Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Minä olen normaalivartaloinen nainen (38v, bmi 22) ja olen ikäni urheillut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ei säännöllisiä harrastuksia, mutta kuntoilua, esim. kotijumppaa, lenkkiä (hölkkää), uintia, hiihtoa, tanssitunteja, päivävaelluksia ja kävelyä tietysti esimerkiksi tulee tehtyä. Olen mielestäni sellaisessa perushyvässä kunnossa, en todellakaan kovassa kunnossa (joskus nuorena ehkä olinkin).
Jos mies etsii urheilullista naista, en uskaltaisi tykätä. Tuskin olen riittävän urheilullinen, jos toinen on joku kilpaurheilija tai himoliikkuja ja varsinkin, kun on se riski, että mies tarkoittaa sillä sellaista tikkulaihaa naista, jolla bmi19, ja mitä minä kohtuullisen lihaksikkaana en ole ja on mulla rinnatkin about C-kuppia.
Siinähän ihmettelette, kun kaikki naiset on lihavia, kun kaltaiseni arvioi noita urheilusuorituksia ehkä oikeasti urheilun kautta (ja harva on niin tosissaan treenaava ainakaan enää mun iässä) ja ne bmi19 naiset, joita mullakin on kaveripiirissä, ei todellakaan urheile yhtään.
TÄMÄ. Ne todella hoikat naiset ei yleensä urheile juuri ollenkaan. Kunpa miehet tajuaisi sen. Itse tehnyt täysin saman havainnon. Minä myöskin liikunnallinen ja BMI 21,5 ja 31 v. Vaikka näen kovasti vaivaa pitääkseni painon alhaalla ja liikun paljon (3 x enemmän kuin mieheni) en vastaa miesten kuvaa hoikasta naisesta. Minunkin mieheni on kuvannut minua sanoin "normaalipainoinen" ja minä käytän kuitenkin vaatteita koossa XS-S mutta jos on lihaksia niin on lihaksia.
Tämä totta. Voin kertoa kokemuksesta. Lapsena ja siitä vielä 40 kymppiseksi asti olen ollut todella hoikka mikään ei lihottanut vaikka synnytin 3 lasta mutta ei vaikutusta. Lapsena ja teininä ikäiseni pojat haukkuivat luuviuluksi ja hokivat että koskas oikein lihot. Toivoin vain pääseväni siitä laihuudesta eroon. Luulen että vain geenit on laihuuden syynä. Mikään syöminen ei lihottanut. Sain lihakset kuntosalilla kolmekymppisenä kun lähdin salille tosin näytin aivan samalta mutta kiinteämmältä.
En minäkään halua lihavaa miestä ja ihmetyttää miksi sellaiset läskiä tursuavat miehet haluavat todella hoikan naisen 😧 siis miksi jos itse ei sitä ole. Tilastojen mukaan yli puolet miehistä on selkeästi ylipainoisia!! Eikö miesten kannattaisi aloittaa kunnon laihdutustreenit? Sitten niitä hoikkia naisiakin saattaisi saada.
Juuri näin. Olen urheilullinen mies (lihaksikas ja vähän läskiä) ja on selvää että mun tyttöystävälle on oikeus haluta mun pysyvän urheilullisena koska hänkin on urheilullinen (hoikka urheilijankroppa). En näe tässä mitään ongelmallista.
Jee, viettäkää onnellista loppuelämää vahtien omaa ja kumppanin selluliittia kuin kotirouvat Kanarialla. Pinnallisuuden huipentuma.
Jos ei mätä roskaruokaa suuhun ja löhöä sohvalla, niin on pinnallinen. Jepjep
Juuri tämän takia itse en koskaan hae liikunnallista miestä. Vaan hoikkaa. Ja pitkää
Hiukset sais myös olla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä pitkä mies.
On ihanaa, kun mies on iso, tulee turvallinen olo.
Varmaankin samanlainen olo kun mies saa olla nuoren hoikan naisen kanssa, jolla tiukka peppu ja isot kiinteät rinnat. Ymmärrän hyvin, miksi naisia kiinnostaa isot vahvat miehet.
Ei voi ottaa itseä lyhyempää miestä, koska jos vaikka juon liikaa niin miehellä ei ole voimaa pitää minua kädestä kiinni ja viedä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä pitkä mies.
On ihanaa, kun mies on iso, tulee turvallinen olo.
Varmaankin samanlainen olo kun mies saa olla nuoren hoikan naisen kanssa, jolla tiukka peppu ja isot kiinteät rinnat. Ymmärrän hyvin, miksi naisia kiinnostaa isot vahvat miehet.
Kyllä ja mies saa olla vain maks. 35-vuotias, ei 40 - vuotias vanha pappa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Minä olen normaalivartaloinen nainen (38v, bmi 22) ja olen ikäni urheillut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ei säännöllisiä harrastuksia, mutta kuntoilua, esim. kotijumppaa, lenkkiä (hölkkää), uintia, hiihtoa, tanssitunteja, päivävaelluksia ja kävelyä tietysti esimerkiksi tulee tehtyä. Olen mielestäni sellaisessa perushyvässä kunnossa, en todellakaan kovassa kunnossa (joskus nuorena ehkä olinkin).
Jos mies etsii urheilullista naista, en uskaltaisi tykätä. Tuskin olen riittävän urheilullinen, jos toinen on joku kilpaurheilija tai himoliikkuja ja varsinkin, kun on se riski, että mies tarkoittaa sillä sellaista tikkulaihaa naista, jolla bmi19, ja mitä minä kohtuullisen lihaksikkaana en ole ja on mulla rinnatkin about C-kuppia.
Siinähän ihmettelette, kun kaikki naiset on lihavia, kun kaltaiseni arvioi noita urheilusuorituksia ehkä oikeasti urheilun kautta (ja harva on niin tosissaan treenaava ainakaan enää mun iässä) ja ne bmi19 naiset, joita mullakin on kaveripiirissä, ei todellakaan urheile yhtään.
TÄMÄ. Ne todella hoikat naiset ei yleensä urheile juuri ollenkaan. Kunpa miehet tajuaisi sen. Itse tehnyt täysin saman havainnon. Minä myöskin liikunnallinen ja BMI 21,5 ja 31 v. Vaikka näen kovasti vaivaa pitääkseni painon alhaalla ja liikun paljon (3 x enemmän kuin mieheni) en vastaa miesten kuvaa hoikasta naisesta. Minunkin mieheni on kuvannut minua sanoin "normaalipainoinen" ja minä käytän kuitenkin vaatteita koossa XS-S mutta jos on lihaksia niin on lihaksia.
Tämä totta. Voin kertoa kokemuksesta. Lapsena ja siitä vielä 40 kymppiseksi asti olen ollut todella hoikka mikään ei lihottanut vaikka synnytin 3 lasta mutta ei vaikutusta. Lapsena ja teininä ikäiseni pojat haukkuivat luuviuluksi ja hokivat että koskas oikein lihot. Toivoin vain pääseväni siitä laihuudesta eroon. Luulen että vain geenit on laihuuden syynä. Mikään syöminen ei lihottanut. Sain lihakset kuntosalilla kolmekymppisenä kun lähdin salille tosin näytin aivan samalta mutta kiinteämmältä.
En minäkään halua lihavaa miestä ja ihmetyttää miksi sellaiset läskiä tursuavat miehet haluavat todella hoikan naisen 😧 siis miksi jos itse ei sitä ole. Tilastojen mukaan yli puolet miehistä on selkeästi ylipainoisia!! Eikö miesten kannattaisi aloittaa kunnon laihdutustreenit? Sitten niitä hoikkia naisiakin saattaisi saada.
Juuri näin. Olen urheilullinen mies (lihaksikas ja vähän läskiä) ja on selvää että mun tyttöystävälle on oikeus haluta mun pysyvän urheilullisena koska hänkin on urheilullinen (hoikka urheilijankroppa). En näe tässä mitään ongelmallista.
Jee, viettäkää onnellista loppuelämää vahtien omaa ja kumppanin selluliittia kuin kotirouvat Kanarialla. Pinnallisuuden huipentuma.
Jep. Minäkin kierrän noi pinnalliset kalorikyttääjät kaukaa, vaikka itse olen hoikka en tekisi mitään bimbomiehellä, jonka päähän ei mahdu muuta kun se paino. Sitten jos vaikka sairastuisin ja paino muuttuisi, loppuisi se "rakkaus" kuin seinään. En yhtään ihmettele ettei nämä pinnalliset jampat kelpaa lihaville, saati hoikille joilla on vara valita.
Mitään oikeaa suhdetta noiden kanssa ei voi olla. Näes kun ikää tulee - kuten tulee myös näille pelleille - niin se ulkonäkö väkisin rapistuu, vaikka ei lihoisi. Siinä kohtaa se katkarapu viimeistään veltostuu, ja äijä lähtee jahtaamaan nuorempia naisia. Se fakta ettei nämä saa naisia edes nuorina ei estä näitä vanhoinakaan vaatimaan, että naisen kroppa on ikuisesti nuori ja nätti. Puistattavia tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset alapeukuttaa jokaisen miehen kommenttia. :D Kertoo kaiken tarvittavan naisista. Naisen tulee olla hoikka. Nyt naiset! :D Alapeukuttakaa! :D M27
Miten äitisi reagoisi, jos menisit nyt sanomaan tuon hänelle? Hymähtäisikö huvittuneena? Ihmettelisikö, mikä sinulle on tullut? Katsoisiko säälivästi? Kysyisikö, mikä sinulla on hätänä?
Nuo ajatukset minulla tulevat vaihdellen mieleen, kun luen näitä kommentteja.
Teillä vasemmistopiireissähän on luontaista tuntea seksuaalista vetoa omiin lähisukulaisiinsa, jopa omiin sisaruksiin ja vanhempiinsa, mutta tuskinpa tuokaan mies omaa äitiään ajattelee kumppaninaan, vaan sitä, että oman naisystävä pitää olla hoikka.
*sivusta
Mutta miksi hän kokee tarpeelliseksi huudella sitä muille? Siitähän tässä on kyse. Hän "kulkee ympäriinsä" huutelemassa, että Naisen tulee olla hoikka!
Kuulostaako sinusta ihan terveeltä?
P.S. En äänestä vasemmistoa.
Terveempää tuollainen on kuin se, että miehen pitäisi vasten tahtoaan vain huolia järkyttävä mätisäkki. Ja eihän tuokaan mies tarkoita, että kaikkien naisten tarvitsisi olla hoikkia, vaan hänelle mieluinen emäntä.
Olisiko sinusta tervettä, jos joku nainen huutelisi täällä, että Miehen pitää olla pitkä! Kokemukseni mukaan sellaiset kommentit saavat yleensä negatiivista palautetta.
Ai koska pituudelle ei voi mitään mutta painolle voi? Mutta eikö pituus silloin ole nimenomaan merkittävämpi kriteeri, jos haussa on puoliso ja mahdollisten lasten isä?
Mutta etkö ennen kaikkea pitäisi tuollaista naista vähän yksinkertaisena, koska eipä kai ketään juuri hänen mielipiteensä liikuttaisi?
Miksi nainen ei saa haaveilla pitkästä miehestä? Miten se minua hetkauttaisi? Ja pitkästä miehestä haaveileva nainen nyt voi olla millainen tahansa ulkoisesti, mutta esim. isosta kullista haaveilevasta naisesta tulee pakostakin mielikuva, että toosa on aikansa elänyt ja väljä.
Jokainen nainen löytää "pitkän" miehen, kun tyytyy pidempään kuin itse. Miehet taitaa tänä päivänä olla keskimäärin jo n.15cm naisia pidempiä ja myös suhteessa hoikempia 20-30v ikähaarukassa. Eri asia sitten, jos naiset alkavat tavoitella pelkästään miesten pituuden ylintä desiiliä eli yli 190cm miehiä. Kukaan meistä ei mahda pituudelleen mitään - painolla mahdamme. Silti lyhyehkökin mies voi kantaa pitkien jälkeläisten geenejä esim. veljessarjassa voi pituus vaihdella juuri tuon 15cm. Lisäksi monen pitkän miehen jälkeläiset jäävätkin lähes poikkeuksetta isäänsä lyhyemmiksi jos puoliso on nk. normaalipituinen (165cm).
Hei sinä ja kaikki yläpeukuttaneet miehet. Tämä kommentti on jälleen esimerkki teidän miesten itsepetoksesta. Tilastojen mukaan teissä miehissä on enemmän niitä läskejä kaikissa ikäluokissa:
Lihavuus ja ylipaino Suomessa
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 18 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä.
Noista kun laskee tilastot yhteen, niin kaikissa ikäluokissa teissä miehissä on yli 30% enemmän läskejä,kuin naisissa.
Tilastoja ei kannata tuijottaa, koska BMI-kaava ei ota huomioon sitä, että miehillä on luonnostaan 35% enemmän lihasmassaa. Lihavuutta pitäisi oikeasti tarkastella siten, että jokaisen oikea rasvamäärä selvitettäisi.
Taasko tämä jankuttaja? Se läskipallo siinä mahan kohdalla EI OLE LIHAS. Kaikki ylipainoiset miehet eivät ole lihsksikkaita huippu-urheilijoita. Teistä miehistä suurin osa on läskekä.Piste.
Naisilla on 35% vähemmän lihasta, eli läskiä on todella paljon enemmän kuin miehillä. Sitähän se lihavuus tarkoittaa, että kuinka paljon kehossa on ylimääräistä rasvaa, eli läskiä.
No mutta se rasva naisen ihon alla on se joka tekee naisen muodot, sehän on juuri se mikä miehen silmää naisessa miellyttää hyvä tavaton. Ja ilman tarpeellista rasvaa naisen elimistö ei toimi kuten pitää eli kuukautiset, mahdollisuus tulla raskaaksi halutessaan. Itse olen 168cm pitkä ja kun aikanaan liikaa treenatessa paino oli 49kg niin kuukautiset loppuivat. Kesti yli vuoden saada ne takaisin ja ne palasivat kun paino oli pari kuukautta pysynyt 56kg:ssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Ööööö. Miksi hel.........vetissä joku menisi grillille? X""DDDD Kuvitteletko ihan oikeasti vakavissasi, että jollekin nakkikiskalle meneminen on kenenkään päivän kohokohta?! X""DDDD Kyllä siellä "grillillä" käydään, kun tullaan baarista eikä muita paikkoja ole auki ja olisi nälkä. Tai joku taksikuski saattaa päätyä sivistyksen ulkopuolelle, jolloin se "grilli" on ainoa paikka saada ruokaa. hahahahahahaha olet tyhmä!!!!
Et sinäkään kovin älykästä kuvaa anna itsestäsi. Miksi tästä tuli tällainen pentujen paikka?
Jos kirjoittelee tuollaisia "hah hah.. " juttuja niin antaa itsestään todella typerän kuvan . Suorastaan nolon.
Nainen. Hoikka
Vierailija kirjoitti:
En voisi seurustella itseäni lyhyemmän miehen kanssa.
Kaikki miehet tietää, että naiset tykkää enemmän pitkistä miehistä. Mutta naisten on vaikea ymmärtää, että miehet tykkää enemmän joukosta naisista.
Ketjussa aika monikin on huomauttanut ettei miehiä kiinnosta pitkät, lihaksikaat ja rotevat naiset.
Täyttä puppua.
Amatsoninaisilla riittää faneja. Mutta ne fanit eivät yleensä ole naista isompia miehiä joiden rinnalla amatsoninainen tuntisi olevansa pieni ja siro.
Jos haetaan tuota, totta kai luonteva valinta on pieni ja siro nainen. Miehet jotka pitävät amatsoninaisista pitävät juuri siitä että nainen on iso ja vahva, ja monet näistä miehistä ovat itse lyhyitä ja hoikkia.
Näitä miehiä amatsoninaiset eivät tietenkään laske mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi seurustella itseäni lyhyemmän miehen kanssa.
Kaikki miehet tietää, että naiset tykkää enemmän pitkistä miehistä. Mutta naisten on vaikea ymmärtää, että miehet tykkää enemmän joukosta naisista.
Niin naisetkin. Naiset tykkää pitkistä miehistä, joilla tuuheat hiukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset alapeukuttaa jokaisen miehen kommenttia. :D Kertoo kaiken tarvittavan naisista. Naisen tulee olla hoikka. Nyt naiset! :D Alapeukuttakaa! :D M27
Miten äitisi reagoisi, jos menisit nyt sanomaan tuon hänelle? Hymähtäisikö huvittuneena? Ihmettelisikö, mikä sinulle on tullut? Katsoisiko säälivästi? Kysyisikö, mikä sinulla on hätänä?
Nuo ajatukset minulla tulevat vaihdellen mieleen, kun luen näitä kommentteja.
Teillä vasemmistopiireissähän on luontaista tuntea seksuaalista vetoa omiin lähisukulaisiinsa, jopa omiin sisaruksiin ja vanhempiinsa, mutta tuskinpa tuokaan mies omaa äitiään ajattelee kumppaninaan, vaan sitä, että oman naisystävä pitää olla hoikka.
*sivusta
Mutta miksi hän kokee tarpeelliseksi huudella sitä muille? Siitähän tässä on kyse. Hän "kulkee ympäriinsä" huutelemassa, että Naisen tulee olla hoikka!
Kuulostaako sinusta ihan terveeltä?
P.S. En äänestä vasemmistoa.
Terveempää tuollainen on kuin se, että miehen pitäisi vasten tahtoaan vain huolia järkyttävä mätisäkki. Ja eihän tuokaan mies tarkoita, että kaikkien naisten tarvitsisi olla hoikkia, vaan hänelle mieluinen emäntä.
Olisiko sinusta tervettä, jos joku nainen huutelisi täällä, että Miehen pitää olla pitkä! Kokemukseni mukaan sellaiset kommentit saavat yleensä negatiivista palautetta.
Ai koska pituudelle ei voi mitään mutta painolle voi? Mutta eikö pituus silloin ole nimenomaan merkittävämpi kriteeri, jos haussa on puoliso ja mahdollisten lasten isä?
Mutta etkö ennen kaikkea pitäisi tuollaista naista vähän yksinkertaisena, koska eipä kai ketään juuri hänen mielipiteensä liikuttaisi?
Miksi nainen ei saa haaveilla pitkästä miehestä? Miten se minua hetkauttaisi? Ja pitkästä miehestä haaveileva nainen nyt voi olla millainen tahansa ulkoisesti, mutta esim. isosta kullista haaveilevasta naisesta tulee pakostakin mielikuva, että toosa on aikansa elänyt ja väljä.
Jokainen nainen löytää "pitkän" miehen, kun tyytyy pidempään kuin itse. Miehet taitaa tänä päivänä olla keskimäärin jo n.15cm naisia pidempiä ja myös suhteessa hoikempia 20-30v ikähaarukassa. Eri asia sitten, jos naiset alkavat tavoitella pelkästään miesten pituuden ylintä desiiliä eli yli 190cm miehiä. Kukaan meistä ei mahda pituudelleen mitään - painolla mahdamme. Silti lyhyehkökin mies voi kantaa pitkien jälkeläisten geenejä esim. veljessarjassa voi pituus vaihdella juuri tuon 15cm. Lisäksi monen pitkän miehen jälkeläiset jäävätkin lähes poikkeuksetta isäänsä lyhyemmiksi jos puoliso on nk. normaalipituinen (165cm).
Hei sinä ja kaikki yläpeukuttaneet miehet. Tämä kommentti on jälleen esimerkki teidän miesten itsepetoksesta. Tilastojen mukaan teissä miehissä on enemmän niitä läskejä kaikissa ikäluokissa:
Lihavuus ja ylipaino Suomessa
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 18 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä.
Noista kun laskee tilastot yhteen, niin kaikissa ikäluokissa teissä miehissä on yli 30% enemmän läskejä,kuin naisissa.
Tilastoja ei kannata tuijottaa, koska BMI-kaava ei ota huomioon sitä, että miehillä on luonnostaan 35% enemmän lihasmassaa. Lihavuutta pitäisi oikeasti tarkastella siten, että jokaisen oikea rasvamäärä selvitettäisi.
Minusta on jännää, että miehet perustelee tota isoa BMI:ä sillä, että ovat lihaksikkaita. Missä ovat sixpackit ja ronaldo reidet? Olen toistaiseksi nähnyt lähinnä rasvaa mahan kohdalla, roikkuvia periä sekä tikkureisiä.
Ja kerran miehetkin sen tunnustavat ( naisen kehossa on normaalisti suurempi rasvaprosentti), miksi sitä ei ymmärretä, että naisen on vaikeaa pysyä vähärasvaisena? Rasva ja tehokas rasvan kertyminen on ollut elinehto sille, että jälkeläisiä on saanut ja ne on pysynyt imettämään.

Ja tämäkään ei yllätä ketään miestä. Sellaista se elämä on.
Hieno aloitus tavoitteena paeta vastuuta omasta itsestään. Uhriutuminen on naisten erityislahjakkuus. Vastuu on aina muiden.
Hauskaa on sekin että"iskämaha" on hyvinkin mukava asia. Mutta "äitimaha" ei.
Vierailija kirjoitti:
Hieno aloitus tavoitteena paeta vastuuta omasta itsestään. Uhriutuminen on naisten erityislahjakkuus. Vastuu on aina muiden.
Paeta mistä? Aloituksessa pyydettiin, että miehet laittaisi siihen deitti- ilmoitukseen, että haluavat hoikan naisen, eivätkä valehtilisi ett haluavat sporttisen naisen, joka tarkoittaa hoikkaa naista.
Että kukapa tässä nyt uhriutuu? Sinä.
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa on sekin että"iskämaha" on hyvinkin mukava asia. Mutta "äitimaha" ei.[/quote
Jep, miksi miehillä pitäisi olla "iskämaha", kun se ei ole luonnollista miehille? Miehien pitäisi kyetä pysymään ainakin hoikkina, jos eivät pysy lihaksikkaina. Tähän riittää se, ettei syö kuin virtahepo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset alapeukuttaa jokaisen miehen kommenttia. :D Kertoo kaiken tarvittavan naisista. Naisen tulee olla hoikka. Nyt naiset! :D Alapeukuttakaa! :D M27
Miten äitisi reagoisi, jos menisit nyt sanomaan tuon hänelle? Hymähtäisikö huvittuneena? Ihmettelisikö, mikä sinulle on tullut? Katsoisiko säälivästi? Kysyisikö, mikä sinulla on hätänä?
Nuo ajatukset minulla tulevat vaihdellen mieleen, kun luen näitä kommentteja.
Teillä vasemmistopiireissähän on luontaista tuntea seksuaalista vetoa omiin lähisukulaisiinsa, jopa omiin sisaruksiin ja vanhempiinsa, mutta tuskinpa tuokaan mies omaa äitiään ajattelee kumppaninaan, vaan sitä, että oman naisystävä pitää olla hoikka.
*sivusta
Mutta miksi hän kokee tarpeelliseksi huudella sitä muille? Siitähän tässä on kyse. Hän "kulkee ympäriinsä" huutelemassa, että Naisen tulee olla hoikka!
Kuulostaako sinusta ihan terveeltä?
P.S. En äänestä vasemmistoa.
Terveempää tuollainen on kuin se, että miehen pitäisi vasten tahtoaan vain huolia järkyttävä mätisäkki. Ja eihän tuokaan mies tarkoita, että kaikkien naisten tarvitsisi olla hoikkia, vaan hänelle mieluinen emäntä.
Olisiko sinusta tervettä, jos joku nainen huutelisi täällä, että Miehen pitää olla pitkä! Kokemukseni mukaan sellaiset kommentit saavat yleensä negatiivista palautetta.
Ai koska pituudelle ei voi mitään mutta painolle voi? Mutta eikö pituus silloin ole nimenomaan merkittävämpi kriteeri, jos haussa on puoliso ja mahdollisten lasten isä?
Mutta etkö ennen kaikkea pitäisi tuollaista naista vähän yksinkertaisena, koska eipä kai ketään juuri hänen mielipiteensä liikuttaisi?
Miksi nainen ei saa haaveilla pitkästä miehestä? Miten se minua hetkauttaisi? Ja pitkästä miehestä haaveileva nainen nyt voi olla millainen tahansa ulkoisesti, mutta esim. isosta kullista haaveilevasta naisesta tulee pakostakin mielikuva, että toosa on aikansa elänyt ja väljä.
Jokainen nainen löytää "pitkän" miehen, kun tyytyy pidempään kuin itse. Miehet taitaa tänä päivänä olla keskimäärin jo n.15cm naisia pidempiä ja myös suhteessa hoikempia 20-30v ikähaarukassa. Eri asia sitten, jos naiset alkavat tavoitella pelkästään miesten pituuden ylintä desiiliä eli yli 190cm miehiä. Kukaan meistä ei mahda pituudelleen mitään - painolla mahdamme. Silti lyhyehkökin mies voi kantaa pitkien jälkeläisten geenejä esim. veljessarjassa voi pituus vaihdella juuri tuon 15cm. Lisäksi monen pitkän miehen jälkeläiset jäävätkin lähes poikkeuksetta isäänsä lyhyemmiksi jos puoliso on nk. normaalipituinen (165cm).
Hei sinä ja kaikki yläpeukuttaneet miehet. Tämä kommentti on jälleen esimerkki teidän miesten itsepetoksesta. Tilastojen mukaan teissä miehissä on enemmän niitä läskejä kaikissa ikäluokissa:
Lihavuus ja ylipaino Suomessa
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 18 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä.
Noista kun laskee tilastot yhteen, niin kaikissa ikäluokissa teissä miehissä on yli 30% enemmän läskejä,kuin naisissa.
Tilastoja ei kannata tuijottaa, koska BMI-kaava ei ota huomioon sitä, että miehillä on luonnostaan 35% enemmän lihasmassaa. Lihavuutta pitäisi oikeasti tarkastella siten, että jokaisen oikea rasvamäärä selvitettäisi.
Minusta on jännää, että miehet perustelee tota isoa BMI:ä sillä, että ovat lihaksikkaita. Missä ovat sixpackit ja ronaldo reidet? Olen toistaiseksi nähnyt lähinnä rasvaa mahan kohdalla, roikkuvia periä sekä tikkureisiä.
Ja kerran miehetkin sen tunnustavat ( naisen kehossa on normaalisti suurempi rasvaprosentti), miksi sitä ei ymmärretä, että naisen on vaikeaa pysyä vähärasvaisena? Rasva ja tehokas rasvan kertyminen on ollut elinehto sille, että jälkeläisiä on saanut ja ne on pysynyt imettämään.
Se on sitä miesten pohjatonta itsepetosta. Eivät tunnista, eivätkä tunnusta totuutta. Enemmistö miehistä on noita. Samaa itsepetosta toteuttavat myös muilla elämänalueilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa on sekin että"iskämaha" on hyvinkin mukava asia. Mutta "äitimaha" ei.[/quote
Jep, miksi miehillä pitäisi olla "iskämaha", kun se ei ole luonnollista miehille? Miehien pitäisi kyetä pysymään ainakin hoikkina, jos eivät pysy lihaksikkaina. Tähän riittää se, ettei syö kuin virtahepo.
Kyllä. Tuo yksi täällä jankuttaa ketjusta toiseen miten miehet ovat luonnostaan lihaksikkaita, liiiiiiihaksikkaita, lihasta on 35% enemmän kuin naisilla. Lisäksi pituutta on enemmän. Eli käytännössä perusaineenvaihdunta on paljon suurempi, kuin naisilla. Eli että se läskimahan mies saa, niin pitää sitä ruokaa mässätä silloin tosi paljon. Ja herkutella myös. 646