Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin sanoen pitää kuulua oikeaan sukuun. Muuten luokkanousu ei ole mahdollista kuin perillisille onnekkailla naimakaupoilla.

Yhtä pykälää ylemmäs on mahdollista nousta, ei enempää.

Mun puolison vanhemmat on siivoaja ja kiinteistöhuoltaja. Köyhiä duunareita. Kummatkin vähän yksinkertaisia. Asuneet köyhillä vuokrakerrostaloalueilla. Mukavia ihmisiä, mutta sivistystä ei juurikaan heillä ole. Matkakokemukset on Kanarian saaret ja Tallinna.

Heidän poikansa eli minun puolisoni, on sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen akateeminen. Työskentelee johtajana teollisuusyrityksessä. Mun mielestä me ollaan nyt ylempää keskiluokkaa.

Puoliso ei oo kotoaan perinyt esim. pöytätapoja tai keskustelutaitoja, vaan oppii niitä nyt aikuisena muissa piireissä. Puolison kaverit on nyt kahta luokkaa: lapsuudenkaverit duunareita ja opiskelu-ja työkaverit akateemisia. Ennemmin älykkyys yhdistää kuin luokka.

Kuulostat koppavalta ämmältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

DuunaristaEteenpäin kirjoitti:

90-luvun lama oli meillä aikalailla kurjuuden maksimointia, siinä mielessä mitä se nyt Suomessa voi olla. Hän ei oikeastaan ole noteerannut koko lamaa. Minä ihmettelen, että millä se on mahdollista, kun hän on ollut yläasteella pahimman laman aikaan.

Yhdessä ollaan oltu yli kymmenen vuotta. On vaan hämmentävää huomata miten erilainen meidän lapsuus\nuoruus on ollut. Aiemmin joku kirjoitti kahvipakettien jonottamisesta kahdessa kassajonossa, tätä olen minäkin äitini kanssa tehnyt. Toinen osapuoli ei jotenkin vaan ymmärtänyt koko hommaa, kun asiasta joskus tuli juttua. Hän ei ole lapsena käynyt juurikaan ruokakaupassa, eikä ymmärrystä mitä ruoka on maksanut tai sitä, että miksi joku on tuijottanut kahvipaketin hintaa.

Hänen ei ymmärrä vieläkään, että rahat voi jotenkin loppua (minun omaisuuteni on helposti tuhlattavissa). Heillä ei lapsena ole puhuttu rahasta.

Hän myös on jälkeenpäin sanonut, että ei olisi meistä tullut paria, jos olisin ollut ammattikoulun käynyt duunari. Tämä minua kovasti ihmetytti\ihmetyttää. Emme toki olisi todennäköiisesti edes törmänneet, mutta minulle kun toisen osapuolen ammatti ei ole ikinä ollut mitenkään tärkeä, tärkempää on se, että tekee sitä mistä nauttii. Lapsena\nuorena opin sen, omia vanhempiani seuraamalla, että koita löytää sellainen ammatti minkä tekemisestä nautit (he eivät omista töistään pitäneet, sitä oli vaan pakko tehdä, että sai vuokran ja ruuat maksettua), eikä raha ole silloin se tärkein asia, vaikkei sitä voi sivuuttaa. Kävi onni, että se mikä kiinnosti oli myös hyvin palkattua.

Ystävällisiä ovat hän ja hänen vanhempansa kaikkien kanssa, kiinnostuneita kaikesta, mutta kyllä minä olen aistivani sellaisen "hajuraon" pitämisen työläisiin, vaikka kovasti arvostavat ja käyttävät heidän palveluita. Vaikea selittää mitä se hajurako tarkoittaa, en koe että kyse olisi paremmuudesta, vaan erilaisuudesta.

Alkoholista ja miesten reissuista tuolla joku koitti sanoa, että ei semmoisia ole. Kyllä se alkoholi maistuu myös tälle porukalle. Se, että sitä ei perhe-illallisilla tai kapakoissa näe, eikä siitä juurikaan julkisesti puhuta ei tarkoita sitä, etteikö sitä tapahtuisi. Samalla tavalla se kiuas jalan polttaa, oli juotu satasen viskiä tai koskenkorvaa. Miesporukat käy ihan samalla tavalla miesten reissuilla, kuin muissakin sosiaaliluokissa. Niistä ei vaan puhuta. Itseasiassa tässä porukassa on perinteet ja sukupuoliroolit hyvinkin tiukassa. Meidän sukupolvessakin vielä.  Ihan vaikka vapaamuurareissa on löytyy läjäpäin tätä väkeä ja niihin karkeloihin ei naisilla ole asiaa.

Jotenkin tullut sellaiseen tulokseen, että kun on vanhaa rahaa olemassa läjäpäin, niin siihen ei kiinnitetä erikoisemmin huomiota. Tämä eroaa hyvin paljon esimerkiksi omista opiskeluaikojen tutuista jotka ovat kulkeneet itseni kaltaisen polun (käsi pystyyn täälläkin) ja varsinkin uran alussa piti olla hienoa jugend-asuntoa, kallista vaatetta, koruja yms. päällä vaikkei sen hetkeinen talous oikein olisi periksi antanut.  Pankeilla oli kova luotto meikäläisiin.

Enkä ole millään tavalla kateellinen puolisolleni ja hänen sosiaaliluokalle, aikamoisessa kultahäkissä hän on kasvanut ja kokenut kovasti paineita siitä miten asioiden pitäisi mennä muiden silmissä.

Oma puolisoni on kolmannen polven yliopistomies enkä tarkoita maisterin tutkintoa. Hänen kotonaan ja hänen sukulaistensa kotona huushollia pyöritti kodinhoitaja. Äidit eivät kokanneet tai luutuneet lattioita. Eivät ne vanhemmat myöskään kuskanneet harrastuksiin tms. Tunnistan tuon käyttämäsi hajuraon -käsitteen. Olen ymmärtänyt, että se ei ole missään tapauksessa ylimielisyyttä tms. Mies ja miehen suku arvostavat valtavasti käden taitoja ja ihmisiä, jotka osaavat vaikka rakentaa, korjata jne. Mutta ei näiden työläisten kanssa seurustella, jutella, vietetä aikaa. Ei osata. Ei keksitä mistä sen kylppäriä remppaavan miehen kanssa voisi jutella. Ne laatat eivät oikeastaan kiinnosta itseä niin paljon, että niistä saisi jutun juurta ja ei haluta loukata yrittämällä puhua jostain mistä toinen ei pysty.

No ensinnäkin hyvään yleissivistykseen kuuluu osata puhua vaikka kylppärin laatoista. Ja miksei se kiinnosta, jos kerran sinulle sitä remppaa tehdään? Samaan kahvipöytään eksyttäessä voidaan puhua vaikkapa työllisyysnäkymistä, alan koulutuksesta tai vaikkapa maailman tilanteesta. Luuletko, ettei laattamiehillä ole muita kiinnostuksen kohteita kuin kylppärin laatat?

Ne laatat vaan on niin päivittäinen asia, että ei siitä juttua synny vaikka ne omaan kylppäriin tulisivat. Ja miksi sille remppamiehelle kahvit keitettäisiin?

Voi elämän kevät! Siinähän saattaa joutua samaan kahvipöytään vaikkapa häissä. Tai voi törmätä esim. Salilla jos molempia kiinnostaa puntteilu.

Täällä pyörii todella yksinkertaista porukkaa. Itse keksin juteltavaa minkä tahansa ammatti- tai harrastajaryhmän edustajan kanssa, jos ihmisen kanssa muuten natsaa yhteen. Ynseilijöiden ja ylimieliseen ja ennakkoluuloisten kanssa harvemmin - vaikka kyllä sellaistenkin kanssa yleensä löytyy jutun juurta.

Onko tosiaan näin ahdas ihmisten mieli stereotypioineen? En kiellä luokkaeroja sinänsä, mutta ihmettelen tätä ennakkoluuloista ahdasmielisyyttä!

Rikkaat nyt ei tarjoa mitään, siksi he ovatkin lihavia, syövät koko rahan edestä itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

DuunaristaEteenpäin kirjoitti:

90-luvun lama oli meillä aikalailla kurjuuden maksimointia, siinä mielessä mitä se nyt Suomessa voi olla. Hän ei oikeastaan ole noteerannut koko lamaa. Minä ihmettelen, että millä se on mahdollista, kun hän on ollut yläasteella pahimman laman aikaan.

Yhdessä ollaan oltu yli kymmenen vuotta. On vaan hämmentävää huomata miten erilainen meidän lapsuus\nuoruus on ollut. Aiemmin joku kirjoitti kahvipakettien jonottamisesta kahdessa kassajonossa, tätä olen minäkin äitini kanssa tehnyt. Toinen osapuoli ei jotenkin vaan ymmärtänyt koko hommaa, kun asiasta joskus tuli juttua. Hän ei ole lapsena käynyt juurikaan ruokakaupassa, eikä ymmärrystä mitä ruoka on maksanut tai sitä, että miksi joku on tuijottanut kahvipaketin hintaa.

Hänen ei ymmärrä vieläkään, että rahat voi jotenkin loppua (minun omaisuuteni on helposti tuhlattavissa). Heillä ei lapsena ole puhuttu rahasta.

Hän myös on jälkeenpäin sanonut, että ei olisi meistä tullut paria, jos olisin ollut ammattikoulun käynyt duunari. Tämä minua kovasti ihmetytti\ihmetyttää. Emme toki olisi todennäköiisesti edes törmänneet, mutta minulle kun toisen osapuolen ammatti ei ole ikinä ollut mitenkään tärkeä, tärkempää on se, että tekee sitä mistä nauttii. Lapsena\nuorena opin sen, omia vanhempiani seuraamalla, että koita löytää sellainen ammatti minkä tekemisestä nautit (he eivät omista töistään pitäneet, sitä oli vaan pakko tehdä, että sai vuokran ja ruuat maksettua), eikä raha ole silloin se tärkein asia, vaikkei sitä voi sivuuttaa. Kävi onni, että se mikä kiinnosti oli myös hyvin palkattua.

Ystävällisiä ovat hän ja hänen vanhempansa kaikkien kanssa, kiinnostuneita kaikesta, mutta kyllä minä olen aistivani sellaisen "hajuraon" pitämisen työläisiin, vaikka kovasti arvostavat ja käyttävät heidän palveluita. Vaikea selittää mitä se hajurako tarkoittaa, en koe että kyse olisi paremmuudesta, vaan erilaisuudesta.

Alkoholista ja miesten reissuista tuolla joku koitti sanoa, että ei semmoisia ole. Kyllä se alkoholi maistuu myös tälle porukalle. Se, että sitä ei perhe-illallisilla tai kapakoissa näe, eikä siitä juurikaan julkisesti puhuta ei tarkoita sitä, etteikö sitä tapahtuisi. Samalla tavalla se kiuas jalan polttaa, oli juotu satasen viskiä tai koskenkorvaa. Miesporukat käy ihan samalla tavalla miesten reissuilla, kuin muissakin sosiaaliluokissa. Niistä ei vaan puhuta. Itseasiassa tässä porukassa on perinteet ja sukupuoliroolit hyvinkin tiukassa. Meidän sukupolvessakin vielä.  Ihan vaikka vapaamuurareissa on löytyy läjäpäin tätä väkeä ja niihin karkeloihin ei naisilla ole asiaa.

Jotenkin tullut sellaiseen tulokseen, että kun on vanhaa rahaa olemassa läjäpäin, niin siihen ei kiinnitetä erikoisemmin huomiota. Tämä eroaa hyvin paljon esimerkiksi omista opiskeluaikojen tutuista jotka ovat kulkeneet itseni kaltaisen polun (käsi pystyyn täälläkin) ja varsinkin uran alussa piti olla hienoa jugend-asuntoa, kallista vaatetta, koruja yms. päällä vaikkei sen hetkeinen talous oikein olisi periksi antanut.  Pankeilla oli kova luotto meikäläisiin.

Enkä ole millään tavalla kateellinen puolisolleni ja hänen sosiaaliluokalle, aikamoisessa kultahäkissä hän on kasvanut ja kokenut kovasti paineita siitä miten asioiden pitäisi mennä muiden silmissä.

Oma puolisoni on kolmannen polven yliopistomies enkä tarkoita maisterin tutkintoa. Hänen kotonaan ja hänen sukulaistensa kotona huushollia pyöritti kodinhoitaja. Äidit eivät kokanneet tai luutuneet lattioita. Eivät ne vanhemmat myöskään kuskanneet harrastuksiin tms. Tunnistan tuon käyttämäsi hajuraon -käsitteen. Olen ymmärtänyt, että se ei ole missään tapauksessa ylimielisyyttä tms. Mies ja miehen suku arvostavat valtavasti käden taitoja ja ihmisiä, jotka osaavat vaikka rakentaa, korjata jne. Mutta ei näiden työläisten kanssa seurustella, jutella, vietetä aikaa. Ei osata. Ei keksitä mistä sen kylppäriä remppaavan miehen kanssa voisi jutella. Ne laatat eivät oikeastaan kiinnosta itseä niin paljon, että niistä saisi jutun juurta ja ei haluta loukata yrittämällä puhua jostain mistä toinen ei pysty.

No ensinnäkin hyvään yleissivistykseen kuuluu osata puhua vaikka kylppärin laatoista. Ja miksei se kiinnosta, jos kerran sinulle sitä remppaa tehdään? Samaan kahvipöytään eksyttäessä voidaan puhua vaikkapa työllisyysnäkymistä, alan koulutuksesta tai vaikkapa maailman tilanteesta. Luuletko, ettei laattamiehillä ole muita kiinnostuksen kohteita kuin kylppärin laatat?

Ne laatat vaan on niin päivittäinen asia, että ei siitä juttua synny vaikka ne omaan kylppäriin tulisivat. Ja miksi sille remppamiehelle kahvit keitettäisiin?

Voi elämän kevät! Siinähän saattaa joutua samaan kahvipöytään vaikkapa häissä. Tai voi törmätä esim. Salilla jos molempia kiinnostaa puntteilu.

Täällä pyörii todella yksinkertaista porukkaa. Itse keksin juteltavaa minkä tahansa ammatti- tai harrastajaryhmän edustajan kanssa, jos ihmisen kanssa muuten natsaa yhteen. Ynseilijöiden ja ylimieliseen ja ennakkoluuloisten kanssa harvemmin - vaikka kyllä sellaistenkin kanssa yleensä löytyy jutun juurta.

Onko tosiaan näin ahdas ihmisten mieli stereotypioineen? En kiellä luokkaeroja sinänsä, mutta ihmettelen tätä ennakkoluuloista ahdasmielisyyttä!

Rikkaat nyt ei tarjoa mitään, siksi he ovatkin lihavia, syövät koko rahan edestä itse.

Rikkaat eivät yleensä ole vieraanvaraisia, he ovat ilkeitä ja ahneita.

Yksi rikas mieskin kuoli 50-vuotiaana. Olisiko syynä se kodin drinkkipöytä ja tupakka.

Kesällä olin raitiovaunussa Helsingissä,ja siellä oli vanhempi rouva, joka alkoi jutella niitä näitä vierustoverinsa (nuori nainen). En tiedä tuon vanhemman naisen taustoja,mutta heti tuli mieleen, että on vanhan rahan edustaja. Jotenkin keskustelutyylistä sen aisti.

Vierailija kirjoitti:

Kesällä olin raitiovaunussa Helsingissä,ja siellä oli vanhempi rouva, joka alkoi jutella niitä näitä vierustoverinsa (nuori nainen). En tiedä tuon vanhemman naisen taustoja,mutta heti tuli mieleen, että on vanhan rahan edustaja. Jotenkin keskustelutyylistä sen aisti.

Niin, että ratikassa vanhan rahan täti kulki?

Missähän päin Suomea remppamiehet istuvat kahvittelemassa työkeikallaan? Voihan siinä olla alueellisia eroja.

Olen joskus tarjonnut sekä kaupunkiasunnossa että maalla, mutta tarjousta ei useimmiten oteta vastaan. Ei ole aikaa tai sitten remppamies itse tahtoo pitää "hajurakoa". Olen kokenut, että tuollainen välimatka syntyy ihan luonnostaan ja molemminpuolisesti, kun tilanne on se, että ollaan työntekijänä paikalla. Itse juttelen ihan mielelläni, jos on aikaa, mutta sitä inhoan, että kotona asuu ja hiippailee säännöllisesti perheen ulkopuolisia. Samoin inhosi äitini aikoinaan.

Koko ajan ovat tavarat väärissä paikoissa, pesukone on rikki ja valkoiset ja värilliset on pesty samassa... tuollaisia näennäisen pieniä asioita ja sitten se, että pitää ottaa huomioon aivan vieras ihminen kaikessa. En pidä edes siitä, että kodin ulkopuolella pihassa on vieras jatkuvasti. Onneksi Suomessa on niin turvallista, ettei tarvitse, eikä kukaan naapurikaan häiriköi, vaan kaikki pysyttelevät omissa oloissaan ihanan suomalaiseen tapaan.

Vierailija kirjoitti:

Missähän päin Suomea remppamiehet istuvat kahvittelemassa työkeikallaan? Voihan siinä olla alueellisia eroja.

Olen joskus tarjonnut sekä kaupunkiasunnossa että maalla, mutta tarjousta ei useimmiten oteta vastaan. Ei ole aikaa tai sitten remppamies itse tahtoo pitää "hajurakoa". Olen kokenut, että tuollainen välimatka syntyy ihan luonnostaan ja molemminpuolisesti, kun tilanne on se, että ollaan työntekijänä paikalla. Itse juttelen ihan mielelläni, jos on aikaa, mutta sitä inhoan, että kotona asuu ja hiippailee säännöllisesti perheen ulkopuolisia. Samoin inhosi äitini aikoinaan.

Koko ajan ovat tavarat väärissä paikoissa, pesukone on rikki ja valkoiset ja värilliset on pesty samassa... tuollaisia näennäisen pieniä asioita ja sitten se, että pitää ottaa huomioon aivan vieras ihminen kaikessa. En pidä edes siitä, että kodin ulkopuolella pihassa on vieras jatkuvasti. Onneksi Suomessa on niin turvallista, ettei tarvitse, eikä kukaan naapurikaan häiriköi, vaan kaikki pysyttelevät omissa oloissaan ihanan suomalaiseen tapaan.

Luulisi sen remppamiehenkin olevan tyytyväinen kun asiakas ei ole kyylänä koko ajan niskassa, vaan antaa tilaa tehdä työn työnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kesällä olin raitiovaunussa Helsingissä,ja siellä oli vanhempi rouva, joka alkoi jutella niitä näitä vierustoverinsa (nuori nainen). En tiedä tuon vanhemman naisen taustoja,mutta heti tuli mieleen, että on vanhan rahan edustaja. Jotenkin keskustelutyylistä sen aisti.

Niin, että ratikassa vanhan rahan täti kulki?

Miksi ei kulkisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin sanoen pitää kuulua oikeaan sukuun. Muuten luokkanousu ei ole mahdollista kuin perillisille onnekkailla naimakaupoilla.

Yhtä pykälää ylemmäs on mahdollista nousta, ei enempää.

Mun puolison vanhemmat on siivoaja ja kiinteistöhuoltaja. Köyhiä duunareita. Kummatkin vähän yksinkertaisia. Asuneet köyhillä vuokrakerrostaloalueilla. Mukavia ihmisiä, mutta sivistystä ei juurikaan heillä ole. Matkakokemukset on Kanarian saaret ja Tallinna.

Heidän poikansa eli minun puolisoni, on sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen akateeminen. Työskentelee johtajana teollisuusyrityksessä. Mun mielestä me ollaan nyt ylempää keskiluokkaa.

Puoliso ei oo kotoaan perinyt esim. pöytätapoja tai keskustelutaitoja, vaan oppii niitä nyt aikuisena muissa piireissä. Puolison kaverit on nyt kahta luokkaa: lapsuudenkaverit duunareita ja opiskelu-ja työkaverit akateemisia. Ennemmin älykkyys yhdistää kuin luokka.

Kuulostat koppavalta ämmältä.

Enkä pelkästään kuulosta, vaan olen.

Kop kop.

Kuka siellä?

No ei ainakaan Lasse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kesällä olin raitiovaunussa Helsingissä,ja siellä oli vanhempi rouva, joka alkoi jutella niitä näitä vierustoverinsa (nuori nainen). En tiedä tuon vanhemman naisen taustoja,mutta heti tuli mieleen, että on vanhan rahan edustaja. Jotenkin keskustelutyylistä sen aisti.

Niin, että ratikassa vanhan rahan täti kulki?

Miksi ei kulkisi?

No onhan se nyt aika työväenluokkaista. Raitiovaunulla kulkeminen, nimittäin.

Meidän suvussa juuri näkyy tuo, että hyvätuloiset ei tarjoa ikinä kahvia ja pullaa, mutta suvun pienituloiset tarjoaa myös näille rikkaille.

Kuulostaa kyllä tyypilliseltä rikkaalta, että edes remppamiehelle ei tarjota kahvia.

Köyhä antaa vähästäänkin pitää paikkansa.

Rikkaita pidetäänkin usein ilkeinä ja ylimielisinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

DuunaristaEteenpäin kirjoitti:

90-luvun lama oli meillä aikalailla kurjuuden maksimointia, siinä mielessä mitä se nyt Suomessa voi olla. Hän ei oikeastaan ole noteerannut koko lamaa. Minä ihmettelen, että millä se on mahdollista, kun hän on ollut yläasteella pahimman laman aikaan.

Yhdessä ollaan oltu yli kymmenen vuotta. On vaan hämmentävää huomata miten erilainen meidän lapsuus\nuoruus on ollut. Aiemmin joku kirjoitti kahvipakettien jonottamisesta kahdessa kassajonossa, tätä olen minäkin äitini kanssa tehnyt. Toinen osapuoli ei jotenkin vaan ymmärtänyt koko hommaa, kun asiasta joskus tuli juttua. Hän ei ole lapsena käynyt juurikaan ruokakaupassa, eikä ymmärrystä mitä ruoka on maksanut tai sitä, että miksi joku on tuijottanut kahvipaketin hintaa.

Hänen ei ymmärrä vieläkään, että rahat voi jotenkin loppua (minun omaisuuteni on helposti tuhlattavissa). Heillä ei lapsena ole puhuttu rahasta.

Hän myös on jälkeenpäin sanonut, että ei olisi meistä tullut paria, jos olisin ollut ammattikoulun käynyt duunari. Tämä minua kovasti ihmetytti\ihmetyttää. Emme toki olisi todennäköiisesti edes törmänneet, mutta minulle kun toisen osapuolen ammatti ei ole ikinä ollut mitenkään tärkeä, tärkempää on se, että tekee sitä mistä nauttii. Lapsena\nuorena opin sen, omia vanhempiani seuraamalla, että koita löytää sellainen ammatti minkä tekemisestä nautit (he eivät omista töistään pitäneet, sitä oli vaan pakko tehdä, että sai vuokran ja ruuat maksettua), eikä raha ole silloin se tärkein asia, vaikkei sitä voi sivuuttaa. Kävi onni, että se mikä kiinnosti oli myös hyvin palkattua.

Ystävällisiä ovat hän ja hänen vanhempansa kaikkien kanssa, kiinnostuneita kaikesta, mutta kyllä minä olen aistivani sellaisen "hajuraon" pitämisen työläisiin, vaikka kovasti arvostavat ja käyttävät heidän palveluita. Vaikea selittää mitä se hajurako tarkoittaa, en koe että kyse olisi paremmuudesta, vaan erilaisuudesta.

Alkoholista ja miesten reissuista tuolla joku koitti sanoa, että ei semmoisia ole. Kyllä se alkoholi maistuu myös tälle porukalle. Se, että sitä ei perhe-illallisilla tai kapakoissa näe, eikä siitä juurikaan julkisesti puhuta ei tarkoita sitä, etteikö sitä tapahtuisi. Samalla tavalla se kiuas jalan polttaa, oli juotu satasen viskiä tai koskenkorvaa. Miesporukat käy ihan samalla tavalla miesten reissuilla, kuin muissakin sosiaaliluokissa. Niistä ei vaan puhuta. Itseasiassa tässä porukassa on perinteet ja sukupuoliroolit hyvinkin tiukassa. Meidän sukupolvessakin vielä.  Ihan vaikka vapaamuurareissa on löytyy läjäpäin tätä väkeä ja niihin karkeloihin ei naisilla ole asiaa.

Jotenkin tullut sellaiseen tulokseen, että kun on vanhaa rahaa olemassa läjäpäin, niin siihen ei kiinnitetä erikoisemmin huomiota. Tämä eroaa hyvin paljon esimerkiksi omista opiskeluaikojen tutuista jotka ovat kulkeneet itseni kaltaisen polun (käsi pystyyn täälläkin) ja varsinkin uran alussa piti olla hienoa jugend-asuntoa, kallista vaatetta, koruja yms. päällä vaikkei sen hetkeinen talous oikein olisi periksi antanut.  Pankeilla oli kova luotto meikäläisiin.

Enkä ole millään tavalla kateellinen puolisolleni ja hänen sosiaaliluokalle, aikamoisessa kultahäkissä hän on kasvanut ja kokenut kovasti paineita siitä miten asioiden pitäisi mennä muiden silmissä.

Oma puolisoni on kolmannen polven yliopistomies enkä tarkoita maisterin tutkintoa. Hänen kotonaan ja hänen sukulaistensa kotona huushollia pyöritti kodinhoitaja. Äidit eivät kokanneet tai luutuneet lattioita. Eivät ne vanhemmat myöskään kuskanneet harrastuksiin tms. Tunnistan tuon käyttämäsi hajuraon -käsitteen. Olen ymmärtänyt, että se ei ole missään tapauksessa ylimielisyyttä tms. Mies ja miehen suku arvostavat valtavasti käden taitoja ja ihmisiä, jotka osaavat vaikka rakentaa, korjata jne. Mutta ei näiden työläisten kanssa seurustella, jutella, vietetä aikaa. Ei osata. Ei keksitä mistä sen kylppäriä remppaavan miehen kanssa voisi jutella. Ne laatat eivät oikeastaan kiinnosta itseä niin paljon, että niistä saisi jutun juurta ja ei haluta loukata yrittämällä puhua jostain mistä toinen ei pysty.

No ensinnäkin hyvään yleissivistykseen kuuluu osata puhua vaikka kylppärin laatoista. Ja miksei se kiinnosta, jos kerran sinulle sitä remppaa tehdään? Samaan kahvipöytään eksyttäessä voidaan puhua vaikkapa työllisyysnäkymistä, alan koulutuksesta tai vaikkapa maailman tilanteesta. Luuletko, ettei laattamiehillä ole muita kiinnostuksen kohteita kuin kylppärin laatat?

Ne laatat vaan on niin päivittäinen asia, että ei siitä juttua synny vaikka ne omaan kylppäriin tulisivat. Ja miksi sille remppamiehelle kahvit keitettäisiin?

Voi elämän kevät! Siinähän saattaa joutua samaan kahvipöytään vaikkapa häissä. Tai voi törmätä esim. Salilla jos molempia kiinnostaa puntteilu.

Täällä pyörii todella yksinkertaista porukkaa. Itse keksin juteltavaa minkä tahansa ammatti- tai harrastajaryhmän edustajan kanssa, jos ihmisen kanssa muuten natsaa yhteen. Ynseilijöiden ja ylimieliseen ja ennakkoluuloisten kanssa harvemmin - vaikka kyllä sellaistenkin kanssa yleensä löytyy jutun juurta.

Onko tosiaan näin ahdas ihmisten mieli stereotypioineen? En kiellä luokkaeroja sinänsä, mutta ihmettelen tätä ennakkoluuloista ahdasmielisyyttä!

Kenen häissä? Koettaisit ymmärtää, että eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset eivät minglaannu välttämättä lainkaan. Jos koko suku on vaikka sitä ylempää keskiluokkaa ja itsellä vastaava koulutus ja ammatti. Puoliso haetaan yleensä omasta yhteiskuntaluokasta, niin missä niitä duunareita tapaisi niin, että niiden häihin eksyisi? Ei se remppamies tyttärensä häihin asiakastaan kutsu. Ajattelutapasi kertoo vain siitä, että et ole juurikaan tekemisissä oman yhteiskuntaluokkasi ulkopuolisten ihmisten kanssa sinäkään.

Suomessa on pienet piirit. Ihan kuka tahansa voi törmätä kehen tahansa. Vaikka kuntosalilla, harrastuksissa tai ostoksilla. Yläluokkaisilla ei ole mitään eksklusiivisia salaisia kuntosaleja tai harrastekerhoja. Ihan siellä samalla salilla voi treenata vierekkäin ministeri ja putkimies. Tai aatelisrouva käydä koiransa kanssa harrastamassa yhdessä jonkun työttömän kanssa. Yhteinen harrastus yhdistää, eikä siinä luokkaeroilla ole merkitystä. Samoin perheiden lapset käy lähes poikkeuksetta samoja kouluja.

Kyllähän asuinalueet eroavat merkittävästi toisistaan ainakin pk-seudulla. Lenkkipolulla ja koirapuistossa ei tapaa ihmisiä eri yhteiskuntaluokista. Nuorempana sitten baareissa tuli tavattua ihmisiä laidasta laitaan ja nykyisin nuoriso tapaa ehkä Tinderissä.

Harrastuksetkin tuppaavat olemaan eri yhteiskuntaluokissa erilaisia eli meillä esimerkiksi on kotona kuntoilulaitteet, ei ole tarvinnut salille lähteä, ja harrastuksetkin ovat olleet sellaisia, missä sekä minä itse että lapset ovat nähneet suurin piirtein samaa yhteiskuntaluokkaa olevia ihmisiä. Koulut olen käynyt oman alueeni yksityiskoulussa Suomessa ja ulkomailla, samoin lapseni.

Eli kyllähän tuo kuplaantuminen Suomeakin koskee ja on tutkimuksinkin todettu. Armeijassa miehet (ja naiset) tapaavat kaikenlaisia ihmisiä, jos menevät armeijaan. Myös työssä tapaa erilaisista taustoista tulevia. On osittain myytti, että Suomessa ei tuota ilmiötä olisi, vaikka se onkin vähäisempää kuin jossain muualla. 

ps. Lisäys tähän se, että koska suurin suomalainen yhteiskuntaluokka on keskiluokka, ei suurin osa huomaa eroa naapuriin tai naapurilähiöön. Mikä ei kuitenkaan ole todiste siitä, etteikö muutakin olisi. Veikkaan, etteivät sellaiset ihmiset asu pk-seudulla, jotka eivät tunnista asuinalueiden eroa eikä se edes ole mikään uusi ilmiö. Toki Suomessa on vain vähän niitä alueita, jotka ovat hyvin köyhiä tai erittäin varakkaita, koska keskiluokkaisuus on tavallisinta.

Sivullisen huomio: Ei taida tädillä olla kovin iso kupla eikä juurikaan ystäviä kun näyttää hakevan seuraa täältä rahvaan seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa juuri näkyy tuo, että hyvätuloiset ei tarjoa ikinä kahvia ja pullaa, mutta suvun pienituloiset tarjoaa myös näille rikkaille.

Kuulostaa kyllä tyypilliseltä rikkaalta, että edes remppamiehelle ei tarjota kahvia.

Köyhä antaa vähästäänkin pitää paikkansa.

Rikkaita pidetäänkin usein ilkeinä ja ylimielisinä.

Ja nytkin oltaisiin ansiosidonnaista leikkaamassa ja itse nostetaan 500 euron sähköautotukea jne.

Pullaa ja lounaita vain itselle. 80 - vuotiaana sitten jalat tutisee, kun mietitään mitä on tämän elämän jälkeen eikä se itselle ahnehtiminen taidakaan olla plussaa. Todella surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

DuunaristaEteenpäin kirjoitti:

90-luvun lama oli meillä aikalailla kurjuuden maksimointia, siinä mielessä mitä se nyt Suomessa voi olla. Hän ei oikeastaan ole noteerannut koko lamaa. Minä ihmettelen, että millä se on mahdollista, kun hän on ollut yläasteella pahimman laman aikaan.

Yhdessä ollaan oltu yli kymmenen vuotta. On vaan hämmentävää huomata miten erilainen meidän lapsuus\nuoruus on ollut. Aiemmin joku kirjoitti kahvipakettien jonottamisesta kahdessa kassajonossa, tätä olen minäkin äitini kanssa tehnyt. Toinen osapuoli ei jotenkin vaan ymmärtänyt koko hommaa, kun asiasta joskus tuli juttua. Hän ei ole lapsena käynyt juurikaan ruokakaupassa, eikä ymmärrystä mitä ruoka on maksanut tai sitä, että miksi joku on tuijottanut kahvipaketin hintaa.

Hänen ei ymmärrä vieläkään, että rahat voi jotenkin loppua (minun omaisuuteni on helposti tuhlattavissa). Heillä ei lapsena ole puhuttu rahasta.

Hän myös on jälkeenpäin sanonut, että ei olisi meistä tullut paria, jos olisin ollut ammattikoulun käynyt duunari. Tämä minua kovasti ihmetytti\ihmetyttää. Emme toki olisi todennäköiisesti edes törmänneet, mutta minulle kun toisen osapuolen ammatti ei ole ikinä ollut mitenkään tärkeä, tärkempää on se, että tekee sitä mistä nauttii. Lapsena\nuorena opin sen, omia vanhempiani seuraamalla, että koita löytää sellainen ammatti minkä tekemisestä nautit (he eivät omista töistään pitäneet, sitä oli vaan pakko tehdä, että sai vuokran ja ruuat maksettua), eikä raha ole silloin se tärkein asia, vaikkei sitä voi sivuuttaa. Kävi onni, että se mikä kiinnosti oli myös hyvin palkattua.

Ystävällisiä ovat hän ja hänen vanhempansa kaikkien kanssa, kiinnostuneita kaikesta, mutta kyllä minä olen aistivani sellaisen "hajuraon" pitämisen työläisiin, vaikka kovasti arvostavat ja käyttävät heidän palveluita. Vaikea selittää mitä se hajurako tarkoittaa, en koe että kyse olisi paremmuudesta, vaan erilaisuudesta.

Alkoholista ja miesten reissuista tuolla joku koitti sanoa, että ei semmoisia ole. Kyllä se alkoholi maistuu myös tälle porukalle. Se, että sitä ei perhe-illallisilla tai kapakoissa näe, eikä siitä juurikaan julkisesti puhuta ei tarkoita sitä, etteikö sitä tapahtuisi. Samalla tavalla se kiuas jalan polttaa, oli juotu satasen viskiä tai koskenkorvaa. Miesporukat käy ihan samalla tavalla miesten reissuilla, kuin muissakin sosiaaliluokissa. Niistä ei vaan puhuta. Itseasiassa tässä porukassa on perinteet ja sukupuoliroolit hyvinkin tiukassa. Meidän sukupolvessakin vielä.  Ihan vaikka vapaamuurareissa on löytyy läjäpäin tätä väkeä ja niihin karkeloihin ei naisilla ole asiaa.

Jotenkin tullut sellaiseen tulokseen, että kun on vanhaa rahaa olemassa läjäpäin, niin siihen ei kiinnitetä erikoisemmin huomiota. Tämä eroaa hyvin paljon esimerkiksi omista opiskeluaikojen tutuista jotka ovat kulkeneet itseni kaltaisen polun (käsi pystyyn täälläkin) ja varsinkin uran alussa piti olla hienoa jugend-asuntoa, kallista vaatetta, koruja yms. päällä vaikkei sen hetkeinen talous oikein olisi periksi antanut.  Pankeilla oli kova luotto meikäläisiin.

Enkä ole millään tavalla kateellinen puolisolleni ja hänen sosiaaliluokalle, aikamoisessa kultahäkissä hän on kasvanut ja kokenut kovasti paineita siitä miten asioiden pitäisi mennä muiden silmissä.

Oma puolisoni on kolmannen polven yliopistomies enkä tarkoita maisterin tutkintoa. Hänen kotonaan ja hänen sukulaistensa kotona huushollia pyöritti kodinhoitaja. Äidit eivät kokanneet tai luutuneet lattioita. Eivät ne vanhemmat myöskään kuskanneet harrastuksiin tms. Tunnistan tuon käyttämäsi hajuraon -käsitteen. Olen ymmärtänyt, että se ei ole missään tapauksessa ylimielisyyttä tms. Mies ja miehen suku arvostavat valtavasti käden taitoja ja ihmisiä, jotka osaavat vaikka rakentaa, korjata jne. Mutta ei näiden työläisten kanssa seurustella, jutella, vietetä aikaa. Ei osata. Ei keksitä mistä sen kylppäriä remppaavan miehen kanssa voisi jutella. Ne laatat eivät oikeastaan kiinnosta itseä niin paljon, että niistä saisi jutun juurta ja ei haluta loukata yrittämällä puhua jostain mistä toinen ei pysty.

No ensinnäkin hyvään yleissivistykseen kuuluu osata puhua vaikka kylppärin laatoista. Ja miksei se kiinnosta, jos kerran sinulle sitä remppaa tehdään? Samaan kahvipöytään eksyttäessä voidaan puhua vaikkapa työllisyysnäkymistä, alan koulutuksesta tai vaikkapa maailman tilanteesta. Luuletko, ettei laattamiehillä ole muita kiinnostuksen kohteita kuin kylppärin laatat?

Ne laatat vaan on niin päivittäinen asia, että ei siitä juttua synny vaikka ne omaan kylppäriin tulisivat. Ja miksi sille remppamiehelle kahvit keitettäisiin?

Voi elämän kevät! Siinähän saattaa joutua samaan kahvipöytään vaikkapa häissä. Tai voi törmätä esim. Salilla jos molempia kiinnostaa puntteilu.

Täällä pyörii todella yksinkertaista porukkaa. Itse keksin juteltavaa minkä tahansa ammatti- tai harrastajaryhmän edustajan kanssa, jos ihmisen kanssa muuten natsaa yhteen. Ynseilijöiden ja ylimieliseen ja ennakkoluuloisten kanssa harvemmin - vaikka kyllä sellaistenkin kanssa yleensä löytyy jutun juurta.

Onko tosiaan näin ahdas ihmisten mieli stereotypioineen? En kiellä luokkaeroja sinänsä, mutta ihmettelen tätä ennakkoluuloista ahdasmielisyyttä!

Kenen häissä? Koettaisit ymmärtää, että eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset eivät minglaannu välttämättä lainkaan. Jos koko suku on vaikka sitä ylempää keskiluokkaa ja itsellä vastaava koulutus ja ammatti. Puoliso haetaan yleensä omasta yhteiskuntaluokasta, niin missä niitä duunareita tapaisi niin, että niiden häihin eksyisi? Ei se remppamies tyttärensä häihin asiakastaan kutsu. Ajattelutapasi kertoo vain siitä, että et ole juurikaan tekemisissä oman yhteiskuntaluokkasi ulkopuolisten ihmisten kanssa sinäkään.

Suomessa on pienet piirit. Ihan kuka tahansa voi törmätä kehen tahansa. Vaikka kuntosalilla, harrastuksissa tai ostoksilla. Yläluokkaisilla ei ole mitään eksklusiivisia salaisia kuntosaleja tai harrastekerhoja. Ihan siellä samalla salilla voi treenata vierekkäin ministeri ja putkimies. Tai aatelisrouva käydä koiransa kanssa harrastamassa yhdessä jonkun työttömän kanssa. Yhteinen harrastus yhdistää, eikä siinä luokkaeroilla ole merkitystä. Samoin perheiden lapset käy lähes poikkeuksetta samoja kouluja.

Kyllähän asuinalueet eroavat merkittävästi toisistaan ainakin pk-seudulla. Lenkkipolulla ja koirapuistossa ei tapaa ihmisiä eri yhteiskuntaluokista. Nuorempana sitten baareissa tuli tavattua ihmisiä laidasta laitaan ja nykyisin nuoriso tapaa ehkä Tinderissä.

Harrastuksetkin tuppaavat olemaan eri yhteiskuntaluokissa erilaisia eli meillä esimerkiksi on kotona kuntoilulaitteet, ei ole tarvinnut salille lähteä, ja harrastuksetkin ovat olleet sellaisia, missä sekä minä itse että lapset ovat nähneet suurin piirtein samaa yhteiskuntaluokkaa olevia ihmisiä. Koulut olen käynyt oman alueeni yksityiskoulussa Suomessa ja ulkomailla, samoin lapseni.

Eli kyllähän tuo kuplaantuminen Suomeakin koskee ja on tutkimuksinkin todettu. Armeijassa miehet (ja naiset) tapaavat kaikenlaisia ihmisiä, jos menevät armeijaan. Myös työssä tapaa erilaisista taustoista tulevia. On osittain myytti, että Suomessa ei tuota ilmiötä olisi, vaikka se onkin vähäisempää kuin jossain muualla. 

Missä Suomessa on eksklusiivinen vain "paremmalle väelle" tarkoitettu koirapuisto tai lenkkipolku!?

Eikä Suomessa työväenluokkaisuus tarkoita sitä, ettei lapset voisi harrastaa. Ainakin itse harrastin ratsastusta nuorena ja samalla tallilla kävi porukkaa kaikista yhteiskuntaluokista.

Enkä ole kyllä kuullut Suomessa olevan kenelläkään omaa uimahallia tai laskettelurinnettä ihan vaan sen takia, ettei tarvitse törmätä "alempiarvoisiin".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa juuri näkyy tuo, että hyvätuloiset ei tarjoa ikinä kahvia ja pullaa, mutta suvun pienituloiset tarjoaa myös näille rikkaille.

Kuulostaa kyllä tyypilliseltä rikkaalta, että edes remppamiehelle ei tarjota kahvia.

Köyhä antaa vähästäänkin pitää paikkansa.

Rikkaita pidetäänkin usein ilkeinä ja ylimielisinä.

Ja nytkin oltaisiin ansiosidonnaista leikkaamassa ja itse nostetaan 500 euron sähköautotukea jne.

Pullaa ja lounaita vain itselle. 80 - vuotiaana sitten jalat tutisee, kun mietitään mitä on tämän elämän jälkeen eikä se itselle ahnehtiminen taidakaan olla plussaa. Todella surullista.

Vievät perheen äidiltä ruokarahat ja itse syödään kalliissa ravintoloissa.

80-vuotiaana jalat tutisee, mitä on tämän elämän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tatuoinnit on merkki alemmasta yhteiskuntaluokasta.

Kyllä. Kuvitelkaa joku pankinjohtaja, jolla kädet ja kaula tatuoitu. Ei. Mutta jonkun raksasiivoojan voin nähdä tatuoituna. 

40vuoden päästä voi olla toisin. Silloin pankinjohtaja on kauala ja naamatatuoitu, vaikka vielä tällä hetkellä opiskelijana ekonomistiksi oleva 20v räkis.

Kun katsot nykynuoria, niin tatskat ovat iha normi juttu tänäpäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kesällä olin raitiovaunussa Helsingissä,ja siellä oli vanhempi rouva, joka alkoi jutella niitä näitä vierustoverinsa (nuori nainen). En tiedä tuon vanhemman naisen taustoja,mutta heti tuli mieleen, että on vanhan rahan edustaja. Jotenkin keskustelutyylistä sen aisti.

Niin, että ratikassa vanhan rahan täti kulki?

Miksi ei kulkisi?

No onhan se nyt aika työväenluokkaista. Raitiovaunulla kulkeminen, nimittäin.

Ihan sujuvasti Eiran minkkiturkkimummot kulkee ratikalla. Se nyt vaan on tosi kätevä tapa liikkua Helsingin ytimessä. Eikä varmasti ole rahasta kiinni heillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa juuri näkyy tuo, että hyvätuloiset ei tarjoa ikinä kahvia ja pullaa, mutta suvun pienituloiset tarjoaa myös näille rikkaille.

Kuulostaa kyllä tyypilliseltä rikkaalta, että edes remppamiehelle ei tarjota kahvia.

Köyhä antaa vähästäänkin pitää paikkansa.

Rikkaita pidetäänkin usein ilkeinä ja ylimielisinä.

Ja nytkin oltaisiin ansiosidonnaista leikkaamassa ja itse nostetaan 500 euron sähköautotukea jne.

Pullaa ja lounaita vain itselle. 80 - vuotiaana sitten jalat tutisee, kun mietitään mitä on tämän elämän jälkeen eikä se itselle ahnehtiminen taidakaan olla plussaa. Todella surullista.

Vievät perheen äidiltä ruokarahat ja itse syödään kalliissa ravintoloissa.

80-vuotiaana jalat tutisee, mitä on tämän elämän jälkeen.

Lapsilta ruoat pois ja itse syödään ala'carte ravintoloissa ja lapset häpevät, kun vanhempi on noin ilkeä.

Vierailija kirjoitti:

Missähän päin Suomea remppamiehet istuvat kahvittelemassa työkeikallaan? Voihan siinä olla alueellisia eroja.

Olen joskus tarjonnut sekä kaupunkiasunnossa että maalla, mutta tarjousta ei useimmiten oteta vastaan. Ei ole aikaa tai sitten remppamies itse tahtoo pitää "hajurakoa". Olen kokenut, että tuollainen välimatka syntyy ihan luonnostaan ja molemminpuolisesti, kun tilanne on se, että ollaan työntekijänä paikalla. Itse juttelen ihan mielelläni, jos on aikaa, mutta sitä inhoan, että kotona asuu ja hiippailee säännöllisesti perheen ulkopuolisia. Samoin inhosi äitini aikoinaan.

Koko ajan ovat tavarat väärissä paikoissa, pesukone on rikki ja valkoiset ja värilliset on pesty samassa... tuollaisia näennäisen pieniä asioita ja sitten se, että pitää ottaa huomioon aivan vieras ihminen kaikessa. En pidä edes siitä, että kodin ulkopuolella pihassa on vieras jatkuvasti. Onneksi Suomessa on niin turvallista, ettei tarvitse, eikä kukaan naapurikaan häiriköi, vaan kaikki pysyttelevät omissa oloissaan ihanan suomalaiseen tapaan.

Enpä oo koskaan ennen kuullut, että jonkun perheeseen ja kotiin tulisi joku ulkopuolinen vieras ihminen asumaan ja hiippailemaan!