Miksi niin moni yhtäkkiä luulee olevansa adhd?

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten jos on muotia jos oikeasti on ihan samat oireet kuin ADHD:ssa tai ADD:ssä niin nytkö ei sitten enää saa niitä tutkituttaa?

Samat oireet alkavat lapsuudessa, ei 30-40 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Älypuhelin- ja -someaddiktio aiheuttaa nuorille niin vakavia kognitiivisia ongelmia, että nämä oireet sekoitetaan adhd:hen.

Omassa lähipiirissä diagnoosin saaneet ja selvitykseen menneet ovat olleet yli 30-vuotiaita. Toki älypuhelin- ja someaddikteja voi olla myös siinä ikäluokassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei enää tarkoita ylivilkasta riehujaa, vaan on monta rautaa tulessa oleva suorittaja tyyppi, joka on pärjännyt koulussa ja elämässä hyvin. 

Tällaisessa tapauksessa ei ole yhtään mitään tarvetta diagnoosille ja lääkitykselle.

Miksei? Kokemuksesta voin sanoa, että ADHD:ta sairastavat, joilla ei ole lääkitystä ovat työpaikalla todella kuormittavia. Itselläni on kokemusta kahdesta tällaisesta työkaverista, jotka saivat diagnoosin aikuisena ja siten myös lääkityksen. Heidän kanssaan oli vaikea työskennellä, kun he tekivät samaan aikaan montaa asiaa ja esimerkiksi yhteen palaveriin keskittyminen oli mahdotonta. Jos heille tuli viesti, he tarttuivat siihen ja jättivät edellisen tehtävän kesken. Yleensä heillä on työpaikalla joku työkaveri, joka sitten paikkailee tarvittaessa ja pitää paketin kasassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten jos on muotia jos oikeasti on ihan samat oireet kuin ADHD:ssa tai ADD:ssä niin nytkö ei sitten enää saa niitä tutkituttaa?

Samat oireet alkavat lapsuudessa, ei 30-40 vuotiaana.

Ei 40 vuotiaiden lapsuudessa tunnettu käsitettä ADHD tai ADD. Oli vain huolimaton tai huono keskittymään.

Minulla diagnosoitiin jo lapsena 90-luvulla. Minusta ADHD aiheuttaa paljon kärsimystä, eikä siinä ole mitän hauskaa ja muodikasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei enää tarkoita ylivilkasta riehujaa, vaan on monta rautaa tulessa oleva suorittaja tyyppi, joka on pärjännyt koulussa ja elämässä hyvin. 

Tällaisessa tapauksessa ei ole yhtään mitään tarvetta diagnoosille ja lääkitykselle.

Miksei? Kokemuksesta voin sanoa, että ADHD:ta sairastavat, joilla ei ole lääkitystä ovat työpaikalla todella kuormittavia. Itselläni on kokemusta kahdesta tällaisesta työkaverista, jotka saivat diagnoosin aikuisena ja siten myös lääkityksen. Heidän kanssaan oli vaikea työskennellä, kun he tekivät samaan aikaan montaa asiaa ja esimerkiksi yhteen palaveriin keskittyminen oli mahdotonta. Jos heille tuli viesti, he tarttuivat siihen ja jättivät edellisen tehtävän kesken. Yleensä heillä on työpaikalla joku työkaveri, joka sitten paikkailee tarvittaessa ja pitää paketin kasassa. 

Tuo kuulostaa vain huonolta ja välinpitämättömältä käytökseltä. Moni aikuinen on nykyisin tuollainen, jotenkin lapsellinen. ADHD todella vaikuttaa ihmisen toimintaan mutta oireilu pitäisi pystyä erottamaan kypsymättömyydestä ja kaikenlaisista asennevammoista.

Tää adhd on vähän niinkun lihominen. Ne jotka pystyy keskittymään tai on laihoja haluaa uskoa että kaikki on vain itsestä kiinni.

Adhd on muotia. Unohdat avaimet kotiin - sulla on adhd, vähän sama, kun heräät käsittämättömästä syystä yöllä - johan sulla tietenkin on uniapnea, jne. Äkkiä kaikelle vaan joku helppo selitys, niin ei tarvi miettiä mitään sen enempää. Näin se toimii terkkateissa kautta maan. Sote henkilökunta ei vihaa mitään yhtä paljon, kuin sitä, että joutuu tutkimaan, hoitamaan ja vieläpä ajattelemaan. Ei. Siinä mennään jo ylikapasiteetin puolelle. Kiukkuraivarin paikka, ehdottomasti.

Hienoa, että tutkitaan ja että apuakin ehkä saa, mutta tässä on kyllä vähän sama maku kuin terapiatakuussa.

30-40-vuotiaat koulutetut naiset etsivät itseään ja omaa identiteettiään ja kiveäkään ei jätetä kääntämättä tässä projektissa ja prosessissa.

Ovat myös tavallaan helppo ryhmä terapiassa tai vaikkapa adhd-tutkimuksissa, koulutettuja ja kivoja kympin tyttöjä, paljon helpompaa hommaa kuin hoitaa/tutkia oikeasti ja vakavasti traumatisoituneita, tai ihmisiä, joilla esim adhd diagnosoimattomana on jo laittanut koko elämän sekaisin, tai sama mutta diagnosoimaton autismi.

Olen itsekin nelikymppinen nainen, korkeakoulututkinto löytyy, mutta myös traumat lapsuuden hyväksikäytöstä ja väkivallasta.

Voin kertoa, että terapiatakuu on aika vitsi.

Mieheni sattuu olemaan myös assi, ei duagnoosia, eikä saa, nepsy-problematiikka on Suomessa todella huonosti tunnettua ja huonosti hoidettua. Eihän nyt korkeakoulutettu, naimisissa oleva ja töissä käyvä mies voi mikään autisti olla...

No, vähän ohi aiheen, mutta nämä muotidiagnoosi-jutut ovat aika kaksipiippuisia...ja aika moni, kuten minä ja mieheni sitten yritämme parhaamme ja pärjäilemme omien ja toistemme päiden sisältöjen kanssa elää.

Vierailija kirjoitti:

Tää adhd on vähän niinkun lihominen. Ne jotka pystyy keskittymään tai on laihoja haluaa uskoa että kaikki on vain itsestä kiinni.

No ei se nyt ihan noin mene. Kyllä moni tiedostaa että ihmisillä on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia, erilaisia elämäntilanteita, erilaiset taustat jne. Vaikka itsellä menisi ihan hyvin niin ei se välttämättä tee ihmisestä täysin empatiakyvytöntä. Enemmän tuntuu että niillä joilla on adhd-diagnoosi tai vastaava (tai vain joku oma oletus) niin kaikki pyörii sitten sen ympärillä ja sitä käytetään tekosyynä joka asiaan. Ei tietenkään koske kaikkia kun eihän kaikki edes tuo diagnoosejaan tai muita haasteita mitenkään esille. Mutta siis selvästi on se porukka joka jatkuvasti uhriutuu adhd:nsa tms. takia.

ADHD:n avulla on niin helppoa selitellä yhtä jos toistakin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla diagnosoitiin jo lapsena 90-luvulla. Minusta ADHD aiheuttaa paljon kärsimystä, eikä siinä ole mitän hauskaa ja muodikasta.

Mutta johtuuko sinusta kaikki vaikeutesi ADHD:sta? Usein on myös niin että elämässä on tai on ollut muuten jokin pielessä. Kannattaa siis kiinnittää huomiota myös muihin asioihin, menneisyyttä et tietenkään voi muuttaa mutta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen onneksi voit vaikuttaa.

Aika jännä juttu.

Mulla ferritiini nollissa, add ja kaksisuuntainen todettu 10v sitten. Lievää autismia nyt epäillään.

Itse näkisin että monet vaikeat elämänkokemukset on lannistaneet ja lamaannuttaneet toimintakykyäni.

Lisäksi kiinnostun vain tosi marginaalisista asioista ja mikään ei juurikaan innosta. AINA on väsyttänyt ihan perkeleellisesti. Kaikki aistini ovat tosi herkät.

Olen kuin tärisevä löytökoira joka oireilee eikä luota ihmisiin koska sitä on kaltoin kohdeltu. Diagnoosit ovat tavallaan toisarvoisia (eikä tuo ferritiinikään ole vuodessa vielä korjaantunut vaikka olen kokeillut nyt kaikki erilaiset rautakuurit).

Mutta en saa sairaslomaa ja tarvitsemaani kuntoutusta ilman diagnooseja. Mitä pitempikestoinen hoitosuhde, sitä nopeammin pääsen julkisella hoitoon.

Toki välillä on raskaita masennuskausiakin.

Jos on ongelmia niin miksi ei kävisi lääkärissä? Mitä iloa on syntyä Suomeen jos terveydenhuoltoa ei saa käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Tää adhd on vähän niinkun lihominen. Ne jotka pystyy keskittymään tai on laihoja haluaa uskoa että kaikki on vain itsestä kiinni.

Tai sitten molempiin tarvittaisiin itsekuria, jonka puutteessa on helppo verhoutua jonkun muotidiagnoosin taakse ottamatta itse yhtään mitään vastuuta.

Minä taas antaisin mitä vain että EN olisi adhd. Ei ole kivaa olla keskittymyskyvytön hyperaktiivinen ääliö joka periyti tämän vielä kahdelle kolmesta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Kertoo vaan siitä, miten paljon on traumatisoituneita ihmisiä. Kyse ylivireystilan ja alivireystilan vaihtelusta. Pitäisi hoitaa sitä alla olevaa traumaa, ei vain oireita.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että tutkitaan ja että apuakin ehkä saa, mutta tässä on kyllä vähän sama maku kuin terapiatakuussa.

30-40-vuotiaat koulutetut naiset etsivät itseään ja omaa identiteettiään ja kiveäkään ei jätetä kääntämättä tässä projektissa ja prosessissa.

Ovat myös tavallaan helppo ryhmä terapiassa tai vaikkapa adhd-tutkimuksissa, koulutettuja ja kivoja kympin tyttöjä, paljon helpompaa hommaa kuin hoitaa/tutkia oikeasti ja vakavasti traumatisoituneita, tai ihmisiä, joilla esim adhd diagnosoimattomana on jo laittanut koko elämän sekaisin, tai sama mutta diagnosoimaton autismi.

Olen itsekin nelikymppinen nainen, korkeakoulututkinto löytyy, mutta myös traumat lapsuuden hyväksikäytöstä ja väkivallasta.

Voin kertoa, että terapiatakuu on aika vitsi.

Mieheni sattuu olemaan myös assi, ei duagnoosia, eikä saa, nepsy-problematiikka on Suomessa todella huonosti tunnettua ja huonosti hoidettua. Eihän nyt korkeakoulutettu, naimisissa oleva ja töissä käyvä mies voi mikään autisti olla...

No, vähän ohi aiheen, mutta nämä muotidiagnoosi-jutut ovat aika kaksipiippuisia...ja aika moni, kuten minä ja mieheni sitten yritämme parhaamme ja pärjäilemme omien ja toistemme päiden sisältöjen kanssa elää.

"Koulutetut kympin tytöt" oireilevat usein sisäänpäin, niin kauan kunnes se täydellinen romahdus tulee jossain vaiheessa. Ei kannata olettaa asioita niin paljon sillä sinä et voi toisten traumoja tai päänsisäistä maailmaa ulkopuolelta tietää. Itse käyn tällä hetkellä traumaterapiassa ja avun saamiseen meni 26 vuotta. Tuosta 26 vuodesta 10 vuotta meni lopulta alkoholisoituneena ihmisrauniona.

T. Se koulutettu ja kiva kympin tyttö joka vaikutti niin pärjäävältä ja hyvinvoivalta

Vierailija kirjoitti:

Älypuhelin- ja -someaddiktio aiheuttaa nuorille niin vakavia kognitiivisia ongelmia, että nämä oireet sekoitetaan adhd:hen.

Minä liputtaisin tämän puolesta, myös aikuisten kohdalla. Osalla toki on adhd, mutta osalla on vain mennyt överiksi älylaitteiden kanssa. Työkavereissani on useampia, jotka ovat saaneet diagnoosin parin vuoden sisään. Hyvin ovat töissä pärjänneet ennen diagnoosiakin ja elämä on sujunut. Eivät vain osaa keskittyä nykyään kunnolla, kun luuri on kasvanut käteen kiinni. Uskon, että heillä olo helpottaisi, jos vähentäisivät älylaitteiden käyttöä ja rauhoittaisivat hieman vapaa-aikaansa.

Enkä tällä siis vähättele heitä, joilla aidosti on adhd. Eräällä läheiselläni on ja hänellä on ollut/on suuria haasteita elämänhallinnan kanssa. Koen, että kontrasti on iso näihin, joilla ei samanlaisia elämänhallinnan ongelmia ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei enää tarkoita ylivilkasta riehujaa, vaan on monta rautaa tulessa oleva suorittaja tyyppi, joka on pärjännyt koulussa ja elämässä hyvin. 

Tällaisessa tapauksessa ei ole yhtään mitään tarvetta diagnoosille ja lääkitykselle.

Varmaan tässä haettiin ulospäin hyvältä näyttävää suorittajaa, joka kuitenkin kipuilee itse omien eritavalla toimivien aivojensa kanssa ja tarvitsisi apua.