"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.

Vain koska jotkut vouhottaa miten hienoa olisi elää ilman kännyköitä, viihdettä, nettiä ja somea. Siitä vaan laitteet kierrätykseen ja tuohon onnelaan pääsee samantien.

Missaat pointit. Nyt olet kummajainen jos teet noin. Silloin ei ollut vaihtoehtoja.

Oli kirjepalstat (niitä löytyi todella monesta aikakauslehdestä ja niitä selattiin hartaasti). Ihmisparat ikävöivät toistensa seuraa. Nyt sen pitäisi olla niin mutkatonta tuon ihmisten kohtaamisen, mutta miksi sitten puhutaan yksinäistymisestä?

Siitä en ole varma, että onko Suomi aina ollut lopulta yksinäisyyden luvattu maa. Mutta jostain just luin että itä/eteläEuroopan maissa kärsitään yksinäisyydestä vielä pahemmin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.

Niin, no. Vasta 90-luvulla ne räjähtivät käsiin kun valtio pelastettiin yrittäjien selkänahalla.

On muuten sama meininki nyt. Työviikko on taas alkanut kuoleman hiljaisena. Ei hyvältä näytä.

Vuonna 2020 itsemurhia tehtiin 717, mikä on 29 vähemmän kuin vuonna 2019. Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1500 itsemurhaa. Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 20162017, jonka jälkeen itsemurhien määrä on taas vähentynyt.

Mitenkähän huumekuolemat tilastoidaan? Onnettomuuksiksi vai itsemurhiksi?

Huumeiden käyttö on ainakin noista vertailuajoista lisääntynyt, paljon.

Tämäkään ei pidä paikkasnsa. meillä on ollut 2 pahaa huumeaaltos. Ensimmäinen 80-luvulla ja toinen 90-luvun alussa.

60/70-luvuilla oli myös. Kannabisaalto.

Kannattaa tutustua huume-Suomen historiaan, tajuaa että huumeilla on pitkät juuret aina 1800 loppupuolelta. Ekana oopiumi ja morfiiniriippuvaiseet. Sitten kokaiini ja piri.

Eivät siis ole vain nykyajan vitsauksia nekään.

Toki viina vei ennen porukkaa enemmän turmiolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan lämmöllä 90-lukua. Mielestäni silloin elettiin sellaisessa hyvässä tasapainossa jossa teknologia oli kyllä tarpeeksi kehittinyttä että se helpotti elämää, mutta se ei ollut saanut niin isoa osaa elämästämme kuten nykyisin. Ei oltu samanlaisia teknologian orjia kuten nykyisin ollaan.

Esimerkiksi netti sen tuomat hauskuudet olivat kyllä olemassa mutta kaikki ei pakotettu sinne vaan pankkiasioita tai asiakaspalvelutilanteita pystyi hoitamaan ihan konttorissa tai liikkeessäkin, matkapuhelimia oli mutta ne olivat tarkoitettu soittamiseen eikä ollut mitään älypuhelimia häiritsemässä keskittymiskykyäsi. Jos mentiin mökille niin siellä oltiin sitten oikeasti. Nykyään mökilläkin pitää olla tavoitettavissa ja netti seuraa sinua minne ikinä menitkin. Pleikkareita kyllä oli myös mutta se oli se yksi sama konsoli jota pelattiin sitten seuraavat 10 vuotta ja lapset olivat tyytyväisiä jos oli 2 tai 3 peliä. Yleisesti ottaen tyydyttiin paljon vähempään.

Mielestäni kehityskulku olisi saanut jämähtää sinne. 80 ja 90 luku oli oikeasti hyvää aikaa. Olen onnellinen että sain kokea sen.

Kertoo kaiken, kun yläpeukkua saa viesti jossa ylistetään kaikkien aikojen lamavuosikymmentä.

Miten nuoria täällä oikein on peukuttamassa, jos katsoo, että 90-luvulla asiat oli "tasapainossa"? Vuosikymmen, joka traumatisoi kansaa edelleen.

No voisitko ystävällisesti avata vähän asiaa. Minä en tunne ketään lamasta traumatisoitunutta. Vaikka tunnen ihmisiä ikäväväliltä 2-90.

No mä voin avata sulle. Ihmiset tarjoili ravintolassa tissit paljaana, että lapset sai ruokaa. Perheenisiä yrittäjiä teki itsemurhia konkurssin takia. Yksi tuttu menetti kaiken, ja oli velkajärjestelyssä eläkkeelle asti. Se entinen liikemies jäi eläkkeelle bussikuskina. Moni tuntemani oli juuri ostanut asunnon. Sitten ne myytiin alihintaan, joten asuntoa ei ollut, mutta laina kyllä. Korko oli veljellä 16%. Ja vaimo äitiyslomalla. Joulun-90 jälkeen yhtäkkiä kaikki tutut oli työttömänä. Moni lähti Saksaan töihin.

Sain ensimmäisen työpaikan seuraavan kerran 1997, siihen asti tein siivouskeikkaa ja asuin purkutalossa kämppisten kanssa. Makkarissa oli talvella +13 astetta. Ensimmäisen oikean vakituisen työpaikan sain vasta nelikymppisenä 2000-luvun alussa. Voit kuvitella, miltä näyttää mun eläkelaskelma, ihan riippumatta mulle tuloille ennen eläkettä pääsen.

Kun viisikymppisten lapset nykyään ottaa lopputilin vakitöistä ilman tietoa seuraavasta työstä, vanhempien naama vetää valkoiseksi, mutta purevat huulta eivätkä sano mitään. Sama kun lapset ottavat asuntoainaa 300 000 tai perustavat yrityksen, ajatus täyttää kauhulla.

Jos sä et tunne ketään lama-ajasta traumatisoitunutta, et ilmeisesti ole jutellut siitä ihmisten kanssa.

Joo mäkin muistan ne tissiruokalat, ihan lounasruokalatkin eikä vain jotkut yökerhot. Ihan kamalaa joutua tuollaiseen työhön, mutta silloin ei paljon voinut valita.

Ihmeen huonosti tuntee ihan lähihistoriaa, jos luulee ettei pankit perseilleet ja että muutenkin olisi ollut vapaata ja kivaa. Ei ollut, Neuvostoliitto sekaantui kaikkeen mitä Suomessa tehtiin ja presidenttinä oli itsevaltias, joka hyödynsi surutta Neuvostoliittoa oman vallan lisäämiseen.

Koivisto vai Ahtisaari oli itsevaltias?

Keitä ne olivat tissiruokaloiden asiakkaat? Ihani isiännekö vai jotain tilastollisia ihmisiä? Kamalampaa on ajatella, että osan mielestä on ok esineellistää naisia niin, että "minun pitää nähdä tisseja kun syön".

Edellinen henkilö viitannee Kekkoseen, joka kyllä käytti ulkopolitiikkaa sisäpoliittisiin tarkoituksiin. Koivisto pyrki enemmänkin palauttamaan Suomeen toimivan parlamentarisen järjestelmän mm. nimittämällä Harri Holkerin sinipunahallituksen pääministeriksi 1987 etenkin Paavo Väyrysen harmiksi. Samalla myös pääministerien asema vahvistui suhteessa presidenttiin ja hallitusten tuli nauttia ensisijaisesti eduskunnan luottamusta eikä tulla presidentin jyräämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvun ja 80-luvun eläneenä olen hiukan eri mieltä.

Samoin. Tyhjä toimittaminen ja jonottaminen on vähentynyt hirvittävästi. Taloudenhoito on mielettömän helppoa. Se, mitä kukainenkin päättää tehdä lisääntyneellä vapaa-ajallaan on lopulta omissa käsissä. Voi vaikka roikkua netissä valittamassa, katsoa realitya tai tehdä jotain oikeasti kehittävää. Kaikessa ei tarvitse matkia muita ihmisiä.

Masentavan moni silti matkii ja nykyinen henki oikein yllyttää samankaltaisuuteen. Tietenkin ryhmäpainetta on ollut aina mutta nyt on tietyt ismit joiden tavoitteet pelottavat. Mutta ymmärtääkseni tämä sama hurmos koettiin myös punaisen 70-luvun edistyksellisissä kuplissa.

Jos hyvin käy, keskustelu syvenee ja kehittyy. Nyt jokainen joutuu kaivamaan historiaa itse ja miettimään niitä ilmiöitä, jotka omia vanhempiamme ja heidän vanhempiaan ohjailivat ja rajoittivat. Toisaalta myös kaikkea turvallisuutta ja vakautta ylläpitävää jatkuvuutta, mitä nyt hajotetaan säälimättömästi. Kuitenkin ilman ymmärrystä menneestä olemme sekä yksilöinä että isompina ryhminä tuuliajolla.

Viisikymppinen on juuri siinä iässä että haluaa tietää, millaisen siivun ajasta sai omalle kohdalleen. Ellei ole jo aiemmin havahtunut miettimään asiaa. Aina parempi mitä nuorempana näitä alkaa pohtimaan.

Vierailija kirjoitti:

Töitä piti tehdä jos meinasi leipää syödä.

Vanhempien silmille ei hypitty.

Kuritettiin lapsia fyysisesti.

Alkoholismi ym ongelmat hävettiin ja vaiettiin perhesalaisuuksina.

Jos ei mahtunut lähiyhteisön muottiin, olit hylkiö.

Homous oli sairaus.

Naisen paikka oli kotona tai ainakin äitinä.

Duunari oli duunari ja luokkajako selvä.

Jeesus siunasi ja kirkkoon oli kuuluminen.

Eriväriset ihmiset oli outoja ja nimitykset jyrkkiä.

Olit punikkien tai porvareitten kakara.

Karkkia sai karkkipäivänä.

Elokuvissa käytiin ehkä kahdesti vuodessa.

Kasarilla meni jo vähän rennommin.

Silti 60-70 luvuilla oli hippi/vastakulttuuriskene runoilijoineen ja ma nummisineen. Irwinkin oli aluksi tätä. Rienaajia ja kapinallisia, mutta eipä siellä naisia tainnut näkyä kuin taustajoukoissa.

Kaikki eivät menneet silloinkaan naimisiin. Seksuaalinen vapautuminen mahdollisti kokeilut. Tanskassa ja Ruotsissa käytiin hakemassa vaikutteita.

Mutta sellaista valtavirtaa tai tuputusta mitä nykyään tämä ei tietysti ollut eikä voinut olla.

Nythän on paljon rajumpaa olla konservatiivi, se herättää närkästystä ellei peräti kauhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.

Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.

Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.

Tämä nyt on ihan hölmöä.

Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.

Myös transihmisiä on aina ollut. 

Minusta ei suhtauduttu syrjivästi ollenkaan, ei myöskään naureskellen. Asuin pienellä 8 000 asukkaan paikkakunnalla, ja homot olivat kuin muutkin. Se vaan mainittiin erikseen, että se ja se on homo. Mutta ei siitä sen enempää. Yksi ystävistäni oli lesbo, siitä ei puhuttu mutta sen vain tiesi. Ja hän tiesi että me tiesimme. Myöhemmin hän kyllä rakastui yhteen ystäväänsä ja heillä oli suhdekin, vaikka tämä toinen tyttö ei lesbo ollutkaan.

Minusta suhtauduttiin ehkä enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, kun joku oli erilainen ja uskalsi olla. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää syrjiä tai heittää jotain tyhmää läppää näille itsensä kanssa sinut oleville homoille ja lesboille. Mutta ei heitä toisaalta ajateltukaan aamusta iltaan kuten nykyään pitäisi. Oli omakin elämä.

Hienoa, että hetero tietää, millaista oli olla homo. Eikun..

Tiedän sen, että koskaan en mitään syrjimistä tai haukkumista homoja kohtaan nähnyt enkä myöskään keltään kuullut, että sellaista olisi tapahtunut.

Sen sijaan tiedän myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä tapauksia, että heteromies on muuttunut aggressiiviseksi tai väkivaltaiseksi, kun homo on tullut häntä iskemään. Yleensä nämä tilanteet on menneet niin, että ensin on vietetty aikaa yhdessä kavereina, ja jossain vaiheessa on vaivihkaa aloitettu ensin viattoman tuntuinen koskettelu, esim. ohimennessä hipaistu tai tiputettu olutta toisen syliin että päästään pyyhkimään sitä reisiltä. Ja sitten kun hetero on varma, että tässä lähennellään, hän suuttuu koska kokee tulleensa kusetetuksi. Ei liity 80-lukuun.

Sepä yllättävää, ettei hetero ole huomannut syrjintää. Oletko kysynyt homoilta, huomasivatko he?

Tietysti homot ovat kohdanneet syrjintää, jos heiltä menee kysymään. Tänä päivänäkin ovat kokeneet. Siksi relevantimpaa on kysyä tavallisilta ihmisiltä: huomasitko, oliko syrjintää, syrjitkö itse. Oikeudessakin silminnäkijälausunnot on luotettavampia kuin asianosaisten.

Silminnäkijä toimii niin päin, että joku on nähnyt jotain omin silmin ja sitten voi todistaa. Se, että joku ei ole nähnyt jotain, ei todista, etteikö tapahtumaa olisi tapahtunut.

Itse en ole esim. nähnyt koskaan Sauli Niinistöä tai Ukrainan sotaa, mutta näitä asioita ei voida kiistää sillä, että minä (tai tuhat muuta) eivät ole näitä asioita nähneet.

Vierailija kirjoitti:

70-80 luvuilla oltiin tosi hoikkia tyttöjä ja poikia. Ei istuttu puhelimet kourassa päivätpitkät.

Tämäkin on vähän myytti että kaikki olisivat olleet hoikkia. Höpsis. Oli laihdutuskulttuuri ja nuorten paine näyttää hyvältä silloinkin kova. Mutta ihan yhtä lailla seassa oli niitä jotka eivät mitenkään mahtuneet kauneusmuottiin, lapsia, nuoria, kaikenikäisiä.

Moni piti itsensä laihana tupakalla ja mustalla kahvilla. Ja puhelinluurin ääressä saatettiin hyvinkin istua tuntitolkulla. Toisaalta moni kirjoitti kirjeitäkin.

Oliko luottamus toisiin silloin korkeammalla kumminkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvostoliittoon tehosi järkipuhe, varsinkin Stalinin jälkeen. Neuvostoliitto pyrki rakentamaan kommunismia, Putleri ainoastaan perseilee.

Hienostipa se toteutti järkipuhettaan mm. hyökkäämällä Tshekkiin, Afganistaniin, sotimalla Koreassa, tukemalla Vietnamin kommunisteja jne jne jne. Ja toki muut kansan tukahduttamiset itä-Euroopassa.

Vasta sitten tuli "järkipuhe" kun mokoma tyrannia romahti ja Venäjä heikkeni hetkellisesti. Siihen se sitten taas unohtuikin.

Se ero oli siinä, että Neuvostoliitto pyrki levittämään kommunismia. Venäjä ainoastaan uhoaa ja öykkäröi seurauksista piittaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.

Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.

Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.

Tämä nyt on ihan hölmöä.

Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.

Myös transihmisiä on aina ollut. 

Minusta ei suhtauduttu syrjivästi ollenkaan, ei myöskään naureskellen. Asuin pienellä 8 000 asukkaan paikkakunnalla, ja homot olivat kuin muutkin. Se vaan mainittiin erikseen, että se ja se on homo. Mutta ei siitä sen enempää. Yksi ystävistäni oli lesbo, siitä ei puhuttu mutta sen vain tiesi. Ja hän tiesi että me tiesimme. Myöhemmin hän kyllä rakastui yhteen ystäväänsä ja heillä oli suhdekin, vaikka tämä toinen tyttö ei lesbo ollutkaan.

Minusta suhtauduttiin ehkä enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, kun joku oli erilainen ja uskalsi olla. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää syrjiä tai heittää jotain tyhmää läppää näille itsensä kanssa sinut oleville homoille ja lesboille. Mutta ei heitä toisaalta ajateltukaan aamusta iltaan kuten nykyään pitäisi. Oli omakin elämä.

Hienoa, että hetero tietää, millaista oli olla homo. Eikun..

Tiedän sen, että koskaan en mitään syrjimistä tai haukkumista homoja kohtaan nähnyt enkä myöskään keltään kuullut, että sellaista olisi tapahtunut.

Sen sijaan tiedän myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä tapauksia, että heteromies on muuttunut aggressiiviseksi tai väkivaltaiseksi, kun homo on tullut häntä iskemään. Yleensä nämä tilanteet on menneet niin, että ensin on vietetty aikaa yhdessä kavereina, ja jossain vaiheessa on vaivihkaa aloitettu ensin viattoman tuntuinen koskettelu, esim. ohimennessä hipaistu tai tiputettu olutta toisen syliin että päästään pyyhkimään sitä reisiltä. Ja sitten kun hetero on varma, että tässä lähennellään, hän suuttuu koska kokee tulleensa kusetetuksi. Ei liity 80-lukuun.

Sepä yllättävää, ettei hetero ole huomannut syrjintää. Oletko kysynyt homoilta, huomasivatko he?

Tietysti homot ovat kohdanneet syrjintää, jos heiltä menee kysymään. Tänä päivänäkin ovat kokeneet. Siksi relevantimpaa on kysyä tavallisilta ihmisiltä: huomasitko, oliko syrjintää, syrjitkö itse. Oikeudessakin silminnäkijälausunnot on luotettavampia kuin asianosaisten.

Älä viitsi.

Eikö ole perin houkuttelevaa sanoa tietenkin minua syrjittiin, jos sillä saa etuja. Ja tätä peliä voivat pelata nykyään kaikki paitsi veehooämmät.

Siinä mielessä syrjinnän käsite alkaa olla pilattu.

Kaapattu poliittiseksi pelinappulaksi.

Silminnäkijöiden (jos niitä on) kuulemisessa ei luulisi olevan pahaa. Uhriuttakin voi käyttää nykyään hyvin helposti aseena oikeutta vastaan. Asetelma on siis kääntynyt toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homoja on edelleen se 1%, mutta ne pitävät itsestään ääntä ikään kuin heitä olisi 70%.

Nykyaikana pahin ongelma on kuitenkin tuo, että päästään sekaisin olevia ihmisiä kuunnellaan ja täysin toimivia elimiä aletaan leikkaaman pois ja silpomaan näiden sekopäisten kuvitelmien vuoksi.

Sukupuoli on fyysinen ominaisuus. Ei sitä muuksi muuteta, jos potilaan psyyke on aivan sekaisin.

Tämä nyt on ihan hölmöä.

Olin (hetero)teini 80-luvulla ja muistan aivan hyvin kuinka syrjivästi silloin suhtauduttiin homoihin. Vielä jokin aika sitten se oli luokiteltu sairaudeksi, sitä ennen rikokseksi. Ja kuitenkin heitä oli aina ollut olemassa. Kyllä se on yksi niitä asioita, joissa nykyaika on paljon parempi ja inhimillisempi. Oma lapseni on sateenkaarinuori ja olen niin onnellinen, että hän saa olla sitä 2020-luvulla eikä 1980-luvulla.

Myös transihmisiä on aina ollut. 

Minusta ei suhtauduttu syrjivästi ollenkaan, ei myöskään naureskellen. Asuin pienellä 8 000 asukkaan paikkakunnalla, ja homot olivat kuin muutkin. Se vaan mainittiin erikseen, että se ja se on homo. Mutta ei siitä sen enempää. Yksi ystävistäni oli lesbo, siitä ei puhuttu mutta sen vain tiesi. Ja hän tiesi että me tiesimme. Myöhemmin hän kyllä rakastui yhteen ystäväänsä ja heillä oli suhdekin, vaikka tämä toinen tyttö ei lesbo ollutkaan.

Minusta suhtauduttiin ehkä enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, kun joku oli erilainen ja uskalsi olla. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää syrjiä tai heittää jotain tyhmää läppää näille itsensä kanssa sinut oleville homoille ja lesboille. Mutta ei heitä toisaalta ajateltukaan aamusta iltaan kuten nykyään pitäisi. Oli omakin elämä.

Hienoa, että hetero tietää, millaista oli olla homo. Eikun..

Tiedän sen, että koskaan en mitään syrjimistä tai haukkumista homoja kohtaan nähnyt enkä myöskään keltään kuullut, että sellaista olisi tapahtunut.

Sen sijaan tiedän myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä tapauksia, että heteromies on muuttunut aggressiiviseksi tai väkivaltaiseksi, kun homo on tullut häntä iskemään. Yleensä nämä tilanteet on menneet niin, että ensin on vietetty aikaa yhdessä kavereina, ja jossain vaiheessa on vaivihkaa aloitettu ensin viattoman tuntuinen koskettelu, esim. ohimennessä hipaistu tai tiputettu olutta toisen syliin että päästään pyyhkimään sitä reisiltä. Ja sitten kun hetero on varma, että tässä lähennellään, hän suuttuu koska kokee tulleensa kusetetuksi. Ei liity 80-lukuun.

Sepä yllättävää, ettei hetero ole huomannut syrjintää. Oletko kysynyt homoilta, huomasivatko he?

Tietysti homot ovat kohdanneet syrjintää, jos heiltä menee kysymään. Tänä päivänäkin ovat kokeneet. Siksi relevantimpaa on kysyä tavallisilta ihmisiltä: huomasitko, oliko syrjintää, syrjitkö itse. Oikeudessakin silminnäkijälausunnot on luotettavampia kuin asianosaisten.

Muita kiusaavat ja syrjivät tunnetusti kertovat, mitä tuli tehtyä. Onneksi itseäni ei vaivaa muistisairaus ja muistan hyvin, että homoja syrjittiin 80-luvulla alkaen siitä, että homo oli haukkumasana.

Joskus oli sanonta ei haukku haavaa tee.

Nyt tuntuu että jos erehtyy käyttämään toisesta väärää pronominia tulee lynkatuksi.

En nyt sanoisi että eteenpäin on menty.

Homottelu oli typerää mutta eipä tässä nykyisessä koston kierteessäkään mitään tolkkua ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ainakin yhdessä suhteessa 80-luvulla oli asiat paremmin. Sukkamuoti. En muista kumpi muoti oli ensin: se, kun oli pitkät joustoneulevartiset sukat, jotka rytättiin nilkkaan, vai se kun tennissukkien varret vedettiin farkun lahkeiden päälle. Kummassakaan tapauksessa ei kuljettu nilkat paljaina.

Tykkäsin myös isoista kollareista eli collegepaidoista, niitä oli niin tytöillä kuin pojillakin. Aika samalla tavalla pukeutuivat tytöt ja pojat, ainakin meillä yläasteella. Ei ollut persemuotia eikä tissejä puristettu esiin eikä pyllistelty missään. Pyllyt pidettiin piilossa ylisuurten paitojen alla ja hyvä niin!

Juu, ennen pukeuduttiin säädyllisemmin.

Nykyään vedetään ohuet trikoot lähes paljasta pyllyä tehostamaan ihan pääministeritasolla.

Sitten jos joku ottaa kuvan tällaisen ihmisen takalistosta, huudetaan mee toota ja uhkaillaan rikosilmoituksella.

Eikö olisi fiksumpaa olla tyrkyttämättä kaikille sitä "salaista solaansa"?

No niinhän tuota luulisi. Vaan nyt ei muuta kuin kaikki liha tiskille ja tavara tarjolle.😂

joko tämä, tai sitten säkkimäisiin muodottomiin ja sukupuolettomiin vermeisiin sonnustautuminen.

Tyylikkyyskin nähdään varmasti jonain sortorakenteena. Mitä rumempi ja vulgäärimpi, sen parempi. Se on sitä vapautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen  aikainen  normaali elintaso oli jotakin mistä nykynuoriso ei tajua mitään. Yksi ihminen omisti pari paitaa ja parit farkut, sen lisäksi alusvaatteita ja joku talvitakki, jota ei suinkaan voinut ostaa joka vuosi uutta. 

Koulussa kiusattiin ihan avoimesti, opettaja saattoi sanoa "älkää lapset tapelko" jos sitäkään. Harvalla oli varaa merkkivaatteisiin, ja niitä joilla ei ollut halveksittiin ja kiusattiin ihan vapaasti. Kiusaaminen oli väkivaltaista, ihan normaalia oli upottaa päätä vessapönttöön välitunnilla jne.

Harrastuksia oli vain rikkaiden lapsilla, muut sai hengata ulkona ja kirjastossa. Syöpä oli kuolemantuomio.

Töitä oli, mutta nykymittapuulla ne kaikki oli jotakin paskaduuneja. siivoamista ja tehdastyötä. Eikä niillä rahoilla asuntoja osteltu, laina-ajat oli tyyliin 5 v ja korot yli 10%. Rikkaat oli erikseen, niillä oli omakotitalot, muut asui jossakin kerrostalokaksiossa (2 aikuista + 2 lasta, vanhemmat nukkui olkkarissa kirjahyllyn takana). Nykyään ei edes elämäntapatyötön elä yhtä köyhästi.

Olen akateeminen ja hyvätuloinen. Nukun olohuoneessa, ja lapset makkarissa. Ei ole varaa isompaan asuntoon koskaan, vaikka aina olen tehnyt töitä ja nytkin täysipäiväisesti. Tavallinen työssäkäyvä ei voi ostaa asuntoa Helsingistä, jos ei ole perinyt tai nainut rahaa.

Niin minäkin olen hyvätuloinen akateeminen, omassa maksetussa talossamme Espoossa. Ei yh:t mitään asuntoja ostellut ennenkään, tarvottiin kahden ihmisen tulot jotta saatiin edes se eka yksiö/kaksio. Yksin ei ylipäätään oikein saanut lainaa, saati nainen yksin.

Lasten ollessa pieniä kaksio 4 ihmiselle oli ihan normaalia. Sitten kun lapset oli siinä 10 v hyvätuloiset hankki perheasunnon, joka sitten jäi isoksi aika pian kun lapset lähti. 

Kyllä nykyäänkin saa oman asunnon, jos tajuaa ajoissa ostaa ekan pienen oman, eikä ensin elää 10 v vuokralla ja sitten lasten tullessa herätään, että hei, pitäisi jostakin saada iso asunto.

Kyllä mun äitini yh:ksi jäätyään osti isäni ulos omakotitalosta ja jäi siihen lasten kanssa asumaan. Ei onnistuisi nykyään sinultakaan - vaikka oletkin ilmeisesti nainut rahaa, kun käytät muotoa "me" ja "talossamme".

Hyvätuloisen tulot ovat kuitenkin monesti 2x sen huonotuloisen tulot, joten kyllä nykyään on paljonkin ihmisiä, joilla ei ole mahdollista ostaa asuntoa perheelleen kasvukunnista.

Vierailija kirjoitti:

Kasari oli kyllä aivan mahtavaa aikaa!

Vaikka muistan että joskus mietittiin oliko 60 luku parempaa? Oli beatleshysteria, Marilyn, jfk, ukk voimissaan, oli tekotukat ja tekoripset, tiukat jumpperit, kovat jätkät, James Bond kaikki cool oli uutta, jenkkiraudat, ihmiset vaan röökaa ja olivat kuolemattomia.

Silti olen tosi iloinen että sain mennä viipottaa ajan mukana teininä 80-luvulla. Maailma ei tosiaan nukkunut ja 80 luvun viimeiset vuodet olivat rauhan vuosia. När Europe låg på listorna o reagan löste tvisterna.

Marilyn olikin kyllä niin ihanata; hyväksikäytetään ja raiskaillaan naista jonossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan lämmöllä 90-lukua. Mielestäni silloin elettiin sellaisessa hyvässä tasapainossa jossa teknologia oli kyllä tarpeeksi kehittinyttä että se helpotti elämää, mutta se ei ollut saanut niin isoa osaa elämästämme kuten nykyisin. Ei oltu samanlaisia teknologian orjia kuten nykyisin ollaan.

Esimerkiksi netti sen tuomat hauskuudet olivat kyllä olemassa mutta kaikki ei pakotettu sinne vaan pankkiasioita tai asiakaspalvelutilanteita pystyi hoitamaan ihan konttorissa tai liikkeessäkin, matkapuhelimia oli mutta ne olivat tarkoitettu soittamiseen eikä ollut mitään älypuhelimia häiritsemässä keskittymiskykyäsi. Jos mentiin mökille niin siellä oltiin sitten oikeasti. Nykyään mökilläkin pitää olla tavoitettavissa ja netti seuraa sinua minne ikinä menitkin. Pleikkareita kyllä oli myös mutta se oli se yksi sama konsoli jota pelattiin sitten seuraavat 10 vuotta ja lapset olivat tyytyväisiä jos oli 2 tai 3 peliä. Yleisesti ottaen tyydyttiin paljon vähempään.

Mielestäni kehityskulku olisi saanut jämähtää sinne. 80 ja 90 luku oli oikeasti hyvää aikaa. Olen onnellinen että sain kokea sen.

Kertoo kaiken, kun yläpeukkua saa viesti jossa ylistetään kaikkien aikojen lamavuosikymmentä.

Miten nuoria täällä oikein on peukuttamassa, jos katsoo, että 90-luvulla asiat oli "tasapainossa"? Vuosikymmen, joka traumatisoi kansaa edelleen.

No voisitko ystävällisesti avata vähän asiaa. Minä en tunne ketään lamasta traumatisoitunutta. Vaikka tunnen ihmisiä ikäväväliltä 2-90.

No mä voin avata sulle. Ihmiset tarjoili ravintolassa tissit paljaana, että lapset sai ruokaa. Perheenisiä yrittäjiä teki itsemurhia konkurssin takia. Yksi tuttu menetti kaiken, ja oli velkajärjestelyssä eläkkeelle asti. Se entinen liikemies jäi eläkkeelle bussikuskina. Moni tuntemani oli juuri ostanut asunnon. Sitten ne myytiin alihintaan, joten asuntoa ei ollut, mutta laina kyllä. Korko oli veljellä 16%. Ja vaimo äitiyslomalla. Joulun-90 jälkeen yhtäkkiä kaikki tutut oli työttömänä. Moni lähti Saksaan töihin.

Sain ensimmäisen työpaikan seuraavan kerran 1997, siihen asti tein siivouskeikkaa ja asuin purkutalossa kämppisten kanssa. Makkarissa oli talvella +13 astetta. Ensimmäisen oikean vakituisen työpaikan sain vasta nelikymppisenä 2000-luvun alussa. Voit kuvitella, miltä näyttää mun eläkelaskelma, ihan riippumatta mulle tuloille ennen eläkettä pääsen.

Kun viisikymppisten lapset nykyään ottaa lopputilin vakitöistä ilman tietoa seuraavasta työstä, vanhempien naama vetää valkoiseksi, mutta purevat huulta eivätkä sano mitään. Sama kun lapset ottavat asuntoainaa 300 000 tai perustavat yrityksen, ajatus täyttää kauhulla.

Jos sä et tunne ketään lama-ajasta traumatisoitunutta, et ilmeisesti ole jutellut siitä ihmisten kanssa.

Joo mäkin muistan ne tissiruokalat, ihan lounasruokalatkin eikä vain jotkut yökerhot. Ihan kamalaa joutua tuollaiseen työhön, mutta silloin ei paljon voinut valita.

Ihmeen huonosti tuntee ihan lähihistoriaa, jos luulee ettei pankit perseilleet ja että muutenkin olisi ollut vapaata ja kivaa. Ei ollut, Neuvostoliitto sekaantui kaikkeen mitä Suomessa tehtiin ja presidenttinä oli itsevaltias, joka hyödynsi surutta Neuvostoliittoa oman vallan lisäämiseen.

Koivisto vai Ahtisaari oli itsevaltias?

Keitä ne olivat tissiruokaloiden asiakkaat? Ihani isiännekö vai jotain tilastollisia ihmisiä? Kamalampaa on ajatella, että osan mielestä on ok esineellistää naisia niin, että "minun pitää nähdä tisseja kun syön".

Edellinen henkilö viitannee Kekkoseen, joka kyllä käytti ulkopolitiikkaa sisäpoliittisiin tarkoituksiin. Koivisto pyrki enemmänkin palauttamaan Suomeen toimivan parlamentarisen järjestelmän mm. nimittämällä Harri Holkerin sinipunahallituksen pääministeriksi 1987 etenkin Paavo Väyrysen harmiksi. Samalla myös pääministerien asema vahvistui suhteessa presidenttiin ja hallitusten tuli nauttia ensisijaisesti eduskunnan luottamusta eikä tulla presidentin jyräämäksi.

Ketjussa keskusteltiin 90-luvun lamasta ja siitä, miten naiset joutuivat silloin olemaan pakkotyössä tissibaareissa lounasaikaan. Aika pitkälle kyllä Kekkosen vaikutukset kestivät, vaikka oli ollut jo kuolleena tuolloin.

Nuo paljastissibaarit oli vain hyvin lyhyen hetken ilmiö. Ihmiset ei oikein tykänneet niistä. Eikä se liittynyt lamaan, se oli vain sen ajan yritys saada enemmän asiakkaita ja yleensäkin haluttiin shokeerata. Silloinhan näitä paljaita rintoja muutenkin alettiin esitellä, oli laulajiakin, jotka esiintyi läpinäkyvissä puseroissa jne. Se oli uutta ja ihmeellistä.

Ei ketään pakotettu, ne jotka suostui sai siitä tietysti erityisen korvauksen. Eikä niitä ollut ympäri Suomea, vain joitakin pääkaupunkiseudulla. Nopeasti sitten kuitenkin katosivat, kun uutuuden viehätys haihtui. Yritetäänhän sitä nykyäänkin kaikkea, alastomuudesta ja paljastelusta on tullut jo tavallista.

Kohta ei ole enää, mitä paljastaisi.

En muista 70-luvusta paljon kun olin niin pieni mutta 80-luku oli ihanaa aikaa. Ja mikä vapaus lapsilla ja nuorilla, kukaan ei ollut koukuttanut someen kun sitä ei ollut, oltiin vain kavereiden kanssa ja ulkona koko ajan. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin odotettiin jokaista paskaa Dallasin jaksoa viikon ajan, nyt jää hyvätkin sarjat kesken.

Yksi oleellinen juttu on varmasti että 80/90-luvulla monet tv-sarjat oli yhteisöllinen kokemus suurelle joukolle ihmisiä. Telkkarin eteen kokoonnuttiin joskus isollakin porukalla ja monilla oli suosikkihahmonsa sun muuta.

Nyt noita sarjoja ja kaikkea muutakin viihdettä ja aktiviteettia on niin paljon ettei samanlaista kollektiivista kokemusta synny millään.

Ehkä maaseudulla, ei ollut kaupungissa asuessa.

Kyllä TV-sarjat olivat yhteisöllinen kokemus ainakin vielä 80-luvulla koko Suomessa. Muistan erittäin hyvin kuinka KAIKKI meidän ala-asteen pikkupojat puhuivat Ritari Ässän ensimmäisestä jaksosta.

Samoin sitten myöhemmin, yläasteella, kaikki puhuivat mm. Lynchin Twin Peaks -sarjasta, kun se tuli Suomeen televisioon.

Ja tämä kaikki ihan isohkossa helsinkiläisessä lähiössä.

80-luvussa oli sekin hienoa että oli vielä oikea hyvinvointivaltio. Lääkäriin pääsi helposti, oli omalääkäri yms. Peruskoulu toimi. Meidän perhe oli ihan duunariperhe eikä ihmiset olleet yleisesti mitenkään köyhiä kuten joku muisteli. Huonot puolet sitten, naisia ja tyttöjä vielä vähäteltiin ja isät & äidit ihan yleisesti polttivat ja joivat. Se oli erilaista nykypäivään että perheet kävivät toistensa luona illanistujaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mikä tossa oli hassua? Ihmiselle ei tee hyväksi elää digimaailmassa. Nykyaika on masentavaa, vaikka löytyy mitä teknologiaa. 30-40 vuotta sitten:

- ei ollut pandemiaa

- Suomi oli yleisturvallinen maa, eli uskalsi jopa kävellä yksin keskellä yötä Helsingissä

- ei EU-jäsenyyttä, eli ei ulkomaista maamme ohjausta ja lakiuudistuksia

- ei niin paljon syrjäytyneitä

- riitti töitä, eikä vaadittu viittä korkeakoulututkintoa esim. perus assarin hommiin

- ei digimaailmaa > ihmiset olivat sosiaalisempia ja uskalsivat puhua toisilleen > ihmisillä oli ystäviä > ihmiset pariutuvat helpommin.

- ihmiset liikkuivat enemmän ja olivat hoikempia.

Kyllähän näitä keksisi vaikka kuinka.

Tosiasiassa Helsinki ja muu Suomi oli vaarallisempia kuin nykyään. Henkirikoksia ja pahoinpitelyjä oli enemmän kuin nyt. Suomi ei voinut edes haaveilla EU-jäsenyydestä YYA-sopimuksen takia, joka sitoi poliitikot ja maan itänaapurin talutusnuoraan. Suomi ei todellakaan ollut osa länttä.

Ettei nämä nyt olisi taas huhupuheita? Olen kolmannen polven stadilainen eikä kukaan perheestäni ole kokenut varsinaista vaaraa kuin vasta 2000-luvun puolella. Minut on ryöstetty joku 4 kertaa, yritetty r**skata ja muuta mukavaa.

Minäkin olen stadilainen, eikä ollut huhupuhetta, ihan koulussa oli tavallista väkivaltainenkin kiusaaminen, joka ohitettiin "lasten kinasteluna".  Ja tämä hyvän alueen koulussa, jota minä kävin.

Sitäkin on nykypäivänä. Koko ketjussa ei olla esitetty yhtään asiaa, mikä oli ennen todella huonosti, mitä ei ole enää. Nykyajasta kyllä keksitään erittäin haitallisia ilmiöitä.

Syövät. Mm. lasten syöpiin tai rintasyöpään kuoli lähes aina. Kivunhoitoa ei lapsilla ollut (ei ole aina nytkään). HIV ja AIDS olivat käytännössä kuolemantuomio.

Oli ok kiusata mm. silmälasipäisiä, vammaisia, lihavia ja käyttää rasistisia nimityksiä ihmisistä. Näitä edelleen tapahtuu, mutta on yleisesti tuomittua ja näistä voi saada rangaistuksen.

Avioliitossa / parisuhteessa sai raiskata. Vainoaminen oli myös ok, koska sitä ei oltu määritelty rikoslaissa.

Kouluissa oli erikseen sukupuolen mukaisia kouluaineita, mm. tyttöjen käsityö, tyttöjen liikunta. Nainen ministerinä ei saanut imettää, kiusaamista oli silloin tosi paljon sukupuolen takia. Nainen ei päässyt armeijaan, presidentiksi tai pääministeriksi. Naiset eivät saaneet harrastaa mäkihyppyä tai seiväshyppyä. Lasikattoja oli todella paljon enemmän. 

Avioliitossa tai parisuhteessa ei ole koskaan ollut hyväksyttyä raiskata. Lopeta vääristely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hinnat eivät olleet halvempia. Suomalaiset olivat nykyiseen verrattuna todella köyhiä.

Pascan marjat. Siihen aikaan kahvipaketti ei maksanut jauhelihan hintaa, paprikoita pystyi ostamaan ihan talvellakin ilman että niistä piti maksaa pientä omaisuutta, mm täytetyt paprikat olivat suosiossa. 

En muista että yksikään tuntemani perhe olisi ollut "köyhä" mitä taasen nykyään näkee yhä enemmän jopa keskiluokassa. Myöskin tuet olivat suurempia ja niitä sai hakea useampaan asiaan(siis suomalaisten tuet)

Typerää verrata uuden modernin tekniikan korkeaa hintaa(siihen aikaan) johonkin peruselämän asioihin. 

Olet varmaankin 70-luvun loppupuolella syntynyt? Vielä 80-luvun alussakin oli nimittäin erittäin harvinaista, että paprikoita olisi ylipäänsä ollut myynnissä ympärivuotisesti. Tuolloin kauppojen heviosastot oli sanalla sanoen todella ankeita verrattuna nykypäivään, perunaa, porkkanoita, sipulia ja lanttua sai, mutta muuten oli vahvasti sesongin mukaan tarjonta. Hedelmiä ostettiin tölkeissä todella paljon, esim. ananasta, persikkaa, päärynää jne. 

Sekä jauheliha että kahvi olivat 40 vuotta sitten kalliimpia verrattuna keskimääräiseen ansiotasoon kuin nykyään. 

Muistan 70-luvulla syöneeni mehukkaimpia persikoita, mitä olen ikinä saanut. Ihan kaupasta ostettuja. Appelsiinit ja banaanit oli ihan tavallisia ainakin meillä kotona, eikä oltu erityisen varakkaita. Vesimelonia meille ostettiin useinkin 80-luvulla, että ei se nyt ihan noin ankeaa ollut kuin kuvailet.

Ylen Elävässä arkistossa on muuten ohjelmia 50-luvun Helsingistä. Kuvataan katunäkymää, toreja, ravintoloita, mainoksia ja ravintoloiden ruokalistoja. Kaikenlaisia herkkuja on silloinkin ollut, hummereita ja rapuja. Ei sodanjälkeinen aika mitään muinaissuomalaista kyläelämää nauriineen ole ollut. Jotenkin muistamme asioita väärin, ja toisaalta yleistämme kurjuuden, jos olemme sen itse kokeneet. Maaseudulla varmasti olikin niukempaa, ja muitakin alueellisia eroja on saattanut olla.

Toisaalta kulinarismiakin oli paikoissa, joissa nykyään saa vain keskus-Avecran muoviin pakattuja kuivia eineitä, nimittäin junissa. Esimerkiksi Savossa kun juna pysähtyi asemilla (ja pojat, siihen aikaan asemia oli ja niillä pysähdyttiin), karjalaismummut tulivat junaan myymään höyryävän lämpimiä karjalanpiirakoitaan. Nykyäänhän tuo olisi kiellettyä monenkin eri säännöksen nojalla, mutta silloin matkalaiset saivat nauttia aidosti paikallisista herkuista!

Karjalaismummot Savossa tarjoilemassa paikallisia herkkuja? Sulla on ehkä vähän väärä ymmärrys tuossa paikallisuudessa, koska piirakat eivät ole savolaisia herkkuja. 

Hummereita ja muita, kun samaan aikaan käytössä ruokakupongit? Helsingin torilla?

No olihan ne paikallisia herkkuja, kun ne oli sillä paikkakunnalla tehty, missä mummo niitä kaupitteli.

Karjalan evakkoja on joka puolella Suomea, älypää.