Mistä tunnistaa sosiaalisesti kyvyttömän ihmisen? Tästä fraasista: "Puhutaanpa iloisemmista asioista!"

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.

Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.

Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.

Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.

Äitini oli narsisti ja teki tuota yhtenään😅

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta.

Todellisesta elämästä tilanne jossa olimme kauniina kesäpäivänä veneretkellä merellä. Yksi porukasta pelkäsi olla merellä, hukkumista, niin hän vatvoi asiaa suurella draamalla ensimmäisen tunnin. Uimataitoinen ja hyväkuntoinen, joten jos vene olisi keikahtanut olisimme selvinneet. Niinpä hän keräsi lähelleen muut melkein merikammoiset. Me loput porukasta, jotka nautimme retkestä ja kauniista maisemista, jouduimme kuuntelemaan uikutusta ainakin pari tuntia. 

Halusimme ymmärtää merikammoista työkaveriamme, mutta lopulta yksi meistä kehoitti puhumaan jo iloisemmista aiheista. Merikammoinen loukkaantui, sillä hän koki kuitenkin tarvetta olla samaa porukkaa ja kuitenkin asetti meille muille ison haasteen kestää hänen käytöstään,

Miksi lähditte vesille tuollaisella kokoonpanolla? Tuliko tilanne yllätyksenä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En käytä noita sanoja, mutta yritän kyllä muuttaa keskustelun aihetta, mikäli huomaan juuri jutelleeni 2 tuntia kaverini vaikeuksista. Ei sitä nyt terapeutiksi pidä ryhtyä, eikä minulla siihen ole koulutustakaan.

Ammattilaisia on, jos jokin ahdistava asia täysin valtaa mielen.

Mistä keksit tuon kaksi tuntia? Kyse on tilanteesta jossa joku toteaa esimerkiksi puolisonsa sairastuneen vakavasti ja joku muu pian toteaa siihen, että puhutaan mieluummin iloisemmista asioista. Ei ole normaalia käytöstä.

Joku voi hyvinkin loukkaantua puheenaiheen vaihtamisesta, vaikka juuri oltaisiin puhuttu siitä sinun vaikeasta asiasta tosi pitkään. Siinä voi jäädä mielikuva, että on juuri kertonut jonkin vaikean asian ja seuraavalla kommentilla pyritään vaihtamaan puheenaihe, vaikka todellisuudessa olisi tullut pahoittelut ja asiasta olisi juteltukin jo hyvän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.

Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.

Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.

Voi suhtautua myös ratkaisukeskeisesti ilman tunteiden vatvomista.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sanoin töissä, että isäni kuoli niin työkaveri vastasi, että kuuluu elämään. Itsellä hänellä on oma isä elossa.

Inhottavaa käytöstä. Tuollainen on niin hämmentävää, että kuulija jää yllättyneenä yleensä täysin sanattomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.

Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.

Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.

Voi suhtautua myös ratkaisukeskeisesti ilman tunteiden vatvomista.

Ihmisyyteen kuuluvat myös tunteet. Jos ratkaisukeskeisyys olisi sinulle tuttu toimintamalli, tietäisit sen kyllä. T

Vaikeiden tunteiden välttely on täysin eri asia kuin ratkaisukeskeisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan törmännyt moiseen 😄

Anoppini on juuri tuollainen, ollut aina. Viihdytystakuu 100%. Kaikilla tutuillakin menee aina hienosti. Läheisilleen rasittava, ja mistään ei voi puhua, koska hän ei halua. Kukin tyylillään.

Ex-anoppini samoin.

Sosiaalisesti kyvyttömät ihmiset osaavat käyttäytyä todella rasittavasti.

Voisi sitä ainakin yrittää teeskennellä hyvien käytöstapojen takia. Tarkoittaa sitä, että hyvät käytöstavat helpottavat ja keventävät elämää, kaikilla on helpompi ja viihtyisämpi olla.

Olen joutunut teinistä lähtien vetämään ylleni sosiaalisen kulissin ja toivon, että muutkin tekisivät niin, jos ovat ihmisten kanssa tekemisissä. Se oli pakko vetää jo lapsuudessa vanhempien työn vuoksi. On vaikeaa olla ekstrovertti jos luonne on tod. introvertti.

Minusta jokaisen aikuisen velvollisuus on käyttäytyä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.

Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.

Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta.

Todellisesta elämästä tilanne jossa olimme kauniina kesäpäivänä veneretkellä merellä. Yksi porukasta pelkäsi olla merellä, hukkumista, niin hän vatvoi asiaa suurella draamalla ensimmäisen tunnin. Uimataitoinen ja hyväkuntoinen, joten jos vene olisi keikahtanut olisimme selvinneet. Niinpä hän keräsi lähelleen muut melkein merikammoiset. Me loput porukasta, jotka nautimme retkestä ja kauniista maisemista, jouduimme kuuntelemaan uikutusta ainakin pari tuntia. 

Halusimme ymmärtää merikammoista työkaveriamme, mutta lopulta yksi meistä kehoitti puhumaan jo iloisemmista aiheista. Merikammoinen loukkaantui, sillä hän koki kuitenkin tarvetta olla samaa porukkaa ja kuitenkin asetti meille muille ison haasteen kestää hänen käytöstään,

Tämän foobikon olisi pitänyt itse ymmärtää jäädä retkeltä pois ennen siitä sopimista. Ja vielä aikuinen ihminen? Halu olla mukana on ymmärrettävää, mutta ei sillä seuraksella, että terrorisoi muita hallitsemattomalla pelollaan tai vaikka vain huomionkipeydellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En käytä noita sanoja, mutta yritän kyllä muuttaa keskustelun aihetta, mikäli huomaan juuri jutelleeni 2 tuntia kaverini vaikeuksista. Ei sitä nyt terapeutiksi pidä ryhtyä, eikä minulla siihen ole koulutustakaan.

Ammattilaisia on, jos jokin ahdistava asia täysin valtaa mielen.

Mistä keksit tuon kaksi tuntia? Kyse on tilanteesta jossa joku toteaa esimerkiksi puolisonsa sairastuneen vakavasti ja joku muu pian toteaa siihen, että puhutaan mieluummin iloisemmista asioista. Ei ole normaalia käytöstä.

Joku voi hyvinkin loukkaantua puheenaiheen vaihtamisesta, vaikka juuri oltaisiin puhuttu siitä sinun vaikeasta asiasta tosi pitkään. Siinä voi jäädä mielikuva, että on juuri kertonut jonkin vaikean asian ja seuraavalla kommentilla pyritään vaihtamaan puheenaihe, vaikka todellisuudessa olisi tullut pahoittelut ja asiasta olisi juteltukin jo hyvän aikaa.

Jos tilanne alkaa kuormittaa liikaa, mikä silloin estää hetkeksi poistumasta paikalta esimerkiksi vessakäyntiin vedoten? Saa vähän happea ja myöhemmin voi yrittää uudelleen keskustelua toisesta aiheesta?

Jos jollain on vaikea olo, ei se poistu sillä että yrittää kuorruttaa hankalan asian glitterillä toteamalla pian ihmisen olevan kokemuksistaan oppineena entistä vahvempi tms.

Kaveri on just semmoinen. Jos kerron vaikka jostain vaikeasta asiasta esim siskon kuolemasta niin sanoo "ei puhuta nyt siitä" tai vaihtaa puheenaihetta "mitähän sittaris on tänään tarjouksessa".

Voidaan istua iltaa, juoda viiniä ja katsoa vain elämää, mutta aika pinnalliseksi jää kanssakäyminen. Välillä koen sen harmilliseksi ettei sieltä saa mitään tukea tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta.

Todellisesta elämästä tilanne jossa olimme kauniina kesäpäivänä veneretkellä merellä. Yksi porukasta pelkäsi olla merellä, hukkumista, niin hän vatvoi asiaa suurella draamalla ensimmäisen tunnin. Uimataitoinen ja hyväkuntoinen, joten jos vene olisi keikahtanut olisimme selvinneet. Niinpä hän keräsi lähelleen muut melkein merikammoiset. Me loput porukasta, jotka nautimme retkestä ja kauniista maisemista, jouduimme kuuntelemaan uikutusta ainakin pari tuntia. 

Halusimme ymmärtää merikammoista työkaveriamme, mutta lopulta yksi meistä kehoitti puhumaan jo iloisemmista aiheista. Merikammoinen loukkaantui, sillä hän koki kuitenkin tarvetta olla samaa porukkaa ja kuitenkin asetti meille muille ison haasteen kestää hänen käytöstään,

Tämän foobikon olisi pitänyt itse ymmärtää jäädä retkeltä pois ennen siitä sopimista. Ja vielä aikuinen ihminen? Halu olla mukana on ymmärrettävää, mutta ei sillä seuraksella, että terrorisoi muita hallitsemattomalla pelollaan tai vaikka vain huomionkipeydellään.

Kirjoittaja ei ole avannut sitä miksi retkellä oli tällainen henkilö mukana. Tuliko retki hänelle yllätyksenä? Kysyttiinkö haluavatko kaikki tuollaiselle retkelle? Vaikea kuvitella, että pelosta kärsivä itse ilmoittautuisi kahdeksi tunniksi tuollaiseen ohjelmaan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri on just semmoinen. Jos kerron vaikka jostain vaikeasta asiasta esim siskon kuolemasta niin sanoo "ei puhuta nyt siitä" tai vaihtaa puheenaihetta "mitähän sittaris on tänään tarjouksessa".

Voidaan istua iltaa, juoda viiniä ja katsoa vain elämää, mutta aika pinnalliseksi jää kanssakäyminen. Välillä koen sen harmilliseksi ettei sieltä saa mitään tukea tms.

Yleensä tuollaiset ihmissuhteet jossain vaiheessa päättyvät. On todella vaikeaa olla henkisesti täysin yksin toisten seurassa. Se on monesti jopa vaikeampaa kuin olla kokonaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan törmännyt moiseen 😄

Itse olen tässä muodossa. Eli kerron jonkun ongelman ja vastauksena on *hyvä kysymys*. Ja asia käsitelty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.

Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.

Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.

Voi suhtautua myös ratkaisukeskeisesti ilman tunteiden vatvomista.

Ihmisyyteen kuuluvat myös tunteet. Jos ratkaisukeskeisyys olisi sinulle tuttu toimintamalli, tietäisit sen kyllä. T

Vaikeiden tunteiden välttely on täysin eri asia kuin ratkaisukeskeisyys.

Ei se ole tunteiden välttelyä vaan sitä, että ei anna niille ylisuurta painoarvoa. Tyyliin nyt tuntuu tältä, mutta se on vain tunne ja mennään asiassa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä yltiöpositiiviset? Sanovat kaikkeen, että kyllä se siitä, vaikka tilanne olisi paha.

Yleensähän juuri nämä pärjäävät elämässä parhaiten asenteensa vuoksi. Eivät lannistu vastoinkäymisistä.

Eivät yleensä suhtaudu omiin vaikeuksiinsa yhtä kepeästi kuin toisten ongelmiin. Ongelmien ratkaiseminen vaatii yleensä sitä, että kykenee käsittelemään myös niihin liittyviä vaikeita tunteita.

Voi suhtautua myös ratkaisukeskeisesti ilman tunteiden vatvomista.

Ihmisyyteen kuuluvat myös tunteet. Jos ratkaisukeskeisyys olisi sinulle tuttu toimintamalli, tietäisit sen kyllä. T

Vaikeiden tunteiden välttely on täysin eri asia kuin ratkaisukeskeisyys.

Ei se ole tunteiden välttelyä vaan sitä, että ei anna niille ylisuurta painoarvoa. Tyyliin nyt tuntuu tältä, mutta se on vain tunne ja mennään asiassa eteenpäin.

No on se siinä vaiheessa tunteiden välttelyä, jos menee ilmoittamaan surevalle puhtaasti oman ahdistuksensa takia että tämän olisi jo vuodessa pitänyt päästä paremmin yli lapsensa kuolemasta. Tuollaisella käytöksellä kävellään täysin surevan tunteiden yli ja ihan vain siitä itsekkäästä, jottei enää jatkossa joutuisi kuulemaan ikävältä tuntuvasta aiheesta.

Äitini totesi 'minä haluan puhua vain iloisista asioista', kun taistelin pahan synnytyksen jälkeisen masennuksen kourissa. Suurin huoli hänen kohdallaan oli se, että sukulaiset saisivat tietää tilanteestani....