Miten estää vierailut synnytyssairaalassa?

Ottaa päähän, kun on jokaisen kolmen lapsen kanssa saanut olla monta viikkoa teho-osastolla. Siltikin jokainen lapseni on nyt terve. Keskityhän nyt odottaja oleelliseen eli lapsesi tulemiseen ja jätä tuollaiset ajatukset pois mielestäsi. Jokainen lapsi on niin suuri ihme, että anna sukulaistesikin osallistua nauttimaan maailman ihanimmasta ihmeestä. Tuo on toiseksi pienin asia (meikkauksen jälkeen), mitä tarvitsee miettiä lapsen syntymän yhteydessä.

suoraan, että kerrot sitten, kun saa tulla. Sairaalassa et monta päivää edes ole, korkeintaan 3, jos kaikki on hyvin.

Mua ei haittaa, jos joku piipahtaa kotona vauvaa katsomassa, mutta se on ärsyttävää, kun jotkut ei osaa lähteä pois!!! Tyyliin vauva on vähän yli viikon ja miehen veli tyttöystävineen istuu sunnuntai-iltana 4 tuntia sohvalla, meidän keskimmäinen huutaa väsymystään ja pesen sen hampaita kahdeksan jälkeen illalla... Aargh.

osastolle pääsy vain isälle ja sisaruksille ja ne jotka haluavat tavata sukulaisia ja ystäviä voivat tehdä sen osaston ulkopuolella.

Ymmärrän täysin ap:n ajatukset. Olen kyllä sukurakas, eikä meillä ole kenenkään kanssa riitaa, MUTTA rajansa kyllä kaikella! Synnytin pari vuotta sitten, enkä osannut pitää puoliani vierailujen suhteen. Kaiken maailman serkut lapsilaumoineen ja nuhasine nenineen ryntäsivät sairaalaan tai viimeistään parin päivän päästä kotiin. Sairastelimme kaikki flunssaa siinä sitten. Toivoin kohteliaasti, että sairaalaan ei tultaisi nuhaisena ja isolla porukalla kerrallaan ja kotiin ei heti tultaisi kylään. Kuuroille korville kaikuivat toivomukset! Olivat kuulemma muuten yrittäneet synnytyssaliinkin soitella!! Onneksi älysin kieltää puheluiden yhdistämisen synnyttämään mennessäni.

Tänä vuonna meille syntyi nuorimmainen ja vahingosta viisastuneena kielsin vierailut suoraan! Soittelin sitten itse ja kutsuin kylään ja jaksoinkin jo ihan parin päivän päästä vastaanottaa vieraita. Isovanhemmat toki saivat luvan vierailla jo sairaalassa. Että kaikki eivät todellakaan ymmärrä hyviä käytöstapoja tai osaa ottaa huomioon toista ihmistä!

kun vierailuaika on tunnin verran ja vieraat otetaan vastaan yhteisissä tiloissa, ei potilashuoneissa. Sen ajan kyllä jaksan seurustella. Parin päivän aikana ehtivät piipahtaa juuri isovanhemmat ja kummit, hyvä jos hekään.

Olen tyytyväinen, että keskustelua uli tästä aiheesta. Jospa joku ymmärtäisi miksi heidän ystävänsä on halunnut rauhaa synnytettyään, eikä suuttuisi siitä.



Tunnen sukuni. He eivät tottele vierailuaikoja eivätkä osaa vain piipahtaa.



Mistään näpäyttämisestä tai kostosta ei ole kyse. Ehkäpä nyt on selkeä hetki kertoa, että olen itsenäistymässä 30 vuoden jälkeen, minä en tee kaikkea vain heidän ailahdustensa mukaan. Aivan, kaikilla ei ole kokemusta rasittavista tuttavuuksista, joten silloin taitaa olla hankala kommentoida, vai mitä?



Minustakin nykyaikana itsekkyys on juuri tuota, että MINÄMINÄMINÄ haluan nähdä vauvan heti kun minulle sopii tai sitten suutun vanhemmille.



Mitä jos sitä ei halua kaikille toitottaa, että itsellä tai vauvalla on ollut ongelmia ja TARVITSEE sitä rauhaa? Ongelmia tai ei, silti VIIKKO ei ole minusta paljoa pyydetty omaa rauhaa. Ei se lapsen tulevan sukusiteen rakentaminen viikon vuoksi katkea. Ainakin vauva on ehtinyt tutustua ihmeelliseen maailmaan ja oppinut kenties ruokailemaan ja nauttimaan rauhallisesta äidistään.



Hyvää talvea kaikille, antakaa erilaisille ihmisille tilaa.

Vierailija:

Jos sitten itse nauttii muiden seurasta ja vieraat ovat tervetulleita, niin mikäs siinä kestitellessä. Jos kuitenkin perhe on toivonut saada olla rauhassa, niin kyllä sitä toivetta on noudatteva. Sen verran voi aikuiselta ihmiseltä edellyttää, että tämä ymmärtää tilanteen ja asettaa vastasyntyneen ja hänen perheensä tarpeet omien halujensa edelle.

itselleni rauhallinen lapsivuodeaika (=ekat pari viikkoa) oli tärkeä siksi, että syntymähän on vauvalle suuri shokki, ja kestää pari viikkoa ennen kuin lapsi edes tajuaa joutuneensa kohdun ulkopuolelle ja alkaa orientoitumaan uuteen maailmaansa. Tästä syystä tuntui vain kohtuulliselta rauhoittaa tämä aika vauvalle, niin kohtuuttomalta kuin se nyt sitten lähes kaikkien (?) mielestä kuullostaakin!

Kotona taas iski kauhea synnytyksen jälkeinen masennus ja olisin todella toivonut seuraa kenestä tahansa (mies ei heti pystynyt pitämään isyyslomaa). Olinkin onnellinen niistä päivistä kun joku sukulainen/ystävä tuli käymään.

Ja kotiin kutsumme sitten, kun jaksamme. Kaikki ovat kunnioittaneet pyyntöämme. Kun 80-luvulla odotin esikoista, neuvoi terveydenhoitaja, että ottakaa ovikello pois ovesta ja puhelin irti seinästä, kun kotiudutte. Ainoastaan hänet täytyy päästää kotikäynnille. Ihan noin radikaalisti ei sentään toimittu.

Kun olin sairaalassa esikoista synnyttämässä, minua tulivat katsomaan vain mummit ja papat, sisareni ja hänen poikakaverinsa. Myös isomummi kävi piipahtamassa hyvin pikaisesti. Isä sai sitten olla osastolla meitä katsomassa. Asuimme silloin kotipaikkakunnallani.



Nyt toista odottaessani asun mieheni kotipaikkakunnalla ja vieläpä eri maassa ja täällä on käytäntö vähän toinen. Kaikki saavat tulla vauvaa ja äitiä katsomaan sairaalaan. Ja kaikilla tarkoitan ihan kaikkia; tiedän, että meitä tulee katsomaan miehen kaikki tädit (4kpl), serkut ja serkkuje lapset (en edes tiedä montako niitä on) ja tottakai vanhemmat. Tuoreet isovanhemmat saavat toki piipahtaa, tottakai, kunhan eivät asumaan jää.



Mikä vaivaa minua tosi paljon, on se, että minulle melkein tuntemattomat ihmiset näkevät minut niin " haavoittuvaisena" ja herkässä tilassa, verta ja maitoa vuotavana. En halua, että minua puolitutut näkevät sellaisessa tilassa... Haluan rauhassa opetella taas imettämistä, levätä kun se on mahdollista ja ihmetellä uutta päivänsädettämme. Täällä ei ole olemassakaan käsitettä SUKU, on vain yhtä suurta perhettä. Minua oikeasti stressaa se, että sairaalassa tulee ramppaamaan ihmisiä ja paljon. Yritin vähän jo miehelleni sanoa, ettei sinne ihan kaikki tulisi... Mutta saapas nähdä.



Omasta pesueesta kaikki ovat vähintään 2000km:n päässä. :(

Minä uskon että vauva on rakas ja tärkeä ja toivottu myös sukulaisten osalta, miksi ihmeessä he eivät saisi tavata uutta sukulaistaan??



Minusta on ihanaa, että on paljon ihmisiä jotka välittävät meistä niin paljon että tahtovat tulla katsomaan meitä (+ tuomaan rotinoita) silloinkin kun vointimme on ehkä tavallista heikompi.



Mitä haittaa siitä on, jos sukulaisetkin näkevät vauvan? Tietenkään kenenkään ei tarvi tavata toisia jos ei tahdo, mutta miksi ihmeessä tämä tilanne tulee juuri silloin, kun teidän perheessänne on suuri iloinen perhetapahtuma? Aiotteko pistää välit kokonaan poikki, vai onko tämä vain tilapäistä? Miten tulevaisuudessa, saako teitä tavata vain teidän määräminänne aikoina?



Jotenkin tuntuu, että nämä kieltäjät ovat sitten niitä, jotka muutaman vuoden päästä itkevät kun ei ole turvaverkkoa ja lapsi ei pääse koskaan mihinkään yökylään...

Jospa ap:n sukulaiset ovat oikeasti todella rasittavia? Emme voi tietää, ap taas tietää, ja varmasti hänellä on toiminnalleen hyvät syyt. Toisaalta koskaan ei etukäteen voi tietää, miten synnytys menee ja miten vastasyntynyt voi. Saattaa olla, että joutuu tarkkailuun, jolloin vain äiti ja isä pääsevät katsomaan vauvaa. Tai sitten synnyttänyt äiti on sellaisessa hormonaalisessa tilassa, että yllättäen kaipaakin seuraa tutuista sukulaisistaan. Ei siis kannata olla liian jyrkkä etukäteen.

Asia meni harvinaisen hyvin perille. Meiltä on sairaalaan pitkä matka (yli 100 km) ja isovanhemmat asuvat sairaalamatkan puolessa välissä. Olemme päättäneet, että kotiinlähtiessä pistäydymme isovanhempien luona kahveilla ja sen jälkeen olemme oman perheen kesken kotona ainakin viikon. Isovanhempien oli tätä vaikea ymmärtää koska ovat pahemman luokan hössöjä. Olemme sanoneet, että ovi on lukossa ja verhot kiinni, soitammekun jaksamme ottaa vieraita vastaan.



Jos olen jonkun mielestä itsekäs paska, niin sitten olen. MIelestäni perheeseemme kuuluvat minä, mieheni ja vauva. Oman perheen kesken haluamme arkea opetella.

koko porukka ei tule heti sairaalaan tai kotiin kun on kotiuduttu. Vaan vaikka vasta viikon kuluttua.



Hiukan eri asia kuin se että ap olisi kieltämässä sukulaisilta vauvan näkemisen kokonaan, eikö?



En ymmärrä millä tavalla se on nimenomaan ap:n kohdalla itsekkyyttä jos ei synnytyksestä väsyneenä ja kipeänä(jep, monet ovat vaikka SINÄ et olisikaan ollut) halua heti seurustella koko suvun kanssa. Eiköhän se ole itsekkyyttä ihan niiden sukulaisten puolelta: koska MINÄ haluan nähdä vauvan NYTHETIPAIKALLA niin MINULLA on siihen oikeus.



Meillä ramppasi koko miehen suku ensin sairaalsaa vaikka oli pyydetty että ei tultaisi sinne, kun olin neljän hengen huoneessa kipeänä hätäsektion jälkeen, silti sinne ängettiin koska HE halusivat nähdä vauvan.



Ensimmäiset pari viikkoa synnytyksestä meillä oli kotonakin koko ajan talo täynnä ihmisiä, mä en saanut imettää rauhassa, en juoda kahvia ilman että piti seurustella sukulaisten kanssa, en saanut pidellä vauvaa ilman että joku yli-innokas täti oli sitä multa koko ajan kärttämässä, enkä päättää mitä syödään koska meille tuotiin talo täyteen rotinoita.



Todella ihanaa syödä ruuaksi jotain saakelin kalakukkoa ja kuunnella savolaismummoja, vahtia lapsen serkkuja ja kuunnella loputtomia litanioita kysymyksiä synnytyksestä ja tissejen mahdollisesta pingottumisesta kun ainoa mitä mä olisin halunnut tehdä oli käydä suihkussa suihkuttelemassa sitä haavaa, nukkua, syödä niitä ruokia mitä olin valmiiksi pakastanut ja tutustua siihen vauvaan.



Sen sijaan istuin kipeän eppari- ja sektiohaavan kanssa kovalla tuolilla vauva ties kenen sylissä juomassa kahvia jonkun lyylin kanssa jonka olen nähnyt viimeksi meidän häissä kun meidän olemassaolo ei ole kiinnostanut tippaakaan ennen häitä.

en nirppanokan kanssa.

MIKSI se on aina äiti/nainen jonka pitää joustaa joka asiassa? Ei koskaan sukulaisten, miehen, kavereiden tai muiden? Entäs jos on väsynyt eikä jaksa? Hammasta purren pitää kahvitella koska ihmiset haluavat tulla kylään? Jestas mtä marttyyreja täällä on...

Vierailija:

Kun synnytin esikoiseni vieraita oli paljon ja ei minua haitannut kun ihmiset tuli katsomaan uutta tulokasta ja onnittelemaan minua. Asiaan kuului tuoda rotinat tullessaan, en niin väsynyt ollut etten olisi jaksanut sitä kahvia keittää.

Nuorempien lasten synnyttyä sama toistui ja ei haitannut silloinkaan vaikka itsellä oli ikää lähes neljäkymmentä.

Sairaalassa kävi mummit ja ukki sekä minun sisarukset. Olin tästä hyvin iloinen. Kyllä meille ystävät ja sukulaiset ilmoittivat tulostaan pääsääntöisesti, ei minua haittaa yllätysvieraatkaan.

Jos en olisi tervetullut jonkun vauvaa katsomaan jättäisin toki perheen rauhaan ja toooooooosi piiiiiiiiiitkäksi ajaksi. En kokisi ystävyyttä moisen nirppanokan kanssa. Jäisi ilman rotinoita äiti ja lapsi lahjoja .

Yleensä teen jotain leivonnaisia sekä ostan lapselle potkupuvun tms. olenpa ostanut joskus jonkun liinavaatesetinkin. Kysyn myös toiveita etukäteen.

jos vielä toinen lapsi minulle suodaan, niin kiellän vierailut kotiin ekojen viikkojen aikana!



Minä en ainakaan esikoisen kanssa olisi jaksanut vieraita. Olin heikossa kunnossa synnytyksen jälkeen, en saanut hormonimyllerryksessä nukuttua ja vauvalla oli koliikki. En todellakaan olisi jaksanut siistiä kotia, laittaa tarjottavaa ja seurustella vieraiden kanssa, mutta sisään ne vaan puskivat. Ja seurustella piti, vaikka maailma sumeni silmissä ja moneen yöhön en ollut nukkunut silmällistäkään.



Kaikkein " paras" tilanne syntyi, kun tulimme muutama päivä kotiutumisen jälkeen illalla kotiin NKL:n päivystyksestä (siellä oli vietetty koko päivä), olin saanut tulehduksen empparihaavaan. Olin niin kipeä, että itku tuli. Kotiin saavuttuamme parkkipaikalla odotteli mieheni kaveri, hän halusi tulla meille pelaamaan tietokonepelejä mieheni kanssa. Meillä oli siihen aikaan kaksio ja tietokone oli makuuhuoneessa. Siinä sitten makasin sängyllä itkuisena ja väsyneenä, verta ja mätää vuotavana, lapsi rinnalla, kun pojat pelailivat. Kun vieras sitten jossain vaiheessa älysi lähteä ja häipyi, sain raivarin miehelleni, sanoin että anna olla viiminen kerta kun tänne tunkee joku. Mies ei kuulemma ollut kehdannut kieltää. Sen verran tuosta viistastuin, että minä kehtaan kieltää ja näin pitää kaikkien saada tehdä, jos itsestä siltä tuntuu!



Jos sitten itse nauttii muiden seurasta ja vieraat ovat tervetulleita, niin mikäs siinä kestitellessä. Jos kuitenkin perhe on toivonut saada olla rauhassa, niin kyllä sitä toivetta on noudatteva. Sen verran voi aikuiselta ihmiseltä edellyttää, että tämä ymmärtää tilanteen ja asettaa vastasyntyneen ja hänen perheensä tarpeet omien halujensa edelle.

Mutta kun joukkoon mahtuu aina niitä minä-minä -tyyppejä jotka tulee vierailulle koska haluaa, eivätkä tajua ajan kulua, vaan istutaan siinä jorisemassa niitä näitä tuntitolkulla.



Me ilmoitimme sukulaisille ja ystäville, että sairaalaan ei toivota vieraita vauvan synnyttyä, vaan vauvaa voi tulla ihastelemaan sitten kotiin. Enkä todellakaan alkanut stressaamaan mistään kahvitteluista. Kahvit keitettiin, jos vieraalle maistui, mutta tarjottavat he toivat itse. Muutenkin homma toimi " talo elää tavallaan, vieraat tulee ajallaan" periaatteella, ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Etkö saa sanaa suustasi ja kerro mitä haluat?

Minä luulin ennen esikoisen syntymää, että haluan olla rauhassa ja piste. Mutta kun kotiuduimme ja mieskään ei isyyslomaa pitänyt, tunsinkin itseni yksinäiseksi vauvan kanssa.



MUTTA! Haluaisin vieraita, joista pidän, joiden seurassa tykkään olla, joita ei tarvii passata, jotka tuovat syömisensä tullessaan ja jotka eivät tule moneksi tunniksi istumaan. Tunti on ehdoton maksimi. On parempi olla vauvankin kanssa kahdestaan kuin passata vieraita, jotka tuntuvat vain rasittavilta ja joiden lähtöä toivoo jo sillä hetkellä, kun tulevat. Itse en ikinä menisi tunneiksi istumaan rotinoilla, moukkamaista!