Lue keskustelun säännöt.
Työelämä on minulle liikaa
Apua
17.10.2022 |
Mielenterveys on kohtalaisen hyvä, mutta ei niin hyvä kuin sen työelämässä pärjäämistä varten pitäisi olla. Mitä hittoa voin tehdä? En tule ikinä olemaan oikeutettu pidempiaikaiseen eläkkeeseen mt-syistä.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Minä olenkin vapaaehtoisesti työtön, koska tiedän, että työpaikkoja ei riitä kaikille ja en kuitenkaan jaksaisi sitä aikuisten teatteria, joka on niin turhaa p4skaa.
.
Aivan kuin olisin itse tuon kirjoittanut!
Niin samaa mieltä, vaikka minulla on fyysinen sairaus joka uuvuttaa. Kun vain jättäisivät rauhaan, yksin kitumaan, ei tätä elämää enää kauan riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa-aikatöitä on tarjolla vaikka kuinka, ei toki kaikilla aloilla. Ap voisi keskustella asiasta työnantajan kanssa eikä valittaa täällä. Keskusteluun kannattaa ottaa mukaan myös työterveyslääkäri. Työpaikan vaihtokin voi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä langassa on myös mainittu osa-aikatyöt mutta harva saa tehdä oikeasti tasaista, varmaa osa-aikatyötä. Työnantajan ei ole sellaista pakko järjestää ja ne työt joissa sopimus on ns. 0-soppari ovat todella epävarmoja. Sopivat käytänössä opiskelijalle jolla on kuitenkin kiinteä kuukausitulo eikä tulojaan tarvitse erikseen raportoida ja jännittää tuleeko rahaa vai ei. Suomi on myös niin kallis maa ettei moni oikeasti oikein eläisi 1500eur miinus -palkalla vaikka eläisikin melko vaatimattomasti etenkään jos on lapsia.
Lähtökohtaisesti ajattelen että on etsittävä aina ratkaisuja tilanteesta valittamisen sijaan mutta monille täysaikatyö on aikalailla pakon sanelema asia ja näistä ketjuista ainakin itse haen enemmänkin vertaistukea kuin konkreettisia ratkaisuja.
Te-viranomaiset kyllä vaativat sitä kokopäivätyön etsimistä. Et saa jättäytyä osapäivää tekeväksi vaikka se sopisi elämän tilanteeseesi parhaiten. Ellet sitten jätä hakematta soviteltua päivärahaa ja poistu työkkärin listoilta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas on täällä luusereiden kokoontumisajot..
No sitähän tämä on koko vauvapalsta!
Mikä teistä kahdesta tekee luusereita? Kun kerran tällä samalla palstalla vietätte aikaanne?🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä se muka niin helvetisti mättää.
Onko ammattitaitosi niin huono, ettet pärjää alalla?
Onko työpaikka kiusaamista?
Vai mitä?Olisit tyytväinen, että sinulla näinä tiukkoina taloudellisina aikoina, yleensä työpaikka on.
Ja eihän kukaan saa eikä voi olla loputtomasti sairauslomalla.
Lopulta työnantaja tarttuu asiaan ja pitää selvityttää se, oletko ollenkaan työkykyinen siihen työhön, jota nyt teet.
No siis näinhän se on. Itse jouduin terveyssyistä vaihtamaan alaa ja valmistuin ammattiin johon piti olla hyvin töitä tarjolla. No sitten tuli korona ja valmistuin siihen yt helvetin keskelle. Vaikka nyt on tilanne jokseenkin rauhoittunut niin töitä ei vain ole ja niihin harvoihin paikkoihin joita on auki on satoja hakijoita ja sellaisia joilla on vuosien työkokemus. Yritä siinä sitten vastavalmistuneena ilman työkokemusta kilpailla näiden ehdokkaiden kanssa. Kiitokset kiinnostuksesta yritystä kohtaan ei paljoa lämmitä kun joka kerta sama virsi.
Turha edes mitään suhdettakaan miettiä kun ei kukaan nainen työttömän kanssa halua olla. No turha tässä on alkaa itkeä elämän kovuutta. Tilanne on tämä ja pitää vain jaksaa yrittää. Ottaa vain päähän tuollaiset AP:n kaltaiset joilla on työpaikka mutta silti kitistään kuinka ei kestä työelämää.
T. M29.
Suosittelen myös sinulle ammattiapua. Se voisi auttaa käsittelemään vaikeita tunteita. Terveyssyistä täälläkin kipuillaan.
Mihin minä apua tarvitsen? Siihenko kun ottaa päähän nämä meemimasentujat jotka valittaa ettei jaksa vaikka heillä on työpaikka ja elämä sinakin suht reilassa ainakin taloudellisesti?
Kaikilla ei ole samaa luksusta.
Toivottavasti sinäkin pääset kokemaan vastaavan luksuksen, jos diagnosoitu toistuva masennus ja ahdistuneisuushäiriö kuulostavat sinusta luksukselta.
Luksuksella tarkoitin työpaikkaa enkä masennusta.
Kyllähän sinä sen tiesit, halusit vain tahallasi vääristää sanani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä se muka niin helvetisti mättää.
Onko ammattitaitosi niin huono, ettet pärjää alalla?
Onko työpaikka kiusaamista?
Vai mitä?Olisit tyytväinen, että sinulla näinä tiukkoina taloudellisina aikoina, yleensä työpaikka on.
Ja eihän kukaan saa eikä voi olla loputtomasti sairauslomalla.
Lopulta työnantaja tarttuu asiaan ja pitää selvityttää se, oletko ollenkaan työkykyinen siihen työhön, jota nyt teet.
No siis näinhän se on. Itse jouduin terveyssyistä vaihtamaan alaa ja valmistuin ammattiin johon piti olla hyvin töitä tarjolla. No sitten tuli korona ja valmistuin siihen yt helvetin keskelle. Vaikka nyt on tilanne jokseenkin rauhoittunut niin töitä ei vain ole ja niihin harvoihin paikkoihin joita on auki on satoja hakijoita ja sellaisia joilla on vuosien työkokemus. Yritä siinä sitten vastavalmistuneena ilman työkokemusta kilpailla näiden ehdokkaiden kanssa. Kiitokset kiinnostuksesta yritystä kohtaan ei paljoa lämmitä kun joka kerta sama virsi.
Turha edes mitään suhdettakaan miettiä kun ei kukaan nainen työttömän kanssa halua olla. No turha tässä on alkaa itkeä elämän kovuutta. Tilanne on tämä ja pitää vain jaksaa yrittää. Ottaa vain päähän tuollaiset AP:n kaltaiset joilla on työpaikka mutta silti kitistään kuinka ei kestä työelämää.
T. M29.
Suosittelen myös sinulle ammattiapua. Se voisi auttaa käsittelemään vaikeita tunteita. Terveyssyistä täälläkin kipuillaan.
Mihin minä apua tarvitsen? Siihenko kun ottaa päähän nämä meemimasentujat jotka valittaa ettei jaksa vaikka heillä on työpaikka ja elämä sinakin suht reilassa ainakin taloudellisesti?
Kaikilla ei ole samaa luksusta.
Toivottavasti sinäkin pääset kokemaan vastaavan luksuksen, jos diagnosoitu toistuva masennus ja ahdistuneisuushäiriö kuulostavat sinusta luksukselta.
Luksuksella tarkoitin työpaikkaa enkä masennusta.
Kyllähän sinä sen tiesit, halusit vain tahallasi vääristää sanani.
Sinäkin vaikutat kyllä masentuneelta. Mutta ehkä tästä ketjusta löytyy sinullekin hyviä vinkkejä miten päästä eteenpäin.
Samoja fiiliksiä. Kokoajan kehittyvän ja tehokkuutta hakevan työn mukana on vaikea pysyä. Kokoajan vaaditaan enemmän, tehokkaammin, paremmin. Työelämä on nykyään melko vaativaa ihan duunari hommissakin. Varsinkin kansainvälisessä isossa firmassa.
Työilmapiiri laskee koko ajan, työkavereiden työssäjaksaminen laskee koko ajan. Mutta ketään ei kiinnosta. Uutta tilalle jos vanhat hyytyy. Julmaa hommaa. Ja pitäisi vaan olla tyytyväinen että on työtä... Mutta siinäpä se sitten olikin, mitään muuta ei ole. Ei jaksa. Miksi se työ on aina ensisijaisen tärkeää, eikä esimerkiksi kohtuullisen hyvä elämä, aikaa perheelle ja harrastuksille? Jos menettää työkyvyn on huono ihminen.
Minulla huono sisäilmä töissä teki astman. Joudun olemaan välillä paljon pois. Olen huono ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä löytää sellainen ala ja työ missä jaksat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä se muka niin helvetisti mättää.
Onko ammattitaitosi niin huono, ettet pärjää alalla?
Onko työpaikka kiusaamista?
Vai mitä?Olisit tyytväinen, että sinulla näinä tiukkoina taloudellisina aikoina, yleensä työpaikka on.
Ja eihän kukaan saa eikä voi olla loputtomasti sairauslomalla.
Lopulta työnantaja tarttuu asiaan ja pitää selvityttää se, oletko ollenkaan työkykyinen siihen työhön, jota nyt teet.
No siis näinhän se on. Itse jouduin terveyssyistä vaihtamaan alaa ja valmistuin ammattiin johon piti olla hyvin töitä tarjolla. No sitten tuli korona ja valmistuin siihen yt helvetin keskelle. Vaikka nyt on tilanne jokseenkin rauhoittunut niin töitä ei vain ole ja niihin harvoihin paikkoihin joita on auki on satoja hakijoita ja sellaisia joilla on vuosien työkokemus. Yritä siinä sitten vastavalmistuneena ilman työkokemusta kilpailla näiden ehdokkaiden kanssa. Kiitokset kiinnostuksesta yritystä kohtaan ei paljoa lämmitä kun joka kerta sama virsi.
Turha edes mitään suhdettakaan miettiä kun ei kukaan nainen työttömän kanssa halua olla. No turha tässä on alkaa itkeä elämän kovuutta. Tilanne on tämä ja pitää vain jaksaa yrittää. Ottaa vain päähän tuollaiset AP:n kaltaiset joilla on työpaikka mutta silti kitistään kuinka ei kestä työelämää.
T. M29.
Suosittelen myös sinulle ammattiapua. Se voisi auttaa käsittelemään vaikeita tunteita. Terveyssyistä täälläkin kipuillaan.
Mihin minä apua tarvitsen? Siihenko kun ottaa päähän nämä meemimasentujat jotka valittaa ettei jaksa vaikka heillä on työpaikka ja elämä sinakin suht reilassa ainakin taloudellisesti?
Kaikilla ei ole samaa luksusta.
Toivottavasti sinäkin pääset kokemaan vastaavan luksuksen, jos diagnosoitu toistuva masennus ja ahdistuneisuushäiriö kuulostavat sinusta luksukselta.
Luksuksella tarkoitin työpaikkaa enkä masennusta.
Kyllähän sinä sen tiesit, halusit vain tahallasi vääristää sanani.
Sinäkin vaikutat kyllä masentuneelta. Mutta ehkä tästä ketjusta löytyy sinullekin hyviä vinkkejä miten päästä eteenpäin.
Päinvastoin. Olen hyvinkin tyytyväinen elämääni. Kunhan vain saisi sen työpaikan niin kaikki olisi ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et lienee yksin ongelmasi kanssa AP. Työelämää enää harva jaksaa. Minä teen nykyään osa-aikatyötö ja viisi päiväiseen viikkoon en enää lähde suorittavassa työssä.
Tämä on oma salaisuus työssä jaksamiseen.
T: Elämä hymyilee taas
Hae jollekin operaattorille etätöihin. DNA, Telia.. asiakaspalveluun vaikka.
Teet puolivuotta ja sitten hengähdät liitonrahoilla. Vaihtelee työpaikkoja,opiskelee, tekee lapset jossakin välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on paljon työpaikkoja tarjolla. Mielikuvitusta kehiin. Jos oma duuni on liian raskasta, niin rohkeasti vaihtamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt on paljon työpaikkoja tarjolla. Mielikuvitusta kehiin. Jos oma duuni on liian raskasta, niin rohkeasti vaihtamaan.
Työpaikan vaihtaminen ei yleensä ole niin helppoa kuin mitä täällä annetaan ymmärtää. Kilpailua voi olla paljon. Harvalla ihan oikeasti on mahdollisuus tai halua muuttaa tiheästi töiden perässä ympäri maata tai lähteä ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtelee työpaikkoja,opiskelee, tekee lapset jossakin välissä.
Kokeiltu on jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä langassa on myös mainittu osa-aikatyöt mutta harva saa tehdä oikeasti tasaista, varmaa osa-aikatyötä. Työnantajan ei ole sellaista pakko järjestää ja ne työt joissa sopimus on ns. 0-soppari ovat todella epävarmoja. Sopivat käytänössä opiskelijalle jolla on kuitenkin kiinteä kuukausitulo eikä tulojaan tarvitse erikseen raportoida ja jännittää tuleeko rahaa vai ei. Suomi on myös niin kallis maa ettei moni oikeasti oikein eläisi 1500eur miinus -palkalla vaikka eläisikin melko vaatimattomasti etenkään jos on lapsia.
Lähtökohtaisesti ajattelen että on etsittävä aina ratkaisuja tilanteesta valittamisen sijaan mutta monille täysaikatyö on aikalailla pakon sanelema asia ja näistä ketjuista ainakin itse haen enemmänkin vertaistukea kuin konkreettisia ratkaisuja.
Te-viranomaiset kyllä vaativat sitä kokopäivätyön etsimistä. Et saa jättäytyä osapäivää tekeväksi vaikka se sopisi elämän tilanteeseesi parhaiten. Ellet sitten jätä hakematta soviteltua päivärahaa ja poistu työkkärin listoilta
Esim joku 70-80% työaika niin saisiko sieltä edes soviteltua päivärahaa??
Olen mielenterveyskuntoutuja, ja lisäksi yhden erityislapsen äiti. Jotta voisin käydä töissä, työn tulisi olla suht vähän kuormittavaa päivätyötä, mieluiten esim. 9-15 tai vastaavaa tunneiltaan. Sen lisäksi, että kukaan työnantaja ei tarjoaisi/hyväksyisi tuollaisia tunteja, minulla ei ole mitään sellaista osaamista jolla voisin päihittää muut hakijat- päinvastoin, lapseni tilanteen huomioiden, keksin vain asioita joista saisin miinusta. Veikkaan etten ole läheskään ainoa, jolla on tämmöinen tilanne. Niin kauan kun nykykäytännöt ovat mitä ovat (eli pitää olla täysin terve ja sitoutua kokopäivätyöhön TAI ottaa vastaan nollasoppareilla satunnaisia tunteja, joihin ei ole sanomista), eikö kaltaisilleni ihmisille voitaisi vaan myöntää jotain perusetuutta ja lopettaa resurssien haaskaaminen siihen paikkaan? Tuntuu typerältä ja tehottomalta jutella työkkärin kanssa 2-3kk välein siitä, miten edelleenkään tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta ja ei, kukaan ei edelleenkään ole valmis palkkaamaan monisairasta erityislapsen äitiä päivätyöhön 5-6h päivässä...työkkärissä yrittävät sitten kiivaasti keksiä pyörää uudestaan, kun en sovi mihinkään lokeroon, vain jotta saisin minimituen jolla maksaa elämiseni.
Onko tämä siis AP joka kirjoitti myös siitä, että lääkärin kanssa on keskusteltu traumoista?
Kävin itse uupumuksen takia parillakin psykoterapeutilla tai työnohjaajalla, ei tulosta. Nämä olivat ratkaisukeskeistä lähestymistapaa hyödyntäviä ja tapaamisia oli yleensä kahdesta kerrasta maksimissaan 10 kertaan. Kun sain Kelan korvauksen psykoterapiaan, päätin kokeilla psykoanalyysia. Minulla on lapsuudessa tapahtunut traumatisoivia asioita (mm. vuosia kestänyt koulukiusaaminen, muiden ohessa). Terapiasuuntaukset joissa keskitytään tämän hetken ja tulevaisuuden analysointiin ja etsitään pikaratkaisuja arjen ongelmiin toimivat parhaiten niille, joilla ei ole tiedostamattomia, varhaislapsuudessa muodostuneita itselle haitallisia ajattelu- ja toimintamalleja. Minulla näin oli, niin kauan kun en saanut apua uupumukseni juurisyihin, uuvuin aina uudestaan.
Jos sairaslomia on noinkin paljon, olet oikeutettu työterveysneuvotteluprosessiin. Sinunnpitäusi myös saada lääkäriltä B-lausunto jolla voi hakea Kelan kuntoutustukea psykoterapiaan ja työeläkelaitoksen kuntoutumistukea. Jälkimmäisen avulla voi esim. opiskella itselleen toimivamman uuden ammatin tai mennä työkokeiluun.
Toivon että löydät avun. Ja muista että meitä kohtalotovereita on paljon, et ole ainoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt aiemmin useampaan otteeseen. Nyt en ole käynyt vähään aikaan, kun en enää kokenut saavani uusia näkökulmia keskusteluista. Niistä tuli kaikenlaista lisäpainetta. En ole hetkeen valmis kokeilemaan uusiksi.
Yleensä olen hyötynyt keskusteluista, mutta viimeksi ns. apu ei toiminut tilanteessani lainkaan. Ilmeisesti kemiat eivät vain riittävästi kohdanneet.
Ei ole ap. Läheskään kaikilla työnantajilla ei ole kiinnostusta etsiä ratkaisuja, jos työntekijä jaksaa töissä huonosti, oli syy siihen mikä tahansa.