Sisarkateus läpi elämän

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellisempi ilman sisareni harjoittamaa henkistä väkivaltaa.

Sama täällä. Narsisitinen alkoholisti joka on kääntänyt vanhempamme minua vastaan ja nyt kuppaa kaiken mitä heistä irti saa, maksattaa omat lapsensa ja talonsa vanhemmillamme.

Olen ainoa lapsi, joten ei ole kokemusta, mutta sanon silti omana mielipiteenäni, että se, että on vietetty yhdessä lapsuusvuodet, yleensä noin 15, ei ole mikään peruste pitää yhteyttä loppuelämän. Jos ei osata normaalisti käyttäytyä, kuten muitakin ihmisiä kohtaan.

Sisarussuhteissa olen nähnyt mitä erikoisempia kuvioita sen varjolla, että ollaan sisaruksia. Aivan kuin sen vuoksi ei tarvitsisi kohdella hyvin ja käyttäytyä normaalisti kuten muitakin ystäviä kohtaan. Ellei se onnistu, niin on parempi pitää välimatkaa ja reilusti. Ei tuollaiseen koko elämää tarvitsisi tuhlata aikaansa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ainoa lapsi, joten ei ole kokemusta, mutta sanon silti omana mielipiteenäni, että se, että on vietetty yhdessä lapsuusvuodet, yleensä noin 15, ei ole mikään peruste pitää yhteyttä loppuelämän. Jos ei osata normaalisti käyttäytyä, kuten muitakin ihmisiä kohtaan.

Sisarussuhteissa olen nähnyt mitä erikoisempia kuvioita sen varjolla, että ollaan sisaruksia. Aivan kuin sen vuoksi ei tarvitsisi kohdella hyvin ja käyttäytyä normaalisti kuten muitakin ystäviä kohtaan. Ellei se onnistu, niin on parempi pitää välimatkaa ja reilusti. Ei tuollaiseen koko elämää tarvitsisi tuhlata aikaansa.

Viisaasti sanottu, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sisarkateuden" kohde ei itse tajua miten on ollut vanhempiensa lellikki ja syyttää muita kateudesta, kun onhan kaikki saaneet samanlaisen lapsuuden.

Eihän tuo kohde ole syyllinen vaan ne vanhemmat jotka ovat kohdelleet lapsia eri tavoin.

Mutta kohde ei näe eriarvoisuutta, vaan moittii kadehtijaa kateudesta. Vanhemmat ovat juurisyy, mutta kohde jatkaa syyllistämistä, joten on itsekkin aktiivinen osallistuja.

Tilanne ei ole sen kadehditun syy. Eikä hän sille edes mitään voi.

Vanhempani antoivat meille molemmille lapsilleen jouluna rahaa lahjaksi. Molemmat saimme kirjekuoret joissa piti olla sama summa rahaa, 50€. Aiemmin, ennen lahjojen jakoa vanhempani ottivat sisarukseni sivuun, ja antoivat tälle joululahjaa vähän reilummin, 500€.

Vanhempiemme ilme oli melkoinen kun lahja kuorestani löytyi 550€, ja sisarukselta 50€. Sisarukseni oli salaisen lahjarahan annon jälkeen sujauttanut vanhemmiltamme saadun sisaruksensuosimislahjan minun kuoreeni.

Kyllä sillä vain on aika pirusti väliä onko se sisarus oikeudenmukainen vaikka vanhemmat eivät olisi olleet.

Minä olen narsistiäidin entinen kultalapsi. Sen kaunaisen siskoni päätä minun suhteeni ei ole kääntänyt mikään. Hän vihaa ja kadehtii ja luo päässään minusta jonkin kammohahmon väkisin. Vääntää kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla, keksii ja kuvittelee ja valehtelee. Tekee jopa viranomaisilmoituksia, mm. kun vaurastuin hänen mielestään liikaa, hän väitti verovirastolle minun kiertävän veroa.

Äitinä olen susipaska ja hän haukkuu takanapäin ympäriinsä kaikkea. Ja siis keksii päässään. Ja minun lapsistani esikoinen oli hänelle se kultalapsi, kuopusta ei olisi kuulemma pitänyt edes hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Olen ainoa lapsi, joten ei ole kokemusta, mutta sanon silti omana mielipiteenäni, että se, että on vietetty yhdessä lapsuusvuodet, yleensä noin 15, ei ole mikään peruste pitää yhteyttä loppuelämän. Jos ei osata normaalisti käyttäytyä, kuten muitakin ihmisiä kohtaan.

Sisarussuhteissa olen nähnyt mitä erikoisempia kuvioita sen varjolla, että ollaan sisaruksia. Aivan kuin sen vuoksi ei tarvitsisi kohdella hyvin ja käyttäytyä normaalisti kuten muitakin ystäviä kohtaan. Ellei se onnistu, niin on parempi pitää välimatkaa ja reilusti. Ei tuollaiseen koko elämää tarvitsisi tuhlata aikaansa.

Näinhän se varmasti on, mutta kun asut itse pysyvästi ulkomailla, olisihan se ihanaa, että synnyinmaassasi/ entisessä kotimaassasi sinulla olisi edes yksi ihminen- sisaresi, jonka kanssa voisit jakaa muistoja tai jutella vaikkapa tämän päivän asioista...miten vaan. Lapsemme ovat serkuksia; eivät tunne toisiaan. ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ainoa lapsi, joten ei ole kokemusta, mutta sanon silti omana mielipiteenäni, että se, että on vietetty yhdessä lapsuusvuodet, yleensä noin 15, ei ole mikään peruste pitää yhteyttä loppuelämän. Jos ei osata normaalisti käyttäytyä, kuten muitakin ihmisiä kohtaan.

Sisarussuhteissa olen nähnyt mitä erikoisempia kuvioita sen varjolla, että ollaan sisaruksia. Aivan kuin sen vuoksi ei tarvitsisi kohdella hyvin ja käyttäytyä normaalisti kuten muitakin ystäviä kohtaan. Ellei se onnistu, niin on parempi pitää välimatkaa ja reilusti. Ei tuollaiseen koko elämää tarvitsisi tuhlata aikaansa.

Näinhän se varmasti on, mutta kun asut itse pysyvästi ulkomailla, olisihan se ihanaa, että synnyinmaassasi/ entisessä kotimaassasi sinulla olisi edes yksi ihminen- sisaresi, jonka kanssa voisit jakaa muistoja tai jutella vaikkapa tämän päivän asioista...miten vaan. Lapsemme ovat serkuksia; eivät tunne toisiaan. ap.

Toisaalta se on onni, että lapsenne eivät tunne toisiaan. Jos tuntisivat, se tekisi tilanteen monimutkaisemmaksi ja heidän olisi vaikea tasapainotella välissänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Oletko ihan sekaisin? Tietenkin vanhemmalta kysytään lupa viedä _hänen lapsensa_ jonnekin.

Ketään ei voi omistaa. Ei ole _hänen_ omaisuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Oletko ihan sekaisin? Tietenkin vanhemmalta kysytään lupa viedä _hänen lapsensa_ jonnekin.

Ketään ei voi omistaa. Ei ole _hänen_ omaisuuttaan.

Nainen omistaa lapsen, kuten mies omistaa naisen. Lähes 100%:ssa avioliittoja mies kirjoittaa nimensä naiseen, kuten muuhunkin omaisuuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Oletko ihan sekaisin? Tietenkin vanhemmalta kysytään lupa viedä _hänen lapsensa_ jonnekin.

Ketään ei voi omistaa. Ei ole _hänen_ omaisuuttaan.

Alaikäisen tekemisistä päättää aina huoltaja. Jos viet alaikäisen lapsen "retkelle" ilman huoltajan lupaa, se on poliisiasia.

No minua ei edes 14-vuotiaana olisi kukaan vienyt retkelle pelkällä vanhempien päätöksellä, vaikka yrittikin. Ihmisillä on myös oma tahto.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani kohtelivat niin minua kuin nuorempaa sisartanikin hyvin tasa-arvoisesti.

Itse tosin muutin heti lukion jälkeen ulkomaille opiskelemaan; jäin sille tielle, sisareni jäädessä asumaan vanhempiemme lähelle.

Oma elämäni täällä ulkomailla on ollut hyvää niin taloudellisesti kuin muutenkin.

Sisartani taas elämä on kohdellut kaltoin (avioero, sairaudet, yksinäisyys, taloudelliset ongelmat).

Olen yrittänyt pitää häneen yhteyttä; hän ei kuitenkaan halua tätä nykyä olla missään tekemisissä kanssani.

Kun vanhempamme olivat vielä elossa, näimme sisarenikin kanssa ainakin sen kerran, pari vuodessa; vaikka tapaamisemme eivät kovin lämpimiä usein olleetkaan...

Sisareni ei vain voi sulattaa sitä, että itselläni on ollut/ on asiat hyvin; pelkkääauringonpaistetta ei kenenkään ihmisen elämä tietenkään ole- kerropa se vain hänelle!?

ap.

Jos sisaresi on kateellinen tai ei vain pidä sinusta, niin miten ajattelit, että hänestä sinulle iloa olisi ystävänä ja sisarena?

Itse näen tilanteen siten, että on sisareltasi fiksuutta, ettei pidä sinuun yhteyttä. Ei ole kuitenkaan ihan sieltä pahimmasta päästä, koska kateellinenhan usein liimautuu siihen kadehtimaansa kuin iilimato, koska tahtoo ilkeillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Oletko ihan sekaisin? Tietenkin vanhemmalta kysytään lupa viedä _hänen lapsensa_ jonnekin.

Ketään ei voi omistaa. Ei ole _hänen_ omaisuuttaan.

Alaikäisen tekemisistä päättää aina huoltaja. Jos viet alaikäisen lapsen "retkelle" ilman huoltajan lupaa, se on poliisiasia.

No minua ei edes 14-vuotiaana olisi kukaan vienyt retkelle pelkällä vanhempien päätöksellä, vaikka yrittikin. Ihmisillä on myös oma tahto.

Alaikäisen tekemisistä päättää aina huoltaja.

Alaikäisen kanssa ei voi mennä sopimaan tai säätämään yhtikäs mitään ilman huoltajan suostumusta. Huoltaja myös vastaa alaikäisensä tekemisistä ja menemisistä.

Pikkusisko alkoi nälviä ja pilkata kokoani jostain syystä kun kasvoi itse ohi, eli kai se kova paikka joillekin on. Alkoi myös tahallisesti hajottaa kenkiäni jotka eivät mahtuneet hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Oletko ihan sekaisin? Tietenkin vanhemmalta kysytään lupa viedä _hänen lapsensa_ jonnekin.

Ketään ei voi omistaa. Ei ole _hänen_ omaisuuttaan.

Alaikäisen tekemisistä päättää aina huoltaja. Jos viet alaikäisen lapsen "retkelle" ilman huoltajan lupaa, se on poliisiasia.

No minua ei edes 14-vuotiaana olisi kukaan vienyt retkelle pelkällä vanhempien päätöksellä, vaikka yrittikin. Ihmisillä on myös oma tahto.

MINÄ PÄÄTÄN OMAISUUDESTANI

Lapsia hankitaan, niistä maksetaan. Ne ovat sellaista mitä toinen itselleen haluaa, eivät itsenäisiä ihmisiä, vaan esineitä ja omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Oletko ihan sekaisin? Tietenkin vanhemmalta kysytään lupa viedä _hänen lapsensa_ jonnekin.

Ketään ei voi omistaa. Ei ole _hänen_ omaisuuttaan.

Alaikäisen tekemisistä päättää aina huoltaja. Jos viet alaikäisen lapsen "retkelle" ilman huoltajan lupaa, se on poliisiasia.

No minua ei edes 14-vuotiaana olisi kukaan vienyt retkelle pelkällä vanhempien päätöksellä, vaikka yrittikin. Ihmisillä on myös oma tahto.

MINÄ PÄÄTÄN OMAISUUDESTANI

Alaikäinen lapsi ei ole omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani kohtelivat niin minua kuin nuorempaa sisartanikin hyvin tasa-arvoisesti.

Itse tosin muutin heti lukion jälkeen ulkomaille opiskelemaan; jäin sille tielle, sisareni jäädessä asumaan vanhempiemme lähelle.

Oma elämäni täällä ulkomailla on ollut hyvää niin taloudellisesti kuin muutenkin.

Sisartani taas elämä on kohdellut kaltoin (avioero, sairaudet, yksinäisyys, taloudelliset ongelmat).

Olen yrittänyt pitää häneen yhteyttä; hän ei kuitenkaan halua tätä nykyä olla missään tekemisissä kanssani.

Kun vanhempamme olivat vielä elossa, näimme sisarenikin kanssa ainakin sen kerran, pari vuodessa; vaikka tapaamisemme eivät kovin lämpimiä usein olleetkaan...

Sisareni ei vain voi sulattaa sitä, että itselläni on ollut/ on asiat hyvin; pelkkääauringonpaistetta ei kenenkään ihmisen elämä tietenkään ole- kerropa se vain hänelle!?

ap.

Jos sisaresi on kateellinen tai ei vain pidä sinusta, niin miten ajattelit, että hänestä sinulle iloa olisi ystävänä ja sisarena?

Itse näen tilanteen siten, että on sisareltasi fiksuutta, ettei pidä sinuun yhteyttä. Ei ole kuitenkaan ihan sieltä pahimmasta päästä, koska kateellinenhan usein liimautuu siihen kadehtimaansa kuin iilimato, koska tahtoo ilkeillä.

Mikähän "oikeus" hänellä on ylipäätään olla kateellinen minulle!?

Ei minullekaan ole tuotu mitään valmiiksi "kultalautasella!"

Itse olen joutunut ponnistelemaan, elämään/työskentelemään vieraissa kulttuureissa, opetellen uusia kieliä etc.

Äitini viimeiset sanat minulle puhelimessa, ennenkuin hän sairastui vakavasti olivat: "Yritä pitää yhteyttä sisareesi"- kaikesta huolimatta. ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihmetyttää että lapsia hankkinut sisarus on kateellinen esim. siitä että toinen sisarus on vaikkapa lapseton. Itsehän hän on lapsensa hankkinut, miten se on sen lapsettoman sisaruksen syy tai miten liittyy häneen koko asia millään tavalla? Jokainen tekee omat valintansa.

Uskon, että on tuollaistakin vaikka vaikea ymmärtää. Minun ja siskoni välillä taas sairasta siten, että siskoni ei halua omia lapsia koska oman elämänsä realiteetit. Hän iski kuitenkin heti silmänsä minun esikoiseeni jo lapsen ollessa vauva. Toinen lapseni on siskolleni kuin ilmaa, ei hänestä kysele, ei ole häntä leikittänyt tavatessa. Esikoiseni taas aika ajoin haluaa todella omakseen, minulta pois, en täysin ymmärrä mitä päässä liikkuu... Esimerkiksi riitaannuttuani siskoni kanssa hänen varastettua minulta rahaa en kuullut hänestä hetkeen. Kun siskoni sitten soittelikin muina naisina, että saisiko hän tulla hakemaan esikoiseni hänen mukaansa pienelle retkelle. Koskaan ei ole esikoistani siis vahtinut tai hoitanut tai vienyt minnekään ilman minua. Tuolloinkin näki lapsiani vain muutaman kerran vuodessa. Jotenkin yritän tätä selittää tässä... siskoni ei halua lapsia, mutta hän inhoaa minua niin paljon, että tahtoisi erityisesti esikoiseni pitävän hänestä enemmän kuin minusta, äidistään. Eikö ole sairauden huippu?

Aika sairasta kysyä joltain eri ihmiseltä saako viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Minä kysyn lupaa naapurilta saanko vedä sinut retkelle.

Esikoisemme tuolloin vielä päiväkoti-ikäinen ja tuo oli vain yksi esimerkki. En itse ole halunnut pelotella tai varoittaa lasta, emme olleet puhuneet tädin ongelmista tai teoista lapsille mitään. Tätä on jotenkin todella vaikea pukea sanoiksi. Hän ei siis halua omia lapsia eikä se tietenkään tee kenestäkään sairasta, mutta hän on kuitenkin kateellinen lapsestani tai haluaisi olla lapselle jotenkin äitiä tärkeämpi tai rakkaampi koska pitää itseään parempana. Hän haluaisi ehkä jotenkin todistaa sen lapseni kautta, näyttää ja tai kostaa minulle. Hän on myös aiemmin esim. yrittänyt "hurmata" poikaystäväni nuorena, tuolloin valehteli minusta ja muutenkin yritti haukkua. Kaikkea tuollaista mahtuu näihin vuosiin, joten en enää vain tahdo olla tekemisissä.

Onhan kuitenkin olemassa esim. riitaisia eroja, joissa lapsia käytetään pelinappuloina, kostetaan toiselle... jotkut ihmiset siis tekevät tällaista muille ja siskoni ei ole huonoissa väleissä ainoastaan minun kanssani. Joskus tosi sairaita asioita tapahtuu/tehdään myös sisarussuhteissa, ei vain parisuhteissa tai vaikka eronneiden välillä.

Meillä syynä on se, että meillä sisaruksillani oli hyvin erilainen lapsuus. Minä synnyin esikoisena aikaan, jolloin vanhemmillani oli köyhyyttä,, paljon omia ongelmia, molemminpuolista pettämistä jne. Ilman mummoani olisin ollut aivan tuuliajolla. Jouduin sukulaisen taholta seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, mutta vanhempani eivät tätä uskoneet ja heillä oli sillä hetkellä niin paljon omia ongelmia, että minun hyvinvointini ja turvallisuuteeni ei kiinnostanut. Olin lisäksi välikappaleena pettämiskuvioissa, salailin ja peittelin, kun jommankumman salarakkaan aviomies/-vaimo alkoi soitella mustasukkaisena meille.

Sisarukseni ovat minua 6 ja 7v nuorempia ja heidän ollessa lähellä kouluikää meno meillä kotona rauhoittui. Vanhemmat saivat paremmat työt, alkoi olla rahaa ja koti-elömänkin muuttui turvallisemmaksi.

Itselleni lapsuus aiheutti jonkinlaisia traumoja, joita olen joutunut purkamaan terapiassakin. On ollut ongelmia luottamuksessa toisia ihmisiä kohtaan, ongelma kiintymyssuhteissa ja jotain dissosiaatiohäiriön tapaistakin.

Suhteeni vanhempiin on aina ollut erilainen ja etäisempi. Olen yrittänyt ottaa asian sisarusteni kanssa puheeksikin, mutta ongelma on siinä etteivät he oikein usko, kun olen yrittänyt kertoa millainen lapsuuteni on ollut ja että he eivät itse muista kaikkea varhaislapsuutensa tapahtumia. Vanhempani taas eivät "muista" monia muitakaan heille epäedullisia tapahtumia. Kaikki yritykset ovat päättyneet siihen, että olen vain vaikea luonne ja kateellinen sisaruksillani kun heidän lapsuutensa on ollut taloudellisesti yltäkylläisempi. En voi sanoa, että olisin kateellinen koska ymmärrän kyllä että vanhempani ovat tehneet parhaansa heille annetuilla voimilla.

Mummo oli ainoa joka muisti lapsuuteni tapahtumat, mutta hänellekin tuli muistisairaus, kun sisarukseni olivat nuoria aikuisia. Tuntuu että olen vähän pattitilanteessa. En toki halua kaivella vanhoja turhaan, mutta haluaisin että voisin keskustella asiallisesti sisarusteni kanssa menneistä tapahtumista ilman että minua leimattaisiin valehtelijksi tai vaikeaksi luonteeksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani kohtelivat niin minua kuin nuorempaa sisartanikin hyvin tasa-arvoisesti.

Itse tosin muutin heti lukion jälkeen ulkomaille opiskelemaan; jäin sille tielle, sisareni jäädessä asumaan vanhempiemme lähelle.

Oma elämäni täällä ulkomailla on ollut hyvää niin taloudellisesti kuin muutenkin.

Sisartani taas elämä on kohdellut kaltoin (avioero, sairaudet, yksinäisyys, taloudelliset ongelmat).

Olen yrittänyt pitää häneen yhteyttä; hän ei kuitenkaan halua tätä nykyä olla missään tekemisissä kanssani.

Kun vanhempamme olivat vielä elossa, näimme sisarenikin kanssa ainakin sen kerran, pari vuodessa; vaikka tapaamisemme eivät kovin lämpimiä usein olleetkaan...

Sisareni ei vain voi sulattaa sitä, että itselläni on ollut/ on asiat hyvin; pelkkääauringonpaistetta ei kenenkään ihmisen elämä tietenkään ole- kerropa se vain hänelle!?

ap.

Jos sisaresi on kateellinen tai ei vain pidä sinusta, niin miten ajattelit, että hänestä sinulle iloa olisi ystävänä ja sisarena?

Itse näen tilanteen siten, että on sisareltasi fiksuutta, ettei pidä sinuun yhteyttä. Ei ole kuitenkaan ihan sieltä pahimmasta päästä, koska kateellinenhan usein liimautuu siihen kadehtimaansa kuin iilimato, koska tahtoo ilkeillä.

Mikähän "oikeus" hänellä on ylipäätään olla kateellinen minulle!?

Ei minullekaan ole tuotu mitään valmiiksi "kultalautasella!"

Itse olen joutunut ponnistelemaan, elämään/työskentelemään vieraissa kulttuureissa, opetellen uusia kieliä etc.

Äitini viimeiset sanat minulle puhelimessa, ennenkuin hän sairastui vakavasti olivat: "Yritä pitää yhteyttä sisareesi"- kaikesta huolimatta. ap.

Viestistäsi saa sen kuvan, ettet jätä sisartasi rauhaan? Ihmissuhteet vaativat aina kahden ihmisen halua viettää aikaa yhdessä tms. Sinun halusi ei siis riitä, vaikka se kuinka oli myös äitisi toive.

Mietin myös sitä, että kun on riitaa, niin toisen osapuolen näkemys on aina vain yksi näkökanta asiaan, jonka nyt olemme kuulleet. Jotain yleensä jää kertomatta kuten nyt tässä, kun rivien välistä voi lukea, että olet ehkä pitänyt yhteyttä, vaikka sisaresi ei olisi halunnut. Ketään ei saisi yrittää pakottaa yhteydenpitoon, ei sekään tervettä ole.