"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Loistoidea! Mä olin teini 70-luvulla ja olisi tosi kiva nähdä, kun nää realityyn osallistujat haahuilisi kavereineen 20 asteen pakkasessa iltaisin kierrellen pitkin lähiötä, kun ei ollut kahviloita eikä kauppakeskuksia, mihin mennä lämmittelemään. 

Ja se kavereiden tapaaminen sovittaisiin, kun edellisen kerran nähdään tai soittamalla lankapuhelimella. Sen jälkeen ei olisi mitään mahdollisuutta kysellä, että "Mis oot" tai ilmoittaa, ettei pääsekään.

Tai sitten sovittiin koulussa tai kotimatkalla. Tai vaan ilmestyttiin naapurin oven taa. "Mää tulin nyt." "Saaks Sari olla mun kaa?"

Tää oli niin parasta! Oli pakko poistua omasta huoneesta ja puhua aikuisille kyläpaikassa. Ei voinut ahdistua ihmisten kohtaamisesta, jos meinasi ystävän kanssa jutella. Koronan jälkeen osalle nuorista on tuottanut ahdistusta kouluun tuleminenkin, siellähän on herranjumala ihmisiä eikä niitä voi kohdata.

Vierailija kirjoitti:

se on mielestäni muuttunu eniten, että sellanen elämisen ja olemisen ilmapiiri on kireämpi ja sekopäisempi. Semmonen puolikahjo fasisti nykyään.

sorry kaikki mutta tuntuu että tätä pitää vähän tolkuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yks näkökulma näistä keskusteluista uupuu eli mitä pikkupaikkakunnille on tapahtunut. Niissä oli ennen elämää, kolme pankkia, kolme kapakkaa, lapsia, nuorisoa, aikuisia oli työtä oli paikallislehti, oli kaikki mahdolliset palvelut.

Tilanne nyt?

Moni teki kuten minä eli lähti opiskelemaan niin pian kuin pääsi eli käytännössä ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Ei ole tullut mieleenkään palata, ei löytyisi syntymäpaikkakunnalta sellaisia töitä mitä täällä Uudellamaalla teen.

Ei me köyhän perheen lapset voitu lähteä opiskelemaan.Isä ei suostunut kirjoittamaan alle opintolainaa! Vaati kaksi allekirjoitusta. Että töihin vaan ja sassiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan "iso" telkkari oli kokonaiset 28 tuumaa ja kuva suttuinen kun mikä nykyisiin verrattuna. Ja se telkkari vaihdettiin uuteen aikaisintaan 10v välein.

Ennen siitä vanhasta televisiosta maksettiin hyvitystä paikallisessa elektroniikkaliikkeessä kun osti uuden telkkarin tilalle. Nykyisin joutuu itse maksamaan siitä että vanha televisio viedään kierrätykseen eikä Gigantti tai muut liikkeet maksa siitä mitään uuden television ostajalle.

Ei tarvitse viedä kierrätykseen ja maksaa siitä, jos ostaa uuden vastaavan. Liike on velvollinen vastaanottamaan vanhan laitteen uuden oston yhteydessä. Vanhasta se ei toki maksa mitään hyvitystä.

"Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu, jonka ulkomitoista jokin ylittää 25 cm vastaanotetaan missä tahansa kaupassa uuden vastaavan laitteen oston yhteydessä.

- -

Vastaanottovelvoite koskee kotitalouksien käytöstä poistamia sähkö- ja elektroniikkalaitteita."

http://serkierratys.fi/fi/kaupoille/ohjeet-kaupan-henkiloestoelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

En näe mitään ongelmaa siinä että asuntojen arvo puolittuisi. Nauraisin vuokralla asuvana.

Asuntovelallisena ei paljon naurattaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset oli naisia, miehet miehiä. Oi niitä aikoja.

Ja ne siltä väliltä olevat sai olla mitä oli, ei tehty numeroa tai paraatia asiasta.

Meidänkin pikku kylällä oli naispari joka asui yhdessä  . Ei pidetty kummoisenakaan juttuna eikä hekään toitottanut että me ollaan sitä ja tätä . Ihmiset olivat enemmän tasa-arvoisia mielestäni  , ei ollut niin paljon tuloeroja kuten nyt. Vaatteilla ei ollut sellaista merkitystä .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

En näe mitään ongelmaa siinä että asuntojen arvo puolittuisi. Nauraisin vuokralla asuvana.

LOL. Siinähän naurat kun asumistuki poistetaan ja vuokria korotetaan .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

Asuntojen arvo saisikin puolittua, niin nykypäivän nuoretkin pääsevät kiinni omistusasuntoon. Se on oikeasti järkyttävän vaikeaa nykyisin ja ihmiset ostavat ensiasuntonsa entistä vanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo ole kuin järjestelykysymys. Itse en käytä sosiaalista mediaa ja puhelimena on vanha romu, telkkari meillä on, mutta siitä katsotaan vaan uutiset tai Avaraa luontoa. Asumme maalla niin korvessa ettei täällä ole mitään kotiinkuljetuspalveluita ja kylällä on vain yksi kauppa ja vanha sähköliike. Ei ole stressannut koronat eikä sodat kun niitä ei kokoajan jostain tuutista työnnetä. Elämä on ihanaa sekä rauhallista ja jotenkin tuntuu että tämän kylän elämä on pysähtynyt sinne "kultaiselle" 80-luvulle.

Elämä on valintoja.

N30

Ja pakko tähän vielä lisätä, että asun todella edullisessa vuokra-asunnossa täällä maalla (260e/kk) enkä missään 300m2 hirsihuvilassa, joten rauhallinen maalaiselämä on kyllä mahdollista ihan jokaiselle joka on siihen valmis.

N30

Vierailija kirjoitti:

Radiosta tuli n. 2 tuntia viikossa jotain muuta kuin puhetta, humppaa tai virsiä. Oli mahtavaa :D

Kyllä mä muistan kuulleeni radiosta paljon viihdemusiikkia. Miksi Suomessa ylipäänsä oli niin paljon iskelmää ja poppia tekeviä artisteja jossei olisi ollut radiosoittoa?

Radiomafiaa kyllä kuunneltiin, joten tuo kirjoittaja ei ole ko aikakaudella ollut ainakaan nuori

Mistä töistä ihmisiä irtisanottiin laman aikana? Tietääkseni kaikki tuntemani ihmiset olivat töissä laman aikaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Nuoret tuntuu kuvittelevan, että ollut joku ihmeellinen yltäkylläisyyden aika ja kaikilla oli kaikkea. En ymmärrä mistä tällainen luulo on tullut.

Nykyään on ihan mielettömän korkea elintaso verrattuna siihen mitä mun nuoruudessa oli. Olen nyt viidikymppinen eli aikuistunut kana-ajan Suomeen 90-luvulla. Kyllä se oli ankeaa aikaa. Nuorilla oli silloin tosi vähän rahaa. Nykyajan nuoret opiskelee ulkomailla ja ajaa mopoautolla kouluun. Kyllä on ajat muuttuneet.

Juuri näin. 80-luvulla nuorten ulkomaanmatkailun huippuhetki oli interrail, jota varten piti säästää rahaa ja silti tyhjä lompakko iski kesken matkan.

Siellä sitä hiki päässä istuttiin Keski-Euroopan asemilla ja rahdattiin rinkkaa paikasta toiseen. Nykyään nuoret lentelee tuosta vaan Aasiaan ja reilaamassa käy vain nuoruutta haikailevat ikäihmiset.

Olennainen ero nykyaikaan oli, ettei ollut kännyköitä ja nettiä, joilla olla helposti yhteydessä kotimaahan ja perheeseen.

Olin 80-luvun jälkipuoliskolla silloisen itäblokin puolella työleirillä. (Tuolla pestillä ei ollut mitään sen ajan puoluepoliittisia tai muuten ideologisia kytköksiä.) Leiri kesti kuukauden, ja ensimmäisen "elonmerkin" kotiväki sai minulta parin viikon jälkeen, kun kirjeeni tuli perille. Soittaminen vaikutti niin hankalalta, ettei sitä edes yritetty. 

Ei tuohon yhteyksien huonouteen kiinnittänyt silloin huomiota, kun ei muuta odottanutkaan, ja Itä-Euroopassa postin kulku oli erityisen hidasta. Jälkikäteen on tullut mieleen, että yhteyksien puuttumisella oli kääntöpuolensa: oli elettävä kokonaan siinä ympäristössä missä oli. Ei voinut olla ikään kuin toinen käsi ja jalka kaveripiirin ja perheen kanssa samalla kun fyysinen ja henkinen ympäristö oli kovin toisenlainen kuin kotona. Tilanteesta sai ehkä enemmän irti. Sama juttu oli 90-luvun alkupuoliskolla, kun olin töissä maassa, joka oli entistä Neuvostoliittoa. Tosin puhelinyhteydet olivat silloin jo paremmat, ja kehittyivät kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yks näkökulma näistä keskusteluista uupuu eli mitä pikkupaikkakunnille on tapahtunut. Niissä oli ennen elämää, kolme pankkia, kolme kapakkaa, lapsia, nuorisoa, aikuisia oli työtä oli paikallislehti, oli kaikki mahdolliset palvelut.

Tilanne nyt?

Moni teki kuten minä eli lähti opiskelemaan niin pian kuin pääsi eli käytännössä ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Ei ole tullut mieleenkään palata, ei löytyisi syntymäpaikkakunnalta sellaisia töitä mitä täällä Uudellamaalla teen.

Ei me köyhän perheen lapset voitu lähteä opiskelemaan.Isä ei suostunut kirjoittamaan alle opintolainaa! Vaati kaksi allekirjoitusta. Että töihin vaan ja sassiin. 

höpsis, siinä on ollut valtiontakaus jo 1950-luvulta lähtien

Vierailija kirjoitti:

Mistä töistä ihmisiä irtisanottiin laman aikana? Tietääkseni kaikki tuntemani ihmiset olivat töissä laman aikaankin.

Taas sarjassa outoja kysymyksiä. Mitä luulet, saiko konkurssiin menneiden yritysten työntekijät pitää työnsä?

Vierailija kirjoitti:

Mistä töistä ihmisiä irtisanottiin laman aikana? Tietääkseni kaikki tuntemani ihmiset olivat töissä laman aikaankin.

Rakentaminen loppui lähes kokonaan, joten se koski ihan koko rakennusalaa rakennustarviketeollisuutta ja oheistoimintoja myöten. Se on iso ala, kun mietit, mitä kaikkea rakennuksiin tarvitaan.

Joku mikroaaltouuni maksoi saman verran kun yksiön vuokra kuussa pääkaupunkiseudulla. Joo oli vähemmän krääsää, mutta ihan peruslaitteet maksoi puolen nettokuukausipalkan verran. Niitä ostettiin sitten Hobby Hallista osamaksulla, minäkin maksoin yhtä mikroaaltouunia 10 kk. Nyt työssäkäyvä ostaa sellaisen alle satkulla eikä tunnu missään.

Ja se yhtenäiskulttuuri...oli vain yksi tapa pukeutua tai olit hylkiö, ikävää ellei ollut varaa Adidaksen verkkareihin ja tossuihin. Ei sitä nykynuori voi edes tajuta, kuinka tiukalla raha oli, ja kuinka köyhää se arki. Minkäänlainen erilaisuus ei ollut sallittua, opettaja saattoi olla mukana kiusaamassa vähän erikoisesti pukeutuvaa lasta. Ja tasan ei sossu maksanut mitään muotivaatteita kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

Asuntojen arvo saisikin puolittua, niin nykypäivän nuoretkin pääsevät kiinni omistusasuntoon. Se on oikeasti järkyttävän vaikeaa nykyisin ja ihmiset ostavat ensiasuntonsa entistä vanhempina.

Ajattelitko, että ensiasuntoon pääsi helposti kiinni, kun asuntolainojen korot oli 16 % ja maassa suurtyöttömyys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Nuoret tuntuu kuvittelevan, että ollut joku ihmeellinen yltäkylläisyyden aika ja kaikilla oli kaikkea. En ymmärrä mistä tällainen luulo on tullut.

Nykyään on ihan mielettömän korkea elintaso verrattuna siihen mitä mun nuoruudessa oli. Olen nyt viidikymppinen eli aikuistunut kana-ajan Suomeen 90-luvulla. Kyllä se oli ankeaa aikaa. Nuorilla oli silloin tosi vähän rahaa. Nykyajan nuoret opiskelee ulkomailla ja ajaa mopoautolla kouluun. Kyllä on ajat muuttuneet.

Juuri näin. 80-luvulla nuorten ulkomaanmatkailun huippuhetki oli interrail, jota varten piti säästää rahaa ja silti tyhjä lompakko iski kesken matkan.

Siellä sitä hiki päässä istuttiin Keski-Euroopan asemilla ja rahdattiin rinkkaa paikasta toiseen. Nykyään nuoret lentelee tuosta vaan Aasiaan ja reilaamassa käy vain nuoruutta haikailevat ikäihmiset.

Olennainen ero nykyaikaan oli, ettei ollut kännyköitä ja nettiä, joilla olla helposti yhteydessä kotimaahan ja perheeseen.

Olin 80-luvun jälkipuoliskolla silloisen itäblokin puolella työleirillä. (Tuolla pestillä ei ollut mitään sen ajan puoluepoliittisia tai muuten ideologisia kytköksiä.) Leiri kesti kuukauden, ja ensimmäisen "elonmerkin" kotiväki sai minulta parin viikon jälkeen, kun kirjeeni tuli perille. Soittaminen vaikutti niin hankalalta, ettei sitä edes yritetty. 

Ei tuohon yhteyksien huonouteen kiinnittänyt silloin huomiota, kun ei muuta odottanutkaan, ja Itä-Euroopassa postin kulku oli erityisen hidasta. Jälkikäteen on tullut mieleen, että yhteyksien puuttumisella oli kääntöpuolensa: oli elettävä kokonaan siinä ympäristössä missä oli. Ei voinut olla ikään kuin toinen käsi ja jalka kaveripiirin ja perheen kanssa samalla kun fyysinen ja henkinen ympäristö oli kovin toisenlainen kuin kotona. Tilanteesta sai ehkä enemmän irti. Sama juttu oli 90-luvun alkupuoliskolla, kun olin töissä maassa, joka oli entistä Neuvostoliittoa. Tosin puhelinyhteydet olivat silloin jo paremmat, ja kehittyivät kovasti.

Mä näen tuon hyvänä asiana. Milloinkohan mt- ja nepsyongelmien kupla puhkeaa.. Ei eletä elämää tai koeta asioita, vaan mieluummin ollaan puhelimella. Ei osata keskittyä mihinkään, koska ilon saa lyhyistä tiktok-videoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Radiosta tuli n. 2 tuntia viikossa jotain muuta kuin puhetta, humppaa tai virsiä. Oli mahtavaa :D

Kyllä mä muistan kuulleeni radiosta paljon viihdemusiikkia. Miksi Suomessa ylipäänsä oli niin paljon iskelmää ja poppia tekeviä artisteja jossei olisi ollut radiosoittoa?

Radiomafiaa kyllä kuunneltiin, joten tuo kirjoittaja ei ole ko aikakaudella ollut ainakaan nuori

Kas tässä kopsattu pätkä Wikipediasta:

"Radiomafia oli Yleisradion pääasiassa nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu radiokanava, joka aloitti toimintansa vuoden 1990 radiouudistuksessa 1. kesäkuuta 1990 ja lopetti Ylen radiouudistuksen myötä 12. tammikuuta 2003."