Miten olla itsevarma ilman esittämistä?

Mä en ole itsevarma mutta musta saa helposti sellaisen kuvan. Mulla on hyvä ryhti, kävelen keskilattian poikki enkä kiertele seinillä, katson ihmisiä silmiin, puhun reippaasti vieraillekin, en tosin pälpätä. Mä olen rauhallisesti oma itseni. Ja jos se ei riitä, se on voivoi. Sitten en voi mitään.

Kasvamalla aikuiseksi ja lopettamalla ryyppääminen.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista.

Vähän tuntuu, että kaikki kaatuu samaan aikaan päälle. Poikaystävä jätti, työpaikasta lomautus ja varmaan kohta irtisanominen, paras ystävänikin muuttui kylmäksi. Onneksi tapasin kivan miehen, hän antaa minulle itsevarmuutta pelkällä läsnäolollaan.

AP

Etkö haluaisi olla itsevarma siten, että itsevarmuus tulee sisältäsi eikä ulkoisista syistä? Jos ymmärrät, että kaikilla ihmisillä on sama itseisarvo, niin se auttaa. Arvelen, että itse et solvaa esim. vammaisia, vaan pidät heitä ihan yhtä tärkeinä ja arvokkaina ihmisinä kuin muitakin. Toisia ihmisiä on helpompi arvostaa kuin itseä. Jospa etsisit hyvää ensin muista ihmisistä, mikä on helpompaa, ja sitten itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Itsevarmuuden paradoksi on siinä että saat sitä kun lakkaat hankkimasta ja etsimästä sitä - olet sujut itsesi kanssa.

Jokaisella on miinuksia joita voi ja saa tietenkin korjata ja parantaa, mutta yhtä tärkeää on myös hyväksyä ne.

Pahin virhe on pönkittää itsevarmuutta hankkimalla hyväksyntää muilta ihmisiltä. Siinä sinä laitat tärkeän osan itseäsi muiden käsiin, heidän hallinnoutavaksi.

Mitä sitten teet jos nämä ihmiset tavalla tai toisella poistuvat elämästäsi?

Keneen sinä silloin tukeudet ensimmäisenä? Todennäköisesti itseesi. Ja mitä siitä tulee jos et ole sujut itsesi kanssa? Tajuat varmaan pointin.

Omasta mielestä paras esimerkki itsevarmuudesta ja -luottamuksesta oli edesmennyt Motörheadin Lemmy.

Rehellisesti, ruma mies, mutta erinomainen luonne. Perusti yhden merkittävimmistä rock-bändeistä musiikin historiassa, oli monta kertaa lähellä hajota ja meni reippasti yli 15 vuotta ennen kuin alkoi saamaan kunnollista tunnustusta medialta ja lopouun asti veti kunnes henki lähti. Olisiko tuohon päässyt jos perustajajäsenellä itsellään ei olisi ollut järkkymätön itsevarmuus oman asiansa eteen? Tuskin.

Voihan se olla niinkin, että Lemmyllä yksinkertaisesti oli suuri palo tehdä sitä, mitä teki. Jos löydät oman intohimosi tehdä jotain, niin mikään ei voi sua pidellä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ihmettelen miten aito itsevarmuus tarkoittaisi rahaa tai valtaa? Miksi ego tarvitsisi mitään pönkitystä mistään? Esim. itse tiesin että olin tietyssä töissä hyvä mutta ei se riittänyt kannattelemaan muuten vajavaista itseluottamusta. Se oli työminä mutta työminä oli vähän erilainen kuin se oikea minä siviilissä. 

En ole pystynyt millään keinolla parantamaan itseluottamustani. Vaikka kuinka tarkastelisi itseään niin en näe kuin suuria puutteita ja hyviä asioita on hyvin vähän. Olen vaan rehellinen itselleni.

Työminä ja siviiliminä. Juuri tämän takia en voi tehdä mitään töitä, jossa täytyy pitää työpukua, esim. poliisi, sotilas jne. Haluan olla minä koko ajan, koska elän elämääni koko ajan, myös töissä.

Ikävää puhua asioista suoraan, koska sitä ei monen itsetunto kestä. Mutta puhutaan silti.

Helpoin tapa parantaa itsevarmuutta, on kehittää ulkonäköä. Sporttisiin hoikkiin ihmisiin suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa erityisen kunnioittavasti - haluttiin sitä tai ei.

Itse- / epävarmuus ei valitettavasti tule sisältä päin vaan kehittyy muiden reaktioiden kautta.

Vierailija kirjoitti:

Joku psykologi jossain sanoi käytännössä, että fake it till you make it. Ihmismieli on siitä jännä, että kun tarpeeksi itselleen uskottelee asioita niin lopulta voi oikeasti alkaa uskoa niin. Peili naaman eteen ja kerro toistuvasti itsellesi kuinka hyvä ja upea oot.

Jos aloitat hehkutuksen sadasta, mutta todellisuudessa olet täysin nollilla, niin se hehkutus oksettaa ja on niin epäaitoa! Parempi aloittaa pienin askelin. Mulle tulee mieleen yhden kaverin lähettämä synttärikortti, jossa kuvaillaan, kuinka joku katsoessaan peiliin ei näe muuta kuin ruman, vanhenevan ihmisen. Masentuneena pää painuu alas ja - huomaakin 10 kaunista varvasta.

Aloita pienin aidoin askelin, niin se on helpompaa ja et feikkaa. Tuntuu paremmalta ihan oikeasti.

Hyväksy itsesi kaikissa on epävarmuutta, se on ihan inhimillistä.

On työrooli, kotirooli, ystävärooli, harrastusrooli... ja niin edelleen... töissä yhtä hymyä tietenkin, ystävällinen asiakkaille.

Töykeä käytös sitten työkavereita kohtaan, jotka eivät kuulu samaan piiriin. Roolit vaihtuu äkkiä. Riittää että olet.

Zz kirjoitti:

Ikävää puhua asioista suoraan, koska sitä ei monen itsetunto kestä. Mutta puhutaan silti.

Helpoin tapa parantaa itsevarmuutta, on kehittää ulkonäköä. Sporttisiin hoikkiin ihmisiin suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa erityisen kunnioittavasti - haluttiin sitä tai ei.

Itse- / epävarmuus ei valitettavasti tule sisältä päin vaan kehittyy muiden reaktioiden kautta.

On paljon esim. hiukan pullukoita vanhempia mummuja, jotka säteilevät ympärilleen rauhaa, tilanteen hallintaa, elämänviisautta ja itsevarmuutta sanan toisia lyttäämättömässä merkityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fake it 'till you make it.

Tuon sloganin keksijää pitäisi rangaista pahimman kerran.

Miksi olet tätä mieltä? Itse olen aina ollut todella huonon itsetunnon ja -varmuuden omaava ja nyt kun olen päättänyt tehdä jotain asialle, niin yritän psyykata itseäni tällä metodilla. Ei mielestäsi ole soveliasta ja sikäli ymmärrettävää, että miksi sinä välittäisit muiden ihmisten epävarmuuksista ja kamppailuista näiden epävarmuuksien kanssa, kun eihän ne sinua haittaa. Mutta miksi se olisi huono asia että me muutkin voisimme hyvin?

Harrastamalla rankkaa liikuntaa, usein. Se nostaa itsevarmuutta ja vähentää erilaisia neurooseja.

Ja olemalla hyvä siinä asiassa mitä yrittääkän tehdä, eli harjoittelemalla paljon etukäteen, jos mahdollista. Esim. itse näin esiintyvänä muusikkona voin sanoa, että harjoittelemalla kappaleet kunnolla etukäteen ja ylipäätään harjoittelemalla paljon (että tekniikka pysyy kuosissa), voi vähentää esiintymisjännitystä. Esiintymisjännitys ei silti koskaan katoa kokonaan. 

On hyvä muistaa, että kukaan ei ole "täydellisen itsevarma". Tai "luonnostaan itsevarma".

Siinä on aina jotain feikkiä mukana etenkin kun joutuu uusiin tilanteisiin. Fake it till you make it. Se ei saa olla kokonaan feikkiä, tai ehkä edes enimmäkseen, mutta osa itsevarmuudesta on aina feikkiä. Yksinkertaisesti päätät olla itsevarma, ja sitten se onnistuu vaikka et oikeasti ollutkaan.

Jopa kuuluisat NHL-pelaajat alkavat pelätä kiekon saamista, jos heillä tulee pitkä huono jakso jossa maaleja ja onnistumisia ei synny. Siitä huolimatta että he ovat ennen tehneet paljon maaleja. (Esim. Patrik Laineella oli tällainen jakso, hän myönsi ihan suoraan että itsevarmuus on kateissa). Onnistumiset ruokkii itsevarmuutta, mutta jos onnistumisia ei vielä ole tai ei ole pitkään aikaan ollut, se pitää ns. "kehittää tyhjästä". Eli huijata muut ja itsesi luulemaan että olet itsevarma.

Vierailija kirjoitti:

Harrastamalla rankkaa liikuntaa, usein. Se nostaa itsevarmuutta ja vähentää erilaisia neurooseja.

Tämä on totta, mutta ihmiset eivät ehkä haluaisi kuulla sitä. Iltapäivälehdissä aina puhutaan siitä että "näin vältät rääkkitreenin". Tosiasiassa jos kamppailee epävarmuuden, ujouden ym. kanssa niin rääkkitreeni on ainoa mikä edes jotenkuten toimii.

Kyse ei ole edes ulkonäöstä... vaan siitä miten psyyke reagoi raskaan liikunnan harrastamiseen. Se rauhoituu, lujittuu, ei heilahda enää vähästä. Keskittyminen paranee, tilannehikoilu vähenee, uni on syvempää, hermosto ei jaksa enää olla hälytystilassa jonkin sosiaalisen tilanteen takia, koska treenin aikana se on väsytetty, eikä enää jaksa reagoida muista syistä kovin voimakkaasti.

Tai ehkä jos aloitat jonkun laskuvarjohyppyharrastuksen. Se on riittävä shokki, jonka jälkeen ei enää tavalliset asiat jännitä niin paljon. Mutta sitäkin pitää harrastaa säännöllisesti, jotta vaikutus on pysyvä. Avantouintikin saattaa vähentää hermoilua.

Kuitenkin, vaikeita juttuja on tehtävä, jos todella haluaa muuttaa arkaa/ujoa persoonaansa. Monihan sitä haluaisi muuttaa, mutta se on äärimmäisen vaikeaa. Maailman on täynnä ujoja, arkoja ja epävarmoja ihmisiä, jotka haluaisivat muuttua. Jotkut pystyvätkin, mutta helpppoa se ei ole, ja vaatii konkreettisia tekoja. Ei se onnistu pelkästään jonkun self help -kirjan lukemalla.

Vaikeita tilanteita ei saa vältellä. On mentävä niitä päin. Se on ainoa keino parantaa heikkouksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastamalla rankkaa liikuntaa, usein. Se nostaa itsevarmuutta ja vähentää erilaisia neurooseja.

Tämä on totta, mutta ihmiset eivät ehkä haluaisi kuulla sitä. Iltapäivälehdissä aina puhutaan siitä että "näin vältät rääkkitreenin". Tosiasiassa jos kamppailee epävarmuuden, ujouden ym. kanssa niin rääkkitreeni on ainoa mikä edes jotenkuten toimii.

Kyse ei ole edes ulkonäöstä... vaan siitä miten psyyke reagoi raskaan liikunnan harrastamiseen. Se rauhoituu, lujittuu, ei heilahda enää vähästä. Keskittyminen paranee, tilannehikoilu vähenee, uni on syvempää, hermosto ei jaksa enää olla hälytystilassa jonkin sosiaalisen tilanteen takia, koska treenin aikana se on väsytetty, eikä enää jaksa reagoida muista syistä kovin voimakkaasti.

Tai ehkä jos aloitat jonkun laskuvarjohyppyharrastuksen. Se on riittävä shokki, jonka jälkeen ei enää tavalliset asiat jännitä niin paljon. Mutta sitäkin pitää harrastaa säännöllisesti, jotta vaikutus on pysyvä. Avantouintikin saattaa vähentää hermoilua.

Kuitenkin, vaikeita juttuja on tehtävä, jos todella haluaa muuttaa arkaa/ujoa persoonaansa. Monihan sitä haluaisi muuttaa, mutta se on äärimmäisen vaikeaa. Maailman on täynnä ujoja, arkoja ja epävarmoja ihmisiä, jotka haluaisivat muuttua. Jotkut pystyvätkin, mutta helpppoa se ei ole, ja vaatii konkreettisia tekoja. Ei se onnistu pelkästään jonkun self help -kirjan lukemalla.

Vaikeita tilanteita ei saa vältellä. On mentävä niitä päin. Se on ainoa keino parantaa heikkouksiaan.

Avasin ketjun kertoakseni tämän saman asian, ihanaa että olitte sanoneet jo kaiken mitä aioin sanoa!

Tämä toimii minulla myös niin päin että silloin kun liikunta on jäänyt vähemmälle, ja minulla on kurja olo, totean kylmästi itselleni että no katsotaan onko kurja olo vielä sitten kun olet palannut ruotuun liikunnan suhteen. Ja koskaan se surkea olo ei jää päälle. 

Iän ja kokemuksen myötä itsevarmuus tulee luonnostaan, eikä sitä sitten enää mieti.

Epävarmuus liittyy usein nuoruuteen ja kokemattomuuteen.

Vain kuoleman kautta tullaan vapaaksi.

"Miten olla itsevarma ilman esittämistä?"

Esittäminen nyt ei ainakaan ole itsevarmuutta. Itsevarmuutta ei ole yrittää näytellä jotain mitä ei ole.

Itsevarmuus rakentuu siitä että ihminen hyväksyy itsensä ja on levollinen  omana itsenään.  Ei kerjää hyväksyntää keneltäkään koska ei tarvitse sitä pönkittääkseen itseään. Ihminen ei mieti kelpaanko sillä hän kelpaa itselleen, ja jos ei itsenään kelpaa toiselle hyväksyy sen. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

Itsevarma ihminen rakastaa ja hyväksyy itsensä.  Itsevarma ihminen hyväksyy myös toiset, sen että kaikki eivät häntä miellytä.ja hän itse ei miellytä kaikkia. Hyväksyy erialisuuden eikä pelkää sitä. Kykenee elämään kaikkien ihmisten rinnalla vaikka ei kaikkia elämäänsä haluakaan.

Itsevarma ihminen ei tunne tarvetta vihata ja kategorisoida toisia.  

Uskaltaudu olla juuri se kuka olet. 

Hyvin moni sekoittaa itsevarmuuden ylimielisyyteen. Enempää ei voisi erehtyä.

Ota kulli esiin sepaluksesta.

Jotain silminnähtävää ja käsinkosketeltavaa todistetta.

Ole rauhallinen ja kohtelias. Monilla pääsee suusta sammakoita ja yrittävät päteä kauheasti seurassa, koska ovat epävarmoja itsestään. Hakevat paikkaansa seurassa. Haluavat kommentoida nokkelasti toisista jotain ennenkuin muut ehtivät. Ovat näin puolustuskannalla heti kättelyssä. 

Vierailija kirjoitti:

Ota kulli esiin sepaluksesta.

Jotain silminnähtävää ja käsinkosketeltavaa todistetta.

Itsetutkiskelun kautta. Myös fake it till you make it on hyvä ohje. Hankkiudu eroon ihmissuhteista, joissa joku kyykyttää ja/tai kritisoi ilman mitään syytä. 

Minulla oli teininä aivan superhuono itsetunto, yhtenä syynä kotiolot. Äitini voi huonosti ja se purkautui osin minuun. Sain kritiikkiä mm. ulkonäöstä ja mielenkiinnonkohteista ja henkinen tuki oli olematonta. Lukiossa olin apaattinen, katsoin paljon maahan, välttelin ihmisiä, töksäyttelin ja otin monesta asiasta itseeni. Olin varmasti hyvin raskasta seuraa.

Kun pääsin muuttamaan pois kotoa, päätin olla iloinen ja lähestyä ihmisiä aktiivisemmin. Sain paljon tuttuja ja kavereita enkä saanut enää palautetta että olisin hiljainen tai säikky. Tosiasiassa itsetuntoni oli vielä pitkälti parikymppisenä huono ja se nousi pinnalle ajoittain. Kuitenkin käytösmallin muuttaminen muita ihmisiä kohtaan oli lähtöasetelma parempaan päin, sillä ihmiset heijastavat takaisin positiivisia eleitä ja puheita, joka piristää omaa mielialaa ja vahvistaa itsetuntoa.

Huono itsetunto ei ole iästä kiinni. Äidilläni ja anopillani on huono itsetunto, toinen on kuusikymppinen ja toinen viisikymppinen. He ovat seurassa hiljaisia, vältteleviä ja syrjäänvetäytyviä. Ei anna kovin positiivista kuvaa, kun anoppini ja kummitätini vierailivat meillä samaan aikaan. Puhelias tätini keskusteli keveästi niitä näitä, anoppi vetäytyi toiseen huoneeseen. Joskus taas kaupoilla kohtasimme äitini kanssa vanhan tutun harrastuspiireistä. Minä kyselin keveästi kuulumisia kun äitini piilotteli selkäni takana pälyillen sivulle.

Huonoitsetuntoiset ihmiset antavat helposti kuvan, että he eivät pidä muista vaikka tosiasiassa eivät pidä itsestään. Muille on raskasta kommunikoida heidän kanssaan, koska monet neutraalit puheenaiheet tulkitaan hyökkäyksenä heitä kohtaan.  Myös minkäänlaista palautetta ei voi antaa, koska se on samantien murskaavaa eikä rakentavaa, vaikka kuinka silkkihansikkain tarjoilisit. Jos he epäonnistuvat jossain asiassa kerran (vaikka uusi resepti), niin sitä ei koskaan enää yritetä tai korkeintaan muutaman vuoden kuluttua.