Lue keskustelun säännöt.
Pari kuukautta tapailua eikä mies osaa sanoa mihin se johtaa.
19.10.2022 |
Onko toivoton tilanne jos toinen osapuoli sanoo ettei tiedä miksi suhde pitäisi jotenkin määritellä vaikka itse toivon sitoutumista ja olen tosi ihastunut. Ollaan vietetty kokoajan tiiviisti aikaa yhdessä ja tuntuu että tässä ajassa jo pitäisi tietää mitä haluaa. Hukkaanko aikaani vaan..
Kommentit (484)
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin monimutkaiselta vaikuttaa joidenkin rakkauselämä näiden kommenttien perusteella. Omat suhteeni ovat johtaneet yleensä parissa-kolmessa viikossa siihen pisteeseen ettei ainakaan tapailla muita tai sitten ne ovat päättyneet, koska ei löydy riittävää kiinnostusta ja motivaatiota. Jos mies vielä kuukausien päästä pohdiskelisi, että ollaanko tässä nyt vai ei, tekisin päätöksen hänen puolestaan ja vapauttaisin takaisin markkinoille.
Vierailija kirjoitti:
Kovin monimutkaiselta vaikuttaa joidenkin rakkauselämä näiden kommenttien perusteella. Omat suhteeni ovat johtaneet yleensä parissa-kolmessa viikossa siihen pisteeseen ettei ainakaan tapailla muita tai sitten ne ovat päättyneet, koska ei löydy riittävää kiinnostusta ja motivaatiota. Jos mies vielä kuukausien päästä pohdiskelisi, että ollaanko tässä nyt vai ei, tekisin päätöksen hänen puolestaan ja vapauttaisin takaisin markkinoille.
Muuten kanssasi samaa mieltä, mutta viimeisen lauseen sanavalinta ei natsaa: et voi vapauttaa markkinoille sellaista, joka on kokoajan siellä ollutkin.
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Ja mitä eroa on, tapaileeko toista 4 kuukautta vai seurusteleeko toisen kanssa 4 kuukautta? Siis jos kuitenkin 4 kk päästä tajuaa, että väärä ihminen?
Onpa aloittaja kärsimätön. Minä odotin neljä kuukautta ja sitten kun homma ei edennyt mihinkään, nainen päätti että annetaan olla. Onneksi ei pussailtu tai mitään, oli helpompi lopettaa tapailu, eikä yhteen oltaisi sovittu muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vaikea uskoa, että haluaisi niin epäitsekkäästi tapailemansa ihmisen olevan onnellinen jonkun toisen kanssa. Teoriassa kyllä, käytännössä ei. Kyllä kirpaisisi, jos näkisi hänet toisen käsipuolessa.
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Itse olen asettanut ihan selvät rajat tälle. 2-3 kuukautta voidaan tapailla (miehellä aikaa miettiä haluaako seurustella vai ei), sen jälkeen se päätös on tehtävä haluaako olla mun kanssa vai haluaako vielä jatkaa sinkkuna ja katsella tarjontaa. Jos haluaa olla minun kanssa niin hienoa, sitten voidaan olla seurusteleva pari, jotka eivät siis tapaile tai katsele enää muita, ja jotka katsovat yhdessä rauhassa tuleeko siitä meidän parisuhteesta jotain suurempaa vielä. Jos mies ei osaa tuossa kohtaa sanoa pystyykö tuon vertaa minuun sitoutumaan että aloitettaisiin parisuhde yksinoikeudella, niin lopetan suhteen.
Näin kolmen vuoden deittailun, satojen treffien, kymmenen eri tapailun ja viiden suhteen jälkeen, kokemus on itselleni opettanut. Mies ottaa sinulta mielellään ihan niin paljon kaikkea kuin vain saa, niin kauan kun et vaadi sitoutumista. Se ei kuitenkaan tarkoita, todellakaan, että hän olisi kuuna päivänä sinuun tulevaisuudessa sitoutumassa. Hän vain nauttii tarjoiluista, niin kauan kun sitä on tarjolla. Ei sitä tietenkään noin suoraan sanota, vaan se verhotaan "kiireisiin, siihen että on vähän epävarma tunteistaan/mitä haluaa elämässä, tai että haluaa miettiä ja olla sitten super varma kun toisen valitsee jne".
Hahaha, olet siis todella oikeassa, mutta alkoi ihan naurattaa, kun edellinen sitoutumishaluton tapailumies veti varmaan noi kaikki listaamasi syyt, miksi ei voi sitoutua :D Ihan liian pitkään jatkoin sitäkin juttua(n.5kk), ehdin jo ihastua kunnolla ja alkaa maalailla tulevaisuutta. Ihan selkeä pelimieshän tuo oli näin jälkikäteen ajateltuna ja tosiaan kaikki nuo, en tiedä, mitä haluan elämältä ja olen tosi kiireinen töiden ja muiden juttujen suhteen jne. kyllä tosiaan matkan varrella tuli sieltä. Tiedänpähän varoa seuraavalla kerralla.
Joo, nuo kaikki on kyllä tultu tässä matkan varrella kuultua ja useammalta mieheltä :D Tekis mieli vaan vetää viulu takataskusta esiin ja alkaa soittaa sitä, kun mies alkaa selittää noita nyyhkyselityksiään, joilla koittaa vedota siihen että antaisin lisää aikaa hänelle pelleilyyn.
No, oma syyni kun useampaankin haksahdin, kiltti kun olen. Mutta EI ENÄÄ. Nyt se on kerrasta poikki noiden kanssa ja takaisin en ota (sitä yrittävät usein myös).
Ne on narsisteja tai narsistisia. Kauhulla seuraan tässä, kun naapuri pyörittää naiskaruselliaan. Tän hetkinen nainen on lempattu pariin otteeseen ja imuroitu takaisin ja siinä välissä käy vierailulla toiset naiset. Ja kun edellinen suhde päättyy, melkein heti alkaa seuraava.
Hei sinä vaaleahiuksinen noin viisikymppinen nainen, jos sut on nyt viimepäivinä taas kerran imuroitu takaisin, sua kusetetaan rankasti. Toi mies iskee jokaista vastaantulijaa ikään, kokoon ja kansallisuuteen katsomatta ja panee kaikkea mikä liikkuu riittävän hitaasti, että ehtii saada kiinni.
Panee kaikkea mikä liikkuu riittävän hitaasti, että ehtii saada kiinni. Tämän lauseen on muuten kuullut ennenkin, tuolla kaipausketjun puolella. Muistan, kun se nauratti mua. Mulle oli käynyt juuri silloin ihastuksesta selville, että se ujo fasadi onkin vain keino saada naiset kiinnostumaan, luulemaan hänen olevan kiinnostuneen yksinomaan tuosta viimeisimmästä valloituksesta, ja näin saada nainen kellistettyä samaan petiin. Onneksi huomasin, ennen kellistymistä 😆. Sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma taitaa olla siinä, että nopeasti lämpeävä ja hitaasti lämpeävä yrittävät muodostaa suhdetta. Nopeasti lämpeävä ei välttämättä halua huvikseen kahlita toista, vaan on varma tunteistaan ja haluaa tietää, onko suhteella oikea ja vakavasti otettava tulevaisuus. Hitaasti lämpeävä ei välttämättä ole pelaileva paremman etsijä (vaikka heitäkin on ja käyttävät tekosyynä tuota) vaan punnitsee tilannetta ja toisen ominaisuuksia analyyttisemmin ja suhtautuu seurusteluun paljon kriittisemmin.
Itse en ole salamarakastuja, joka latelee rakkaudentunnustuksia jo parin viikon jälkeen, mutta kyllä siinä muutaman kuukauden kohdalla haluan tietää, onko suhteella tulevaisuutta eli kannattaako sitä jatkaa. Tuomitsen pettämisen niin vahvasti, että joku puolen vuoden tai vuosien roikkuminen määrittelemättömässä tapailusuhteessa, jossa tapaillaan muita ja sekstaillaan muiden kanssa, ei tule minulle kuuloonkaan, sillä näen sen pettämisenä. Toki seurustelusuhteessa ja avioliitossakin voi joku liero pettää, mutta tuollaisessa epämääräisessä tapailussa sille on ikäänkuin lupa ja sellaisessa löysässä hirressä en suostu itseäni kiduttamaan. Jos tapailu ei muutu vakavaksi seurustelusuhteeksi, en omalla kohdallani siis näe järkeä jatkaa ja siksi suhteen määritteleminen muutaman kuukauden päästä on tärkeää, jotta kumpikin voi jatkaa matkaansa jos näkemykset eroavat.
Seurustelu ei tarkoita, että avoliittoon pitää heti rynnätä. Tässä kohtaa itsestäni tulee se analyyttinen. Suhteessa ja sitoutuneena tutustuu toiseen ihmiseen vielä lisää ja tämä syvempi tutustumisvaihe voi kestää vuosia, ennen kuin saman katon alle muuttaa. Jotkut parit eivät muuta koskaan, mutta ovat silti toisiinsa sitoutuneita ja ottavat seurustelun vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Jos esimerkiksi ikää on 35v ja haluaisi naisena vielä lapsia, niin kyllä se on hukkaan heitettyä aikaa roikkua löysässä hirressä odotellen kuukausia tai jopa vuosia, että joku mies miettisi, että haluaisikohan hän tätä vaiko eikö. Eli kyllä voi käyttää termiä heittää aikaa hukkaan, jos nainen tuossa tilanteessa käyttää aikaansa pelimiesten hyödykkeenä (toki alkuun tietämättään, mutta kun selviää, että mies on tuollainen venkoilija, niin äkkiä vaihtoon).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
No mutta sinähän elit tahtosi mukaisesti. Ap tahtoo parisuhteen tapaamansa miehen kanssa eikä tiedä tuleeko siitä haluamaansa suhdetta. On itse ihastunut ja varma tunteistaan ja tahdostaan, mutta eihän hän voi yksin päätöstä tehdä, paitsi päätöksen lopettaa, jos ei etene. Siis ihan eri tilanne. Kyllä se voi kipeää tehdä, jos on eri toiveet ja varsinkin epävarmuus on pahinta. Ymmärrätkö?
Vaikken todellakaan pyörittelisi useampaa tai etsisi parempaa, niin minua ahdistaa ajatus jostain avioliittoon johtavasta pakollisesta etenemisreitistä. Miksi se on niin hiton pakollista kaikilla, onko niin epävarma itsestään että pelkää toisen karkaavan ellei jollain virallisella tapaa vangitse itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Tätä minäkin olen tässä ketjussa ihmetellyt. Aivan kuin tapailu olisi joku pakollinen paha ennen jotain varsinaista olotilaa. Minulla on hyvä ja rikas elämä johon mukavan ihmisen tapailu tuo lisää miellyttäviä asioita. En ymmärrä miten olisin hukannut aikaani, jos tapailu ei etene tapailua pidemmälle. Huonossa parisuhteessa kokisin hukkaavani aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut jatkavat tapailua ikuisesti. Esimerkiksi yksi tapailumies, joka laittoi nyt lapsiviikolla lapsen isovanhemmille yökylään ma-ti että pääsee aamulla luennolle. Todellinen syy oli se että sai yhdeltä toiselta tapailunaiselta seksiä.
Eilen sitten taas laittoi minulle viestiä. Ilmeisesti ei ollutkaan kovin ihana se ma-ti -tapailunainen kuitenkaan.
Ihan yhtä hyvä kuin sinäkin. Esineitä olette molemmat ja hän saa kiksit pelatessaan teillä eikä teidän ihanuudestanne.
Varmasti olette hyviä ja ihania molemmat, mutta tuo mies ei sitä huomaa, te olette hänelle kuin leivänpaahdin, lautasellinen ruokaa, polkupyörä jne. Täyttämässä sen hetken tarpeita, kun tarve täytetty teillä ei ole mitään virkaa.
No samanlainen leivänpaahdin se mieskin on tässä kuviossa. Täyttämässä sen hetken tarpeita. Mutta eikö laajemmin ajateltuna kaikki suhteet ole sellaisia?
Tää on kylmää ajatusmaailmaa, että itse olen ollut kohta jo vuoden deittailematta ketään (enkä siis tinderissä tai vastaavissa ollenkaan), vaikka sinkku olenkin. Avoimin mielin aloin deittalemaan, löysin tyypin, joka oli kiinnostava ja just mun tyylinen tapaus. Ihastuin ja jopa rakastuin. Tyyppi just tolleen venkoili, puhuttiin periaatteessa tulevaisuudesta, mutta aina vähän epämääräisesti (hän esim. sanoi haluavansa parisuhdetta, mutta ei, että haluaako sitä juuri minun kanssani), oli työkiireitä, eli emme tavanneet mitenkään joka päivä, välteltiin keskustelemasta juuri meidän tulevaisuudesta (hän siksi, ettei hän ilmeisesti sellaista halunnut, mutta halusi naatiskella siitä hetkestä, ja minä siksi, että pelkäsin hänen vastaustaan, olin ihastunut ja toivoin, että hänkin ihastuisi jne.). Oli kuitenkin seksiä ja yhteisiä täysiä viikonloppuja melkein 6kk. Sitten aloin painostaa enemmän ja mies lopetti suhteen.
Aika karmivalta tuntuisi mennä takaisin tinderiin toistamaan tuota samaa kuviota over and over again. Mutta tuota siellä ilmeisesti on vain tarjolla nykyään.
Kun nainen tinderöi niin on hengenvaarallisen suuri riski valikoida viuhtaisuja hypergaamisesti sekä vieläpä myös black triad-ominaisuuksia suosien. Nuo ihan tutkituttua tietoa siis.
Ikäväähän tuo kertomasi toki on, mutta toisaalta miehenä tietää tuon kuvion varjopuolen tavallisissa miehissä, niin enpä tiedä kenen puolesta pahoittaa eniten mieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jes kirjoitti:
Onpa aloittaja kärsimätön. Minä odotin neljä kuukautta ja sitten kun homma ei edennyt mihinkään, nainen päätti että annetaan olla. Onneksi ei pussailtu tai mitään, oli helpompi lopettaa tapailu, eikä yhteen oltaisi sovittu muutenkaan.
Kiinnostavaa. Mitä teillä sinun mielestäsi sitten oli sen neljä kuukautta, kun suudelmaakaan ei vaihdettu? Siis tämä "homma", ei varmaan seurustelua ainakaan? Kuulitko kenties palstan lestoihin?
Vierailija kirjoitti:
On vaikea uskoa, että haluaisi niin epäitsekkäästi tapailemansa ihmisen olevan onnellinen jonkun toisen kanssa. Teoriassa kyllä, käytännössä ei. Kyllä kirpaisisi, jos näkisi hänet toisen käsipuolessa.
Tällä pystyy myös mittaamaan aika hyvin, millaiset omat tunteet sitä toista kohtaan ovat. Jos ajatus hänestä toisen kanssa on ihan sama, silloin omat tunteet eivät missään tapauksessa ole kovin voimakkaat. Itse en jatkaisi ihmisen kanssa, jonka menemiset ja muiden kanssa vehtailut eivät kiinnosta minua tai jopa toivon niitä. Sitten taas jos kirpaisee, siitä tietää, että nyt on aika voimakkaasta ihastumisesta tai ehkä jopa rakastumisesta kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Jos esimerkiksi ikää on 35v ja haluaisi naisena vielä lapsia, niin kyllä se on hukkaan heitettyä aikaa roikkua löysässä hirressä odotellen kuukausia tai jopa vuosia, että joku mies miettisi, että haluaisikohan hän tätä vaiko eikö. Eli kyllä voi käyttää termiä heittää aikaa hukkaan, jos nainen tuossa tilanteessa käyttää aikaansa pelimiesten hyödykkeenä (toki alkuun tietämättään, mutta kun selviää, että mies on tuollainen venkoilija, niin äkkiä vaihtoon).
Mutta onko sillä merkitystä, kutsuuko yhdessä vietettyä aikaa tapailuksi vai seurusteluksi? Jos suhde päättyy, eikö se ole tuossa tilanteessa samalla tavalla hukkaan heitettyä aikaa kutsuipa sitä tapailuksi tai seurusteluksi? Mä en ole koskaan tavannut miestä, josta olisin parissa kuukaudessa tiennyt, että tuostapa saan loistavan isän lapsilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
No mutta sinähän elit tahtosi mukaisesti. Ap tahtoo parisuhteen tapaamansa miehen kanssa eikä tiedä tuleeko siitä haluamaansa suhdetta. On itse ihastunut ja varma tunteistaan ja tahdostaan, mutta eihän hän voi yksin päätöstä tehdä, paitsi päätöksen lopettaa, jos ei etene. Siis ihan eri tilanne. Kyllä se voi kipeää tehdä, jos on eri toiveet ja varsinkin epävarmuus on pahinta. Ymmärrätkö?
Jos tapailu tekee kipeää ja aiheuttaa epävarmuutta, silloin aloittaja tuhlaa aikaansa. Tämä on täysin yksiselitteistä eikä siihen liity lainkaan se, onko tapailumies vakavissaan vai ei. Ei kivusta ja epävarmuudesta synny koskaan hyvää ja tasapainoista suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikken todellakaan pyörittelisi useampaa tai etsisi parempaa, niin minua ahdistaa ajatus jostain avioliittoon johtavasta pakollisesta etenemisreitistä. Miksi se on niin hiton pakollista kaikilla, onko niin epävarma itsestään että pelkää toisen karkaavan ellei jollain virallisella tapaa vangitse itselleen.
Tuskin kukaan (tai ehkä jossain uskovaispiireissä) nyt mitään avioliittolupauksia onkaan vailla 2kk tapailun jälkeen. Varmasti haluaisi vain kuulla, että toinen on sillä tasolla sitoutunut, ettei pyörittele muita, ja sen verran kiinnostunut, ettei näe tarpeelliseksi etsiä parempaa, vaan panostaa ko. suhteeseen. Ei kai se nyt niin vaikeaa ole sanoa ääneen? Miksi haluaisit pitää toisen siinä uskossa, ettet näkisi mitään potentiaalia pidemmän päälle tai että katselisit vielä parempaa? Kiusallasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus päättyy: Hukkaanko vain aikaani? Tämä jäi mietityttämään itseäni. Eikö tapailu olekaan elämää? Onko seurustelu ja parisuhde ainoa tila, milloin ap ei hukkaa aikaa? Entä minä, elin lähes kaksikymmentä vuotta edes aietta aloittaa parisuhde, oliko tuo aika hukkaan heitettyä.
Tätä minäkin olen tässä ketjussa ihmetellyt. Aivan kuin tapailu olisi joku pakollinen paha ennen jotain varsinaista olotilaa. Minulla on hyvä ja rikas elämä johon mukavan ihmisen tapailu tuo lisää miellyttäviä asioita. En ymmärrä miten olisin hukannut aikaani, jos tapailu ei etene tapailua pidemmälle. Huonossa parisuhteessa kokisin hukkaavani aikaa.
Niin, ihmisillä on erilaisia tavoitteita ja haaveita. Tosiaan esimerkiksi perheen haluavalla kolmekymppisellä naisella on hyvin konkreettisia syitä siihen, että hän ei voi vain lillua ajopuuna jossain kädenlämpöisessä hengailusuhteessa vuositolkulla.
Minäpä päätin juuri kolmen vuoden suhteen. Jännää tapailua, vain minun luonani harvakseltaan täyshoitoa, miehen luona ei koskaan. Pelkkä hänen vakuuttelunsa ettei ole varattu. Viimeisen vuoden aikana riidelty vähän väliä siitä tapahtuuko mitään vai ei. Kuulema minun vikani, olen pilannut kaiken. Joopajoo vedättäköön nyt jotain toista. Siis todella tyhmä olo, miksen pistänyt poikki jo aiemmin? Tosin hiukan skeptinen sen suhteen löytyykö vakavasti otettavaa nykyään, kaikki roikkuvat jossain nettitreffijutuissa vaihtamassa naista lennosta. Ja joo, olen jo vanha ja siksi risoo että toinen lähes yhtä vanha kuvittelee olevansa parhaassa vedossa vaikka maan vetovoima vie voiton. On vähän isompi herra niin flaksi voi hyvinkin käydä.