Lue keskustelun säännöt.
Mikä asia arjessa ahdistaa tällä hetkellä?
Tämä on purkautumisketju. Kerro, mikä ahdistaa omassa arjessasi. Minua tällä hetkellä auto. Ollut korjaamolla viime perjantaista alkaen. Saapa nähdä, milloin ehtivät korjata.
Kommentit (224)
Nykyhetki. Tuntuu siltä, että koko 2020-luku on tähän mennessä ollut täysi fiasko. Korona, Ukrainan sota, inflaatio, tekemällä tehty ruuan hinnan nousu, loukkaantumisen kulttuuri, ja kohta varmaan ollaan sitten kylmässä ja pimeässä ja kannetaan p***aämpäreitä pihan perälle.
En ikinä olisi uskonut sanovani tätä, mutta kaipaan nyt jopa 1990-lukua. Silloinkin oli omat ongelmansa, mutta elämä oli kuitenkin edes jotenkin järjellistä ja selkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole aikoihin osannut iloita siitä, ettei tällä hetkellä ole mitään ahdistuksen aihetta. Hyvä, että joku osaa. Minä pelkään koko ajan jo seuraavaa asiaa, joka rupeaa ahdistamaan. Jos siis kaikki on hyvin, pelkään että kohta tulee taas joku uusi murhe. Mitenkähän tästä pääsisi eroon.
Hyväksy elämä sellaisena kuin se sinulle näyttäytyy.
Ahdistaa koko paska sana sekä se, että ylipääpäätänsä ihmisiä ahdistaa jokin asia koska itseäni ei ahdista mikään koska olen alffanainen!!!
Vierailija kirjoitti:
En itse ole suoranaisesti ahdistunut ruoan hinnasta, vaan siitä, tuleeko se vaikuttamaan yleiseen turvallisuuteen. Voiko ruoan hinta kallistua niin, että ostoskasseja aletaan viemään käsistä?
Eli oletko varakas? :)
Ei ole ystävää. Kukaan ei soita, ei viestitä. Ahdistaa. Kaipaisin lenkkikaveria, jutteluseuraa. Kukaan ei halua olla sitä. Muutama hyväksikäyttäjä pyörii, haluavat vain ongelmat oksentaa mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ystävää. Kukaan ei soita, ei viestitä. Ahdistaa. Kaipaisin lenkkikaveria, jutteluseuraa. Kukaan ei halua olla sitä. Muutama hyväksikäyttäjä pyörii, haluavat vain ongelmat oksentaa mulle.
Itsesääli on ystäväsi, se kannattaa vaihtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ole suoranaisesti ahdistunut ruoan hinnasta, vaan siitä, tuleeko se vaikuttamaan yleiseen turvallisuuteen. Voiko ruoan hinta kallistua niin, että ostoskasseja aletaan viemään käsistä?
Eli oletko varakas? :)
Vai järkevästi talouttaan suunnitteleva perus pulliainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole aikoihin osannut iloita siitä, ettei tällä hetkellä ole mitään ahdistuksen aihetta. Hyvä, että joku osaa. Minä pelkään koko ajan jo seuraavaa asiaa, joka rupeaa ahdistamaan. Jos siis kaikki on hyvin, pelkään että kohta tulee taas joku uusi murhe. Mitenkähän tästä pääsisi eroon.
Mullakin oli tuo joskus sillon kun hetken aikaa meni ns hyvin. Johtu kai siitä että aina vaan niin kituuttamista ja ongelmia ollu paljon että kun sit menee hyvin, se ei tunnu normaalilta elämän kululta.
Nyt oon tyytynyt siihen että hankalaa on, odotan ja katson jos vielä elämä yllättää. Joskus on pieniä hetkiä että oon onnellinen, ne ilahduttaa. Säilytän niitä hyviä muistoja mielessä, aarteita.
Paniikkihäiriö, joka sulkee minut kotiin ja tekee normaaleista asioista kohtuuttoman vaikeita/ mahdottomia. Kaupassa en ole käynyt yksin yli vuoteen. Opiskelen etänä, mikä mahdollistaa kotona oleskelun joka päivä. Kavereita ei ole, puhelin ei soi koskaan, ellei puhelinmyyjä soita. Olen hakenut apua paniikkihäiriöön, mutta lääkitykset laittoi minut vain enemmän sekaisin, joten ne oli pakko lopettaa. Terapiaan ei pääse, kun terapeuteilla ei ole tilaa ottaa uusia. Yli 100 sähköpostia lähetetty. Paniikkihäiriön vuoksi myös nyt masentunut. Opiskelen alaa jolla pitäis ihan hyvin olla työpaikkoja, ironisesti en voi kuvitellakaan, että sopeutuisin työelämään joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aikoihin osannut iloita siitä, ettei tällä hetkellä ole mitään ahdistuksen aihetta. Hyvä, että joku osaa. Minä pelkään koko ajan jo seuraavaa asiaa, joka rupeaa ahdistamaan. Jos siis kaikki on hyvin, pelkään että kohta tulee taas joku uusi murhe. Mitenkähän tästä pääsisi eroon.
Mullakin oli tuo joskus sillon kun hetken aikaa meni ns hyvin. Johtu kai siitä että aina vaan niin kituuttamista ja ongelmia ollu paljon että kun sit menee hyvin, se ei tunnu normaalilta elämän kululta.
Nyt oon tyytynyt siihen että hankalaa on, odotan ja katson jos vielä elämä yllättää. Joskus on pieniä hetkiä että oon onnellinen, ne ilahduttaa. Säilytän niitä hyviä muistoja mielessä, aarteita.
Mitä kituuttamista ja ongelmia?
Hyvin oivallettu tuo, että kun on tottunut että kaikki on pielessä, sitä pitää normaalina eikä osaa olla, jos kaikki onkin joskus hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyhetki. Tuntuu siltä, että koko 2020-luku on tähän mennessä ollut täysi fiasko. Korona, Ukrainan sota, inflaatio, tekemällä tehty ruuan hinnan nousu, loukkaantumisen kulttuuri, ja kohta varmaan ollaan sitten kylmässä ja pimeässä ja kannetaan p***aämpäreitä pihan perälle.
En ikinä olisi uskonut sanovani tätä, mutta kaipaan nyt jopa 1990-lukua. Silloinkin oli omat ongelmansa, mutta elämä oli kuitenkin edes jotenkin järjellistä ja selkeää.
Oon ihan samaa mieltä. Ollaan vasta vuodessa 2022 ja tämä vuosikymmen on jo tässä kohtaa heittämällä monin verroin paskempi kuin koko 1990-luku, jolloin oli lamojen lama ja massatyöttömyys.
Silloin elämä oli vielä jotenkuten tolkuissaan.
Tuntuu vähän, että tämä inflaatio, joka koskettaa vain ruokaa ja energiaa, tuli vain ja ainoastaan siksi, koska Suomessa on nyt työllisyystilanne paras pitkään aikaan. Mattohan täytyy vetää heti jalkojen alta, kun juuri on päästy takaisin jaloilleen.
Niin Murphyn lailla menee tämä Suomen kansa, ettei ole tosikaan. Täysin käsittämätöntä Aku ankka-säkää.
Ikinä ei voi mennä niin huonosti, etteikö kohta menisi vielä huonommin.
Aikuisen lapseni mielenterveysongelmat pahenevat kuukausi toisensa jälkeen. Hän tarvitsee selkeästi ammattilaisen apua, mutta ei saa varattua aikaa. Eikä saa tehtyä mitään muutakaan enää, paitsi vierittämään syytä pahaan oloonsa kaikkeen ja kaikkiin ympärillä olevaan.
Joudun varmaankin lähipäivinä hakemaan itselleni apua, kun oma jaksaminen lapseni tukemisessa alkaa hiipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on hyvä ketju lukea. Huomaa muidenkin miettivän monia raskaita juttuja. Itsellä lähinnä pelottaa miten selviän talvesta. Ollut unettomuutta pari vuotta varsinkin tähän aikaan. Nyt yritän olla stressaamatta, jotta säilyttäisin jonkin kyvyn nukkua. Itseä rasittaa myös opiskelujen kesken jääminen. Olisi vielä puolet kesken. Haluaisin vaihtaa ns saman alan sisällä toiselle linjalle. Harmi vaan tuo kesken jäänyt linja oli ainoa etäopiskelua tarjonnut vaihtoehto. En jaksa nyt muuttaa ja tähän liittyy minua asioita. Voisin hyvin käydä etänä, mutta vaikka kuinka moni väittää kuinka etäopiskelua on niin niin paljon eri aloilla niin se ei esim tässä amiskoulutuksessa näy. Harmittaa myös miten työkokemus lähes nolla. Elämääni rasittaa liikaa menneisyyden jutut kuten kiusaaminen. Välillä sen surullista huomata kuinka paljon se on "vienyt" elämästäni. Olen niin epävarma ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Ryöstelevät ma mu jengit ahdistavat.
Ja se, että palkalla ei enää tule toimeen Suomessa.
Ja se, että minusta tuntuu, että duunreita, tarkoitan tällä myös opettajia, varhaiskasvatusopettajia, sihteerejä, poliiseja, yms. palkataan vähän ja sellaista hankehumppaa vetävää ja turhia tutkimuksia vetävää, ylempää porrasta, on viime vuosina palkattu pilvin pimein.
NIIN TOTTA!
Terveydentila. Haluaisin vaan päästä jo vapaaksi koko terveydenhuoltojärjestelmän "hoidosta", palliatiiviselle hoitolinjalle.
Vierailija kirjoitti:
Älä heittäydy kenenkään armoille. Huolehdi siitä, että turvaat selustasi. Ole ensin muutama vuosi työelämässä ja säästä pieni puskuri vaikka 2- 3 kk palkka. Tämä siis ennen kuin äitiyslomasta haaveilet.
Jos mies on näin ehdoton ja painostaa jo nyt, arvaat varmaan mikä tilanne on jos olet täysin hänen varassaan. Avioliitossa on lain mukaan yhteistalous, jossa kumpikin osallistuu kuluihin kykynsä mukaan.
Kannattaa ehkä miettiä, olisiko joku toinen kumppani sopivampi. Miehiäkin on monenluonteisia ja perhetaustaltaan erilaisia. Tunnetko hyvin miehen vanhemmat? Usein sieltä saa heitä tarkkailemalla osviittaa, minkälaista elämäsi heidän poikansa kanssa tulisi jatkossa olemaan.
Miehen isä on kuollut, enkä ehtinyt tutustua häneen. Miehen äiti sai lapsensa melko nuorena, 24-26-vuotiaana. Hänellä ei ole minkään alan tutkintoa, mutta hän työskenteli viime vuosiin asti työtehtävässä johon eteni omalla työllään (siis tyyliin siten, että aloitti juoksutyttönä ja eteni siitä. Nykypäivänä tällainen ei olisi mahdollista). Hän jäi työttömäksi organisaatiouudistuksen myötä pari vuotta sitten, ja uuden työpaikan löytäminen on ollut vaikeaa siksi ettei hänellä ole tutkintoa. Mies on äärimmäisen kiinni äidissään, vaikkakin äiti asuu kaukana. He puhuvat pitkiä puheluita joka päivä.
Me emme ole naimisissa, eikä mies halua mennäkään. Hän sanoo, ettei usko avioliittoon instituutiona.
Mies vertaa minua kaikessa veljen vaimoon, joka on todella lapsirakas ihminen. Hän on sitä tyyppiä, jolla ei ole koskaan ollut elämässä oikein muita tärkeitä tavoitteita kuin lasten saaminen. Nyt kun hänellä sellainen on, hän keskittyy pelkästään lapseen, eikä hänellä ole mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia tai menoja jotka eivät liittyisi nekin lapseen jollain tavalla. Ts. kaikki harrastukset ovat jotain tenavien touhupiirejä tai äitien kahvitteluita lasten kanssa. Eihän tässä ole mitään pahaa, mutta luulisi, että kaipaisi joskus myös omaa aikaa. Hänellä on lapsiin liittyvä koulutus ja sellainen tehtävä, että töitä löytyy aina helpohkosti, joten hänellä ei ole samanlaista painetta asiassa kuin minulla. Hän on vieläpä erittäin hyvin toimeentulevasta perheestä, joka auttaa häntä tarvittaessa. Minun vanhempani ovat eläkkeellä olevia duunareita. Olemme siis täysin erilaisia ihmisiä. Koen tällaisen vertailun epäreiluksi, enkä ymmärrä mikä pointti asiassa on.
113
Surkea taloudellinen tilanne, jatkuvasti raha-asiat mielessä.
Ahdistaa se että vaikka kaikki on paremmin ihmiset voivat huonommin. Vaikka kuinka asiaa olen pohtinut, niin ainoa keino saada ihminen tyytyväiseksi on, että sillä on asiat huonosti. Se on musertavaa.