Onko totta, että entisaikaan rattaita käytettiin vain pikkutaaperoilla?
Anoppi väittää, että hänen nuoruudessaan jo 2-vuotias oli yleensä "liian vanha" rattaisiin.
Kommentit (882)
En lukenut koko ketjua, mutta omilta lapsiltani ( nyt jo 30+) jätin rattaat varsin aikaisin pois. Yksi syy oli se, ettei siihen aikaan ollut juurikaan matalalattiabusseja (esikoisen aikana ei vielä lainkaan) ja aina joutui pyytämään jotain kanssamatkustajaa avuksi rattaiden nostamisessa bussiin. Oli paljon helpompaa mennä kävelevän lapsen kanssa ilman rattaita.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ihmetellyt myös sitä, että kun mun muistin mukaan ennen eli omassa lapsuudessa kurahousut oli ihan vaan taaperoiden juttu eli ne jotka oikeasti ryömi siellä maassa. Nyt niitä näkee paljon jollain 6-7-vuotiaillakin. Ei kai ne nyt sentään maassa ryömi.
Ainakin 80-luvun alussa meillä oli niitä vielä esikoulussakin. Ja vielä koulussa käytettiin talvihaalareita. Nykyään ne ovat pikkulasten juttu.
Kyllä mulla on pidemmille matkoille 3vlle rattaat. Varmaan joku mamma katsoo pahasti että noin iso lapsi rattaissa, mutta ei tiedä että matkamme on vaikka 3,5 km. Saisi aika kauan varata aikaa jos 3v kävelisi koko matkan. En tajua miksi asioista täytyy väkisin tehdä hankalia.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista miten jotkut asiat näyttäytyvät reaalimaailmassa ja avlla ihan erilaisilta. Esim tää ratasasia, kyllä päiväkoti-ikäiset usein käyttää rattaita tai ovat ainakin varuilta mukana. Avlla taas valtaosa haukkuu ratkaisen käyttäjät. Ehkä nää haukkujat liikkuu sitten autolla ja siks heitä ei kaduilla tai metsäretkillä näy?
Harvoin näkee päiväkotien yli 3v ryhmillä rattaita käytössä. Pienten ryhmienkin osalta yleensä vain pienimmät istuvat rattaissa ja isommat taas kävelevät vieressä rattaista kiinni pitäen.

Täällä kommentoivat enimmäkseen ne, joille tulee yllätyksenä, että se oma tapa ei olekaan se ainoa oikea ja täytyy todistella muiden tapa vääräksi. Vaikka se on vain eri tapa, mutta se ei mahdu kaikkien kalloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista miten jotkut asiat näyttäytyvät reaalimaailmassa ja avlla ihan erilaisilta. Esim tää ratasasia, kyllä päiväkoti-ikäiset usein käyttää rattaita tai ovat ainakin varuilta mukana. Avlla taas valtaosa haukkuu ratkaisen käyttäjät. Ehkä nää haukkujat liikkuu sitten autolla ja siks heitä ei kaduilla tai metsäretkillä näy?
Harvoin näkee päiväkotien yli 3v ryhmillä rattaita käytössä. Pienten ryhmienkin osalta yleensä vain pienimmät istuvat rattaissa ja isommat taas kävelevät vieressä rattaista kiinni pitäen.
Mihinkähän tämä nyt edes liittyy???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ömat 3v kaksoset istuu kyllä rattaissa, kun viedään vanhin eskariin. Välillä kävelevät, mutta meinaa välillä mennä siihen, että molemmat lähtee eri suuntiin. Jos johonkin lähipuistoon yms mennään, niin rattaat jää kotiin.
Eikö niistä voi pitää kiinni kävellessä? Toinen pitää sinun kädestäsi kiinni ja toinen eskarilaisen kädestä kiinni? Tai sitten hommaat niille rannehihnat tai talutusvaljaat?
Niin.... Tai mitä jos hän vaan kärräisi niitä lapsia rattaissa, kun kerran on sen käteväksi havainnut. Vai onko jotenkin sinulta pois?
On muuten ihan helvetin turvallista talvella peililiukkailla pimeässä kuljettaa lapsiaan jossain talutushihnoissa. Siinä kun kaatua mojautat, mukulat on auton alla ennen kuin ehdit ai sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat 3v kaksoset istuu kyllä rattaissa, kun viedään vanhin eskariin. Välillä kävelevät, mutta meinaa välillä mennä siihen, että molemmat lähtee eri suuntiin. Jos johonkin lähipuistoon yms mennään, niin rattaat jää kotiin.
Eikö niistä voi pitää kiinni kävellessä? Toinen pitää sinun kädestäsi kiinni ja toinen eskarilaisen kädestä kiinni? Tai sitten hommaat niille rannehihnat tai talutusvaljaat?
On muuten tosi epämukavaa pitää pitkiä aikoja kädestä kiinni kovin eri pituista ihmistä. Lapsi parka joutuu kulkemaan käsi ilmaan sojottaen, ja vanhempi selkä vinona, että ylettyy tarpeeksi alas. Ei kovin ergonomista, kummallekaan.
Osa lapsista toki pysyy kiltisti vanhempien vieressä. Omani oli villimpää laatua, meni kovaa ja täysin pelotta minne halusi. Lähti jo kaksivuotiaana potkupyörällä menemään niin kovaa, että en pysynyt mukana edes juosten, ja sain pyytää naapurit mukaan etsimään karkuria. Löytyi onneksi melko pian puolentoista kilsan päästä kotoa, bussipysäkiltä istuskelemasta. Oli halunnut lähteä seikkailemaan, ja ajatteli hypätä bussiin. Onneksi ei sentään ehtinyt, vaikka toivottavasti bussikuski olisi tajunnut, että ei niin pieni voi olla luvan kanssa liikkeellä. Sen jälkeen potkupyörä menikin vuodeksi odottelemaan järjen ja korvien kasvamista. Talutusreppu oli ihan turha keksintö, lapsi sai sekunnissa hakaset auki ja lähti menemään. Kunnon valjailla heittäytyi eteenpäin kun yritti päästä juoksemaan, ja veti nenälleen. Todellakin laitoin lapsen rattaisiin vielä melkein 4-vuotiaana, jos lähdimme jonnekin, jossa oli mahdollisia vaara paikkoja, kuten autoja, ratikkoja, junia jne. Järki kasvoi sitten aikanaan, vaikka on tuo vielä isompanakin jopa pelottavan rohkea ja itsenäinen.

Minä olen 171-senttinen ja töihin mennessä yleensä korkokengissä. Esikoiseni oli kaksivuotiaana 82 senttiä pitkä. Aika hankalaa oli se käsi kädessä kulkeminen.
Meillä lapset siirtyivät kävelemään noin vuoden iässä, sateenvarjorattaat oli varmuudeksi olemassa, mutta ei niitä kovin monta kertaa tarvittu. Hoitoon lapset on menneet vasta 3v iässä, siihen asti saivat kävellä vaikka miten hitaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista miten jotkut asiat näyttäytyvät reaalimaailmassa ja avlla ihan erilaisilta. Esim tää ratasasia, kyllä päiväkoti-ikäiset usein käyttää rattaita tai ovat ainakin varuilta mukana. Avlla taas valtaosa haukkuu ratkaisen käyttäjät. Ehkä nää haukkujat liikkuu sitten autolla ja siks heitä ei kaduilla tai metsäretkillä näy?
Harvoin näkee päiväkotien yli 3v ryhmillä rattaita käytössä. Pienten ryhmienkin osalta yleensä vain pienimmät istuvat rattaissa ja isommat taas kävelevät vieressä rattaista kiinni pitäen.
Harvoin he kovin pitkälle kulkevat, ja kävelijöillä ryhmäpaine on aika iso käyttäytymiseen, kun muutkin käyttäytyvät. Esim. minun lasten päiväkodista kulkevat lähimetsään, pallokentälle, kirjastoon, yleiselle leikkipaikalle ja kirkkoon, ja kaikki nämä löytyvät joko ihan päiväkodin vierestä tai alle puolen kilometrin päästä. Harvemmin päiväkotiryhmiä laitetaan kulkemaan useita kilometrejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat 3v kaksoset istuu kyllä rattaissa, kun viedään vanhin eskariin. Välillä kävelevät, mutta meinaa välillä mennä siihen, että molemmat lähtee eri suuntiin. Jos johonkin lähipuistoon yms mennään, niin rattaat jää kotiin.
Eikö niistä voi pitää kiinni kävellessä? Toinen pitää sinun kädestäsi kiinni ja toinen eskarilaisen kädestä kiinni? Tai sitten hommaat niille rannehihnat tai talutusvaljaat?
On muuten tosi epämukavaa pitää pitkiä aikoja kädestä kiinni kovin eri pituista ihmistä. Lapsi parka joutuu kulkemaan käsi ilmaan sojottaen, ja vanhempi selkä vinona, että ylettyy tarpeeksi alas. Ei kovin ergonomista, kummallekaan.
Osa lapsista toki pysyy kiltisti vanhempien vieressä. Omani oli villimpää laatua, meni kovaa ja täysin pelotta minne halusi. Lähti jo kaksivuotiaana potkupyörällä menemään niin kovaa, että en pysynyt mukana edes juosten, ja sain pyytää naapurit mukaan etsimään karkuria. Löytyi onneksi melko pian puolentoista kilsan päästä kotoa, bussipysäkiltä istuskelemasta. Oli halunnut lähteä seikkailemaan, ja ajatteli hypätä bussiin. Onneksi ei sentään ehtinyt, vaikka toivottavasti bussikuski olisi tajunnut, että ei niin pieni voi olla luvan kanssa liikkeellä. Sen jälkeen potkupyörä menikin vuodeksi odottelemaan järjen ja korvien kasvamista. Talutusreppu oli ihan turha keksintö, lapsi sai sekunnissa hakaset auki ja lähti menemään. Kunnon valjailla heittäytyi eteenpäin kun yritti päästä juoksemaan, ja veti nenälleen. Todellakin laitoin lapsen rattaisiin vielä melkein 4-vuotiaana, jos lähdimme jonnekin, jossa oli mahdollisia vaara paikkoja, kuten autoja, ratikkoja, junia jne. Järki kasvoi sitten aikanaan, vaikka on tuo vielä isompanakin jopa pelottavan rohkea ja itsenäinen.Minä olen 171-senttinen ja töihin mennessä yleensä korkokengissä. Esikoiseni oli kaksivuotiaana 82 senttiä pitkä. Aika hankalaa oli se käsi kädessä kulkeminen.
Minulla oli sama ongelma ihan lenkkareissakin. Siinä vaiheessa, kun lapsi on tarpeeksi pitkä pitämään mukavasti kiinni kädestä kulkiessa, on järki yleensä kasvanut niin paljon, että kädestä ei enää tarvitse pidellä.
Meidän Veetiä kun ulkoiluttaa, niin pitää olla nykyään jo kotikärryt. Poika on 22 vuotta ja 90 kg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista miten jotkut asiat näyttäytyvät reaalimaailmassa ja avlla ihan erilaisilta. Esim tää ratasasia, kyllä päiväkoti-ikäiset usein käyttää rattaita tai ovat ainakin varuilta mukana. Avlla taas valtaosa haukkuu ratkaisen käyttäjät. Ehkä nää haukkujat liikkuu sitten autolla ja siks heitä ei kaduilla tai metsäretkillä näy?
Harvoin näkee päiväkotien yli 3v ryhmillä rattaita käytössä. Pienten ryhmienkin osalta yleensä vain pienimmät istuvat rattaissa ja isommat taas kävelevät vieressä rattaista kiinni pitäen.
Harvoin niillä päiväkotien ryhmillä on niin montaa työntekijääkään, että voisi kaikki rattaissa työnnellä. Sen vuoksi mennäänkin retkelle yleensä siihen lähimetsään pienen kävelymatkan päähän ilman kiirettä.
Totta ainakin meillä. 2v ei juurikaan enää pysynyt rattaissa vaan juoksi vierellä tai oli vaunujen astinlaudalla jos sellaiset oli. Kesät talvet, kauppaan 3km, joskus käveltiin isompaan kauppaan 5km. Hitaasti mutta kuitenkin. Koskaan ei tarvinnut kanniskella sylissä.
Reissuun otettiin sateevarjorattaat vielä 2v 3kk ikäiselle mutta siinä kuskattiin reppua, pari kertaa taisi rannalla nukkua päikkärit rattaissa.
Lapset syntyneet vv 81-02
Tämän takia varmaan lapsista on tullut niin laiskoja ja liikkumattomia. No toki ulkonaoleminen muutenkin on vähentynyt varmaan 90% ihan vanhempien laiskuuden takia - heijastuu heti lasten hyvinvointiin ja terveyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat 3v kaksoset istuu kyllä rattaissa, kun viedään vanhin eskariin. Välillä kävelevät, mutta meinaa välillä mennä siihen, että molemmat lähtee eri suuntiin. Jos johonkin lähipuistoon yms mennään, niin rattaat jää kotiin.
Eikö niistä voi pitää kiinni kävellessä? Toinen pitää sinun kädestäsi kiinni ja toinen eskarilaisen kädestä kiinni? Tai sitten hommaat niille rannehihnat tai talutusvaljaat?
Mielummin nukutaan aamusin pitempään, kun vertaa että lähdetään huomattavasti aikasemmin kulkemaan 3km päiväkotimatkoja. 3v ei hirveän nopesti etene. Enkä kiitos halua taluttaa lapsiani, kun jotain koiria. He saavat kyllä liikuntaa muullakin tapaa. Siinäpä kun toinen päättääkin, ettei jaksakkaan/halua kävellä, niin kannappa toinen kainalossa ja toista paimennat samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista miten jotkut asiat näyttäytyvät reaalimaailmassa ja avlla ihan erilaisilta. Esim tää ratasasia, kyllä päiväkoti-ikäiset usein käyttää rattaita tai ovat ainakin varuilta mukana. Avlla taas valtaosa haukkuu ratkaisen käyttäjät. Ehkä nää haukkujat liikkuu sitten autolla ja siks heitä ei kaduilla tai metsäretkillä näy?
Harvoin näkee päiväkotien yli 3v ryhmillä rattaita käytössä. Pienten ryhmienkin osalta yleensä vain pienimmät istuvat rattaissa ja isommat taas kävelevät vieressä rattaista kiinni pitäen.
Harvoin niillä päiväkotien ryhmillä on niin montaa työntekijääkään, että voisi kaikki rattaissa työnnellä. Sen vuoksi mennäänkin retkelle yleensä siihen lähimetsään pienen kävelymatkan päähän ilman kiirettä.
Kuudenistuttavia jättirattaita on myynnissä. Samoin erilaisia vetokärryjä mihin mahtuu kuusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista miten jotkut asiat näyttäytyvät reaalimaailmassa ja avlla ihan erilaisilta. Esim tää ratasasia, kyllä päiväkoti-ikäiset usein käyttää rattaita tai ovat ainakin varuilta mukana. Avlla taas valtaosa haukkuu ratkaisen käyttäjät. Ehkä nää haukkujat liikkuu sitten autolla ja siks heitä ei kaduilla tai metsäretkillä näy?
Harvoin näkee päiväkotien yli 3v ryhmillä rattaita käytössä. Pienten ryhmienkin osalta yleensä vain pienimmät istuvat rattaissa ja isommat taas kävelevät vieressä rattaista kiinni pitäen.
Harvoin he kovin pitkälle kulkevat, ja kävelijöillä ryhmäpaine on aika iso käyttäytymiseen, kun muutkin käyttäytyvät. Esim. minun lasten päiväkodista kulkevat lähimetsään, pallokentälle, kirjastoon, yleiselle leikkipaikalle ja kirkkoon, ja kaikki nämä löytyvät joko ihan päiväkodin vierestä tai alle puolen kilometrin päästä. Harvemmin päiväkotiryhmiä laitetaan kulkemaan useita kilometrejä.
Aika monesta päiväkodista on enemmänkin se pari kilometriä käyntikohteisiin kuin alle puoli kilometriä. Suomen taajamat ovat harvaan rakennettuja. Pari kilometriä on vielä aivan täysin käveltävissä oleva matka tuon ikäisille.
Ei heillä ole lapsia. Näkeehän sen tuosta etteivät edes tiedä oikeita sanoja, vaan puhuvat KANTOHIHNOISTA.