Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap vieläkään kertonut, millainen miehen oma lapsuus oli? Millainen on anopin ja apen suhde nyt, kun lapsensa ovat aikuisia? Miten appi toimii laatenlastensa kanssa? Entä anoppi? Syyttelemisen sijasta voisi miettiä, onko miehen käytös yksinkertaisesti vain kasvatuksen ja mallioppimisen tulos. Ja jos on, pariterapia saattaisi olla hyvä keino saada molemmat paremmin ymmärtämään toisiaan.

Ei koko perheen elämää voi silti muokata toisen vanhemman traumaterapiaksi ja velvoittaa toista vanhempaa lasten lisäksi hoitamaan vielä puolisoakin. Ei parisuhde ole mikään hoitosuhde.

Väitinkö jossain niin? 

Ihan oikeasti tilanne voi olla se, että mies on lapsuudenkodissaan tottunut juuri tuollaiseen vanhemmuuteen. Siitä huolimatta, että isä on ollut etäinen tai osallistumaton, mies on voinut kokea lapsuutensa oikein hyvänä ja onnellisena. Hyökkäämällä tuota vanhemmuuden toimintamallia vastaan hyökkää myös samalla miehen lapsuudenperhettä ja miehen käsitystä omasta lapsuudestaan vastaan. Mun isäni oli yksityisyrittäjä ja siten paljon töissä. Isä kuitenkin mahdollisti sen, että äiti saattoi olla kotiäitinä. Tietenkään en voi tietää, olisiko mun alpsuuteni ollut jollain tavalla parempi, jos mut olisi 2kk iässä laitettu vieraalle hoitoon (siihen aikaan äitiysloma oli vain 2 kk) ja äitikin olisi mennyt töihin. Voi olla tai sitten ei. Jos joku tulisi sanomaan mulle, että mun lapsuuteni on ollut huono tai isäni huono isä tai jotain muuta vastaavaa, niin en mä nyt ihan suoralta kädeltä toteaisi, että no niinpäs olikin. Ja suhtautuisin muuten aika torjuvasti sellaiseen ihmiseen, joka näin tulisi mulle edes sanomaan. 

Jos haluaa saada toisen ihmisen toimimaan tavalla, jota tämä ihminen ei pidä mitenkään tarpeellisena tai edes parempana kuin nykyistä tapaansa, pitää ensin ymmärtää syyt, miksi näin on. Tyrmäämättä ja väheksymättä. Pitää myös saada toinen huomaamaan, että vaikka hänen oma lapsuutensa olikin oikein hyvä, hänen omien lasten lapsuus voisi olla vieläkin parempi. Useimpia suomalaisia miehiä ei ole kasvatettu pohtimaan ja analysoimaan omaa lapsuuttaan eikä perheen dynamiikkaa. Se, että isät osallistuvat enemmän lapsiperheen arkeen on loppujen lopuksi aika uusi ilmiö. Vain muutama sukupolvi sitten miehillä oli perheissä ihan eri roolit ja tehtävät  kuin naisilla. Oman kokemukseni mukaan osallistuvien isien pojista tulee osallistuvia isejä. Hekin noudattavat samaa mallia kuin mikä oli heidän lapsuudenkodeissaan. Jos parisuhteessa ja perheessä eletään "pattitilanteessa" asian kanssa, yksi varsin hyvä vaihtoehto on mennä keskustelemaan pariterapiaan. Yhdessä ja myös molemmat erikseen. 

Mä en yhtään ihmettelisi, jos ap:n miehen mielestä hänen lapsuutensa oli oikein hyvä, vaikka isä ei osallistunutkaan. Ja että kaikki sujui lasten kannalta erinomaisesti, vaikka ainoastaan äiti hoiti kaiken nk metatyön ja päätti, millaisia virikkeitä ja huvituksia lapsille tarjotaan. Sitten on olemassa vielä sekin mahdollisuus, että ap:n miehellä ei edes ole ollut isää. Korkeintaan viikonloppuisä. Yksinhuoltajaäitien lapset helposti tottuvat siihen, että äiti on se, joka hoitaa kaiken, koska hei eivät ole nähteet toisenlaistakaan toimintamallia. Jos lasten - ja varsinkin poikien - ei tarvitse pienestä pitäen osallistua esimerkiksi kotitöihin, eivät he teini-iässäkään riemastu, kun vanhempi alkaakin vaatia osallistumista. Mitä nuorempana lapsi pääsee osalliseksi kaikesta kotiin ja perheeseen liittyvästä, sitä normaalimpana ja luonnollisempana hän pitää sitä, että kaikki saman katon alla osallistuvat. 

Mun isäni oli johtaja ja teki pitkää päivää töissä. Mutta koska häntä ei arjessa paljoa näkynyt, niin sitä suuremmalla syyllä hän oli erittäin läsnä ja osallistuva isä viikonloppuina ja lomilla. Todellakin aina sunnuntaipöydässä aktiivisesti keskustelemassa, yhdessä koko perheenä harrastamassa jne. Eli se, että työn vuoksi on paljon poissa näkyvistä, ei ole yhtään sama asia kuin se, että suhtautuu välttelevästi perheeseensä aina.

Jos oikeasti ei perheen seura koskaan kiinnosta, niin miksi ihmeessä sellaista pitäisi väkisin roikottaa kuviossa mukana? Ja joo, siinä olet oikeassa, että lapsuus voi olla hyvää ilman isääkin.

Minulla on täysin sama kokemus. Isä oli työn takia paljon poissa, nähtiin vain viikonloppuisin ja lomilla eikä aina silloinkaan. Mutta kun isä oli kotona, hän oli todella läsnä ja teki paljon asioita meidän lasten kanssa. Vei harrastuksiin (toki enimmäkseen niihin hänelle mieluisiin, mutta kuitenkin), opetti tekemään omakotitalon töitä ym. Kaikesta pystyi päättelemään että me lapset ollaan hänelle tärkeitä ja rakkaita. Toisaalta olen miettinyt, että isäni on sitä miestyyppiä, että jos hän olisi ollut enemmän kotona, olisiko hän silloin jaksanut olla yhtä hyvä ja osallistuva isä, hän nimittäin tuntuu kaipaavan aika paljon sitä omaa rauhaa ja uppoutuu helposti ajatuksiinsa.

Omille lapsilleni päädyin siis valitsemaan aika eri tyyppisen miehen, vähemmän uraorientoituneen. On meilläkin haasteita siinä, että mies helposti jättäisi kaiken suunnittelun ja lasten hoidon minulle jos ollaan kaikki kotona, mutta toisaalta pärjää erittäin hienosti jos olen poissa. En mielestäni ole mitenkään kontrolloiva, kyse on varmaan juuri siitä mallista mihin on tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mieheni ei ole vapaamatkustaja kaikessa, vaan tekee kiitettävän paljon asioita. Välillä ei silti hoksottimet jotenkin pelaa, ja tietyt asiat jää kerta toisensa jälkeen huolehtimatta. Pitäisi varmaan keskustella hyvässä hengessä, onko kyse esimerkiksi väsymyksestä tai stressistä. Keskustelenkin heti, kunhan oma pinna ei enää ole niin kireällä, muuten juttelu ei johda mihinkään.

Ollaan molemmat työelämässä, vapaat on välillä yhtä aikaa ja välillä eri aikaan.

Mutta siis kyllä jokseenkin harmittaa, kun mun poissa ollessa ei hoksaa ulkoilla lasten kanssa ollenkaan ja ihmettelee sitten raivoissaan, kun lapset riehuvat. Tai jos ulkoilee, niin ei jotenkin tajua antaa huomiotaan lapsille. Yrittää tehdä jotain omaa juttuaan ja ihmettelee raivona kun lapset yllätys, yllätys, haluavat auttaa tai keksivät vaihtoehtoisesti jotain muuta millä varmasti saa iskän irti projekteistaan. Olen yrittänyt ystävällisesti sanoa, että näinhän se menee minunkin kohdalla ja että itse olen havainnut asiaan auttavan sen, että keskittyy ihan täysillä lapsiin. Myöhemmin haluavatkin leikkiä keskenään. Itse tosin aidosti nautin hetkistä lasten kanssa, miehestäni en tiedä.

Vanhin lapsi kertoilee mulle töihin ja työpäivien jälkeen, että iskä oli lähinnä äkäinen, selaili puhelintaan tai puhui puhelimessa. Voin hyvin uskoa tämän, koska se saatanan kapistus soi useimpina päivinä monta kertaa: isä, äiti, mummo, veli, kaveri, työkaveri asialla x, työkaveri asialla y, naapuri asialla z. Eikä siinäkään mitään, mutta puhelut kestävät oikeasti pitkiäkin aikoja, jolloin ei näe eikä kuule ympärilleen. Kuunneltuaan isänsä suunnitelmia veneen päivittämisestä tai äitinsä huolia tädin terveyshuolista, voikin sitten olla pahalla päällä lapsille, kun nämä ovatkin keksineet jotain sangen lystikästä. Syy on usein aivan jonkun muun, kuin hänen.

Olen koettanut jutella tästäkin miehen kanssa. Kysynyt, eikö voi olla vastaamatta tai vastata ja sanoa, että soitellaanko hieman myöhemmin uudestaan - jos siis tilanne on sellainen. Tai että eikö puhelua voi lopettaa kohteliaasti lyhyeen sanomalla, että jatketaan toisen kerran, nyt pitää mennä x. Näin minä ainakin itse teen, eikä kukaan ole suuttunut.

Olen miettinyt, johtuuko oma vitutukseni siitä, että olen liian kontrolloiva, tai haluaisin asiat tehtävän juuri minun tavallani. Mutta en ole sitäkään mieltä. Minulle on aivan sama, mihin väreihin mies lapset pukee (usein oikein kivasti) tai missä järjestyksessä jonkin asian tekee. Lähinnä tympii, jos joku asia jää jatkuvasti tekemättä (joku pyykinpesu esimerkiksi jää aina minulle, sama minkälaisen työpäivän jälkeen raahaudun kotiin - samoin joku hampaanpesu tuntuu jumalauta olevan täyttä hepreaa) tai jotain asiaa ei millään voi hoitaa kunnolla, ja sitten juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Lähinnä siis kai toivoisin miestä mukaan puuhailemaan lastensa kanssa, en puhumaan puhelimessa appiukkoni kanssa siitä, kuinka naapurin Martilla todettiin viime viikolla sepelvaltimotauti. Kun lapsia kiinnostaisi enemmän esitellä iskälle se maja, upea hiekkakakku tai kutsua iskä juomaan leikisti kaakaota leikkinuotion ääreen.

Eniten tämä harmittaa lasten puolesta, mutta myös siksi, että tuntuu ettei minulla ole koskaan lupa olla väsynyt ja vain antaa jonkun asian olla.

Kiitos ja anteeksi. Tämä helpotti. Puhun mieheni kanssa jo tänään :)

Ei meillä 80-90 lukujen lapsilla ollut todellakaan kaikilla mitään leikkeihin osallistuvaa vanhempaa :D Oma mieheni ja minäkin olemme ihna samaa mieltä siitä että lapsille kuuluu leikki, ja vanhemmat ovat lähinnä leikin mahdollistajia. Ihan hyvin on saatu 2000-luvun alussa syntyneet lapsemme aikuiseksi ilman että koko ajan on keskitytty lapsiin 100%, ja opetettu että kaikkia ihmisiä saa koko ajan jopa puhelun aikana häiritä omilla jutuillaan. Teillä on erilainen käsitys siitä miten lapset sijoittuvat elämään. sinä ehkä olet opettanut lapset roikkumaan jatkuvasti vanhemman mielenkiinnon varassa ja hakemaan jatkuvaa huomiota, ja miehesi haluaisi että lapset osaisivat leikkiä myös yksin. 

Tässä on prototyyppi 80-luvun vanhempi. Näin juuri ajateltiin ja luoja miten yksinäisiä me lapset oltiin ja vailla henkistä tukea kaikissa elämän asioissa.

Voi iten ikävää kannaltasi :( Meillä on ollut tasapainoiset perheet molemmilla, ja nyt meidän lapsillamme, ja välit hyvät aina, vaikka lapset eivät ole koko ajan olleet keskipisteinä. Henkinen, taloudellinen ja muu tuki ja turva on jatkuvasti ollut läsnä, se ei meillä ole vaatinut sitä että lapsen pitää saada keskeyttää aikuiset joka tilanteesa ja millä tahansa syyllä.

No ei nyt tuommoinen kuvattu ollut ollenkaan normaalia käytöstä ainakaan enää ysärillä. Kyllä minun vanhemmat oli minulle läsnä ja otti mukaan tekemään asioita, sekä isä että äiti, eikä aina vaan olettanut että olen yksin kiltisti ja hiljaa. Ei tietenkään lasten pidä aina olla keskipisteenä, mutta jos vanhempi ei tee mitään lasten kanssa, ei vie ulos tai pese hampaita vaan lätisee puhelimessa ja tiuskii lapsille, niin kyllä siinä vanhemmuudessa on jokin pahasti pielessä.

Kyllä oli ihan normaalia kasari-ysärillä että lapset leikkivät toisten lasten kanssa, ja yleensä vielä ulkona,eikä vanhemmat helikopterin lailla pyörineet siinä masinoimassa jatkuvasti. Oli täysin normaalia että kun vanhempi puhui puhelimessa, niin lapsi ei tullut koko ajan keskeyttämään ilman hyvää syytä.

Tuli tuosta narsismista mieleen että meidänkin isä oli etäinen ja sitäkin ärsytti lasten äänet,äiti se oli joka hoiti kaikki kotityöt ja palveli vielä tälläistä narsistisikaa,kyllä meidänkin isä oli narsisti ja piittaamaton mistään muusta kuin omista asioistaan, itkeä ei saanut sen nähden eikä näyttää mitään negatiivisia tunteita opin välttelemään tiettyjä tilanteita ja jos sai raivokohtauksia jolloin tavarat lenteli menin huoneeseen pakoon tai ulos ei omia jälkiä siivonnut koskaan, söi suurimman osan ruoista ja sitten väitti että me viedään rahaa,hänen talo hänen rahat,hän sitä hän tätä,nolasi meidät julkisesti jos sen kanssa liikkui yhtään missään...sitten ihmettelee myöhemmin että lapset ei käy,ei soita ja välit pistetty poikki. Kuolkoot yksinäisyyteen minä itsekin passasin ylikiltteyttäni sitä ukkoa, ei tuu ikävä jos se lähtee ns jalat edellä.

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on kuitenkin toivonut muutosta, mutta mies on tästä loukkaantunut. Eikö se jo riitä herättämään miestä, kun kumppani on ottanut asian puheeksi? Mitä pitäisi tapahtua, että mies ottaisi vastuuta? Onko todellakin niin, että miehet ovat niin kertakaikkisen yksinkertaisia, etteivät millään voi ymmärtää omaa vastuutaan. En jaksa uskoa tähän.

Tällä periaatteella miehiä ei pitäisi päästää minnekään päättäviin tai johtaviin asemiin, ei hallituksiin, johtokuntiin eikä asevoimiin, kun miehet ovat niin tunteidensa ja mielihalujensa vietävissä, ettei niiltä voi odottaa mitään järkeen perustuvaa ymmärrystä tai käytöstä. Minä,  minun,  minua, minulle. Ei huvita, en jaksa, en halua, ei kiinnosta, joku muu tekee/hoitaa/järjestää/ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Monesti näin on. Ainakin mitä sivusta on tullut seurattua.

Äiti järjestää juuri sellaiset synttärit lapselle, kuin äiti itse haluaa. Onneksi oma puolisoni ei lukeudu tuohon ryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Jos sinulla on avo- tai aviopuoliso, joka haluaa prassailla muille teidän lasten synttäreillä - dramaattisesti tietysti sinun tienaamilla rahoillasi, eiks je?-  niin ero on vaihtoehto. Ei tartte katsella naislapsia siinä, missä ei tarvitse katsella mieslapsiakaan.

Omia lapsiaan joutuu katselemaan, jos sellaisia on mennyt tietoisesti hankkimaan. Ainakaan vielä/enää ei voida ketään pakottaa raskauteen tai raskauttamaan joku nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on kuitenkin toivonut muutosta, mutta mies on tästä loukkaantunut. Eikö se jo riitä herättämään miestä, kun kumppani on ottanut asian puheeksi? Mitä pitäisi tapahtua, että mies ottaisi vastuuta? Onko todellakin niin, että miehet ovat niin kertakaikkisen yksinkertaisia, etteivät millään voi ymmärtää omaa vastuutaan. En jaksa uskoa tähän.

Tällä periaatteella miehiä ei pitäisi päästää minnekään päättäviin tai johtaviin asemiin, ei hallituksiin, johtokuntiin eikä asevoimiin, kun miehet ovat niin tunteidensa ja mielihalujensa vietävissä, ettei niiltä voi odottaa mitään järkeen perustuvaa ymmärrystä tai käytöstä. Minä,  minun,  minua, minulle. Ei huvita, en jaksa, en halua, ei kiinnosta, joku muu tekee/hoitaa/järjestää/ajattelee.

Eihän vaimokaan ole herännyt siihen mitä mies haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Jos sinulla on avo- tai aviopuoliso, joka haluaa prassailla muille teidän lasten synttäreillä - dramaattisesti tietysti sinun tienaamilla rahoillasi, eiks je?-  niin ero on vaihtoehto. Ei tartte katsella naislapsia siinä, missä ei tarvitse katsella mieslapsiakaan.

Omia lapsiaan joutuu katselemaan, jos sellaisia on mennyt tietoisesti hankkimaan. Ainakaan vielä/enää ei voida ketään pakottaa raskauteen tai raskauttamaan joku nainen.

Ei tuo ole mikään eroperuste, jokaisella on ärsyttäviä piirteitä. Riittää aivan hyvin ettei itse osallistu siihen kulissinäytökseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Täh, miten ja kenelle se äiti pätee, jos kutsuu lapselle muutaman kaverin ja hommaa jotain tarjottavaa sinne? En tajua. Minä olen aika monilla lasten synttäreillä käynyt ja lapsiani käyttänyt eikä ole vielä tullut mieleen että ne olisi äitiä varten järjestetty. No, ehkä jotkut 1v synttärit voi olla, mutta ne on kuitenkin vain yhdet synttärit monista mitä lapselle järjestetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mieheni ei ole vapaamatkustaja kaikessa, vaan tekee kiitettävän paljon asioita. Välillä ei silti hoksottimet jotenkin pelaa, ja tietyt asiat jää kerta toisensa jälkeen huolehtimatta. Pitäisi varmaan keskustella hyvässä hengessä, onko kyse esimerkiksi väsymyksestä tai stressistä. Keskustelenkin heti, kunhan oma pinna ei enää ole niin kireällä, muuten juttelu ei johda mihinkään.

Ollaan molemmat työelämässä, vapaat on välillä yhtä aikaa ja välillä eri aikaan.

Mutta siis kyllä jokseenkin harmittaa, kun mun poissa ollessa ei hoksaa ulkoilla lasten kanssa ollenkaan ja ihmettelee sitten raivoissaan, kun lapset riehuvat. Tai jos ulkoilee, niin ei jotenkin tajua antaa huomiotaan lapsille. Yrittää tehdä jotain omaa juttuaan ja ihmettelee raivona kun lapset yllätys, yllätys, haluavat auttaa tai keksivät vaihtoehtoisesti jotain muuta millä varmasti saa iskän irti projekteistaan. Olen yrittänyt ystävällisesti sanoa, että näinhän se menee minunkin kohdalla ja että itse olen havainnut asiaan auttavan sen, että keskittyy ihan täysillä lapsiin. Myöhemmin haluavatkin leikkiä keskenään. Itse tosin aidosti nautin hetkistä lasten kanssa, miehestäni en tiedä.

Vanhin lapsi kertoilee mulle töihin ja työpäivien jälkeen, että iskä oli lähinnä äkäinen, selaili puhelintaan tai puhui puhelimessa. Voin hyvin uskoa tämän, koska se saatanan kapistus soi useimpina päivinä monta kertaa: isä, äiti, mummo, veli, kaveri, työkaveri asialla x, työkaveri asialla y, naapuri asialla z. Eikä siinäkään mitään, mutta puhelut kestävät oikeasti pitkiäkin aikoja, jolloin ei näe eikä kuule ympärilleen. Kuunneltuaan isänsä suunnitelmia veneen päivittämisestä tai äitinsä huolia tädin terveyshuolista, voikin sitten olla pahalla päällä lapsille, kun nämä ovatkin keksineet jotain sangen lystikästä. Syy on usein aivan jonkun muun, kuin hänen.

Olen koettanut jutella tästäkin miehen kanssa. Kysynyt, eikö voi olla vastaamatta tai vastata ja sanoa, että soitellaanko hieman myöhemmin uudestaan - jos siis tilanne on sellainen. Tai että eikö puhelua voi lopettaa kohteliaasti lyhyeen sanomalla, että jatketaan toisen kerran, nyt pitää mennä x. Näin minä ainakin itse teen, eikä kukaan ole suuttunut.

Olen miettinyt, johtuuko oma vitutukseni siitä, että olen liian kontrolloiva, tai haluaisin asiat tehtävän juuri minun tavallani. Mutta en ole sitäkään mieltä. Minulle on aivan sama, mihin väreihin mies lapset pukee (usein oikein kivasti) tai missä järjestyksessä jonkin asian tekee. Lähinnä tympii, jos joku asia jää jatkuvasti tekemättä (joku pyykinpesu esimerkiksi jää aina minulle, sama minkälaisen työpäivän jälkeen raahaudun kotiin - samoin joku hampaanpesu tuntuu jumalauta olevan täyttä hepreaa) tai jotain asiaa ei millään voi hoitaa kunnolla, ja sitten juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Lähinnä siis kai toivoisin miestä mukaan puuhailemaan lastensa kanssa, en puhumaan puhelimessa appiukkoni kanssa siitä, kuinka naapurin Martilla todettiin viime viikolla sepelvaltimotauti. Kun lapsia kiinnostaisi enemmän esitellä iskälle se maja, upea hiekkakakku tai kutsua iskä juomaan leikisti kaakaota leikkinuotion ääreen.

Eniten tämä harmittaa lasten puolesta, mutta myös siksi, että tuntuu ettei minulla ole koskaan lupa olla väsynyt ja vain antaa jonkun asian olla.

Kiitos ja anteeksi. Tämä helpotti. Puhun mieheni kanssa jo tänään :)

Ei meillä 80-90 lukujen lapsilla ollut todellakaan kaikilla mitään leikkeihin osallistuvaa vanhempaa :D Oma mieheni ja minäkin olemme ihna samaa mieltä siitä että lapsille kuuluu leikki, ja vanhemmat ovat lähinnä leikin mahdollistajia. Ihan hyvin on saatu 2000-luvun alussa syntyneet lapsemme aikuiseksi ilman että koko ajan on keskitytty lapsiin 100%, ja opetettu että kaikkia ihmisiä saa koko ajan jopa puhelun aikana häiritä omilla jutuillaan. Teillä on erilainen käsitys siitä miten lapset sijoittuvat elämään. sinä ehkä olet opettanut lapset roikkumaan jatkuvasti vanhemman mielenkiinnon varassa ja hakemaan jatkuvaa huomiota, ja miehesi haluaisi että lapset osaisivat leikkiä myös yksin. 

Tässä on prototyyppi 80-luvun vanhempi. Näin juuri ajateltiin ja luoja miten yksinäisiä me lapset oltiin ja vailla henkistä tukea kaikissa elämän asioissa.

Voi iten ikävää kannaltasi :( Meillä on ollut tasapainoiset perheet molemmilla, ja nyt meidän lapsillamme, ja välit hyvät aina, vaikka lapset eivät ole koko ajan olleet keskipisteinä. Henkinen, taloudellinen ja muu tuki ja turva on jatkuvasti ollut läsnä, se ei meillä ole vaatinut sitä että lapsen pitää saada keskeyttää aikuiset joka tilanteesa ja millä tahansa syyllä.

No ei nyt tuommoinen kuvattu ollut ollenkaan normaalia käytöstä ainakaan enää ysärillä. Kyllä minun vanhemmat oli minulle läsnä ja otti mukaan tekemään asioita, sekä isä että äiti, eikä aina vaan olettanut että olen yksin kiltisti ja hiljaa. Ei tietenkään lasten pidä aina olla keskipisteenä, mutta jos vanhempi ei tee mitään lasten kanssa, ei vie ulos tai pese hampaita vaan lätisee puhelimessa ja tiuskii lapsille, niin kyllä siinä vanhemmuudessa on jokin pahasti pielessä.

Kyllä oli ihan normaalia kasari-ysärillä että lapset leikkivät toisten lasten kanssa, ja yleensä vielä ulkona,eikä vanhemmat helikopterin lailla pyörineet siinä masinoimassa jatkuvasti. Oli täysin normaalia että kun vanhempi puhui puhelimessa, niin lapsi ei tullut koko ajan keskeyttämään ilman hyvää syytä.

Mutta ei ollut normaalia, että vanhempi oli kiinnostuneempi kaikesta muusta kuin omista lapsistaan, ei ottanut lapsia mukaan mihinkään ja kiukutteli jos lapset kaipasi joskus huomiota. Ei ainakaan minun perheessä tai tuttavapiirissä. Varmaan jossain kyllä, mutta eihän se hyvää vanhemmuutta ollut silloin eikä ole nyt. Ja nythän puhuttiin aika pienistä hiekkalaatikkoikäisistä, ei isoista koululaisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Täh, miten ja kenelle se äiti pätee, jos kutsuu lapselle muutaman kaverin ja hommaa jotain tarjottavaa sinne? En tajua. Minä olen aika monilla lasten synttäreillä käynyt ja lapsiani käyttänyt eikä ole vielä tullut mieleen että ne olisi äitiä varten järjestetty. No, ehkä jotkut 1v synttärit voi olla, mutta ne on kuitenkin vain yhdet synttärit monista mitä lapselle järjestetään.

Minä olen kysynyt lapselta, että millaisen kakun haluat (suklaakakku ehkä? Vai mansikka?) ja mistä kekseistä ja karkeista tykkäät nyt eniten, niin laitetaan ne juhlapöytään. Joskus olen tilannut kakun, joskus enemmänkin, joskus tehnyt itse.

Joskus on synttäreitä vietetty Leossissa tai Hoplopissa tai Megazonessa.

Kyseessä EI ole muille brassailua. Kyseessä on lapsen synttärit ja ne tehdään lapselle.

(Rajansa kaikella, totta kai. Mutta toivon että ihmiset on niin fiksuja että sanomattakin sen tajuaisivat).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Monesti näin on. Ainakin mitä sivusta on tullut seurattua.

Äiti järjestää juuri sellaiset synttärit lapselle, kuin äiti itse haluaa. Onneksi oma puolisoni ei lukeudu tuohon ryhmään.

Aika jännä, kun ei minulle ole ikinä tullut tuommoista missään vastaan, näin sivusta seuranneena. Ja useimmiten molemmat vanhemmat on ainakin näennäisesti mukana siinä synttärihommassa (sitähän ei sivusta tiedä kuka ne on järjestänyt), ei tuommoista ap:n miehen tyyppistä käytöstäkään onneksi kovin usein näe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mieheni ei ole vapaamatkustaja kaikessa, vaan tekee kiitettävän paljon asioita. Välillä ei silti hoksottimet jotenkin pelaa, ja tietyt asiat jää kerta toisensa jälkeen huolehtimatta. Pitäisi varmaan keskustella hyvässä hengessä, onko kyse esimerkiksi väsymyksestä tai stressistä. Keskustelenkin heti, kunhan oma pinna ei enää ole niin kireällä, muuten juttelu ei johda mihinkään.

Ollaan molemmat työelämässä, vapaat on välillä yhtä aikaa ja välillä eri aikaan.

Mutta siis kyllä jokseenkin harmittaa, kun mun poissa ollessa ei hoksaa ulkoilla lasten kanssa ollenkaan ja ihmettelee sitten raivoissaan, kun lapset riehuvat. Tai jos ulkoilee, niin ei jotenkin tajua antaa huomiotaan lapsille. Yrittää tehdä jotain omaa juttuaan ja ihmettelee raivona kun lapset yllätys, yllätys, haluavat auttaa tai keksivät vaihtoehtoisesti jotain muuta millä varmasti saa iskän irti projekteistaan. Olen yrittänyt ystävällisesti sanoa, että näinhän se menee minunkin kohdalla ja että itse olen havainnut asiaan auttavan sen, että keskittyy ihan täysillä lapsiin. Myöhemmin haluavatkin leikkiä keskenään. Itse tosin aidosti nautin hetkistä lasten kanssa, miehestäni en tiedä.

Vanhin lapsi kertoilee mulle töihin ja työpäivien jälkeen, että iskä oli lähinnä äkäinen, selaili puhelintaan tai puhui puhelimessa. Voin hyvin uskoa tämän, koska se saatanan kapistus soi useimpina päivinä monta kertaa: isä, äiti, mummo, veli, kaveri, työkaveri asialla x, työkaveri asialla y, naapuri asialla z. Eikä siinäkään mitään, mutta puhelut kestävät oikeasti pitkiäkin aikoja, jolloin ei näe eikä kuule ympärilleen. Kuunneltuaan isänsä suunnitelmia veneen päivittämisestä tai äitinsä huolia tädin terveyshuolista, voikin sitten olla pahalla päällä lapsille, kun nämä ovatkin keksineet jotain sangen lystikästä. Syy on usein aivan jonkun muun, kuin hänen.

Olen koettanut jutella tästäkin miehen kanssa. Kysynyt, eikö voi olla vastaamatta tai vastata ja sanoa, että soitellaanko hieman myöhemmin uudestaan - jos siis tilanne on sellainen. Tai että eikö puhelua voi lopettaa kohteliaasti lyhyeen sanomalla, että jatketaan toisen kerran, nyt pitää mennä x. Näin minä ainakin itse teen, eikä kukaan ole suuttunut.

Olen miettinyt, johtuuko oma vitutukseni siitä, että olen liian kontrolloiva, tai haluaisin asiat tehtävän juuri minun tavallani. Mutta en ole sitäkään mieltä. Minulle on aivan sama, mihin väreihin mies lapset pukee (usein oikein kivasti) tai missä järjestyksessä jonkin asian tekee. Lähinnä tympii, jos joku asia jää jatkuvasti tekemättä (joku pyykinpesu esimerkiksi jää aina minulle, sama minkälaisen työpäivän jälkeen raahaudun kotiin - samoin joku hampaanpesu tuntuu jumalauta olevan täyttä hepreaa) tai jotain asiaa ei millään voi hoitaa kunnolla, ja sitten juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Lähinnä siis kai toivoisin miestä mukaan puuhailemaan lastensa kanssa, en puhumaan puhelimessa appiukkoni kanssa siitä, kuinka naapurin Martilla todettiin viime viikolla sepelvaltimotauti. Kun lapsia kiinnostaisi enemmän esitellä iskälle se maja, upea hiekkakakku tai kutsua iskä juomaan leikisti kaakaota leikkinuotion ääreen.

Eniten tämä harmittaa lasten puolesta, mutta myös siksi, että tuntuu ettei minulla ole koskaan lupa olla väsynyt ja vain antaa jonkun asian olla.

Kiitos ja anteeksi. Tämä helpotti. Puhun mieheni kanssa jo tänään :)

Ei meillä 80-90 lukujen lapsilla ollut todellakaan kaikilla mitään leikkeihin osallistuvaa vanhempaa :D Oma mieheni ja minäkin olemme ihna samaa mieltä siitä että lapsille kuuluu leikki, ja vanhemmat ovat lähinnä leikin mahdollistajia. Ihan hyvin on saatu 2000-luvun alussa syntyneet lapsemme aikuiseksi ilman että koko ajan on keskitytty lapsiin 100%, ja opetettu että kaikkia ihmisiä saa koko ajan jopa puhelun aikana häiritä omilla jutuillaan. Teillä on erilainen käsitys siitä miten lapset sijoittuvat elämään. sinä ehkä olet opettanut lapset roikkumaan jatkuvasti vanhemman mielenkiinnon varassa ja hakemaan jatkuvaa huomiota, ja miehesi haluaisi että lapset osaisivat leikkiä myös yksin. 

Tässä on prototyyppi 80-luvun vanhempi. Näin juuri ajateltiin ja luoja miten yksinäisiä me lapset oltiin ja vailla henkistä tukea kaikissa elämän asioissa.

Voi iten ikävää kannaltasi :( Meillä on ollut tasapainoiset perheet molemmilla, ja nyt meidän lapsillamme, ja välit hyvät aina, vaikka lapset eivät ole koko ajan olleet keskipisteinä. Henkinen, taloudellinen ja muu tuki ja turva on jatkuvasti ollut läsnä, se ei meillä ole vaatinut sitä että lapsen pitää saada keskeyttää aikuiset joka tilanteesa ja millä tahansa syyllä.

No ei nyt tuommoinen kuvattu ollut ollenkaan normaalia käytöstä ainakaan enää ysärillä. Kyllä minun vanhemmat oli minulle läsnä ja otti mukaan tekemään asioita, sekä isä että äiti, eikä aina vaan olettanut että olen yksin kiltisti ja hiljaa. Ei tietenkään lasten pidä aina olla keskipisteenä, mutta jos vanhempi ei tee mitään lasten kanssa, ei vie ulos tai pese hampaita vaan lätisee puhelimessa ja tiuskii lapsille, niin kyllä siinä vanhemmuudessa on jokin pahasti pielessä.

Kyllä oli ihan normaalia kasari-ysärillä että lapset leikkivät toisten lasten kanssa, ja yleensä vielä ulkona,eikä vanhemmat helikopterin lailla pyörineet siinä masinoimassa jatkuvasti. Oli täysin normaalia että kun vanhempi puhui puhelimessa, niin lapsi ei tullut koko ajan keskeyttämään ilman hyvää syytä.

Mutta ei ollut normaalia, että vanhempi oli kiinnostuneempi kaikesta muusta kuin omista lapsistaan, ei ottanut lapsia mukaan mihinkään ja kiukutteli jos lapset kaipasi joskus huomiota. Ei ainakaan minun perheessä tai tuttavapiirissä. Varmaan jossain kyllä, mutta eihän se hyvää vanhemmuutta ollut silloin eikä ole nyt. Ja nythän puhuttiin aika pienistä hiekkalaatikkoikäisistä, ei isoista koululaisista.

Kiukuttelijat on kiukuttelijoita ihan joka vuosikymmenellä ja sadalla. Sinulle on viesti kirjoitettu jo aiemmin, se että keksit siihen jatkuvasti lisää omasta päästäsi ei oikein palvele mitään. Tästä lähtien lue tämä:

"Ei meillä 80-90 lukujen lapsilla ollut todellakaan kaikilla mitään leikkeihin osallistuvaa vanhempaa :D Oma mieheni ja minäkin olemme ihna samaa mieltä siitä että lapsille kuuluu leikki, ja vanhemmat ovat lähinnä leikin mahdollistajia. Ihan hyvin on saatu 2000-luvun alussa syntyneet lapsemme aikuiseksi ilman että koko ajan on keskitytty lapsiin 100%, ja opetettu että kaikkia ihmisiä saa koko ajan jopa puhelun aikana häiritä omilla jutuillaan. Teillä on erilainen käsitys siitä miten lapset sijoittuvat elämään. sinä ehkä olet opettanut lapset roikkumaan jatkuvasti vanhemman mielenkiinnon varassa ja hakemaan jatkuvaa huomiota, ja miehesi haluaisi että lapset osaisivat leikkiä myös yksin. "

aina uudestaan kun tulee mieleen keksiä jotain lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Monesti näin on. Ainakin mitä sivusta on tullut seurattua.

Äiti järjestää juuri sellaiset synttärit lapselle, kuin äiti itse haluaa. Onneksi oma puolisoni ei lukeudu tuohon ryhmään.

Jos kyse ei ole taaperosta, niin lapsi osaa itse kysyttäessä kertoa, millaiset synttärit hän haluaisi ja ketä kutsutaan vieraaksi. Ehkä joillain rikkailla julkkiksilla on lapsille suureelliset synttärit, jossa vieraina on aikuisia julkkiksia, mutta meillä taviksilla vieraat on sukulaisia ja lasten kavereita. Ainakin omat lapset olivat innoissaan suunnittelemassa, mitä makeaa ja suolaista vieraille tehdään. Jos mies olisi tullut nillittämään miksi synttäreitä pidetään, olisin potkaissut miehen pihalle lapsen juhlapäivää pilaamasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Täh, miten ja kenelle se äiti pätee, jos kutsuu lapselle muutaman kaverin ja hommaa jotain tarjottavaa sinne? En tajua. Minä olen aika monilla lasten synttäreillä käynyt ja lapsiani käyttänyt eikä ole vielä tullut mieleen että ne olisi äitiä varten järjestetty. No, ehkä jotkut 1v synttärit voi olla, mutta ne on kuitenkin vain yhdet synttärit monista mitä lapselle järjestetään.

Minä olen kysynyt lapselta, että millaisen kakun haluat (suklaakakku ehkä? Vai mansikka?) ja mistä kekseistä ja karkeista tykkäät nyt eniten, niin laitetaan ne juhlapöytään. Joskus olen tilannut kakun, joskus enemmänkin, joskus tehnyt itse.

Joskus on synttäreitä vietetty Leossissa tai Hoplopissa tai Megazonessa.

Kyseessä EI ole muille brassailua. Kyseessä on lapsen synttärit ja ne tehdään lapselle.

(Rajansa kaikella, totta kai. Mutta toivon että ihmiset on niin fiksuja että sanomattakin sen tajuaisivat).

Minäminäminä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Täh, miten ja kenelle se äiti pätee, jos kutsuu lapselle muutaman kaverin ja hommaa jotain tarjottavaa sinne? En tajua. Minä olen aika monilla lasten synttäreillä käynyt ja lapsiani käyttänyt eikä ole vielä tullut mieleen että ne olisi äitiä varten järjestetty. No, ehkä jotkut 1v synttärit voi olla, mutta ne on kuitenkin vain yhdet synttärit monista mitä lapselle järjestetään.

Minä olen kysynyt lapselta, että millaisen kakun haluat (suklaakakku ehkä? Vai mansikka?) ja mistä kekseistä ja karkeista tykkäät nyt eniten, niin laitetaan ne juhlapöytään. Joskus olen tilannut kakun, joskus enemmänkin, joskus tehnyt itse.

Joskus on synttäreitä vietetty Leossissa tai Hoplopissa tai Megazonessa.

Kyseessä EI ole muille brassailua. Kyseessä on lapsen synttärit ja ne tehdään lapselle.

(Rajansa kaikella, totta kai. Mutta toivon että ihmiset on niin fiksuja että sanomattakin sen tajuaisivat).

Minäminäminä

Juu, onhan se tosi itsekästä järjestää lapselle sellaiset synttärit kuin lapsi haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, milloin sinulle selvisi että mies on vätys? Jokinhan hänessä on viehättänyt kun yhteen menitte, vai oliko vahinkoraskaus? Heiluuko peitto enää? Minun on vaikea kuvitella naista, joka olisi kiinnostunut menemään sänkyyn tällaisen tapetun madon kanssa. Onko sielläkin naisella ohjat ja mies vaan makaa? Jos mies alkaa olla lapsen asemassa perheessä, niin se on samaa naiselle kuin kylmä kylpy miehelle. Munasarjat kuivuu ja kutistuu, sillä eihän hoivattavaan saa tuntea vetoa.

Ap ei omistanut kristallipalloa, josta olisi voinut ennustaa miehen käytöksen muuttumisen perheen perustamisen jälkeen.

Ei se mieskään omistanut kristallipalloa...

Siihen ei kristallipalloa tarvita, että tajuaa, että lapsiperheellisenä on tehtävä myös asioita, jotka eivät itseä kauheasti kiinnosta. Kun hommaan on lähdetty, se hoidetaan kunnolla .

Niin, kunnolla tarkoittaa niin kuin vaimo määrää. Kyse tuskin on kiinnostamisesta vaan siitä että äiti-ihminen on kontrollintunnoissaan.

Kerrotko, mitä sinä itse teet lastesi kanssa? Olisi ihan kiva kuulla vaikka noista synttäreistä ja jostain, mitä sinä järjestät perheen yhteiselle ajalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.

Just tätä minä, 8, yritin sanoa. Ihan yhtälailla muijat nyrpistää nenäänsä miehen ehdottamille saunailloille kuin mies naisen ehdottamille synttäreille. Miehet on vaan sen verran fiksuja, että antavat useimmiten vaan periksi, kun eivät jaksa vääntää ja draamailla. Pidemmän päälle tuollainen joustaminen vaan menee siihen, ettei mielipidettä huomioida lopulta ollenkaan ja silloin toisen odotukset jää kokonaan täyttämättä ja siitä se eristäytyminen lähtee.

Mutta kun niissä synttäreissä olisi kyse _lapsista_ ja heidän haluistaan ja tarpeistaan, ei mistään naisen omasta huvituksesta. Vai vertaatko nyt tosissaan jotain poikien saunailtaa lasten synttäreihin? Jos haluaa lapsia niin pitää vaan sitten tehdä asioita lasten takia vaikka ei välttämättä huvittaisikaan, ja olla niistä lapsista ja heidän tarpeistaan kiinnostunut, niin se vaan menee.

Monesti lasten  synttäreissä on kyse siitä että äiti pääsee pätemään ja näyttämään.

Täh, miten ja kenelle se äiti pätee, jos kutsuu lapselle muutaman kaverin ja hommaa jotain tarjottavaa sinne? En tajua. Minä olen aika monilla lasten synttäreillä käynyt ja lapsiani käyttänyt eikä ole vielä tullut mieleen että ne olisi äitiä varten järjestetty. No, ehkä jotkut 1v synttärit voi olla, mutta ne on kuitenkin vain yhdet synttärit monista mitä lapselle järjestetään.

Minä olen kysynyt lapselta, että millaisen kakun haluat (suklaakakku ehkä? Vai mansikka?) ja mistä kekseistä ja karkeista tykkäät nyt eniten, niin laitetaan ne juhlapöytään. Joskus olen tilannut kakun, joskus enemmänkin, joskus tehnyt itse.

Joskus on synttäreitä vietetty Leossissa tai Hoplopissa tai Megazonessa.

Kyseessä EI ole muille brassailua. Kyseessä on lapsen synttärit ja ne tehdään lapselle.

(Rajansa kaikella, totta kai. Mutta toivon että ihmiset on niin fiksuja että sanomattakin sen tajuaisivat).

Minäminäminä

Juu, onhan se tosi itsekästä järjestää lapselle sellaiset synttärit kuin lapsi haluaa.

Koko ajan olet minäminä. Vaikka sinulle ei kukaan ole osoittanut kommenttejaa, niin silti jankkaat minäminää. Kertoo juuri kaiken siitä kuka teillä kontrolloi ja määräilee kaikkien edestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mieheni ei ole vapaamatkustaja kaikessa, vaan tekee kiitettävän paljon asioita. Välillä ei silti hoksottimet jotenkin pelaa, ja tietyt asiat jää kerta toisensa jälkeen huolehtimatta. Pitäisi varmaan keskustella hyvässä hengessä, onko kyse esimerkiksi väsymyksestä tai stressistä. Keskustelenkin heti, kunhan oma pinna ei enää ole niin kireällä, muuten juttelu ei johda mihinkään.

Ollaan molemmat työelämässä, vapaat on välillä yhtä aikaa ja välillä eri aikaan.

Mutta siis kyllä jokseenkin harmittaa, kun mun poissa ollessa ei hoksaa ulkoilla lasten kanssa ollenkaan ja ihmettelee sitten raivoissaan, kun lapset riehuvat. Tai jos ulkoilee, niin ei jotenkin tajua antaa huomiotaan lapsille. Yrittää tehdä jotain omaa juttuaan ja ihmettelee raivona kun lapset yllätys, yllätys, haluavat auttaa tai keksivät vaihtoehtoisesti jotain muuta millä varmasti saa iskän irti projekteistaan. Olen yrittänyt ystävällisesti sanoa, että näinhän se menee minunkin kohdalla ja että itse olen havainnut asiaan auttavan sen, että keskittyy ihan täysillä lapsiin. Myöhemmin haluavatkin leikkiä keskenään. Itse tosin aidosti nautin hetkistä lasten kanssa, miehestäni en tiedä.

Vanhin lapsi kertoilee mulle töihin ja työpäivien jälkeen, että iskä oli lähinnä äkäinen, selaili puhelintaan tai puhui puhelimessa. Voin hyvin uskoa tämän, koska se saatanan kapistus soi useimpina päivinä monta kertaa: isä, äiti, mummo, veli, kaveri, työkaveri asialla x, työkaveri asialla y, naapuri asialla z. Eikä siinäkään mitään, mutta puhelut kestävät oikeasti pitkiäkin aikoja, jolloin ei näe eikä kuule ympärilleen. Kuunneltuaan isänsä suunnitelmia veneen päivittämisestä tai äitinsä huolia tädin terveyshuolista, voikin sitten olla pahalla päällä lapsille, kun nämä ovatkin keksineet jotain sangen lystikästä. Syy on usein aivan jonkun muun, kuin hänen.

Olen koettanut jutella tästäkin miehen kanssa. Kysynyt, eikö voi olla vastaamatta tai vastata ja sanoa, että soitellaanko hieman myöhemmin uudestaan - jos siis tilanne on sellainen. Tai että eikö puhelua voi lopettaa kohteliaasti lyhyeen sanomalla, että jatketaan toisen kerran, nyt pitää mennä x. Näin minä ainakin itse teen, eikä kukaan ole suuttunut.

Olen miettinyt, johtuuko oma vitutukseni siitä, että olen liian kontrolloiva, tai haluaisin asiat tehtävän juuri minun tavallani. Mutta en ole sitäkään mieltä. Minulle on aivan sama, mihin väreihin mies lapset pukee (usein oikein kivasti) tai missä järjestyksessä jonkin asian tekee. Lähinnä tympii, jos joku asia jää jatkuvasti tekemättä (joku pyykinpesu esimerkiksi jää aina minulle, sama minkälaisen työpäivän jälkeen raahaudun kotiin - samoin joku hampaanpesu tuntuu jumalauta olevan täyttä hepreaa) tai jotain asiaa ei millään voi hoitaa kunnolla, ja sitten juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Lähinnä siis kai toivoisin miestä mukaan puuhailemaan lastensa kanssa, en puhumaan puhelimessa appiukkoni kanssa siitä, kuinka naapurin Martilla todettiin viime viikolla sepelvaltimotauti. Kun lapsia kiinnostaisi enemmän esitellä iskälle se maja, upea hiekkakakku tai kutsua iskä juomaan leikisti kaakaota leikkinuotion ääreen.

Eniten tämä harmittaa lasten puolesta, mutta myös siksi, että tuntuu ettei minulla ole koskaan lupa olla väsynyt ja vain antaa jonkun asian olla.

Kiitos ja anteeksi. Tämä helpotti. Puhun mieheni kanssa jo tänään :)

Ei meillä 80-90 lukujen lapsilla ollut todellakaan kaikilla mitään leikkeihin osallistuvaa vanhempaa :D Oma mieheni ja minäkin olemme ihna samaa mieltä siitä että lapsille kuuluu leikki, ja vanhemmat ovat lähinnä leikin mahdollistajia. Ihan hyvin on saatu 2000-luvun alussa syntyneet lapsemme aikuiseksi ilman että koko ajan on keskitytty lapsiin 100%, ja opetettu että kaikkia ihmisiä saa koko ajan jopa puhelun aikana häiritä omilla jutuillaan. Teillä on erilainen käsitys siitä miten lapset sijoittuvat elämään. sinä ehkä olet opettanut lapset roikkumaan jatkuvasti vanhemman mielenkiinnon varassa ja hakemaan jatkuvaa huomiota, ja miehesi haluaisi että lapset osaisivat leikkiä myös yksin. 

Tässä on prototyyppi 80-luvun vanhempi. Näin juuri ajateltiin ja luoja miten yksinäisiä me lapset oltiin ja vailla henkistä tukea kaikissa elämän asioissa.

Voi iten ikävää kannaltasi :( Meillä on ollut tasapainoiset perheet molemmilla, ja nyt meidän lapsillamme, ja välit hyvät aina, vaikka lapset eivät ole koko ajan olleet keskipisteinä. Henkinen, taloudellinen ja muu tuki ja turva on jatkuvasti ollut läsnä, se ei meillä ole vaatinut sitä että lapsen pitää saada keskeyttää aikuiset joka tilanteesa ja millä tahansa syyllä.

No ei nyt tuommoinen kuvattu ollut ollenkaan normaalia käytöstä ainakaan enää ysärillä. Kyllä minun vanhemmat oli minulle läsnä ja otti mukaan tekemään asioita, sekä isä että äiti, eikä aina vaan olettanut että olen yksin kiltisti ja hiljaa. Ei tietenkään lasten pidä aina olla keskipisteenä, mutta jos vanhempi ei tee mitään lasten kanssa, ei vie ulos tai pese hampaita vaan lätisee puhelimessa ja tiuskii lapsille, niin kyllä siinä vanhemmuudessa on jokin pahasti pielessä.

Kyllä oli ihan normaalia kasari-ysärillä että lapset leikkivät toisten lasten kanssa, ja yleensä vielä ulkona,eikä vanhemmat helikopterin lailla pyörineet siinä masinoimassa jatkuvasti. Oli täysin normaalia että kun vanhempi puhui puhelimessa, niin lapsi ei tullut koko ajan keskeyttämään ilman hyvää syytä.

Mutta ei ollut normaalia, että vanhempi oli kiinnostuneempi kaikesta muusta kuin omista lapsistaan, ei ottanut lapsia mukaan mihinkään ja kiukutteli jos lapset kaipasi joskus huomiota. Ei ainakaan minun perheessä tai tuttavapiirissä. Varmaan jossain kyllä, mutta eihän se hyvää vanhemmuutta ollut silloin eikä ole nyt. Ja nythän puhuttiin aika pienistä hiekkalaatikkoikäisistä, ei isoista koululaisista.

Kiukuttelijat on kiukuttelijoita ihan joka vuosikymmenellä ja sadalla. Sinulle on viesti kirjoitettu jo aiemmin, se että keksit siihen jatkuvasti lisää omasta päästäsi ei oikein palvele mitään. Tästä lähtien lue tämä:

"Ei meillä 80-90 lukujen lapsilla ollut todellakaan kaikilla mitään leikkeihin osallistuvaa vanhempaa :D Oma mieheni ja minäkin olemme ihna samaa mieltä siitä että lapsille kuuluu leikki, ja vanhemmat ovat lähinnä leikin mahdollistajia. Ihan hyvin on saatu 2000-luvun alussa syntyneet lapsemme aikuiseksi ilman että koko ajan on keskitytty lapsiin 100%, ja opetettu että kaikkia ihmisiä saa koko ajan jopa puhelun aikana häiritä omilla jutuillaan. Teillä on erilainen käsitys siitä miten lapset sijoittuvat elämään. sinä ehkä olet opettanut lapset roikkumaan jatkuvasti vanhemman mielenkiinnon varassa ja hakemaan jatkuvaa huomiota, ja miehesi haluaisi että lapset osaisivat leikkiä myös yksin. "

aina uudestaan kun tulee mieleen keksiä jotain lisää.

Luitko itse tuon ensimmäisen viestin? Siinä ei kuvattu mitään normaalia hyvää vanhemmuutta. Ei edes ysärillä normaalia ja hyvää (kasarista en tiedä kun olin silloin vasta vauva).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun, mutta aloittaja ei kertonut lainkaan, millainen miehen oma lapsuus on ollut. Osallistuiko hänen isänsä järjestelyihin? Suunnitteliko hänen isänsä perheen yhteisiä juttuja? Vai oliko siinäkin perheessä niin, että kaikki aloittajan kertomat asiat olivat äidin vastuulla? 

Tunnen itseään perhekeskeisiksi kuvailemia miehiä, joille perhekeskeisyys käytännön tasolla tarkoittaa työssäkäyntiä ja palkan kantamista perheelle, jotta perheellä on katto pään päällä ja varaa ruokaan ja muuhun. "Omakotitalo, vaimo, kaksi lasta, farmariauto ja kultainen noutaja" on miehenkin toive, mutta miehen osuus tuossa on vain finanssipuolella. Ja malli on opittu lapsuudenkodissa. 

En tiedä, millaisissa väleissa aloittaja on anoppinsa kanssa, mutta jos hyvissä väleissä, voisi jutella joskus anopin kanssa ihan kahdestaan asiasta. Anopilla saattaisi olla jotain vinkkejäkin, mistä narusta kannattaisi kokeilla vetää. Jos mies esimerkiksi on kiinnostunut jääkiekosta, niin saattaa innostua osallistumaan paremmin, jos joku lapsista alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tässä pitää vaan muistaa, että harrastukseen kuskaamiset, kaikki turnaukset, kausimaksujen maksamiset yms pitää jättää kokonaan miehen vastuulle. Kun tulee viikonloppuisin pelimatkoja, koko perhe voi osallistua. Kommentissani ei pidä takertua jääkiekkoon, koska jokin muukin asia voi olla isän ja lasten välillä innostava. En väitä, että aloittajan perheessä sataprosenttisen varmasti mies kokisi olevansa ulkopuolinen, mutta silti kuulostaa siltä, ettei miehellä tällä hetkellä ole mitään sellaista asiaa, jota hän innoissaan tekisi perheensä kanssa. Edes lastensa kanssa. Jokin yhteinen juttu siis pitäisi löytää isän ja lasten välille ja siitä jutusta nakittaa vastuu kokonaan isälle. 

Osittain ihan hyvää tekstiä, mutta miksi vastuu tämänkin asian selvittämisestä ja korjausyrityksistä sysätään vaimolle? Miksi vaimon pitäisi olla se, joka kyselee anopilta neuvoja miten saada mies osallistmaan perheeseen? Miksi vaimon pitää olla se, joka keksii isälle ja lapsille yhteisen harrastuksen, sellaisen, joka sattuu sille miehelle kelpaamaan?

Koska vaimo on tässä se, jolla on ongelma. En huomannut mitään aloittajan kommenttia, jossa hän olisi kertonut asian olevan miehelleen ongelma. Miehelle siis sopii oikein hyvin, että jatketaan tällä tavalla seuraavat 20 vuotta, mutta vaimolle ei tunnu sopivan. Voisin verrata tätä vaikka siihen, että jos mulla on selkä kipeä, miksi mieheni pitäisi mennä lääkäriin, vaikka hänen selkänsä ei ole kipeä.

Ai että vaimolle ei tunnu sopivan? Oletko tosissaan? Vaimo on tässä myös yhteisten lasten äänitorvi! Missä ihmeen maailmassa sinä elät, kun on ok, että lasten isän osallistuminen lapsille tärkeisiin asioihin pitää pakata pumpuliin sillä verukkeella, että kun isällä ei ole asian kanssa ongelmaa niin asia ei ole ongelma??

Millainen lapsi ei halua viettää joulua tai omia synttäreitä omien vanhempien kanssa? Kyllä se vain on koko perheen ääni isää vastaan, ergo ISÄ on tässä yhtälössä se outo lintu.

Toivottavasti olet provo vain, muuten säälittää kyllä mahdollisten nykyisten tai tulevien lastesi puolesta.