Ero sen vuoksi ettei toinen tahdo lapsia koskaan
Täällä 32v nainen, jonka parisuhde päättyi erilaisten haaveiden vuoksi. Kaipaisin vertaistukea, miten olette selvinneet. Tuntuu että maailma romahtanut ja haluaisi toisen vain takaisin. Mutta kun toinen ei tällä hetkellä voi kuvitella lasta omalle kohdalleen,ei tuntunut järkevältä jatkaa kun itse haaveilee perheestä. Nyt ahdistus,ikävä,pelko siitä löytääkö koskaan hänen vertaista kumppania. Meidän suhde oli hyvä,eikä ero todellakaan olisi ollut vaihtoehto jos asiassa olisi kompromissia tehtävissä. Mutta kun lapsi joko on tai ei ole..Tuntuu hirveältä luopua rakkaasta,kun ei se kuitenkaan takaa sitä että löydän koskaan hänen vertaistaan kumppania ja saisin sen toivotun lapsen ja perheen. Joten jos jollain samanlaista tilannetta,tuki olisi tarpeen.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Luulisin tämän lapsikortin tulleen käsiteltyä heti suhteen alussa, yksi perusta koko suhteen järkevyydelle.
No esimerkiksi minä juuri aiemmassa viestissä kyllä kerroin, että nimenomaan puhuttiin ja käsiteltiin tämä asia heti kättelyssä, ennen kuin alettiin vakavemmin seurustelemaan. Olin 22v, kun mies halusi mennä kihloihin, ja silloin jo pidin hänen kanssaan vakavan keskustelun näistä asioista. Mies kyllä silloin vakuutti ja lupaili vaikka mitä, mutta nyt sitten kun asia olisi pitänyt toteuttaa, niin onkin "muuttanut mielensä". Tai sitten valehteli alusta alkaenkin, ja toivoi että minä vuosien aikana luopuisin omista haluistani ja haaveistani, kun huomaan ettei ne häntä kiinnostakaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisin tämän lapsikortin tulleen käsiteltyä heti suhteen alussa, yksi perusta koko suhteen järkevyydelle.
Nuorena, alle 20-vuotiaina, rakastuneet harvemmin ovat puhuneet seurustelun alussa mitään lapsista.
Mun isä ei olisi erityisesti toivonut lapsia, mutta äidilleni se oli kynnyskysymys suhteen jatkumiselle. Aikuinen mieshän päättää itse omasta puolestaan mihin ryhtyy ja ottaa siitä vastuun ja isäni tahtoi kuitenkin olla äitini kanssa vaikkeivät lapset mikään varsinainen haave hänelle olleet ja ehti yrityksen pitkittyessä jopa välillä toivoa, ettei onnistuisikaan. Nämä ovat niin tapauskohtaisia asioita ja isäni on aivan ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen hyvä isä ja ihminen. Joku lapsellisempi mies taas rupeaisi yrittämään lasta vastentahtoisesti ja laistaisi ikuisesti vastuusta vedoten siihen, että enhän minä sitä edes olisi halunnut, mutta kun pakotettiin... Asenne ratkaisee.
On se kummaa jos se ei tulisi millään esiin, pitääkö lapsista vai ei. Menee samaan kategoriaan ruoka, leffa, vapaa-aika ym. mieltymysten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisin tämän lapsikortin tulleen käsiteltyä heti suhteen alussa, yksi perusta koko suhteen järkevyydelle.
No esimerkiksi minä juuri aiemmassa viestissä kyllä kerroin, että nimenomaan puhuttiin ja käsiteltiin tämä asia heti kättelyssä, ennen kuin alettiin vakavemmin seurustelemaan. Olin 22v, kun mies halusi mennä kihloihin, ja silloin jo pidin hänen kanssaan vakavan keskustelun näistä asioista. Mies kyllä silloin vakuutti ja lupaili vaikka mitä, mutta nyt sitten kun asia olisi pitänyt toteuttaa, niin onkin "muuttanut mielensä". Tai sitten valehteli alusta alkaenkin, ja toivoi että minä vuosien aikana luopuisin omista haluistani ja haaveistani, kun huomaan ettei ne häntä kiinnostakaan...
Sry, en jaksanut lukea koko keskustelua. Kurja tilanne, pahoittelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisin tämän lapsikortin tulleen käsiteltyä heti suhteen alussa, yksi perusta koko suhteen järkevyydelle.
Nuorena, alle 20-vuotiaina, rakastuneet harvemmin ovat puhuneet seurustelun alussa mitään lapsista.
Mun isä ei olisi erityisesti toivonut lapsia, mutta äidilleni se oli kynnyskysymys suhteen jatkumiselle. Aikuinen mieshän päättää itse omasta puolestaan mihin ryhtyy ja ottaa siitä vastuun ja isäni tahtoi kuitenkin olla äitini kanssa vaikkeivät lapset mikään varsinainen haave hänelle olleet ja ehti yrityksen pitkittyessä jopa välillä toivoa, ettei onnistuisikaan. Nämä ovat niin tapauskohtaisia asioita ja isäni on aivan ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen hyvä isä ja ihminen. Joku lapsellisempi mies taas rupeaisi yrittämään lasta vastentahtoisesti ja laistaisi ikuisesti vastuusta vedoten siihen, että enhän minä sitä edes olisi halunnut, mutta kun pakotettiin... Asenne ratkaisee.
On se kummaa jos se ei tulisi millään esiin, pitääkö lapsista vai ei. Menee samaan kategoriaan ruoka, leffa, vapaa-aika ym. mieltymysten kanssa.
No eihän suurin osa itse asiassa ole täysin varma tahtooko omia ja missä vaiheessa tulevaisuutta olisi sopiva aika alkaa yhdessä yrittää. Vaikka pitäisikin lapsista paljonkin, ei välttämättä ole rohkeutta ruveta henkkimaan omaa. Ei ole sitten kyllä ihme jos jollekin tulee ihan yllätyksenä, että kumppani ei sitten haluakaan lapsia jos on mennyt tekemään oletuksia sen perusteella, ettei vihaa lapsia ja on vaikka hyvä kummi...
Vieläkö jostain löytyi naiivi mies joka kuvittelee että naisia kiinnostaisi miehen mielipide. Ei missään muussakaan asiassa mutta varsinkaan lapsiasioissa ei miehellä saa olla omaa mielipidettä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi neuvo ap:lle: Jos nyt et parin-kolmen vuoden sisällä löydä miestä, jonka kanssa perustat perheen, niin hanki lapsi yksin hedelmöityshoidolla. Älä jää odottelemaan liian pitkäksi aikaa. Et ikinä tule katumaan päätöstä hankkia lapsi, mutta sitä kadut, jos jäät odottelemaan jotakin ja aika ajaakin ohi.
Esitän eriävän mielipiteeni; lasten hankkimistakin voi kyllä katua. Mutta ihan varmasti katuu jos jättää hankkimatta, koska silloin voi pitää sen ruusuisen mielikuvan lapsensaamisesta.
Epäsuosittu mielipide: Ihminen, joka katuu omaa lastaan ei ole ihan tasapainoinen ja terve ihminen. Kyseessä on todennäköisesti jotakin muuta mielenterveyden ja tunne-elämän ongelmaa, joka heijastuu lapseen tällaisina ajatuksina. Jos tavallinen, mieleltään terve ja suht tasapainoinen aikuinen hankkiutuu raskaaksi ja päättää pitää lapsen, mutta sitten jälkikäteen alkaa harmitella ja katua lapsensa saamista, ei kaikki ole pääkopassa ihan kohdallaan. Se omaan lapseen syntyvä tunneside on niin voimakas etenkin naisilla, että sitä on vaikea edes yrittää selittää lapsettomalle ihmiselle.
Tilanne on tietenkin eri silloin, jos lapsi on saanut alkunsa traumaattisissa olosuhteissa esim. raiskauksessa tai äiti on itsekin hyvin nuori ja tunne-elämältään kehittymätön, eikä vanhemmille ole ollut tarjolla minkäänlaista tukea lähipiirin tai yhteiskunnan taholta raskauden aikana.
Tämä on erikoinen juttu että miksi ne lapset on joillekin niin älyttömän tärkeää saada tehtyä tälle pallolle? Tiedän erään kaverin joka on hukassa elämänsä kanssa, on alkoholismia, mielenterveysongelmia jne, mutta halusi erota koska halusi niin paljon lapsen.
Olisiko aika miettiä mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi ja mitä kaikkea voitkaan tehdä vapaasti ilman niitä lapsia?
Sanoit että haluat miehen takaisin, koska teillä oli hyvä parisuhde. Miksi heittää hyvä parisuhde hukkaan vain sen lapsen takia, joka saattaa periä sinun addiktiot sekä mielenterveysongelmasi? Luuletko että sen lapsen elämä tulee sen helpommaksi kun aikuistuu?
Monet eivät löydä edes sitä yhtä ihmistä jonka kanssa voisivat kuvitella viettävänsä loppuelämän ja sinulla kävi sen suhteen flaksi, joten sanoisin että mieti asiaa todella tarkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on kaksi eronnutta pariskuntaa, joissa molemmissa miehet olisivat halunneet lapsia ja naiset eivät.
Toinen naisista sai sitten lapsen uuden miehensä kanssa. Ei kait siinä, mielihän voi muuttua.
Mutta niin, lapsiasia on kyllä varmasti sellainen että jos toinen ehdottomasti tahtoo ja toinen ehdottomasti ei, nii n ei siinä ole kuin yksi vaihtoehto - eli erota.
Jotkut kommentit saattavat vähän olla kärkeviä, kun näin itsestäkin velana saattaa äkkiä tuntua että miksi erota hyvästä suhteesta niinkin mitättömästä asiasta kuin lapset. Mutta jos se on tärkeää, niin se on.
Itse siis et eroaisi jos puolisosi vaatisi että joko teette lapset tai eroatte? Suostuisit muuttamaan mielesi ja tekemään lapset?
Vierailija kirjoitti:
Luulisin tämän lapsikortin tulleen käsiteltyä heti suhteen alussa, yksi perusta koko suhteen järkevyydelle.
Uskon, että onkin käsitelty, on se niin suuri asia.
Silti toinen ei ole välttämättä loppuun asti miettinyt asiaa tai suorastaan valehtelee.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on erikoinen juttu että miksi ne lapset on joillekin niin älyttömän tärkeää saada tehtyä tälle pallolle? Tiedän erään kaverin joka on hukassa elämänsä kanssa, on alkoholismia, mielenterveysongelmia jne, mutta halusi erota koska halusi niin paljon lapsen.
Olisiko aika miettiä mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi ja mitä kaikkea voitkaan tehdä vapaasti ilman niitä lapsia?
Sanoit että haluat miehen takaisin, koska teillä oli hyvä parisuhde. Miksi heittää hyvä parisuhde hukkaan vain sen lapsen takia, joka saattaa periä sinun addiktiot sekä mielenterveysongelmasi? Luuletko että sen lapsen elämä tulee sen helpommaksi kun aikuistuu?Monet eivät löydä edes sitä yhtä ihmistä jonka kanssa voisivat kuvitella viettävänsä loppuelämän ja sinulla kävi sen suhteen flaksi, joten sanoisin että mieti asiaa todella tarkkaan.
Mistä tiedät, että olisivat yhdessä loppuelämän?
Kun naisella kello tikittää ohi, mies voi vielä hyvin parikymmentä vuotta tulla isäksi. Miehillä voi alkaa se lapsen haluaminen vaikka 50-vuotiaana ja kun se oma vaimo ei enää siihen kykene, vaimo vaihdetaan nuorempaan.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö jostain löytyi naiivi mies joka kuvittelee että naisia kiinnostaisi miehen mielipide. Ei missään muussakaan asiassa mutta varsinkaan lapsiasioissa ei miehellä saa olla omaa mielipidettä
Täh? Tässähän juuri miehen mielipide ratkaisi, kun ap päätti lähteä etsimään miestä jonka kanssa hänellä on sama mielipide lapsiasiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö jostain löytyi naiivi mies joka kuvittelee että naisia kiinnostaisi miehen mielipide. Ei missään muussakaan asiassa mutta varsinkaan lapsiasioissa ei miehellä saa olla omaa mielipidettä
Totta kai saa olla, mutta sitten ei pidä kuvitella myöskään että nainen luopuu niistä omista tavotteistaan miehen mielipiteiden vuoksi. Vaan pitää etsiä alunperinkin sellainen nainen, joka on lapsiasiasta samaa mieltä.
Miten ihmeessä tämä on miehille niin vaikeaa? Miksi niin monet miehet tuhlaavat perhettä toivovien naisten aikaa (ja omaakin aikaansa) rakentamalla suhdetta, joka kumminkin sitten tulee kaatumaan? Viimeistään siinä vaiheessa, kun naisella biologinen kello tikittää ja tajuaa, että on pakko erota että ehtii vielä niitä lapsia saamaan.
Itselläni meni toisinpäin - kaksi parisuhdetta päättyi siihen, että mies halusikin lapsia, minä en.
Itse olen aina tehnyt tämän todella selväksi, ensimmäisessä oltiin molemmat vielä niin nuoria, etten usko miehen tätä kunnolla miettineen loppuun asti, toisessa suhteessa (kolmenkympin korvilla) mies ilmeisesti kuvitteli, että muuttaisin vielä mieleni.
Lapsiasian kanssa ei saisi lähteä pelleilemään, ja se onkin mielestäni yksi ainoita asioita joissa ei kannata lähteä joustamaan tai taipumaan toisen tahtoon, siitä ei seuraa kuin katkeruutta olipa kummalla puolella tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on erikoinen juttu että miksi ne lapset on joillekin niin älyttömän tärkeää saada tehtyä tälle pallolle? Tiedän erään kaverin joka on hukassa elämänsä kanssa, on alkoholismia, mielenterveysongelmia jne, mutta halusi erota koska halusi niin paljon lapsen.
Olisiko aika miettiä mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi ja mitä kaikkea voitkaan tehdä vapaasti ilman niitä lapsia?
Sanoit että haluat miehen takaisin, koska teillä oli hyvä parisuhde. Miksi heittää hyvä parisuhde hukkaan vain sen lapsen takia, joka saattaa periä sinun addiktiot sekä mielenterveysongelmasi? Luuletko että sen lapsen elämä tulee sen helpommaksi kun aikuistuu?Monet eivät löydä edes sitä yhtä ihmistä jonka kanssa voisivat kuvitella viettävänsä loppuelämän ja sinulla kävi sen suhteen flaksi, joten sanoisin että mieti asiaa todella tarkkaan.
Mistä tiedät, että olisivat yhdessä loppuelämän?
Kun naisella kello tikittää ohi, mies voi vielä hyvin parikymmentä vuotta tulla isäksi. Miehillä voi alkaa se lapsen haluaminen vaikka 50-vuotiaana ja kun se oma vaimo ei enää siihen kykene, vaimo vaihdetaan nuorempaan.
No eihän sitä kukaan voi tietääkkään, mutta miksi ottaa riskejä että ne omat addiktiot ja mielenterveysongelmat periytyy lapselle? Kokemuksesta voin kertoa etten ainakaan halua lisääntyä kun en halua että lapseni kokee mitään samanlaista tai joutuu kamppailemaan niiden vuoksi. Ihmiset saisivat enemmän miettiä lisääntymistään noin muutenkin maailman mennessä vain hullumpaan suuntaan.
Näistä asioista pitäisi aina puhua jo suhteen alussa.. Miehillä on periaatteessa rajattomasti aikaa muuttaa mieltään, mutta naisen hedelmällisyys alkaa laskea jo kolmenkympin jälkeen, ja siihen mennessä pitäisi olla lasten hankinta-asia päätettynä ja jos ei toteutettuna, niin ainakin jo hankkeilla. Muutoin alkaa mennä vaikeaksi.
Onneksi miniäni kertoi jo seurustelun alussa, että jos poikani haluaa joskus isäksi, ei hän ole oikea nainen. Ilmeisesti ei poikani halunnut isäksi, koska ovat olleet jo pitkään yhdessä ja nyt jo naimisssakin. Minusta tällaiset asiat pitää ottaa puheeksi ajoissa, ettei vuosia tuhraannu turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Näistä asioista pitäisi aina puhua jo suhteen alussa.. Miehillä on periaatteessa rajattomasti aikaa muuttaa mieltään, mutta naisen hedelmällisyys alkaa laskea jo kolmenkympin jälkeen, ja siihen mennessä pitäisi olla lasten hankinta-asia päätettynä ja jos ei toteutettuna, niin ainakin jo hankkeilla. Muutoin alkaa mennä vaikeaksi.
Miehilläkään ei tuota aikaa ole rajattomasti. Iän myötä miehillä, aivan kuten naisilla, sukusolujen tuotanto heikkenee ja tulee alttiimmaksi geenivirheille.
Tässä ketjussa käy selvästi ilmi tyytyminen. Kun halutaan lapsia otetaan joku kuka suostuu siihen. On siis tyydyttävä. Ei ihme että eroja tulee paljon. Selittää myös ns. käsittämättömiä pettämisiä sitten kun lapset on tehty. Ei ole ollutkaan oikeita tunteita vaan yksi asia mennyt kaiken edelle.
Vierailija kirjoitti:
Luulisin tämän lapsikortin tulleen käsiteltyä heti suhteen alussa, yksi perusta koko suhteen järkevyydelle.
Ihmiset voivat muuttaa mieltään. Varsinkin jos on nuorena menty yhteen. Tosi ikäväähän se on molemmille. Itsekin muistan edelleen kuinka hirveältä tuntui, kun kumppani kertoi, että haluaisi sittenkin lapsia. Eihän se hänen syytään ollut, vaikka silloin tuntuikin siltä, että hän petti minut (typerää tietysti, mutta minkäs sitä tunteilleen voi).
Nro 11, se N45 joka on nyt onnellisesti velasuhteessa
Nuorena, alle 20-vuotiaina, rakastuneet harvemmin ovat puhuneet seurustelun alussa mitään lapsista.
Mun isä ei olisi erityisesti toivonut lapsia, mutta äidilleni se oli kynnyskysymys suhteen jatkumiselle. Aikuinen mieshän päättää itse omasta puolestaan mihin ryhtyy ja ottaa siitä vastuun ja isäni tahtoi kuitenkin olla äitini kanssa vaikkeivät lapset mikään varsinainen haave hänelle olleet ja ehti yrityksen pitkittyessä jopa välillä toivoa, ettei onnistuisikaan. Nämä ovat niin tapauskohtaisia asioita ja isäni on aivan ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen hyvä isä ja ihminen. Joku lapsellisempi mies taas rupeaisi yrittämään lasta vastentahtoisesti ja laistaisi ikuisesti vastuusta vedoten siihen, että enhän minä sitä edes olisi halunnut, mutta kun pakotettiin... Asenne ratkaisee.