Lue keskustelun säännöt.
Passiivinen ja kiittämätön kummilapsi - onko aika lopettaa muistaminen?
30.10.2022 |
Kummilapseni ja minä olemme sukua, emme kovin läheistä, mutta kuitenkin. Olen ollut kummilapselle alusta asti läsnäoleva kummi: kävin pitkästä välimatkasta huolimatta kylässä monta kertaa vuodessa, olin ilmaisena lastenvahtina vanhempien päästessä omiin menoihinsa ja leikin paljon. Muistin lahjoilla synttäreinä ja jouluna, postiakin laitoin nimipäivänä ja muutaman kerran vuodessa. Koen olleeni hyvä ja aktiivinen kummi, joka on ollut kiinnostunut kummilapsestaan. Kummilapsi myös piti minusta paljon.
Kummilapseni perhe on jo pitkään ollut kiittämätön ja etäinen. Kummilapseni kasvaessa kouluikään hän ei itse vieläkään osannut kiittää lahjoista, eivätkä vanhemmatkaan kiittäneet. Aiemmin minut kutsuttiin yhdessä muiden sukulaisten kanssa kummilapsen syntymäpäiville, mutta en ole enää muutamaan vuoteen saanut kutsua. Muut kummit ja sukulaiset kyllä kutsutaan eli juhlat sukulaisille pidetään yhä. Kummilapsi haaveilee muille sukulaisille ääneen, mitä mahtaa saada minulta lahjaksi. Minä kuulen nämä puheet sukulaisten kautta, kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä. Minua ei ole enää pitkään aikaan kutsuttu muutenkaan käymään, kerran vuodessa taidan saada perheeltä kaikille sukulaisille lähetettävän valokuvan. En nykyisin tiedä kummilapseni elämästä oikeastaan mitään, koska kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä eivätkä vastaa, jos laitan kummilapselle vaikka kortin postissa. Entisestä läheisestä kummilapsesta on tullut minulle parin viime vuoden aikana vieras. Olen yrittänyt SnapChatissa keskustella kummilapseni kanssa, mutta keskustelu jää yksittäiseen kuvaan eikä kymmenvuotias vastaa kuin sanalla tai kahdella viesteihini. Jos kysyn kuulumisia, niin vastaa "ihan hyvää".
Olen jo muutaman vuoden ajan kipuillut tämän yksipuolisen yhteydenpidon ja kiittämättömyyden kanssa. Kummilapseni täytti vähän aikaa sitten 10 vuotta ja päätin muistaa lahjalla viimeisen kerran pyöreiden kunniaksi. Laitoin lapselle postissa paketin, jossa oli mm. tuon ikäisten suosiman kaupan lahjakortti. Minulle hoitovapaalla olevana tuo lahjakortin summa oli iso raha, vaikka monille muille summa olisi ollut pieni. Odotin useamman viikon ja lopulta jouduin kysymään kummilapselta, tuliko paketti perille ja vastasi, että tuli. Olen väsynyt siihen, että kummilapsi ei osaa kiittää eikä hänen perheestään kuulu. Olisin mielelläni ollut aktiivinen ja hyvä kummi kummilapsen aikuisuuteen asti, mutta mitta alkaa olla täynnä. Mitä järkeä on enää muistaa kummilasta, jonka perhe ei ole minuun vastavuoroisesti yhteydessä eikä noin iso koululainen osaa itse edes kiittää?
Olenko aivan pahis, jos jätän kummilapsen muistamiset ja ylimääräiset yhteydenotot tähän? Jonkun kuvaviestillä laitettavan joulukortin tai synttärikortin voin laittaa, mutta muuten vaivannäkö tuntuu turhalta. Minulla on muitakin kummilapsia ja heidän kanssaan on aivan erilaista, yhteydenpito on vastavuoroista perheiden kanssa ja lahjojakin arvostetaan yhteisen ajan lisäksi.
Kommentit (204)
Eivät minunkaan kummilapseni ole kiitelleet lahjoista. Ei lapsi itse tule sellaista ajatelleeksi, ja jos vanhemmat eivät ole opettaneet kiittämään, niin se ei ole lapsen vika. Onneksi en ole kiitoksenkipeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ajattelin joskus aikoinaan, että muistan omaa kummilastani siihen asti, että täyttää 18 vuotta. Totesin 9-vuotiaan kohdalla, että en jaksa enää ja lopetin. Lahja olisi pitänyt laittaa postissa, mutta kylään eivät halunneet kutsua. Kiitosta lahjoista ei kuulunut kuin vasta kysymällä "Hei, jäin miettimään, onko syntymäpäivälahja tullut perille? :) " "joo, kiitos". Nykyisin laitan halvan kortin synttäreinä ja jouluna laitan jonkun tekstarin.
Vierailija kirjoitti:
Kummin tehtävä on kristillinen kasvatus. Ei ole pakko lahjoa.
Tapakristityillä se kummi on kylläkin ihan puhtaasti lastenhoitaja ja lahja-automaatti. Oikean kristillisen vakaumuksen omaavilla kenties on noin kuten sanoit.
Ala elämään omaa elämääsi, kirjoita vaikka kummilapsellesi kirje ja kerro miltä sinusta tuntuu kun olet yrittänyt ja kerro myös että nyt riittää. Hän on sitten se joka ottaa yhteyttä jos kiinnostaa.
Itse olin kymmenen vuotiaana vielä sairaalloisen ujo. En olisi pystynyt juttelemaan luontevasti kenellekkään jonka kanssa en ollut tekemisissä vähintään viikoittain.
En syyttäisi pientä kummilasta hänen käytöksestään, vanhemmat olisivat voineet lapsen puolesta viestitellä, mutta kyllä kummin asia lahjojen sijaan on olla yksi ohjaava ja opastava aikuinen lapselle, joten ap olisi itse voinut opettaa kiittämistä lapselle. Se jopa liippaisi läheltä kristillistä kasvatusta, opettaa kiitollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lopetin kummieni muistamisen, kun mitään ei tullut takaisin. Muutamia vuosia lähetin joulukortit ja kuvat omista lapsista, mutta kun mitään ei tullut takaisin. Ei korttia, ei soittoa. Lahjoja en kaivannut koskaan.
Enkä ole enää perään kysellyt.
Olen aikoinaan ollut samassa tilanteessa. Lopetin lahjojen oston, kun ei kutsua synttäreille enää tullut. Jotkut ovat sitä mieltä, että olisin vaan voinut ilmoittaa heille tulostani, kun tiesin syntymäpäivän, mutta minä oletan, että minut kutsutaan, en halua tuppautua kenenkään kotiin. Rippijuhlissa kummeja kuitenkin kaivattiin ja kutsu tuli, joten niihin osallistuin hyvän lahjan kera, kuten myös ylioppilasjuhliin.
Olen itse ostanut lasteni kummeille pienen joululahjan, kiitokseksi vuoden muistamisista. Olisi hyvä opettaa lapsille vuorovaikutuksia. Myös kummien 50-vuotis juhlat aiomme tulevaisuudessa huomioida jollain tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin yhden vinkin kaikille, joita pyydetään kummiksi.
Mietin kummilapsen lisäksi sitä, millaiset välit sinulla on lapsen vanhempien kanssa. Jaatteko samat arvot? Oletteko samanhenkisiä? Arvostatteko elämässä samoja asioita? Jos arvomaailmanne eivät kolahda ja olette hyvin erilaisia ihmisiä, niin harkitse kummiksi ryhtymistä kahdesti. Lapsen kasvaessa on iso merkitys sillä, millaiseksi vanhemmat hänet kasvattavat ja tämä vaikuttaa myös kummisuhteeseen. Omenat harvemmin putoavat kovin kauas puusta.
Itse tein sen virheen, että suostuin nuorena opiskelijana kummiksi miettimättä tuota arvoasiaa. Kummilapseni vanhemmat ovat arvoiltaan hyvin kylmiä, epäempaattisia ja elämää mitataan tienaamisen, omaisuuden ja rahan näkökulmasta. Kummilapseni on kasvanut samanlaiseksi kuin vanhempansa: on epäempaattinen, vaativa ja elämä pyörii materian ja rahan ympärillä, vaikka on vasta kouluikäinen. Tuollaiset elämänarvot ovat kaukana omistani. Olisinpa tajunnut tämän asian aikoinaan, kun minua sukulaisuuden takia pyydettiin kummiksi. Olisi pitänyt kieltäytyä. Sen sijaan kummius sujuu oikein hyvin sellaisen perheen kanssa, jonka kanssa jaamme saman arvomaailman ja kasvatamme lapsiamme samankaltaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin kymmenen vuotiaana vielä sairaalloisen ujo. En olisi pystynyt juttelemaan luontevasti kenellekkään jonka kanssa en ollut tekemisissä vähintään viikoittain.
En syyttäisi pientä kummilasta hänen käytöksestään, vanhemmat olisivat voineet lapsen puolesta viestitellä, mutta kyllä kummin asia lahjojen sijaan on olla yksi ohjaava ja opastava aikuinen lapselle, joten ap olisi itse voinut opettaa kiittämistä lapselle. Se jopa liippaisi läheltä kristillistä kasvatusta, opettaa kiitollisuutta.
Jos vanhempi tietää lapsensa olevan vaikka todella ujo, niin sitten se vanhempi varmistaa, että hän itse kiittää kummia lahjasta. Kummin tehtävä ei ole huolehtia lapsen perus kasvatuksesta. Eihän kummi välttämättä edes tiedä, jos kummilapsi olisi poikkeuksellisen ujo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummit ovat kummilasta varten eikä toisinpäin. Pakko ei ole tietenkään antaa lahjoja, jos ei halua.
Mua häiritsee se, miksi kummin kuvitellaan pitävän yksin yllä välejä kummilapseen? Ei mikään muu ihmissuhde elämässä toimi niin, että vain toinen osapuoli olisi se yhteydenpitäjä ja yksipuolinen muistaja. Tämä on hyvä opetus elämästä myös lapselle, että ihmissuhteiden tulisi olla vastavuoroisia.
Kummisuhde on muuten loistava mahdollisuus opetella lapsen kanssa käytöstapoja: kuulumisten kysymistä, omista kuulumisista kertomista, lahjan antamista, vastaanottamista ja kiitoksen sanomista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kummilapsesi näkee teeskentelyn läpi eikä halua olla missään tekemisissä kaltaisesi teennäisen ja manipuloivan ihmishirviön kanssa.
Ei 10-vuotiaalta voi vielä odottaa, että hän tajuaisi olla kiitollinen lahjoista eikä pitäisi niitä itsestäänselvinä. Aivan eri asia on, jos kummilapsi on vielä 30-vuotiaana yhtä "passiivinen ja kiittämätön".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua häiritsee se, miksi kummin kuvitellaan pitävän yksin yllä välejä kummilapseen? Ei mikään muu ihmissuhde elämässä toimi niin, että vain toinen osapuoli olisi se yhteydenpitäjä ja yksipuolinen muistaja. Tämä on hyvä opetus elämästä myös lapselle, että ihmissuhteiden tulisi olla vastavuoroisia.
Kummisuhde on muuten loistava mahdollisuus opetella lapsen kanssa käytöstapoja: kuulumisten kysymistä, omista kuulumisista kertomista, lahjan antamista, vastaanottamista ja kiitoksen sanomista.
Minusta kummisuhde ei juurikaan eroa sukulaisuussuhteista. Ihan samalla tavalla isovanhemmat tai sedät ja tädit voivat lähettää lahjoja lapsille, mutta harvoin he odottavat, että lapsen pitäisi heitä vastavuoroisesti muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Mua häiritsee se, miksi kummin kuvitellaan pitävän yksin yllä välejä kummilapseen? Ei mikään muu ihmissuhde elämässä toimi niin, että vain toinen osapuoli olisi se yhteydenpitäjä ja yksipuolinen muistaja. Tämä on hyvä opetus elämästä myös lapselle, että ihmissuhteiden tulisi olla vastavuoroisia.
Kummisuhde on muuten loistava mahdollisuus opetella lapsen kanssa käytöstapoja: kuulumisten kysymistä, omista kuulumisista kertomista, lahjan antamista, vastaanottamista ja kiitoksen sanomista.
No kun kummi on aikuinen ja kummilapsi on lapsi.
Suomessa ajatellaan että lapsi oppii sosiaalisuuden itsestään seuraamalla muita. Toisaalta ehkä halutaan pitää lapsi omassa hallinnassa ja siksi on hyvä, että hänellä ei ole käytöstapoja ja pysyy kotona kun ei muualla pärjää.
Parasta olisi aikuisen sanoa ystävällisesti, jos ärsytykseltään pystyy, että yleensä lahjasta kiitetään, miksi sinä et sano mitään, tuntuu ikävältä. Tämä on tietysti vähän arka paikka sanoa, koska lapsen vanhemmat usein on vieressä ja kokevat tämän moitteena itseään kohtaan.
Heillä on vain ollut käytössä suomalainen tapa, ettei opeteta käytöstapoja. Ruotsinkieliset lapset sitten saakin tapakasvatusta.
Minua ei ole koskaan pyydetty kummiksi. Jos olisin jonkun lapsen kummi, tuskin vaatisin että lapsen pitää kiittää lahjoista. Lapset ovat lapsia eivätkä he sellaisia ajattele.
Lahjaksi sopii Raamattu, ja lupaus että jos sanot kiitos, saat vielä setelin.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ole koskaan pyydetty kummiksi. Jos olisin jonkun lapsen kummi, tuskin vaatisin että lapsen pitää kiittää lahjoista. Lapset ovat lapsia eivätkä he sellaisia ajattele.
Jossain vaiheessa kuitenkin on hyvä oppia yleinen tapa sanoa kiitos, kun saa jotain.
Jos arvostaa läheisiään, heillekin voi osoittaa sen käyttäytymällä hyvin. Jos ei, mutta kuitenkin haluaa päästä tienaamaan paljon rahaa, pitää oppia sanomaan kiitos työelämään astuessa.
Sama sopii tevehtimiseen. Huomattava etulyöntiasema työnhaussa on sillä, joka osaa tervehtiä. Vaikkei läheisistä välittäisi, niin raha kiinnostaa monia.
Te, ketkä sanotte, että pitäisi lahjojen sijaan olla lapsen elämässä läsnä:
Aika monella on se tilanne, että on yrittänyt, mutta mitään ihmissuhdetta ei voi yksipuolisesti pitää yllä. Jos se kummilapsi tai kummilapsen perhe ei kutsu sinua käymään, ei tule luoksesi käymään eikä kerro kuulumisiaan, niin vaikea tuossa on ihmissuhdetta ylläpitää. Jos yrität pitää yhteyttä kummilapseen laittamalla esimerkiksi sen joululahjan postissa, niin sekään ei välttämättä herätä mitään reaktiota. Ei kuulu kiitosta, eikä edes viestiä, että paketti tuli perille.
Monet kummit ovat yrittäneet olla läsnä ja muistaa lahjoilla. Sille ei kummi mitään voi, jos kummilasta tai perhettä ei kiinnosta pitää yhteyttä.