Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä
22.10.2022 |
Kaikki synttärit, joulut ja muut juhlahetket joudun suunnittelemaan yksin ja järjestämään yksin. Tekee kyllä jonkun yksittäisen helpon asian niistä, jos käskemällä käsken ja annan tarkat ohjeet niin että ei joudu vaivaamaan päätään yhtään, esim että käy keskiviikkona ostamassa joulukuusi, pituus 230 cm, tuuhea, ja laita se ulkovarastoon sulamaan. Osallistuu juhlaan sitten ihan puolivaloilla, on paikalla mutta ei läsnä, istuu jotenkin vähän sivussa ja ei puhu oikein mitään eikä tee mitään. Vaikka lapsia vartenhan ne joulujutut on ja synttäreiden vietot. Ihan kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa osallistua siihen, että lapsi puhaltaa synttärikakkunsa kynttilät tai avaa joululahjat. Viime jouluna söi oman joulupuuronsa olohuoneen sohvalla telkkaria katsoen, minä ja lapset ruokapöydässä. Kuopuksen viime synttäreillä ei ottanut edes kakkua, vaikka tykkää paljon kakuista. Kun räjähdän lopulta tällaisesta käytöksestä, hän loukkaantuu verisesti. Erota hän ei halua ja perheen halusi perustaa, jopa enemmän kuin minä. Mitä tämä oikein on?
Kommentit (1808)
Vierailija kirjoitti:
Eipä kyllä sitte naisetkaan osallistu usein sellaseen miehelle mieluisampaan juhlatyyliin että vähemmän krumeluuria ja enemmän relaa. Tyypillisesti ainoastaan justiinan mielipide pätee ja muita ei lasketa.
Auta, dat's me. Ei AP. OT.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka viikko samalaisia postauksia, joissa mies on jo poistunut suhteesta aikaa sitten ja vaimo on täällä kyselemässä vielä neuvoja ja ihmettelemässä.
"Viime jouluna Istui sohvalla syömässä joulupuuroa telkkaria katsoen, kun me muut lasten kanssa olimme joulupöydässä".... tässä repesin.
Jos ei aina ole tollut tuollainen hyväksikäyttävä vapaamatkustaja, niin miksi naiset ottaa noita edes? Sitä ihmettelen.
Minun isäni oli samanlainen kuin ap:n mies. Muistan jouluista sen, miten piti olla hiljaa ettei isä ryntää makarista huutamaan, kun ei saa maata siellä rauhassa. Vietettiin sitten paljon aikaa äidin kanssa ulkona: käytiin haudoilla, laitettiin lumilyhtyjä, kynttilöitä ja lumiukkoja, koristeltiin kuusi pihalle, tehtiin pihalle lumilabyrinttejä ja -linnoja, maattiin hangessa katselemassa tähtiä Mummi asui samalla paikkakunnalla, siellä käytiin syömässä jouluateria.
Isäni ansiosta joulu on minulle erityisesti ulkojuhla, mutta isä ei näihin muistoihin kuulu. Missä lienee ja mitä tehnee nykyisin. En tiedä eikä kiinnosta.
[/quote]
Niin, ja mun exästä tuli kontrollifriikki ja riivinrauta heti kun lapset oli saatu maailmaan. Ei siellä pystynyt enää olla eikä asua kun haukka vahti joka askelta, ei noin, vaan näin, anna tänne, et sinä osaa, nämä vaatteet pitää pukea näin, oikea sukka ensin, sitten vasen, juuri niin kuin minä teen. Ei tuota peliä nyt, vaan viikon päästä, tänään me kaikki teemme tätä, ja huomenna tuota. Heti kun pääsin eroon, niin kaikki alkoi menemään oikein mallikkasti lasten kanssa. Meilläkin pelataan paljon pelikoneita, sen pari tuntia joka päivä viikonloppuisin. Se on yhteistä kivaa tekemistä, lisäksi luurejen päässä on myös sisareni pojat.
Kyllä kannattaa erota, pääsee elämään omaa ja lasten elämää sitten ilman kontrollifriikkiä joka määrää mitä jukurttia lasten tulee syödä ja kuinka monta lusikallista. Vieläkin puistattaa.[/quote]
Ja miten tämä vuodatuksesi sivuaa ap:n ongelmaa edes etäisesti? Ei mitenkään, etkä tainnut lukea koko aloitusta.
Ongelma ei tässä ole vaimon kontrollifriikkiys, eikä halu määrätä kaikesta. Ongelma on täysin mölli mies, joka ei osallistu mihinkään perheen kesken tapahtuvaan tekemiseen, ei edes syömiseen, ei halua tehdä mitään lastensa kanssa. Ei itse ehdota mitään, eikä kysyttäessä kerro, mitä haluaisi. Noin. Nyt on ratakiskosta väännetty, eikä kenenkään tarvitse tulla enää länkyttämään, kuinka ap kontrolloi ja määrää kaikesta.
Siinä olet kyllä oikeassa, että ero on ehkä paras ratkaisu tässä. Jos toinen vanhemmista on tuollainen möllöttäjä, on kaikkien etu, että vanhemmat lähtevät eri teille. Ehkä isää alkaa sitten paremmin kiinnostaa, tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Ap kiltti, ei vauvapalsta tiedä sinusta tai perheestäsi yhtään mitään -toki on niin, että puolisolle pitää puhua, mutta on se niinkin, että miehesi on aikuinen ihminen, joka ihan itse voisi avata suunsa jos jokin ketuttaa. (Ihme kommentointia täällä "no kysy, no puhu, no järjestä niin että mies tykkää): haloo, mies ja nainen parisuhteessa ovat aikuisia, ja pitäisi myös osata sanoa, eikä venailla että vaimo kuulustelee jos joku ymmärrettävä tunnetila voitaisiin kaivaa esiin.
Periterapiaan jotta hop, ei ole lapsillekaan kiva jos mies nököttää nurkassa. Kyllä siihen kynttilät-puhallettu kakkuunkin pitäisi osallistua jos kerran meni lapsia saamaan, eivät ole turhan puhtaita olentoja. Täyskasvuinen, myös mies, tajuaa sen, ja jää lapsettomaksi jos räkä ei natsaa.
Ei todellakaan auta järjestää niin että mies tykkää, vaan pitää olla järjestämättä, tai tehdä ihan kuten itse haluaa. Mies on voinut puhua moneen kertaan jo, mutta asiaa ei ole kuultu ollenkaan. Mies voi myös olla passivinen kun hänellä on paha olla suhteessa, mutta hän ei pysty sitä sanomaan. Vaimon ei todellakaan tarvitse hotimilla kiskoa asioita miehestä, eikä järjestää miehelle mitään kuulustelua. Aikuisen ihmisen vastuulla on hänen omat asiansa, sama koskee myös sitä vaimoa.
Vaimolla on oma vastuu omasta tekemisestään ja olemisestaan, eikä se poistu syyttämällä miestä. Miehellä on vastuu itsestään myös, eikä se poistu muulla kuin vastuuta kantamalla.
Ihmiset tekee virheitä, ja teillä nyt on tuo yhteiselämä osoittautunut virheeksi. Kummankaan vika se ei taida olla, mutta vastuu pitää kuitenkin kantaa itse, vaikka se toinen ei mielestäsi kantaisikaan omaa vastuutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni oli samanlainen kuin ap:n mies. Muistan jouluista sen, miten piti olla hiljaa ettei isä ryntää makarista huutamaan, kun ei saa maata siellä rauhassa. Vietettiin sitten paljon aikaa äidin kanssa ulkona: käytiin haudoilla, laitettiin lumilyhtyjä, kynttilöitä ja lumiukkoja, koristeltiin kuusi pihalle, tehtiin pihalle lumilabyrinttejä ja -linnoja, maattiin hangessa katselemassa tähtiä Mummi asui samalla paikkakunnalla, siellä käytiin syömässä jouluateria.
Isäni ansiosta joulu on minulle erityisesti ulkojuhla, mutta isä ei näihin muistoihin kuulu. Missä lienee ja mitä tehnee nykyisin. En tiedä eikä kiinnosta.
Tuossakaan ei ole äiti vastuutaan kantanut vaan jäänyt heittopussiksi ja samalla satuttanut itse omaa lastaan.
Eihän tuollaisesta tule mitään että toinen hoitaa yksin vanhemmuuden ja vielä toisen vanhemmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja mun exästä tuli kontrollifriikki ja riivinrauta heti kun lapset oli saatu maailmaan. Ei siellä pystynyt enää olla eikä asua kun haukka vahti joka askelta, ei noin, vaan näin, anna tänne, et sinä osaa, nämä vaatteet pitää pukea näin, oikea sukka ensin, sitten vasen, juuri niin kuin minä teen. Ei tuota peliä nyt, vaan viikon päästä, tänään me kaikki teemme tätä, ja huomenna tuota. Heti kun pääsin eroon, niin kaikki alkoi menemään oikein mallikkasti lasten kanssa. Meilläkin pelataan paljon pelikoneita, sen pari tuntia joka päivä viikonloppuisin. Se on yhteistä kivaa tekemistä, lisäksi luurejen päässä on myös sisareni pojat.
Kyllä kannattaa erota, pääsee elämään omaa ja lasten elämää sitten ilman kontrollifriikkiä joka määrää mitä jukurttia lasten tulee syödä ja kuinka monta lusikallista. Vieläkin puistattaa.
Ja miten tämä vuodatuksesi sivuaa ap:n ongelmaa edes etäisesti? Ei mitenkään, etkä tainnut lukea koko aloitusta.
Ongelma ei tässä ole vaimon kontrollifriikkiys, eikä halu määrätä kaikesta. Ongelma on täysin mölli mies, joka ei osallistu mihinkään perheen kesken tapahtuvaan tekemiseen, ei edes syömiseen, ei halua tehdä mitään lastensa kanssa. Ei itse ehdota mitään, eikä kysyttäessä kerro, mitä haluaisi. Noin. Nyt on ratakiskosta väännetty, eikä kenenkään tarvitse tulla enää länkyttämään, kuinka ap kontrolloi ja määrää kaikesta.
Siinä olet kyllä oikeassa, että ero on ehkä paras ratkaisu tässä. Jos toinen vanhemmista on tuollainen möllöttäjä, on kaikkien etu, että vanhemmat lähtevät eri teille. Ehkä isää alkaa sitten paremmin kiinnostaa, tai sitten ei.
Ei miehestä tullut eräänä aamuna mitään mölliä. Siinä on tapahtunut aika oaljon kaikenlaista ensin. Tässä on vain yksi kertomus, ja ainoa asia mikä tässä ON fakta on se ettei mies eräänä aamuna vain ollut persiistä. Hän on joko ollut sitä aina, jolloin huutista sellaisen ottamisesta lasten isäksi, tai sitten on tapahtunut asioita joka on muuttanut miestä. Nämä asiat ovat mitä luultavimmin naisen kontrollintarpeinen persoona jolla hän haluaa määritellä myös Oikealaisen Isyyden.
Ap, milloin sinulle selvisi että mies on vätys? Jokinhan hänessä on viehättänyt kun yhteen menitte, vai oliko vahinkoraskaus? Heiluuko peitto enää? Minun on vaikea kuvitella naista, joka olisi kiinnostunut menemään sänkyyn tällaisen tapetun madon kanssa. Onko sielläkin naisella ohjat ja mies vaan makaa? Jos mies alkaa olla lapsen asemassa perheessä, niin se on samaa naiselle kuin kylmä kylpy miehelle. Munasarjat kuivuu ja kutistuu, sillä eihän hoivattavaan saa tuntea vetoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja mun exästä tuli kontrollifriikki ja riivinrauta heti kun lapset oli saatu maailmaan. Ei siellä pystynyt enää olla eikä asua kun haukka vahti joka askelta, ei noin, vaan näin, anna tänne, et sinä osaa, nämä vaatteet pitää pukea näin, oikea sukka ensin, sitten vasen, juuri niin kuin minä teen. Ei tuota peliä nyt, vaan viikon päästä, tänään me kaikki teemme tätä, ja huomenna tuota. Heti kun pääsin eroon, niin kaikki alkoi menemään oikein mallikkasti lasten kanssa. Meilläkin pelataan paljon pelikoneita, sen pari tuntia joka päivä viikonloppuisin. Se on yhteistä kivaa tekemistä, lisäksi luurejen päässä on myös sisareni pojat.
Kyllä kannattaa erota, pääsee elämään omaa ja lasten elämää sitten ilman kontrollifriikkiä joka määrää mitä jukurttia lasten tulee syödä ja kuinka monta lusikallista. Vieläkin puistattaa.
Ja miten tämä vuodatuksesi sivuaa ap:n ongelmaa edes etäisesti? Ei mitenkään, etkä tainnut lukea koko aloitusta.
Ongelma ei tässä ole vaimon kontrollifriikkiys, eikä halu määrätä kaikesta. Ongelma on täysin mölli mies, joka ei osallistu mihinkään perheen kesken tapahtuvaan tekemiseen, ei edes syömiseen, ei halua tehdä mitään lastensa kanssa. Ei itse ehdota mitään, eikä kysyttäessä kerro, mitä haluaisi. Noin. Nyt on ratakiskosta väännetty, eikä kenenkään tarvitse tulla enää länkyttämään, kuinka ap kontrolloi ja määrää kaikesta.
Siinä olet kyllä oikeassa, että ero on ehkä paras ratkaisu tässä. Jos toinen vanhemmista on tuollainen möllöttäjä, on kaikkien etu, että vanhemmat lähtevät eri teille. Ehkä isää alkaa sitten paremmin kiinnostaa, tai sitten ei.
Ei miehestä tullut eräänä aamuna mitään mölliä. Siinä on tapahtunut aika oaljon kaikenlaista ensin. Tässä on vain yksi kertomus, ja ainoa asia mikä tässä ON fakta on se ettei mies eräänä aamuna vain ollut persiistä. Hän on joko ollut sitä aina, jolloin huutista sellaisen ottamisesta lasten isäksi, tai sitten on tapahtunut asioita joka on muuttanut miestä. Nämä asiat ovat mitä luultavimmin naisen kontrollintarpeinen persoona jolla hän haluaa määritellä myös Oikealaisen Isyyden.
Miksi se isä ei tee isyyttä ihan itse? Niin meille aikanaan sanottiin neuvolassa, että miehen pitää ottaa isyytensä, ei odottaa naisen tekevän sitä hänelle. Hyvin meni, vauvakin jo 21.
Luetun ymmärtäminen on äärimmäisen huonolla tolalla osalla vastaajista. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, milloin sinulle selvisi että mies on vätys? Jokinhan hänessä on viehättänyt kun yhteen menitte, vai oliko vahinkoraskaus? Heiluuko peitto enää? Minun on vaikea kuvitella naista, joka olisi kiinnostunut menemään sänkyyn tällaisen tapetun madon kanssa. Onko sielläkin naisella ohjat ja mies vaan makaa? Jos mies alkaa olla lapsen asemassa perheessä, niin se on samaa naiselle kuin kylmä kylpy miehelle. Munasarjat kuivuu ja kutistuu, sillä eihän hoivattavaan saa tuntea vetoa.
Ap ei omistanut kristallipalloa, josta olisi voinut ennustaa miehen käytöksen muuttumisen perheen perustamisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ap vieläkään kertonut, millainen miehen oma lapsuus oli? Millainen on anopin ja apen suhde nyt, kun lapsensa ovat aikuisia? Miten appi toimii laatenlastensa kanssa? Entä anoppi? Syyttelemisen sijasta voisi miettiä, onko miehen käytös yksinkertaisesti vain kasvatuksen ja mallioppimisen tulos. Ja jos on, pariterapia saattaisi olla hyvä keino saada molemmat paremmin ymmärtämään toisiaan.
Ei koko perheen elämää voi silti muokata toisen vanhemman traumaterapiaksi ja velvoittaa toista vanhempaa lasten lisäksi hoitamaan vielä puolisoakin. Ei parisuhde ole mikään hoitosuhde.
Väitinkö jossain niin?
Ihan oikeasti tilanne voi olla se, että mies on lapsuudenkodissaan tottunut juuri tuollaiseen vanhemmuuteen. Siitä huolimatta, että isä on ollut etäinen tai osallistumaton, mies on voinut kokea lapsuutensa oikein hyvänä ja onnellisena. Hyökkäämällä tuota vanhemmuuden toimintamallia vastaan hyökkää myös samalla miehen lapsuudenperhettä ja miehen käsitystä omasta lapsuudestaan vastaan. Mun isäni oli yksityisyrittäjä ja siten paljon töissä. Isä kuitenkin mahdollisti sen, että äiti saattoi olla kotiäitinä. Tietenkään en voi tietää, olisiko mun alpsuuteni ollut jollain tavalla parempi, jos mut olisi 2kk iässä laitettu vieraalle hoitoon (siihen aikaan äitiysloma oli vain 2 kk) ja äitikin olisi mennyt töihin. Voi olla tai sitten ei. Jos joku tulisi sanomaan mulle, että mun lapsuuteni on ollut huono tai isäni huono isä tai jotain muuta vastaavaa, niin en mä nyt ihan suoralta kädeltä toteaisi, että no niinpäs olikin. Ja suhtautuisin muuten aika torjuvasti sellaiseen ihmiseen, joka näin tulisi mulle edes sanomaan.
Jos haluaa saada toisen ihmisen toimimaan tavalla, jota tämä ihminen ei pidä mitenkään tarpeellisena tai edes parempana kuin nykyistä tapaansa, pitää ensin ymmärtää syyt, miksi näin on. Tyrmäämättä ja väheksymättä. Pitää myös saada toinen huomaamaan, että vaikka hänen oma lapsuutensa olikin oikein hyvä, hänen omien lasten lapsuus voisi olla vieläkin parempi. Useimpia suomalaisia miehiä ei ole kasvatettu pohtimaan ja analysoimaan omaa lapsuuttaan eikä perheen dynamiikkaa. Se, että isät osallistuvat enemmän lapsiperheen arkeen on loppujen lopuksi aika uusi ilmiö. Vain muutama sukupolvi sitten miehillä oli perheissä ihan eri roolit ja tehtävät kuin naisilla. Oman kokemukseni mukaan osallistuvien isien pojista tulee osallistuvia isejä. Hekin noudattavat samaa mallia kuin mikä oli heidän lapsuudenkodeissaan. Jos parisuhteessa ja perheessä eletään "pattitilanteessa" asian kanssa, yksi varsin hyvä vaihtoehto on mennä keskustelemaan pariterapiaan. Yhdessä ja myös molemmat erikseen.
Mä en yhtään ihmettelisi, jos ap:n miehen mielestä hänen lapsuutensa oli oikein hyvä, vaikka isä ei osallistunutkaan. Ja että kaikki sujui lasten kannalta erinomaisesti, vaikka ainoastaan äiti hoiti kaiken nk metatyön ja päätti, millaisia virikkeitä ja huvituksia lapsille tarjotaan. Sitten on olemassa vielä sekin mahdollisuus, että ap:n miehellä ei edes ole ollut isää. Korkeintaan viikonloppuisä. Yksinhuoltajaäitien lapset helposti tottuvat siihen, että äiti on se, joka hoitaa kaiken, koska hei eivät ole nähteet toisenlaistakaan toimintamallia. Jos lasten - ja varsinkin poikien - ei tarvitse pienestä pitäen osallistua esimerkiksi kotitöihin, eivät he teini-iässäkään riemastu, kun vanhempi alkaakin vaatia osallistumista. Mitä nuorempana lapsi pääsee osalliseksi kaikesta kotiin ja perheeseen liittyvästä, sitä normaalimpana ja luonnollisempana hän pitää sitä, että kaikki saman katon alla osallistuvat.
Mun mutsi oli alkoholisti eikä huolehtinut meistä lapsista ollenkaan. Isä on meidät kasvattanut. Siitä huolimatta pystyn olemaan lapsilleni vastuullinen äiti mitä ei voi omasta äidistäni sanoa. Jotain vastuunkantoa kyllä edellyttäisin miehiltä nyt.
No mutta sä et varmaan pitänytkään äitiäsi hyvänä äitinä, vai mitä? Halusit olla omille lapsillesi erilainen äiti kuin mitä oma äitisi oli sulle? Mä ajoin aiemmalla kommentillani sitä, että ap:n mies on saattanut pitää omaa isäänsä ihan hyvänä isänä ja omaa lapsuuttaan ihan hyvänä ja onnellisena lapsuutena. Sen vuoksi hän ei nyt näe tarvetta toimia toisinkaan. Tilanne olisi tietenkin eri, jos hän olisi pitänyt omaa isäänsä huonona isänä tai omaa lapsuuttaan onnettomana lapsuutena. Mutta jos hänen käsityksensä hyvästä lapsuudesta on se, millainen hänen lastensa lapsuus nyt on, hän ei näe mitään tarvetta muuttaa omaa toimintaansa.
Vaimo on kuitenkin toivonut muutosta, mutta mies on tästä loukkaantunut. Eikö se jo riitä herättämään miestä, kun kumppani on ottanut asian puheeksi? Mitä pitäisi tapahtua, että mies ottaisi vastuuta? Onko todellakin niin, että miehet ovat niin kertakaikkisen yksinkertaisia, etteivät millään voi ymmärtää omaa vastuutaan. En jaksa uskoa tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni oli samanlainen kuin ap:n mies. Muistan jouluista sen, miten piti olla hiljaa ettei isä ryntää makarista huutamaan, kun ei saa maata siellä rauhassa. Vietettiin sitten paljon aikaa äidin kanssa ulkona: käytiin haudoilla, laitettiin lumilyhtyjä, kynttilöitä ja lumiukkoja, koristeltiin kuusi pihalle, tehtiin pihalle lumilabyrinttejä ja -linnoja, maattiin hangessa katselemassa tähtiä Mummi asui samalla paikkakunnalla, siellä käytiin syömässä jouluateria.
Isäni ansiosta joulu on minulle erityisesti ulkojuhla, mutta isä ei näihin muistoihin kuulu. Missä lienee ja mitä tehnee nykyisin. En tiedä eikä kiinnosta.
Tuossakaan ei ole äiti vastuutaan kantanut vaan jäänyt heittopussiksi ja samalla satuttanut itse omaa lastaan.
Miten lapsen kanssa ulkoilu satuttaa lasta? Nuo ovat ihania joulumuistoja. Se, että isä olla jöllötti omissa oloissaan ja vaati muitakin olemaan hiljaa ei ole ihana joulumuisto vaan ihan sitä samaa, mitä isä muutenkin teki.
Äiti järjesti meille hauskaa puuhaa, oli meille läsnä ja turvallinen vanhempi. Sitten aikanaan, ilmeisesti erinäisten keskustelujen, pariterapiaehdotusten ja ties minkä kommervenkkien jälkeen, erosi miehestään. En tuota miestä osaa isäkseni mieltää, koska hän ei sitä meille lapsille koskaan tunnetasolla ollut.
Isältäni opin se, että hänenlaistaan miestä ei koskaan kannata valita kumppaniksi. Siitä opista olen kiitollinen.
Olen Ap:n kohtalotoveri ja alan olla ihan kohtuuttoman uupunut.
Olen tavannut mieheni todella nuorena ja melkolailla suoraan ihan sairaasta ja toksisesta lapsuuden perheestä.
Nuorena mieheni vaikutti ihan aikaansaavalta, kivalta, huolehtivaiselta ja empaattiselta.
Jotain merkkejä olisi varmasti ollut nähtävillä jos olisin osannut katsoa, mutta en taustastani johtuen vain osannut.
Lapsia on kaksia, pienellä ikäerolla ja vauva,-ja pikkulapsiaika menivät kohtalaisen kivuttomasti, mieheni hoiti lapsia ja teki kotitöitä, mutta alkoi myös viettää yjä enemmän aikaa töissään ja harrastuksissaan.
Lasten hoitaminen oli miehelle kyllä jotenkin sellaista mekaanista suorittamista, eikä koskaan oppinut tuntemaan lapsiaan.
Nyt lapset ovat jo teinejä, eikä mies tunne heitä vieläkään.
Mies ihmettelee aina välillä, kun teinit eivät kauheasti isänsä seurasta välitä, mutta jos ei ole viettänyt aikaa lastensa kanssa, ei lukenut iltasatuja, ei leikkinyt, ei vapaaehtoisesti tai omasta aloitteestaan ole tehnyt mitään lastensa kanssa.
Eroaminenkaan ei välttämättä auta, miehestäni on vuosien aikana paljastunut niin epäempaattisia ja narsistisia piirteitä, että erosta olisi tullut ihan hirveä työmaa ja ehkä myös iso riski monella tapaa.
En halua lasteni, en edes nyt, vaikka ovat jo teinejä jäävän mieheni kanssa ilman minua kovin pitkiksi ajoiksi.
Tilanne on kurja, olen päättänyt pitää perheen kasassa siihen saakka kunnes nuoret lähtevät opiskelemaan.
Olen miettinyt todella paljon miksi mieheni käytös muuttui kivasta ja kivanoloisesta reippaasta ja aikaansaavasta miehestä tuoksi kummajaiseksi, joka oikeastaan ei enää tee mitään tai puhu mitään, ja silti pitää perhettään otteessaan.
Jostain vallankäytöstähän tässä on kysymys, jostain narsistisesta käytösmallista. Ja ihan siitä, että mies vain voi.
Omaa jaksamista täytyy ajatella, vaikka sille nyt ei vain oikein ole sijaa tässä. Tunnen olevani jonkinlainen omaishoitaja ja yksinhuoltaja samassa paketissa. Ja aivan hirvittävän yksinäinen.
Teinieni kanssa olemme hitsautuneet tiiviiksi paketiksi, olen huolehtinut siitä, että järjestän, hoidan, huolehdin, leikin, askartelen, luen, leivon, retkeilen, urheilen, juttelen jne, jne.
Kuten jo mainitsin, olen todella yksinäinen tässä avioliitossa ja perheessä. Teineille täytyy suoda omia menoja ja vapautta, ja äidin pitää olla tuki ja turva, ei toisin päin. Perheestä omaan kuplaansa kadonnut mies on kadonnut myös avioliitostaan. Ja silti kynsin hampain pitää siitä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kiltti, ei vauvapalsta tiedä sinusta tai perheestäsi yhtään mitään -toki on niin, että puolisolle pitää puhua, mutta on se niinkin, että miehesi on aikuinen ihminen, joka ihan itse voisi avata suunsa jos jokin ketuttaa. (Ihme kommentointia täällä "no kysy, no puhu, no järjestä niin että mies tykkää): haloo, mies ja nainen parisuhteessa ovat aikuisia, ja pitäisi myös osata sanoa, eikä venailla että vaimo kuulustelee jos joku ymmärrettävä tunnetila voitaisiin kaivaa esiin.
Periterapiaan jotta hop, ei ole lapsillekaan kiva jos mies nököttää nurkassa. Kyllä siihen kynttilät-puhallettu kakkuunkin pitäisi osallistua jos kerran meni lapsia saamaan, eivät ole turhan puhtaita olentoja. Täyskasvuinen, myös mies, tajuaa sen, ja jää lapsettomaksi jos räkä ei natsaa.
Ei todellakaan auta järjestää niin että mies tykkää, vaan pitää olla järjestämättä, tai tehdä ihan kuten itse haluaa. Mies on voinut puhua moneen kertaan jo, mutta asiaa ei ole kuultu ollenkaan. Mies voi myös olla passivinen kun hänellä on paha olla suhteessa, mutta hän ei pysty sitä sanomaan. Vaimon ei todellakaan tarvitse hotimilla kiskoa asioita miehestä, eikä järjestää miehelle mitään kuulustelua. Aikuisen ihmisen vastuulla on hänen omat asiansa, sama koskee myös sitä vaimoa.
Vaimolla on oma vastuu omasta tekemisestään ja olemisestaan, eikä se poistu syyttämällä miestä. Miehellä on vastuu itsestään myös, eikä se poistu muulla kuin vastuuta kantamalla.
Ihmiset tekee virheitä, ja teillä nyt on tuo yhteiselämä osoittautunut virheeksi. Kummankaan vika se ei taida olla, mutta vastuu pitää kuitenkin kantaa itse, vaikka se toinen ei mielestäsi kantaisikaan omaa vastuutaan.
Mites ne lapset?
Vierailija kirjoitti:
Olen Ap:n kohtalotoveri ja alan olla ihan kohtuuttoman uupunut.
Olen tavannut mieheni todella nuorena ja melkolailla suoraan ihan sairaasta ja toksisesta lapsuuden perheestä.
Nuorena mieheni vaikutti ihan aikaansaavalta, kivalta, huolehtivaiselta ja empaattiselta.
Jotain merkkejä olisi varmasti ollut nähtävillä jos olisin osannut katsoa, mutta en taustastani johtuen vain osannut.
Lapsia on kaksia, pienellä ikäerolla ja vauva,-ja pikkulapsiaika menivät kohtalaisen kivuttomasti, mieheni hoiti lapsia ja teki kotitöitä, mutta alkoi myös viettää yjä enemmän aikaa töissään ja harrastuksissaan.
Lasten hoitaminen oli miehelle kyllä jotenkin sellaista mekaanista suorittamista, eikä koskaan oppinut tuntemaan lapsiaan.
Nyt lapset ovat jo teinejä, eikä mies tunne heitä vieläkään.
Mies ihmettelee aina välillä, kun teinit eivät kauheasti isänsä seurasta välitä, mutta jos ei ole viettänyt aikaa lastensa kanssa, ei lukenut iltasatuja, ei leikkinyt, ei vapaaehtoisesti tai omasta aloitteestaan ole tehnyt mitään lastensa kanssa.
Eroaminenkaan ei välttämättä auta, miehestäni on vuosien aikana paljastunut niin epäempaattisia ja narsistisia piirteitä, että erosta olisi tullut ihan hirveä työmaa ja ehkä myös iso riski monella tapaa.
En halua lasteni, en edes nyt, vaikka ovat jo teinejä jäävän mieheni kanssa ilman minua kovin pitkiksi ajoiksi.
Tilanne on kurja, olen päättänyt pitää perheen kasassa siihen saakka kunnes nuoret lähtevät opiskelemaan.
Olen miettinyt todella paljon miksi mieheni käytös muuttui kivasta ja kivanoloisesta reippaasta ja aikaansaavasta miehestä tuoksi kummajaiseksi, joka oikeastaan ei enää tee mitään tai puhu mitään, ja silti pitää perhettään otteessaan.
Jostain vallankäytöstähän tässä on kysymys, jostain narsistisesta käytösmallista. Ja ihan siitä, että mies vain voi.
Omaa jaksamista täytyy ajatella, vaikka sille nyt ei vain oikein ole sijaa tässä. Tunnen olevani jonkinlainen omaishoitaja ja yksinhuoltaja samassa paketissa. Ja aivan hirvittävän yksinäinen.
Teinieni kanssa olemme hitsautuneet tiiviiksi paketiksi, olen huolehtinut siitä, että järjestän, hoidan, huolehdin, leikin, askartelen, luen, leivon, retkeilen, urheilen, juttelen jne, jne.
Kuten jo mainitsin, olen todella yksinäinen tässä avioliitossa ja perheessä. Teineille täytyy suoda omia menoja ja vapautta, ja äidin pitää olla tuki ja turva, ei toisin päin. Perheestä omaan kuplaansa kadonnut mies on kadonnut myös avioliitostaan. Ja silti kynsin hampain pitää siitä kiinni.
Mä olen kasvanut tuollaisessa perheessä. Teet pahan virheen antaessasi lapsille mallin, että tuo on normaalia tai hyväksyttävää. Kotoa saadulla parisuhteen mallilla ja opilla valitsin ensimmäisen puolisoni aivan väärin ja ajauduin muutamaksi vuodeksi samanlaiseen asetelmaan. Pääsin onneksi irti ja löysin lopulta onnen toisessa liitossani, mutta toinen puoliso olisi voinut päästä paljon helpommalla kuin ollessaan jatkuvan piikkipuolustuksen kohteena. Pariskuntien pitäisi hitsautua yhteen, ei eri puolille, ja siinä kesti kauan. Kiitos hänelle kärsivällisyydestä.
Äidilleni olen antanut vihdoin anteeksi, mutten vieläkään ymmärrä hänen ratkaisujaan - vasta vähän aikaa sitten sain sanottua hänelle, ettei isäni kaltaisilla pitäisi olla lapsia lainkaan, ja hän oli samaa mieltä. Isä on edelleen joku kylmä mies, joka elää äitini kanssa, nykyään omaishoidettavana.
On todellakin olemassa ihmisiä, joilla ei saisi olla lapsia kiusattavina.
Miksi autoa saa ajaa vasta autokoulun jälkeen, mutta lapsia saa tehdä ilman mitään lupia.
Ap kiltti, ei vauvapalsta tiedä sinusta tai perheestäsi yhtään mitään -toki on niin, että puolisolle pitää puhua, mutta on se niinkin, että miehesi on aikuinen ihminen, joka ihan itse voisi avata suunsa jos jokin ketuttaa. (Ihme kommentointia täällä "no kysy, no puhu, no järjestä niin että mies tykkää): haloo, mies ja nainen parisuhteessa ovat aikuisia, ja pitäisi myös osata sanoa, eikä venailla että vaimo kuulustelee jos joku ymmärrettävä tunnetila voitaisiin kaivaa esiin.
Periterapiaan jotta hop, ei ole lapsillekaan kiva jos mies nököttää nurkassa. Kyllä siihen kynttilät-puhallettu kakkuunkin pitäisi osallistua jos kerran meni lapsia saamaan, eivät ole turhan puhtaita olentoja. Täyskasvuinen, myös mies, tajuaa sen, ja jää lapsettomaksi jos räkä ei natsaa.