Lue keskustelun säännöt.
Mietin, miksi minun yh-äitinä pitää kantaa häpeää.
13.11.2022 |
Tämäkin palsta on täynnä kommentteja, joissa kerrotaan, että yh-äitinä en kelpaa kenellekään, ja että olen yhteiskunnan varoilla elävä kuluerä.
Miksi kukaan ei kuitenkaan puhu näistä asioista:
- kasvatan lapseni yksin, ja hyvin kasvatankin. Todella kannan vastuun äitiydestäni.
- Se, miksi minusta tuli yh-äiti, ei ollut edes oma päätökseni; mies halusi uuteen parisuhteeseen toisen kanssa. Minulle jäi automaattisesti vastuu lapsista.
- Yh-äitinä ollessani olen hankkinut itselleni akateemisen koulutuksen a tällä hetkellä aloittelemassa työeämää
Olisi kohtuullista, että myös mies kantaisi vastuun siitä, että perheemme hajosi.
Kysyn vielä: miksi vastuuta kantava ihminen nähdään tässä yhteiskunnassa niin negatiivisessa valossa?
Kommentit (169)
Ai jaa. Mitäs jos lopettaisit palstojen lukemisen ja eläisit omaa elämääsi. Aivan sama mitä mieltä muut ovat, sinun elämä...sinä päätät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleistä ihmisvihaa. Suomessa vihataan ihmisiä kaikissa mahdollisissa ryhmissä. Suomi on negatiivisuuden ja vihan synnyinmaa. Ihme että täällä joku vielä jaksaa synnyttää lapsia. Yksi keksii syyn vihata jotain ihmisryhmää ja puoli miljoonaa ihmistä lähtee heti perään haukkumaan ja solvaamaan, pysähtymättä miettimään miksi tekee niin. "Kyllä minä kun kaikki muutkin". Sama somessa ja reaalielämässä. Ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Se johtuu vain siitä että ihmiset eivät ole kovin älykkäitä, eivät edes korkeakoulutetut , vaikka kovasti niin kuvittelevat. Ei tarvita kuin yksi mieleltään sairas keksittyine harhoineen ja ihminen päätyy koko yhteiskunnan maalitauluksi.
Vierailija kirjoitti:
Arvaas kun on yh ja lähihoitaja ammatiltaan :D
On kyllä jännä määritelmä häpeälliselle, jos häpeällistä on hoitaa kasvatustyö yksinään kahden edestä, ja tehdä samalla rankkaa vuorotyötä elättääkseen yksinään perheensä.
Sanoisin kyllä enemmänkin jo sankariksi.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Mieheni sairastui masennukseen kun kaksi lastamme olivat 7 ja 4, ja se kroonistui. Oli todella raskasta ja lapsetkin alkoivat oireilemaan. Mies oli kuin musta-aukko joka imi kaiken valon ja energian. Mitään ei jaksanut tehdä. Kannoin kaiken vastuun, myös talouden suhteen. Minäkin aloin uupumaan vakavasti. Seitsemän vuotta jaksoin etsiä ratkaisuja, mutta lopulta oli ihan pakko tehdä radikaali päätös. Juu, tätä en osannut ennakoida aikoinaan.
Ja eron jälkeen mies muutti ihan todella kauas eikä näe lapsiaan kuin joitakin kertoja vuodessa (eikä maksa mitään elatusmaksuja, mutta en jaksa tästä vääntää kun pärjätään ok ja toivon eksälle vaan parasta). Tätäkään en ollut osannut nähdä aikoinaan mistään miehen toimista...
Tapasin kaksi vuotta sitten todella hienon miehen ja nyt ollaan muuttamassa yhteen. Se, että nuorimmaiseni asuu vielä kotona ei onneksi ollut hänelle ongelma. Hän osaa arvostaa äitiyttäni, itse ollut leski (nyt hänen kaksi lastaan ovat jo muuttaneet kotoa), joten ymmärtää kuinka paljon työtä on ollut yksin pärjäämisessä ja minkälaista sinnikkyyttä se vaatii.
Kuvauksesi alkuosa on kuin suoraan omasta avioliitostani! ..."kuin musta aukko, joka imi kaiken valon ja energian". Meidän tapauksessa mies ei suostnut hoitoon tai käymään lääkärissä. Sen kerran, kun hän suostui psykiatrin vastaanotolle, hän palasi kotiin ja kertoi, että lääkärillä on vastanottohuoneessa po..mi. Siinä vaiheessa, kun ymmärsin anoa avioeroa, olin henkisesti täysin loppu. Yksi sukulainen sanoi myöhemmin, että eron jälkeen näytin todella väsyneeltä.
Vierailija kirjoitti:
Aika harva mies todella nauttii tilanteesta jossa pitäisi olla tekemisissä toisen miehen lapsen kanssa, ei hän saa siitä itselleen oikein mitään. On ymmärrettävää että yh-äidit eivät ole kovassa huudossa parinvalinnassa. Ette ole mitään uhreja.
Päinvastoin, Jotkut miehet alkavat mielellään vieraan lapsen isäpuoleksi, kuin varaisäksi. Ei tarvitse kestää huutavaa vauvaa, yövalvomista ja vaippojenvaihtorumbaa. Sen sijaan mies saa valmiin lapsen, jonka kanssa voi tehdä asioita, pelata pelejä tai katsoa urheilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kyllä minua ainakin hävettäisi olla yh
Hävettäisi, eli tiedostaisit että se olisi ihan omaa syytäsi? Jäätkö useinkin yksin esim. vttumaisen luonteesi takia? Silloin ymmärrän kyllä miksi hävettää.
Välillä olen kyllä alkanut miettiä, että mistä juontuu väittämät "yh on epätoivoinen" jne.
Olen itse eronnut, yhteishuoltajuus tosin, mutta palstalla nämä tunnutaan niputtavan samaan yh-termiin.
En osaa kuvitella enää asuvani kenenkään kanssa yhdessä. Tai edes seurustelevani.
Kun mietin elämääni eteenpäin, niin en haaveile parisuhteista tms. Ei vaan kiinnosta. Tulevaisuuden maalailuihin kuuluu työ- ja palkkakehitys, palkan kehittyessä parempi asuminen, lomamatkat lapsen kanssa jne.
Elämä lapseni kanssa kahdestaan on ollut mukavaa. Melkoinen superihminen saisi olla, että hyväksyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei pidäkään. Ei kannata käydä täällä harmistumassa vaan käyttää se aika lasten kanssa.
Ap, miksi suostut kantamaan häpeää?
Miksi sellaista edes ajattelet?
Nouse sellaisen yäpuolelle. Opettele arvostamaan itseäsi ja sitä arvokasta työtä mitä teet.
Olen itse ollut aikoinaan kahden totaali-yh, nuorempi oli 3 ja vanhempi 7 kun jäin yksin heidän kanssaan.
Ja se oli siis totaalisen yksin.
Pärjäsimme hyvin, olimme tiivis rakastava perhe. Vieläkin lapset muistaa lämmöllä sitä aikaa.
Tyttäreni avomies muuten joka on yh-äidin kasvattama ja erittäin hieno ja fiksu nuori mies sanoi, että hän arvostaa naisia erittäin korkealle kun ajattelee omaa äitiään ja minkälaisen lapsuuden ja kasvun hän pojilleen (3 kappaletta) takasi.
Sinulla ei todellakaan ole mitään hävettävää, päin vastoin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan häpeä! Lasten isän olisi syytä hävetä, kun ei maksa edes elareita eikä huolehdi lastensa asioista, joskus kerran kuukaudessa vaivautuu näkemään. Ja tiedoksi, en ole yhteiskunnan elätti, pelkän lapsilisän saan, ei muita tukia.
T. Kolmen lapsen äiti
Tiedoksi myös näille "miehille ei kelpaa yh-äidit" -kommentoijille. Minä olen seurustellut pelkästään lapsettomien miesten kanssa ja jokainen heistä olisi halunnut jatkaa suhdetta (minä en).
Arvelen, että jotkut miehet pelkäävät yh-äitien pystyvyyttä. Se uhkaa myyttiä miehestä perheen päänä ja heikentää tosiaan joidenkin miesten asemaa.
Fiksut miehet kyllä arvostavat muita fiksuja ihmisiä, jotka kantavat vastuuta itseään laajemmin.
Tämä palsta on välillä aika negistelyä ja itsekin huomaan, kuinka tulee huono mieli, jos selaa liian pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ydinperheen äiti kadehtii meitä ja syystäkin.
Nyt tuli päivän paras vitsi :D
Eiköhän aika monessa kodissa tämänkin palstan perusteella inhota miestään, joka ei peseydy, ei hoida tarpeeksi kotia eikä lapsia, juopottelee, pelaa, tuhlaa rahat jonninjoutavaan tai ei ainakaan huomioi naistaan toivotulla tavalla. Yksin kun elelee, ei tarvitse näistä kärsiä eikä tarvitse turhaan elätellä toivon hippusta asioiden muuttumisesta. Saa aivan rauhassa tehdä omat päätökset ja järjestää elämän juuri niin kuin haluaa ilman tuota kivirekeä, jota myös puolisoksi kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi suostut kantamaan häpeää?
Miksi sellaista edes ajattelet?
Nouse sellaisen yäpuolelle. Opettele arvostamaan itseäsi ja sitä arvokasta työtä mitä teet.
Olen itse ollut aikoinaan kahden totaali-yh, nuorempi oli 3 ja vanhempi 7 kun jäin yksin heidän kanssaan.
Ja se oli siis totaalisen yksin.
Pärjäsimme hyvin, olimme tiivis rakastava perhe. Vieläkin lapset muistaa lämmöllä sitä aikaa.
Tyttäreni avomies muuten joka on yh-äidin kasvattama ja erittäin hieno ja fiksu nuori mies sanoi, että hän arvostaa naisia erittäin korkealle kun ajattelee omaa äitiään ja minkälaisen lapsuuden ja kasvun hän pojilleen (3 kappaletta) takasi.
Sinulla ei todellakaan ole mitään hävettävää, päin persettä kaikki menee joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yh-persreiät eivät muutamasta poikkeuksesta muuksi muutu. Kuvottava typerysporukka.
Kerrotkos, miksi on "kuvottavaa typerysporukkaa"?
Koska pärjää ilman puolisoa?
Aisurimiehille sopivia puolisoja :D
Vierailija kirjoitti:
Arvelen, että jotkut miehet pelkäävät yh-äitien pystyvyyttä. Se uhkaa myyttiä miehestä perheen päänä ja heikentää tosiaan joidenkin miesten asemaa.
Fiksut miehet kyllä arvostavat muita fiksuja ihmisiä, jotka kantavat vastuuta itseään laajemmin.
Tämä palsta on välillä aika negistelyä ja itsekin huomaan, kuinka tulee huono mieli, jos selaa liian pitkään.
Tätä olen alkanut epäillä itsekin.
Kun joskus vuosia sitten pohdin palstalla mieheni jättämistä, niin sain kommentteja "varaudu sitten todella köyhään elämään". En ollut kertonut tulojani, joten oli jännä oletus.
Nyt olen eronnut, ja elämä on ehdottomasti parempaa näin. Ja ei, elämä ei ole "todella köyhää". Työt ja palkka eivät katoa eron myötä.
Vierailija kirjoitti:
Jos nostat kaiken maailman tukia olet siinä mielessä kuluerä. Jos teet liian monta lasta varoihisi nähden ties kuin monelle miehelle niin että veronmaksajat elättää teitä en arvosta sinua. Jos sen sijaan käyt töissä ja olet alunperin mitoittanut lasten määrän niin että pystyt ne itse elättämään vaikka yksin (sama olisi miehen kohdalla) niin ei mitään valittamista.
Haha. Lähes kaikki lapsiperheet ovat kuluerä. Tutustu siihen, miten maksaminen ja saaminen verojen kohdalla toimii.
Vain ne lapsiperheet, joissa molemmat vanhemmat kuuluvat kovapalkkaisimpiin 10% palkansaajista, saattavat maksaa omat kulunsa veroina.
Vierailija kirjoitti:
Aisurimiehille sopivia puolisoja :D
On muuten jännä ilmiö tämä, miten yritetään saada häpeäleima miehille, jotka seurustelevat/avioituvat yh:n kanssa.
Jostain syystä iso asia näille nimittelijöille, pistää miettimään että miksi. Kun asia ei itse asiassa oity heihin mitenkään, eikä vaikuta heidän elämäänsä mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvelen, että jotkut miehet pelkäävät yh-äitien pystyvyyttä. Se uhkaa myyttiä miehestä perheen päänä ja heikentää tosiaan joidenkin miesten asemaa.
Fiksut miehet kyllä arvostavat muita fiksuja ihmisiä, jotka kantavat vastuuta itseään laajemmin.
Tämä palsta on välillä aika negistelyä ja itsekin huomaan, kuinka tulee huono mieli, jos selaa liian pitkään.
Tätä olen alkanut epäillä itsekin.
Kun joskus vuosia sitten pohdin palstalla mieheni jättämistä, niin sain kommentteja "varaudu sitten todella köyhään elämään". En ollut kertonut tulojani, joten oli jännä oletus.
Nyt olen eronnut, ja elämä on ehdottomasti parempaa näin. Ja ei, elämä ei ole "todella köyhää". Työt ja palkka eivät katoa eron myötä.
Tämä. En sanoisi, että on mitenkään köyhää, tienaan hyvää korkeakoulutetun palkkaa eronneenakin. En kulje kaupungilla saati työelämässä sellainen kyltti kaulassa, joka kertoisi minun olevan yksinhuoltaja.
Tai... minulla on nyt villi ajatus.
Mitä jos ihan kumpikin vanhempi ottaa vastuun perhehaaveistaan ja perheestään, kun sellainen on perustettu?
Olen iloinen, jos tosiaan niin yhden lapsen omaavana eroäitinä en "kelpaa" sellaisille, joiden mukaan perhe-elämän onnistuminen on vain ja yksin perheen äidin harteilla.