Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Suomessa on 1,6 miljoonaa eläkeläistä eikä kaikille riitä kuulemma hoitajia. Suurin osa pariskunnista eroaa eikä ole miniää, miehille jää eläkkeellä olevien vanhempiensa hoito.
Eikä ole omaishoitajia sitten myöskään tulevaisuudessa. Sinkkuna pääsee kyllä vähemmällä ja saa levätä ja harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 1,6 miljoonaa eläkeläistä eikä kaikille riitä kuulemma hoitajia. Suurin osa pariskunnista eroaa eikä ole miniää, miehille jää eläkkeellä olevien vanhempiensa hoito.
Eikä ole omaishoitajia sitten myöskään tulevaisuudessa. Sinkkuna pääsee kyllä vähemmällä ja saa levätä ja harrastaa.
Tosi fiksu veto naisilta, ei tarvitse auttaa tai hoitaa anoppia eikä myöhemmin olla oman miehensä omaishoitaja.
Asuu omassa asunnossa ja noukkii rusinat pullista.
Kun asuu yksin niin ei tarvitse hoitaa ketään esim. jos mies sairastuu, sanoo vain Heippa.
Vanhassa vara parempi sisältää suuren viisauden kuten vahojen sanonnat usein.
Ja jos vanhemmalla iällä löytää miehen niin kannattaa asua eri asunnossa. Ei kannata mennä ilmaissiivoojaksi, kun se asunto menee miehen lapsille kuitenkin perinnöksi. Molemmat siivoavat omat asunnot ja voi olla omassa kodissa silloin kun anoppi tulee miehen luo kylään tai miehen kaverit.
Minulla ei ole kokemusta bänkseistä keski-iässä, mutta sanoisin, että älkää ihmiset koskaan tyytykö vähempään kuin siihen, mitä haluatte. Meillä on vain yksi elämä.
Olen itsekin keski-ikäinen ja suhteemme on tosi ihana kun se on ihana, ja tosi mälsä kun se on mälsä. Mutta useimmiten hymyilen itsekseni, koska tiedän, että meillä on jotakin harvinaista: ystävyyttä ja intohimoa. Ei tasapaksua, ei koskaan kyllästymistä (8 vuotta yhdessä). Ja me ollaan ihan taviksia, jotka löysi toisensa kavereiden kautta. Maailma on täynnä mahdollisia kumppaneita, ei siihen Tinderiä tarvita. Aah, haaveilkaa ihmiset älkääkä luovuttako haaveiden suhteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja jos vanhemmalla iällä löytää miehen niin kannattaa asua eri asunnossa. Ei kannata mennä ilmaissiivoojaksi, kun se asunto menee miehen lapsille kuitenkin perinnöksi. Molemmat siivoavat omat asunnot ja voi olla omassa kodissa silloin kun anoppi tulee miehen luo kylään tai miehen kaverit.
Olen täysin samaa mieltä. Olen mies, mutta tässä asiassa sillä ei ole mitään merkitystä. Nimenomaan kannattaa asua omissa asunnoissaan ja pitää seurustelu seurusteluna. Ihmettelen naisten hirmuista hinkua muuttaa yhteen ja avioitua vielä viisikymppisenä. Tässä ketjussa on tullut selitystä sille miksi näin toimivat. Pelkäävät olla yksin ja tarraavat kuin hukkuva oljenkorteen kunhan jonkunlaisen ukonkääkkänän vain itselleen löytävät. Omalta kohdaltani tuollainen takertuminen toimii kertakaikkisena turn-offina. Olet itsellinen ihminen, ja haluan että (mahdollinen) tyttöystävänikin on. Haluan tasaveraisen suhteen, enkä mitään "sinäkin käyt, kunhan ei vain tarvitse yksin olla"-juttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa kymmenisen vuotta vanhemman miehen kanssa, eikä häntä voi todellakaan kutsua
sex-machineksi. Seksiä oli viimeksi n. 6 vuotta sitten ja hän on jatkuvasti sairaalassa.
Pitkien sairaalajaksojen aikana on välillä kovasti ikävä ja saan olla ihan itsekseni ihan mielin määrin.
En silti halua erota kun nyt rakastan kuitenkin ukkokultaani enemmän kuin seksiä. Hyvä kumppanuus on minulle tärkeämpää ja ainahan tuonne mummotunneliin voi mennä hyppelemään jos niikseen.
Tosin tarjontaa olisi ilman tyrkyttelyäkin.
yhden työkaverin mies jätti sen viidenkympin villityksessä ja meni yhteen itseään 26 vuotta nuoremman naisen kanssa, perustivat perheen nopeassa tahdissa ja saivat kaks lasta 1,5 vuoden ikäerolla. Siinä välissä sai kyllä traumatisoitua omat aikuisuutta lähestyvät lapsensa oikein kunnolla.
Ei tullut miehestä charmikasta vanhaa hyvää pappaikäistä isää saati että pystyis himokkaana seksiä harrastamaan upean nuoren vaimonsa kanssa, ei sit ollenkaan. sai sairauskohtauksen 59-vuotiaana ja jämähti pyörätuoliin, ei toimi alakroppa eikä jalat.
Nuori vaimo ei jaksanut kotona kahta pientä ja yhtä isoa lasta ja olis varmaan itekin saanu sairauskohtauksen jos olis sitä hullunmyllyä jatkanu. Löi sit miehen hoivakotiin. että semmoinen oli tämän sexmachinen tarina joka elvisteli omille lapsilleen miten kova jätkä iskä on kun onnistui pokaamaan nuoren naisen. Nyt kiukuttelee hoivapaikassa ekan liittonsa lapsille kun nämä eivät välitä hänestä ja soittelee ex-vaimolleen että jonkun pitäisi häntä hoitaa, kun vaimo ei välitä. ei ole kivoja tämmöisetkään tarinat.
En oikein usko että pitkä parisuhde voi aina olla kuin amerikkalaisesta elokuvasta. Ongelmia tulee väistämättä välillä ja pitkässä juoksussa ei koko aikaa voi olla kuin vastarakastunut. Itsellä takana liittoa 34 vuotta, ikää 55. Omakin suhde on "vain" OK, mutta en silti vaihtaisi. Rakastan puolisoani, vaikka se ei mitään ruusunpunaista huumaa enää olekaan. Se on enemmän sellaista syvää välittämistä. Pitkä yhteinen historia on jo arvo itsessään - hyvine ja huonoine hetkineen. On siis selätetty ne huonommatkin hetket. Tunnemme toisemme ja piirteemme. On paljon yhteisiä muistoja. Kaikki se menisi kankkulan kaivoon eroamalla. Suhteessa on perusasiat kohdallaan, eli juuri OK. Se OK on minusta siis jo aika paljon. Mitä sitten jos eroaisi tai vaihtaisi? Pitkä henkinen tuska ainakin. Ja jos uuden löytää ja vaihtaa niin mistä sen tietää olisiko se uusi lopulta sittenkään parempi? Erossa/vaihtamisessa ehkä saisi jotain, mutta myös menettäisi jotain. Ja sen menetyksen tajuaa vasta sitten kun on myöhäistä. Monia hyviäkin asioita kun pitää helposti itsestäänselvyytenä.
Näin itsellä - paha mennä sanomaan toisille miten tehdä. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Sitten jos olisi liitossa isoja ongelmia, olisi ihan toinen tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa lähteä suhteesta. Ihmiset eroavat nykyään aivan liian vähän ja aivan liian myöhään.
Rakkaus on kuumaa intohimoa, suudelmia ja kosketuksia ja ennenkaikkea tunnetta. Vain paikoilleen jämähtäneet mitäänsanomattomassa tapasuhteessa olevat haluavat pysyä suhteessa. Ei oikea rakkaus ole mikään tahtotila tai valinta se on tunne.
Jassoo. Eli sinun mielestäsi oikea tapa elää on vaihtaa kumppania 2-3 vuoden välein? Rakastumisvaihe ei kestä sen pidempään.
Mitä sitten vaikka olisikin? Ihmisten pitäisi ymmärtää että pitää elää hetkessä. En ymmärrä miksi ihmiset ovat täysin väärän ajattelumallin vallassa että parisuhteiden pitäisi kestää pitkään. Minulle lyhytkin suhde voi tuoda paljon nautintoa.
Ei elämää voi suunnitella liiaksi. Jos kumppani muuttuu mielestäni välinpitämättömäksi niin minulla on oikeus hakea itselleni uusi. Sehän on vain parisuhde, mitäpä tuosta.
Onhan sinulla oikeus tehdä noin, jos et sekoita kuvioon lapsia, tai kerrot arvosi kumppanille. Että et lupaa asioita, mitä et aio edes yrittää pitää.
Silti minusta tämä kaikki on jotenkin surullista. Et tule koskaan kokemaan, millainen on syvällinen parisuhde. Koska syvällisyys vie aikaa.
Ei tuollaisesta tarvitse puhua kumppanille koska minulle se on itsestäänselvyys. Jos kumppani ei osaa täyttää tarpeitani niin miksi olla sellaisen kanssa. Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja elää omannäköistä elämää. Ei parisuhde ole sellaista jonka eteen pitäisi tehdä mitään työtä. Tämä työnteko parisuhteen eteen on yksi pahimmista mantroista mitä ihmisille on syötetty 50-luvulta lähtien.
Suhteen pitää olla keveää ja luontevaa niin että minä koen rakkauden tunnetta.
Kommenttisi kertoo että et ole henkisesti täysin normaali. Normaalia kumppania sinulla ei voi enää olla. Toivon todella että sulla ei ole lapsia, et kommenttisi perusteella ole kelvollinen kasvattajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos vanhemmalla iällä löytää miehen niin kannattaa asua eri asunnossa. Ei kannata mennä ilmaissiivoojaksi, kun se asunto menee miehen lapsille kuitenkin perinnöksi. Molemmat siivoavat omat asunnot ja voi olla omassa kodissa silloin kun anoppi tulee miehen luo kylään tai miehen kaverit.
Olen täysin samaa mieltä. Olen mies, mutta tässä asiassa sillä ei ole mitään merkitystä. Nimenomaan kannattaa asua omissa asunnoissaan ja pitää seurustelu seurusteluna. Ihmettelen naisten hirmuista hinkua muuttaa yhteen ja avioitua vielä viisikymppisenä. Tässä ketjussa on tullut selitystä sille miksi näin toimivat. Pelkäävät olla yksin ja tarraavat kuin hukkuva oljenkorteen kunhan jonkunlaisen ukonkääkkänän vain itselleen löytävät. Omalta kohdaltani tuollainen takertuminen toimii kertakaikkisena turn-offina. Olet itsellinen ihminen, ja haluan että (mahdollinen) tyttöystävänikin on. Haluan tasaveraisen suhteen, enkä mitään "sinäkin käyt, kunhan ei vain tarvitse yksin olla"-juttua.
Naisilla on yksi syy avioitumisintoon: raha ja omaisuus. Tahtovat miehen rahat ja omaisuuden itselleen. Moni viiskymppinen nainen on pienipalkkaisessa työssä ja heillä on velkaa edellisen liiton ajoilta. Monella ei ole mitään omaisuutta, kun kaikki on ollut miehen nimissä. Tuon ikäluokan naiset eivät ole olleet niin valveutuneita kuin nykynaiset ovat, vaan ovat sokeasti uskoneet miehiään raha-asioissa ja moni on tullut vedätetyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole intohimoa vanhenevien parisuhteessa (yli 60 v), mutta on ystävyyttä, läheisyyttä, lämpöä, luottamusta ja turvaa niin mielestäni se on jo paljon elämisen iloa tuova parisuhde.
Nuoren pariskunnan kohdalla ymmärrän, että myös intohimo on tärkeää.
Ongelmahan on se, että nainen lakkaa haluamasta seksiä viimeistään vaihdevuosiin mennessä, kun taas miehiä himottaa hautaan asti. Seksin puute on suurin syy pitkänkin suhteen lässähtämiseen.
Ei pidä paikkaansa. Yli 40 - vuotias nainen haluaa nimenomaan paljon seksiä. Mutta halut riippuu kyllä siitäkin onko mies mukava.
Samaa mieltä. 40-vuotiaana seksielämän pitäisi vielä olla vilkasta, ja useimmilla naisilla vaihdevuodet alkavat vasta yli viiskymppisenä. Ihmiset käsittää niin erilailla keski-ikäisyyden. Jos itse en olisi nelikymppisenä halunnut seksiä olisin ollut todella huolissani.
Muutama vuosi sitten mietin myös erotako vai ei, ja en eronnut. Onnistuimme saamaan suhteeseen uutta kipinää, kun kumpikin tsemppasi siinä, ettei ota toista itsestäänselvyytenä. Yhdessä melkein 30 vuotta ja ollaan kuuskymppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos vanhemmalla iällä löytää miehen niin kannattaa asua eri asunnossa. Ei kannata mennä ilmaissiivoojaksi, kun se asunto menee miehen lapsille kuitenkin perinnöksi. Molemmat siivoavat omat asunnot ja voi olla omassa kodissa silloin kun anoppi tulee miehen luo kylään tai miehen kaverit.
Olen täysin samaa mieltä. Olen mies, mutta tässä asiassa sillä ei ole mitään merkitystä. Nimenomaan kannattaa asua omissa asunnoissaan ja pitää seurustelu seurusteluna. Ihmettelen naisten hirmuista hinkua muuttaa yhteen ja avioitua vielä viisikymppisenä. Tässä ketjussa on tullut selitystä sille miksi näin toimivat. Pelkäävät olla yksin ja tarraavat kuin hukkuva oljenkorteen kunhan jonkunlaisen ukonkääkkänän vain itselleen löytävät. Omalta kohdaltani tuollainen takertuminen toimii kertakaikkisena turn-offina. Olet itsellinen ihminen, ja haluan että (mahdollinen) tyttöystävänikin on. Haluan tasaveraisen suhteen, enkä mitään "sinäkin käyt, kunhan ei vain tarvitse yksin olla"-juttua.
Naisilla on yksi syy avioitumisintoon: raha ja omaisuus. Tahtovat miehen rahat ja omaisuuden itselleen. Moni viiskymppinen nainen on pienipalkkaisessa työssä ja heillä on velkaa edellisen liiton ajoilta. Monella ei ole mitään omaisuutta, kun kaikki on ollut miehen nimissä. Tuon ikäluokan naiset eivät ole olleet niin valveutuneita kuin nykynaiset ovat, vaan ovat sokeasti uskoneet miehiään raha-asioissa ja moni on tullut vedätetyksi.
No joo, tuossa asiassa olen itsekin samassa asemassa, pienipalkkainen työ ja vielä hieman velkaa jäljellä osituksesta. Tuoko lienee syynä että ei ole naismarkkinoilla hirmuista sutinaa, pienellä paikkakunnalla kun sosiaalinen status on yleensä aika hyvin tiedossa. Tosin myös ulkonäköni suojelee minua tehokkaasti vastakkaisen sukupuolen lähestymishaluilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläkin suhde jossa muuten kaikki pelaa hyvin mutta seksiä ei ole. Eikä oikein toisaalta houkuta lähteä pelkän seksin takia. Ja ehkä ne parhaimmat seksikokemukset on olleet nuorempana sellaisien kanssa joiden kanssa ei olisi kuitenkaan toimivaa parisuhteen tyyppistä saanut aikaan. Sinkku aikoina myös huomannut että, on paljon naisia joista saisi seksiseuraa mutta parempi olla tapaamatta sillä vaikka seksiä saisikin niin siinä mukana myös ongelmia jotka seuraa jos vähänkin enempään kanssakäymiseen alkaa. Tosi paljon jotain mt-ongelmaisia joukossa oma duuni löytää sellainen kenen kanssa ei tule sitten samalla ongelmia joihin hänen toimestaan olet jotenkin joutumassa mukaan.
Tuo on totta. On naisia joilta voisi saada seksiä, mutta juurikin ne mukana tulevat ongelmat aiheuttavat ajatuksen että "eipä tuo kuitenkaan niin paljoa mieli tee". Osasta näkee päällepäinkin minkälaisia kompleksipesäkkeitä ovat.
Voi että, suunnilleen ikäiseni, ehkä hieman pyöreä nainen, normaalilla pääkopalla ja silmäkulmien naurunrypyillä, jos sellaisen löytäisin niin voisin vakavasti harkita seurustelua....
Niin, osalla naisista on aika kamalia kokemuksia takana.
Olen ymmärtänyt, että on hyvä olla yksin eikä ahdista, mutta ihmiset jotka puuttuvat toisten asioihin, arvostelevat negatiivisesti, vähättelevät ja mitätöivät muita ovat niitä ihmisiä, jotka aiheuttavat pahaa oloa muille. Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse tuollaisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.
Ei kenelläkään tule mielenterveysongelmia, jos saa itse päättää mitä tekee.
Yleensä vain saattaa suvussa, lapsuudenperheessä olla noita pahaa oloa aiheuttavia ihmisiä.
Esim. meillä tätini antoi 9 kuukauden ikäiselle vauvalleni suklaata mitään minulta kysymättä. Sairaita ihmisiä löytyy. Mielestäni äidin pitäisi tai olisi täytynyt saada itse päättää milloin lapsi saa syödä karkkia.
Olin ihan h-moilasena työpaikan kahvitauolla, kun yksi työkaveri sanoi, että ei ole vielä antanut puolitoista vuotiaalle lapselleen karkkia.
Siis onko sukuja, jossa äiti saa ihan itse päättää tuosta asiasta.
Kukas sitten päättää jos ei äiti?
Meillä sukulaiset ja anoppi on antaneet suklaata ja jäätelöä niin että minulta ei ole kysytty mitään.
Ja anoppi sanoi, että moni isovanhempi antaa kuulemma salaa vauvalle jäätelöä ja suklaata.
Tuo oli minusta juuri tosi masentavaa, että joutui kilpailemaan anopin kanssa, että kumpi ehtii mitäkin kiinteää ruokaa tai herkkuja antamaan. Ja kummalla on oikeus valita vauvalle tai taaperolle juhlavaatteet ja lakata ensimmäisen kerran lapsen kynnet.
Terveydenhoitaja sanoi, että anopin käyttäytymiseen ei voi vaikuttaa, mutta siitä mitä itse asiasta ajattelee pahoittaako mielensä vai ei niin siihen voi kuulemma vain itse vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläkin suhde jossa muuten kaikki pelaa hyvin mutta seksiä ei ole. Eikä oikein toisaalta houkuta lähteä pelkän seksin takia. Ja ehkä ne parhaimmat seksikokemukset on olleet nuorempana sellaisien kanssa joiden kanssa ei olisi kuitenkaan toimivaa parisuhteen tyyppistä saanut aikaan. Sinkku aikoina myös huomannut että, on paljon naisia joista saisi seksiseuraa mutta parempi olla tapaamatta sillä vaikka seksiä saisikin niin siinä mukana myös ongelmia jotka seuraa jos vähänkin enempään kanssakäymiseen alkaa. Tosi paljon jotain mt-ongelmaisia joukossa oma duuni löytää sellainen kenen kanssa ei tule sitten samalla ongelmia joihin hänen toimestaan olet jotenkin joutumassa mukaan.
Tuo on totta. On naisia joilta voisi saada seksiä, mutta juurikin ne mukana tulevat ongelmat aiheuttavat ajatuksen että "eipä tuo kuitenkaan niin paljoa mieli tee". Osasta näkee päällepäinkin minkälaisia kompleksipesäkkeitä ovat.
Voi että, suunnilleen ikäiseni, ehkä hieman pyöreä nainen, normaalilla pääkopalla ja silmäkulmien naurunrypyillä, jos sellaisen löytäisin niin voisin vakavasti harkita seurustelua....
Niin, osalla naisista on aika kamalia kokemuksia takana.
Olen ymmärtänyt, että on hyvä olla yksin eikä ahdista, mutta ihmiset jotka puuttuvat toisten asioihin, arvostelevat negatiivisesti, vähättelevät ja mitätöivät muita ovat niitä ihmisiä, jotka aiheuttavat pahaa oloa muille. Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse tuollaisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.
Ei kenelläkään tule mielenterveysongelmia, jos saa itse päättää mitä tekee.
Yleensä vain saattaa suvussa, lapsuudenperheessä olla noita pahaa oloa aiheuttavia ihmisiä.
Esim. meillä tätini antoi 9 kuukauden ikäiselle vauvalleni suklaata mitään minulta kysymättä. Sairaita ihmisiä löytyy. Mielestäni äidin pitäisi tai olisi täytynyt saada itse päättää milloin lapsi saa syödä karkkia.
Olin ihan h-moilasena työpaikan kahvitauolla, kun yksi työkaveri sanoi, että ei ole vielä antanut puolitoista vuotiaalle lapselleen karkkia.
Siis onko sukuja, jossa äiti saa ihan itse päättää tuosta asiasta.
Kukas sitten päättää jos ei äiti?
Meillä sukulaiset ja anoppi on antaneet suklaata ja jäätelöä niin että minulta ei ole kysytty mitään.
Ja anoppi sanoi, että moni isovanhempi antaa kuulemma salaa vauvalle jäätelöä ja suklaata.
Tuo oli minusta juuri tosi masentavaa, että joutui kilpailemaan anopin kanssa, että kumpi ehtii mitäkin kiinteää ruokaa tai herkkuja antamaan. Ja kummalla on oikeus valita vauvalle tai taaperolle juhlavaatteet ja lakata ensimmäisen kerran lapsen kynnet.
Terveydenhoitaja sanoi, että anopin käyttäytymiseen ei voi vaikuttaa, mutta siitä mitä itse asiasta ajattelee pahoittaako mielensä vai ei niin siihen voi kuulemma vain itse vaikuttaa.
Äitiys ei ollut yhtään kivaa, kun ei nykyajan äidit saa itse mitään lapsen asioita päättää. Mutta aion pitää tulevaisuudessa vain itsestäni huolta, omat vaatteet saan sentään päättää. En halua enää ikinä hoitaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa kymmenisen vuotta vanhemman miehen kanssa, eikä häntä voi todellakaan kutsua
sex-machineksi. Seksiä oli viimeksi n. 6 vuotta sitten ja hän on jatkuvasti sairaalassa.
Pitkien sairaalajaksojen aikana on välillä kovasti ikävä ja saan olla ihan itsekseni ihan mielin määrin.
En silti halua erota kun nyt rakastan kuitenkin ukkokultaani enemmän kuin seksiä. Hyvä kumppanuus on minulle tärkeämpää ja ainahan tuonne mummotunneliin voi mennä hyppelemään jos niikseen.
Tosin tarjontaa olisi ilman tyrkyttelyäkin.
yhden työkaverin mies jätti sen viidenkympin villityksessä ja meni yhteen itseään 26 vuotta nuoremman naisen kanssa, perustivat perheen nopeassa tahdissa ja saivat kaks lasta 1,5 vuoden ikäerolla. Siinä välissä sai kyllä traumatisoitua omat aikuisuutta lähestyvät lapsensa oikein kunnolla.
Ei tullut miehestä charmikasta vanhaa hyvää pappaikäistä isää saati että pystyis himokkaana seksiä harrastamaan upean nuoren vaimonsa kanssa, ei sit ollenkaan. sai sairauskohtauksen 59-vuotiaana ja jämähti pyörätuoliin, ei toimi alakroppa eikä jalat.
Nuori vaimo ei jaksanut kotona kahta pientä ja yhtä isoa lasta ja olis varmaan itekin saanu sairauskohtauksen jos olis sitä hullunmyllyä jatkanu. Löi sit miehen hoivakotiin. että semmoinen oli tämän sexmachinen tarina joka elvisteli omille lapsilleen miten kova jätkä iskä on kun onnistui pokaamaan nuoren naisen. Nyt kiukuttelee hoivapaikassa ekan liittonsa lapsille kun nämä eivät välitä hänestä ja soittelee ex-vaimolleen että jonkun pitäisi häntä hoitaa, kun vaimo ei välitä. ei ole kivoja tämmöisetkään tarinat.
Tyypillinen esimerkki suhteesta toiseen hyppivästä miehestä. Uusi vaimo jättää tuollaisen henkisen luuserin ennemmin tai myöhemmin kun tajuaa millainen mies todellisuudessa on. Traumatisoi omassa hybriksessään edellisestä tai edellisistä liitoista syntyneet lapset eikä kanna vastuuta mistään. Tarina on tavallaan surullinen mutta lopputulos se mitä lähes aina käy tämäntyyppisille ihmisille.
Lähdin, 50 vuotiaana kun huomasin olleeni viimeiset 10 vuotta vain enää kämppis, pankkiautomaatti, kaiken mielipahan purkukohde ja korkeamman elintason toteuttaja. Eikä mitään muuta.
Moni sanoi päällepäin katsoen että teillä on ja oli ok aviolitto ja älkää erotko, mutta minusta se tuntui enää henkiseltä vankilalta.
M53
Harvoinpa sitä löytää miestä, uutta suhdetta, jossa on aamusta iltaan onnesta soikeana. Ei ainakaan kovin montaa vuotta. Sitä paitsi jos on hyvä ystävyys oman miehen kanssa ja todella pitää hänestä/puolin ja toisin, niin onhan se arvokkaampaa kuin seksi, vaikka intohimoinenkin, noin niin kuin pidemmän päälle. Iän myötä seksi hiipuu kuitenkin, mutta luotettava ja turvallinen ystävä, jonka hyvin tuntee nousee arvoon arvaamattomaan.
Seksiäkin on monenlaista, eikä pelkästään yhdyntää. Arvokkainta on sellainen rakkaus, jossa saa olla oma itsensä ja hyväksytty, joka ulottuu pintaa syvemmälle.
Ei tuollaisesta tarvitse puhua kumppanille koska minulle se on itsestäänselvyys. Jos kumppani ei osaa täyttää tarpeitani niin miksi olla sellaisen kanssa. Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja elää omannäköistä elämää. Ei parisuhde ole sellaista jonka eteen pitäisi tehdä mitään työtä. Tämä työnteko parisuhteen eteen on yksi pahimmista mantroista mitä ihmisille on syötetty 50-luvulta lähtien.
Suhteen pitää olla keveää ja luontevaa niin että minä koen rakkauden tunnetta.