Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä
22.10.2022 |
Kaikki synttärit, joulut ja muut juhlahetket joudun suunnittelemaan yksin ja järjestämään yksin. Tekee kyllä jonkun yksittäisen helpon asian niistä, jos käskemällä käsken ja annan tarkat ohjeet niin että ei joudu vaivaamaan päätään yhtään, esim että käy keskiviikkona ostamassa joulukuusi, pituus 230 cm, tuuhea, ja laita se ulkovarastoon sulamaan. Osallistuu juhlaan sitten ihan puolivaloilla, on paikalla mutta ei läsnä, istuu jotenkin vähän sivussa ja ei puhu oikein mitään eikä tee mitään. Vaikka lapsia vartenhan ne joulujutut on ja synttäreiden vietot. Ihan kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa osallistua siihen, että lapsi puhaltaa synttärikakkunsa kynttilät tai avaa joululahjat. Viime jouluna söi oman joulupuuronsa olohuoneen sohvalla telkkaria katsoen, minä ja lapset ruokapöydässä. Kuopuksen viime synttäreillä ei ottanut edes kakkua, vaikka tykkää paljon kakuista. Kun räjähdän lopulta tällaisesta käytöksestä, hän loukkaantuu verisesti. Erota hän ei halua ja perheen halusi perustaa, jopa enemmän kuin minä. Mitä tämä oikein on?
Kommentit (1808)
Vierailija kirjoitti:
lapsen tekoon pitäisi olla joku lupakirja: Pitäisi todistajien läsnäollessa osoittaa että kykenee perhe-elämään ja talouden ylläpitoon.
Mutta miten sen voi muka etukäteen todistaa? Suuri osa miehistä on sellaisia, että ennen omia lapsia heillä ei ole kokemusta lapsista. Ei lapsettomat nuoret miehet juuri ota mitään sukulaislapsia hoitoon eikä useimmilla ole mitään kymmenen vuotta nuorempia pikkusisaruksia, joita olisi aikoinaan hoitanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, että mies haluaisi viettää joulua/synttäreitä/lomia/arkea eritavalla. Olin ajautua itse samaan tilanteeseen, kunnes JUTTELIMME. Mies sanoi, että joulu tulee ilman viittä eri laatikkolajia, suursiivousta, ylenpalttista koristelua. Hänelle riittää jouluvalot ja kinkku. Teimme sitten sellaisen joulun ja voin sanoa, että oikeassa oli! Ja paljon pienemmällä stressillä. Eli anna miehellekin sanavaltaa ja kysy, miten haluaa tehdä niin saat hänet mukaan juttuihin.
Ei kyse ole kylläkään tuosta. Meillä ei nimittäin ole mitään viittä eri laatikkolajia ja suursiivousta. Ei ole koskaan ollut, vaan minulle riittää yksi laatikkolaji, valmiina kaupasta ostettu, ja imurointi. Ja mies saisi kyllä sanavaltaa, olen häneltä kysellyt ja kysellyt mitä haluaa, ei hän vastaa muuta kuin että järjestä sinä.
ApTässä on minusta kaksi vaihtoehtoa: masennus tai opittu avuttomuus/vetäytyminen.
Itse olen kärsinyt - ja kärsin - lievästä masennuksesta, joka pahenee erityisesti syksyisin ja talvisin. Silloin kaikki "ylimääräinen", kuten juhliminen tai muu tuntuu lähes ylivoimaiselta työltä. Väsyttää, ja kaipaisi vain omaan kuoreen vetäytymistä.
Toinen vaihtoehto voi olla lähinnä opittu avuttomuus / opittu vetäytyminen. Esimerkiksi lapsuudenkotona ei ole otettu lasta mukaan askareisiin ja kotitöihin, ja jos lapsi on yrittänyt, häneltä on viety osallistumisen ilo korjaamalla hänen jälkensä jo ennen, kuin työ on tullut valmiiksi. Tällaisissa tapauksissa töihin on vaikea tarttua, jos joku toinen on niitä tekemässä tai auttamassa. Silloin ei esimerkiksi mikään jouluvalmistelu luista, ja valmiissa pöydässäkin tulee mieleen lähinnä pois vetäytyminen ja ulkopuoliseksi heittäytyminen.
Tai sitten vain ei ole jouluihminen, mutta sekin on vissiin vain naiselle sallittua. Tai kuten meillä, lapsuuden jouluista jäi mieleen vain se äidin takakireä puurtaminen, kaikki muut perheenjäsenet olivat sitä mieltä että paljon pienemmällä pärjättäisiin ja kaikilla olisi kivempi joulu kun otettaisiin rennommin.
Miten itsekeskeinen pitää olla, ettei tajua ettei ne joulut saati lasten synttärit ole naisenkaan kutsumus, vaan jotakin mitä tehdään lapselle.
Huono mies, kun kerran asut täällä, niin vastaa että millainen isä sinulla oli?
Kyllä ne synttärit ja joulut on joillekin kutsumus tai vähintään tekosyy toteuttaa itseään kutsumuksen lailla.
Kyllä meillä ainakin äidillä oli ennen joulua pakko tehdä tietyt asiat ja siivota kaikki kaapin tauksetkin ja älytön riita ja stressi joka vuosi jos kaikki ei mennyt nappiin. Koko muu perhe paniikissa ja peloissaan koko joulunajan että mistä ja koska nyt räjähtää. Kukaan ei nauttinut vasta kun joulu oli ohi ja äiti nukahti väsymyksestä. Rock on. :D Ei meiltä lapsilta tosiaan kysytty mitä halutaan. Näitä samanlaisia suorittajaäitihahmoja omassakin ikäpolvessa näkee just ennen joulua painamassa peppu ja niska hiessä naama irveellä tuolla marketissa. Ja muukin elämä menee samaa rataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle monesti riittää se, että ollaan yhdessä ja on katto pään päällä. Perhe ympärillä ja maassa rauha. Töissä saa painaa ihan tarpeeksi menemään. Miksi naisten pitää koko ajan sählätä, suunnitella ja suihkia?
no siitä perheestä pitää huolehtia, ei se itsessään hoidu. Juurikin nuo ap:n mainitsemat joulut, lasten synttärit, lomat ym. Samalla tavalla se perheen äitikin suihkii töissä ja valitettavan moni näköjään myös kotona, kun miehet ei nyt vaan syystä tai toisesta jaksa.
Jep. Ja uskomattoman moni luulee, etteä he vaan voi lusmuilla ja vapaamatkustaa, eikä siitä tule mitään seurauksia. Kumma kun he hyvin tajuavat, että jos töissä vaan julistaisi että tahtoo omaa rauhaa eikä tee mitään paitsi on, niin potkut tulee. Mutta kotona sitten voikin muka heittäytyä passiiviseksi hoidettavaksi.
No ero siitä sitten tulee. Ja mikä vielä pahempaa, ne omat lapset pitää isää ihan luuserina ja kuspäänä. Eikä sitä lapsuuden passiivisuutta saa enää peruttua kun lapset on isompia, uutta tilaisuutta ei tule.
Ero on just hyvä kun huomataan ettei vanhemmuudet sovi yhteen (eikä ole viitsitty tehdä tarvittavaa työtä sen eteen jo ENNEN lapsia). Ei ne lapset pidä isäänsä huonona, sinä pidät. Lapsillasi on oma mieli ja he arvottavat omista lähtökohdistaan eikä sinun katkeruudestasi käsin isänsä.
Kyllä ne lapset pitävät isäänsä huonona. Useinkin sanovat, ettei isä tee mitään heidän kanssaan. Pyytävät vaikka ulos potkimaan palloa ja aina isä kieltäytyy. Tai lupaa tulla kohta ja 1,5 h myöhemmin on naama edelleen kiinni ruudussa. Lapset ei ole tyhmiä. Tottakai ne tajuaa, jos toinen ei halua tehdä heidän kanssaan mitään.
Meilläkin valitetaan jos ei koko ajan tehdä lapsen mielen mukaan. silloin on vanhempi vähän tyhmä. Älä viitsi aikuisena lähteä tuohon mukaan.
Juuri näin, mistähän niitä koko perhettä pomottavia pikkupomoja oikein syntyy? No siitä että saa aina tahtonsa läpi ja vanhempi on vain käskytettävä ja/tai leikkikaveri. Lapset voivat leikkiä pääasiassa lasten kanssa, niin meidänkin lapsuudessa tehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun ja mun on nyt pakko kysyä, että miksi te naiset teette elämästänne niin rankkaa? Miksi te vedätte niitä riippakiviä perässänne?
Eikö vaan voisi viheltää pelin poikki ja todeta, että tämä loppuu nyt. Valitatte palstoilla ja olette kuin mitäkin marttyyrejä. Kai se eroaminen sitten on vielä pahempaa, kuin asuminen sen riippakiven kanssa?
Valitettavasti riippakivestä eroaminenkin on aikamoinen projekti. Kaikki jää siinäkin vain toiselle ja jos on esim. yhteinen asunto ja lapsia, niin siihen tarvitaan aika paljon voimia. Tämä ainakin itsellä on syynä. Ero tulee kyllä, mutta vasta sitten, kun lapset pärjää enemmän omillaan ja saan ladattua itseeni riittävästi voimia erota. Nyt juuri en jaksa.
Voin sanoa että sama juttu miehellä. Hän ei halua alkaa riitelemään lapsista ja rahasta, ja siksi hän jää huonoon liittoon.
Mitäs riitelemistä siinä on, hommat paperille vaikka ulkopuolisen avustuksella ja sen jälkeen ei tarvi enää koskaan riidellä. Iloista loppuelämää molemmille. Mutta ei kun kivempi kärsiä ja valittaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuollaisesta riipasta eroaminen on ainoastaan onnellinen asia. Ja helpottaa heti, kun päätös on tehty, eikä riidellä enää tarvi. Ei vain tarvi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suht tuoreena isänä näen itseni arvosteltavana. Vaikken ole muuttunut juuri yhtään ja osallistun kodin pyörittämiseen sen mitä töiltä kerkeän.
Puoliso sen sijaan on muuttunut. Ennen raskautta hän lähinnä vain aloitti toimimaan ja minä suunnittelin monimutkaisemmat kuviot. Vauvan tulon jälkeen jopa vessassa käynti tuntuu vaativan suunnittelua. Tähän turhaan suunnitteluun menee oikeasti 2-3 kertaa enemmän aikaa ja energiaa kuin suoran toiminnan kanssa.
Innolla (kauhulla) odotan kuinka vaikeaksi joulu muuttuu tänä vuonna, kun aiemmin ongelmia ei ole ollut. Vaikka olemme jo muutaman vuoden ajan kutsuneet sukulaiset syömään.
Outoa, et ole muuttunut, vaikka perheeseen on syntynyt lapsi. Peräti merkillistä.
Puolisollasi on klassisia uupumisoireita ja sinä mieti joulun järjestämistä tai sen vaikeutta. Nyt silmä käteen. Kysyt ensinnäkin puolisolta, että millaisia toiveita hänellä on joulun suhteen, etkä odota häneltä osallistumista, jos haluat välttämättä sukujoulun järjestää. Ja kysyt muutenkin miten hän oikeasti voi.
Hänen halusta ne sukulaiset on meidän tykö kutsuttu. Minä vain suunnittelin meidän toimintaa ja aikataulut.
Mutta tosiaan. En koe, että elämäni olisi ihan älyttömästi muuttunut. Isoin muutos toistaiseksi on tullut puolison käytöksen kautta. Nykyään kaikesta tehdään monimutkaista ja vaatii suunnittelua, eikä esim. kaupassa voi vain käydä kuten aiemmin.
Arjen tuen osalta. Luettelin viestissä 658 meidän tämän hetkiset järjestelyt.
Voi elämä. Semmoista se on kun on vauva. Asioita pitää vaan suunnitella enemmän, ellei halua päätyä imettämään nälkäänsä huutavaa lasta keskelle Prismaa pakasteiden sulaessa kärryissä, tai huomaamaan että vaipassa ja pitkin selkää on köntsät eikä vaihtovaippaa tai -vaatteita mukana. Toisaalta se suunnittelukaan ei ole niin yksinkertaista kun se vauva saattaa järjestää jonkun yllärin eikä esim nukukaan päiväunia kunnolla just sinä päivänä.
Miten te saatte kauppareisustakin noin vaikean asian?
Meillä toinen kävi kaupassa ja toinen oli sen aikaa lapsen kanssa kotona. Mä en nyt ihan ymmärrä?
Tuossa juuri osoitettiin selvästi se millaista on elää äiti-ihmisen kanssa. Ennen niin normaali kauppareissukin muuttuu exceltaulukkoa ja kolmen sivun pamflettia vaativaksi toiminnaksi. Sitten ihmetellään mikä miehellä on, miksi MIES on muuttunut.
Tämä. Niin tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä nyt aika moni nainen haukkuu miestään. Oletteko kertoneet asioista myös miehillenne vai avaudetteko vain keskustelupalstoilla?
Jos olette ja asiat eivät vaan muutu, niin mitä pitäisi tehdä? Erota tai jatkaa sitten valittamatta valitsemallaan tiellä. Mä en käsitä, mitä auttaa valittaa täällä. Muuttaako se tilanteen joksikin toiseksi? Vertaistukea, sitä täältä kai haetaan. Että jaksaisi sitten taas viikon eteenpäin. Nimittäin ensi viikolla täällä on taas uusi keskustelu siitä, kuinka mieheni sitä ja tätä. Sama paketti uusissa papereissa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt aika moni nainen haukkuu miestään. Oletteko kertoneet asioista myös miehillenne vai avaudetteko vain keskustelupalstoilla?
Jos olette ja asiat eivät vaan muutu, niin mitä pitäisi tehdä? Erota tai jatkaa sitten valittamatta valitsemallaan tiellä. Mä en käsitä, mitä auttaa valittaa täällä. Muuttaako se tilanteen joksikin toiseksi? Vertaistukea, sitä täältä kai haetaan. Että jaksaisi sitten taas viikon eteenpäin. Nimittäin ensi viikolla täällä on taas uusi keskustelu siitä, kuinka mieheni sitä ja tätä. Sama paketti uusissa papereissa.
No kuule. Aika monen kohdalla on varmaan kyse siitä, että kun on lapsia, niin on todella korkea kynnys erota. Sitä toivoo ja toivoo lähes loputtomiin, että tilanne paranisi. Ja jaksaakseen toivoa ja odottaa hakee vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle monesti riittää se, että ollaan yhdessä ja on katto pään päällä. Perhe ympärillä ja maassa rauha. Töissä saa painaa ihan tarpeeksi menemään. Miksi naisten pitää koko ajan sählätä, suunnitella ja suihkia?
no siitä perheestä pitää huolehtia, ei se itsessään hoidu. Juurikin nuo ap:n mainitsemat joulut, lasten synttärit, lomat ym. Samalla tavalla se perheen äitikin suihkii töissä ja valitettavan moni näköjään myös kotona, kun miehet ei nyt vaan syystä tai toisesta jaksa.
Jep. Ja uskomattoman moni luulee, etteä he vaan voi lusmuilla ja vapaamatkustaa, eikä siitä tule mitään seurauksia. Kumma kun he hyvin tajuavat, että jos töissä vaan julistaisi että tahtoo omaa rauhaa eikä tee mitään paitsi on, niin potkut tulee. Mutta kotona sitten voikin muka heittäytyä passiiviseksi hoidettavaksi.
No ero siitä sitten tulee. Ja mikä vielä pahempaa, ne omat lapset pitää isää ihan luuserina ja kuspäänä. Eikä sitä lapsuuden passiivisuutta saa enää peruttua kun lapset on isompia, uutta tilaisuutta ei tule.
Ero on just hyvä kun huomataan ettei vanhemmuudet sovi yhteen (eikä ole viitsitty tehdä tarvittavaa työtä sen eteen jo ENNEN lapsia). Ei ne lapset pidä isäänsä huonona, sinä pidät. Lapsillasi on oma mieli ja he arvottavat omista lähtökohdistaan eikä sinun katkeruudestasi käsin isänsä.
Kyllä ne lapset pitävät isäänsä huonona. Useinkin sanovat, ettei isä tee mitään heidän kanssaan. Pyytävät vaikka ulos potkimaan palloa ja aina isä kieltäytyy. Tai lupaa tulla kohta ja 1,5 h myöhemmin on naama edelleen kiinni ruudussa. Lapset ei ole tyhmiä. Tottakai ne tajuaa, jos toinen ei halua tehdä heidän kanssaan mitään.
Meilläkin valitetaan jos ei koko ajan tehdä lapsen mielen mukaan. silloin on vanhempi vähän tyhmä. Älä viitsi aikuisena lähteä tuohon mukaan.
Juuri näin, mistähän niitä koko perhettä pomottavia pikkupomoja oikein syntyy? No siitä että saa aina tahtonsa läpi ja vanhempi on vain käskytettävä ja/tai leikkikaveri. Lapset voivat leikkiä pääasiassa lasten kanssa, niin meidänkin lapsuudessa tehtiin.
Just, lapset vastaamaan lapsista. Kuule lasu vie tuollaiset lapset, ja syystä.
Tuo pikkupomoasia ei aiheeseen edes liity.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt aika moni nainen haukkuu miestään. Oletteko kertoneet asioista myös miehillenne vai avaudetteko vain keskustelupalstoilla?
Jos olette ja asiat eivät vaan muutu, niin mitä pitäisi tehdä? Erota tai jatkaa sitten valittamatta valitsemallaan tiellä. Mä en käsitä, mitä auttaa valittaa täällä. Muuttaako se tilanteen joksikin toiseksi? Vertaistukea, sitä täältä kai haetaan. Että jaksaisi sitten taas viikon eteenpäin. Nimittäin ensi viikolla täällä on taas uusi keskustelu siitä, kuinka mieheni sitä ja tätä. Sama paketti uusissa papereissa.
No kuule. Aika monen kohdalla on varmaan kyse siitä, että kun on lapsia, niin on todella korkea kynnys erota. Sitä toivoo ja toivoo lähes loputtomiin, että tilanne paranisi. Ja jaksaakseen toivoa ja odottaa hakee vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
No kuule. Menkää itseenne ja yrittäkää sietää sitä, että kukaan ei ole täydellinen, ette edes te itse vaikka nykynainen ihan vakiona tuntuu niin kuvittelevankin. Kuule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt aika moni nainen haukkuu miestään. Oletteko kertoneet asioista myös miehillenne vai avaudetteko vain keskustelupalstoilla?
Jos olette ja asiat eivät vaan muutu, niin mitä pitäisi tehdä? Erota tai jatkaa sitten valittamatta valitsemallaan tiellä. Mä en käsitä, mitä auttaa valittaa täällä. Muuttaako se tilanteen joksikin toiseksi? Vertaistukea, sitä täältä kai haetaan. Että jaksaisi sitten taas viikon eteenpäin. Nimittäin ensi viikolla täällä on taas uusi keskustelu siitä, kuinka mieheni sitä ja tätä. Sama paketti uusissa papereissa.
No kuule. Aika monen kohdalla on varmaan kyse siitä, että kun on lapsia, niin on todella korkea kynnys erota. Sitä toivoo ja toivoo lähes loputtomiin, että tilanne paranisi. Ja jaksaakseen toivoa ja odottaa hakee vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Ei asiat toivomalla muutu. Sen eteen pitää jotain tehdäkin.
Jos ei ole rohkeutta erota, niin sitten pitää vaan kestää ja jaksaa. Omia valintoja nämä asiat loppujen lopuksi aina on. Annetaan sitten lapsille siinä samalla kuva normaalista parisuhteesta, jossa ei pussata, kosketeta, tiuskitaan, mökötetään, riidellään ja ollaan naama norsun v.tulla.
Monesti nämä toiveiden elättelijät sitten tulevat järkiinsä kymmenen vuoden päästä, ihmisraunioina. Ja miettivät, että miksi en tehnyt tätä jo kymmenen vuotta sitten. Mä en vaan käsitä, miksi joku haluaa tuhlata elämäänsä tuommoiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap täysin neuroottiselta ns. jouluhullulta (tämä pätee kaikkiin muihinkin tapahtumiin ja juhliin). Rakennat psykoosin partaalla väkisin jotain teennäistä "yhdessäoloa", joka tosiasiassa kiinnostaa vain sinua, ja hössötät juhlapäiviä ym. asioita niin paljon, ettei miehesi jaksa enää puuttua koko asiaan, vaan mieluummin vetäytyy syrjään näistä sinun projekteistasi, koska tietää että mikäli menee sanomaan jonkin oman näkemyksensä johonkin asiaan, on lopputuloksena raivari ja perhekriisi.
Psykoosin partaalla oleva jouluhullu? Ap, joka haluaa vain sen yhden joululaatikon ja senkin valmiina kaupasta ja jolle joulusiivous on pelkkä imurointi?
Vai halusitko vain päästä haukkumaan tuntematonta ihmistä mielisairaaksi?
Joulu voi olla myös sitä, että mennään lasten kanssa laavulle paistamaan makkarat, tehdään tortilloja, löhötään sohvalla ja rentoudutaan. Synttärit sitä, että mennäänkin leffaan tai ulos syömään ilman vieraiden passaamista. Out of the box, ap ja muut ap-mieliset ja antakaa vihdoin se sanavalta myös puolisolle ja lapsille!
Niin voi. Mutta laavuretket, leffaan meno, tortillojen teko tai mikään muukaan out-of-the-box-puuha ei tapahdu, ellei sitä joku suunnittele, järjestä tai edes ehdota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen vakiolausahdus lapsille on "Kysy äidiltä". Hohhjoijaa, jos aikuinen ihminen ei tiedä miten menetellä, niin kyllä se on kai niin että selvitä ja go figure it out. En haluaisi mitään viimeisen totuuden sanojan ja ylimmän erotuomarin roolia. Siihen suuntaan ollaan kuitenkin kovaa vauhtia menossa.
Tässä taas nähdään miten se toimii useimmissa perheissä. Nainen on ensin haalinut kaiken vastuun kasvatuksesta itselleen ja alentanut miehen pelkäksi käskyläiseksi, ja sitten kun miestä ei enää kiinnosta osallistua tähän valtataisteluun niin se on hänen syy. Niin tyypillistä. Ei miehiä yleensä kiinnosta kasvattaa lapsia naisten laatimilla pehmeillä arvoilla, joissa lapsi on perheen pää, vaan jonkinlainen hierarkia ja kuri pitää olla. Jos noita ei saa ylläpitää, niin miehellä ei ole kiinnostusta osallistua. Näin tämä on meilläkin, en minä päätä mistään koska tiedän, että se on aina väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt aika moni nainen haukkuu miestään. Oletteko kertoneet asioista myös miehillenne vai avaudetteko vain keskustelupalstoilla?
Jos olette ja asiat eivät vaan muutu, niin mitä pitäisi tehdä? Erota tai jatkaa sitten valittamatta valitsemallaan tiellä. Mä en käsitä, mitä auttaa valittaa täällä. Muuttaako se tilanteen joksikin toiseksi? Vertaistukea, sitä täältä kai haetaan. Että jaksaisi sitten taas viikon eteenpäin. Nimittäin ensi viikolla täällä on taas uusi keskustelu siitä, kuinka mieheni sitä ja tätä. Sama paketti uusissa papereissa.
No kuule. Aika monen kohdalla on varmaan kyse siitä, että kun on lapsia, niin on todella korkea kynnys erota. Sitä toivoo ja toivoo lähes loputtomiin, että tilanne paranisi. Ja jaksaakseen toivoa ja odottaa hakee vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Lasten vuoksi yhdessä pysyminen on huono syy. Siitä tosiaan mallia lapsille kuinka pitää hampaat irvessä kestää mitä vain toiselta, ja lapsuus on sit sitä kun odottelee sitä pinnan alla kytevää räjähdystä vaikka vanhemmat ei riitele tai yöt kuunnellaan sitä itkua. Eikä tosiaan kunnollisesta toista kunnioittavasta parisuhteesta mitään mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan, miten ihmettelin poikaystävän kärsivällisyyttä, kun jaksoi touhuta pienten serkkujensa kanssa. Sitten kun hän meni istumaan sohvalle, oli hän serkuilleen kiipeilytelineenä. Kuulin myös, miten hän oli ollut milloin kenenkin luona lapsenvahtina, jos lapsilla oli menoa. Tuosta meni monen monituista vuotta ennen kuin meille syntyi lapsi. Kyllä minulle tuli yllätyksenä, miten mies arvotti omat menemisensä perheen edelle. Isyyslomastakin meni iso osa harrastuksissa.
Silti meillä on mennyt paljon paremmin mitä aloittajan tapauksessa. Synttärit ja joulut on järjestetty, porukalla on käyty ravintolassa syömässä ja isä on ollut kiinnostunut lasten koulunkäynnistä. Sitä mies on tosin ihmetellyt, että miksi lapset soittavat aina minulle. Varmaan hoksaa sen joku päivä.
Sitä ei todellakaan tiedä etukäteen millainen isä miehestä tulee, ennen kuin hän on isä.
Viimeinen lause pitää niin paikkansa. Vielä vauva-aikana onnittelinkin itseäni, miten hyvän isän lapsilleni olenkaan valinnut. Ja vieläkin mies on noin teorian tasolla kiinnostunut lasten asioista ja hoitaa velvollisuutensa heidän suhteen. Mutta esim. lasten harrastuksissa häntä ei kiinnosta olla läsnä. Mies kun olisi halunnut, että tytöt olisivat alkaneet pelata hänelle itselleen rakasta jalkapalloa ja harrastaa yleisurheilua. No, tytöt valitsivat toisin ja kun nämä toiset lajit eivät miestä kiinnosta, niin hänen mielestään hänen ei tarvitse katsomossa istua tai lähteä kisamatkoille. "Hoida sä vaan kun tajuat enemmän asiasta" Jep jep. Tajuan kun olen joutunut vuosien myötä oppimaan ja ottamaan selvää minullekin ennestään täysin vieraista lajeista. Meilläkin lapset soittavat minulle aivan kaikista asioista. Miehen vakiolausahdus lapsille on "Kysy äidiltä". Hohhjoijaa, jos aikuinen ihminen ei tiedä miten menetellä, niin kyllä se on kai niin että selvitä ja go figure it out. En haluaisi mitään viimeisen totuuden sanojan ja ylimmän erotuomarin roolia. Siihen suuntaan ollaan kuitenkin kovaa vauhtia menossa.
Meillä sama homma. Äiti on ulkoistanut kaiken poikaamme liittyvän harrastamisen minulle. Hän ei kuulemma ole mikään soccer-mom. Mutta ei tässä ole ongelmaa, minä olen vastuussa poikamme harrastuksesta, ja se on kaikille fine. Ei molempien tarvitse olla koko ajan touhottamassa lapsen ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt aika moni nainen haukkuu miestään. Oletteko kertoneet asioista myös miehillenne vai avaudetteko vain keskustelupalstoilla?
Jos olette ja asiat eivät vaan muutu, niin mitä pitäisi tehdä? Erota tai jatkaa sitten valittamatta valitsemallaan tiellä. Mä en käsitä, mitä auttaa valittaa täällä. Muuttaako se tilanteen joksikin toiseksi? Vertaistukea, sitä täältä kai haetaan. Että jaksaisi sitten taas viikon eteenpäin. Nimittäin ensi viikolla täällä on taas uusi keskustelu siitä, kuinka mieheni sitä ja tätä. Sama paketti uusissa papereissa.
No kuule. Aika monen kohdalla on varmaan kyse siitä, että kun on lapsia, niin on todella korkea kynnys erota. Sitä toivoo ja toivoo lähes loputtomiin, että tilanne paranisi. Ja jaksaakseen toivoa ja odottaa hakee vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Lasten vuoksi yhdessä pysyminen on huono syy. Siitä tosiaan mallia lapsille kuinka pitää hampaat irvessä kestää mitä vain toiselta, ja lapsuus on sit sitä kun odottelee sitä pinnan alla kytevää räjähdystä vaikka vanhemmat ei riitele tai yöt kuunnellaan sitä itkua. Eikä tosiaan kunnollisesta toista kunnioittavasta parisuhteesta mitään mallia.
Näin tosiaankin sitten syntyy niitä tunnevammaisia aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen vakiolausahdus lapsille on "Kysy äidiltä". Hohhjoijaa, jos aikuinen ihminen ei tiedä miten menetellä, niin kyllä se on kai niin että selvitä ja go figure it out. En haluaisi mitään viimeisen totuuden sanojan ja ylimmän erotuomarin roolia. Siihen suuntaan ollaan kuitenkin kovaa vauhtia menossa.
Tässä taas nähdään miten se toimii useimmissa perheissä. Nainen on ensin haalinut kaiken vastuun kasvatuksesta itselleen ja alentanut miehen pelkäksi käskyläiseksi, ja sitten kun miestä ei enää kiinnosta osallistua tähän valtataisteluun niin se on hänen syy. Niin tyypillistä. Ei miehiä yleensä kiinnosta kasvattaa lapsia naisten laatimilla pehmeillä arvoilla, joissa lapsi on perheen pää, vaan jonkinlainen hierarkia ja kuri pitää olla. Jos noita ei saa ylläpitää, niin miehellä ei ole kiinnostusta osallistua. Näin tämä on meilläkin, en minä päätä mistään koska tiedän, että se on aina väärin.
Tyypillinen miehen tyyli, jos ei kaikki mene niinkuin itse haluaisi niin sitten ei tee ollenkaan. Ei sitten tullut mieleen esim keskustella siitä kasvatuksesta, perustella mielipiteensä, kieltäytyä olemasta pelkkä käskyläinen? No, onhan se varmaan paljon helmpompaa vaan vetäytyä ja syyttää toista kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien välistä kilpailuja joidenkin synttäreiden ja muiden juhlien suhteen on olemassa vain blogeissa niiden bloggaajien kesken (ja näitä on Suomessa vain muutama kpl, naisia kuitenkin pari miljoonaa). Ja lisäksi ulkomaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Mahdollisesti esim. Jenkeissä joissain piireissä on äitien välistä kilpailua, mutta Suomessa tosiaan ei.
Sitten ne synttärit järjestää helposti. Mitä vaikeaa siinä on mennä kauppaan ja ostaa kakku ja karkkia? Kilpailu ja kulissit tekee siitä elämästänne raskasta.
Eihän AP:lla ollutkaan mitään vaikeuksia siinä, että järjestää lapselle synttäriksi kakun ja karkkia. Ongelma oli se, että MIES ei osallistu siihen synttärin VIETTÄMISEEN eli on näennäisesti paikalla, kun on kakkuhetki, mutta vaikka tykkää paljon kakuista, niin ei edes sen verran oman lapsensa vuoksi viitsi vaivautua osallistumaan, että ottaisi palan sitä synttärikakkua. Vaan istuu puhumattomana jossain syrjässä.
Kyllä saa nainen syyttää iteään kun tuollaisen kanssa teki lapsia. Tämä nyt vain on se totuus. Kukaan hyvä isäehdokas ei muutu noin kuin silloin kun sairastuu psyykkisesti. Siihen sairastamiseen ei huuto muuten auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt aika moni nainen haukkuu miestään. Oletteko kertoneet asioista myös miehillenne vai avaudetteko vain keskustelupalstoilla?
Jos olette ja asiat eivät vaan muutu, niin mitä pitäisi tehdä? Erota tai jatkaa sitten valittamatta valitsemallaan tiellä. Mä en käsitä, mitä auttaa valittaa täällä. Muuttaako se tilanteen joksikin toiseksi? Vertaistukea, sitä täältä kai haetaan. Että jaksaisi sitten taas viikon eteenpäin. Nimittäin ensi viikolla täällä on taas uusi keskustelu siitä, kuinka mieheni sitä ja tätä. Sama paketti uusissa papereissa.
No kuule. Aika monen kohdalla on varmaan kyse siitä, että kun on lapsia, niin on todella korkea kynnys erota. Sitä toivoo ja toivoo lähes loputtomiin, että tilanne paranisi. Ja jaksaakseen toivoa ja odottaa hakee vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Lasten vuoksi yhdessä pysyminen on huono syy. Siitä tosiaan mallia lapsille kuinka pitää hampaat irvessä kestää mitä vain toiselta, ja lapsuus on sit sitä kun odottelee sitä pinnan alla kytevää räjähdystä vaikka vanhemmat ei riitele tai yöt kuunnellaan sitä itkua. Eikä tosiaan kunnollisesta toista kunnioittavasta parisuhteesta mitään mallia.
Älä nyt, kyllä äiti tietää että lapsille on parasta olla tuollaisen liiton lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen vakiolausahdus lapsille on "Kysy äidiltä". Hohhjoijaa, jos aikuinen ihminen ei tiedä miten menetellä, niin kyllä se on kai niin että selvitä ja go figure it out. En haluaisi mitään viimeisen totuuden sanojan ja ylimmän erotuomarin roolia. Siihen suuntaan ollaan kuitenkin kovaa vauhtia menossa.
Tässä taas nähdään miten se toimii useimmissa perheissä. Nainen on ensin haalinut kaiken vastuun kasvatuksesta itselleen ja alentanut miehen pelkäksi käskyläiseksi, ja sitten kun miestä ei enää kiinnosta osallistua tähän valtataisteluun niin se on hänen syy. Niin tyypillistä. Ei miehiä yleensä kiinnosta kasvattaa lapsia naisten laatimilla pehmeillä arvoilla, joissa lapsi on perheen pää, vaan jonkinlainen hierarkia ja kuri pitää olla. Jos noita ei saa ylläpitää, niin miehellä ei ole kiinnostusta osallistua. Näin tämä on meilläkin, en minä päätä mistään koska tiedän, että se on aina väärin.
Taitaa olla ihan laki, joka kieltää sen ruumiillisen kurittamisen nykyään. Onneksi.
lapsen tekoon pitäisi olla joku lupakirja: Pitäisi todistajien läsnäollessa osoittaa että kykenee perhe-elämään ja talouden ylläpitoon.