*SUURPERHEKUUMEILIJOIDEN vko 45*
Kommentit (66)
kiinnostasko sellanen oman yhteisön perustaminen?
S
Meidän isänpäivä alkoi niin, että nukuin pitkään (kerrankin) ja iskä nousi nauttimaan laatuajasta perheen pienimpien kanssa.
Lahjaksi sai tyynyn lisäksi kokkiveitsen. Tällaisina vaikeina aikoina ei ihan joka isälle uskalla noin isoa veistä lahjaksi antaakaan. Voisihan käydä niin, että perhe häädetään yönselkään ja pakkaseen.. Sorry, aika synkkää, johtunee mun kurjasta lapsuudesta, johon toi tarina kyllä todellakin voisi sopia.
Meidän neiti nirppanenä, Mamsellimunasolu, on pakannut ilmeisesti kassinsa ja makaa nyt palmun alla Bahamalla vaaleanpunaista drinksua pillillä siemaillen. Näkyi ostaneen pinkit pikkuruiset Bikinit Lindexin alesta. Vessanpöntöllä oli hajustettu vaaleanpunainen kirjekuori. Avasin sen ja siinä luki: " Hyvä Neppis. Nää paikalliset simpat alkaa ottaa nyt aivoon ja rankasti. Mä en siis oikeasti jaksa odottaa kuukausi kaupalla, että maalasitollerot löytäis paikalle. Otan nyt pitkän rentouttavan loman Bahamalla ja nautin Silvioiden ja Charlesien ihailusta ja sulavasta, kohteliaasta käytöksestä. Tulen jos alkaa näyttää, että paikalliset tyypit oppisivat vaikkapa vain käyttämään kompassia ja etten mä kuivettuis ruttuiseksi ihan vain odotellessani ihmettä. Jos tuntuu yksinäiseltä, kääntöpuolelta löydät hotellin osoitteen missä majailen... Mademoiselle Munasolu.." No just joo.. Kuvittelee kyllä ihan liikoja itsestään. Mitä sit jos meidän isukin Simpat joskus haisee vähän valkosipulilta ja joskus ottaa keppanan, kaks.. Tuttuja ja turvallisia ja onhan ne aikaisemminkin saaneet jotain aikaiseksi. Ihan hyvätapaisia tyyppejä noin yleensä, kovia vaan kuorsaamaan jos sattuu menemään lasillinen punkkua--
Eli Risella, ole huoleti.. Anna isukin nauttia risteilystä ja ottaa muutama rentouttava.. Simpatkin ovat vähän villimpänä. Täytyis varmaan itsekin ottaa kunnon känni, jotta toi mamselli saatais rentoutumaan.. On nykyisellään aika tiukkapipoinen mimmi.
JA tiedättekö mitä, mä luulen, että meidän täti on kuollu... oikeesti siitäkään ei ole edes näköhavaintoja lokakuun alun jälkeen. Pitäiskö jo laittaa poliisitelkkariin etsintäkuulutus??
Nyt haisee nenän alla niin paha kakka, ettei irtoa vaatteista kuin pesemällä..
Isänpäivän jatkoja kaikille :)
Neppis ja lomaileva munasolu
Olen kolmen lapsen äiti. Pojat ovat 6- ja 4-vuotiaat ja tyttö 1 v 6 kk. Neljännen joskus tulevaisuudessa haluaisin. Mies tyytyisi näihin kolmeenkin. Tässä nyt olen nyt tuota neljättä miettinyt vähän enemmänkin, ko täti on jo 10 päivää myöhässä. En ole testannut, mutta olisi erittäin epätodennäköistä, että raskaana olisin, ko ei ole oikein aktiivisia oltu viime aikoina. Ei muistaakseni kertaakaan viime kierrossa, joten tässä tulee mietittyä myös esim. varhaisia vaihdevuosia tai jotain hormonihäiriötä. Pitänee kuitenkin huomenna varmuuden vuoksi testata. Miehelle saattaa olla kyllä aikamoinen sätky enkä itsekään ehkä ihan valmis ole ajatukseen, että raskaana olisin.
Pikaisesti ilmoittelen itsestäni, että hengissä täällä yhä ollaan, vaikkei paljon kirjoitellakaan!
Tänään käytiin miehen kanssa tosi pitkästä aikaa elokuvissa, isänpäivän kunniaksi, kun lasten täti ilmoittautui vapaaehtoisesti lastenvahdiksi. Edellistä yhteistä leffakertaa en edes muista...Hyvää teki! Käytiin katsomassa Borat, joka oli kyllä aikas pohjanoteeraus....Nauraa sai kyllä ihan kunnolla, ihan perinteiselle kakka- ja alapäähuumorille!! Ei siis mikään suuren suuri elokuvallinen elämys, mutta tulipa nähtyä.
Omaan napaan; täti alkaa taas hävitä näkyvistä. Ihme juttu; nyt kun olisi niin kiva, kun kierto olisi säännöllinen, niin alkaa pitkittyä. Entinen 24 päivää on kierto kierrolta pidempi, nyt viimeksi jo 28. Ilmoitin miehelle, että niin tahtoisin joululahjaksi plussan, saas nähdä saanko...On vaan yhä vähän tuuliviiri tämän asian suhteen. No, aika näyttää.
Mutta nyt täytyy laittaa huomiset vaatteet valmiiksi ja lähteä nukkumaan. Hyvää yötä!
Suviruusu
ps. Onnittelut Medisonille(ko?, sorry) vakkarityöstä! Ja Neppikselle kiitokset ihan mahtavista jutuista ja päivänpiristyksistä!
Tulin kurkkaamaan tänne missä itse joskus alkuun hetken kirjoitin ja siirryin neliapiloihin ja nyt neliapilat kertoo ,että tänne on porukkaa siirtynyt ,joten pitihän sitä tulla lukemaan ja heh heh hee jäin koukkuun noihin Neppiksen kirjoituksiin...pissat meinasi tulla housuun lukiessa siittiöiden ja muniksen tarinoita...kyllä jollain voi leikata:))))
Tosi hyviä tarinoita...jatka neppis samaan malliin...siis ihan pakko eksyä toistekkin lukemaan tänne ,vaikka aika opiskelun vuoksi onkin kortilla:)))))
Tää viesti sisältää omaa napaa ja rankasti, Anteeksi kaikille!
Kuten viime kuukautisten aikaan tännekkin kirjoitin että oudot menkat meikäläisellä, alkoi päivän myöhässä ja oli TODELLA niukat, no nyt rinnoissa on sellaista tuntemusta että maito alkais herumaan, mua väsyttää ihan sairaasti koko ajan ja päätä särkee (kuuluu mun alkuraskauden oireisiin). mä siis jatkoin pillereitä kaikesta uolimatta menkkojen jälkeen ja en testannu, en kyllä usko että olisin raskaana mutta silti hiukan mietityttää nää oireet. no joo olishan se tietty kaikista helpoin mennä ja tehdä testi, mut oon niiin testeihinkin laittanu melkoisen määrän rahaa aikaisemmin ja en tahtois turhaan taas ostaa! mun pääni voi tietysti tehdä näitä oireita kun mulla välillä oikeen tuntuu tuo vauvankaipuu olla melko rajua... vaikka mulla vauva onkin vielä täällä kotonakin (1v) . ehkä mä kuitenkin testaan... neuvolaan en mee tekeen testiä kun tää on NIIIIIN pieni paikka että koko kylä tietäs mun käyneen... tosin tietää ne apteekinkin kautta.... ärsyttää!
Onnittelut plussanneille!
Ja joku oli saanu vakityön, ONNEA!, se on harvinaista nykypäivänä!
Tsempit plussia odottaville!
S