksen, kuinka vähävaraisten lapset ovat tuhmia ja vähempi arvoisempia, kuin rikkaiden lapset, joille kuuluu vain saada kalliit lahjat, uudet jopot ja iPhoneat.

Oltaisiin päästy kaikki rallattelemaan kuin 4v päiväkodissa ja kiusaamaan toisiamme ja osoittamaan sormella, jonkun lapsen pyöräromusta tai simpukkakännykästä.

Näin se menee päiväkodissa ja koulussa, lapset ottavat mallin ja esimerkin meiltä aikuisilta, niin hyvässä kuin pahassa ja kohtelevat ja rallattavat toisilleen kuin nyt täällä.

Ja sitten kauhistellaan lasten ja nuorten väkivaltaa, kun ensiksi pitäisi hoitaa aikuiset, jotka siirtävät oman mallinsa ja asenteensa lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuminen saa selvästi ihmiset kiihtymään.

Yleinen asenne näyttää olevan Köyhät kyykkyyn, ette saa edes haaveilla mistään.

Mistä moinen katkeruus?

Onko mielestänne tärkeää, että köyhät pysyvät köyhinä ja helpolla ei saa saada mitään?

Perisuomalainen kateus nostaa päätään. En usko, että kukaan näistä moittijoista ja lannistajista itse on menestynyt tai tyytyväinen elämäänsä. Asenteenne kertovat muuta.

Köyhistä oloista on moni lahjakas nuori ponnistanut pitkälle. Ehkäpä juuri sen lahjaksi saadun käytetyn kännykän innoittamana alkanut uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kaikesta huolimatta joulumieltä kaikille.

Ei, tärkeää ei ole, että köyhät pysyvät köyhinä vaan se, että köyhät tekevät aktiivisesti itse töitä tilanteensa parantamiseksi.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että köyhistä oloista on moni lahjakas ponnistanut pitkälle. Mutta ei niin, että jostain mystiseltä taholta on annettu ilmaiseksi jotakin luksusta. Pikemminkin niin, että lahjakasta on kannustettu arkipäivässä ja tarjottu se, mikä on aivan pakollista, mutta ei mitään ylimääräistä. Työnteko - alaikäisen osalta koulunkäynti - on se paikka, missä ahkeruus mitataan (joillakin harvoilla ehkä harrastus, jossa tähdätään ammattilaiseksi, mutta suurimmalla osalla koulu), ja kuten edellä joku fiksusti totesi, mielellään tuetaan sellaista nuorta ihmistä, joka osoittaa halua parantaa omaa asemaansa.

Köyhän perheen lapseksi syntyminen ei ole mikään deterministinen loukku, josta ei pääse pois. Tästä ajatuksesta - jota kaikenlainen hyväntekeväisyys vain ruokkii - pitää päästä pois. Ei ole mitään mieltä köyhien perheiden lasten uhriutua. Suomalainen yhteiskunta on vielä toistaiseksi sellainen, että omalla ahkeruudella pystyy nostamaan itsensä esimerkiksi lapsuudenperheen köyhästä tilanteesta pois. Se on se viesti, jota pitäisi viedä eteenpäin. Ei se, että esitetään "kuu taivaalta"-tyyppisiä pyyntöjä. Jumalaa saa rukoilla, jos siltä tuntuu, tottakai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi köyhän pitää tyytyä johonkin kohtuulliseen ja mielellään vielä halpaan? Tuo oikein alleviivaa sitä köyhyyttä ja näköalattomuutta ettei köyhällä ole edes mahdollisuutta toivoa mitään parempaa.

Köyhistä lapsista kasvaa köyhiä aikuisia jotka eivät koskaan uskalla tai edes osaa unelmoida mistään koska ovat oppineet vain tyytymään.

Go big or go home-asennetta pitäisi opettaa jo alakoulussa.

Köyhän pitää elää varojensa mukaan, ihan kuten jokaisen parempituloisenkin ihmisen. Haaveilla toki saa, mutta pitää ymmärtää realiteetit.

Miksi köydän lapsi ei saisi haaveilla ja unelmoida paremmasta ja itselleen tärkeistä asiasta?

Käsittääkseni tuossa keräyksessä lapselle on annettu tyhjä paperiarkki ja saanut siihen kirjoittaa toiveensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin ostaa aina jonku lahjan (pienempiä ku puhelin..)vaikka itsekkin olemme pienituloinen perhe, mutta olen niin epäileväinen että kuinka tarpeeseen oikeasti tulee. Vaikka perhe ois pienituloinen niin voihan sukulaisilta tulla iso kasa lahjoja niinkuin meidänkin lapset saavat ja miten nämä perheet valitaan joulupuihin yms..Onko siitä 10e nykesta oikeasti iloa lapselle vai pitäiskö se olla just joku satojen eurojen lahja että se tubtuu jossain.

Mutta haluaa näihin osallistua niin voihan niitä isompia lahjoja ostaa porukalla vaikka työyhteisön kesken..

Kuulemma joka vuosi paljon lahjoitettua tavaraa jää ns ylimääräiseksi kun se ei kelpaa noille kermap e rseille. Ja kyseessä siis ihan upouudet tavarat, ei mitkää vanhat romut. Että kannattaa miettiä haluaako vähiä rahojaan tuhlata tuollaiseen touhuun.

Lähdettä tähän? Eikö nuo lahjat nimenomaan lahjoiteta anonyymisti ja lahjan saaja ei tiedä mitä lahjassa on sisällä? Etenkin niissä paketeissa, mitkä on ostettu vapaavalintaisesti ilman mitään tiettyä toivetta. Monissa kaupungeissa ei ole noita nimettyjä toiveita, on vaan ikäryhmittäin ehdotuksia mitä voisi ostaa.