Mistä tunnistaa sosiaalisesti kyvyttömän ihmisen? Tästä fraasista: "Puhutaanpa iloisemmista asioista!"
Tuon fraasin käyttäminen on merkki siitä, ettei henkilö osaa käsitellä hankalia tunteita ja näkee keskusteluiden päätarkoituksena olevan ensisijaisesti hänen viihdyttämisensä.
Ai naapuri kertoo talonsa palaneen? "Puhutaanpa iloisemmista asioista!" Naapurin olisi nyt syytä äkkiä keksiä jotain hauskemmalta tuntuvaa kerrottavaa.
Kommentit (147)
Olen myös törmännyt tällaisiin. Toinen on tämä, että mä en halua kuulla, kun mua alkaa ahdistaa / haluan pitää hyvän mielikuvan eli toisin sanoen esim töissä ei kestä sanoa että jossain asiassa on vikaa vaan pitää esittää että kaikki on ok jotta toisen mielenterveys ei järky. Vaikka lopulta hän törmää rysäyksellä tuohon ongelmaan muutenkin eikä ole mistään vaarallisesta edes kyse. Tällaisen ihmisen aikana ei uskalla puhua enää mitään, kun pelkää että hän ei kykene käsittelemään asioita normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käytä noita sanoja, mutta yritän kyllä muuttaa keskustelun aihetta, mikäli huomaan juuri jutelleeni 2 tuntia kaverini vaikeuksista. Ei sitä nyt terapeutiksi pidä ryhtyä, eikä minulla siihen ole koulutustakaan.
Ammattilaisia on, jos jokin ahdistava asia täysin valtaa mielen.
Mistä keksit tuon kaksi tuntia? Kyse on tilanteesta jossa joku toteaa esimerkiksi puolisonsa sairastuneen vakavasti ja joku muu pian toteaa siihen, että puhutaan mieluummin iloisemmista asioista. Ei ole normaalia käytöstä.
Joku voi hyvinkin loukkaantua puheenaiheen vaihtamisesta, vaikka juuri oltaisiin puhuttu siitä sinun vaikeasta asiasta tosi pitkään. Siinä voi jäädä mielikuva, että on juuri kertonut jonkin vaikean asian ja seuraavalla kommentilla pyritään vaihtamaan puheenaihe, vaikka todellisuudessa olisi tullut pahoittelut ja asiasta olisi juteltukin jo hyvän aikaa.
Jos tilanne alkaa kuormittaa liikaa, mikä silloin estää hetkeksi poistumasta paikalta esimerkiksi vessakäyntiin vedoten? Saa vähän happea ja myöhemmin voi yrittää uudelleen keskustelua toisesta aiheesta?
Jos jollain on vaikea olo, ei se poistu sillä että yrittää kuorruttaa hankalan asian glitterillä toteamalla pian ihmisen olevan kokemuksistaan oppineena entistä vahvempi tms.
Ööö. Poistu hetkeksi vessaan, että jaksat taas kuulla tuntien pituista vuodatusta? Itselläkin on ollut kriisejä ja tiedän, että niissä tilanteissa puhumisen tarve on aivan loputon, eikä useinkaan apua haeta, vaikka se olisi jo ihan paikallaan.
Miksi tämä kriisejä kokeva on automaattisesti aina se hyvä osapuoli, eikä esim. se hänen läheisensä, joka yrittää auttaa, mutta samalla yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan? Tulee mieleeni nuoruuden ex-ystäväni, joka oli aika hankala ihminen ja riitautui aina kaikkien kanssa ja vuodatti sitten ihmissuhdepettymyksiään minulle.
Yritän vain sanoa, että vika siinä, ettei vuorovaikutus onnistu, voi olla ihan kummassa vain tai sitten molemmissa.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös törmännyt tällaisiin. Toinen on tämä, että mä en halua kuulla, kun mua alkaa ahdistaa / haluan pitää hyvän mielikuvan eli toisin sanoen esim töissä ei kestä sanoa että jossain asiassa on vikaa vaan pitää esittää että kaikki on ok jotta toisen mielenterveys ei järky. Vaikka lopulta hän törmää rysäyksellä tuohon ongelmaan muutenkin eikä ole mistään vaarallisesta edes kyse. Tällaisen ihmisen aikana ei uskalla puhua enää mitään, kun pelkää että hän ei kykene käsittelemään asioita normaalisti.
Jotkut ovat psyykkisesti hyvin hauraita. Ikävää, jos se sitten alkaa leimata kaikkea työyhteisön vuorovaikutusta. Silloin ei töissä enää ole mukava olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käytä noita sanoja, mutta yritän kyllä muuttaa keskustelun aihetta, mikäli huomaan juuri jutelleeni 2 tuntia kaverini vaikeuksista. Ei sitä nyt terapeutiksi pidä ryhtyä, eikä minulla siihen ole koulutustakaan.
Ammattilaisia on, jos jokin ahdistava asia täysin valtaa mielen.
Mistä keksit tuon kaksi tuntia? Kyse on tilanteesta jossa joku toteaa esimerkiksi puolisonsa sairastuneen vakavasti ja joku muu pian toteaa siihen, että puhutaan mieluummin iloisemmista asioista. Ei ole normaalia käytöstä.
Joku voi hyvinkin loukkaantua puheenaiheen vaihtamisesta, vaikka juuri oltaisiin puhuttu siitä sinun vaikeasta asiasta tosi pitkään. Siinä voi jäädä mielikuva, että on juuri kertonut jonkin vaikean asian ja seuraavalla kommentilla pyritään vaihtamaan puheenaihe, vaikka todellisuudessa olisi tullut pahoittelut ja asiasta olisi juteltukin jo hyvän aikaa.
Jos tilanne alkaa kuormittaa liikaa, mikä silloin estää hetkeksi poistumasta paikalta esimerkiksi vessakäyntiin vedoten? Saa vähän happea ja myöhemmin voi yrittää uudelleen keskustelua toisesta aiheesta?
Jos jollain on vaikea olo, ei se poistu sillä että yrittää kuorruttaa hankalan asian glitterillä toteamalla pian ihmisen olevan kokemuksistaan oppineena entistä vahvempi tms.
Ööö. Poistu hetkeksi vessaan, että jaksat taas kuulla tuntien pituista vuodatusta? Itselläkin on ollut kriisejä ja tiedän, että niissä tilanteissa puhumisen tarve on aivan loputon, eikä useinkaan apua haeta, vaikka se olisi jo ihan paikallaan.
Miksi tämä kriisejä kokeva on automaattisesti aina se hyvä osapuoli, eikä esim. se hänen läheisensä, joka yrittää auttaa, mutta samalla yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan? Tulee mieleeni nuoruuden ex-ystäväni, joka oli aika hankala ihminen ja riitautui aina kaikkien kanssa ja vuodatti sitten ihmissuhdepettymyksiään minulle.
Yritän vain sanoa, että vika siinä, ettei vuorovaikutus onnistu, voi olla ihan kummassa vain tai sitten molemmissa.
No mitä ehdotat? Toisen kriisi ei mene käskemällä ohi. Ellet kestä olla rinnalla, ota etäisyyttä. Älä vaadi kriisissä olevaa sinun vuoksesi kiskomaan tekohymyä naamalleen.
Jotkut tykkäävät kuunnella vain juoruja, loputtomasti. Eli toisen ongelmasta poimitaan vain se juoruttava osuus ja tärkeimmät tiedot ja loppu lässytys tylsistyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käytä noita sanoja, mutta yritän kyllä muuttaa keskustelun aihetta, mikäli huomaan juuri jutelleeni 2 tuntia kaverini vaikeuksista. Ei sitä nyt terapeutiksi pidä ryhtyä, eikä minulla siihen ole koulutustakaan.
Ammattilaisia on, jos jokin ahdistava asia täysin valtaa mielen.
Mistä keksit tuon kaksi tuntia? Kyse on tilanteesta jossa joku toteaa esimerkiksi puolisonsa sairastuneen vakavasti ja joku muu pian toteaa siihen, että puhutaan mieluummin iloisemmista asioista. Ei ole normaalia käytöstä.
Joku voi hyvinkin loukkaantua puheenaiheen vaihtamisesta, vaikka juuri oltaisiin puhuttu siitä sinun vaikeasta asiasta tosi pitkään. Siinä voi jäädä mielikuva, että on juuri kertonut jonkin vaikean asian ja seuraavalla kommentilla pyritään vaihtamaan puheenaihe, vaikka todellisuudessa olisi tullut pahoittelut ja asiasta olisi juteltukin jo hyvän aikaa.
Jos tilanne alkaa kuormittaa liikaa, mikä silloin estää hetkeksi poistumasta paikalta esimerkiksi vessakäyntiin vedoten? Saa vähän happea ja myöhemmin voi yrittää uudelleen keskustelua toisesta aiheesta?
Jos jollain on vaikea olo, ei se poistu sillä että yrittää kuorruttaa hankalan asian glitterillä toteamalla pian ihmisen olevan kokemuksistaan oppineena entistä vahvempi tms.
Ööö. Poistu hetkeksi vessaan, että jaksat taas kuulla tuntien pituista vuodatusta? Itselläkin on ollut kriisejä ja tiedän, että niissä tilanteissa puhumisen tarve on aivan loputon, eikä useinkaan apua haeta, vaikka se olisi jo ihan paikallaan.
Miksi tämä kriisejä kokeva on automaattisesti aina se hyvä osapuoli, eikä esim. se hänen läheisensä, joka yrittää auttaa, mutta samalla yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan? Tulee mieleeni nuoruuden ex-ystäväni, joka oli aika hankala ihminen ja riitautui aina kaikkien kanssa ja vuodatti sitten ihmissuhdepettymyksiään minulle.
Yritän vain sanoa, että vika siinä, ettei vuorovaikutus onnistu, voi olla ihan kummassa vain tai sitten molemmissa.
Minäkin nuorempana tunsin velvollisuutta kuunnella ystävien vuodatuksia. Nyt vanhempaa en enää jaksa, ihan tarpeeksi omassa elämässä vastoinkäymisiä. Käytän mieluummin voimavarani omaksi ja läheisteni hyödykseni.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sanoin töissä, että isäni kuoli niin työkaveri vastasi, että kuuluu elämään. Itsellä hänellä on oma isä elossa.
Menetin isäni teininä asuessani yksin, hän oli noin 40 v.. Kun ex kaverini oli aikuinen, naimisissa ja lapset, hänen isäsä kuoli noin 70 v. iässä. Kaverini sanoi, että nyt hän tietää niltä minusta silloin teininä on tuntunut kun isäni kuoli. Ei, ei hän tiedä. Hänellä oli lapset ja aviomies lähellä ja tukena ja hän oli aikuinen, ei teini. En kuitenkaan sanonut hänelle mitään. Emme olleet niin läheisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käytä noita sanoja, mutta yritän kyllä muuttaa keskustelun aihetta, mikäli huomaan juuri jutelleeni 2 tuntia kaverini vaikeuksista. Ei sitä nyt terapeutiksi pidä ryhtyä, eikä minulla siihen ole koulutustakaan.
Ammattilaisia on, jos jokin ahdistava asia täysin valtaa mielen.
Mistä keksit tuon kaksi tuntia? Kyse on tilanteesta jossa joku toteaa esimerkiksi puolisonsa sairastuneen vakavasti ja joku muu pian toteaa siihen, että puhutaan mieluummin iloisemmista asioista. Ei ole normaalia käytöstä.
Joku voi hyvinkin loukkaantua puheenaiheen vaihtamisesta, vaikka juuri oltaisiin puhuttu siitä sinun vaikeasta asiasta tosi pitkään. Siinä voi jäädä mielikuva, että on juuri kertonut jonkin vaikean asian ja seuraavalla kommentilla pyritään vaihtamaan puheenaihe, vaikka todellisuudessa olisi tullut pahoittelut ja asiasta olisi juteltukin jo hyvän aikaa.
Jos tilanne alkaa kuormittaa liikaa, mikä silloin estää hetkeksi poistumasta paikalta esimerkiksi vessakäyntiin vedoten? Saa vähän happea ja myöhemmin voi yrittää uudelleen keskustelua toisesta aiheesta?
Jos jollain on vaikea olo, ei se poistu sillä että yrittää kuorruttaa hankalan asian glitterillä toteamalla pian ihmisen olevan kokemuksistaan oppineena entistä vahvempi tms.
Ööö. Poistu hetkeksi vessaan, että jaksat taas kuulla tuntien pituista vuodatusta? Itselläkin on ollut kriisejä ja tiedän, että niissä tilanteissa puhumisen tarve on aivan loputon, eikä useinkaan apua haeta, vaikka se olisi jo ihan paikallaan.
Miksi tämä kriisejä kokeva on automaattisesti aina se hyvä osapuoli, eikä esim. se hänen läheisensä, joka yrittää auttaa, mutta samalla yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan? Tulee mieleeni nuoruuden ex-ystäväni, joka oli aika hankala ihminen ja riitautui aina kaikkien kanssa ja vuodatti sitten ihmissuhdepettymyksiään minulle.
Yritän vain sanoa, että vika siinä, ettei vuorovaikutus onnistu, voi olla ihan kummassa vain tai sitten molemmissa.
Minäkin nuorempana tunsin velvollisuutta kuunnella ystävien vuodatuksia. Nyt vanhempaa en enää jaksa, ihan tarpeeksi omassa elämässä vastoinkäymisiä. Käytän mieluummin voimavarani omaksi ja läheisteni hyödykseni.
On parempi kaikkia kohtaan ottaa etäisyyttä elleivät voimat riitä kohtaamisiin. Pahinta olisi vaatia kriisissä olevaa esittämään voivansa paremmin kuin mikä tilanne todellisuudessa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sanoin töissä, että isäni kuoli niin työkaveri vastasi, että kuuluu elämään. Itsellä hänellä on oma isä elossa.
Menetin isäni teininä asuessani yksin, hän oli noin 40 v.. Kun ex kaverini oli aikuinen, naimisissa ja lapset, hänen isäsä kuoli noin 70 v. iässä. Kaverini sanoi, että nyt hän tietää niltä minusta silloin teininä on tuntunut kun isäni kuoli. Ei, ei hän tiedä. Hänellä oli lapset ja aviomies lähellä ja tukena ja hän oli aikuinen, ei teini. En kuitenkaan sanonut hänelle mitään. Emme olleet niin läheisiä.
Ehkä hän ilmaisi asian kömpelösti. Kokemus ei varmasti ole sama, mutta olette molemmat kokeneet menetyksen. Niitä ei voi vertailla.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisesti kyvyttömät ihmiset osaavat käyttäytyä todella rasittavasti.
Voisi sitä ainakin yrittää teeskennellä hyvien käytöstapojen takia. Tarkoittaa sitä, että hyvät käytöstavat helpottavat ja keventävät elämää, kaikilla on helpompi ja viihtyisämpi olla.
Olen joutunut teinistä lähtien vetämään ylleni sosiaalisen kulissin ja toivon, että muutkin tekisivät niin, jos ovat ihmisten kanssa tekemisissä. Se oli pakko vetää jo lapsuudessa vanhempien työn vuoksi. On vaikeaa olla ekstrovertti jos luonne on tod. introvertti.
Minusta jokaisen aikuisen velvollisuus on käyttäytyä hyvin.
Ja jos sosiaalisia taitoja ei halua tai viitsi opetella, niin sitten hyväksyy sen, että oma käytös voi aiheuttaa negatiivisia tunteita ja reaktioita muissa ihmisissä. Että ei sitten valita ja surkuttele sitä, että "miksi ihmiset eivät pidä minusta" tai "miksi aina kaikki suuttuvat minulle".
Sen sijaan introvertin ei tarvitse mielestäni feikata ekstroverttia ollakseen sosiaalisesti taitava. Monilla introverteilla on hyvät sosiaaliset taidot ja käytöskoodisto hallussa. Osaavat kuunnella toisia ja reagoida asianmukaisesti toisten kertomisiin. Toisaalta jotkut hyvin ekstrovertit ihmiset eivät ymmärrä sitä, että jatkuva äänessä oleminen ja rajattomuus eivät ole sosiaalista taitavuutta. Tilannetaju on yksi sosiaalisten taitojen osa-alue ja sitä voisi käyttää nykyistä reilumminkin.
Te vaikeista asioista jankkaajat olette tässä se ongelma. Te haluatte käyttää tuttavianne ilmaisina terapeutteina. Säästäkää meidät ongelmiltanne ja maksakaa terapiastanne ammattilaiselle. Niin me normaalit ihmiset teemme.
Vierailija kirjoitti:
Te vaikeista asioista jankkaajat olette tässä se ongelma. Te haluatte käyttää tuttavianne ilmaisina terapeutteina. Säästäkää meidät ongelmiltanne ja maksakaa terapiastanne ammattilaiselle. Niin me normaalit ihmiset teemme.
Ai siis sinulta hajoaa pasmat täysin, jos tuttavasi kertoo sairastuneensa? Hyödyt varmasti keskusteluista ammattilaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.
Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.
Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.
Voi suhtautua myös ratkaisukeskeisesti ilman tunteiden vatvomista.
Ihmisyyteen kuuluvat myös tunteet. Jos ratkaisukeskeisyys olisi sinulle tuttu toimintamalli, tietäisit sen kyllä. T
Vaikeiden tunteiden välttely on täysin eri asia kuin ratkaisukeskeisyys.
Mene terapiaan vuodattamaan niitä vaikeita asioitasi!
On äärettömän itsekästä kuormittaa muita omilla peloillaan ja ongelmillaan. Jos sinulla ei ole perhettä, jolle voit asioita vuodattaa, älä kaada niitä työkaverin tai naapurin niskaan, kiitos.
Tunneihmiset ovat rasittavaa ja itsekästä porukkaa. Pahinta on se, että he yleensä vieläpä kuvittelevat olevansa empaattisia, syvällisiä ja sosiaalisesti taitavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.
Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.
Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.
Voi suhtautua myös ratkaisukeskeisesti ilman tunteiden vatvomista.
Ihmisyyteen kuuluvat myös tunteet. Jos ratkaisukeskeisyys olisi sinulle tuttu toimintamalli, tietäisit sen kyllä. T
Vaikeiden tunteiden välttely on täysin eri asia kuin ratkaisukeskeisyys.Mene terapiaan vuodattamaan niitä vaikeita asioitasi!
On äärettömän itsekästä kuormittaa muita omilla peloillaan ja ongelmillaan. Jos sinulla ei ole perhettä, jolle voit asioita vuodattaa, älä kaada niitä työkaverin tai naapurin niskaan, kiitos.
Tunneihmiset ovat rasittavaa ja itsekästä porukkaa. Pahinta on se, että he yleensä vieläpä kuvittelevat olevansa empaattisia, syvällisiä ja sosiaalisesti taitavia.
Sinun ei ole mikään pakko poiketa kahvihuoneeseen, jos vuorovaikutus toisten kanssa kuormittaa noin pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tykkäävät kuunnella vain juoruja, loputtomasti. Eli toisen ongelmasta poimitaan vain se juoruttava osuus ja tärkeimmät tiedot ja loppu lässytys tylsistyttää.
Vastenmielistä.
Se että vertaa omiin kokemuksiin ei tarkoita välttämättä itsekkyyttä vaikka sitä aina täällä toitotetaan. Voin verrata omiin kokemuksiin siksi että haen sen tunnetilan mikä on ollut itselläni vastaavan tyylisissä tilanteissa. Omiin tuntemuksiin perusten pystyn samaistumaan toisen tunteisiin esim. suru. Lisäksi omiin kokemuksiin vertaamalla voin mahdollisesti tarjota tukea siitä miten tilanteesta saattaisi päästä ulos. Jos toinen ei löydä ratkaisukeinoa tai osaa niitä etsiä niin voi sanoa vaikkapa että ota yhteys "talous- ja velkaneuvontaan" jos kyse on esim. raha-ongelmista tai vastaavasta eikä toinen näe ulospääsyä tilanteesta.
Mielestäni yksipuoleinen tilittäminen on toisen hyväksikäyttöä ja sitten kritisoidaan sitä jollei kommentoi mitään toisen tilitykseen. Omiin kokemuksiin vertaaminen tarkoittaa empatian ja ymmärryksen tuntemista. "Minunkin äitini on kuollut; voin kuvitella joltain osin miltä sinusta tuntuu". Empatia ja ymmärrys esim. toisen surun tunteeseen.
Mitä pahaa tuollaisessa on?
Vierailija kirjoitti:
Se että vertaa omiin kokemuksiin ei tarkoita välttämättä itsekkyyttä vaikka sitä aina täällä toitotetaan. Voin verrata omiin kokemuksiin siksi että haen sen tunnetilan mikä on ollut itselläni vastaavan tyylisissä tilanteissa. Omiin tuntemuksiin perusten pystyn samaistumaan toisen tunteisiin esim. suru. Lisäksi omiin kokemuksiin vertaamalla voin mahdollisesti tarjota tukea siitä miten tilanteesta saattaisi päästä ulos. Jos toinen ei löydä ratkaisukeinoa tai osaa niitä etsiä niin voi sanoa vaikkapa että ota yhteys "talous- ja velkaneuvontaan" jos kyse on esim. raha-ongelmista tai vastaavasta eikä toinen näe ulospääsyä tilanteesta.
Mielestäni yksipuoleinen tilittäminen on toisen hyväksikäyttöä ja sitten kritisoidaan sitä jollei kommentoi mitään toisen tilitykseen. Omiin kokemuksiin vertaaminen tarkoittaa empatian ja ymmärryksen tuntemista. "Minunkin äitini on kuollut; voin kuvitella joltain osin miltä sinusta tuntuu". Empatia ja ymmärrys esim. toisen surun tunteeseen.
Mitä pahaa tuollaisessa on?
Onko yksipuolinen tilittäminen toisen hyväksikäyttöä? Kriisin käsitellyt ihminen muistaa vaikeat tunteet. Kriisissä parhaille oleva ei kuitenkaan välttämättä oman kipunsa päälle enää vain jaksa kuulla toisen vaikeuksista.
Kriiseissä on erilaisia vaiheita ja niissä voimavarat voivat vaihdella. Saattohoidossa olevalle läheistä harmittavat nettipankin ongelmat eivät vain välttämättä enää kaiken keskellä silloin tunnu niin olennaisilta, vaikka toisen huoli olisikin aito.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vertaa omiin kokemuksiin ei tarkoita välttämättä itsekkyyttä vaikka sitä aina täällä toitotetaan. Voin verrata omiin kokemuksiin siksi että haen sen tunnetilan mikä on ollut itselläni vastaavan tyylisissä tilanteissa. Omiin tuntemuksiin perusten pystyn samaistumaan toisen tunteisiin esim. suru. Lisäksi omiin kokemuksiin vertaamalla voin mahdollisesti tarjota tukea siitä miten tilanteesta saattaisi päästä ulos. Jos toinen ei löydä ratkaisukeinoa tai osaa niitä etsiä niin voi sanoa vaikkapa että ota yhteys "talous- ja velkaneuvontaan" jos kyse on esim. raha-ongelmista tai vastaavasta eikä toinen näe ulospääsyä tilanteesta.
Mielestäni yksipuoleinen tilittäminen on toisen hyväksikäyttöä ja sitten kritisoidaan sitä jollei kommentoi mitään toisen tilitykseen. Omiin kokemuksiin vertaaminen tarkoittaa empatian ja ymmärryksen tuntemista. "Minunkin äitini on kuollut; voin kuvitella joltain osin miltä sinusta tuntuu". Empatia ja ymmärrys esim. toisen surun tunteeseen.
Mitä pahaa tuollaisessa on?
Onko yksipuolinen tilittäminen toisen hyväksikäyttöä? Kriisin käsitellyt ihminen muistaa vaikeat tunteet. Kriisissä parhaille oleva ei kuitenkaan välttämättä oman kipunsa päälle enää vain jaksa kuulla toisen vaikeuksista.
Kriiseissä on erilaisia vaiheita ja niissä voimavarat voivat vaihdella. Saattohoidossa olevalle läheistä harmittavat nettipankin ongelmat eivät vain välttämättä enää kaiken keskellä silloin tunnu niin olennaisilta, vaikka toisen huoli olisikin aito.
On hetkiä, jolloin vuorovaikutus jonkun toisen kanssa ei anna kovin paljon. Hyvässä ihmissuhteessa molemmat kuitenkin puolin ja toisin sietävät siti, ettei toimen ole aina parhaimmillaan. Yhdessä olemme toivottavasti enemmän kuin yksin.
Vierailija kirjoitti:
En käytä noita sanoja, mutta yritän kyllä muuttaa keskustelun aihetta, mikäli huomaan juuri jutelleeni 2 tuntia kaverini vaikeuksista. Ei sitä nyt terapeutiksi pidä ryhtyä, eikä minulla siihen ole koulutustakaan.
Ammattilaisia on, jos jokin ahdistava asia täysin valtaa mielen.
Juuri näin. On ihmisiä, jotka puhuvat aina ja jatkuvasti vain oman elämän vaikeuksista. Toisen keskusteluosapuolen tehtävänä on olla kuuntelija ja lohduttaja. Tuki ja olkapää. Kaikkea tarkastellaan negatiivisuuden kautta.
Tästä hyvä esimerkki Autobonus-dokkarista, kun joku alkaa selittää tälle verkostomarkkinointipariskunnalle (joka haaveilee miljoonien kuukausituloista), kuinka pyramidin huipulla oleva saa valtaosan rahasta ja muu alalinja työskentelee talkoomiehinä. Pariskunta itse on selvästi kiusaantunut, vaikka mies ihan rauhallisesti asiaa selittää, ja pariskunnan rouva toteaakin että "noniin unohtakkaa jo!". Ikävä, epämiellyttävä, kiusallinen aihe ja tilanne josta halutaan äkkiä ulos.