Sisarkateus läpi elämän

Vierailija kirjoitti:

Meillä syynä on se, että meillä sisaruksillani oli hyvin erilainen lapsuus. Minä synnyin esikoisena aikaan, jolloin vanhemmillani oli köyhyyttä,, paljon omia ongelmia, molemminpuolista pettämistä jne. Ilman mummoani olisin ollut aivan tuuliajolla. Jouduin sukulaisen taholta seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, mutta vanhempani eivät tätä uskoneet ja heillä oli sillä hetkellä niin paljon omia ongelmia, että minun hyvinvointini ja turvallisuuteeni ei kiinnostanut. Olin lisäksi välikappaleena pettämiskuvioissa, salailin ja peittelin, kun jommankumman salarakkaan aviomies/-vaimo alkoi soitella mustasukkaisena meille.

Sisarukseni ovat minua 6 ja 7v nuorempia ja heidän ollessa lähellä kouluikää meno meillä kotona rauhoittui. Vanhemmat saivat paremmat työt, alkoi olla rahaa ja koti-elömänkin muuttui turvallisemmaksi.

Itselleni lapsuus aiheutti jonkinlaisia traumoja, joita olen joutunut purkamaan terapiassakin. On ollut ongelmia luottamuksessa toisia ihmisiä kohtaan, ongelma kiintymyssuhteissa ja jotain dissosiaatiohäiriön tapaistakin.

Suhteeni vanhempiin on aina ollut erilainen ja etäisempi. Olen yrittänyt ottaa asian sisarusteni kanssa puheeksikin, mutta ongelma on siinä etteivät he oikein usko, kun olen yrittänyt kertoa millainen lapsuuteni on ollut ja että he eivät itse muista kaikkea varhaislapsuutensa tapahtumia. Vanhempani taas eivät "muista" monia muitakaan heille epäedullisia tapahtumia. Kaikki yritykset ovat päättyneet siihen, että olen vain vaikea luonne ja kateellinen sisaruksillani kun heidän lapsuutensa on ollut taloudellisesti yltäkylläisempi. En voi sanoa, että olisin kateellinen koska ymmärrän kyllä että vanhempani ovat tehneet parhaansa heille annetuilla voimilla.

Mummo oli ainoa joka muisti lapsuuteni tapahtumat, mutta hänellekin tuli muistisairaus, kun sisarukseni olivat nuoria aikuisia. Tuntuu että olen vähän pattitilanteessa. En toki halua kaivella vanhoja turhaan, mutta haluaisin että voisin keskustella asiallisesti sisarusteni kanssa menneistä tapahtumista ilman että minua leimattaisiin valehtelijksi tai vaikeaksi luonteeksi

Onneksi sinulla oli mummo. On mahdotonta saada ketään vastahakoista muuttamaan omia muistojaan ja muistikuviaan asioista, varmaan monilla on vastaavasta kokemusta. Joku muistaa asiat aivan väärin eikä suostu uskomaan olevansa väärässä, jolloin siinä on takana jotain ihan muuta motiivia kuin sellaista, joka olisi sinulle tai kenellekään muullekaan vastaavanlaista kokeneelle avuksi. 

Minulla oli tällainen ystävä, joka muisti aina kaikenlaista ikävää, mitä muka olin tehnyt tai sanonut. Hän pyrki sen avulla mustamaalaamaan minua, usein julkisesti. Vastaavanlaistahan sinäkin koet, eli muistojesi kumoamisella on se motiivi, että sinut koetetaan saada maalatuksi kateelliseksi ja ahneeksi.

Tuollainen voi mennä hyvin pitkälle. Tämä entinen ystäväni väitti, että asun aivan toisessa kaupungissa missä asun ja hänen minulle keksimänsä syntymäpäiväkin oli väärä. Mitta tuli kuitenkin täyteen muista asioista, tuo oli enemmän koomista.

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhempi/vanhemmat ovat suosineet yhtä lasta tai panneet lapset kilpailemaan keskenään niin silloin välit ovat myöhemminkin vähemmän hyvät. Sen suosikin pitäisi ärähtää että suosiminen ei ollut oikein. Mutta sitähän suosikki ja lellikki ei halua tehdä.

Minun siskoni nautti lellikkiasemastaan, mutta ärähti nelikymppisenä äidille, että oma on vikasi, että pikkusisko (eli minä) aloin ryypätä ja laihdutin itseni olemattomaksi.

Kun sisar tuon sanoi alkoi minun tervehtymiseni. Siitäkin huolimatta, että sisar sanoi minulle aina tietäneensä asemansa