Lue keskustelun säännöt.
Todella vaikea saada kavereita näin aikuisena
16.10.2022 |
Olen sosiaalinen ja juttelen vaikka kauppajonossa ihmisten kanssa. Miehet suhtautuvat minuun tosi hyvin, mutta jostain syystä naiset eivät halua kaveerata kanssani. Tämä alkoi joskus vauvakerhossa n 15 vuotta sitten. Siitä lähtien olen ollut jotenkin ulkopuolinen joka paikassa.
Tuntuu, että minua katsotaan jotenkin pitkään ja välillä jopa vältellään. Yhdessä harrastuksessa missä käyn, niin olen yrittänyt tutustua ihmisiin. Ei onnistu sitten millään. Miesten kanssa ok, mutta en vaan pääse sisälle naisten porukoihin. Pari naisen kanssa ollaan juteltu ja sovittu tapaaminen, mutta yhtäkkiä peruvatkin ne. Tuntuu, että naisilla on joku salainen kerho, mihin en ole tervetullut :D
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo luovuttanut. Luultavasti tapan tämän ketjunkin, sen verran myrkyllinen ilmeisesti olen.
Itse yritin useamman vuoden ajan luoda kaverisuhteita muihin samassa elämäntilanteessa olleisiin äiteihin kun lapset oli pieniä ja olin heidän kanssaan kotona, ja silloinkin vielä kun sitten jatko-opiskelin ja lapset oli hoidossa jo.
Kaikenlaista tehtiin, oli vaatekutsuja, lasten leikkitreffejä, käytiin perhekerhoissa, kyläiltiin toistemme luona. Muutaman kerran jopa vietettiin iltaa.
Ympärilläni ihmiset ystävystyi. Facebookissa alkoi nähdä miten oli oltu kuuntelemassa jotain bändiä. Oli ollut saunailta. Oli ollut leikkitreffit. Tietenkään en olettanut että olisin joka paikkaan pääsemässä mukaan, mutta lopulta kun suurin osa oli palannut töihin, huomasin että olin taas yksin.
Muut oli löytäneet sielunsiskojaan, minä olin jälleen kerran ulkopuolinen. Ja kyllä yritin katsoa peiliin! Mietin, että puhuinko päälle, olinko liian itsekeskeisen oloinen jotenkin. Mietin, millä tavoin eroan muista. Muistinko kiittää kahvista, enkö osannut katsoa silmiin. Mietin siis aivan kaikessa, että mikä minussa oli niin kamalaa.
En tiedä vieläkään. Tuohon päälle vielä kaksi kamalaa välikohtausta, toinen lapsuuden ystävän kanssa ja toinen uudemman kaverin ja se oli siinä. En ole sen jälkeen, nyt neljään vuoteen, tutustunut kehenkään enkä tehnyt mitään kaverin kanssa.
Muutaman kerran olen kysellyt kuulumisia, mutta miten pitkään pitää odottaa vastausta?
Minullakaan ei ole sukua edes, johon tukeutua. Ei vahempia, joihin luottaa. Voi luoja miten yksinäinen olen :(
En usko, että sussa on mitään erityisempää vikaa. Jos jossain tutustut uusiin ihmisiin vielä, niin pidä visusti omana tietona, että oot yksinäinen. Jokainen ihminen tuntee joskus olevansa yksinäinen ja voisin kuvitella, että joillakin on joku pakonomanen tarve koittaa myös ne "heikot" yksilöt heikkoina projisoiden sitä omaa yksinäisyyttään muille. Esim. Uudessa työpaikassa mua aluks kyseltiin mukaan illanviettoihin, mutta kun selvis, että vietän useita vklp:ja yksin niin mua alettiin eristämään siitä työporukasta, eikä mihinkään enää kyselty mukaan. Kerran sitten tämä päätekijä paljasti luultavasti vahingossa kokevansa pahasti ulkopuolisuutta. Lapsellista. Sit viel jotkut ihmettelee miks viihdyn yksinäni niin hyvin. 🤣
Fake till you make it vai miten se sanonta menikään? Yksinäisyys on noidankehä. Harva haluaa kaverustua sen yksinäisen kanssa vaan kaverustua halutaan niiden suosittujen tyyppien kanssa. Virhe tapahtui siinä kohtaan, kun annoit paljastua viettäväsi aikaa yksin. Tuossa kohtaa alkoi muut nähdä sut yksinäisenä kummajaisena ja siksi ne karttaa sua. Tuskin iso menetys sulle, mut näin raadollisesti tuo peli toimii.
Yksinäisten kanssa ei haluta ystävystyä, koska jos on yksinäisen ainoa ystävä, pelätään, että yksinäinen muuttuu riippakiveksi ja kaikki asiat pitäisi tehdä just hänen kanssaan. Jos ihmisellä on useampia ystäviä, tällaista tilannetta ei tarvitse pelätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaikeaa. Joskus törmään mielenkiintoisiin tyyppeihin esim. töiden kautta mutta tuntuu tungettelevalta ehdottaa että nähtäisiin töiden ulkopuolellakin.
Vierailija kirjoitti:
Se on vaikeaa. Joskus törmään mielenkiintoisiin tyyppeihin esim. töiden kautta mutta tuntuu tungettelevalta ehdottaa että nähtäisiin töiden ulkopuolellakin.
Siis haluaisin itse ehdottaa näkemistä muuallakin mutta tunnen itseni tungettelevaksi. :D
Musta tuntuu että kaikki on mulle kateellisia. Mulla on nimittäin aika iso perse.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo luovuttanut. Luultavasti tapan tämän ketjunkin, sen verran myrkyllinen ilmeisesti olen.
Itse yritin useamman vuoden ajan luoda kaverisuhteita muihin samassa elämäntilanteessa olleisiin äiteihin kun lapset oli pieniä ja olin heidän kanssaan kotona, ja silloinkin vielä kun sitten jatko-opiskelin ja lapset oli hoidossa jo.
Kaikenlaista tehtiin, oli vaatekutsuja, lasten leikkitreffejä, käytiin perhekerhoissa, kyläiltiin toistemme luona. Muutaman kerran jopa vietettiin iltaa.
Ympärilläni ihmiset ystävystyi. Facebookissa alkoi nähdä miten oli oltu kuuntelemassa jotain bändiä. Oli ollut saunailta. Oli ollut leikkitreffit. Tietenkään en olettanut että olisin joka paikkaan pääsemässä mukaan, mutta lopulta kun suurin osa oli palannut töihin, huomasin että olin taas yksin.
Muut oli löytäneet sielunsiskojaan, minä olin jälleen kerran ulkopuolinen. Ja kyllä yritin katsoa peiliin! Mietin, että puhuinko päälle, olinko liian itsekeskeisen oloinen jotenkin. Mietin, millä tavoin eroan muista. Muistinko kiittää kahvista, enkö osannut katsoa silmiin. Mietin siis aivan kaikessa, että mikä minussa oli niin kamalaa.
En tiedä vieläkään. Tuohon päälle vielä kaksi kamalaa välikohtausta, toinen lapsuuden ystävän kanssa ja toinen uudemman kaverin ja se oli siinä. En ole sen jälkeen, nyt neljään vuoteen, tutustunut kehenkään enkä tehnyt mitään kaverin kanssa.
Muutaman kerran olen kysellyt kuulumisia, mutta miten pitkään pitää odottaa vastausta?
Minullakaan ei ole sukua edes, johon tukeutua. Ei vahempia, joihin luottaa. Voi luoja miten yksinäinen olen :(
En usko, että sussa on mitään erityisempää vikaa. Jos jossain tutustut uusiin ihmisiin vielä, niin pidä visusti omana tietona, että oot yksinäinen. Jokainen ihminen tuntee joskus olevansa yksinäinen ja voisin kuvitella, että joillakin on joku pakonomanen tarve koittaa myös ne "heikot" yksilöt heikkoina projisoiden sitä omaa yksinäisyyttään muille. Esim. Uudessa työpaikassa mua aluks kyseltiin mukaan illanviettoihin, mutta kun selvis, että vietän useita vklp:ja yksin niin mua alettiin eristämään siitä työporukasta, eikä mihinkään enää kyselty mukaan. Kerran sitten tämä päätekijä paljasti luultavasti vahingossa kokevansa pahasti ulkopuolisuutta. Lapsellista. Sit viel jotkut ihmettelee miks viihdyn yksinäni niin hyvin. 🤣
Fake till you make it vai miten se sanonta menikään? Yksinäisyys on noidankehä. Harva haluaa kaverustua sen yksinäisen kanssa vaan kaverustua halutaan niiden suosittujen tyyppien kanssa. Virhe tapahtui siinä kohtaan, kun annoit paljastua viettäväsi aikaa yksin. Tuossa kohtaa alkoi muut nähdä sut yksinäisenä kummajaisena ja siksi ne karttaa sua. Tuskin iso menetys sulle, mut näin raadollisesti tuo peli toimii.
Jep, juuri tämä oli toisilla sanoilla sanomani niille jotka kokee olevansa yksinäisiä. Enkä mä mielestäni ole tehnyt mitään virhettä tuossa. Tuossahan paljastui kertaheitolla, ettei mun kannata olla missään tekemisissä noiden ihmisten kanssa vapaa-ajalla. Ja mullehan tuo on lähinnä viihdettä, kun en koe huonoa omaatuntoa, jos teen muutamia pieniä ihmisten käytöstä tutkivia testejä tylsyyksissäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että kaikki on mulle kateellisia. Mulla on nimittäin aika iso perse.
Ap
Ihan on hyvä ja treenattu perse :D
Ap
Minulla on näin keski-ikäisenä niin monta taakkaa kannettavanani, etten jaksa mitään ylimääräistä. Taustaltani löytyy väkivaltainen suhde, joka varjostaa sinänsä elämääni, että suhteesta syntyi lapsi. Erosta on pitkä aika, mutta tietyllä tapaa se (suhde) vaikuttaa yhä elämääni. En millään jaksaisi aloittaa kertomaan alusta koko tarinaa jollekin uudelle ihmiselle.
Äitini on vakavasti sairas, ja häneenkin liittyy paljon asioita. Aivan valtavasti asioita, ja tunteita. Mistä aloittaisin kertomaan, kun pitäisi jälleen peruuttaa vuosikymmeniä taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on perujana kokemusta, ei vaan yksinkertaisesti yrityksistä huolimatta mahdu omaan jaksamiseen sosialisoitua muiden kanssa. Ei haittaa vaikka olis kuinka kiva tyyppi, mutta ei vaan perhe-elämältä jaksa. Priorisoin oman ajan ja perhe/parisuhdeajan kaiken edelle. Kyllä jutella voi, mutta en jaksa ystävystyä muiden kanssa. Liikaa työtä.
t. Introvertti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kuulu kulttuuriin sosiaalisuus. Ilmenee myös siinä ettei kavereita saa aikuisena. Niin se vaan on. Erakolle hyvä maa.
Olisko tässä osasyy? Olen asunut Jenkeissä ja sieltä ehkäpä peruja sellainen yltiöpositiivisuus, toisten kehuminen yms. Ehkäpä tämä ärsyttää naisia ja vaikutan feikiltä 🤔
Ap
Jotkut saattavat ottaa sun kehumisesi mielistelynä tai imarteluna. Ja näillä sanoilla on suomen kielessä negatiivinen sävy. Ihmisellä, joka mielistelee tai imartelee, on jokin ikävä taka-ajatus. Haluaa sulta jotain, jota suoraan pyytämällä et suostuisi antamaan.
Kyllä. Tai on vähintäänkin perseennuolija joka haluaa hyötyä.
Tämä on vähän huvittavaa, kun näillä naisilla ei ole mitään mistä voisin hyötyä. Mutta ehkäpä tulkitsevat sen noin.
Ap
Heillä ei ole mitään, mitä haluaisit, mutta jostain syystä haluaisit juuri heidän porukkaansa. Eikö tuossa ole pieni ristiriita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kuulu kulttuuriin sosiaalisuus. Ilmenee myös siinä ettei kavereita saa aikuisena. Niin se vaan on. Erakolle hyvä maa.
Olisko tässä osasyy? Olen asunut Jenkeissä ja sieltä ehkäpä peruja sellainen yltiöpositiivisuus, toisten kehuminen yms. Ehkäpä tämä ärsyttää naisia ja vaikutan feikiltä 🤔
Ap
Jotkut saattavat ottaa sun kehumisesi mielistelynä tai imarteluna. Ja näillä sanoilla on suomen kielessä negatiivinen sävy. Ihmisellä, joka mielistelee tai imartelee, on jokin ikävä taka-ajatus. Haluaa sulta jotain, jota suoraan pyytämällä et suostuisi antamaan.
Kyllä. Tai on vähintäänkin perseennuolija joka haluaa hyötyä.
Tämä on vähän huvittavaa, kun näillä naisilla ei ole mitään mistä voisin hyötyä. Mutta ehkäpä tulkitsevat sen noin.
Ap
Heillä ei ole mitään, mitä haluaisit, mutta jostain syystä haluaisit juuri heidän porukkaansa. Eikö tuossa ole pieni ristiriita?
Heillä ei ole mitään sellaista, mistä haluaisin HYÖTYÄ esim. tarvitsisin rahaa heiltä, työpaikka, suhteita tms. Haluaisin kuulua vain harrasteporukkaan, ei mitään muuta. Ethän sinäkään yritä kaikista ihmisistä hyötyä jotenkin?
Ap
Säälittää ja huvittaa miten paljon vaivaa ja harmia ihmisille tuo tuntea ihmisiä . T: yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On helpompaa saada yksi ihminen pitämään itsestään kuin isompi porukka. Tästä syystä porukoihin pääseminen voi olla vaikeaa, koska pitäisi saada kertaheitolla kaikki pitämään itsestään. Monesti niissäkin porukoissa, joihin kuuluu, on yksi tai useampi, jonka kanssa ei ole mitenkään hyvissä tai ainakaan kovin läheisissä väleissä. Jos tyyppi on kuitenkin ihan ok, ei haittaa, että hänkin on porukassa. Hänen kanssaan ei kuitenkaan olla tekemisissä porukan ulkopuolella eikä hänen kanssaan koeta tarpeelliseksi ystävystyä. Tämä lienee ainakin yksi syy, miksi joku kokee olevansa porukassa ulkopuolinen. Kuulut porukkaan, mutta et kuulu porukan jäsenten elämään porukan ulkopuolella. Varsin tavallista työ-, opiskelu- ja harrastusporukoissa. Näissä porukka kokoontuu säännöllisesti, mutta ei tavatakseen toisiaan vaan muusta syistä (työ/opiskelu/harrastus).
Vierailija kirjoitti:
Säälittää ja huvittaa miten paljon vaivaa ja harmia ihmisille tuo tuntea ihmisiä . T: yksin
Ei tuntemisessa ole mitään vaivalloista. Mä tunnen ainakin pari tuhatta ihmistä. Jo pelkästään työn puolesta yli 500. Vaivalloista olisi sitten, jos näiden kaikkien kanssa pitäisi ystävystyä ja pitää heihin säännöllisesti yhteyttä. Mulla on oman perheeni ja lähisukuni lisäksi 3 hyvää ystävää ja näiden ihmisten kesken jaan sen vapaa-aikani, mitä voin ja haluan käyttää muille ihmisille. Lisäksi mulla on kymmenkunta kaveria, joiden kanssa viestittelen ja joita tapaan satunnaisesti. Tuttuihin törmätään sattumalta eikä heidän kanssaan juurikaan viestitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko tutustunut sellaiseen kuin MBTI? Mulla se on ainakin tuonut perspektiiviä siihen, miksi kaikkiin porukoihin ei vaan ole mahdollista päästä sisään eikä ehkä tarvitsekaan
Tanssi- ja muut urheiluharrastukset on olleet vaikeita paikkoja ystävystyä aikuisena. Väki tulee sinne aikataulutettuina aina jonkin muun tekemisen välissä
Suomessa muutenkin vaikea päästä ystävystymään, jos henkilöllä on jo ala-asteelta muodostunut läheisten porukka meitä muitakin (esim koulunvaihtajia) kyllä on, mutta taidamme kulkea toistemme ohi.
Nyt, kun mulla on lapsia, niin minuun tutustumisesta on tullut vaikeaa. lapsi menee pienenä omien aikataulujen edelle. Piti mennä elokuviin kollegan kanssa, mutta miten siitä tuli melkein mahdotonta, vaikka olisin mielelläni mennyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo luovuttanut. Luultavasti tapan tämän ketjunkin, sen verran myrkyllinen ilmeisesti olen.
Itse yritin useamman vuoden ajan luoda kaverisuhteita muihin samassa elämäntilanteessa olleisiin äiteihin kun lapset oli pieniä ja olin heidän kanssaan kotona, ja silloinkin vielä kun sitten jatko-opiskelin ja lapset oli hoidossa jo.
Kaikenlaista tehtiin, oli vaatekutsuja, lasten leikkitreffejä, käytiin perhekerhoissa, kyläiltiin toistemme luona. Muutaman kerran jopa vietettiin iltaa.
Ympärilläni ihmiset ystävystyi. Facebookissa alkoi nähdä miten oli oltu kuuntelemassa jotain bändiä. Oli ollut saunailta. Oli ollut leikkitreffit. Tietenkään en olettanut että olisin joka paikkaan pääsemässä mukaan, mutta lopulta kun suurin osa oli palannut töihin, huomasin että olin taas yksin.
Muut oli löytäneet sielunsiskojaan, minä olin jälleen kerran ulkopuolinen. Ja kyllä yritin katsoa peiliin! Mietin, että puhuinko päälle, olinko liian itsekeskeisen oloinen jotenkin. Mietin, millä tavoin eroan muista. Muistinko kiittää kahvista, enkö osannut katsoa silmiin. Mietin siis aivan kaikessa, että mikä minussa oli niin kamalaa.
En tiedä vieläkään. Tuohon päälle vielä kaksi kamalaa välikohtausta, toinen lapsuuden ystävän kanssa ja toinen uudemman kaverin ja se oli siinä. En ole sen jälkeen, nyt neljään vuoteen, tutustunut kehenkään enkä tehnyt mitään kaverin kanssa.
Muutaman kerran olen kysellyt kuulumisia, mutta miten pitkään pitää odottaa vastausta?
Minullakaan ei ole sukua edes, johon tukeutua. Ei vahempia, joihin luottaa. Voi luoja miten yksinäinen olen :(
En usko, että sussa on mitään erityisempää vikaa. Jos jossain tutustut uusiin ihmisiin vielä, niin pidä visusti omana tietona, että oot yksinäinen. Jokainen ihminen tuntee joskus olevansa yksinäinen ja voisin kuvitella, että joillakin on joku pakonomanen tarve koittaa myös ne "heikot" yksilöt heikkoina projisoiden sitä omaa yksinäisyyttään muille. Esim. Uudessa työpaikassa mua aluks kyseltiin mukaan illanviettoihin, mutta kun selvis, että vietän useita vklp:ja yksin niin mua alettiin eristämään siitä työporukasta, eikä mihinkään enää kyselty mukaan. Kerran sitten tämä päätekijä paljasti luultavasti vahingossa kokevansa pahasti ulkopuolisuutta. Lapsellista. Sit viel jotkut ihmettelee miks viihdyn yksinäni niin hyvin. 🤣
Fake till you make it vai miten se sanonta menikään? Yksinäisyys on noidankehä. Harva haluaa kaverustua sen yksinäisen kanssa vaan kaverustua halutaan niiden suosittujen tyyppien kanssa. Virhe tapahtui siinä kohtaan, kun annoit paljastua viettäväsi aikaa yksin. Tuossa kohtaa alkoi muut nähdä sut yksinäisenä kummajaisena ja siksi ne karttaa sua. Tuskin iso menetys sulle, mut näin raadollisesti tuo peli toimii.
Yksinäisten kanssa ei haluta ystävystyä, koska jos on yksinäisen ainoa ystävä, pelätään, että yksinäinen muuttuu riippakiveksi ja kaikki asiat pitäisi tehdä just hänen kanssaan. Jos ihmisellä on useampia ystäviä, tällaista tilannetta ei tarvitse pelätä.
Tämä on hyvin kiteytetty ja myös suuri tekijä siinä, miksi yksinäisyys on syvempi ongelma kuin kavereiden puute. Normaalisti kavereita ja ystäviä on "eri tarkoituksiin" ja tapamiisiin on pmat syklinsä, mahdollisesti melko pitkätkin. Yksinäisen kanssa ystävystyminen voi nopeasti tarkoittaa sitä, että oletuksena hänen kanssa tehdään kaikkea. Tällainen käytös itselleni on luotaantyöntävää, koska joudun itse usein olemaan se joka peruu ja venyttää tapaamisia ja eri suunnitelmia. Riittää että kyseessä on henkilö, jolla on aivan erilaiset tavat viettää vapaa-aikansa oman puolisonsa kanssa. Itse käyn tapahtumissa, harrastan ja lenkkeilen mielelläni mieheni kanssa kahdestaan. Tällainen ajanvietto on mutkantonta ja nautinnollista, jota priorisoin muun edelle. Valitettavasti tämä usein tarkoittaa sitä, että uusille kavereille ei yksinkertaisesti jää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo luovuttanut. Luultavasti tapan tämän ketjunkin, sen verran myrkyllinen ilmeisesti olen.
Itse yritin useamman vuoden ajan luoda kaverisuhteita muihin samassa elämäntilanteessa olleisiin äiteihin kun lapset oli pieniä ja olin heidän kanssaan kotona, ja silloinkin vielä kun sitten jatko-opiskelin ja lapset oli hoidossa jo.
Kaikenlaista tehtiin, oli vaatekutsuja, lasten leikkitreffejä, käytiin perhekerhoissa, kyläiltiin toistemme luona. Muutaman kerran jopa vietettiin iltaa.
Ympärilläni ihmiset ystävystyi. Facebookissa alkoi nähdä miten oli oltu kuuntelemassa jotain bändiä. Oli ollut saunailta. Oli ollut leikkitreffit. Tietenkään en olettanut että olisin joka paikkaan pääsemässä mukaan, mutta lopulta kun suurin osa oli palannut töihin, huomasin että olin taas yksin.
Muut oli löytäneet sielunsiskojaan, minä olin jälleen kerran ulkopuolinen. Ja kyllä yritin katsoa peiliin! Mietin, että puhuinko päälle, olinko liian itsekeskeisen oloinen jotenkin. Mietin, millä tavoin eroan muista. Muistinko kiittää kahvista, enkö osannut katsoa silmiin. Mietin siis aivan kaikessa, että mikä minussa oli niin kamalaa.
En tiedä vieläkään. Tuohon päälle vielä kaksi kamalaa välikohtausta, toinen lapsuuden ystävän kanssa ja toinen uudemman kaverin ja se oli siinä. En ole sen jälkeen, nyt neljään vuoteen, tutustunut kehenkään enkä tehnyt mitään kaverin kanssa.
Muutaman kerran olen kysellyt kuulumisia, mutta miten pitkään pitää odottaa vastausta?
Minullakaan ei ole sukua edes, johon tukeutua. Ei vahempia, joihin luottaa. Voi luoja miten yksinäinen olen :(
En usko, että sussa on mitään erityisempää vikaa. Jos jossain tutustut uusiin ihmisiin vielä, niin pidä visusti omana tietona, että oot yksinäinen. Jokainen ihminen tuntee joskus olevansa yksinäinen ja voisin kuvitella, että joillakin on joku pakonomanen tarve koittaa myös ne "heikot" yksilöt heikkoina projisoiden sitä omaa yksinäisyyttään muille. Esim. Uudessa työpaikassa mua aluks kyseltiin mukaan illanviettoihin, mutta kun selvis, että vietän useita vklp:ja yksin niin mua alettiin eristämään siitä työporukasta, eikä mihinkään enää kyselty mukaan. Kerran sitten tämä päätekijä paljasti luultavasti vahingossa kokevansa pahasti ulkopuolisuutta. Lapsellista. Sit viel jotkut ihmettelee miks viihdyn yksinäni niin hyvin. 🤣
Fake till you make it vai miten se sanonta menikään? Yksinäisyys on noidankehä. Harva haluaa kaverustua sen yksinäisen kanssa vaan kaverustua halutaan niiden suosittujen tyyppien kanssa. Virhe tapahtui siinä kohtaan, kun annoit paljastua viettäväsi aikaa yksin. Tuossa kohtaa alkoi muut nähdä sut yksinäisenä kummajaisena ja siksi ne karttaa sua. Tuskin iso menetys sulle, mut näin raadollisesti tuo peli toimii.
Yksinäisten kanssa ei haluta ystävystyä, koska jos on yksinäisen ainoa ystävä, pelätään, että yksinäinen muuttuu riippakiveksi ja kaikki asiat pitäisi tehdä just hänen kanssaan. Jos ihmisellä on useampia ystäviä, tällaista tilannetta ei tarvitse pelätä.
Tämä on hyvin kiteytetty ja myös suuri tekijä siinä, miksi yksinäisyys on syvempi ongelma kuin kavereiden puute. Normaalisti kavereita ja ystäviä on "eri tarkoituksiin" ja tapamiisiin on pmat syklinsä, mahdollisesti melko pitkätkin. Yksinäisen kanssa ystävystyminen voi nopeasti tarkoittaa sitä, että oletuksena hänen kanssa tehdään kaikkea. Tällainen käytös itselleni on luotaantyöntävää, koska joudun itse usein olemaan se joka peruu ja venyttää tapaamisia ja eri suunnitelmia. Riittää että kyseessä on henkilö, jolla on aivan erilaiset tavat viettää vapaa-aikansa oman puolisonsa kanssa. Itse käyn tapahtumissa, harrastan ja lenkkeilen mielelläni mieheni kanssa kahdestaan. Tällainen ajanvietto on mutkantonta ja nautinnollista, jota priorisoin muun edelle. Valitettavasti tämä usein tarkoittaa sitä, että uusille kavereille ei yksinkertaisesti jää aikaa.
Aivan totta. Mulle ei tulisi edes mieleen ehdottaa koirattomalle ystävälleni, että hän hyppäisi bussiin, tulisi meille ja lähtisi mun ja koirani kanssa koirapuistoon. Ei häntä kiinnostaisi seisoskella koirapuistossa. Sen sijaan lähellä asuva kaverini, jolla on itselläänkin koira, lähtee useinkin koiransa kanssa mukaani koirapuistoon. Olen kirjoittanut palstalla ennenkin, että en mä pyydä absolutistia ystäväänikään mukaani viinimessuille. Ei häntä kiinnosta viinimessut, joten pyydän mukaani jonkun sellaisen, jota kiinnostaa.
Hieman sama juttu täällä, tosin en sinänsä huomaa sukupuolieroja omalla kohdallani. Vaikka olenkin introvertti, yritän kuitenkin pakottaa itseäni sosiaalisemmaksi ja avoimemmaksi, ja jätänkin ovet auki erilaisille kohtaamisille ja ihmisille. Mutta hankalaa on. Usein jos ehdotan jotain, vastaus on kyllä, mutta toinen ei enää koskaan palaa asiaan. Vastaavat siis myöntävästi ns. kohteliaisuussyistä eivätkä pyydä minua mihinkään, VAIKKA juttelisivat minulle töissä, koulussa tms. Eivät vain halua tehdä vapaa-ajallaan mitään ja tutustua syvällisemmin.
Uskaliaimmat näkevät minua pariin otteeseen, mutta viimeistään siinä vaiheessa jätän pallon tälle henkilölle, en jaksa yksipuolista kaverisuhdetta jossa vain minä ehdotan jotakin.
Jotkut sitten taas pelästyvät sitä, että yritän syventää suhdetta ja olla aidosti kiinnostunut. Lisäksi muistan ihmisten kertomat asiat aika tarkkaan. Esim. kaveri on puhunut veljestään, joka aloitti juuri uuden työpaikan. Jos kyselen tästä seuraavalla tapaamiskerralla, kaveri pelästyy sitä, että olen aidosti kiinnostunut hänen yksityiselämästään ja läheisistään. Minusta se vain on kohteliaisuutta, toisen kuuntelemista sekä välittämistä....
Olen harkinnutkin ulkomaille muuttamista. Kenties asiat helpottuisivat esimerkiksi Etelä-Euroopassa, jossa tällainen toisten välittäminen kuuluu enemmän kulttuuriin.
N23
Vierailija kirjoitti:
Hieman sama juttu täällä, tosin en sinänsä huomaa sukupuolieroja omalla kohdallani. Vaikka olenkin introvertti, yritän kuitenkin pakottaa itseäni sosiaalisemmaksi ja avoimemmaksi, ja jätänkin ovet auki erilaisille kohtaamisille ja ihmisille. Mutta hankalaa on. Usein jos ehdotan jotain, vastaus on kyllä, mutta toinen ei enää koskaan palaa asiaan. Vastaavat siis myöntävästi ns. kohteliaisuussyistä eivätkä pyydä minua mihinkään, VAIKKA juttelisivat minulle töissä, koulussa tms. Eivät vain halua tehdä vapaa-ajallaan mitään ja tutustua syvällisemmin.
Uskaliaimmat näkevät minua pariin otteeseen, mutta viimeistään siinä vaiheessa jätän pallon tälle henkilölle, en jaksa yksipuolista kaverisuhdetta jossa vain minä ehdotan jotakin.
Jotkut sitten taas pelästyvät sitä, että yritän syventää suhdetta ja olla aidosti kiinnostunut. Lisäksi muistan ihmisten kertomat asiat aika tarkkaan. Esim. kaveri on puhunut veljestään, joka aloitti juuri uuden työpaikan. Jos kyselen tästä seuraavalla tapaamiskerralla, kaveri pelästyy sitä, että olen aidosti kiinnostunut hänen yksityiselämästään ja läheisistään. Minusta se vain on kohteliaisuutta, toisen kuuntelemista sekä välittämistä....
Olen harkinnutkin ulkomaille muuttamista. Kenties asiat helpottuisivat esimerkiksi Etelä-Euroopassa, jossa tällainen toisten välittäminen kuuluu enemmän kulttuuriin.
N23
"Soitellaan", "nähdään" jne on Suomessakin varsin tavallisia sanontoja, joilla ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. Suoraan ehdotukseenkin vastataan kohteliaisuussyistä myöntävästi, vaikka ei ole aikomustakaan toteuttaa ehdotusta. En tiedä, miksi meillä kyllä arvostetaan rehellisyyttä, mutta kuitenkin meidät kasvatetaan olemaan kohteliaisuussyistä epärehellisiä. Ja sillä epärehellisyydellä jätetään toinen epätietoiseksi, oliko toinen tosissaan vai ei. Paljon parempi olisi vain sanoa, että "sori, mutta ei". Olen itsekin nuorempana syyllistynyt tähän epärehellisyyteen, mutta iän myötä olen oppinut olemaan antamatta turhaa toivoa. Jos mua ei kiinnosta tutustua sen enempää toiseen ihmiseen eikä alkaa viettää hänen kanssaan aikaa, mä keskustelen jostain yleisistä aiheista. Vaikka sähkön hinnasta, energiakriisistä, runsaslumisena talvena huonosti auratuista kaduista ja kesähelteillä vanhuksista, jotka joutuvat asumaan kuumissa ahtaissa kerrostaloasunnoissaan tms. Maailmassa on miljoonia muitakin puheenaiheita kuin minä ja ne ovat kaiken lisäksi vielä huomattavasti mielenkiintoisempia aiheita kuin minä ja mun elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman sama juttu täällä, tosin en sinänsä huomaa sukupuolieroja omalla kohdallani. Vaikka olenkin introvertti, yritän kuitenkin pakottaa itseäni sosiaalisemmaksi ja avoimemmaksi, ja jätänkin ovet auki erilaisille kohtaamisille ja ihmisille. Mutta hankalaa on. Usein jos ehdotan jotain, vastaus on kyllä, mutta toinen ei enää koskaan palaa asiaan. Vastaavat siis myöntävästi ns. kohteliaisuussyistä eivätkä pyydä minua mihinkään, VAIKKA juttelisivat minulle töissä, koulussa tms. Eivät vain halua tehdä vapaa-ajallaan mitään ja tutustua syvällisemmin.
Uskaliaimmat näkevät minua pariin otteeseen, mutta viimeistään siinä vaiheessa jätän pallon tälle henkilölle, en jaksa yksipuolista kaverisuhdetta jossa vain minä ehdotan jotakin.
Jotkut sitten taas pelästyvät sitä, että yritän syventää suhdetta ja olla aidosti kiinnostunut. Lisäksi muistan ihmisten kertomat asiat aika tarkkaan. Esim. kaveri on puhunut veljestään, joka aloitti juuri uuden työpaikan. Jos kyselen tästä seuraavalla tapaamiskerralla, kaveri pelästyy sitä, että olen aidosti kiinnostunut hänen yksityiselämästään ja läheisistään. Minusta se vain on kohteliaisuutta, toisen kuuntelemista sekä välittämistä....
Olen harkinnutkin ulkomaille muuttamista. Kenties asiat helpottuisivat esimerkiksi Etelä-Euroopassa, jossa tällainen toisten välittäminen kuuluu enemmän kulttuuriin.
N23
"Soitellaan", "nähdään" jne on Suomessakin varsin tavallisia sanontoja, joilla ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. Suoraan ehdotukseenkin vastataan kohteliaisuussyistä myöntävästi, vaikka ei ole aikomustakaan toteuttaa ehdotusta. En tiedä, miksi meillä kyllä arvostetaan rehellisyyttä, mutta kuitenkin meidät kasvatetaan olemaan kohteliaisuussyistä epärehellisiä. Ja sillä epärehellisyydellä jätetään toinen epätietoiseksi, oliko toinen tosissaan vai ei. Paljon parempi olisi vain sanoa, että "sori, mutta ei". Olen itsekin nuorempana syyllistynyt tähän epärehellisyyteen, mutta iän myötä olen oppinut olemaan antamatta turhaa toivoa. Jos mua ei kiinnosta tutustua sen enempää toiseen ihmiseen eikä alkaa viettää hänen kanssaan aikaa, mä keskustelen jostain yleisistä aiheista. Vaikka sähkön hinnasta, energiakriisistä, runsaslumisena talvena huonosti auratuista kaduista ja kesähelteillä vanhuksista, jotka joutuvat asumaan kuumissa ahtaissa kerrostaloasunnoissaan tms. Maailmassa on miljoonia muitakin puheenaiheita kuin minä ja ne ovat kaiken lisäksi vielä huomattavasti mielenkiintoisempia aiheita kuin minä ja mun elämäni.
Olen tajunnut näiden kohteliaisuussanontojen viljelemisen vasta vuosi sitten. Oikeasti, en tiedä olenko jotenkin sosiaalisesti kömpelö tässä suhteessa, mutta olen aiemmin kuvitellut niiden oikeasti tarkoittavan näkemistä. Tämä on saanut mulle todella typerän olon, aivan kuin olisin autistinen. :D En itse tykkää tällaisista merkityksettömistä sanonnoista ja small talkeista, ja jos sanon haluavani nähdä, niin useimmiten myös tarkoitan sitä.
N23
Tää on kyllä totta, että moniin paikkoihin mennään kaverin kanssa.
Ap