Lue keskustelun säännöt.
Passiivinen ja kiittämätön kummilapsi - onko aika lopettaa muistaminen?
30.10.2022 |
Kummilapseni ja minä olemme sukua, emme kovin läheistä, mutta kuitenkin. Olen ollut kummilapselle alusta asti läsnäoleva kummi: kävin pitkästä välimatkasta huolimatta kylässä monta kertaa vuodessa, olin ilmaisena lastenvahtina vanhempien päästessä omiin menoihinsa ja leikin paljon. Muistin lahjoilla synttäreinä ja jouluna, postiakin laitoin nimipäivänä ja muutaman kerran vuodessa. Koen olleeni hyvä ja aktiivinen kummi, joka on ollut kiinnostunut kummilapsestaan. Kummilapsi myös piti minusta paljon.
Kummilapseni perhe on jo pitkään ollut kiittämätön ja etäinen. Kummilapseni kasvaessa kouluikään hän ei itse vieläkään osannut kiittää lahjoista, eivätkä vanhemmatkaan kiittäneet. Aiemmin minut kutsuttiin yhdessä muiden sukulaisten kanssa kummilapsen syntymäpäiville, mutta en ole enää muutamaan vuoteen saanut kutsua. Muut kummit ja sukulaiset kyllä kutsutaan eli juhlat sukulaisille pidetään yhä. Kummilapsi haaveilee muille sukulaisille ääneen, mitä mahtaa saada minulta lahjaksi. Minä kuulen nämä puheet sukulaisten kautta, kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä. Minua ei ole enää pitkään aikaan kutsuttu muutenkaan käymään, kerran vuodessa taidan saada perheeltä kaikille sukulaisille lähetettävän valokuvan. En nykyisin tiedä kummilapseni elämästä oikeastaan mitään, koska kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä eivätkä vastaa, jos laitan kummilapselle vaikka kortin postissa. Entisestä läheisestä kummilapsesta on tullut minulle parin viime vuoden aikana vieras. Olen yrittänyt SnapChatissa keskustella kummilapseni kanssa, mutta keskustelu jää yksittäiseen kuvaan eikä kymmenvuotias vastaa kuin sanalla tai kahdella viesteihini. Jos kysyn kuulumisia, niin vastaa "ihan hyvää".
Olen jo muutaman vuoden ajan kipuillut tämän yksipuolisen yhteydenpidon ja kiittämättömyyden kanssa. Kummilapseni täytti vähän aikaa sitten 10 vuotta ja päätin muistaa lahjalla viimeisen kerran pyöreiden kunniaksi. Laitoin lapselle postissa paketin, jossa oli mm. tuon ikäisten suosiman kaupan lahjakortti. Minulle hoitovapaalla olevana tuo lahjakortin summa oli iso raha, vaikka monille muille summa olisi ollut pieni. Odotin useamman viikon ja lopulta jouduin kysymään kummilapselta, tuliko paketti perille ja vastasi, että tuli. Olen väsynyt siihen, että kummilapsi ei osaa kiittää eikä hänen perheestään kuulu. Olisin mielelläni ollut aktiivinen ja hyvä kummi kummilapsen aikuisuuteen asti, mutta mitta alkaa olla täynnä. Mitä järkeä on enää muistaa kummilasta, jonka perhe ei ole minuun vastavuoroisesti yhteydessä eikä noin iso koululainen osaa itse edes kiittää?
Olenko aivan pahis, jos jätän kummilapsen muistamiset ja ylimääräiset yhteydenotot tähän? Jonkun kuvaviestillä laitettavan joulukortin tai synttärikortin voin laittaa, mutta muuten vaivannäkö tuntuu turhalta. Minulla on muitakin kummilapsia ja heidän kanssaan on aivan erilaista, yhteydenpito on vastavuoroista perheiden kanssa ja lahjojakin arvostetaan yhteisen ajan lisäksi.
Kommentit (204)
Minun tekisi mieli suoraan sanoa kummitytölleni, että lopetan lahjomisen, koska et osaa kiittää, eivätkä vanhempasi osaa kiittää, ettekä viitsi edes kuitata, onko lähettämäni kortti tai paketti tullut perille. Ei ole iso vaiva nykyajan kännykkäaikakautena, varsinkaan, kun kännykkä on kasvanut kummitytölle käteen kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäisessä lapsessa näkyy se, millaiseksi hänet on kasvatettu. Jos vanhemmat ovat kiittämättömiä, niin lapsikin on. Kotoa sen mallin saa. Jos ei vanhemmat kiitä, niin ei se lapsikaan sitä opi.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys palstalaisille:
Kuuluuko mielestäni isomman kummilapsen (kouluikäinen) olla kiinnostunut myös kummin kuulumisista? Jos kysyn oman kummilapsen kuulumisia, niin ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu eikä ole kiinnostunut kuulemaankaan, jos kerron kuulumisiani. Mietin, onko tämä tavallista?
Vastavuoroista kuulumisten kysymistä voi alkaa odottaa murrosikäiseltä, mutta en katsoisi sitä vielä kummalliseksi, jos pienempi koululainen ei sitä osaa. Jotkut kohteliaiksi opetetut voivat osata ennen teini-ikääkin.
Mutta kiitos on eri asia, se pitäisi hallita jo taaperona.
Minä en keksi kummina olemisena muuta tehtävää, kuin lahjojen antamisen. Onneksi oma kummilapseni viettää syntymäpäivää jouluaattona, niin lahjat antaa pukki.
Mä lopetin tuollaisen kummilapsen muistamisen lahjoilla, kun sain oman lapsen. Ei riittänyt enää aika ja energia yksipuoliseen yhteydenpitoon. Kummilapseni perhe ei koskaan tullut luokseni, vaan minä olin vuosien ajan se, joka matkusti heille. Alkuun podin pitkään huonoa omatuntoa tuosta, kun lakkaisin muistamasta tuota yhtä kummilasta. Ajan kuluessa helpotti. Yhä muistan toista kummilasta, jonka äiti muistaa aina kiittää lahjoista ja lahjatoiveet ovat kohtuullisia. Ollaan ristiin toistemme lasten kummeja ja hyvin toimii. Kummatkin kiitetään lahjoista, toiveet on kohtuullisia ja muutenkin on tasavertaista. Nähdään muutamia kertoja vuodessa ja viestitellään säännöllisesti. Suosittelen lopettamaan tuollaisen kummilapsen lahjomisen, joka ei sitä selvästi arvosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen parin lapsen kummi. "kun joku piti löytää". En ole muistanut heitä mitenkään. En edes tavannut pariinkymmeneen vuoteen.
Kummeilla on velvollisuus huolehtia lapsista jos vanhemmat kuolevat tms. Se riittää.
Mä oon niin ärsyyntynyt oman kummilapsen kohdalla tästä kiittämättömyydestä, että olen itse mennyt ihan toiseen ääripäähän oman lapseni kummien kanssa. Lapseni on vielä pieni, joten ei itse osaa kiittää:
-Me vanhemmat kiitetään kummeja jo lahjan saadessamme ja sanotaan lapsellekin "sanotaan Isla-Petteri kiitos".
-Laitetaan vielä esim. joulun tai synttärien jälkeen wa:ssa valokuva lapsesta käyttämässä saamaansa lahjaa "Kiitos vielä Isla-Petterin ihanasta joululahjakirjasta, on ollut kovassa käytössä ja on tosi mieluinen lahja!"
-Muistetaan kummeja myös vastavuoroisesti, onnitellaan synttäreinä ja jouluksi laitetaan pikkupaketit ja kortit
Ehkä tämä on jonkun mielestä "liikaa" kiittää useamman kerran, mutta halutaan tosissaan osoittaa, että arvostetaan kummien muistamista. Eniten arvostetaan sitä, että kummit viettävät meidän perheen kanssa aikaa ja tehdään yhdessä ihan arkisia juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas tutun kuuloista. Minulle kävi samoin, joten lopetin lahjat ja yhteydenpidon. Ilmeisesti tämä oli heille ok, koska eivät kyselleet koskaan perään.
Kyllä, tämä on juuri nykyajan meininki että ollaan yhteydessä vain synttärien tai joulun aikaan, eikä mitenkään muuten.
Milloin voi lopettaa lahjojen antamisen kummilapsille? Ovat samalla sisaruksen lapsia. Oikeastaan mitään muuta yhteyttä ei olekaan kuin nuo juhlat ja kuten tässä ketjussa muutkin, tuntuu että yksipuolista yhteydenpitoa saa pitää joten lopetin sen. Eipä sitten juuri mitään suhdetta näihin lapsiin olekaan eikä viestejä vaihdeta. Tosin myös näiden lasten ollessa pieniä, ei edes sopinut lastenvahtina olo/ei edes kysytty.
Olen muutenkin lopettanut yksipuoliset yhteydenpidot (lähes) kokonaan. Mitä sitä vaivaamaan itseään jos ei arvosteta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu tosi kummalliselta ihmiset jotka eivät kiitä. Mitä he siis käytännössä sanovat siinä kohtaa, kun joku ojentaa heille lahjan? Ei mitään?
Minulle sanottua:
"Vaan kuuskymppiä? Eetu sai satasen!"
"En halua mitään vaatekauppojen lahjakortteja, äiskä voi ostaa mun vaatteet!"
"Okei"
"Häh"
"Halusin puhelimen".
Lopetin sitten lahjojen antamisen kokonaan, kun siitä tuli kerran pahaa mieltä sekä lahjan saajalle että lahjan antajalle.
Voihan kissan viikset mikä pakko olla tekemisissä. Ja noilta lapsilta nyt saa vaik mitä käytöstä mulle sanoi et olet kyllä tyhmä mummo kun en karkkia ostanut eikä tule kuulemma koskaan enää käymään. Seuraavana päivänä kinuski saanko tulla yöksi ja tulikin ja ääni kellossa eri olin niin rakas mummo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummityttöni tekee samaa, en ole muistanut vuosiin, osasin tehdä päätöksen itse, en tarvitse siihen minkään palstan tukea.
Oisko kiitos liikaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu tosi kummalliselta ihmiset jotka eivät kiitä. Mitä he siis käytännössä sanovat siinä kohtaa, kun joku ojentaa heille lahjan? Ei mitään?
Minulle sanottua:
"Vaan kuuskymppiä? Eetu sai satasen!"
"En halua mitään vaatekauppojen lahjakortteja, äiskä voi ostaa mun vaatteet!"
"Okei"
"Häh"
"Halusin puhelimen".Lopetin sitten lahjojen antamisen kokonaan, kun siitä tuli kerran pahaa mieltä sekä lahjan saajalle että lahjan antajalle.
Minä olisin ottanut lahjan pois ja sanonut, että asia selvä, minäpä lopetan lahjomisen, hyvää loppuelämää, ja häippässyt paikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vad blir bättre av att ni sänker er till samma nivå?
Onko hän pyytänyt asioita vai oletko sinä vain antanut hänelle tavaraa ja odottanut kiitosta?
Minä en ole koskaan odottanut kiitosta erikseen lahjaa antaessani. Tosin lahjat ovat lähteneet postitse. Itse olen kiitellyt ja saanut kiitosta sitten, jos kasvokkain kohdataan. Joku tekstiviesti-kiitos tuntuu vähän oudolta.
Vierailija kirjoitti:
Onko hän pyytänyt asioita vai oletko sinä vain antanut hänelle tavaraa ja odottanut kiitosta?
Minä en ole koskaan odottanut kiitosta erikseen lahjaa antaessani. Tosin lahjat ovat lähteneet postitse. Itse olen kiitellyt ja saanut kiitosta sitten, jos kasvokkain kohdataan. Joku tekstiviesti-kiitos tuntuu vähän oudolta.
Ehkä tuo on joku suomalaisten juttu, että kaltaisesi ihmiset pitävät kiitosta jotenkin turhana eikä sitä kaivata? Ulkomailla monissa paikoissa pidettäisiin todella moukkamaisena, jos kiitosta ei kuuluisi. Laitetaanhan monissa paikoissa vieläkin kiitoskortteja perään.
Todellakin kannattaa lopettaa turha lahjominen. Menee rahaa, aikaa ja energiaa hukkaan, eikä arvostuksesi siitä lisäänny.
On aika lopettaa muistaminen, jos tilanne on jatkunut jo muutaman vuoden ja muutosta ei ole näkyvissä. Yksittäinen kerta on aina eri asia, kiitos voi jäädä sanomatta vaikka haastavan elämäntilanteen keskellä, jos voimia ei ylimääräiseen ole. Mutta jos kiitos toistuvasti unohtuu, niin ei se ole vahinko tai poikkeus, vaan perheen tapa.
En ymmärrä, miten tuo kiittäminen on monille niin vaikeaa. Kiitos ei ole vaikea sana ja nykyään voi laittaa vaikka minkälaisen whatsappiviestin tai ottaa vaikka somessa yhteyttä. Menee muutama sekunti, kun näpytät jonkun kiitos lahjasta -viestin. Koskaan ei yhteydenotto ole ollut niin nopeaa kuin nykyään ja silti kiittäminen on monelle aivan mahdottomuus.
Minä olin ennen tuollainen kummi, kunnes kyllästyin siihen, että kummilasta tai hänen vanhempiaan ei tippaakaan kiinnostanut minun kuulumiset. Käymäänkin kutsuttiin vain silloin, kun olivat lastenvahtia tai lahjoja vailla. Matkustin aina muutaman sadan kilometrin päästä heille. Koskaan eivät korvanneet bensakuluja tai muutakaan. Eivät itse ole enää aikoihin ottaneet yhteyttä. Nykyisin tuo kummilapsi on minulle etäinen. Tiedän iän ja sen, millä luokalla hän on koulussa. Ei mitään käryä kummilapsen harrastuksista tai muustakaan, kun perhettä ei kiinnosta kertoa. Varmaan joskus miettivät, miksi olin tyly ja lopetin lahjomisen ja kyläilyn. Eivät näe itsessään mitään syytä tilanteeseen.
Jos kummilapsen vanhemmat eivät kutsu sinua juhliinsa ja muita kutsuvat( lapsen synttäri ja joulu), eivätkä kiitä lahjasta , eikä myöskään opeta lasta kiittämään, niin lopettaisin yhteydenpidon kokonaan.