Mietin, miksi minun yh-äitinä pitää kantaa häpeää.

Maz kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta o hauskaa, että tällä palstalla on miehiä, jotka valittavat, etteivät löydä naista. Samaan aikaan haukutaan yh-äitejä.

Olisiko kuitenkin niin, että niitä naisia kyllä on tarjolla, mutta miehille kelpaa vain nuori, lapseton nainen?

Ei naisillekkaan kelpaa alle 180 senttinen mies, että näin.

Joo ei. YKSIKÄÄN alle 180-senttinen mies ei ole koskaan missään kelvannut yhdellekään naiselle. Ikinä.

Olen ollut yh. Lapseni ovat jo aikuisia. Muistan kyllä miten silloin jo, 90-luvulla, netistä sai lukea halventavia juttuja. Ei ne ihon alle menneet. Oli niin paljon tekemistä siinä arjessa. Kyllä minä näin jälkeen päin vähän ihmettelenkin sitä jaksamistani, olin totaaliyksinhuoltaja. Se oli vain pakko. Ja kyllä se ilo lapsista peitti vaivan. Kyllähän parisyhteissa elävät äiditkin ovat lapsistaan työllistettyjä. Ei se niin kovin paljon suurempi työsarka luullakseni ole yksinhuoltajallakaan. Suurempi se tietysti kumminkin on. Tunnen monia yksinhuoltajien kasvattamia lapsia. He ovat kaikki hyvin menestyneitä ja pärjääviä ihmisiä. Omanikin ovat nyt sitten maksamassa sitä velkaa, jota kuulemma olen yhteiskunnalle aiheuttanut. Olen ylpeä ja onnellinen lapsistani, ollut sitä aina. Pahaa puhetta maailmaan mahtuu. Aina sille syitä löytyy.

Kannattaa muuten miesten keskenkin varoa sitä yh-äitien mollaamista. Aika moni aikuinen mies on yksinhuoltajan kasvattama.

Minä olin yh, enkä edes akateemisesti koulutettu. Tukiverkostoa ei ollut, sukulaiset ja ystävät olivat satojen kilometrien päässä. Äitini lähetti lehdestä leikkaamansa artikkelin " Onnea sinulle, yksinhuoltaja". Sen myötä tajusin olevani sankari ja vahvempi kuin luulinkaan.

Älä anna kenenkään mitätöidä itseäsi. Teet isomman työn kuin vanhemmuutta jakavat. Totaaliyksinhuoltaja on jopa paremmassa asemassa kuin huonon puolison kanssa räpiköivät.

Onko teistä yksinhuoltajista kuinka moni oikeasti yksinhuoltaja? Yksinhuoltajahan tarkoittaa sitä, että lapseen liittyvät asiat ovat vain yhden ihmisen päätäntävallassa ja tämä tarkoittaa esimerkiksi asuinpaikan tai terveydenhuoltoon liittyvät asiat. Täällä tuntuu olevan narinaa aika usein siitä, kuinka mies ei anna muuttaa ja yrittää muutenkin estää lapsen elämää. Jos toinen huoltaja on millään tavalla mukana näissä niin ette ole yksinhuoltajia, te olette yhteishuoltajia. Se, että saatte jotain yhteiskunnan tukia lisäksi, ei automaattisesti tee teistä yksinhuoltajia.

Äitejä ja lapsia -muodostavia perheitä oli 20 % lapsiperheistä (https://www.stat.fi/til/perh/2019/perh_2019_2020-05-22_tie_001_fi.html), joten ei teitä nyt ihan kamalasti ole: noin puoli miljoonaa. Ja näistäkin varmaan suurin osa yhteishuoltajuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yh. Lapseni ovat jo aikuisia. Muistan kyllä miten silloin jo, 90-luvulla, netistä sai lukea halventavia juttuja. Ei ne ihon alle menneet. Oli niin paljon tekemistä siinä arjessa. Kyllä minä näin jälkeen päin vähän ihmettelenkin sitä jaksamistani, olin totaaliyksinhuoltaja. Se oli vain pakko. Ja kyllä se ilo lapsista peitti vaivan. Kyllähän parisyhteissa elävät äiditkin ovat lapsistaan työllistettyjä. Ei se niin kovin paljon suurempi työsarka luullakseni ole yksinhuoltajallakaan. Suurempi se tietysti kumminkin on. Tunnen monia yksinhuoltajien kasvattamia lapsia. He ovat kaikki hyvin menestyneitä ja pärjääviä ihmisiä. Omanikin ovat nyt sitten maksamassa sitä velkaa, jota kuulemma olen yhteiskunnalle aiheuttanut. Olen ylpeä ja onnellinen lapsistani, ollut sitä aina. Pahaa puhetta maailmaan mahtuu. Aina sille syitä löytyy.

Moni ns. ydinperheen äiti on kovemmilla kuin yksinhuoltaja. Esimerkiksi minun lapsuuden perheessäni äiti yksin kustansi pienellä palkallaan kaiken elämisemme ja elätti siinä ohessa vielä isänkikin, joka käytti kaikki omat tulonsa viinaan. Mitään hän ei myöskään kotona koskaan tehnyt, vaan me lapset äidin kanssa pidettiin yllä omakotitaloa (josta äiti varmaan oli rkwntanutkin enemmän kuin isäni ja josta hän maksoi aravalainaa kymmeniä vuosia).

Joskus parasta, mitä nainen voi itselleen ja lapsilleen tehdä, on heittää mies pihalle ja alkaa yksinhuoltajaksi. Voi kun äitinikin olisi tehnyt niin.

Kauanko tunsit sen luuseri miehesi ennen kuin teit päätöksen haluta lapsia sen kanssa. 

Jos se on ihan lyhyt se tutustumisen aika niin mielestä niin siinä on ottanut se yh ihan tietoisen riskin ettei se suhde välttämättä jatku vaan pelaa venäläistä rulettia kuten äitinikin joka hankkiutui heti paksuksi sillä äijällä eikä minulla sitten ollut isää muuta kuin vaihtuvia isäpuolia jotka olivat tosi julmia. Eikä ne kohdellut ihan hyvin lasta vaan aika raakaa oli se kasvatus kun lapsi ei ollut oma ja sen kyllä huomasi. Minulla on kotioloista johtuen ollut paljon mielenterveysongelmia mutta nyt vanhetessa olen alkanut niistä selviytymään ihan omin avuin niin että mitään ammattiapua en tarvitse. Nuorena olisin tarvinnut ammattiapua mutta sitä ei ollut. Kaikkea muutakin paskaa oli kuten seksuaalista hyväksikäyttöä. 

Painosti se äijä äitiäni tekemään sille omaa lasta ja kun ei onnistunut niin alkoi pettämään se mies kunnes löysi jonkun ämmän joka alkoi sille omia lapsia tekemään. Vihasin sitä äijää ja äiti alkoi syyttämään minuakin että hääsin sen pois. Eikö se äijä ollut syyllinen kun koitti valmiiseen perheeseen änkeä. Olin järkyttävän onnellinen kun se häipyi ja löysi jonkun nuoremman naisen sille lapsia tekemään. Käytti meitä vain hyväkseen sen aikaa kun ei lapsetonta naista saanut panemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Maz kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta o hauskaa, että tällä palstalla on miehiä, jotka valittavat, etteivät löydä naista. Samaan aikaan haukutaan yh-äitejä.

Olisiko kuitenkin niin, että niitä naisia kyllä on tarjolla, mutta miehille kelpaa vain nuori, lapseton nainen?

Ei naisillekkaan kelpaa alle 180 senttinen mies, että näin.

Joo ei. YKSIKÄÄN alle 180-senttinen mies ei ole koskaan missään kelvannut yhdellekään naiselle. Ikinä.

Asiasta kukkaruukkuun: tänään kysyin palstan innoittamana mieheltäni, kuinka pitkä hän on. Kertoi olevansa 178 cm. 178 cm! Herranjumala! Ollaan oltu naimisissa yli 30 vuotta ja koko ajan olen luullut, että hän on yli 180 cm! Mitä tästä nyt pitäisi ajatella ja miten toimia? Ero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yh. Lapseni ovat jo aikuisia. Muistan kyllä miten silloin jo, 90-luvulla, netistä sai lukea halventavia juttuja. Ei ne ihon alle menneet. Oli niin paljon tekemistä siinä arjessa. Kyllä minä näin jälkeen päin vähän ihmettelenkin sitä jaksamistani, olin totaaliyksinhuoltaja. Se oli vain pakko. Ja kyllä se ilo lapsista peitti vaivan. Kyllähän parisyhteissa elävät äiditkin ovat lapsistaan työllistettyjä. Ei se niin kovin paljon suurempi työsarka luullakseni ole yksinhuoltajallakaan. Suurempi se tietysti kumminkin on. Tunnen monia yksinhuoltajien kasvattamia lapsia. He ovat kaikki hyvin menestyneitä ja pärjääviä ihmisiä. Omanikin ovat nyt sitten maksamassa sitä velkaa, jota kuulemma olen yhteiskunnalle aiheuttanut. Olen ylpeä ja onnellinen lapsistani, ollut sitä aina. Pahaa puhetta maailmaan mahtuu. Aina sille syitä löytyy.

Moni ns. ydinperheen äiti on kovemmilla kuin yksinhuoltaja. Esimerkiksi minun lapsuuden perheessäni äiti yksin kustansi pienellä palkallaan kaiken elämisemme ja elätti siinä ohessa vielä isänkikin, joka käytti kaikki omat tulonsa viinaan. Mitään hän ei myöskään kotona koskaan tehnyt, vaan me lapset äidin kanssa pidettiin yllä omakotitaloa (josta äiti varmaan oli rkwntanutkin enemmän kuin isäni ja josta hän maksoi aravalainaa kymmeniä vuosia).

Joskus parasta, mitä nainen voi itselleen ja lapsilleen tehdä, on heittää mies pihalle ja alkaa yksinhuoltajaksi. Voi kun äitinikin olisi tehnyt niin.

Tuskinpa suorastaan monella on tuo tilanne. Arjen raskauteen tietysti vaikuttavat eri tekijät. Osan niistä voi valita ja osaa ei voi. Esimerkiksi jos itse ja lapset ovat terveitä, niin on helpompaa kuin jos eivät ole. Tai jos joku toinenkin hoitaa lapsia, niin on joskus vapaa-aikaa tai aikaa tehdä kotitöitä rauhassa. Mutta kyllä se ihmetyttää, millaisia puolisoita jotkut viitsivät katsella.