Lue keskustelun säännöt.
Passiivinen ja kiittämätön kummilapsi - onko aika lopettaa muistaminen?
30.10.2022 |
Kummilapseni ja minä olemme sukua, emme kovin läheistä, mutta kuitenkin. Olen ollut kummilapselle alusta asti läsnäoleva kummi: kävin pitkästä välimatkasta huolimatta kylässä monta kertaa vuodessa, olin ilmaisena lastenvahtina vanhempien päästessä omiin menoihinsa ja leikin paljon. Muistin lahjoilla synttäreinä ja jouluna, postiakin laitoin nimipäivänä ja muutaman kerran vuodessa. Koen olleeni hyvä ja aktiivinen kummi, joka on ollut kiinnostunut kummilapsestaan. Kummilapsi myös piti minusta paljon.
Kummilapseni perhe on jo pitkään ollut kiittämätön ja etäinen. Kummilapseni kasvaessa kouluikään hän ei itse vieläkään osannut kiittää lahjoista, eivätkä vanhemmatkaan kiittäneet. Aiemmin minut kutsuttiin yhdessä muiden sukulaisten kanssa kummilapsen syntymäpäiville, mutta en ole enää muutamaan vuoteen saanut kutsua. Muut kummit ja sukulaiset kyllä kutsutaan eli juhlat sukulaisille pidetään yhä. Kummilapsi haaveilee muille sukulaisille ääneen, mitä mahtaa saada minulta lahjaksi. Minä kuulen nämä puheet sukulaisten kautta, kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä. Minua ei ole enää pitkään aikaan kutsuttu muutenkaan käymään, kerran vuodessa taidan saada perheeltä kaikille sukulaisille lähetettävän valokuvan. En nykyisin tiedä kummilapseni elämästä oikeastaan mitään, koska kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä eivätkä vastaa, jos laitan kummilapselle vaikka kortin postissa. Entisestä läheisestä kummilapsesta on tullut minulle parin viime vuoden aikana vieras. Olen yrittänyt SnapChatissa keskustella kummilapseni kanssa, mutta keskustelu jää yksittäiseen kuvaan eikä kymmenvuotias vastaa kuin sanalla tai kahdella viesteihini. Jos kysyn kuulumisia, niin vastaa "ihan hyvää".
Olen jo muutaman vuoden ajan kipuillut tämän yksipuolisen yhteydenpidon ja kiittämättömyyden kanssa. Kummilapseni täytti vähän aikaa sitten 10 vuotta ja päätin muistaa lahjalla viimeisen kerran pyöreiden kunniaksi. Laitoin lapselle postissa paketin, jossa oli mm. tuon ikäisten suosiman kaupan lahjakortti. Minulle hoitovapaalla olevana tuo lahjakortin summa oli iso raha, vaikka monille muille summa olisi ollut pieni. Odotin useamman viikon ja lopulta jouduin kysymään kummilapselta, tuliko paketti perille ja vastasi, että tuli. Olen väsynyt siihen, että kummilapsi ei osaa kiittää eikä hänen perheestään kuulu. Olisin mielelläni ollut aktiivinen ja hyvä kummi kummilapsen aikuisuuteen asti, mutta mitta alkaa olla täynnä. Mitä järkeä on enää muistaa kummilasta, jonka perhe ei ole minuun vastavuoroisesti yhteydessä eikä noin iso koululainen osaa itse edes kiittää?
Olenko aivan pahis, jos jätän kummilapsen muistamiset ja ylimääräiset yhteydenotot tähän? Jonkun kuvaviestillä laitettavan joulukortin tai synttärikortin voin laittaa, mutta muuten vaivannäkö tuntuu turhalta. Minulla on muitakin kummilapsia ja heidän kanssaan on aivan erilaista, yhteydenpito on vastavuoroista perheiden kanssa ja lahjojakin arvostetaan yhteisen ajan lisäksi.
Kommentit (204)
Sinuna satsaisin nuo lahjarahat omaan lapseen/lapsiin tai niihin kummilapsiin, jotka niitä osaavat arvostaa.
T. Äiti, joka lopetti lahja-automaattina toimimisen tuollaiselle kummitytölle ja aloin käyttämään nuo rahat omaan lapseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tämä on hyvä oppitunti lapselle elämästä:
Jos saat jotakin toisilta ja et osaa kiittää, niin tuo saamasi asia saattaa vastaisuudessa jäädä saamatta. Tällaista elämä on aikuisillakin. Ei aikuisellekaan kukaan loputtomiin tee ystävällisiä tekoja/osta lahjoja, jos aikuinen ei osaa sanoa kiitos.
Jätä taakka pois, tuollainen on energiasyöppö. Sinulla on siinäkin mielessä hyvä tilanne, että löytyy myös vertailukohtia. Näiden muiden kummilapsien perusteella todella vilpittömästi tiedät, että tämä yksi on se ns. mätä hedelmä. Niin makaa kuin petaa. Lapsen on hyvä oppia tämäkin. Eli lopettamalla kaiken yhteydenpidon (älä lähetä edes niitä kortteja) kasvatat häntä ja se jos mikä on kummilta palvelus lapselle. Oppii hyvässä lykyssä tavoille, kun huomaa, että miten tahansa käyttäytymällä ei saa lahjoja ja huomiota.
On aika lopettaa. Ilmeisesti jo muutama vuosi mennyt tuolla linjalla? Tuskinpa tilanne muuttuu lapsen kasvaessa teiniksi.
Pieni lapsikin osaa kiittää, joten 10-vuotiaankin pitäisi osata. Jos olisin sinä, niin antaisin olla. Perhe ei selvästi arvosta sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjoista kiitetään.
Lopettaisin yhteydenpidon junttiperheeseen.
Siis jos sinua ei kutsuta juhlimaan synttäreitä niin miten voisit edes viedä lahjan?? Jos tulee kyselyä vastaat että jaa minun kutsuni ei valitettavasti löytänyt perille 🤷🏼
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni vastaava tilanne. Suostuin nuorena etäisen serkkuni tytön kummiksi. Ei olisi pitänyt. Minulla on serkkuni kanssa täysin erilainen arvomaailma, mikä on nyt ajateltuna iso haitta kummiutta ajatellen. Serkkuani kiinnostaa vain maine ja raha, minulle taas tuollaiset arvot ovat kaukaisia.
Tytön ollessa pieni perhe hyödynsi minua lapsenvahtina ihan sumeilematta vedoten siihen, että tyttö tykkää seurastani ja sinkkuna voin tulla hyvin vahtimaan. Tytön kasvaessa tapaamisista tuli ikäviä, kun tyttö roikkui puolet ajasta kännykällään. Edellisen kerran olen nähnyt kummityttöäni liki 1,5 v sitten. Minua ei enää haluta kylään, koska minulla on oma pieni lapsi ja mies. Muutama kutsu tuli niin, että olisi pitänyt jättää lapsi ja mies kotiin ja mennä yksin käymään. Enää ei tule kutsuja, mutta lahjat ilmeisesti kelpaisivat. Eipä huvita ostaa, kun minulla on paljon vähemmän rahaa käytössä ja tuo perhe on rikas. Ostakoon itse kalliit lahjansa.
Minulla on myös yksi kummilapsi, jonka perhe ei ole opettanut lasta kiittämään lahjoista tai muitakaan käytöstapoja. Lopetin rippijuhliin sen muistamisen.
Eihän se lapsen vika ole, että vanhemmat ovat moukkia, mutta olen samaa mieltä kuin tässä muutkin eli jos sinua ei kutsuta juhliin, ei pidä ostaa lahjaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lopettanut kummilapsen lahjomisen juuri tuon takia. Ei kiinnostusta kummaltakaan puolelta enää. Rippilahjan vielä ostin, mutta siihen loppui.
Mun kummilapseni on jo vanhempi, mutta ikinä ei ole häneltä tai hänen äidiltään tullut kiitosta muistamisesta. Mielestäni sellainen olisi kohteliasta, ainakin itse aina kiitän. Viimeisimmän synttäripäivän jälkeen äitinsä ilmoitti, että korttikin olis kiva - en viitsinyt lietsoa harmia sanomalla, että kiitoskin olis kiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaava kokemus. Meillä tosin yhteydenpito jäi siihen, kun olin aivan viimeisilläni raskaana korona-aikana ja kummilapseni olisi halunnut tulla kylään. Jouduin sanomaan perheelle, että en jaksa ja halua vastaanottaa vieraita, kun olin itse viimeisilläni raskaana todella kipeänä ja ajatus koronatartunnasta ennen synnytystä ei houkuttanut (tuo perhe kulku normaalisti kaikissa menoissaan eivätkä vältelleet tartunnan saamista). Kummilapsi kinusi vierailua useammankin kerran ennen laskettua aikaa. Vauvan synnyttyä eivät enää kysyneet ja yhteydenpito jäi heidän osaltaan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Mun kummilapseni on jo vanhempi, mutta ikinä ei ole häneltä tai hänen äidiltään tullut kiitosta muistamisesta. Mielestäni sellainen olisi kohteliasta, ainakin itse aina kiitän. Viimeisimmän synttäripäivän jälkeen äitinsä ilmoitti, että korttikin olis kiva - en viitsinyt lietsoa harmia sanomalla, että kiitoskin olis kiva.
Olisit sanonut vain. Ihmiset eivät opi, jos heille ei sano. Sen, joka mokaa, pitäisi joutua tietämään se, että kyllä huonot tavat on pistetty merkille. Siksihän nuo käyttäytyvät huonosti, kun ei kehdata sanoa ja luulevat, että millään ei ole väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on hyvä oppitunti lapselle elämästä:
Jos saat jotakin toisilta ja et osaa kiittää, niin tuo saamasi asia saattaa vastaisuudessa jäädä saamatta. Tällaista elämä on aikuisillakin. Ei aikuisellekaan kukaan loputtomiin tee ystävällisiä tekoja/osta lahjoja, jos aikuinen ei osaa sanoa kiitos.
Tämä! Sen ymmärrän, että ihan pieni lapsi ei osaa kiittää tai jännittää sen verran, että kiitos unohtuu. Se on vanhemman tehtävä opettaa ja huolehtia, että lapsi osaa kiittää. Kymmenvuotias on jo niin iso koululainen, että jos ei tuohon ikään mennessä opi kiittämään, niin ei muutu kiitolliseksi-Kaisaksi myöhemminkään.
Kysymys palstalaisille:
Kuuluuko mielestäni isomman kummilapsen (kouluikäinen) olla kiinnostunut myös kummin kuulumisista? Jos kysyn oman kummilapsen kuulumisia, niin ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu eikä ole kiinnostunut kuulemaankaan, jos kerron kuulumisiani. Mietin, onko tämä tavallista?
Minusta tuntuu tosi kummalliselta ihmiset jotka eivät kiitä. Mitä he siis käytännössä sanovat siinä kohtaa, kun joku ojentaa heille lahjan? Ei mitään?
Odotin 10 vuotta sanaa "kiitos", edes yhden kerran. Kun sitä ei kuulunut, ei tullut mieleenikään enää lähettää minkäänlaisia lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kummilapseni on jo vanhempi, mutta ikinä ei ole häneltä tai hänen äidiltään tullut kiitosta muistamisesta. Mielestäni sellainen olisi kohteliasta, ainakin itse aina kiitän. Viimeisimmän synttäripäivän jälkeen äitinsä ilmoitti, että korttikin olis kiva - en viitsinyt lietsoa harmia sanomalla, että kiitoskin olis kiva.
Olisit sanonut vain. Ihmiset eivät opi, jos heille ei sano. Sen, joka mokaa, pitäisi joutua tietämään se, että kyllä huonot tavat on pistetty merkille. Siksihän nuo käyttäytyvät huonosti, kun ei kehdata sanoa ja luulevat, että millään ei ole väliä.
Tunnen tuon äidin sen verran hyvin, että hän ei koe koskaan tehneensä mitään väärin, vaikka siitä sanoisi. Syy on aina muissa. Koko kummius oli vain pakon sanelema vaihtokauppa aikanaan. Sanomisesta olisi tullut vaan typerä riita ja mökötys.
Et voi pakottaa suhdetta, jos sinulla ei synkkää lapsen kanssa niin ei voi mitään.
Kummin tehtävä on kristillinen kasvatus. Ei ole pakko lahjoa.