Lue keskustelun säännöt.
Onko totta, että entisaikaan rattaita käytettiin vain pikkutaaperoilla?
Anoppi väittää, että hänen nuoruudessaan jo 2-vuotias oli yleensä "liian vanha" rattaisiin.
Kommentit (882)
Enisikaan ei olut metroa,ei ilmaisa pussi ja metromatkoja lasten vaunut /rattaat.Nykyisin rattaisin ängetään viellä 7vuotias ilmaismatkojen takia. Kyllä 2 vuotias istui rattaissa kaupalle,hoiton ja kylään menessä entisaikojinkin, kun harvalla oma auto oli..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on lapset kahden vuoden ikäerolla. Asumme liitäntäbussin ja metron päässä keskustasta Helsingissä.
Vanhempi meni eskariin ja kielikouluun kantakaupungin alueelle, joten kun kuskasin häntä, minulla oli tasan myös rattaat mukana, koska sieltä päästyäni vein sitten kuopuksen omaan kerhoonsa ihan toiselle alueelle.
Rattaat jätin sinne kerhon pihalle, hain kuopuksen pois ja menin taas hakemaan esikoisen. Paluumatkalla kävimme kaupassa, rattaiden alatilassa oli myös molempien reput. Kävelimme yleensä sitten sieltä kaupasta leikkipuiston kautta kotiin.
Jos piti viedä lapsi/lapsia siedätyshoitoon tai lääkäriin, ne oli siellä kantakaupungilla erikseen ratikkamatkan päässä.
Jos on vain yksi lapsi ja hänet vie lähipäiväkotiin niin eihän sitä tietenkään mitään tarvetta rattaille ole.
Vierailija kirjoitti:
Enisikaan ei olut metroa,ei ilmaisa pussi ja metromatkoja lasten vaunut /rattaat.Nykyisin rattaisin ängetään viellä 7vuotias ilmaismatkojen takia. Kyllä 2 vuotias istui rattaissa kaupalle,hoiton ja kylään menessä entisaikojinkin, kun harvalla oma auto oli..
Ei ollut myöskään tarvetta kuskata istä lasta mihinkään, kun kaikki lapsiperheen palvelut oli siinä asuinalueella.
Joo rattaita ei oo aina todellakaan ollut olemassa ja niiden yleistyessäkään köyhimmillä ei ollut varaa niihin. Oon kuitenkin sitä mieltä, että rattaat ovat elämää helpottava uudistus, joita mielelläni käytän, vaikka 2,5-vuotias lapseni jaksaakin juosta pitkiä matkoja. Kirjoitan "juosta", koska lapsi todellakin mieluiten juoksee kävelemisen sijaan ja en ole onnistunut häntä kasvattamaan sellaiseksi, etteikö hän ryntäilisi. Siispä on paljon helpompaa taittaa matkaa ja asioida, kun hänet on vyötetty kiinni rattaisiin.
Myönnän myös ihan täysin, että otan hänet mukaan joskus ostoksille ihan vain sen takia, ettei mun tarvitse maksaa ylimääräistä 2,80 euroa siitä ostosreissusta. Mutta en myöskään vastusta sitä, että myös lastenvaunujen /-rattaiden kanssa liikkuvilta ruvettaisiin perimään matkaliput. Monet on köyhiä, mutta isommalla osalla on oikeasti varaa maksaa liikkumisestaan.
Olisihan se hullulta näyttänyt, jos äitini olisi työntänyt rattaissa pellon reunaan ja sitten laittanut traktorin pukille siirtämään traktoria heinäseipäältä toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on lapset kahden vuoden ikäerolla. Asumme liitäntäbussin ja metron päässä keskustasta Helsingissä.
Vanhempi meni eskariin ja kielikouluun kantakaupungin alueelle, joten kun kuskasin häntä, minulla oli tasan myös rattaat mukana, koska sieltä päästyäni vein sitten kuopuksen omaan kerhoonsa ihan toiselle alueelle.
Rattaat jätin sinne kerhon pihalle, hain kuopuksen pois ja menin taas hakemaan esikoisen. Paluumatkalla kävimme kaupassa, rattaiden alatilassa oli myös molempien reput. Kävelimme yleensä sitten sieltä kaupasta leikkipuiston kautta kotiin.
Jos piti viedä lapsi/lapsia siedätyshoitoon tai lääkäriin, ne oli siellä kantakaupungilla erikseen ratikkamatkan päässä.
Jos on vain yksi lapsi ja hänet vie lähipäiväkotiin niin eihän sitä tietenkään mitään tarvetta rattaille ole.
Kerrotko vielä, miten ehdit käydä töissä, kun ihan hiki pukkaa tätä luettaessa.
Aika hankalaksi olet tehnyt tuon lentelyn.
En itse muista rattaita ja 3-vuotiaastahan yleensä muistaa. 70-luku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista tarkkaa ikää, mutta tytär sai kävellä heti kun vain mahdollista ihan itse.
Rattaat meni varastoon jo varmaan 2-3v ikäisenä. Miksi ihmeessä istuttaa jos jalat toimii??M42, neiti nykyään 12
Saanko arvata, että menette kauppaan ja muihin kauempana oleviin paikkohin autolla? Meillä on lähimpään isoon kauppaan 20 minuutin (aikuisen reipas) kävelymatka ja tarhaankin menee 15 minuuttia vaunuja työntämällä. En uskalla edes arvailla, miten kauan reissut kestäisi, jos pari vuotiaan pitäisi kävellä noi matkat edestakaisin.
Mutta autossa istumistahan ei tietysti lasketa tuohon Miksi ihmeessä istuttaa, jos jalat toimii -juttuun?
Näin juuri. Ja lisäksi lapsen askel on lyhyempi, eli siinä kun aikuinen ottaa yhden reippaan askelen, joutuu lapsi ottamaan monta askelta. Tuollainen kävelymatka on parivuotiaalle huomattavasti raskaampi kuin aikuiselle, ja erityisen raskaaksi se muuttuu, jos vaikka päiväuniaika on lähestymässä. Siinä, että entisaikaan ei käytetty rattaita, on sekin puoli, että siihen aikaan ei ajateltu lapsilähtöisesti ja lapsilta odotettiin venymistä ja liian aikaisin reipastumista, väsymystä ei saanut valittaa, tai ainakaan kukaan ei siitä välittänyt.
En ole ikivanha, mutta on omituista, että lasta työnnetään rattaissa vaikka pojalla on polvet suussa. Asun Helsingissä, jossa aikuinen voi matkustaa ilmaiseksi, jos on lapsi rattaissa.
Sekö syy. Minulla on kaksi lasta. Kyllä 2-v. poika käveli, kun itsellä oli pienempi kantohihnassa. Onko tässä juurisyy nuorison masennukselle. Eivät luota itseensä, kun ei ole jo pienenä kerrottu, että hän voi kävellä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kun olin ihan pieni, että käveltiin kaupunkiin sillan yli ja pelkäsin, että tipun sillan kaiteen raoista alas veteen. Olin siis niin pieni, että olisin ehkä mahtunut raosta eli ikää on ollut 2-3v. Mentiin kahvilaan tai kauppaan. Matka oli 1,5-2km. Eli tällaisia matkoja olen edes takaisin tuon ikäisenä kävellyt vanhempien kanssa. Usein mentiin kyllä pyörällä kauppaan ja minä olin tarakalla istuimessa. Olen syntynyt 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan itse vain muutamia kertoja, kun minua on rattaissa työnnetty hoitopaikassa. Meillä ei ollut rattaita kotona ja siksi siitä on erityinen muisto kun kerrankin pääsin kyytiin. Sellaiset kovarenkaiset rattaat keväällä lumien sulamisen jälkeen, hiekkaa vähän asfaltilla ja märkää. Se ihana ratina renkaissa. Rakastin lapsena kaikkia nukenrattaitakin varmaan siksi.
Mutta ei todellakaan ketään muutakaan laitettu isompana rattaisiin, kyllä piti kävellä nätisti vierellä, jos oli enemmän lapsia mukana ja vain pienet laitettiin rattaisiin. Harvalla oli tuohon aikaan rattaita ja varmasti hyvä niin, lapsen pitäisi oppia liikkumaan ja käyttäytymään.
Missä se sinun hoitopaikkasi oli?
Ihan kuule tarkoitin tällaista vanhanajan perhepäivähoitoa.
MISSÄ se oli? Kävelymatkan päässä kotoasi?
Matkaa oli joku kilometri. Kävellen mentiin, ei ollut autoakaan. Pyörä oli satunnaisesti käytössä ja talvella pulkka, jossa istuin jos oli kiire. Useimmiten tykkäsin juosta, energiaa riitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä kun lipuntarkastaja mäkätti että mun lapsi on liian vanha rattaisiin, mitä se sille kuuluu minkä ikäiseksi kuskaan lasta rattaissa, kuulemma 7vuotiaalle pitäisi olla lastenlippu ja mulla aikuisten lippu. Silloin jouduin maksaa kertaliput tai muuten olisin lentänyt ulos seuraavalla pysäkillä. Olen kuullut et tarkistavat myös lastenvaunuja onko siellä lapsi. Onko noilla oikeutta?
Vierailija kirjoitti:
Joo rattaita ei oo aina todellakaan ollut olemassa ja niiden yleistyessäkään köyhimmillä ei ollut varaa niihin. Oon kuitenkin sitä mieltä, että rattaat ovat elämää helpottava uudistus, joita mielelläni käytän, vaikka 2,5-vuotias lapseni jaksaakin juosta pitkiä matkoja. Kirjoitan "juosta", koska lapsi todellakin mieluiten juoksee kävelemisen sijaan ja en ole onnistunut häntä kasvattamaan sellaiseksi, etteikö hän ryntäilisi. Siispä on paljon helpompaa taittaa matkaa ja asioida, kun hänet on vyötetty kiinni rattaisiin.
Eikö tuon ikäisen olisi parempi kävellä valjaissa kuin olla rattaisiin köytettynä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan itse vain muutamia kertoja, kun minua on rattaissa työnnetty hoitopaikassa. Meillä ei ollut rattaita kotona ja siksi siitä on erityinen muisto kun kerrankin pääsin kyytiin. Sellaiset kovarenkaiset rattaat keväällä lumien sulamisen jälkeen, hiekkaa vähän asfaltilla ja märkää. Se ihana ratina renkaissa. Rakastin lapsena kaikkia nukenrattaitakin varmaan siksi.
Mutta ei todellakaan ketään muutakaan laitettu isompana rattaisiin, kyllä piti kävellä nätisti vierellä, jos oli enemmän lapsia mukana ja vain pienet laitettiin rattaisiin. Harvalla oli tuohon aikaan rattaita ja varmasti hyvä niin, lapsen pitäisi oppia liikkumaan ja käyttäytymään.
Missä se sinun hoitopaikkasi oli?
Ihan kuule tarkoitin tällaista vanhanajan perhepäivähoitoa.
MISSÄ se oli? Kävelymatkan päässä kotoasi?
Matkaa oli joku kilometri. Kävellen mentiin, ei ollut autoakaan. Pyörä oli satunnaisesti käytössä ja talvella pulkka, jossa istuin jos oli kiire. Useimmiten tykkäsin juosta, energiaa riitti.
Myöhemmin menin tosiaan kauemmas päiväkotiin, sinne mentiin sitten bussilla. Puoli kilsaa pysäkille.
Olen syntynyt -77, ja minulla on kaksi vuotta nuorempi pikkuveli. Siinä vaiheessa kun pikkuveli syntyi, eli 2-vuotta juuri täyttäneenä, aloin kävellä aika paljon arkimatkoja, jos niitä oli tarpeen tehdä arkisin, kun isä oli töissä ja äiti kotona. Mutta meillä oli joka paikkaan melko lyhyt matka, esim. kauppaan alle kilometri, kirjastoon jokunen sata metriä... eikä juuri muualla käyty.
Aika usein äiti myös jätti minut kodin vieressä olevaan "puistoon", eli leikkipaikalle, jossa oli puistotäti ja ohjattua toimintaa pikkulapsille, kun hän itse meni vauvan kanssa käymään ruokakaupassa (vauva luonnollisesti nukkui vaunuissa kaupan ulkopuolella, kuten muidenkin vauvat). Kun pikkuveli siirtyi vaunuista rattaisiin, aloin kulkea polkupyörällä, talvisin äiti saattoi vetää minua pulkassa. Asuimme paikassa, jossa oli hyvät kävely-yhteydet ja vähän autoja, niin se oli pienellekin turvallista, plus minä olin aika rauhallinen lapsi. Kaikkialle pidemmälle (mummolaan, vaatekaupoille, ulos syömään) mentiin autolla.
Muutenkin kyllä lapset olivat pienestä pitäen tottuneita menemään itse ja pärjäämään yksin paljon nuorempana kuin nykyään. Itse muistan ulkoilleeni yksin taloyhtiön pihalla jo hyvin pienenä, ja juosseeni aika kaukanakin kotoa omin luvin. Se oli silloin ihan normaalia.
Ainoan kerran, kun muistan istuneeni vähän isompana (ehkä 3- tai vajaa 4-vuotiaana) rattaissa, oli kun lähdimme käymään Korkeasaaressa. Pitkä reissu, paljon kävelemistä, joten olin kai väsähtänyt. Oli se muutenkin vähän hassu näky, kun oli ikäisekseni pitkä ja varsin pullea lapsi, ja rattaat oli tehty pienempikokoisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan itse vain muutamia kertoja, kun minua on rattaissa työnnetty hoitopaikassa. Meillä ei ollut rattaita kotona ja siksi siitä on erityinen muisto kun kerrankin pääsin kyytiin. Sellaiset kovarenkaiset rattaat keväällä lumien sulamisen jälkeen, hiekkaa vähän asfaltilla ja märkää. Se ihana ratina renkaissa. Rakastin lapsena kaikkia nukenrattaitakin varmaan siksi.
Mutta ei todellakaan ketään muutakaan laitettu isompana rattaisiin, kyllä piti kävellä nätisti vierellä, jos oli enemmän lapsia mukana ja vain pienet laitettiin rattaisiin. Harvalla oli tuohon aikaan rattaita ja varmasti hyvä niin, lapsen pitäisi oppia liikkumaan ja käyttäytymään.
Missä se sinun hoitopaikkasi oli?
Ihan kuule tarkoitin tällaista vanhanajan perhepäivähoitoa.
MISSÄ se oli? Kävelymatkan päässä kotoasi?
Matkaa oli joku kilometri. Kävellen mentiin, ei ollut autoakaan. Pyörä oli satunnaisesti käytössä ja talvella pulkka, jossa istuin jos oli kiire. Useimmiten tykkäsin juosta, energiaa riitti.
Aivan eli kävelymatkan päässä. Kaikilla ei ole, varsinkaan nykyään. Perheen kaikkien lasten hoitopaikat voi olla myös hajallaan, eri kaupunginosissa. Siinä ei töihin ehdikään, jos ei ole niitä rattaita edes apuna.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikivanha, mutta on omituista, että lasta työnnetään rattaissa vaikka pojalla on polvet suussa. Asun Helsingissä, jossa aikuinen voi matkustaa ilmaiseksi, jos on lapsi rattaissa.
Sekö syy. Minulla on kaksi lasta. Kyllä 2-v. poika käveli, kun itsellä oli pienempi kantohihnassa. Onko tässä juurisyy nuorison masennukselle. Eivät luota itseensä, kun ei ole jo pienenä kerrottu, että hän voi kävellä itse.
Sinulla mitään lapsia ole. Sellaista ei edes ole olemassa kuin KANTOHIHNA. Hölmö!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on lapset kahden vuoden ikäerolla. Asumme liitäntäbussin ja metron päässä keskustasta Helsingissä.
Vanhempi meni eskariin ja kielikouluun kantakaupungin alueelle, joten kun kuskasin häntä, minulla oli tasan myös rattaat mukana, koska sieltä päästyäni vein sitten kuopuksen omaan kerhoonsa ihan toiselle alueelle.
Rattaat jätin sinne kerhon pihalle, hain kuopuksen pois ja menin taas hakemaan esikoisen. Paluumatkalla kävimme kaupassa, rattaiden alatilassa oli myös molempien reput. Kävelimme yleensä sitten sieltä kaupasta leikkipuiston kautta kotiin.
Jos piti viedä lapsi/lapsia siedätyshoitoon tai lääkäriin, ne oli siellä kantakaupungilla erikseen ratikkamatkan päässä.
Jos on vain yksi lapsi ja hänet vie lähipäiväkotiin niin eihän sitä tietenkään mitään tarvetta rattaille ole.
Kerrotko vielä, miten ehdit käydä töissä, kun ihan hiki pukkaa tätä luettaessa.
Aika hankalaksi olet tehnyt tuon lentelyn.
Minkä lentelyn? Ihan normaalia elämäähän tuo on.
Ennenvanhaan ei kuljettu lasten kanssa missään.
Lapset jätettiin keskenään kotiin. Jos jotain sattui, niin se oli voivoi.
Jos taas puhutaan ajasta 20 v sitten, niin lapsia kuljetettiin rattaissa ihan niinkuin nykyäänkin.
Autolla joka paikkaan kulkevat mussuttivat silloinkin rattaiden käyttämisestä, mutta se oli heidän ongelmansa.
Ehkäpä ennen vanhaan oli jo tuossa vaiheessa seuraava rattaiden käyttäjä kasvamassa ja perheen vanhin tyttö 6-9v eli hyvin ehti hoitaa ja kanniskella taaperoa niin ei äipän tartte.