Millaisia toistuvia tilanteita koette unissa?
Mulla on usein sellaisia painostavia tilanteita, että menen jonkin ihmisen kotiin ilman lupaa, siis olen siellä salaa. Toinen on tää perinteinen "alasti väärässä paikassa". Mutta se ei ole sellainen, että huomaan yhtäkkiä olevani alasti, vaan että olen alasti, ja jossain vaiheessa se alkaa tuntua kiusalliselta siinä seurassa. Joskus myös niin, että istun vessanpöntöllä ihmisten nähden. Se ikään kuin kuuluu asiaan (pönttö on sellaisessa paikassa), mutta on kiusallista.
Viimeksi näkeväni painostava uni oli juuri sellainen, että olin jonkun asunnossa luvatta. Tilanne ratkesi poikkeuksellisesti hyvässä hengessä.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio banaani kirjoitti:
Joku tai minä kuolen.Usein väkivaltaisesti. Yhtenä yönä zombit syö jonkun elävältä toisena saatan itse saada morasta kylkeen. Vähille jää unet kun ei ole kivoja unia.
puukotus on kätkettyä vihamielisyyttä puukotettua kohtaan joka on laadultaan sukupuolista. Ihmissyöjä hirviöt: lapsen tyydyttämätön hellyyden nälkä. Uni kertoo kypsymättömyydestä
Unet voivat myös tulla mitä on nähnyt tai kokenut tv:n tai oman kokemuksen kautta.
Hänen unensa tulee todennäköisesti tv:n kautta.Voi nähdä uniakin tämän palstankin kautta, kuten niin on itselleni käynyt, kun eräs puhui muistisairaasta vanhemmastaan. Mun uneen tuli muistisairas isovanhempani josta oon vastuussa.
ja minä kerroin mitä unikirja sanoo tälläisistä unista.
Auto on kateissa. Olen unohtanut missä se on, sitten huoli varkaudesta. 2.Housut ja alushousut kadonneet ja joudun kulkemaan munasillaan. Yllättäen kärsin siitä vain itse. Muut ei huomaa.
Mulla toistuu uni jossa on joku tilanne, että kodista on muutettava juoksun kanssa ja koitan kerätä tärkeimmät muutamat esineet mukaan. Hammaskin säännöllisesti irtoaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on alkanut toistua uni, jossa olen juuri ostanut talon exän kanssa, ja se talo on ihan laho tai jopa osin palanut tai romahtanut. Mietin unessa, miten tällainen virhe pääsi tapahtumaan.
Harkitsin eroa pitkän aikaa, ja olin suunnattoman helpottunut, että sain sen tehtyä.Samalla lailla välillä näen unta, että en olekaan valmistunut yliopistosta, ja edessä on monta vuotta opintoja, mistä en tiedä miten selviän niistä ikinä. Minulla oli opinnoissa todellinen pelko, etten valmistu ikinä.
Näistä molemmista on varmaan jäänyt melkoiset traumat ja pelot kroppaan, valmistumisestakin on 20 vuotta, ja erosta 10.
Ollaan samiksia! Olen ostamassa milloin mitäkin asuntoa tai taloa exäni kanssa. Unen alussa se on tosi kiva ja olen innostunut muutosta. Sitten muistan, että mieshän on oikeasti aika inhottava luonteeltaan ja olen siitä eronnutkin, ja tässä vaiheessa asuntokin/talokin on muuttunut hirveäksi luukuksi. Muistan, että minullahan on se oma ihana koti siellä jossain toisessa kaupungissa (unessa koti ja kaupunki eivät kuitenkaan ole nämä todelliset) ja ahdostuneena alan miettiä, voisiko kaupat ja muuton vielä jotenkin perua.
Minun versio opiskelu-unesta on taas sellainen, että olen taas lukiossa. Tunne on outo sekoitus innostusta ja ahdistusta, ja lopuksi aina muistan että minähän olen jo ylioppilas, mitä hemmettiä minä täällä teen. Yleensä koulumiljöö on ihan eri kuin todellisuudessa oli, mutta ihmiset on osin samoja. Uni tapahtuu ikäänkuin samaan aikaan tässä ajassa ja menneisyydessä.
Minulla molempiin ajanjaksoihin liittyy syvä tunnepuolen ristiriitaisuus. Sekä lukioaikaan että avioliittoon sisältyi paljon hyviä ikimuistoisia hetkiä ja asioita, mutta myös paljon ahdistusta ja ulkopuolisuuden ja yksin jäämisen tunteita.
N40+
Olen taas ala-asteikäinen. Olen lapsuuteni omassa huoneessani lähdössä kouluun vähän myöhässä jo. Pakkaan reppua ja stressaan kun muistan, että olen jo aikaisempinakin koulupäivinä unohtanut melkein kaikki koulukirjat kotiin. Sitten alan valita vaatteita ja uni muuttuukin kivaksi. Kun avaan vaatekaappini, se on ihan täynnä mulle ihan uusia asuja. Ovat sellaisia näyttäviä, naisellisia, vähän retrohenkisiä. Kokeilen montaa asua ja on vaikea valita, minkä laittaisi kun haluaisi laittaa ne kaikki. Sitten yleensä herään.
Näen aina välillä unta että minulla olisi viihtyisä ja rauhallinen koti jossa voisin rentoutua, keskittyä esim. opintojen loppuun saamiseen tai harrastaa pitkästä aikaa jotain hiljaista itsekseni nysväämistä. Saada ajatuksia kasaan/ kuulla niitä- tätä adhd ja ahdistuksen helpottaminen vaatii itselläni, että saisin rauhoituttua välillä. Kun herään niin tajuan että ainiin, täällä taas, jatkuvaa melua, ryskettä ja kolinaa- ja tätä tuttua rataa jatkunut yli 5v, vissiin huonosta tuurista johtuen.
Sellaisia vakiounia, joissa on mukava tunnelma, on muutama:
1. Lentämiseen liittyvät unet, lentotaito on mulle ihan normaali juttu, lähden lentoon kuin lintu.
2. Ensisuudelma jonkun kanssa.
3. Sukeltaminen kirkkaassa vedessä.
Ikävätunnelmaisia vakiounia:
1. Ajan autolla kaupungissa, jonka liikennejärjestelyt ovat kaoottiset enkä pääse perille kohteeseeni.
2. Juna, joka vain kiihdyttää ja kiihdyttää vauhtiaan, tuntuu pelottavalta.
3. Jollekin läheiselle käy jotain -unet.
Vierailija kirjoitti:
Auto on kateissa. Olen unohtanut missä se on, sitten huoli varkaudesta. 2.Housut ja alushousut kadonneet ja joudun kulkemaan munasillaan. Yllättäen kärsin siitä vain itse. Muut ei huomaa.
Minäkin näen autounia usein samoilla teemoilla. Olen huomannut, että näen niitä useammin, jos olen huolissani autosta.
Ylipppilaskirjoitukset ovat ehkä yleisin unessani toistuva asia, siis omat ylioppilaskirjoitukset, jotka menevät aina jotenkin pieleen. Noista on kuitenkin aikaa jo sellaiset 20 vuotta ja ylioppilaaksi pääsin. Tämä ei edes suinkaan ole ollut elämäni stressaavin, kuormittavin tai traumaattisin tapahtuma. Viimeksi näin tähän liittyvän unen ihan tällä viikolla ja tässä unessa olin käynyt korostamassa kaikkia kokeita joku viisi kertaa ja lopulta sain kaikista kokeista m:n tai e:n ja olin vihdoin tyytyväinen. Siis reaalista ja äidinkielestä on tuollaiset arvosanat eli lopulta sain sitten ruotsista ja englannistakin nuo. Kyllähän ne ruotsin ja englannin huonot arvosanat harmittavat ja olen usein miettinyt, että olisi pitänyt opiskella paremmin. Olen kuitenkin käynyt lukion jälkeen kaksi koulua ja noissakin oli ruotsia ja englantia, eikä suinkaan edes noiden opintojen vaikein paikka.
Vierailija kirjoitti:
Aika usein jos herään kesken unieni ja olen yhä tosi väsynyt ja jatkan nukkumista tulee nähtyä unta että herään, nousen ylös sängystäni, asuntoni on täysin samanlainen kuin mitä se normaalistikin on mutta valot eivät toimi. Joskus unessa on hämärää, joskus se tapahtuu päivällä. Tiedän että asuntooni on tunkeutunut kaksi henkilöä. Saatan huudahtaa että "tiedän että olette täällä" tai "tulkaa esiin tiedän että täällä on joku" jne.
En koskaan muista herättyäni miltä henkilöt näyttävät mutta tiedän että ovat aina ne samat henkilöt, yleensä yrittävät kaapata minut eri tavoilla. Viimeksi muutama yö takaperin ajoivat minut keittiöön hellani eteen ja huumasivat minut jollain aineella. Heräsin kun alkoivat kantaa minua pois asunnostani.
Joskus jos sen unesta heräämisen jälkeen nukahdan uudestaan, saatan taas nähdä unta jossa herään sängystäni, nousen ylös, ja tiedän että asunnossani on kaksi henkilöä. Uni siis tavallaan "alkaa alusta" paitsi että tapahtumat saattavat mennä eritavalla, keittiön sijaan henkilöt saattavatkin saada minut nalkkiin olohuoneeseeni.
Oli ehkä vähän sekavasti selitetty kun en oikein keksi miten nuo unet selittäisi, mutta toivottavasti tuosta sai edes jotain selkoa.
Tästä muistin, että yksi ahdistavimpia ja todentuntuisimpia toistuvia unia on ne, joissa "herään" ja valot eivät toimi. Tunnelma pimeässä kodissa on TODELLA ahdistava ja pelottava, ja siihen liittyy vahva tunne tai pelko jonkinlaisesta poltergeist-ilmiöstä. Tunkeutujia ei uneeni liity, vain se vahva tunne jonkin yliluonnollisen vaikutuksesta kotiini. Uni muuttuu suoranaiseksi painajaiseksi kun paniikissa kokeilen eri katkaisijoita, eikä mikään valo syty tai syttyy väärä valo, tai jokin palamassa ollut lamppu sammuu. Tämän pidemmälle uni ei onneksi jatku.
Kirjoitin jo lukioon palaamisista, exän kanssa kodin ostamisesta sekä valoista, jotka eivät tottele. Lisäksi näen unia hampaiden lähtemisestä, housujen unohtamisesta, siitä että olen unohtanut mennä soittotunnille tai muuhun lapsuuden harrastukseen, unohdetuista lemmikeistä, romanttisesta tai seksuaalisesta kipinästä sellaisen miehen kanssa, johon todellisuudessa en tunne vetoa, myöhästymisunia tosi tärkeisiin juttuihin kuten lentoihin liittyen, ja ylimääräisistä yllätyksenä löytyvistä huoneista. Aika "normaalia" settiä siis, näköjään.
Näen myös unia ihmisistä, jotka ovat olleet tärkeitä joskus. Kauniiden ja kivojen unien näkeminen edesmenneistä vanhemmista, vanhasta ihastuksesta jonka kanssa ei koskaan päädytty yhteen, lapsuuden ystävästä jonka hylkäämistä kadun tai avoexästä josta en olisi halunnut erota - ne ovat myös todella surullisia, kun herätessä todellisuus iskeytyy tajuntaan.
Näen joskus unta, että ovikello soi. Muutaman kerran olen mennyt turhaan tarkistamaan, onko ovella joku. Ärsyttävää!
Vierailija kirjoitti:
Mulla yleisimmät uusinnat unissa:
1. Ajan liian kovaa ja vaikka yritän hidastaa, auto lähtee aina lopulta käsistä (olen kerran ajanut oikeasti ojaan)
2. Putoan jostain ja herään hätkähtäen silloin, kun unessa osun maahan
3. Joku ajaa minua takaa ja en pysty juoksemaan. Lopulta alan uimaan ilmassa ja pääsen jotenkin eteenpäin.
Minäkin näen noita putoamisunia, ja suorastaan säpsähdän hereille. Joskus saattaa olla kyse kaatumisestakin.
Yhteen aikaa ajoin unissani usein autoa tai mopoa ja tankki oli aina tyhjä.
Harrastan usein seksiä tuttujen/näkemieni naisten kanssa unissani. Hassua sotkea lakanoita näin nelikymppisenä, muttei haittaa kun saa hyvää seksiä loppuun saakka 🥳🥳
Harrastan usein unissani seksiä parhaan miespuolisen ystäväni kanssa. Tätä on jatkunut on/off koko ystävyytemme ajan.
Best friends forever! 🥰
Vierailija kirjoitti:
Harrastan usein unissani seksiä parhaan miespuolisen ystäväni kanssa. Tätä on jatkunut on/off koko ystävyytemme ajan.
Best friends forever! 🥰
Homo
Herään, pelottaa vähäsen joten laitan valon päälle- mutta se ei toimi vaikka kuinka naksuttelen! (tää on siis unta) ja yleensäkin unissa valot toimivat kehnosti tai eivät ollenkaan.
Unet, että herään, vaikka en oikeasti ovat joskus prkeleen rasittavia ja saattavat tulla perätysten niin että valeherääminen seuraa toistaan.
Unet voivat myös tulla mitä on nähnyt tai kokenut tv:n tai oman kokemuksen kautta.
Hänen unensa tulee todennäköisesti tv:n kautta.
Voi nähdä uniakin tämän palstankin kautta, kuten niin on itselleni käynyt, kun eräs puhui muistisairaasta vanhemmastaan. Mun uneen tuli muistisairas isovanhempani josta oon vastuussa.