Mies ilmoitti haluavansa erota. Vertaistukea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuttaa tuosta vaan kauaksi omasta lapsestaan? Yhtäkkiä nimenomaan vauvan ollessa pieni alkaa isot riitelyt?

Perus pettäjämiehen tarina. Luin jostain, että miehet pettää kaikista eniten, kun puoliso on joko raskaana tai ensimmäisen vuoden sisällä lapsen syntymästä. 

Ei. Se että mies lähtee johtuu vain ja ainoastaan siitä että nainen on kuin naarasnalkutin raskaana olleessaan ja lapsen synnyttyä.

Miestä kohtaan ei saa olla välinpitämätön ja ehdoton vaan huomioida miehen tarpeet pyytämättäkin. Kyllä jokaisen naisen pitää ymmärtää että jos mies pettää niin naisen pitää antaa miehelle halaus ja pyytää mieheltä anteeksi että ei ole huomioinut tarpeeksi miestä. Ei miehen pidä olla mikään vakaa peruskallio edes naisen raskausaikana eikä vauvavaiheessa.

Onpas kyllä epätasapainoisen ja täysin normaaleista elämään kuuluvista vastuista irrallisen miehen kommentti. Tunnetko edes häpeän hiventä tuosta.

Samoja paskaprovoja päivästä toiseen. Lapsellisen helposti tunnistettavissa. Miksi te ruokitte näitä?

Mies ei yleensä lähde ellei ole jo uutta naista katsottuna. Tosin on poikkeuksia, eräs tuttavani perheenisä lähti kun vaimo ei haketunut töihin. Mies joutui tekemään pitkään päivää, lapset oli jo isompia joten ois vaimokin jo työhön joutanut. Vaimo vaan möllötti kotona ehkä taustalla masennus tms.

Aihehan on hyvä ja tärkeä. Vastuutaan parisuhteestaan ja perheestään kantamattonia miehiä on ihan liikaa. Miesvauvoja joiden äitisuhde ollut ongelmallinen. Fiksujen naisten tulisi varoa tuollaisia miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

En ole todellakaan kuutamolla vaan olen tajunnut että perinteinen parisuhdemalli on kriisissä ja murroksessa. Te perinteisen parisuhteen kannattajat olette ehdottomia, omistushaluisia ja mustasukkaisia. Te ette ymmärrä että vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä ja rakkauden pitää olla pyytetöntä.

Mitä sitten jos toinen käy vieraissa vuoteissa ja rakastuu toiseen pikkulapsi-aikana. Silloinhan lähtijällä on ollut joku tarve jota hän ei ole saanut täytetyksi. Se on henkistä väkivaltaa jos pettäjää ja suhteesta lennosta lähtijää arvostellaan millään tavalla. Oikeaa rakkautta olisi se että toivottaa lähtijälle hyvää seuraavaa suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

En ole todellakaan kuutamolla vaan olen tajunnut että perinteinen parisuhdemalli on kriisissä ja murroksessa. Te perinteisen parisuhteen kannattajat olette ehdottomia, omistushaluisia ja mustasukkaisia. Te ette ymmärrä että vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä ja rakkauden pitää olla pyytetöntä.

Mitä sitten jos toinen käy vieraissa vuoteissa ja rakastuu toiseen pikkulapsi-aikana. Silloinhan lähtijällä on ollut joku tarve jota hän ei ole saanut täytetyksi. Se on henkistä väkivaltaa jos pettäjää ja suhteesta lennosta lähtijää arvostellaan millään tavalla. Oikeaa rakkautta olisi se että toivottaa lähtijälle hyvää seuraavaa suhdetta.

Jos olet tosissasi noiden kanssa niin käsityksesi parisuhteista on täysin sairas.

Oletteko naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

En ole todellakaan kuutamolla vaan olen tajunnut että perinteinen parisuhdemalli on kriisissä ja murroksessa. Te perinteisen parisuhteen kannattajat olette ehdottomia, omistushaluisia ja mustasukkaisia. Te ette ymmärrä että vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä ja rakkauden pitää olla pyytetöntä.

Mitä sitten jos toinen käy vieraissa vuoteissa ja rakastuu toiseen pikkulapsi-aikana. Silloinhan lähtijällä on ollut joku tarve jota hän ei ole saanut täytetyksi. Se on henkistä väkivaltaa jos pettäjää ja suhteesta lennosta lähtijää arvostellaan millään tavalla. Oikeaa rakkautta olisi se että toivottaa lähtijälle hyvää seuraavaa suhdetta.

Jos olet tosissasi noiden kanssa niin käsityksesi parisuhteista on täysin sairas.

Mitä sairasta tuossa nyt on? Aviolitto tai sitoutunut parisuhde on jäänne 1950-luvulta ja vanhentunut instituutio. Sellaiset suhteet ovat kaikki oikeasti riippuvuuteen perustuvia tapasuhteita joissa ei ole hetkeen sidotun intohimon täyttämää tunnetta vaan jotain ihme tahtotilaa jolla omistushaluiset ihmiset haluavat kahlita toista patteriin kiinni.

!

Miehetkään eivät nykypäivänä jaksa olla paskoissa ja mitään antamattomissa suhteissa, ei siihen toista naista aina tarvita. Vanhemmuus ei ole parisuhteesta kiinni.

Lapsia ei kannattaisi hankkia suhteeseen, jossa ei ole aidosti ja sitoutuneesti mukana. Miehet varsinkin usein antavat naisen tehdä päätöksen asiassa ja sitten kärsivät tilanteesta. Taustalla on myös usein se, että mies ottaa sen kenet saa eikä kyseenalaista tekemisiään monestikaan. Se on sitten väistämättä menoa kun se omanlainen nainen kiinnostuukin ja on halukas tutustumaan.

Liity Facebookin eroryhmään. Sieltä saa aivan mahtavaa vertaistukea. Kysy neuvolasta eroneuvonnan tms. yhteystietoja ja hakeudu ehdottomasti ammattilaisten tuen pariin nyt alun akuuttivaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei kannattaisi hankkia suhteeseen, jossa ei ole aidosti ja sitoutuneesti mukana. Miehet varsinkin usein antavat naisen tehdä päätöksen asiassa ja sitten kärsivät tilanteesta. Taustalla on myös usein se, että mies ottaa sen kenet saa eikä kyseenalaista tekemisiään monestikaan. Se on sitten väistämättä menoa kun se omanlainen nainen kiinnostuukin ja on halukas tutustumaan.

Ja sitten on miehiä jotka tekevät tätä useaan kertaan. Joskus ilman lapsia ja myös lasten kanssa.

He kuvittelevat että heillä on siihen oikeus koska ovat mielessään kaiken yläpuolella. He eivät välitä mistään muusta kuin omasta nautinnostaan jota on saatava aina ja vaikka nainen olisi sairaana tai raskaana niin sitten he hakevat nautintonsa muualta. Tällaiset miehet ovat kelvottomia mihinkään ihmissuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

En ole todellakaan kuutamolla vaan olen tajunnut että perinteinen parisuhdemalli on kriisissä ja murroksessa. Te perinteisen parisuhteen kannattajat olette ehdottomia, omistushaluisia ja mustasukkaisia. Te ette ymmärrä että vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä ja rakkauden pitää olla pyytetöntä.

Mitä sitten jos toinen käy vieraissa vuoteissa ja rakastuu toiseen pikkulapsi-aikana. Silloinhan lähtijällä on ollut joku tarve jota hän ei ole saanut täytetyksi. Se on henkistä väkivaltaa jos pettäjää ja suhteesta lennosta lähtijää arvostellaan millään tavalla. Oikeaa rakkautta olisi se että toivottaa lähtijälle hyvää seuraavaa suhdetta.

Kun sanoin sinun olevan kuutamolla, tarkoitin ihan psykologian perusteita.

Kerrot hyvän parisuhteen olevan sellainen, jossa toinen lukee ajatuksesi eikä sinun tarvitse niitä sanallisesti ilmaista. Mielestäsi vain huonossa parisuhteessa puhutaan omista toiveista ja tarpeista.

Todellisuudessa asia on päin vastoin. Tuollainen kuvailemasi kaltainen "hyvä suhde" on mahdollinen ainoastaan pienen vauvan ja häntä hoitavan aikuisen välillä. Aikuinen tulkitsee vauvan elekielestä ja ääntelystä mitkä vauvan tarpeet ovat, ja toteuttaa ne automaattisesti ilman että vauvalta vaaditaan sanallista ilmaisua tai tämän aikuisen toiveiden toteuttamista vastavuoroisesti. Tällaista palvelua sinä odotat nyt aikuisena kumppaniltasi, tai suhde ei ole mielestäsi hyvä.

Aikuisena on mahdollista päätyä vähäksi aikaa suhteeseen, jossa koet toisen lukevan ajatuksiasi ja asioiden hoituvan mielesi mukaan ilman keskustelua. Kumppanisi saattaa kokea samoin. Tämä kokemus perustuu kuitenkin suurimmaksi osaksi mielikuvitukseen, eli se on totta lähinnä oman mielesi sisäisessä maailmassa, vaikka se täysin todelta sinusta tuntuukin. Muutaman vuoden sisällä, kun se ihan oikea totuus kumppanistasi alkaa paljastua, tämä haavekuva väkisinkin murenee. Siinä kohtaa sinun on opeteltava ilmaisemaan itseäsi sanallisesti, kuuntelemaan kumppanisi toiveita ja tarpeita joita hän ilmaisee, ja sovittelemaan näitä yhteen silloin kun niiden välillä on ristiriita.

Osa ihmisistä ei kykene tuota taitoa opettelemaan, vaan eroaa aina tuossa kohtaa ja etsii uuden kumppanin, johon niitä omia haavekuvia voi heijastella jonkin aikaa. Niinkin voi varmasti elää, mutta rakkaudesta siinä ei ole kysymys. Tällainen henkilö rakastaa ainoastaan itseään, koska hän ei kestä elää tilanteessa jossa myös kumppanin persoona alkaa tulla hänelle näkyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

En ole todellakaan kuutamolla vaan olen tajunnut että perinteinen parisuhdemalli on kriisissä ja murroksessa. Te perinteisen parisuhteen kannattajat olette ehdottomia, omistushaluisia ja mustasukkaisia. Te ette ymmärrä että vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä ja rakkauden pitää olla pyytetöntä.

Mitä sitten jos toinen käy vieraissa vuoteissa ja rakastuu toiseen pikkulapsi-aikana. Silloinhan lähtijällä on ollut joku tarve jota hän ei ole saanut täytetyksi. Se on henkistä väkivaltaa jos pettäjää ja suhteesta lennosta lähtijää arvostellaan millään tavalla. Oikeaa rakkautta olisi se että toivottaa lähtijälle hyvää seuraavaa suhdetta.

Kun sanoin sinun olevan kuutamolla, tarkoitin ihan psykologian perusteita.

Kerrot hyvän parisuhteen olevan sellainen, jossa toinen lukee ajatuksesi eikä sinun tarvitse niitä sanallisesti ilmaista. Mielestäsi vain huonossa parisuhteessa puhutaan omista toiveista ja tarpeista.

Todellisuudessa asia on päin vastoin. Tuollainen kuvailemasi kaltainen "hyvä suhde" on mahdollinen ainoastaan pienen vauvan ja häntä hoitavan aikuisen välillä. Aikuinen tulkitsee vauvan elekielestä ja ääntelystä mitkä vauvan tarpeet ovat, ja toteuttaa ne automaattisesti ilman että vauvalta vaaditaan sanallista ilmaisua tai tämän aikuisen toiveiden toteuttamista vastavuoroisesti. Tällaista palvelua sinä odotat nyt aikuisena kumppaniltasi, tai suhde ei ole mielestäsi hyvä.

Aikuisena on mahdollista päätyä vähäksi aikaa suhteeseen, jossa koet toisen lukevan ajatuksiasi ja asioiden hoituvan mielesi mukaan ilman keskustelua. Kumppanisi saattaa kokea samoin. Tämä kokemus perustuu kuitenkin suurimmaksi osaksi mielikuvitukseen, eli se on totta lähinnä oman mielesi sisäisessä maailmassa, vaikka se täysin todelta sinusta tuntuukin. Muutaman vuoden sisällä, kun se ihan oikea totuus kumppanistasi alkaa paljastua, tämä haavekuva väkisinkin murenee. Siinä kohtaa sinun on opeteltava ilmaisemaan itseäsi sanallisesti, kuuntelemaan kumppanisi toiveita ja tarpeita joita hän ilmaisee, ja sovittelemaan näitä yhteen silloin kun niiden välillä on ristiriita.

Osa ihmisistä ei kykene tuota taitoa opettelemaan, vaan eroaa aina tuossa kohtaa ja etsii uuden kumppanin, johon niitä omia haavekuvia voi heijastella jonkin aikaa. Niinkin voi varmasti elää, mutta rakkaudesta siinä ei ole kysymys. Tällainen henkilö rakastaa ainoastaan itseään, koska hän ei kestä elää tilanteessa jossa myös kumppanin persoona alkaa tulla hänelle näkyväksi.

Aamen!

Oletko psykologi vai miten kirjoitit tämän näin hienosti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

En ole todellakaan kuutamolla vaan olen tajunnut että perinteinen parisuhdemalli on kriisissä ja murroksessa. Te perinteisen parisuhteen kannattajat olette ehdottomia, omistushaluisia ja mustasukkaisia. Te ette ymmärrä että vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä ja rakkauden pitää olla pyytetöntä.

Mitä sitten jos toinen käy vieraissa vuoteissa ja rakastuu toiseen pikkulapsi-aikana. Silloinhan lähtijällä on ollut joku tarve jota hän ei ole saanut täytetyksi. Se on henkistä väkivaltaa jos pettäjää ja suhteesta lennosta lähtijää arvostellaan millään tavalla. Oikeaa rakkautta olisi se että toivottaa lähtijälle hyvää seuraavaa suhdetta.

Kun sanoin sinun olevan kuutamolla, tarkoitin ihan psykologian perusteita.

Kerrot hyvän parisuhteen olevan sellainen, jossa toinen lukee ajatuksesi eikä sinun tarvitse niitä sanallisesti ilmaista. Mielestäsi vain huonossa parisuhteessa puhutaan omista toiveista ja tarpeista.

Todellisuudessa asia on päin vastoin. Tuollainen kuvailemasi kaltainen "hyvä suhde" on mahdollinen ainoastaan pienen vauvan ja häntä hoitavan aikuisen välillä. Aikuinen tulkitsee vauvan elekielestä ja ääntelystä mitkä vauvan tarpeet ovat, ja toteuttaa ne automaattisesti ilman että vauvalta vaaditaan sanallista ilmaisua tai tämän aikuisen toiveiden toteuttamista vastavuoroisesti. Tällaista palvelua sinä odotat nyt aikuisena kumppaniltasi, tai suhde ei ole mielestäsi hyvä.

Aikuisena on mahdollista päätyä vähäksi aikaa suhteeseen, jossa koet toisen lukevan ajatuksiasi ja asioiden hoituvan mielesi mukaan ilman keskustelua. Kumppanisi saattaa kokea samoin. Tämä kokemus perustuu kuitenkin suurimmaksi osaksi mielikuvitukseen, eli se on totta lähinnä oman mielesi sisäisessä maailmassa, vaikka se täysin todelta sinusta tuntuukin. Muutaman vuoden sisällä, kun se ihan oikea totuus kumppanistasi alkaa paljastua, tämä haavekuva väkisinkin murenee. Siinä kohtaa sinun on opeteltava ilmaisemaan itseäsi sanallisesti, kuuntelemaan kumppanisi toiveita ja tarpeita joita hän ilmaisee, ja sovittelemaan näitä yhteen silloin kun niiden välillä on ristiriita.

Osa ihmisistä ei kykene tuota taitoa opettelemaan, vaan eroaa aina tuossa kohtaa ja etsii uuden kumppanin, johon niitä omia haavekuvia voi heijastella jonkin aikaa. Niinkin voi varmasti elää, mutta rakkaudesta siinä ei ole kysymys. Tällainen henkilö rakastaa ainoastaan itseään, koska hän ei kestä elää tilanteessa jossa myös kumppanin persoona alkaa tulla hänelle näkyväksi.

Olet aikuiskiusaaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ero vältettäisiin sillä, että kerrottaisiin kun kipukynnys alkaa lähestyä. Epäkohtien yksin hautominen ja sen jälkeen eropäätöksen läväyttäminen tyhjästä on todella epäkypsä ja epäreilu tapa toimia - erityisesti silloin kun on tehnyt valinnan hankkia lapsia.

Valitettavan moni on kuitenkin kyvytön kohtaamaan konflikteja ja vetoaa siihen, että "kyllä toisen pitäisi sanomattakin tajuta". Ymmärrän argumentin sikäli hyvin, että olen lukeutunut näihin ihmisiin.

Myöhemmin elämässä on kuitenkin tullut havaittua, että ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita aivan eri näkökulmista ja erilaisten tunteiden ohjaamina. Jos ei uskalla puhua vaikeista asioista, kaikki suhteet pysyvät jollain tapaa etäisinä.

Olipa hyvä kirjoitus!

Varsinkin mustaamani kohdat kolahtivat.

Mitä epäreilua siinä on jos ei ole puhunut siitä mitä haluaa? Kyllä hyvässä suhteessa toinen tietää puhumattakin mitä tehdä jotta suhde pysyy elossa. Paskasta suhteesta jossa pitäisi puhua erikseen tunteistaan ja tarpeistaan aidosti pitää voida erota ja lähteä uuteen lennosta. Elämän ja parisuhteiden pitää olla keveitä ja helppoja.

Sinä olet kyllä niin kuutamolla parisuhteista, että vaikea uskoa sinun olevan tosissasikaan. Taidat vaan trollata lämpimiksesi.

En ole todellakaan kuutamolla vaan olen tajunnut että perinteinen parisuhdemalli on kriisissä ja murroksessa. Te perinteisen parisuhteen kannattajat olette ehdottomia, omistushaluisia ja mustasukkaisia. Te ette ymmärrä että vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä ja rakkauden pitää olla pyytetöntä.

Mitä sitten jos toinen käy vieraissa vuoteissa ja rakastuu toiseen pikkulapsi-aikana. Silloinhan lähtijällä on ollut joku tarve jota hän ei ole saanut täytetyksi. Se on henkistä väkivaltaa jos pettäjää ja suhteesta lennosta lähtijää arvostellaan millään tavalla. Oikeaa rakkautta olisi se että toivottaa lähtijälle hyvää seuraavaa suhdetta.

Kun sanoin sinun olevan kuutamolla, tarkoitin ihan psykologian perusteita.

Kerrot hyvän parisuhteen olevan sellainen, jossa toinen lukee ajatuksesi eikä sinun tarvitse niitä sanallisesti ilmaista. Mielestäsi vain huonossa parisuhteessa puhutaan omista toiveista ja tarpeista.

Todellisuudessa asia on päin vastoin. Tuollainen kuvailemasi kaltainen "hyvä suhde" on mahdollinen ainoastaan pienen vauvan ja häntä hoitavan aikuisen välillä. Aikuinen tulkitsee vauvan elekielestä ja ääntelystä mitkä vauvan tarpeet ovat, ja toteuttaa ne automaattisesti ilman että vauvalta vaaditaan sanallista ilmaisua tai tämän aikuisen toiveiden toteuttamista vastavuoroisesti. Tällaista palvelua sinä odotat nyt aikuisena kumppaniltasi, tai suhde ei ole mielestäsi hyvä.

Aikuisena on mahdollista päätyä vähäksi aikaa suhteeseen, jossa koet toisen lukevan ajatuksiasi ja asioiden hoituvan mielesi mukaan ilman keskustelua. Kumppanisi saattaa kokea samoin. Tämä kokemus perustuu kuitenkin suurimmaksi osaksi mielikuvitukseen, eli se on totta lähinnä oman mielesi sisäisessä maailmassa, vaikka se täysin todelta sinusta tuntuukin. Muutaman vuoden sisällä, kun se ihan oikea totuus kumppanistasi alkaa paljastua, tämä haavekuva väkisinkin murenee. Siinä kohtaa sinun on opeteltava ilmaisemaan itseäsi sanallisesti, kuuntelemaan kumppanisi toiveita ja tarpeita joita hän ilmaisee, ja sovittelemaan näitä yhteen silloin kun niiden välillä on ristiriita.

Osa ihmisistä ei kykene tuota taitoa opettelemaan, vaan eroaa aina tuossa kohtaa ja etsii uuden kumppanin, johon niitä omia haavekuvia voi heijastella jonkin aikaa. Niinkin voi varmasti elää, mutta rakkaudesta siinä ei ole kysymys. Tällainen henkilö rakastaa ainoastaan itseään, koska hän ei kestä elää tilanteessa jossa myös kumppanin persoona alkaa tulla hänelle näkyväksi.

Olet aikuiskiusaaja.

Haukut siis muita ihmisiä aikuiskiusaajiksi kun he tuovat esiin täysin normaaleja näkemyksiä esiin parisuhteista. Ei hyvä.

Hyvä AP, ymmärrän hyvin että sinulla on hätä ja kriisi. Elämän peruspalikat on yhtäkkiä järjestettävä uudelleen. Matto vedetään jalkojen alta ja juuri silloin, kun tukea eniten tarvitsette.

Juuri tämän takia on kuitenkin päivänselvää, että sinä olet tämän yhtälön voittaja. Sinun elämästäsi ja lapsen elämästä poistuu ihminen, joka ei ansainnut teitä. Joka ei arvosta eikä kunnioita teitä. Joka ei rakasta teitä.

En sanoisi tuollaista ihmistä mieheksi. Pikkupoika, Peter Pan, ikuinen mieslapsi. Umpi-itsekäs mölli ja kertakaikkisen kyvytön niin moneen aikuisten elämänpiiriin kuuluvaan asiaan kuten rakkaus, ystävyys, kumppanuus, sitoutuminen, toinen tarpeiden asettaminen omien edelle.

Edes oman lapsensa tarpeet eivät yllä hänen prioriteeteissaan oman munansa edelle. Sinä suret nyt ja hyvä niin. Mutta ei tuota miestä kannata surra. Hänestä eroon pääseminen on juhlan paikka, huomaat kyllä ajan kanssa.

Sure vain, kunhan suret oikeita asioita. Omien haaveidesi toteutumatta jäämistä tässä suhteessa. Lapsesi puolesta, koska ilman omaa syytään hänelle sattui isäksi tunnekylmä idiootti. Suret sitä, mitä kaikkea reaktioita on edessä perheen ja ystävien taholta, kun joudut rikkomaan kulissit.

Varmasti on muutakin surua ja paljon huolta, mutta sinä selviät ihan yhtä varmasti kuin niin monet naiset ja miehet ovat selvinneet ennenkin sinua ja sinun jälkeesi tulevat selviämään. Asut pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, olet nuori ja terve. Olet lisäksi saanut oman lapsen. Maailman parhaan lahjan.

Elämä ei kellään ole täydellistä, mutta ei näin isoa paskatunkiota kannata enää pöyhiä. Menee vain omat kädet paskaan. Ei se siitään muutu. Se on ja haisee. Kävelet vain rauhassa lapsen kanssa pois.

Ajattele miten paljon pahemmin olisi voinut käydä. On itsemurhia, murhia ja perhesurmia sekä muita lapsen menetyksiä, on pitkällisiä salauhteita ja salaperheitäkin, kaikkea aivan hirvittäviä asioita ja näistäkin ihmiset ajan kanssa jotenkin selviävät.

Elämä ja sen traagisuus ei tapahdu ikinä niille muille. Ei ole niitä muita. On vain meitä. Silmäsi avautuvat nyt ja opit tällä matkalla todella paljon. Kaikkein tärkeintä tänään ja aina tulee olemaan lapsesi. Hänestä ja muista rakkaistasi sinä saat voiman ja valon.

Kaikkea hyvää ja parempaa sinulle ja teille! Älä luovuta. Olet nyt vapaa rakentamaan hyvän elämän.