Lue keskustelun säännöt.
Työelämä on minulle liikaa
Apua
17.10.2022 |
Mielenterveys on kohtalaisen hyvä, mutta ei niin hyvä kuin sen työelämässä pärjäämistä varten pitäisi olla. Mitä hittoa voin tehdä? En tule ikinä olemaan oikeutettu pidempiaikaiseen eläkkeeseen mt-syistä.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Taas on täällä luusereiden kokoontumisajot..
No sitähän tämä on koko vauvapalsta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku muu keksinyt ratkaisun tähän? Työelämässä pitäisi olla aivan rautainen jaksaminen eikä minulta löydy sellaista.
Näinpä. Olen tässä sivusta seurannut surullisena, kuinka poikani opiskeli rekkakuskiksi ja oli alasta tosi innoissaan. Puoli vuotta on nyt ajanut kuorma-autoa ja kohta lopettaa. Työt alkavat yöllä ja kestävät puoli vuorokautta. Kun teki viisipäiväistä viikkoa, nukahteli rattiin (ihan todella). Nyt on tehnyt kolmepäiväistä mistä palkka on ehkä vähän parempi kuin mitä olisi tuet, jos ei tekisi mitään. On työhönsä tosi kyllästynyt ja jatkuvasti väsynyt. Hänellä on Asperger ja heillä jaksaminen on usein heikompaa, mutta arvelin, että jaksaisi, kun oli niin motivoitunut. Mutta ei jaksa.
Todella ikävä kuulla. Tahti kuulostaa rankalta. Toivottavasti tilalle jossain vaiheessa löytyisi jotain muuta sopivampaa työtä.
Niinpä. Käytännössä vaan tuntuu, että kuljetusalalla ei ole töitä, joita voisi tehdä normaaleihin työaikoihin. Pojan jaksamiselle olisi parasta, jos voisi tehdä päivätyötä (ei aamuyöstä alkavaa) vaikka kuusi tuntia päivässä, mutta ei sellaista ole. Ilmeisesti on sitten parempi, että syrjäytyy täysin :( Kesällä luin lehdestä, että kuljetusalalle ei saada opiskelijoita, kun sen maine on niin surkea, enkä enää ihmettele lainkaan. Työttömäksi ei kai voi jäädä, kun alalla on työvoimapula. Jotain sairauspäivärahaa ei halua ajatellakaan, koska ei koe olevansa sairas, vaan inhoaa työtään.
Olisikohan rakennusfirmoilla kuorma-auton kuljettajille päivätöitä. Käsittääkseni ainakin betoniautokuskeilla on päivätyö, mutta päivät voivat kyllä olla pitkiä.
Joo, se päivien pituus on iso ongelma pojalle. Hänellä se jaksaminen ei varmaan ole ns. normaalilla tasolla (ja tuolla alalla vaaditaan selvästi normaalia paljon parempaakin) eli pitkät päivät ovat mahdottomat. Nyt hänellä alkavat työt viideltä aamulla, mikä on tuolla alalla suorastaan myöhään, aiemmin alkoi joskus kolmelta. Surettaa pojan puolesta hirveästi ja jotenkin ihmetyttää miten yhteiskunnan kannalta on parempi, että hyllytetään ihmiset täysin, jos näillä on hieman rajoitteita. Jos poika voisi työskennellä sanotaan vaikka klo 10-16, hän jaksaisi ja olisi luultavasti oikein hyvä kuski, mutta ilmeisesti tällaista työpanosta ei tarvita alalla, jolla on huutava työvoimapula. Toki joku rekkakuskin työ on sellaista, että se voi viedä kauaskin, mutta monesti kuorma-autokuljetukset pyörivät lähialueilla, jolloin sen puolesta lyhyt työaika voisi olla mahdollinen, mutta kun ei.
No jo on murheet. Olet terve ja työkykyinen, kysy nyt helvetissä itseltäsi mitä haluat tehdä ja ala ihmeessä toteuttaa sitä suunnitelmaa.
Ei täällä kukaan muu ole sinun elämästäsi vastuussa.
Otapa ap nyt itseäsi niskasta kiinni ja vaihda alaa. Nykyinen ei selvästikään sovi sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut erilaisia työpaikkoja, mutta perusongelma ei poistu. Oma jaksaminen on noin 95 % tarvittavasta, kun sen pitäisi olla 100 %. Ongelma ei poistu omia asenteita tarkistamalla, armollisuudella itseä kohtaan yms.
Siis mitä? Jaksamisesi määrittelet 95 %, sehän on hurjan hyvä luku. Työterveyslääkäri sanoi mulle, että etsitään se 10 % työkykyä, ei löytynyt. 6 vuotta ollut nyt tkeläkkeellä.
Tähän tilanteeseen pääseminen on vaatinut mm. todella monen vuoden terapiatyöskentelyn. Eikä silti sekään tunnu oikein riittävän, jotta työelämässä pärjäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä kirjoitti:
No jo on murheet. Olet terve ja työkykyinen, kysy nyt helvetissä itseltäsi mitä haluat tehdä ja ala ihmeessä toteuttaa sitä suunnitelmaa.
Ei täällä kukaan muu ole sinun elämästäsi vastuussa.
Työkykyinen olen kyllä, mutta en ole sitä selvästikään riittävässä määrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut erilaisia työpaikkoja, mutta perusongelma ei poistu. Oma jaksaminen on noin 95 % tarvittavasta, kun sen pitäisi olla 100 %. Ongelma ei poistu omia asenteita tarkistamalla, armollisuudella itseä kohtaan yms.
Siis mitä? Jaksamisesi määrittelet 95 %, sehän on hurjan hyvä luku. Työterveyslääkäri sanoi mulle, että etsitään se 10 % työkykyä, ei löytynyt. 6 vuotta ollut nyt tkeläkkeellä.
95% on hyvä lähtökohta. Jos sen yhdistää esimerkiksi 80% työviikon tekemiseen, jää ylimääräistä energiaa muuhunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
downshift
5 asiaa, joita ihminen katuu eniten kuolinvuoteellaan: ”Ei ollut rohkeutta elää omaa elämää”
Sairaanhoitaja Bronnie Waren listaus viidestä asiasta, joita kuolinvuoteella eniten kadutaan, palauttaa meidät tähän hetkeen – siihen, kun meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa elämämme kulkuun. Ware listaa kotisivuillaan seuraavat asiat, joita parantumattomasti sairaat katuvat kuolinvuoteellaan:
1. Ettei ollut rohkeutta elää omaa elämää.
2. Että tuli oltua niin paljon töissä.
3. Ettei uskaltanut näyttää omia tunteitaan.
4. Ettei tullut oltua yhteydessä ystäviin.
5. Ettei ollut rohkeutta olla onnellinen.
Elämä on lyhyt ja se menee nopeasti mitä enemmän ikää tulee sen nopeammin aika kuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut erilaisia työpaikkoja, mutta perusongelma ei poistu. Oma jaksaminen on noin 95 % tarvittavasta, kun sen pitäisi olla 100 %. Ongelma ei poistu omia asenteita tarkistamalla, armollisuudella itseä kohtaan yms.
Siis mitä? Jaksamisesi määrittelet 95 %, sehän on hurjan hyvä luku. Työterveyslääkäri sanoi mulle, että etsitään se 10 % työkykyä, ei löytynyt. 6 vuotta ollut nyt tkeläkkeellä.
95% on hyvä lähtökohta. Jos sen yhdistää esimerkiksi 80% työviikon tekemiseen, jää ylimääräistä energiaa muuhunkin.
Samaa työtä ei tee meillä kukaan muu. Jo nykyisellään minulla työt kasautuvat. Osa-aikainen työskentely ei helpottaisi tilannetta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut erilaisia työpaikkoja, mutta perusongelma ei poistu. Oma jaksaminen on noin 95 % tarvittavasta, kun sen pitäisi olla 100 %. Ongelma ei poistu omia asenteita tarkistamalla, armollisuudella itseä kohtaan yms.
Siis mitä? Jaksamisesi määrittelet 95 %, sehän on hurjan hyvä luku. Työterveyslääkäri sanoi mulle, että etsitään se 10 % työkykyä, ei löytynyt. 6 vuotta ollut nyt tkeläkkeellä.
95% on hyvä lähtökohta. Jos sen yhdistää esimerkiksi 80% työviikon tekemiseen, jää ylimääräistä energiaa muuhunkin.
Samaa työtä ei tee meillä kukaan muu. Jo nykyisellään minulla työt kasautuvat. Osa-aikainen työskentely ei helpottaisi tilannetta yhtään.
Vähemmän palkkaa + stressi lukuisista kasaantuvista tekemättömistä töistä ei ole sitä, mitä kaipaan. Haluaisin ehtiä hoitaa työni tavallisen työajan puitteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut erilaisia työpaikkoja, mutta perusongelma ei poistu. Oma jaksaminen on noin 95 % tarvittavasta, kun sen pitäisi olla 100 %. Ongelma ei poistu omia asenteita tarkistamalla, armollisuudella itseä kohtaan yms.
Siis mitä? Jaksamisesi määrittelet 95 %, sehän on hurjan hyvä luku. Työterveyslääkäri sanoi mulle, että etsitään se 10 % työkykyä, ei löytynyt. 6 vuotta ollut nyt tkeläkkeellä.
95% on hyvä lähtökohta. Jos sen yhdistää esimerkiksi 80% työviikon tekemiseen, jää ylimääräistä energiaa muuhunkin.
Samaa työtä ei tee meillä kukaan muu. Jo nykyisellään minulla työt kasautuvat. Osa-aikainen työskentely ei helpottaisi tilannetta yhtään.
Hankala tilanne kyllä. Ei tuossa oikein muuta ratkaisua ole kuin, että työnantaja palkkaa sinun lisäksesi toinenkin työntekijä tai sinä lähdet kyseisestä työpaikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut erilaisia työpaikkoja, mutta perusongelma ei poistu. Oma jaksaminen on noin 95 % tarvittavasta, kun sen pitäisi olla 100 %. Ongelma ei poistu omia asenteita tarkistamalla, armollisuudella itseä kohtaan yms.
Siis mitä? Jaksamisesi määrittelet 95 %, sehän on hurjan hyvä luku. Työterveyslääkäri sanoi mulle, että etsitään se 10 % työkykyä, ei löytynyt. 6 vuotta ollut nyt tkeläkkeellä.
95% on hyvä lähtökohta. Jos sen yhdistää esimerkiksi 80% työviikon tekemiseen, jää ylimääräistä energiaa muuhunkin.
Samaa työtä ei tee meillä kukaan muu. Jo nykyisellään minulla työt kasautuvat. Osa-aikainen työskentely ei helpottaisi tilannetta yhtään.
Asia ei noin lähtökohtaisesti ole sinun ongelmasi, vaan työnantajasi ongelma. Tilannetta ei varmasti helpottaisi sekään, jos sinä palat loppuun etkä pysty tekemään enää ollenkaan töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mikä se muka niin helvetisti mättää.
Onko ammattitaitosi niin huono, ettet pärjää alalla?
Onko työpaikka kiusaamista?
Vai mitä?Olisit tyytväinen, että sinulla näinä tiukkoina taloudellisina aikoina, yleensä työpaikka on.
Ja eihän kukaan saa eikä voi olla loputtomasti sairauslomalla.
Lopulta työnantaja tarttuu asiaan ja pitää selvityttää se, oletko ollenkaan työkykyinen siihen työhön, jota nyt teet.
No siis näinhän se on. Itse jouduin terveyssyistä vaihtamaan alaa ja valmistuin ammattiin johon piti olla hyvin töitä tarjolla. No sitten tuli korona ja valmistuin siihen yt helvetin keskelle. Vaikka nyt on tilanne jokseenkin rauhoittunut niin töitä ei vain ole ja niihin harvoihin paikkoihin joita on auki on satoja hakijoita ja sellaisia joilla on vuosien työkokemus. Yritä siinä sitten vastavalmistuneena ilman työkokemusta kilpailla näiden ehdokkaiden kanssa. Kiitokset kiinnostuksesta yritystä kohtaan ei paljoa lämmitä kun joka kerta sama virsi.
Turha edes mitään suhdettakaan miettiä kun ei kukaan nainen työttömän kanssa halua olla. No turha tässä on alkaa itkeä elämän kovuutta. Tilanne on tämä ja pitää vain jaksaa yrittää. Ottaa vain päähän tuollaiset AP:n kaltaiset joilla on työpaikka mutta silti kitistään kuinka ei kestä työelämää.
T. M29.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmiset tämmösiä ymmärrä.
Mutta kokeile jos saisit osatyökyvyttömyyseläkettä tms. Ansaitsisit sen verran omia rahojasi, kuin mitä pystyt.
Toisaalta, käytkö siis missään juttelemassa kun olet vielä kunnossa? Vai vasta sitten, kun ei jaksa enää?
Ikävä kyllä, eläkkeelle (edes osa-) on ihan sairaan vaikeaa päästä. Oma tilanteeni on paljon huonompi kuin aloittaja kertoo omansa olevan, työkyky on ehkä 10-20% normaalista ja nytkin on ollut yli vuosi saikkua putkeen ja vielä puoli vuotta jäljellä. Silti eläkkeelle en tule pääsemään, se on lukuisien yritysten jälkeen selvinnyt. Jokainen terveysammattilainen jonka olen tavannut pitää itsestään selvänä, että kuuluisin työkyvyttömyyseläkkeelle. Kelan mielestä olen kuitenkin joko täysin tai lähes terve. Ei voi mitään, täytyy vaan yrittää selvitä jotenkin vanhuuseläkeikään asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä se muka niin helvetisti mättää.
Onko ammattitaitosi niin huono, ettet pärjää alalla?
Onko työpaikka kiusaamista?
Vai mitä?Olisit tyytväinen, että sinulla näinä tiukkoina taloudellisina aikoina, yleensä työpaikka on.
Ja eihän kukaan saa eikä voi olla loputtomasti sairauslomalla.
Lopulta työnantaja tarttuu asiaan ja pitää selvityttää se, oletko ollenkaan työkykyinen siihen työhön, jota nyt teet.
No siis näinhän se on. Itse jouduin terveyssyistä vaihtamaan alaa ja valmistuin ammattiin johon piti olla hyvin töitä tarjolla. No sitten tuli korona ja valmistuin siihen yt helvetin keskelle. Vaikka nyt on tilanne jokseenkin rauhoittunut niin töitä ei vain ole ja niihin harvoihin paikkoihin joita on auki on satoja hakijoita ja sellaisia joilla on vuosien työkokemus. Yritä siinä sitten vastavalmistuneena ilman työkokemusta kilpailla näiden ehdokkaiden kanssa. Kiitokset kiinnostuksesta yritystä kohtaan ei paljoa lämmitä kun joka kerta sama virsi.
Turha edes mitään suhdettakaan miettiä kun ei kukaan nainen työttömän kanssa halua olla. No turha tässä on alkaa itkeä elämän kovuutta. Tilanne on tämä ja pitää vain jaksaa yrittää. Ottaa vain päähän tuollaiset AP:n kaltaiset joilla on työpaikka mutta silti kitistään kuinka ei kestä työelämää.
T. M29.
Suosittelen myös sinulle ammattiapua. Se voisi auttaa käsittelemään vaikeita tunteita. Terveyssyistä täälläkin kipuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut erilaisia työpaikkoja, mutta perusongelma ei poistu. Oma jaksaminen on noin 95 % tarvittavasta, kun sen pitäisi olla 100 %. Ongelma ei poistu omia asenteita tarkistamalla, armollisuudella itseä kohtaan yms.
Siis mitä? Jaksamisesi määrittelet 95 %, sehän on hurjan hyvä luku. Työterveyslääkäri sanoi mulle, että etsitään se 10 % työkykyä, ei löytynyt. 6 vuotta ollut nyt tkeläkkeellä.
95% on hyvä lähtökohta. Jos sen yhdistää esimerkiksi 80% työviikon tekemiseen, jää ylimääräistä energiaa muuhunkin.
Samaa työtä ei tee meillä kukaan muu. Jo nykyisellään minulla työt kasautuvat. Osa-aikainen työskentely ei helpottaisi tilannetta yhtään.
Asia ei noin lähtökohtaisesti ole sinun ongelmasi, vaan työnantajasi ongelma. Tilannetta ei varmasti helpottaisi sekään, jos sinä palat loppuun etkä pysty tekemään enää ollenkaan töitä.
Totta tuokin. Tilanne tuntuu kuitenkin ahdistavalta.
Tän takia suomalaiset halutaan pois töistä, ja ulkomaalaisia tilalle koska ne ei valita eikä sairastele, eikä ruikuta pienemmästäkään vastoinkäymisestä!
Tässä maassa ei osatyökykyinen pääse eläkkeelle 40 vuotiaana nuoret pääsevät sen perusteella että eivät tiedä sukupuoltaan. Ei ole oikein että meitä joilla on todella alhainen työkyky pidetään väkisin mukana siksi teen kuntouttavaa työtoimintaa 2 PV viikko koska palkkatyöhön en pysty ja näin saa olla rauhassa vaikka en tule enää työllistymään onneksi nuhapsykoosin aikaan oli 2 ja puolen vuoden tauko tästä