Lue keskustelun säännöt.
Passiivinen ja kiittämätön kummilapsi - onko aika lopettaa muistaminen?
30.10.2022 |
Kummilapseni ja minä olemme sukua, emme kovin läheistä, mutta kuitenkin. Olen ollut kummilapselle alusta asti läsnäoleva kummi: kävin pitkästä välimatkasta huolimatta kylässä monta kertaa vuodessa, olin ilmaisena lastenvahtina vanhempien päästessä omiin menoihinsa ja leikin paljon. Muistin lahjoilla synttäreinä ja jouluna, postiakin laitoin nimipäivänä ja muutaman kerran vuodessa. Koen olleeni hyvä ja aktiivinen kummi, joka on ollut kiinnostunut kummilapsestaan. Kummilapsi myös piti minusta paljon.
Kummilapseni perhe on jo pitkään ollut kiittämätön ja etäinen. Kummilapseni kasvaessa kouluikään hän ei itse vieläkään osannut kiittää lahjoista, eivätkä vanhemmatkaan kiittäneet. Aiemmin minut kutsuttiin yhdessä muiden sukulaisten kanssa kummilapsen syntymäpäiville, mutta en ole enää muutamaan vuoteen saanut kutsua. Muut kummit ja sukulaiset kyllä kutsutaan eli juhlat sukulaisille pidetään yhä. Kummilapsi haaveilee muille sukulaisille ääneen, mitä mahtaa saada minulta lahjaksi. Minä kuulen nämä puheet sukulaisten kautta, kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä. Minua ei ole enää pitkään aikaan kutsuttu muutenkaan käymään, kerran vuodessa taidan saada perheeltä kaikille sukulaisille lähetettävän valokuvan. En nykyisin tiedä kummilapseni elämästä oikeastaan mitään, koska kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä eivätkä vastaa, jos laitan kummilapselle vaikka kortin postissa. Entisestä läheisestä kummilapsesta on tullut minulle parin viime vuoden aikana vieras. Olen yrittänyt SnapChatissa keskustella kummilapseni kanssa, mutta keskustelu jää yksittäiseen kuvaan eikä kymmenvuotias vastaa kuin sanalla tai kahdella viesteihini. Jos kysyn kuulumisia, niin vastaa "ihan hyvää".
Olen jo muutaman vuoden ajan kipuillut tämän yksipuolisen yhteydenpidon ja kiittämättömyyden kanssa. Kummilapseni täytti vähän aikaa sitten 10 vuotta ja päätin muistaa lahjalla viimeisen kerran pyöreiden kunniaksi. Laitoin lapselle postissa paketin, jossa oli mm. tuon ikäisten suosiman kaupan lahjakortti. Minulle hoitovapaalla olevana tuo lahjakortin summa oli iso raha, vaikka monille muille summa olisi ollut pieni. Odotin useamman viikon ja lopulta jouduin kysymään kummilapselta, tuliko paketti perille ja vastasi, että tuli. Olen väsynyt siihen, että kummilapsi ei osaa kiittää eikä hänen perheestään kuulu. Olisin mielelläni ollut aktiivinen ja hyvä kummi kummilapsen aikuisuuteen asti, mutta mitta alkaa olla täynnä. Mitä järkeä on enää muistaa kummilasta, jonka perhe ei ole minuun vastavuoroisesti yhteydessä eikä noin iso koululainen osaa itse edes kiittää?
Olenko aivan pahis, jos jätän kummilapsen muistamiset ja ylimääräiset yhteydenotot tähän? Jonkun kuvaviestillä laitettavan joulukortin tai synttärikortin voin laittaa, mutta muuten vaivannäkö tuntuu turhalta. Minulla on muitakin kummilapsia ja heidän kanssaan on aivan erilaista, yhteydenpito on vastavuoroista perheiden kanssa ja lahjojakin arvostetaan yhteisen ajan lisäksi.
Kommentit (204)
Musta tuntui alkuun pahalta, kun en enää matkustanut kummilapsen luo enkä laittanut lahjoja postissa. Pidin lapsesta hänen ollessaan pieni ja viettäessään aikaa kanssani. Nykyinen varhaisteini ei jaksa keskittyä yhteiseen aikaan edes muutaman tunnin ajan, vaan hengailee puhelimellaan. Lahjoista ei kiitosta kuulu. En ymmärrä, miksi minun pitäisi enää käyttää aikaa ja jaksamista siihen, että yksipuolisesti yritän pitää yhteyttä tuollaisen kummilapsen ja hänen perheensä kanssa. Vanhemmat tuossa ne ikävimmät ovat, kun heistä ei koskaan kuulu mitään eivätkä kasvata lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Antakaa nyt vähän armoa, se on vasta lapsi, eivätkä lapset ja teinit osaa aina käyttäytyä. Enemmän ihmettelen vanhempien toimintaa, sillä heillähän se vastuu kiittämisestä on kun lapsi on vielä pieni.
Kyllä ne osaavat jos opetetaan ja annetaan malli. Ensin aikuinen puolesta ja sitten lapsi itse kun kykenee. Mutta jos aikuinen ei osaa tapoja, ei niitä siirry lapsillekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vastaava kokemus. Meillä tosin yhteydenpito jäi siihen, kun olin aivan viimeisilläni raskaana korona-aikana ja kummilapseni olisi halunnut tulla kylään. Jouduin sanomaan perheelle, että en jaksa ja halua vastaanottaa vieraita, kun olin itse viimeisilläni raskaana todella kipeänä ja ajatus koronatartunnasta ennen synnytystä ei houkuttanut (tuo perhe kulku normaalisti kaikissa menoissaan eivätkä vältelleet tartunnan saamista). Kummilapsi kinusi vierailua useammankin kerran ennen laskettua aikaa. Vauvan synnyttyä eivät enää kysyneet ja yhteydenpito jäi heidän osaltaan siihen.
Mikset sinä sitten kutsunut itse kylään vauvan syntymän jälkeen?
Mulla kesti vuosia tajuta, että mut oli pyydetty kummiksi "vain, koska pitää saada joku sukulainenkin miehen puolelta kummiksi". Minua pyydettiin kummiksi vain viikkoa ennen ristiäisiä.
Olen siis ollut se kiva kummi, joka on ostanut lahjat ja ollut perheen lasten kanssa, kun vanhemmat ovat lähteneet menoihinsa. Kummilapsen kasvaessa perhe lakkasi pitämästä yhteyttä, kun lastenvahtia ei enää tarvittu. Muiden kummien kanssa ovat vielä yhteyksissä, koska nuo muut kummit ovat heidän ystäviään ja lasten äidin suvun puolelta.
Kyllä koen itseni kakkosluokan kummiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kesti vuosia tajuta, että mut oli pyydetty kummiksi "vain, koska pitää saada joku sukulainenkin miehen puolelta kummiksi". Minua pyydettiin kummiksi vain viikkoa ennen ristiäisiä.
Olen siis ollut se kiva kummi, joka on ostanut lahjat ja ollut perheen lasten kanssa, kun vanhemmat ovat lähteneet menoihinsa. Kummilapsen kasvaessa perhe lakkasi pitämästä yhteyttä, kun lastenvahtia ei enää tarvittu. Muiden kummien kanssa ovat vielä yhteyksissä, koska nuo muut kummit ovat heidän ystäviään ja lasten äidin suvun puolelta.
Kyllä koen itseni kakkosluokan kummiksi.
Älä nyt ainakaan lahjoja enää osta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kesti vuosia tajuta, että mut oli pyydetty kummiksi "vain, koska pitää saada joku sukulainenkin miehen puolelta kummiksi". Minua pyydettiin kummiksi vain viikkoa ennen ristiäisiä.
Olen siis ollut se kiva kummi, joka on ostanut lahjat ja ollut perheen lasten kanssa, kun vanhemmat ovat lähteneet menoihinsa. Kummilapsen kasvaessa perhe lakkasi pitämästä yhteyttä, kun lastenvahtia ei enää tarvittu. Muiden kummien kanssa ovat vielä yhteyksissä, koska nuo muut kummit ovat heidän ystäviään ja lasten äidin suvun puolelta.
Kyllä koen itseni kakkosluokan kummiksi.
Älä nyt ainakaan lahjoja enää osta.
En ostakaan enää. Jos ei kiinnosta nähdä kanssani, niin ei tarvitse lahjoillakaan enää muistaa.
T. Tuo aiempi
Vierailija kirjoitti:
Minusta on aina näissä lahjakeskusteluissa jännä, miten joku tulee sanomaan, että ei kaipaa kiitosta eikä lahjasta tarvitse kiittää. Kiittäminen on ihan peruskäytöstapoja! Jo pientä lasta opetetaan sanomaan kiitos ja anteeksi.
Sitten ihmetellään, miksi nykylapsilla ja nuorilla on elämässä vaikeaa. Varmasti on, jos edes alkeellisia käytöstapoja ei vaadita. Ja sen vaatijan ei pitäisi olla se lahjaa tuovan kummin, vaan vanhemman. Minun tehtävänäni on lapseni vanhempana huolehtia, että lapseni kiittää ja pyytää anteeksi, kun tilanne sitä vaatii. Ja näitä taitoja harjoitellaan vaikka sen sata kertaa, että lapsi oppii.
Eiköhän tuolin asia ole silti vastavuoroista: Aika kummallista jos kummi ei koe mitään tarvetta olla yhteydessä lapseen, mutta lähettelee lahjapaketteja ja olettaa että lapsi on sitten velvollinen olemaan kummiin yhteydessä.
Mitäpä jos vaikka lahjapaketin sijaan soittaisi sille kummilapselle ja kuulostelisi vähän fiiliksiä? Nykyaikana kun ihmiset ovat niin paljon somessa ja viesteillä yhteyksissä toisiinsa, niin soittaminen saattaa hyvinkin ilostuttaa nuorempaakin väkeä ja lapsi saa omin sanoin kertoa kummille asioistaan, mikäli haluaa niin tehdä.
Mua ihan aikuisena ihmisenäkin ärsyttää esim. isovanhemmat ja vanhemmat, kun olettavat aina mun soittelevan heille ja kauhea marmatus jos en ole soittanut, vaikka yhtä hyvin hekin voisivat soitella minulle päin ja ihan yhtälailla eivät hekään pidä yhteyttä. Aivan typerä vanha tapa tuollainen että nuorempien pitää kaikkien muiden kiireiden keskellä olla yksipuolisen aktiivisia soitteluiden suhteen.
Ja kaikista pahin on just tuo, että mitään ei ihmisestä kuulu mutta kerran vuoteen pistää sen lahjapaketin ja vaatii että sitten pitää soittaa ja kiittää siitä. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotinkin jo, milloin päästään kiittämättömiin kummilapsiin. Isovanhempien hautajaiset käytiin jo aamulla läpi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en keksi kummina olemisena muuta tehtävää, kuin lahjojen antamisen. Onneksi oma kummilapseni viettää syntymäpäivää jouluaattona, niin lahjat antaa pukki.
Minun kummini on minulle tärkeä vieläkin vaikka aikuinen olenkin. Koskaan hän ei ole ollut lahjakone, mutta turvallinen aikuinen elämässäni. Samoin on lapsen kummeilla häneen lämpimät välit ja tykkäävät tavata vaikka lapsi varttunut jo teiniksi. Se on se tehtävä kummiudessa. Käydään puolin ja toisin ja vaihdellaan kuulumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla taas oli passiiviset kummit, joita ei kiinnostanut minä millään lailla. He olivat sukua, mutta eivät koskaan pitäneet mitään yhteyttä. Eivät siis koskaan. Kertaakaan ei minkäänlaista yhteydenottoa tullut, eikä ainuttakaan onnen toivotusta esim. syntymäpäivänä saati lahjaa tai korttia. Sukujuhlissa heitä muutaman kerran näin ja olin heille kuin ilmaa, he eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota vaikka minä itse kävin heitä tervehtimässä. Silloinkaan he eivät vaivautuneet edes vastaamaan. Lopulta vanhemmat sitten lopettivat yksipuolisen yhteydenpidon heihin kun he eivät niihin koskaan vastanneet. Heidän kuolemastaankin sain tietää vasta monen vuoden päästä kun se oli jo tapahtunut. He olivat siis pariskunta joka oli paikalla vain ristiäisissäni.
Anna olla.
Itseäkin ärsyttää kiittämättömät ihmiset. Kummityttö on vasta viisi, joten itse hän ei voi muistamisista kiitellä. Paitsi omani kyllä aikoinaan aina soittivat kummeilleen. Mutta kun vanhemmatkaan eivät kommentoi mitään. En koskaan tiedä, onko paketti edes mennyt perille. Todella harmillista. Mielelläni lopettaisin muistamiset jo nyt, mutta JOS ne sattuvat menemään perille, ehkä ne ilahduttavat lasta. Tilanne ei ole hänen vikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan syynä olla sekin, että kummiin ei haluta pitää yhteyttä, jos hän on liian raskas. Kirjoitit alkuun, että kun lapsi oli pieni kävit kylässä monta kertaa vuodessa, ja nyt sinua ei enää kutsuta edes syntymäpäiville. Voihan olla, että perhe ei vaan enää jaksa sinua.
Meillä yksi lapsen kummi tuo kyllä rahaa, mutta on todella raskas ja ilkeä meitä ja lapsiamme kohtaan. Haukkuu lapsiemme ulkonäköä päin näköä, eikä sano koskaan mitään positiivista. Kääntää positiivisetkin asiat huonoksi. Jos kutsutaan kylään, tulee tahallaan vääränä päivänä tai eri aikaan kuin on sovittu. Mukava odotella viikko tolkulla ja leipoa uusia tarjottavia, kun tulee oharia oharin perään. Pakastettuhan ei hänelle kelpaa! Ja huomauttaa kyllä heti, jos ei lapsiperheessä ole siistiä. Yhteydenpito on sellaista draamaa, ettei hyvä tosikaan. Päätimme katkaista yhteydenpidon, eikä meitä kiinnosta hänen lahjansa pätkän vertaa.
Ap tässä:
Kuvailemasi käytös ei ole ollenkaan sellaista, mitä itse harrastan. Olen mennyt kylään vain sellaisina aikoina, kun on sovittu. Olen ystävällinen perheen lapsille ja aikuisille. En huomauttele siivoamisista ja muista. Tiedän itsekin, että olen ollut hyvä ja aktiivinen kummi, myös kummilapsi on pitänyt minusta. Siksi onkin outoa, miksi ajan saatossa yhteydenpito on muuttunut yksipuoliseksi. En ole tehnyt mitään ikävää tai käyttäytynyt mitenkään rumasti.
Ap
Hyvä, jos asia on näin.
Itse olen sitä mieltä, että kummin tehtävä on kristillinen kasvatus. Hän ei ole lahja-automaatti. Eli ap voi mielestäni lopettaa lahjojen antamisen, kun niitä ei ilmeisesti kaivata (kun ei kiitostakaan kuulu). Meillä lapset eivät ole kiittäneet tarkoituksella, koska me odotamme kummiltamme asiallista käytöstä. Kummi on haukkuu lapsiamme lasten aikana mm. läskiksi, vammaiseksi jne. Ymmärrätte varmaan, että ei paljon kiinnosta nähdä, eikä soitella kiitoksia perään.
Tuossa tilanteessa lapsen vanhemmat ovat tehneet valinnan. Lapsi on kasvatettu olemaan kiittämättä ja odotuksilla kummin kivoista lahjoista. Ja se että kummi suljetaan kaikkien juhlien ulkopuolelle, olet yrittänyt tarpeeksi jo. Kummius ei velvoita ylläpitämään yksipuolista ihmissuhdetta, jossa käytetään toista osapuolta hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin ap, niin onnittelisin lasta syntymäpäivä- ja joulukortilla mutta muuten jättäisin yhteydenpidon.
Mun kummeista osa lahjoi, osa ei, mutta olivat silti tärkeitä, vaikka ei aina olleet yhteyksissä. En itse osannut varmaan mitään erityistä yhteyttä pitää, ajattelen sen olevan aikuisen tehtävä.
Ja näin toimin omienkin kummilasten kohdalla, ostan lahjoja ja kyselen kuulumisia, ihan koska haluan, en siksi että odottaisin kiitosta tai lapsen muistavan minua erityisesti.
On ilo, kun yksi kummilapsista tuntuu ilahtuvan seurastani ja hänen kanssaan enemmän tulee oltua, mutta ihan yhtä lailla muistan muitakin lahjoilla. Omat lapset kiittää kummejaan lahjoista, viestillä itse tai mun kautta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on hyvä oppitunti lapselle elämästä:
Jos saat jotakin toisilta ja et osaa kiittää, niin tuo saamasi asia saattaa vastaisuudessa jäädä saamatta. Tällaista elämä on aikuisillakin. Ei aikuisellekaan kukaan loputtomiin tee ystävällisiä tekoja/osta lahjoja, jos aikuinen ei osaa sanoa kiitos.
Samaa mieltä. Kyllä minä autan mieluummin sitä työkaveria, joka arvostaa apuani ja kiittää. En näe ylimääräistä vaivaa sellaisen työkaverin eteen, joka ei edes kiitä ja on naama norsunsillä, vaikka hänelle on ystävällinen. Nämä ovat elämässä valintoja. Ystävällisyys vetää puoleensa ystävällisyyttä ja päinvastainen käytös sitten ihan muuta.
Oma kummipoikani on 16 vuotias. Aina lähettänyt paketteja ja muistanut. Koskaan ei ole tullut kiitosta. Koen kuitenkin että ilahtuu postistani joten jatkan sitä. Se saa minulle itselleni olon että välitän ja näytän sen hänelle. Hän on tärkeä ja näytän sen, ehkä hän jopa ymmärtää sen.
Vierailija kirjoitti:
Oma kummipoikani on 16 vuotias. Aina lähettänyt paketteja ja muistanut. Koskaan ei ole tullut kiitosta. Koen kuitenkin että ilahtuu postistani joten jatkan sitä. Se saa minulle itselleni olon että välitän ja näytän sen hänelle. Hän on tärkeä ja näytän sen, ehkä hän jopa ymmärtää sen.
Kovasti lahjot ja välität ja haluat myös näyttää sen? Kiva juttu, mutta ei se käytöstapoja sille kummipojalle opeta, kun ei edelleenkään osaa kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on hyvä oppitunti lapselle elämästä:
Jos saat jotakin toisilta ja et osaa kiittää, niin tuo saamasi asia saattaa vastaisuudessa jäädä saamatta. Tällaista elämä on aikuisillakin. Ei aikuisellekaan kukaan loputtomiin tee ystävällisiä tekoja/osta lahjoja, jos aikuinen ei osaa sanoa kiitos.
Samaa, yleistä ongelmaa kuin ap. lla.
Tein pienen kokeen. Ostin kerran mieluisan kalliin synttärilahjan. Kokeilin mitä tapahtuu kun noin 30€ lahjoista ei kiitetä. Tästä parin satkun lahjastakaan ei ilmekään värähtänyt. Ei kiitoksia, ei tekstaria, ei mitään.
Lahja oli tullut perille, kysyin asiaa kun olin kylässä heillä kohta tämän jälkeen. Kysyin äitinsä kuullen jotta Tuliko lahjani perille? Vastaus oli jotta Joo.
Siihen loppui. Lapsi oli 12 v tapahtumahetkellä.
Ei mikään muukaan onnistunut koskaan, yritin ehdottaa kaikenlaista.
Kasvattakaa nyt herramunjee niitä lapsia!
Pojantytär on nyt kolme ja on osannut kiittää siitä asti kun puhumaan oppi.