OLETKO KOSKAAN KOKENUT sitä, että mies vain leikki tunteillasi, vaikka annoit kaikkesi suhteelle?
Jos olet niin miten olet toipunut?
Oletko koskaan toivonut kostoa?
Kommentit (165)
Näiltä välttyy kun ei mene sänkyyn fiiliksen mukaan vaan periaatteen pohjalta vasta sitoutuneessa ja rakastavassa suhteessa.
Tämähän on suoraan kuin ensitreffit alttarilta tänä vuonna. Miehet vaan käytti naisia fyysisten himojensa tyydytykseen ja muuten olivat tylyjä.
Joo ihan oli pelkkä suhde.Toisalta sllein sen kun muutakaan ei ollut. Oli ainakin tuttu ja turvallinen typpi vikonloppuna.
Ei pidä antaa heti kaikkea suhteeseen eikä mennä sänkyyn sellaisen ihmisen kanssa, jota ja jonka aikeita ei vielä oikeasti tunne.
Mies haluaa seksiä, joten älä mene sekoittamaan tunteita siihen.
Nuorena olin tämmöisessä suhteessa. Mies välillä sanoi ettei ole valmis mihinkään ja välillä oli taas ihan mielin kielin ja vietettiin aikaa yhdessä..henkisesti järkyn raskasta. Suhde päättyi siihen kun mies pyysi minut luokseen viikonlopuksi. Oli aivan ihana vkl kaikin puolin, kunnes sitten kysyin, että miksi hän pyysi minut sinne, niin mies totesi et hän säälii minua niin et halusi tarjota ihanan viikonlopun kun tietää et minä haluan hänen kanssaan olla. Silloin mulle riitti, lähdin samantien seuraavaan bussiin ja kotia kohti. Jotenkin tuo säälikommentti osu ja upposi..ei tosiaan tarvii kenenkään uhrautua säälistä. Kaiken päälle mies viestitteli ja soitteli pitkään perään, en ikinä enää vastannut. Pari vuotta vielä hukkasin tuossa onoff säädössä mikä jälkeenpäin ärsyttää..
Vierailija kirjoitti:

Hyi helvetti! Minulla on ollut myös tällainen itsensä ylentävä mies joskus. Roikkui minua alentaen ja alas painaen elämässäni, selitti teot itselleen sillä, että tarvitsin häntä. Narsistinen sadisti, kuvottavin ihminen jonka olen koskaan kohdannut. Demoni.
Olen kokenut, enkä sen jälkeen ole edes yrittänyt etsiä suhdetta - sen verran pahasti menin rikki. Kyseessä oli ensimmäinen suhteeni.
En ole miettinyt kostavani mutta toivon ihan avoimesti kaikkea pahaa hänelle.

Minä toivon myös. Aivan eri yhteyksissä osunut joku tutun tuttu kohdalle, ja latasin suoraan sydämestä tulemaan, että ai M, tunnen hänet, maailman kuvottavin elukka, ei edes ihminen.
Miten joku voi sanoa että sinä leikit minun tunteilla? Nyt perusteluja kehiin, että miksi toi esitetään faktana, vaikka sitä ei voi mitenkään tietää.

Tuliko koskaan kummallekkaan teistä fiiliksiä, että pieni opetus miehelle olisi paikallaan? Edes ajatuksen tasolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut, enkä sen jälkeen ole edes yrittänyt etsiä suhdetta - sen verran pahasti menin rikki. Kyseessä oli ensimmäinen suhteeni.
En ole miettinyt kostavani mutta toivon ihan avoimesti kaikkea pahaa hänelle.
Olipa hyvänmielen kommentti.
Eli joku alfa rikkoi sinut. 🤗
Jos tää ois ollut joku pitkä ja komea jääkiekkoilija, olisin ollut jopa ihan ok asian kanssa, mutta kun ei ollut. Kaikkea muuta.
Naiset ovat tehneet tunteilla leikkimistä, pahasti : (
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi sanoa että sinä leikit minun tunteilla? Nyt perusteluja kehiin, että miksi toi esitetään faktana, vaikka sitä ei voi mitenkään tietää.
Alapeukkuja tulee, mutta ei perusteluita. Tämähän kertoo vain siitä, että tässä nainen ei osaa ottaa huomioon että miehelläkin on tunteensa, eivätkä ne aina ole samoja mitä naisen tunteet. Elämme maailmassa jossa naiset arvostavat omat tunteensa korkeammalle kuin miehen, siinähän se ongelma olikin.
Ajatusleikkinä: miehestä tuntuu että haluaa seksiä, mutta ei enempää. Naisesta tuntuu että hän haluaa parisuhteen. Jos nainen kieltäytyy seksistä, hän leikkii miehen tunteilla ja jos mies taas kieltäytyy parisuhteesta, hän leikkii naisen tunteilla. Aina vaan ne naisen tunteet ovat niitä tärkeämpiä ja miehen vähemmän tärkeämpiä. Aloitus kertoo enemmän naisista kuin mieheistä.
Naisten tunteilla leikkiminen on taitolaji.

Vaikka sinulla on tavallaan pointtisi, niin unohdat rehellisyyden. Mutta jos mies on tavoitteissaan täysin rehellinen ja nainen uskottelee itselleen, että kyllä mies asettuu, kunhan nainen vain sitä tai tätä, niin toki vastuu on naisellakin.
Naisethan leikkivät miesten tunteilla koko ajan.
Voiko tuollaiselta välttyä, kun miehet ovat tänäpäivänä lähinnä pleijereita (player), jotka näkevät naisen vain lihapalana, jota manipuloimalla saa pimper0a kunnes kyllästyy.
Kyllä noille miehille pitäisi opetus antaa..