Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Moni näistä liikunnallista naista haluavista miehistä on itse 100% sohvaperuna, ja ajattelevat että liikunnallinen nainen sitten pistää heidät kuntoon.
Luulisin että useampi heistä haluaa vaan liikunnallisen *näköisen* naisen, mutta kuitenkin sellaisen jonka kanssa voi mennä Mäkkäriin iltapalalle ja vetää sohvalla sipsejä ja kaljaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän suurin osa miehistä myös haluaa naisen, jonka kanssa voi istua sohvalla syömässä ja katsomassa telkkaria, eikä sellaista joka haluaa joka ilta salille ja vaatii miehenkin mukaansa.
Niin, tunnetusti liikunnalliset ihmiset LIIKKUVAT 24/7 365.
..Sarkasmia jos joku ei hoksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset alapeukuttaa jokaisen miehen kommenttia. :D Kertoo kaiken tarvittavan naisista. Naisen tulee olla hoikka. Nyt naiset! :D Alapeukuttakaa! :D M27
Miten äitisi reagoisi, jos menisit nyt sanomaan tuon hänelle? Hymähtäisikö huvittuneena? Ihmettelisikö, mikä sinulle on tullut? Katsoisiko säälivästi? Kysyisikö, mikä sinulla on hätänä?
Nuo ajatukset minulla tulevat vaihdellen mieleen, kun luen näitä kommentteja.
Teillä vasemmistopiireissähän on luontaista tuntea seksuaalista vetoa omiin lähisukulaisiinsa, jopa omiin sisaruksiin ja vanhempiinsa, mutta tuskinpa tuokaan mies omaa äitiään ajattelee kumppaninaan, vaan sitä, että oman naisystävä pitää olla hoikka.
*sivusta
Mutta miksi hän kokee tarpeelliseksi huudella sitä muille? Siitähän tässä on kyse. Hän "kulkee ympäriinsä" huutelemassa, että Naisen tulee olla hoikka!
Kuulostaako sinusta ihan terveeltä?
P.S. En äänestä vasemmistoa.
Terveempää tuollainen on kuin se, että miehen pitäisi vasten tahtoaan vain huolia järkyttävä mätisäkki. Ja eihän tuokaan mies tarkoita, että kaikkien naisten tarvitsisi olla hoikkia, vaan hänelle mieluinen emäntä.
Olisiko sinusta tervettä, jos joku nainen huutelisi täällä, että Miehen pitää olla pitkä! Kokemukseni mukaan sellaiset kommentit saavat yleensä negatiivista palautetta.
Ai koska pituudelle ei voi mitään mutta painolle voi? Mutta eikö pituus silloin ole nimenomaan merkittävämpi kriteeri, jos haussa on puoliso ja mahdollisten lasten isä?
Mutta etkö ennen kaikkea pitäisi tuollaista naista vähän yksinkertaisena, koska eipä kai ketään juuri hänen mielipiteensä liikuttaisi?
Miksi nainen ei saa haaveilla pitkästä miehestä? Miten se minua hetkauttaisi? Ja pitkästä miehestä haaveileva nainen nyt voi olla millainen tahansa ulkoisesti, mutta esim. isosta kullista haaveilevasta naisesta tulee pakostakin mielikuva, että toosa on aikansa elänyt ja väljä.
Jokainen nainen löytää "pitkän" miehen, kun tyytyy pidempään kuin itse. Miehet taitaa tänä päivänä olla keskimäärin jo n.15cm naisia pidempiä ja myös suhteessa hoikempia 20-30v ikähaarukassa. Eri asia sitten, jos naiset alkavat tavoitella pelkästään miesten pituuden ylintä desiiliä eli yli 190cm miehiä. Kukaan meistä ei mahda pituudelleen mitään - painolla mahdamme. Silti lyhyehkökin mies voi kantaa pitkien jälkeläisten geenejä esim. veljessarjassa voi pituus vaihdella juuri tuon 15cm. Lisäksi monen pitkän miehen jälkeläiset jäävätkin lähes poikkeuksetta isäänsä lyhyemmiksi jos puoliso on nk. normaalipituinen (165cm).
Hei sinä ja kaikki yläpeukuttaneet miehet. Tämä kommentti on jälleen esimerkki teidän miesten itsepetoksesta. Tilastojen mukaan teissä miehissä on enemmän niitä läskejä kaikissa ikäluokissa:
Lihavuus ja ylipaino Suomessa
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 18 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä.
Noista kun laskee tilastot yhteen, niin kaikissa ikäluokissa teissä miehissä on yli 30% enemmän läskejä,kuin naisissa.
Tilastoja ei kannata tuijottaa, koska BMI-kaava ei ota huomioon sitä, että miehillä on luonnostaan 35% enemmän lihasmassaa. Lihavuutta pitäisi oikeasti tarkastella siten, että jokaisen oikea rasvamäärä selvitettäisi.
Kyllä ihan katukuvasta voi ympäri Suomea havainnoida, kuinka tuhdissa kunnossa miehet ovat.
Vierailija kirjoitti:
Bodari-Make kirjoitti:
Kyllä salilla näkee vahvoja ja hyvin treenattuja naisia, vaikka painoindeksi onkin lievän ylipainon puolella. Vaikea erehtyä kuka treenaa kovaa ja kuka ei. Kovaa treenaavat eivät someta tai räplää kännykkää, vaan hiki virtaa ja rauta kolisee. Lihakset myös piirtyvät treenipaidan alta ja tästä minä pidän.
"If it jiggles, it's fat"
Täysin totta tuo, että treenin kyllä näkee.. Jos siis oikeasti treenaa. Oli se sitten salilla tai lenkillä.
Joillain salilla käyvillä ei edes ole mitään ohjelmaa jota he noudattaisivat, vaan tekevät "jotain" sen 30 minuuttia, ottavat parit kuvat ja lähtevät menemään. Hyöty on marginaalinen ja sen näkee ulkoapäin.
Moni joka sanoo käyvänsä neljä kertaa viikossa salilla, mutta valittaa ettei laihdu tai saa lihasta tosiaan vain käy salilla. Jos salilla treenaa kovaa edes kerran viikossa jatkuvasti nousevilla kuormilla tai intensiteetillä niin kehitystä on vaikea olla havaitsematta. Pätee niin miehille kuin naisille.
Sama pätee lenkkipoluille, jos jolkottelee hitaammin kuin ripeä kävelyvauhti on niin ei siinä saa muuta kuin polvet kipeiksi. Pelkkä ripeä kävely ja muutama kova juoksuveto kehittää enemmän, mutta toki tuntuu ikävältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän suurin osa miehistä myös haluaa naisen, jonka kanssa voi istua sohvalla syömässä ja katsomassa telkkaria, eikä sellaista joka haluaa joka ilta salille ja vaatii miehenkin mukaansa.
Niin, tunnetusti liikunnalliset ihmiset LIIKKUVAT 24/7 365.
..Sarkasmia jos joku ei hoksaa.
Joo mutta jos oikeasti halutaan "fitness-typy" niin kyllähän ne saattavat viettää monta tuntia illassa salilla. Jos ei mies liiku ollenkaan, niin ei siinä paljon yhteistä aikaa jää, koska suurin osa fitness-ihmisistäkin tekee töitä 8-16.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että hoikkuuteen liitetään useasti mielikuvat ja seksikkyys. Se, että nainen on miestä sirompi ja hentoisempi myös voi kiihoittaa. Lihavampi nainen voi vaikuttaa liian isolta ja miehekkäältä näin psykologisesti....
Naisten kannattaisi pyrkiä sellaiseen painoon, että normaali mies pystyy ottamaan polvitaipeista kiinni, nostaa seinää vasten ja antaa siinä naiselle parrua oikein kunnolla.
Miksi?

Tunnen ihmisiä jotka näyttävät pelkällä omapainotreenillä "paremmalta"/isommalta, kuin jotkut jotka ovat käyneet salilla vuosia.. Toki geenitkin vaikuttavat mutta niin vaikuttaa itse treeni ja ruokavaliokin.

Jos miehen fantasia on tuo, kannattaa pyrkiä semmoiseen kuntoon että pystyy tekemään tuon normaalipainoiselle naiselle. Toiset tosiaan tykkää tuommoisesta, ei kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että hoikkuuteen liitetään useasti mielikuvat ja seksikkyys. Se, että nainen on miestä sirompi ja hentoisempi myös voi kiihoittaa. Lihavampi nainen voi vaikuttaa liian isolta ja miehekkäältä näin psykologisesti....
Naisten kannattaisi pyrkiä sellaiseen painoon, että normaali mies pystyy ottamaan polvitaipeista kiinni, nostaa seinää vasten ja antaa siinä naiselle parrua oikein kunnolla.
Miesten kannattaisi pyrkiä sellaiseen kuntoon että jaksavat hetken kannatella 70 kilon painoa, mutta useimmat kaupunkilaiset ei jaksa edes neljää kymmentä. Siksi kai moni tiirailee aasialaisnaisia tai jotain teiniritsoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän suurin osa miehistä myös haluaa naisen, jonka kanssa voi istua sohvalla syömässä ja katsomassa telkkaria, eikä sellaista joka haluaa joka ilta salille ja vaatii miehenkin mukaansa.
Niin, tunnetusti liikunnalliset ihmiset LIIKKUVAT 24/7 365.
..Sarkasmia jos joku ei hoksaa.
Joo mutta jos oikeasti halutaan "fitness-typy" niin kyllähän ne saattavat viettää monta tuntia illassa salilla. Jos ei mies liiku ollenkaan, niin ei siinä paljon yhteistä aikaa jää, koska suurin osa fitness-ihmisistäkin tekee töitä 8-16.
Ei kuntosalitreeni ole mitään maraton harjoittelua, ellei halua kestävyyskuntoa harjoittaa. Kovan kokovartalotreenin jälkeen menee 48-72 tuntia ennen kuin elimistö on palautunut ja kaipaa uutta stimulusta. Seuraavat 48 tuntia on anabolista ilotulitusta, aktiivista palatumista, venyttelyä ja muuta kehonhuoltoa ennen kuin ollaan valmiina seuraavaan kovaan treeniin.
Joka ilta treenaavat joilla on 6-7 treeniä jaetuilla ohjelmilla on useimmiten nykyajan typeryyttä ja ammattilaisten matkimista. Tämä ei sovi muille kuin kemiallisen valmennuksen alla oleville ja niille jotka hakevat kroonista ylikuntoa.
Liikunnallinen nainen on miesten mielestä mielellään alipainoinen, sirorakenteinen, balleriinan tai tanssijan näköinen, ei mikään naisuimari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähittoa nuo taulukot sun muut jankutukset auttaa? Tekeekö ne jotenkin omasta ylipainosta miellyttävämpää ja viehättävämpää kun voi taulukolla todistaa että niin ja näin moni vastakkaisen sukupuolen edustajistakin on läski?!
Ja saahan sitä olla itse just niin tanakkaa mallia kuin tykkää mutta kuinka se ei mene jakeluun, että muiden ei ole mikään pakko tykätä siitä vaan he saa viehättyä ihan just siitä mistä viehättyvät?
Se ei kenenkään ulkomuotoa muuta paremmaksi muiden silmissä, että esim 6/10 on ihan yhtä pulskia.
Tuosta seuraa ainoastaan vaan se, että aiempaa useampi päätyy joko vasten tahtoaan ikisinkuksi tai sitten tyytymisparisuhteeseen.
ihan uteliaisuuttani kysyn: mikä se on se tyytymisparisuhde?
En oikeasti hoksaa miten sellainen syntyy.. kun itse sen kolme kertaa kun olen elämässäni alkanut seurustella, olen ihastunut ja onnekseni toinen myös.
Kuljetaanko nykyisin treffeillä kuin autokaupoilla ostoslistan kanssa ja sitten joudutaan tyytymään kun huomataan, ettei "maksukyky" riittänytkään kuin osaan haaveista?
Aika hurjaa. Onko ihmisillä kadonnut johonkin kyky tutustua ja kiinnostua toisesta ihmisestä?
Osa täällä jankkaavista on todellakin neuroepätyypillisiä. Siitä tosiaan seuraa se, että normaalit inhimmilliset tunteet ovat niille vieraita. Tämä johtaa tähän katalogi- menetelmään. Eihän ne pidä naista edes ihmisenä vaan tietyn mallisena omistettavana esineenä ,joka kuuluisi "saada".
Tuosta on vielä aika paljon matkaa niin radikaaliin toimintaan, mitä naiset harjoittavat kertoessaan, että ottivat sellaisen ja sellaisen miehen, eivätkä ottaisi esim. ainoatakaan palstalla vierailevaa miestä, vaikka eivät taida tietää millaisia miehiä täällä ylipäätään on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bodari-Make kirjoitti:
Kyllä salilla näkee vahvoja ja hyvin treenattuja naisia, vaikka painoindeksi onkin lievän ylipainon puolella. Vaikea erehtyä kuka treenaa kovaa ja kuka ei. Kovaa treenaavat eivät someta tai räplää kännykkää, vaan hiki virtaa ja rauta kolisee. Lihakset myös piirtyvät treenipaidan alta ja tästä minä pidän.
"If it jiggles, it's fat"
Täysin totta tuo, että treenin kyllä näkee.. Jos siis oikeasti treenaa. Oli se sitten salilla tai lenkillä.
Joillain salilla käyvillä ei edes ole mitään ohjelmaa jota he noudattaisivat, vaan tekevät "jotain" sen 30 minuuttia, ottavat parit kuvat ja lähtevät menemään. Hyöty on marginaalinen ja sen näkee ulkoapäin.
Moni joka sanoo käyvänsä neljä kertaa viikossa salilla, mutta valittaa ettei laihdu tai saa lihasta tosiaan vain käy salilla. Jos salilla treenaa kovaa edes kerran viikossa jatkuvasti nousevilla kuormilla tai intensiteetillä niin kehitystä on vaikea olla havaitsematta. Pätee niin miehille kuin naisille.
Sama pätee lenkkipoluille, jos jolkottelee hitaammin kuin ripeä kävelyvauhti on niin ei siinä saa muuta kuin polvet kipeiksi. Pelkkä ripeä kävely ja muutama kova juoksuveto kehittää enemmän, mutta toki tuntuu ikävältä.
Tunnen ihmisiä jotka näyttävät pelkällä omapainotreenillä "paremmalta"/isommalta, kuin jotkut jotka ovat käyneet salilla vuosia.. Toki geenitkin vaikuttavat mutta niin vaikuttaa itse treeni ja ruokavaliokin.
Täysin totta, jotkut juoksijat jotka vain venyttelevät, vetävät leukoja, punnerruksia, kyykkyjä jne. kehonpainoharjoitteita saattavat olla todella vahvoja kuntosalilla aivan kylmilteen. Monella treeni ja lepo on sopusuhdassa ja treenit jaksetaan painaa kovaa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on koko ikänsä ollut normaalipainoinen, 170cm/70 kg eli ei laiha mutta ei pullukkakaan. Tuossa painossa hän oli tosi aktiivinen, jatkuvasti touhusi, lenkkeili, siivosi, leipoi, ulkoilutti omat ja naapurin koirat, yleisesti tosi aktiivinen ja pirtsakka nainen. Sitten tuli monta ikävää sattumusta peräjälkeen, mm. äidin kuolema, senhetkinen parisuhde todella huono sisältäen väkivaltaa jne. Ja ystäväni laihtui nopeassa tahdissa n. 50-kiloiseksi. Hän voi tosi huonosti, tukka lähti, söi ehkä yhden leivän päivässä, kärsi uniongelmista ja viikonloppuisin meni reilusti alkoholia. Pirteys ja toimeliaisuus oli tipotiessään, mutta koska hän oli LAIHA, miehet menivät ihan villiksi. Lähestyivät häntä joka paikassa, pyytelivät ulos, kehuivat miten "pitää itsestään huolta" ja muutama jopa tunnusti ääneen, että ei aiemmin kiinnittänyt tähän huomiota tai olisi kiinnostunut, mutta nyt hän kuulemma jotenkin sädehti :D
Eli hankkikaa stressiä, huolia ja sen avulla kunnon painon romahdus niin olette miesten mielestä itsestänne huolta pitäviä.
Muuten olisi voinut olla ihan uskottava tarina, mutta koska tukka lähti, niin paljastui keksityksi sepustukseksi. Sinusta ei tule kirjailijaa.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset vartalot näillä miehillä itsellään on? Siis näillä, jotka haluavat hoikan naisen
Jokin ihan muu kuin liikunnallinen.
Yleensä plussapallo, hylje, laardimöhkäle, äijämaha, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli pitäskö miesten ilmoituksissa lukea suoraan olethan normaalipainoinen tai olethan hoikka :D
Ja mikäs äläkkä siitä nousikaan kun yksi maajussi tällaisen toiveen meni esittämään?
Jep. Oli helppo täälläkin päätellä kuka palstan naisista on ylipainoinen. :D
Mies haluaa liikunnallisen naisen.
Nainen on liikunnallinen.
Nainen haluaa, että vietettäisiin aikaa yhdessä, mutta mies haluaa vain mädäntyä sohvalla, kun nainen ajatteli, että käydään yhdessä lenkillä, pyöräilemässä, retkeilemässä, hiihtämässä, laskettelemassa, tms.
Eli ei se mies haluakaan liikunnallista naista, kun naisen pitäisi yhtä lailla mädäntyä sohvalla kuin hänenkin... Missä välissä se nainen ehtii olla likunnallinen? Kotitöitä tehdessäänkö? Kun mies vain mätänee sohvalle, niin nainen liikuttaa itseään imurin ja mopin varressa, lakanoita vaihtaen, pyykkiä ripustaen, keittiötä siivoten, jne.
Miksi mies ei sitten sano, että hän haluaa itselleen kotipiian, että voi itse vain haista sohvalla?
Todella outo kriteeri tuo "liikunnallinen"...
Vierailija kirjoitti:
Yksi juttu on myös, että joskus nämä miehet ei tykkää myöskään siitä urheilullisesta elämäntavasta. Mä olen varmaan ulkoisesti sellainen mitä ne hakee koska olen sirorakenteinen, saliharrastuksestani huolimatta vain 53-kiloinen eli aika hoikka. Olen joskus koittanut seurustella tällaisen urheilullista naista hakeneen kanssa ja joo, se tykkäsi minun ulkonäöstäni ja luonteestakin, mutta olisi halunnut että harva se päivä mennäänkin johonkin ravintolaan syömään tai pubiin muutamalle tai katsellaan Netflixiä napostellen jotain. Sitten kun sanoin että käyn salilla tänään tai on kehonhuoltopäivä (pilates/venyttely) tai en halua nyt alkoholia kun huomisen treenit menee pilalle niin ollaan naama väärinpäin. Eli minun pitäisi näyttää siltä että urheilen monta kertaa viikossa, mutta elämäntavat miehen mieliksi kuin tissuttelevalla sohvaperunalla. Eihän se onnistu. Jos olisin alkanut sen miehen ehdottamiin elintapoihin, olisin aika pian näyttänyt siiderivalaalta.
Noinhan se menee. Sama koskee muutenkin naisen ulkonäköä eli jotta on treenatun näköinen pitää oikeasti treenata ja jos on laitetun näköinen niin pitää laittautua eli käyttää aikaa ja rahaa siihen ulkonäköön. Monen miehen mielestä molempien asioiden pitäisi tapahtua aikaa ja rahaa käyttämättä. Sitten kun nainen ei treenaa eikä laittaudu niin siitä sitten valitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän suurin osa miehistä myös haluaa naisen, jonka kanssa voi istua sohvalla syömässä ja katsomassa telkkaria, eikä sellaista joka haluaa joka ilta salille ja vaatii miehenkin mukaansa.
Niin, tunnetusti liikunnalliset ihmiset LIIKKUVAT 24/7 365.
..Sarkasmia jos joku ei hoksaa.
Joo mutta jos oikeasti halutaan "fitness-typy" niin kyllähän ne saattavat viettää monta tuntia illassa salilla. Jos ei mies liiku ollenkaan, niin ei siinä paljon yhteistä aikaa jää, koska suurin osa fitness-ihmisistäkin tekee töitä 8-16.
Ei kuntosalitreeni ole mitään maraton harjoittelua, ellei halua kestävyyskuntoa harjoittaa. Kovan kokovartalotreenin jälkeen menee 48-72 tuntia ennen kuin elimistö on palautunut ja kaipaa uutta stimulusta. Seuraavat 48 tuntia on anabolista ilotulitusta, aktiivista palatumista, venyttelyä ja muuta kehonhuoltoa ennen kuin ollaan valmiina seuraavaan kovaan treeniin.
Joka ilta treenaavat joilla on 6-7 treeniä jaetuilla ohjelmilla on useimmiten nykyajan typeryyttä ja ammattilaisten matkimista. Tämä ei sovi muille kuin kemiallisen valmennuksen alla oleville ja niille jotka hakevat kroonista ylikuntoa.
En malta olla tähänkin väliin mainostamatta cross-fitia, voit käydä käytännössä joka päivä treenillä ja ohjelmassa on palautuminen ja jaksotus huomioitu
Mä hain kumppanin muualta, niin ei ole tuota pelkoa.