Lue keskustelun säännöt.
Hesari: Lihavuus on krooninen sairaus
28.10.2022 |
Ei elämäntapaongelma. Postmoderni intersektionaalinen lääketiede selvitti tämän.
Asialle ei siis voi tehdä mitään, sipsejä ja siideriä saa nyt ihan vapaasti vetää, lääkärin on turha valittaa. Itsekin ajattelin lopettaa terveellisesti syömisen, ihan solidaarisuudesta ruveta läskiksi.
Kommentit (591)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko intersektionaalisuus ehtinyt lääketieteeseenkin vai onko tutkimuksen pohjalla terveystieteen kaltainen pseudotiede?
Yksi kanadalainen diabetestutkija. Totta kai liittää lihavuuden syyt omaan tutkimukseensa. Ja varmasti liittyykin, mutta syön hattuni jos jokaisella pullukalla onkin nyt krooninen tauti jolle ei voi mitään ja pilleriä naamaan vaan. Eiköhän se enemmän ole seuraus kuin syy että elimistö menee sekaisin.
totta kai se on seuraus. Aivan kuten melanoomakin. Harva välttelee aurinkoa riittävällä huolellisuudella, mutta silti vain osalle syntyy syöpään johtavat solutason vauriot. Jätetäänkö melanoomakin hoitamatta pois kun se on ennemmin seuraus kuin syy? Hoidellaan vaan alati pahenevia oireita, muttei vahingossakaan sitä perussairautta kun se on kerran itseaiheutettu?
Melanooma voi tulla vaikka peräsuoleen, jota tuskin kukaan niin intensiivisesti auringossa paahtaa. Lihavaksi tulee aivan aniharva teveellisillä elintavoilla.
Sinusta siis on parempi ensin antaa ihmisten rauhassa tulla obeeseiksi ja sitten antaa lääkettä kun elimistö on sekaisin. Ei niin että kehotetaan terveellisiin elämäntapoihin ettei lihoisi ensinkään?
Kuka on väittänyt, ettei terveellisistä elintavoista kannata valistaa tulevia ja nykyisiä vanhempia? Jos lapset kasvavat niihin, vahinkoa ei ole tapahtunut.
Sitä vastoin on ihan naurettavan typerää tulla vaahtoamaan terveistä elämäntavoista normaalilla järjellä varustetuille aikuisille ihmisille, kun kaikki nykyään jo tietävät, että jos on ehtinyt lihoa, ei asia enää ole niin yksinkertainen kuin te yksinkertaiset kuvittelette sen olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se. Jo kauan sitten on huomattu, että laihduttaminen ei auta, vaan pahentaa vaivaa. Eli kilot tulevat takaisin kavereiden kanssa. 98% laihduttaneista lihoo takaisin, mutta silti vaan sinnikkäästi lihavat aloittaa uuden kuurin joka maanantai ja uskoo, että tällä kertaa kuuluvat siihen kahden prosentin vähemmistöön. Ala vaan ap lihavaksi. Voit sitten lukea täältä palstalta, miten siitä voi helposti päästä eroon. Syöt vain vähemmän kuin kulutat!
Ilmeisesti melko uusi sairaus ihmiskunnan joukossa?
lIsääntynyt samaan aikaan pikaruuan kanssa. Ei 70-luvulla tätä tautia sairastettu tällä viisin.
Sperman laatukin oli Suomessa huippua vielä 90 -luvulla. Ei ole enää. Johtuuko sekin elämäntavoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.
Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.
mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)
Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.
Minä pyöristyin hieman vaihto-oppilasvuotena. Ennen sitä olin aina hoikka. Kotiin palattua hoikistuin ja raskausaikana lihoin taas toistakymmentä kiloa. Kilot putosivat ja pysyivät kymmenisen vuotta poissa, kunnes elämäntilanne oli vaikea pettämisen ja lopulta eron vuoksi. Ahdistukseltani en saanut nukuttua, liikuin pakkomielteisesti, join ja tupakoin liikaa -ja laihduin. Elämätilanteen tasaannuttua unettomuus kroonistui, työpaineet kasvoivat saman aikaisesti ja aloin lihomaan. Liikuntaa olen aina harrastanut runsaasti, mutta palautuminen liikunnasta oli unen puutteessa aivan olematonta. Syke ei välillä noussut ollenkaan esim hiihtäessä, mutta oli seuraavana aamuna tapissa. Mielenterveyskin meinasi oikeasti reistailla, en enää edes tuntenut itseäni. Ainoa mikä toi hyvänolon tunteen, rauhan, oli seksi ja makeat herkut.
Pelkään stressiä ihan hysterian lailla nyt kun olen vuosia myöhemmin saanut unet takaisin (lääkkeettömästi, ihan vain olemalla itselleni vähemmän vaativa). Nykyisin ymmärrän jättää kovan treenin pois heti kun päässä alkaa viirata. Ei nämä ihan oikeasti ole niin yksinkertaisia asioita kuin "syö vähemmän ja blaablaa". Neuvojia aina riittää kyllä, ihan joka elämäntilanteeseen.
Ihan kuin mun äidin tarina. Hän karisteli raskauskilot nopeasti joka vauvan jälkeen, mutta sitten joutui tosi ruman pettämisen uhriksi. Ensishokin jälkeen se oli just sitä selviytymistä työpäivästä toiseen ja illat ja yöt kulki kuin zombi kun ei vissiin nukkumisesta tullut mitään. Lohtuna oli pullat, suklaat ja hyvät kirjat ja painoakin alkoi tietty tulla. Ne oli hänelle kuin pakopaikka ylikierroksilla käyvästä pääkopasta.
Siinä jos ois joku tullut neuvomaan viereen ja ylimielisenä viisastelemaan äitin kiloista niin oisin latassut legot kurkkuun!
Tuo on se malli, miksi jotkut lihovat stressaantuessaan. Jos syö saman verran kuin ennen, niin suurin osa laihtuu stressaantuessaan, koska elimistö käy ylikierroksilla ja kuluttaa enemmän energiaa. Stressaantuneena syö kuitenkin helposti liikaa ja vääränlaista ruokaa, ja siksi jotkut lihovat, vaikka energian kulutus onkin noussut stressin vuoksi. Ja usein vielä liikunta jää vähäisemmäksi, vaikka juuri stressaantuneena siitä olisi hyötyä.
Juurisyy siis sressilihomisessakin on liikunnan väheneminen ja väärä syöminen.
ei täysin väärin, mutta liian yksinkertaistettu.
"Valvominen lihottaa, koska se on elimistölle stressi. Unettomuus nostaa stressihormonien tasoa, mikä voi puolestaan vaikuttaa aineenvaihduntaan esimerkiksi kohottamalla verensokeria." "Stressi voi lihottaa monella tavalla. Se lisää stressihormonien tuotantoa ja sotkee ruokahalun säätelyjärjestelmän, minkä takia rasva voi kertyä erityisesti keskivartalolle. Paha stressi vie usein ruokahalun, mutta lievempi stressi kasvattaa sitä." Lähde: Aila Rissanen, Hyvä Terveys 7/14
"Glukoosin sieto heikentyy, ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu epäedullisesti univajeessa. Nälkähormoni greliinin määrä lisääntyy, kun on nukuttu huonosti." "Jos ihmisellä on lihavuudelle altistavaa geeniperimää, niukasti nukkuminen tuo geenien lastia esiin, ja ihminen lihoo helpommin. ”Perimän selittävä osuus siis kasvoi, kun nukuttiin lyhyitä yöunia. Riittävän pitkä yöuni taas kompensoi ylipainolle altistavia geenejä”, kertoo Tiina Paunio amerikkalaistutkimuksesta muutaman vuoden takaa."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/28/unettomuus-tuo-kiloja-ylipaino…
"Koholla oleva kortisoli estää insuliinin toimintaa soluissa ja nostaa verensokeria aiheuttaen näin painon nousua. Jatkuvasti koholla oleva kortisoli aiheuttaa erityisesti keskivartalolihavuutta, ja lisää riskiä sairastua diabetekseen."
https://pur-kauppa.fi/stressihormoni-kortisoli/
taaskaan se vastaus ei ollut tyhjentävästi se "syö väh.... " jne
Nyt voit kerätä hampaat lattialta :/
Olihan tuossa aika selvästi sanottu, että stressi vaikuttaa ruokatottumuksiin ja se on se suurin syy sille, että laihtuuko vai lihooko stressaantunut ihminen. Tuohon kun lisää sen, että stressaantuneena ei jaksa ja viitsi liikkua, niin ei mikään ihme että paino nousee. Sitten syytetään stressiä, vaikka syypää on muutokset syömisessä ja liikkumisessa. Hormonihommat on tässä marginaalinen sivujuonne.
Missä tämä oli ilmaistu että ruokailutottumukset muutos on suurin tekijä ja "hormonihommat" sivujuonne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus on psyykkinen ongelma, kuten vaikka huumeriippuvuus tai alkoholismi. Joku voi puhua sairaudesta ja joku käyttää muuta sanaa. Eri sanat herättävät erilaisia moraalisia mielikuvia, mutta itse ongelman mekanismi on edelleen tismalleen sama sanasta riippumatta eli jatkuvasti toistuva käytös, joka vie rahaa, heikentää hyvinvointia ja lopulta vie ennenaikaiseen hautaan. Ennen kuolemaa elämänpiirit ovat jo supistuneet huomattavasti. Sama juttu huumeissa, lihavuudessa ja alkoholismissa.
Yksikään ihminen ei halua menettää rahojaan ja terveyttään, mutta he eivät voi vastustaa riippuvaisuuttaan. Jonkun mielestä riippuvaisuuskin voi sanana herättää harhaanjohtavia mielikuvia. Jos mies on 160cm pitkä rumalla naamalla, aika vaikea siinä on mitään kumppania saada ja myös työnsaanti on paljon vaikeampaa. Lohtua voi saada huumeista, alkoholista tai herkuista.
Jos nainen kuuluu oman sukupuolensa ulkonäöllisesti alimpaan kastiin kieroine silmineen ja epätavallisen rumalla naamalla, nainenkin voi löytää lohtua herkuista. Osa naisista myös haluaa tehdä itsesään epäviehättävän seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvien traumojen vuoksi.
Lihavuus vaatii väärien valintojen jatkuvaa ja sinnikästä toistamista. Kyseessä on krooninen käytösongelma.
Vain kolme kuukautta oikeanlaisella ruokailukäytöksellä voisi muuttaa elämän aivan erilaiseksi. Ongelmana on se, että miten oppisi, motivoituisi ja onnistuisi säilyttämään erilaisen elämäntavan. Lihavat ihmiset, jotka eivät ole vielä kypsiä muutokselle pilkkaavat normaaleja elämäntapoja puhumalla salaattidieeteistä ja kertovat zumba-tunneistaan.
Meillä on mielenterveys- ja päihdekuntoutusta, missä ihminen yritetään saada irti päihteistä. Pitäisikö lihaville järjestää omia addiktioyksiköitään ja tuettua asumista, missä opitaan sanomaan ei kaloreille?
Nykyään yhä useampi ongelma yritetään selittää mielenterveyden ongelmaksi ja tämä myös ikään kuin vähentää kärsijän vastuuta ja siirtää sitä tämän ulkopuolelle. Pitäisikö lihavuuden mielenterveyspuolta ruveta painottamaan vai olisiko se lihavien mielestä vielä stigmatisoivaa? Meillä on päihdepuolen lakia, mielenterveyslakia ja anoreksiaakin hoidetaan psykiatrisilla osastoilla. Eikö ole tavallaan hirveän väärin, jos lihavuuteen ei panosteta samalla tavalla? Vain muutama nuori nainen on anorektinen verrattuna lihavien määrään.
Miksi ajattelet että lihavan pitäisi oppia "oikea ruokailukäytös"? Minulla on ihan oikeat ruokailukäytökset, oli silloin kun olin hoikka ja on ihan sama käytös nykyäänkun, tosin kaloreita syön nyt ylipainoisena hieman vähemmän.. Salaattia söin niin hoikkana kuin nytkin, samoin zumbassa olen käynyt aina.
Olin hoikka 44-vuotiaaksi, sitten lääkkeen myötä lihoin lyhyessä ajassa(lääkkeeni aiheuttaa ylipainoa).
Mikään lääke ei aiheuta ylipainoa.
Tämä lääke vaikuttaa hormoneihin ja sitä myötä rasva-aineenvaihduntaan ja saa solut keräämään rasvaa. Sitä ennen olin sytostaateissa jotka hidastavat aineenvaihduntaa. Koko elimistöni on näistä sekaisin, ylipaino on pienin ongelma.
Se miksi lihavat laihduttaessaan lihovat takaisin on se, että he aina laihduttavat sillä "lenkki+kalorivaje" menetelmällä.
Siinä kun laihtuvat he syövät samalla jo olemattomia lihaksia, mikä tarkoittaa sitä, että he kuluttavat tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Tämän jälkeen laihduttuaan pitäisi yhä syödä kituuttaen mitä kukaan ihminen ei jaksa tehdä pidemmällä välillä.
Kituutusdietin jälkeen päädytään ahmimaan ja syömään taas huonosti, kun ei jakseta syödä jatkuvasti 1200 kalorin edestä ruokaa.
Siitäpä sitten alkaa jojodieetti.
Ainoa oikea tapa pysyvään laihdutukseen on lihastreenin aloittaminen. Ja nyt ei puhuta jollain 4kg painoilla treenaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaus, okei, mikä siihen sitten on parannuskeino jos ei vähemmän syömistä ja enemmän liikkumista tohdi enää ehdottaa?
Siihen on.... aika helvetin monenlaisia lääkkeitä nykyään. Elätkö tynnyrissä?
Minkälaisia helvetin monenlaisia? En elä tynnyrissä mutta kun en ole lihava niin ei ole tuttua. Tunnetko sinä sellaisten sairauksien lääkitykset joita sinulla ei ole?
Käytännössä kolmenlaisia.
- vanhin on suolistossa paikallisesti vaikuttava orlistaatti, joka estää rasvan imeytymistä, tätä käytetään nykyään aika vähän koska ei ole kovin tehokas ja ikäviä sivuvaikutuksia kuten rasvaripulit housuun
- sitten on tuo mainittu mysimba joka on mielialalääkkeen ja päihderiippuvuuksiin käytetyn lääkkeen yhdistelmä, osalla toimii, osalla ei, moni ei halua tätä koska mielialalääkkeen sivuvaikutukset ja monen vaikea päästä lääkkeestä irti
- sitten on suolistohormonipohjaiset/diabeteslääkkeet kuten saxenda ja ozempic. Nämä on tehokkaimpia, tosin kolmasosalla eivät nämäkään auta. Itse kokeilin ja valitettavasti paino laski niin vähän että lääkäri totesi ettei kannata jatkaa. Mutta siis suurimmalla osalla auttaa ja ainakin ozempicilla tulokset on osalla tosi dramaattisiakin, kymmeniä kiloja lähtenyt.
minäkään en näistä mitään tiedä, mutta googletin tuon Ozembicin:
"Miten Ozempic vaikuttaa? Ozempicin vaikuttava aine semaglutidi on GLP-1-reseptoriagonisti. Se vaikuttaa GLP-1:n (suoliston tuottama hormoni) tavoin lisäämällä haiman ruokailun seurauksena erittämän insuliinin määrää. Tämä auttaa veren glukoosipitoisuuden hallinnassa."
Aika jännä, että ahneuteen ja itsekurin puutteeseen auttaa verensokerin vaihtelua tasoittava lääke eli kääntäen itsekurin taustalla onkin insuliinin oikea aikainen eritys ja sen häiriötön toiminta!
Luulin, että huono itsekuri ja ahneus elää päässä, mutta se elääkin haimassa!
Opiskelkaa viisastelijat ensin mitä on metabolinen oireyhtymä ja tulkaa vasta sitten viisastelemaan sillä kuinka lihava ei tarvitse lääketieteellistä apua vaan pitää vaan "syödä vähemmän ja liikkua enemmän".
t. normaalipainoinen keski-ikäinen tantta
Näihin hormoneihin voidaan usein vaikuttaa ihan ravinnon laatua muuttamalla. Moni joka kuvittelee syövänsä terveellisesti ei oikeasti niin tee.
Linkitätkö sen vertaisarvioidun tutkimuksen, jonka olet aiheesta julkaissut. Tai edes lukenut. Jatketaan keskustelua sen jälkeen.
Saa nähdä jaksanko ruveta kaivamaan. Sillä välin voit aloittaa omat tutkimukset aiheesta vaikka lukemalla suolistobakteereista ja kuinka ne muuttuvat ravinnon myötä. Suolistobakteerit ovat myös suorassa vuorovaikutuksessa aivon mielihalukeskuksiin.
Jos kerran olet noin hyvin perillä suolistobakteereista, niin toki tiedät senkin, että mikrobiomin muuttaminen ei ole mikään läpihuutojuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus on psyykkinen ongelma, kuten vaikka huumeriippuvuus tai alkoholismi. Joku voi puhua sairaudesta ja joku käyttää muuta sanaa. Eri sanat herättävät erilaisia moraalisia mielikuvia, mutta itse ongelman mekanismi on edelleen tismalleen sama sanasta riippumatta eli jatkuvasti toistuva käytös, joka vie rahaa, heikentää hyvinvointia ja lopulta vie ennenaikaiseen hautaan. Ennen kuolemaa elämänpiirit ovat jo supistuneet huomattavasti. Sama juttu huumeissa, lihavuudessa ja alkoholismissa.
Yksikään ihminen ei halua menettää rahojaan ja terveyttään, mutta he eivät voi vastustaa riippuvaisuuttaan. Jonkun mielestä riippuvaisuuskin voi sanana herättää harhaanjohtavia mielikuvia. Jos mies on 160cm pitkä rumalla naamalla, aika vaikea siinä on mitään kumppania saada ja myös työnsaanti on paljon vaikeampaa. Lohtua voi saada huumeista, alkoholista tai herkuista.
Jos nainen kuuluu oman sukupuolensa ulkonäöllisesti alimpaan kastiin kieroine silmineen ja epätavallisen rumalla naamalla, nainenkin voi löytää lohtua herkuista. Osa naisista myös haluaa tehdä itsesään epäviehättävän seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvien traumojen vuoksi.
Lihavuus vaatii väärien valintojen jatkuvaa ja sinnikästä toistamista. Kyseessä on krooninen käytösongelma.
Vain kolme kuukautta oikeanlaisella ruokailukäytöksellä voisi muuttaa elämän aivan erilaiseksi. Ongelmana on se, että miten oppisi, motivoituisi ja onnistuisi säilyttämään erilaisen elämäntavan. Lihavat ihmiset, jotka eivät ole vielä kypsiä muutokselle pilkkaavat normaaleja elämäntapoja puhumalla salaattidieeteistä ja kertovat zumba-tunneistaan.
Meillä on mielenterveys- ja päihdekuntoutusta, missä ihminen yritetään saada irti päihteistä. Pitäisikö lihaville järjestää omia addiktioyksiköitään ja tuettua asumista, missä opitaan sanomaan ei kaloreille?
Nykyään yhä useampi ongelma yritetään selittää mielenterveyden ongelmaksi ja tämä myös ikään kuin vähentää kärsijän vastuuta ja siirtää sitä tämän ulkopuolelle. Pitäisikö lihavuuden mielenterveyspuolta ruveta painottamaan vai olisiko se lihavien mielestä vielä stigmatisoivaa? Meillä on päihdepuolen lakia, mielenterveyslakia ja anoreksiaakin hoidetaan psykiatrisilla osastoilla. Eikö ole tavallaan hirveän väärin, jos lihavuuteen ei panosteta samalla tavalla? Vain muutama nuori nainen on anorektinen verrattuna lihavien määrään.
Miksi ajattelet että lihavan pitäisi oppia "oikea ruokailukäytös"? Minulla on ihan oikeat ruokailukäytökset, oli silloin kun olin hoikka ja on ihan sama käytös nykyäänkun, tosin kaloreita syön nyt ylipainoisena hieman vähemmän.. Salaattia söin niin hoikkana kuin nytkin, samoin zumbassa olen käynyt aina.
Olin hoikka 44-vuotiaaksi, sitten lääkkeen myötä lihoin lyhyessä ajassa(lääkkeeni aiheuttaa ylipainoa).
Pitäisikö tuota sinun lääkettä käyttää anorektikoilla, kun se kerran mahdollistaa painon nousemisen, vaikka kalorit laskee? Kuulostaa ihmelääkkeeltä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se miksi lihavat laihduttaessaan lihovat takaisin on se, että he aina laihduttavat sillä "lenkki+kalorivaje" menetelmällä.
Siinä kun laihtuvat he syövät samalla jo olemattomia lihaksia, mikä tarkoittaa sitä, että he kuluttavat tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Tämän jälkeen laihduttuaan pitäisi yhä syödä kituuttaen mitä kukaan ihminen ei jaksa tehdä pidemmällä välillä.
Kituutusdietin jälkeen päädytään ahmimaan ja syömään taas huonosti, kun ei jakseta syödä jatkuvasti 1200 kalorin edestä ruokaa.
Siitäpä sitten alkaa jojodieetti.
Ainoa oikea tapa pysyvään laihdutukseen on lihastreenin aloittaminen. Ja nyt ei puhuta jollain 4kg painoilla treenaamista.
Nytpä on sitten niin, että olen sekä lihaksikas että liian korkea rasvaprosentti.
Viimeksi laihduin hitaasti ilman kalorivajetta ja liikuntamuutoksia. Silti kymmenen pudonnutta kiloa palautui neljänätoista muutaman vuoden kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus on psyykkinen ongelma, kuten vaikka huumeriippuvuus tai alkoholismi. Joku voi puhua sairaudesta ja joku käyttää muuta sanaa. Eri sanat herättävät erilaisia moraalisia mielikuvia, mutta itse ongelman mekanismi on edelleen tismalleen sama sanasta riippumatta eli jatkuvasti toistuva käytös, joka vie rahaa, heikentää hyvinvointia ja lopulta vie ennenaikaiseen hautaan. Ennen kuolemaa elämänpiirit ovat jo supistuneet huomattavasti. Sama juttu huumeissa, lihavuudessa ja alkoholismissa.
Yksikään ihminen ei halua menettää rahojaan ja terveyttään, mutta he eivät voi vastustaa riippuvaisuuttaan. Jonkun mielestä riippuvaisuuskin voi sanana herättää harhaanjohtavia mielikuvia. Jos mies on 160cm pitkä rumalla naamalla, aika vaikea siinä on mitään kumppania saada ja myös työnsaanti on paljon vaikeampaa. Lohtua voi saada huumeista, alkoholista tai herkuista.
Jos nainen kuuluu oman sukupuolensa ulkonäöllisesti alimpaan kastiin kieroine silmineen ja epätavallisen rumalla naamalla, nainenkin voi löytää lohtua herkuista. Osa naisista myös haluaa tehdä itsesään epäviehättävän seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvien traumojen vuoksi.
Lihavuus vaatii väärien valintojen jatkuvaa ja sinnikästä toistamista. Kyseessä on krooninen käytösongelma.
Vain kolme kuukautta oikeanlaisella ruokailukäytöksellä voisi muuttaa elämän aivan erilaiseksi. Ongelmana on se, että miten oppisi, motivoituisi ja onnistuisi säilyttämään erilaisen elämäntavan. Lihavat ihmiset, jotka eivät ole vielä kypsiä muutokselle pilkkaavat normaaleja elämäntapoja puhumalla salaattidieeteistä ja kertovat zumba-tunneistaan.
Meillä on mielenterveys- ja päihdekuntoutusta, missä ihminen yritetään saada irti päihteistä. Pitäisikö lihaville järjestää omia addiktioyksiköitään ja tuettua asumista, missä opitaan sanomaan ei kaloreille?
Nykyään yhä useampi ongelma yritetään selittää mielenterveyden ongelmaksi ja tämä myös ikään kuin vähentää kärsijän vastuuta ja siirtää sitä tämän ulkopuolelle. Pitäisikö lihavuuden mielenterveyspuolta ruveta painottamaan vai olisiko se lihavien mielestä vielä stigmatisoivaa? Meillä on päihdepuolen lakia, mielenterveyslakia ja anoreksiaakin hoidetaan psykiatrisilla osastoilla. Eikö ole tavallaan hirveän väärin, jos lihavuuteen ei panosteta samalla tavalla? Vain muutama nuori nainen on anorektinen verrattuna lihavien määrään.
Miksi ajattelet että lihavan pitäisi oppia "oikea ruokailukäytös"? Minulla on ihan oikeat ruokailukäytökset, oli silloin kun olin hoikka ja on ihan sama käytös nykyäänkun, tosin kaloreita syön nyt ylipainoisena hieman vähemmän.. Salaattia söin niin hoikkana kuin nytkin, samoin zumbassa olen käynyt aina.
Olin hoikka 44-vuotiaaksi, sitten lääkkeen myötä lihoin lyhyessä ajassa(lääkkeeni aiheuttaa ylipainoa).
Pitäisikö tuota sinun lääkettä käyttää anorektikoilla, kun se kerran mahdollistaa painon nousemisen, vaikka kalorit laskee? Kuulostaa ihmelääkkeeltä kyllä.
On varmasti täysin epäeettistä määrätä anorektikolle lääkettä tautiin x, ihan vaan siksi, että se sotkee samalla ihmisen sokeriaineenvaihdunnan. Ihan kuin anorektikolle ei voi määrätä kortisonia ihan vaan siksi, että saataisiin kasvot pulleammiksi ka kehoon nestettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus on psyykkinen ongelma, kuten vaikka huumeriippuvuus tai alkoholismi. Joku voi puhua sairaudesta ja joku käyttää muuta sanaa. Eri sanat herättävät erilaisia moraalisia mielikuvia, mutta itse ongelman mekanismi on edelleen tismalleen sama sanasta riippumatta eli jatkuvasti toistuva käytös, joka vie rahaa, heikentää hyvinvointia ja lopulta vie ennenaikaiseen hautaan. Ennen kuolemaa elämänpiirit ovat jo supistuneet huomattavasti. Sama juttu huumeissa, lihavuudessa ja alkoholismissa.
Yksikään ihminen ei halua menettää rahojaan ja terveyttään, mutta he eivät voi vastustaa riippuvaisuuttaan. Jonkun mielestä riippuvaisuuskin voi sanana herättää harhaanjohtavia mielikuvia. Jos mies on 160cm pitkä rumalla naamalla, aika vaikea siinä on mitään kumppania saada ja myös työnsaanti on paljon vaikeampaa. Lohtua voi saada huumeista, alkoholista tai herkuista.
Jos nainen kuuluu oman sukupuolensa ulkonäöllisesti alimpaan kastiin kieroine silmineen ja epätavallisen rumalla naamalla, nainenkin voi löytää lohtua herkuista. Osa naisista myös haluaa tehdä itsesään epäviehättävän seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvien traumojen vuoksi.
Lihavuus vaatii väärien valintojen jatkuvaa ja sinnikästä toistamista. Kyseessä on krooninen käytösongelma.
Vain kolme kuukautta oikeanlaisella ruokailukäytöksellä voisi muuttaa elämän aivan erilaiseksi. Ongelmana on se, että miten oppisi, motivoituisi ja onnistuisi säilyttämään erilaisen elämäntavan. Lihavat ihmiset, jotka eivät ole vielä kypsiä muutokselle pilkkaavat normaaleja elämäntapoja puhumalla salaattidieeteistä ja kertovat zumba-tunneistaan.
Meillä on mielenterveys- ja päihdekuntoutusta, missä ihminen yritetään saada irti päihteistä. Pitäisikö lihaville järjestää omia addiktioyksiköitään ja tuettua asumista, missä opitaan sanomaan ei kaloreille?
Nykyään yhä useampi ongelma yritetään selittää mielenterveyden ongelmaksi ja tämä myös ikään kuin vähentää kärsijän vastuuta ja siirtää sitä tämän ulkopuolelle. Pitäisikö lihavuuden mielenterveyspuolta ruveta painottamaan vai olisiko se lihavien mielestä vielä stigmatisoivaa? Meillä on päihdepuolen lakia, mielenterveyslakia ja anoreksiaakin hoidetaan psykiatrisilla osastoilla. Eikö ole tavallaan hirveän väärin, jos lihavuuteen ei panosteta samalla tavalla? Vain muutama nuori nainen on anorektinen verrattuna lihavien määrään.
Miksi ajattelet että lihavan pitäisi oppia "oikea ruokailukäytös"? Minulla on ihan oikeat ruokailukäytökset, oli silloin kun olin hoikka ja on ihan sama käytös nykyäänkun, tosin kaloreita syön nyt ylipainoisena hieman vähemmän.. Salaattia söin niin hoikkana kuin nytkin, samoin zumbassa olen käynyt aina.
Olin hoikka 44-vuotiaaksi, sitten lääkkeen myötä lihoin lyhyessä ajassa(lääkkeeni aiheuttaa ylipainoa).
Mulla myö ruokailussa ja liikkumisessa ei tapahtunut mitään eroa pudottaessani 55 kiloa lääkkeen avulla, joka korjasi aineenvaihduntani viat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.
Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.
mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)
Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.
Minä pyöristyin hieman vaihto-oppilasvuotena. Ennen sitä olin aina hoikka. Kotiin palattua hoikistuin ja raskausaikana lihoin taas toistakymmentä kiloa. Kilot putosivat ja pysyivät kymmenisen vuotta poissa, kunnes elämäntilanne oli vaikea pettämisen ja lopulta eron vuoksi. Ahdistukseltani en saanut nukuttua, liikuin pakkomielteisesti, join ja tupakoin liikaa -ja laihduin. Elämätilanteen tasaannuttua unettomuus kroonistui, työpaineet kasvoivat saman aikaisesti ja aloin lihomaan. Liikuntaa olen aina harrastanut runsaasti, mutta palautuminen liikunnasta oli unen puutteessa aivan olematonta. Syke ei välillä noussut ollenkaan esim hiihtäessä, mutta oli seuraavana aamuna tapissa. Mielenterveyskin meinasi oikeasti reistailla, en enää edes tuntenut itseäni. Ainoa mikä toi hyvänolon tunteen, rauhan, oli seksi ja makeat herkut.
Pelkään stressiä ihan hysterian lailla nyt kun olen vuosia myöhemmin saanut unet takaisin (lääkkeettömästi, ihan vain olemalla itselleni vähemmän vaativa). Nykyisin ymmärrän jättää kovan treenin pois heti kun päässä alkaa viirata. Ei nämä ihan oikeasti ole niin yksinkertaisia asioita kuin "syö vähemmän ja blaablaa". Neuvojia aina riittää kyllä, ihan joka elämäntilanteeseen.
Ihan kuin mun äidin tarina. Hän karisteli raskauskilot nopeasti joka vauvan jälkeen, mutta sitten joutui tosi ruman pettämisen uhriksi. Ensishokin jälkeen se oli just sitä selviytymistä työpäivästä toiseen ja illat ja yöt kulki kuin zombi kun ei vissiin nukkumisesta tullut mitään. Lohtuna oli pullat, suklaat ja hyvät kirjat ja painoakin alkoi tietty tulla. Ne oli hänelle kuin pakopaikka ylikierroksilla käyvästä pääkopasta.
Siinä jos ois joku tullut neuvomaan viereen ja ylimielisenä viisastelemaan äitin kiloista niin oisin latassut legot kurkkuun!
Tuo on se malli, miksi jotkut lihovat stressaantuessaan. Jos syö saman verran kuin ennen, niin suurin osa laihtuu stressaantuessaan, koska elimistö käy ylikierroksilla ja kuluttaa enemmän energiaa. Stressaantuneena syö kuitenkin helposti liikaa ja vääränlaista ruokaa, ja siksi jotkut lihovat, vaikka energian kulutus onkin noussut stressin vuoksi. Ja usein vielä liikunta jää vähäisemmäksi, vaikka juuri stressaantuneena siitä olisi hyötyä.
Juurisyy siis sressilihomisessakin on liikunnan väheneminen ja väärä syöminen.
ei täysin väärin, mutta liian yksinkertaistettu.
"Valvominen lihottaa, koska se on elimistölle stressi. Unettomuus nostaa stressihormonien tasoa, mikä voi puolestaan vaikuttaa aineenvaihduntaan esimerkiksi kohottamalla verensokeria." "Stressi voi lihottaa monella tavalla. Se lisää stressihormonien tuotantoa ja sotkee ruokahalun säätelyjärjestelmän, minkä takia rasva voi kertyä erityisesti keskivartalolle. Paha stressi vie usein ruokahalun, mutta lievempi stressi kasvattaa sitä." Lähde: Aila Rissanen, Hyvä Terveys 7/14
"Glukoosin sieto heikentyy, ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu epäedullisesti univajeessa. Nälkähormoni greliinin määrä lisääntyy, kun on nukuttu huonosti." "Jos ihmisellä on lihavuudelle altistavaa geeniperimää, niukasti nukkuminen tuo geenien lastia esiin, ja ihminen lihoo helpommin. ”Perimän selittävä osuus siis kasvoi, kun nukuttiin lyhyitä yöunia. Riittävän pitkä yöuni taas kompensoi ylipainolle altistavia geenejä”, kertoo Tiina Paunio amerikkalaistutkimuksesta muutaman vuoden takaa."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/28/unettomuus-tuo-kiloja-ylipaino…
"Koholla oleva kortisoli estää insuliinin toimintaa soluissa ja nostaa verensokeria aiheuttaen näin painon nousua. Jatkuvasti koholla oleva kortisoli aiheuttaa erityisesti keskivartalolihavuutta, ja lisää riskiä sairastua diabetekseen."
https://pur-kauppa.fi/stressihormoni-kortisoli/
taaskaan se vastaus ei ollut tyhjentävästi se "syö väh.... " jne
Nyt voit kerätä hampaat lattialta :/
Olihan tuossa aika selvästi sanottu, että stressi vaikuttaa ruokatottumuksiin ja se on se suurin syy sille, että laihtuuko vai lihooko stressaantunut ihminen. Tuohon kun lisää sen, että stressaantuneena ei jaksa ja viitsi liikkua, niin ei mikään ihme että paino nousee. Sitten syytetään stressiä, vaikka syypää on muutokset syömisessä ja liikkumisessa. Hormonihommat on tässä marginaalinen sivujuonne.
No mutta kyllähän se stressi siinä on aivan oleellinen asia ettei noita painon nousun estäviä asioita ole kyennyt tekemään. Jos murrat jalkasi ja siitä syystä et pysty pitkään aikaan harjoittamaan säännöllistä urheiluharrastustasi niin eikö sekin syynä siihen, että kuntosi huononee?
Tavallaan, mutta ei kuitenkaan. Kun tunnistaa ja tietää, että stressi vaikuttaa ruoka- ja liikkumishaluun voi päättää mitä syö ja lähteä lenkille, vaikka ei huvittaisi. Tai vielä mieluummin välttää stressiä jo etukäteen. Ei tässä kuitenkaan mitään ajopuita olla, vaan tuntevia ja ajattelevia ja omasta elämästään päättäviä ihmisiä.
Ja jos kipeä jalka estää juoksemisen, niin onnistuisiko pyöräily tai uinti? Yleensä valinnanvaraa löytyy, ainakin se että syö vähemmän jos ei pääse jostain syystä liikkumaan normaalisti.
No, osaltani päätän tämän keskustelun siihen, että totean että on stressiä ja on stressiä. Se, että on pakannut kalenterin täyteen menoja, töitä ja töitten päälle muksujen harrastuskyyditykset ja ystävän lattekahvit, se on sitä stressiä mistä sinä taidat nyt puhua. Se stressi puolestaan mikä herättää kaksi vuotta putkeen joka yö klo 2:30 pyörimään loppuyöksi sydämen hakatessa ja jokainen päivä on työpäivästä selviytymistä sumuisella päällä..siinä stressissä miettii ulospääsyä ja sitä kuinka jaksaisi vielä olla äiti lapsilleen. Ei sitä onko vyötäröni katoamassa kun työpäivän jälkeen herätän itseni perhe-elänän vaatimuksiin päivän ensimmäisellä aterialla eli jättis-tuutilla. Aina löytyy heitä, jotka sanovat masentuneelle että mene hyvä ihminen ulos niin piristy. Ihanaa! Enpä hoksannutkasn että ulkoilma piristää! Lääketiede on tunnistanut keskiajan karmaisevista ihmiskokeista alkaen, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa et voi toista erottaa toisesta, mutta silti yhä löytyy ilmeisesti ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sitä, että mielen tasapainon horjuminen aiheuttaa pahimmillaan täysin lamauttavia fyysisiä oireita. Kun nainen saa keskenmenon stressin vuoksi niin paikalle kaivattaisiin ehdottomasti sinua neuvomaan että pidät kato sen vauvan sisällä ja supistukset poissa vaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miksi lihavat laihduttaessaan lihovat takaisin on se, että he aina laihduttavat sillä "lenkki+kalorivaje" menetelmällä.
Siinä kun laihtuvat he syövät samalla jo olemattomia lihaksia, mikä tarkoittaa sitä, että he kuluttavat tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Tämän jälkeen laihduttuaan pitäisi yhä syödä kituuttaen mitä kukaan ihminen ei jaksa tehdä pidemmällä välillä.
Kituutusdietin jälkeen päädytään ahmimaan ja syömään taas huonosti, kun ei jakseta syödä jatkuvasti 1200 kalorin edestä ruokaa.
Siitäpä sitten alkaa jojodieetti.
Ainoa oikea tapa pysyvään laihdutukseen on lihastreenin aloittaminen. Ja nyt ei puhuta jollain 4kg painoilla treenaamista.
Nytpä on sitten niin, että olen sekä lihaksikas että liian korkea rasvaprosentti.
Viimeksi laihduin hitaasti ilman kalorivajetta ja liikuntamuutoksia. Silti kymmenen pudonnutta kiloa palautui neljänätoista muutaman vuoden kuluttua.
Mistä tiedät olevasi lihaksikas?
Ja... anteeksi, mutta nyt kyllä huomasi ettet tiedä mitään laihdutuksesta, kuntoilusta tai yhtään mistään. Nimenomaan KALORIVAJEELLA ihmiset laihtuvat. Kalorivaje tarkoittaa, että syöt vähemmän kuin kulutat.
Ihan oikeasti jos ette tiedä mistä puhutte niin älkää tulko esittämään kuin tietäisitte mistä puhutte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus on psyykkinen ongelma, kuten vaikka huumeriippuvuus tai alkoholismi. Joku voi puhua sairaudesta ja joku käyttää muuta sanaa. Eri sanat herättävät erilaisia moraalisia mielikuvia, mutta itse ongelman mekanismi on edelleen tismalleen sama sanasta riippumatta eli jatkuvasti toistuva käytös, joka vie rahaa, heikentää hyvinvointia ja lopulta vie ennenaikaiseen hautaan. Ennen kuolemaa elämänpiirit ovat jo supistuneet huomattavasti. Sama juttu huumeissa, lihavuudessa ja alkoholismissa.
Yksikään ihminen ei halua menettää rahojaan ja terveyttään, mutta he eivät voi vastustaa riippuvaisuuttaan. Jonkun mielestä riippuvaisuuskin voi sanana herättää harhaanjohtavia mielikuvia. Jos mies on 160cm pitkä rumalla naamalla, aika vaikea siinä on mitään kumppania saada ja myös työnsaanti on paljon vaikeampaa. Lohtua voi saada huumeista, alkoholista tai herkuista.
Jos nainen kuuluu oman sukupuolensa ulkonäöllisesti alimpaan kastiin kieroine silmineen ja epätavallisen rumalla naamalla, nainenkin voi löytää lohtua herkuista. Osa naisista myös haluaa tehdä itsesään epäviehättävän seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvien traumojen vuoksi.
Lihavuus vaatii väärien valintojen jatkuvaa ja sinnikästä toistamista. Kyseessä on krooninen käytösongelma.
Vain kolme kuukautta oikeanlaisella ruokailukäytöksellä voisi muuttaa elämän aivan erilaiseksi. Ongelmana on se, että miten oppisi, motivoituisi ja onnistuisi säilyttämään erilaisen elämäntavan. Lihavat ihmiset, jotka eivät ole vielä kypsiä muutokselle pilkkaavat normaaleja elämäntapoja puhumalla salaattidieeteistä ja kertovat zumba-tunneistaan.
Meillä on mielenterveys- ja päihdekuntoutusta, missä ihminen yritetään saada irti päihteistä. Pitäisikö lihaville järjestää omia addiktioyksiköitään ja tuettua asumista, missä opitaan sanomaan ei kaloreille?
Nykyään yhä useampi ongelma yritetään selittää mielenterveyden ongelmaksi ja tämä myös ikään kuin vähentää kärsijän vastuuta ja siirtää sitä tämän ulkopuolelle. Pitäisikö lihavuuden mielenterveyspuolta ruveta painottamaan vai olisiko se lihavien mielestä vielä stigmatisoivaa? Meillä on päihdepuolen lakia, mielenterveyslakia ja anoreksiaakin hoidetaan psykiatrisilla osastoilla. Eikö ole tavallaan hirveän väärin, jos lihavuuteen ei panosteta samalla tavalla? Vain muutama nuori nainen on anorektinen verrattuna lihavien määrään.
Miksi ajattelet että lihavan pitäisi oppia "oikea ruokailukäytös"? Minulla on ihan oikeat ruokailukäytökset, oli silloin kun olin hoikka ja on ihan sama käytös nykyäänkun, tosin kaloreita syön nyt ylipainoisena hieman vähemmän.. Salaattia söin niin hoikkana kuin nytkin, samoin zumbassa olen käynyt aina.
Olin hoikka 44-vuotiaaksi, sitten lääkkeen myötä lihoin lyhyessä ajassa(lääkkeeni aiheuttaa ylipainoa).
Pitäisikö tuota sinun lääkettä käyttää anorektikoilla, kun se kerran mahdollistaa painon nousemisen, vaikka kalorit laskee? Kuulostaa ihmelääkkeeltä kyllä.
Ei minulla enää paino nouse, se pysyy nyt samassa, hieman ehkä tippuu mutta todella hitaasti. Paino tuli lyhyen ajan sisällä.
Lääke vaikutta hormoneihin vahvasti, aiheuttaa mm. vaihdevuodet eli lapsettomuutta ja liudan erilaisia vaivoja rasvamaksasta lähtien joten ei sitä ihan huvikseen syödä. Ihmeellisiä on nuo lääkkeet kun jopa poistavat kuukautiset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tällaiset 'lihavuus on sairaus' -puheet vain pahentavat lihavuusongelmaa antamalla 'luvan' syödä holtittomasti kaikkea mitä suinkin mieli tekee. Ihmisten elinikä alkaa kohta laskea - jos ei ole laskenut jo - huolimatta lääketieteen edistymsestä.
Loppujen lopuksi on kyse pelkästään itsekurista, vaikka kuinka keksisi muita selityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Se miksi lihavat laihduttaessaan lihovat takaisin on se, että he aina laihduttavat sillä "lenkki+kalorivaje" menetelmällä.
Siinä kun laihtuvat he syövät samalla jo olemattomia lihaksia, mikä tarkoittaa sitä, että he kuluttavat tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Tämän jälkeen laihduttuaan pitäisi yhä syödä kituuttaen mitä kukaan ihminen ei jaksa tehdä pidemmällä välillä.
Kituutusdietin jälkeen päädytään ahmimaan ja syömään taas huonosti, kun ei jakseta syödä jatkuvasti 1200 kalorin edestä ruokaa.
Siitäpä sitten alkaa jojodieetti.
Ainoa oikea tapa pysyvään laihdutukseen on lihastreenin aloittaminen. Ja nyt ei puhuta jollain 4kg painoilla treenaamista.
Väärin. Ainoa oikea tapa pysyvään laihdutukseen on paasto. Tämä on fakta, jota elintarvike-, lääke, dieetti- ja sporttiteollisuudet eivät halua sinun tietävän, koska se on täysin ilmaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.
Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.
mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)
Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.
Niinpä. Ne monet muut tekijät vaikuttavat siellä taustalla niin paljon. Kaikki ylipainoiset eivät mässytä jatkuvasti sipsiä, karkkia ja herkkua kuten monet aina luulevat. Minulla itselläni on jatkunut vaikea elämän tilanne, on sterssiä, ahdistusta ja unettomuutta. Syön oikeaoppisesti lautasmallin mukaan pieneltä lautaselta, enkä mässäile. Totta kai tulee päiviä jolloin saatan herkutella enemmän ja juoda alkoholia, mutta arkeni on tuollaista hyvin normaalia syömistä. Kuitenkaan en ole laihtunut yhtään, mitä olisin toivonut ja kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua. Okei, liikkua voisin ehdottomasti enemmän, mutta se on kuitenkin aika pieni tekijä laihtumisen kannalta.
Tässä on aika perus ylipainon resepti, syön "melko terveellisesti", herkuttelen sillon tällön enkä katso kummemmin mitä sillön syön, enkä liiku.
Niinkö? Millä sitten selität, että tuolla reseptillä minä (ja varmasti moni muukin) ihan sinnikkäästi pysyy normaalipainossa, jopa sen alarajalla? T. N57
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus on psyykkinen ongelma, kuten vaikka huumeriippuvuus tai alkoholismi. Joku voi puhua sairaudesta ja joku käyttää muuta sanaa. Eri sanat herättävät erilaisia moraalisia mielikuvia, mutta itse ongelman mekanismi on edelleen tismalleen sama sanasta riippumatta eli jatkuvasti toistuva käytös, joka vie rahaa, heikentää hyvinvointia ja lopulta vie ennenaikaiseen hautaan. Ennen kuolemaa elämänpiirit ovat jo supistuneet huomattavasti. Sama juttu huumeissa, lihavuudessa ja alkoholismissa.
Yksikään ihminen ei halua menettää rahojaan ja terveyttään, mutta he eivät voi vastustaa riippuvaisuuttaan. Jonkun mielestä riippuvaisuuskin voi sanana herättää harhaanjohtavia mielikuvia. Jos mies on 160cm pitkä rumalla naamalla, aika vaikea siinä on mitään kumppania saada ja myös työnsaanti on paljon vaikeampaa. Lohtua voi saada huumeista, alkoholista tai herkuista.
Jos nainen kuuluu oman sukupuolensa ulkonäöllisesti alimpaan kastiin kieroine silmineen ja epätavallisen rumalla naamalla, nainenkin voi löytää lohtua herkuista. Osa naisista myös haluaa tehdä itsesään epäviehättävän seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvien traumojen vuoksi.
Lihavuus vaatii väärien valintojen jatkuvaa ja sinnikästä toistamista. Kyseessä on krooninen käytösongelma.
Vain kolme kuukautta oikeanlaisella ruokailukäytöksellä voisi muuttaa elämän aivan erilaiseksi. Ongelmana on se, että miten oppisi, motivoituisi ja onnistuisi säilyttämään erilaisen elämäntavan. Lihavat ihmiset, jotka eivät ole vielä kypsiä muutokselle pilkkaavat normaaleja elämäntapoja puhumalla salaattidieeteistä ja kertovat zumba-tunneistaan.
Meillä on mielenterveys- ja päihdekuntoutusta, missä ihminen yritetään saada irti päihteistä. Pitäisikö lihaville järjestää omia addiktioyksiköitään ja tuettua asumista, missä opitaan sanomaan ei kaloreille?
Nykyään yhä useampi ongelma yritetään selittää mielenterveyden ongelmaksi ja tämä myös ikään kuin vähentää kärsijän vastuuta ja siirtää sitä tämän ulkopuolelle. Pitäisikö lihavuuden mielenterveyspuolta ruveta painottamaan vai olisiko se lihavien mielestä vielä stigmatisoivaa? Meillä on päihdepuolen lakia, mielenterveyslakia ja anoreksiaakin hoidetaan psykiatrisilla osastoilla. Eikö ole tavallaan hirveän väärin, jos lihavuuteen ei panosteta samalla tavalla? Vain muutama nuori nainen on anorektinen verrattuna lihavien määrään.
Miksi ajattelet että lihavan pitäisi oppia "oikea ruokailukäytös"? Minulla on ihan oikeat ruokailukäytökset, oli silloin kun olin hoikka ja on ihan sama käytös nykyäänkun, tosin kaloreita syön nyt ylipainoisena hieman vähemmän.. Salaattia söin niin hoikkana kuin nytkin, samoin zumbassa olen käynyt aina.
Olin hoikka 44-vuotiaaksi, sitten lääkkeen myötä lihoin lyhyessä ajassa(lääkkeeni aiheuttaa ylipainoa).
Pitäisikö tuota sinun lääkettä käyttää anorektikoilla, kun se kerran mahdollistaa painon nousemisen, vaikka kalorit laskee? Kuulostaa ihmelääkkeeltä kyllä.
On varmasti täysin epäeettistä määrätä anorektikolle lääkettä tautiin x, ihan vaan siksi, että se sotkee samalla ihmisen sokeriaineenvaihdunnan. Ihan kuin anorektikolle ei voi määrätä kortisonia ihan vaan siksi, että saataisiin kasvot pulleammiksi ka kehoon nestettä.
Sanoppa lääkkeen nimi, niin katsotaan asia tarkemmin. Ehkä kyseessä on ruokahalua lisäävä lääke.
Ei voi sanoa vain, että "lääke lihotti".
Jos näet hyvin laihan ihmisen, et voi sanoa, että "huumeiden takia tuo on laiha!"
Mutta kun lihavat kuulevat perusfaktaa kaloreista, monesti tulee tämä "lääkkeen takia olen lihava!"
Kyse on marginaalitapauksista; useimmat anorektikot eivät rakasta amfetamiinia ja kokaiinia ja useimmat lihavat rakastavat perusherkkuja tai herkkuja kompensoivia "terveellisiä" ruokia, kuten pullaleipää herkkujuustolla, namieineksiä tai muita kaloripitoisia ruokia, jotka kompensoivat suklaata ja jäätelöä. Voi sitten huijata itseään puhumalla terveellisestä ruuasta, koska näissä jättiannoksissa on paljon vitamiineja, mineraaleja ja kohtuukokoisina ne olisivat OK. Harva tekee mitään isoja kasvismössöjä punajuuresta, marjoista ja juureksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miksi lihavat laihduttaessaan lihovat takaisin on se, että he aina laihduttavat sillä "lenkki+kalorivaje" menetelmällä.
Siinä kun laihtuvat he syövät samalla jo olemattomia lihaksia, mikä tarkoittaa sitä, että he kuluttavat tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Tämän jälkeen laihduttuaan pitäisi yhä syödä kituuttaen mitä kukaan ihminen ei jaksa tehdä pidemmällä välillä.
Kituutusdietin jälkeen päädytään ahmimaan ja syömään taas huonosti, kun ei jakseta syödä jatkuvasti 1200 kalorin edestä ruokaa.
Siitäpä sitten alkaa jojodieetti.
Ainoa oikea tapa pysyvään laihdutukseen on lihastreenin aloittaminen. Ja nyt ei puhuta jollain 4kg painoilla treenaamista.
Väärin. Ainoa oikea tapa pysyvään laihdutukseen on paasto. Tämä on fakta, jota elintarvike-, lääke, dieetti- ja sporttiteollisuudet eivät halua sinun tietävän, koska se on täysin ilmaista.
Ei ole ja olet todellakin väärässä itse.
Paasto tappaa lihaksia mikä tarkoittaa, että paaston jälkeen kulutat jälleen vähemmän kuin aikaisemmin.
Lihakset ovat ne, jotka säätelevät kuinka paljon kaloreita kulutat päivässä.
40-luvulla saksalaisten leireillä ei ollut yhtään pallomahaa verkkoaidalla. Leipäläpi kiinni niin laihtuu jokainen.
Ei aiheuta vai? Kokemusta on lääkkeestä nimeltä Triptyl. Se toi tullessaan noin 30 kiloa.