Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Naiset tuntuu etsivän turvallisia miehiä. Eli siis miehiä, jotka ovat tavalla tai toisella dominoivia jollakin elämän osa-alueella. Joko fyysisesti tai sitten psyykkisesti, mutta dominoiva pitää olla. Jos mies ei ole kumpaakaan, niin heikoilla ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Mies antaa orgasmin: ei kelpaa. Mies koskettaa oikein mutta et saa orgasmia: ei kelpaa. Mt-potilas tai trolli sinä olet.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että  se on jonkunlaista sadomasokismiä kun itselle haitallisia suhteita haluaa. Joku tarve itserankaista itseä? Ehkä olet jotenkin ansainnut kohtalosi, jota itse toteutat noiden suhteiden kautta. Et ole siis ansainnut parempaa ja syytä miettiä mitä karmaa sitä kantaa itsessään. Oletko jotenkin syntinen ihminen? Niin luulen.

Tykkäsin alusta, ennenkuin luin loppuun. Jokainen meistä on syntinen, outo kysymys. Joka tätä ei tajua tai hyväksy, on sokea, vaikka itsereflektiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Mies antaa orgasmin: ei kelpaa. Mies koskettaa oikein mutta et saa orgasmia: ei kelpaa. Mt-potilas tai trolli sinä olet.

Enhän minä sanonut, ettei se jälkimmäinen kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset tuntuu etsivän turvallisia miehiä. Eli siis miehiä, jotka ovat tavalla tai toisella dominoivia jollakin elämän osa-alueella. Joko fyysisesti tai sitten psyykkisesti, mutta dominoiva pitää olla. Jos mies ei ole kumpaakaan, niin heikoilla ollaan.

Kyllähän on paljon suhteita, joissa on dominoiva emäntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.

Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Ihme pelailua, en käsitä tuollaista. Miten yksinkertainen jonkun ihmisen mieli onkaan, ei yhtään kykyä syvällisempään analysointiin?

Kommenttini ei ollut tarkoituskaan olla mikään syväanalyysi, vaan pintapuolisesti kertoa, miten asia itselläni on. Jos kuvittelet etten olisi asiaa tuon enempää pyöritellyt, olet väärässä.

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Aika kapea katsantokanta, että rakastuminen perustuisi vain ulkoisiin tekijöihin. Se Amorin nuoli on paljon muutakin.

Kyllä se hyvin monella vaikuttaa perustuvan. Kun ihminen on tarpeeksi omaa sarjaa korkeammalla, ei monelle ole oikeasti mitään väliä millainen se ihminen sisältä on.

Toki voidaan kysyä, onko tässä kyse rakkaudesta vai jostain muusta.

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Minusta on jännä ajatus, että se jota eniten haluaa on se komein ja karismaattisin. En usko että se menee useimmilla noin. Ne koulun kauneimmat ja komeimmat, joihin ei useimmilla ole mitään saumoja jää sellaisiksi pinnallisiksi kaukoihastuksiksi. Se "karkuun päässyt elämän rakkaus" jota haikailaan on ehkä paras, joka on osoittanut vastakaikua. Mutta ei aina sitäkään. Voi olla ihan tavisnaamainen hyypiö, jossa ei ole mitään erikoista. Paitsi että sen kanssa koki hetken sellaisen niin selvän kolahduksen ettei siitä meinaa päästä yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Aika kapea katsantokanta, että rakastuminen perustuisi vain ulkoisiin tekijöihin. Se Amorin nuoli on paljon muutakin.

Kyllä se hyvin monella vaikuttaa perustuvan. Kun ihminen on tarpeeksi omaa sarjaa korkeammalla, ei monelle ole oikeasti mitään väliä millainen se ihminen sisältä on.

Toki voidaan kysyä, onko tässä kyse rakkaudesta vai jostain muusta.

Ei kyllä päde omiin kokemuksiin. Osa ihmisistä ei edes halua sellaista, joka painii ihan eri liigassa. Se tuo epätasapainoa suhteeseen. Tiedän esimerkiksi köyhästä perheestä olevia naisia, joille miehen kohtuuton varakkuus on turn off. Eivät tunne itseään kotoisaksi toisen maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Ymmärrän, että olet vielä aika keskenkasvuinen ja sinulla ei ole parisuhdetaidot vielä kovinkaan aikuisen tasolla. Parisuhteessa ei ole kysymys saavutuksesta, vaan ihmissuhteesta. Sinuna miettisin, että mihin tarpeeseen (huono itsetunto, arvottomuuden tunne, jne.?) tuo saavutus-näkökulma sinulla liittyy. 

Haluan suhteelta henkistä syvyyttä, mutta jos mies haluaa minut vain koska näytän tietynlaisesta (ja olen hänelle sen puolesta saavutus), silloin suhteesta ei tulisi tasapainoinen.

Ei se suhde muutu tasapainoiseksi sillä että sinäkin pidät häntä saavutuksena. Se toimii vasta kun kumpikaan teistä ei pidä toista saavutuksena vaan ihanana ihmisenä jonka kanssa haluaa olla.

No juuri tämä! Ja juuri siksi en kiinnostu miehistä jotka saisin heti niin halutessani, koska ei heitä oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ulkoiset asiat. Voisin olla millainen persoona tahansa ja he olisivat sulaa vahaa. Mies joka ei heti päätäpahkaa ihastu minuun ja halua yhteistä elämää kanssani osoittaa, että hänelle ei merkitse pelkkä kuori. Siksi hän herättää kiinnostuksen.

Aika kapea katsantokanta, että rakastuminen perustuisi vain ulkoisiin tekijöihin. Se Amorin nuoli on paljon muutakin.

Kyllä se hyvin monella vaikuttaa perustuvan. Kun ihminen on tarpeeksi omaa sarjaa korkeammalla, ei monelle ole oikeasti mitään väliä millainen se ihminen sisältä on.

Toki voidaan kysyä, onko tässä kyse rakkaudesta vai jostain muusta.

Ei kyllä päde omiin kokemuksiin. Osa ihmisistä ei edes halua sellaista, joka painii ihan eri liigassa. Se tuo epätasapainoa suhteeseen. Tiedän esimerkiksi köyhästä perheestä olevia naisia, joille miehen kohtuuton varakkuus on turn off. Eivät tunne itseään kotoisaksi toisen maailmassa.

Tiedät kuitenkin varmaan myös miestyyppin, joka on hyvin vaatimaton ulkoisesti mutta yrittää saada erittäin hyvännäköisiä naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ei se kuitenkaan niinkään ole, että silloin saa haluamansa, kun ei tavoittele sitä komeinta/kauneinta. Joten haluamaansa ei saa vain sillä, että hakee itsensä tasoista. Kyllä näillä vähemmän kauniillakin on erilaisia preferenssejä, eivätkä he aina kiinnostu vastavuoroisesti. Eikä toisaalta se niinkään mene, että nuorena kaikki ovat kiinnostuneet vain yhdestä ja samasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ei se kuitenkaan niinkään ole, että silloin saa haluamansa, kun ei tavoittele sitä komeinta/kauneinta. Joten haluamaansa ei saa vain sillä, että hakee itsensä tasoista. Kyllä näillä vähemmän kauniillakin on erilaisia preferenssejä, eivätkä he aina kiinnostu vastavuoroisesti. Eikä toisaalta se niinkään mene, että nuorena kaikki ovat kiinnostuneet vain yhdestä ja samasta.

Juuri näin. Ei se komeimman tai kauneimman tavoittelu ole läheskään ainut syy, miksi joku ei saa haluamaansa. Kyse voi olla pelkistä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Tai olosuhteista, toinen on vaikka varattu tai välimatka on kohtuuton. Tai toiveista joita ei voi sovittaa yhteen, esimerkiksi toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ei missään nimessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

Okei, no se on tietysti eri jos ne saatavilla olevat on sellaisia ettei muutenkaan kiinnostaisi. Minä tulkitsin, että se liian helposti saatavilla oleminen olisi itsessään vähentänyt kiinnostusta vaikka mies olisi muuten ollut hyvä. Itselläni taas ei ole juuri tasoeroa niiden saavuttamattomien ihastusten ja minusta kiinnostuneiden välillä. Ne eivät vaan ole olleet samoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

Voisin tähän lisätä, että en itse mitenkään jatkuvasti ihastu miehiin, joita en voi saada, koska yleensäkin ihastun todella harvoin. Olen kerran ollut sillä tavalla ihastunut että olen ajatellut, että tuon miehen haluan. Tapailimme hetken, mutta tunteeni olivat olleet alusta saakka yksipuolisia. 

Kohtaan kyllä silloin tällöin kiinnostavia miehiä, mutta ajatuksenani kuitenkin on, että ovat saavuttamattomia. Eiväthän he ole tehneet aloitetta minulle, joten se kertoo, etteivät he halua minua. Minua haluavat vain nämä kanssani eripariset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen tässä yhtä nuoruuden juttua. Kyllähän hän tuotti orgasmeja, vaikkei edetty yhdyntään ja minä koskettelin häntä sen mitä pystyin. Olen aika varma, että seksi olisi ollut ainakin mulle hyvää, koska yhdessäolo oli ollut niin täydellistä esileikkiä.

Ei sen odottelun tarvitse olla pelkkää juttelua vaan tutustumista toisen fysiikkaan, tempoon, kosketukseen ja luonteiden ja tulevaisuudentoiveiden yhteensopivuuden tarkastelua.

Minä taas en ymmärrä, mikä tässä on ylipäänsä se motivaatio lykätä nimenomaan yhdyntää jos kaikkea muuta kerran tehdään? Itsellä seksuaalisuuteen liittyy toive yhteensopivuuteen sekä libidojen että arvojen suhteen. Henkilö, joka kokee seksin lykkäämisen itseisarvona ei jaa maailmankuvaani. Sikäli tuntuu nurinkuriselta lukea sivukaupalla perusteluja, miten hyvinkin himokkaat ihmiset voivat haluta pidättäytyä. Juu varmasti. Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle.

Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että syy odottaa voi olla ihan muuta kuin seksin pitäminen pahana ja likaisena? Minulla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Viimeksi kun menin ensitapaamisella miehen kanssa sänkyyn, kävi seuraavaa:

Mies ihastui minuun tulenpalavasti (kehui mm. mutkatonta suhtautumistani seksiin..). Jatkoimme tapailua ja seksin harrastamista. Tutustuttuamme paremmin, totesin että en halua parisuhdetta ja mitä luultavimmin en tule koskaan ihastumaan häneen romanttisesti. Jatkoimme tapailua panosuhteena - mies siis erikseen sanoi tämän olevan hänelle ok. Sitten mies alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti ja vaativasti, ja odottaa minulta asioita jotka kuuluisivat parisuhteeseen. Juttelimme asiasta ja kävi ilmi että mies ei lainkaan ymmärtänyt miksi emme voisi kuitenkin olla suhteessa, olihan hän niin valtavan ihastunut ja minä olisin hänelle täydellinen kumppani (todellisuudessa hän oli ihastunut enemmän omaan mielikuvaansa minusta kuin todelliseen persoonallisuuteeni). Lopetin tapailun ja jälkikäteen mies kertoi minun särkeneen hänen sydämensä.

Seksi on minusta parhaimmillaan silloin kun sitä on harrastettu yhteensopivan ihmisen kanssa jonkin aikaa. Yhden illan juttuja en tästä syystä harrasta. Koska pidän seksistä valtavasti ja haluan sen olevan mahdollisimman tyydyttävää, valitsen seksikumppanikseni mieluiten ihmisen, jonka kanssa voin suurella todennäköisyydellä jatkaa sen harrastamista mahdollisimman pitkään. Mieleltään vakaan ja sellaisen, joka tuntee itsensä ja ymmärtää miten oman mielen mekanismit toimivat. Tämän asian arvioiminen ei onnistu luotettavasti ensitapaamisella eikä vielä seuraavallakaan. Paremman tutustumisen jälkeen olen tähän mennessä aina pystynyt arvioimaan oikein.

Mitä väliä sillä syyllä lopulta edes on? En oikein ymmärrä koko tätä keskustelujuonnetta, että joku kertoo miksi haluaa ihmisen joka ei koe tarvetta pitkittää seksin aloitusta, ja aina siihen pitää tulla jonkun jänkkäämään vastaan että minäkin olen hurjan himokas ja halukas ja silti en harrasta heti seksiä. Ihan rauhassa saat olla vaikka seksin ylijumalatar for all I care. Joku saa haluta ihmisen, joka ei koe tarvetta itseisarvona lykätä seksiä. Piste. Se on ihan sallittu toive, eikä sitä tarvitse kenenkään ottaa loukkauksena.

Totta kai jokainen saa valita omien toiveidensa mukaan!

Mutta toisten määritteleminen lähtökohtaisesti viallisiksi, jos he valitsevat eri tavalla, ei ole ok. Tässä esimerkki tällaisesta määrittelystä: "Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle." Tässä annetaan ymmärtää että jokainen, joka haluaa edetä hitaammin, näkee seksin pahana ja likaisena eikä suhtaudu mutkattomasti ja luonnollisesti.

Tiedän useamman naisen, joille on muodostunut tarve toimia omaa luonnollista tyyliään vastaan, oman nautinnon kustannuksella, koska he ovat oppineet pitämään omia tarpeitaan vääränlaisuutena ja frigidiytenä, kun osa ihmisistä nostaa omaa seksuaalista tyyliään jalustalle ja luo kuvaa että muut tyylit ovat ongelmallisia. Tämä on ihan yhtä ikävä ilmiö kuin 'slut shaming', jossa seksistä nauttiminen määritellään pahaksi ja mielenvikaisuuden merkiksi. Siksi näihin tulee vastaesimerkkejä, joissa pyritään osoittamaan ko. väite vääräksi - ei siksi että juuri sinun haluttaisiin muokkaavan omia kumppaniin liittyviä toiveitasi.

Minä ajattelisin, että useimmilla ihmisillä on taipumus nostaa se oma tyyli tavalla tai toisella jalustalle. Siksihän se on omaksi tyyliksi valikoitunutkin, kun se koetaan hyväksi ja toimivaksi. Silloin siihen liitetään hyviä ominaisuuksia ja kyllä, vastakkaiseen toimintatapaan saatetaan liittää vähän huonompia. Ihan samalla tavalla tätä tekee ne odottamista kannattavatkin. En nyt oikeastaan edes tiedä, miksi omista kumppanihaaveista pitäisi puhua täysin neutraalisti. Harva ne asiat varmaan täysin neutraalina kokee.

Varmaan ymmärrät kuitenkin eron omista toiveista puhumisen ja sheimaamisen välillä? 

"Minulle toimii parhaiten asia X" vs. "Asian Y tekijät ovat mielenvikaisia". Huomautan kyllä sheimaamisesta yhtä lailla silloin jos näen hitaan etenemisen puolestapuhujan tekevän sitä. Nykyään vain tuntuu olevan paljon yleisempää tämä hillittömyyden tavoittelu, jossa kaikenlainen itsehillintä nähdään lähtökohtaisesti viallisena.

Ymmärrän. Ja minusta tekstissä ei sheimattu ketään. Siinä toki oli esitetty näkemys, millaisia hyviä puolia saattaa olla niillä ihmisillä jotka eivät koe tarvetta odottaa. Joku syyhän niihin preferensseihin aina on. Yleensä se, että niihin preferoitaviin asioihin liitetään omassa maailmankuvassa myönteisiä piirteitä ja/tai vastakkaiseen toimintatapaan taas kielteisiä. Jos joku ajattelee, että seksiin mutkattomasti suhtautuva ihminen ei todennäköisesti koe tarvetta lykätä sitä kovin pitkään, niin hänellä on täysi oikeus ajatella niin.

Rasisteillakin on täysi oikeus ajatella miten ajattelee. Ja minulla on oikeus huomauttaa rasistisiin kommentteihin että ei ollut ihan ok kommentti. 

Nopeasti seksiin etenevien kumppaniehdokkaiden suosimisen vertaaminen rasismiin on kyllä jo melkoinen pohjanoteeraus.

Puhun eri tavalla etenevien parjaamisesta, en siitä että itse suosii jotain tiettyä tyyliä.

Ei se ole mitään parjaamista, että suosii tiettyä tyyliä siksi, että kokee näillä ihmisillä olevan keskimäärin useammin tiettyjä positiivisia ominaisuuksia.

Edelleenkin, en kritisoi sitä suosimista, vaan sitä miten asiasta puhutaan.

Haluan älykkään kumppanin, koska keskiälyiset ihmiset ovat tylsiä turvenuijia.

Haluan valkoihoisen kumppanin, koska tummaihoiset ovat heikkoälyisiä.

Haluan suurkaupungissa varttuneen kumppanin, koska maalla varttuneet ovat juntteja.

Jne.

Ihmisellä saa olla kaikenlaisia preferenssejä kumppanin suhteen, ja syyt niille preferensseille saavat olla ennakkoluuloihin perustuvia. On silti huonoa käytöstä tuoda esiin tällainen syy faktamuodossa. Fiksumpi ihminen ottaa vastuun omista ennakkoluuloistaan ja sanoo esim. "...koska minulla on huonoja kokemuksia maalla kasvaneista".