HS: Komeroituneita nuoria uhkaa loppuelämän yksinäisyys

Minusta on opettajana kauheaa lukea näitä tuomitsevia mielipiteitä. Nämä peräkammarin pojat on rampautettu peruskoulussa, johon heidän on ollut pakko mennä. Opettajat eivät ole kyenneet suojelemaan heitä. Näitä henkisiä vaurioita on jälkikäteen vaikea korjata. t. ope ja kiusatun pojan äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat komeroituu ja samaan aikaan te hienot äidit istutte naama kiinni kännykässä illat pitkät selaamassa fasea, pinterestiä ja vauvaa. Miksiköhän pojat komeroituvat. Viekää ne ulos jumaliste! Miksi ette tee niitten kanssa mitään? Isät samanlaisia vätyksiä, viekää ne pojat kalaan, vaelluksille, metsälle, sulkapalloa, biljardia pelamaan tai ihan mihin vaan. Ihan varmasti tämä suurimmaksi osaksi kiinni siitä, miten vanhemmat kohtelevat lastaan. Viekää ne ulos te avuttomat laiskat vanhemmat. Aivan varmasti vanhemmat saisivat nämä pojat aktivoitumaan, jos vain tahtoa riittäisi. Se kehitys alkaa jo sieltä kotoa. Ei aktiivisesta nuoresta tule yhtäkkiä komeroa. Kotoa se kaikki lähtee. Vanhemmista on kiinni ihan taysin tämä.

Poikani on jo 30+ ja onnellisesti naimisissa, oma koti ja hyvä työpaikka. Matkustelee paljon sekä työn puolesta että vapaa-ajallaan, on sosiaalinen, aktiivinen, harrastaa paljon, hyvä puoliso. Ehkä juuri siksi, että hänen kanssaan lapsena harrastettiin, tavattiin paljon muita ihmisiä, matkusteltiin, käytiin ulkona syömässä, elokuvissa jne.

Poikasi on varmasti jo geeneissään saanut sosiaalisia taitoja, ja siten välttynyt koulussa luonnetta haitallisesti muokkaavasta kiusaamisesta. Älä aliarvioi koulun merkitystä nuoren kasvuprosessissa - äläkä yliarvioi kodin merkitystä. Jos nuori saa lunta tupaan sosiaalisissa yhteyksissä, kodin on aika vaikea auttaa.

Kirjoitin edellisellä sivulla:

"Tuon takia lasten sosiaalisten ja tunnetaitojen kehittäminen pitää aloittaa ajoissa. Vastuu on vanhemmilla, käytännössä merkittävässä roolissa on päivähoito ja koulu. Resursseja kiusaamisen ehkäisemiseen, lisää sosiaalisia tapoja toimia ja opiskella, lisää miehiä varhaiskasvatukseen ja opettajiksi.

Ja lisää resursseja etsivään nuorisotyöhön. Jotta kukaan ei koulun jälkeen jäisi yksin vaan olisi osa kaveriporukkaa; olisi aktiivinen ja pystyisi harrastamaan itselleen mielenkiintoisia asioita."

Sain kaksi alapeukkua. Jos ei tätä, niin mitä koulun ja/tai kodin sitten pitäisi tehdä?

Näitä tunnetaitoja, varhaiskasvattajia ja etsiviä nuorisotöitä on koko ajan enemmän, mutta tulokset silti vaan heikkenevät. Vika onkin perusasenteissa. Nuo mainitut asiat on lähinnä kehitetty työllistämään "syrjäytymisen ehkäisykoneistoa" ja niiden tuottama hyöty on lähinnä kosmeettinen. Jos haluttaisiin saavuttaa todellisia tuloksia niin pitäisi muuttaa koko sitä tapaa millä lapsiin ja nuoriin aikuisiin on alettu suhtautua.

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Kaikenlaiset koulun ryhmätyöt ja pakkoesiintymiset luokan edessä ovat useimmille introverteille ja ujoille yhtä kärsimystä. Sitä ei ekstrovertti opettaja yleensä tajua.

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Ai jaa, sillä seurauksella, että kukaan ei opi mitään. Itseohjautuvat oppimisryhmät ovat opetuksen kirous.

Parempi komerossa kuin pyöriä jenkeissä hakkaamassa toisia. Miksei ihminen saisi olla kotonaan yksin. Ei se estä opiskelua tai työssäkäyntiä.

Mitä te itkette ihmisistä jotka ei kiinnosta teitä paskan vertaa? Pelkkää hyvesignalointia teidän huolenne.

En päässyt lukemaan juttua.

Se todella vaikuttaa olevan niin yleensä, että mitä pitempään on eristäytynyt sosiaalisesti, sitä korkeammaksi tulee kynnys lähteä taas ihmisten pariin. Erityisessä vaarassa ovat ne, jotka viihtyvät yksin.

Tilanne voi aluksi tuntua siltä, että kaikki on omassa hallinnassa.

Jengeissä siis

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minusta tästä jos jostakin voi täysin syyttää vanhempia. Nytkin mies otti pojan ja sanoi, että mennään uimaan. Poika, jos olisi saanut valita, olisi pelannut. Mies sanoi, että nyt lähdetään uimaan. Monet pojat, jos saavat valita, pelaavat vaikka koko ajan. Vanhempien tehtävä on näitä viedä, jos eivät itse aktivoidu. Nuoret elävät hetkessä, eivätkä edes huomaa, että nyt meni jo neljä tuntia pelatessa ja videoita katsellessa. Vanhempien pitää herätellä näitä liikkeelle ja ulos.

Isän seura ei kuitenkaan korvaa oman ikäisten seuraa. On hieno juttu, että isä tekee asioita lapsen kanssa, mutta se ei välttämättä opeta lapselle niitä sosiaalisia taitoja, joista on hyötyä oman ikäisten vertaisryhmissä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Ryhmätyöt ja leikit on perseestä, näin yli 20-vuoden hylkiönä olemisen kokemuksella sanoen.

Ennemmin filosofiaa, politiikkaa ja talousoppia historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin kylkiin.

Siis semmosta ihan kunnollista KAIKKIA ideoita kriittisesti käsittelevää ajattelemaan opettelua.

Hyvä lähtökohta on antiikin filosofiasta liikkeelle lähteminen, erityisesti sokrateen opeista.

Eli luopukaa sen kommunistisen agendanne tuputtamisesta lapsille, niin tuloksetkin paranee kertaheitolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

m58v kirjoitti:

Kyllä niitä peräkammarin poikia on aina ollut.  Aikaisemmin niistä vaan ei kukaan ole kiinnostunut.

Tuo ilmaisu on inhottava. Tiedän miehiä, jotka asuivat pitkään vanhempiensa luona, mutta kyse ei ollut siitä stereotypisesta "mammanpoika" -tilanteesta. Vanhemmat, ne mammat ja papat, he vanhenevat. Heille tulee kremppaa, taloa ja maita ei pysty hoitamaan. Ei jaksa siivota, ei saa enää ajaa. Tällöin ne "mammanpojat" astuvat hommiin: he hoitavat töitä, he kuskaavat, he hakevat ruokaa.

Käytännössä "mammanpoika" saattaa olla omaishoitaja ilman palkkaa. Henkilö, joka mahdollistaa kodissa asumisen. Muualla maailmassa lapset saattavat asua pitkään kotona (esim. Italia) eikä kukaan pidä sitä outona. Meillä nauretaan mammanpojille ja -tytöille. Meillä ei arvosteta hyviä suhteita vanhempiin.

Kyse ihan asiasta. Italian mammanpojat ei ole sosiaalisesti syrjäytyneitä vaan heillä on kavereita ja tyttöystäviä ja muuttavat kotoa naimisiin mennessään.

Suomessa vaikeaa päästä naisen kanssa treffeille, jos asuu vielä vanhempien kanssa. Vaikka olisikin työelämässä ja hyvässä työssä. Vanhempien luona asuminen on miehelle tässä kulttuurissa suuri häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Tuon erakoitumisen syynä on internetti ja on ihan typerää yrittää esittää muita syitä tähän.

Internet tarjoaa niin paljon viihdykettä ja myös valheellista sosiaalista seuraa, että tuntuu miltei turhalta lähteä ulkomaailmaan tutustumaan ihmisiin oikeasti ja luomaan oikeita suhteita. Netistä löytyy aina hetkessä silmänräpäyksessä uusi "kaveri" toisen tilalle ja ne kaverit tulevat ja menevät nopeasti. Nettipelejä voidaan pelata 8h putkeen ilman mitään ongelmia tarkkaavaisuudesta ja keskittymisestä, mutta heti kun ollaan poissa pelejen läheltä niin on aivan jumalattomat keskittymisvaikeudet.

Sosiaaliset taidot eivät kehity netissä kirjoitellessa ja puhuessa ihmisten kanssa. Ne jäävät puolitiehen. Sen jälkeen ihmiset kuvittelevat olevan autismin kirjoissa, kun ovat koko lapsuuden ja teinivuodet käyttäneet aikansa netissä eivätkä muiden keskuudessa, vaikka ongelma on nimenomaan siinä ettei ole sosiaalisia taitoja koska ei ole ollut sosiaalisissa tilanteissa.

Ja tämä tilanne tulee vain pahenemaan, koska netti antaa ihmisistä täydellisen kuvan ja nuoret menevät nettiin jo pienestä lähtien, masentuvat kun eivät voi olla feikki-täydellisiä ja antavat elämässä periksi.

Tämä on niin totta. Pojat jää kiinni peleihin ja pornoon, tytöt someen. Todelliset kohtaamiset korvautuvat algoritmien buustaamalla virtuaalikannustuksella. Sosiaaliset taidot, minäkuva jne. jäävät kehittymättä kunnolla. Ilmiö on vahvasti sukupuolittunut. 

Pelit luotu koukuttamaan, "olen hyvä ja pystyvä, sain pisteitä ja ratkaisin tämänkin ongelman", kun samalla oma konkreettinen elämä luisuu huomion puutteessa alamäkeen. Eikä tarvitse edes pelata, voi samaistua viihdetarinoihin, joissa mies on sankari, ei tarvitse tehdä elämässään mitään vaikeaa saadakseen kokea pystyvyyden tunteen jos ei halua. Tästä tulee nimenomaan miesten komeroituminen. 

Some taas antaa tykkäyksiä, sosiaalista hyväksyntää, kunhan osaa sanoa oikeat sanat (woke-kieli) tai ottaa oikeasta kulmasta oikealla tavalla filtteröidyt kuvat. Silti on tyhjä olo, koska ei tule koskaan aidosti nähdyksi, eikä osaa sellaista edes kokea tai vastaanottaa. Samaistuu enemmän kuvaan kuin itseensä. 

Vierailija kirjoitti:

Yläkoulun opettajana voin todeta, että suurin syy näihin syrjäytyneisiin on vanhempien huonosti kasvattamat "tavalliset" lapset, jotka kiusaavat köyhistä perheistä tulevia, joilla ei ole varaa hyviin kännyköihin ja merkkivaatteisiin. Kiusaavat punatukkaista tai ylipainoista, tai tavallista vilkkaampaa lasta. Tai lahjakasta lasta tai nuorta, koska lahjakkuus näkyy lapsena ja teini-iässä usein omituisuutena. (Tavikset eivät siedä lahjakkuutta.)

Luin tutkimuksesta, jossa todettiin, että ainoa yhteinen nimittäjä kiusaavissa lapsissa oli se, että he tulivat varakkaista perheistä.Onko siis niin, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuvat uhraamaan niin paljon aikaa työlleen, että omat lapset jäävät vaille tarvitsemaansa huomiota ja alkavat häiriökäyttäytyä?

t. yläkoulun ope

Luuletko, että huono-osaisten alueiden kouluissa ei kiusata, jos ei ole varakkaiden perheiden lapsia? Näinhän ei ole. Itse kävin kouluni huonomaineisessa lähiökoulussa ja koulukiusaamista oli todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

m58v kirjoitti:

Kyllä niitä peräkammarin poikia on aina ollut.  Aikaisemmin niistä vaan ei kukaan ole kiinnostunut.

Tuo ilmaisu on inhottava. Tiedän miehiä, jotka asuivat pitkään vanhempiensa luona, mutta kyse ei ollut siitä stereotypisesta "mammanpoika" -tilanteesta. Vanhemmat, ne mammat ja papat, he vanhenevat. Heille tulee kremppaa, taloa ja maita ei pysty hoitamaan. Ei jaksa siivota, ei saa enää ajaa. Tällöin ne "mammanpojat" astuvat hommiin: he hoitavat töitä, he kuskaavat, he hakevat ruokaa.

Käytännössä "mammanpoika" saattaa olla omaishoitaja ilman palkkaa. Henkilö, joka mahdollistaa kodissa asumisen. Muualla maailmassa lapset saattavat asua pitkään kotona (esim. Italia) eikä kukaan pidä sitä outona. Meillä nauretaan mammanpojille ja -tytöille. Meillä ei arvosteta hyviä suhteita vanhempiin.

Kyse ihan asiasta. Italian mammanpojat ei ole sosiaalisesti syrjäytyneitä vaan heillä on kavereita ja tyttöystäviä ja muuttavat kotoa naimisiin mennessään.

Suomessa vaikeaa päästä naisen kanssa treffeille, jos asuu vielä vanhempien kanssa. Vaikka olisikin työelämässä ja hyvässä työssä. Vanhempien luona asuminen on miehelle tässä kulttuurissa suuri häpeä.

Mies joka ei ole itsenäistynyt vanhemmistaan käytännön elämän tasolla, tuskin on sitä tunteidenkaan tasolla. Järkevä, tasapainoinen nainen ei halua suhdetta, jossa miehen vanhemmat liian vahvasti läsnä tai mies olisi todennäköisesti lapsen roolissa myös naiseen. 

Hyvät aikuiset suhteet menee niin, että mies huolehtii myös vanhemmistaan, jos tarve on, mutta oma perhe, omat lapset naisen kanssa, menee silti edelle.

Hesarin juttua ei päässyt lukemaan rekisteröitymättä enkä lukenut tätä ketjuakaan kokonaan. Mun mielestä oleellista tässä on, kärsiikö komeroitunut tilanteestaan vai ei. Toinen asia tietysti on, että jos he eivät käy töissä, elävät yleensä yhteiskunnan tukien varassa. Toisaalta meillä on huomattavasti enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja, joten kannattaisko pyrkiä työllistämään ensin ne, jotka haluavat töihin? Ja kun se on tehty, vasta sitten miettiä niitä, jotka ovat vapaaehtoisesti työelämän ulkopuolella? 

On ihan hyvä muistaa, että ei läheskään kaikki ihmiset kaipaa toisen ihmisen fyysistä läsnäoloa. Mulla on jo ikää ja olen tehnyt viimeiset 10 vuotta etätöitä. Mulla on ihan kivat työkaverit, mutta en mä heidän seuraansa kaipaa. Hyvin harvoin tapaan kavereitanikaan kasvotusten. Mulle riittää oikein hyvin viestittely. Lähisukulaisia tapaan silloin tällöin. 

Mun "komeroitumisessani" on tietysti yhteiskunnan kannalta se huono puoli, että tyydyn vähään. Kunhan on katto pään päällä ja ruokaa, se riittää mulle. Markkinataloudessa ja jatkuvaan kulutukseen perustuvassa maailmassa jokaisen pitäisi ostaa, ostaa ja ostaa. Jos ei tavaraa, niin ainakin palveluita ja huvituksia. On kuitenkin meitä, jotka emme saa mitään mielihyvää kuluttamisesta. Paljon mieluummin minäkin nyt istun reikäisissä pieruverkkareissani läppärin ääressä ja kirjoittelen Vauva-palstalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Kaikenlaiset koulun ryhmätyöt ja pakkoesiintymiset luokan edessä ovat useimmille introverteille ja ujoille yhtä kärsimystä. Sitä ei ekstrovertti opettaja yleensä tajua.

Ja juuri siksi niitä pitää olla jo koulussa, koska elämässä niitä taitoja tarvitaan joka tapauksessa.

t. Introvertti, lapsena ujo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Kaikenlaiset koulun ryhmätyöt ja pakkoesiintymiset luokan edessä ovat useimmille introverteille ja ujoille yhtä kärsimystä. Sitä ei ekstrovertti opettaja yleensä tajua.

Pienryhmässä tai parin kanssa työn tekemisen ei pitäisi olla ylivoimaista, varsinkin jos aloitetaan tuttujen ihmisten yhteenlaittamisesta. Työtä ei välttämättä tarvitse edes esitellä kaikille, tai sen voivat esitellä ne, jotka siihen pystyvät.

Miten sinun mielestäsi ujojen ja introverttien kykyä ilmaista itseään muiden kanssa pitäisi kehittää - vai jätetäänkö heidät vain rauhaan tekemään yksin juttujaan eikä kehitetä heidän kykyjään?

Esiintyminen luokan edessä on usein hankalaa sellaisessa ryhmässä, jota ei ole sosiaalisesti huollettu lainkaan. (Eli suurimmassa osassa..) Silloin ryhmässä on paljon jännityksiä ja epävarmuutta.

Itse huollan yläkoululaisten luokkieni sosiaalista ilmapiiriä leikittämällä heitä. Pelataan läpsyä tai kierrätetään avainta piirissä jne. Vanhat kunnon seuraleikit toimivat hyvin ryhmän rentouttajana.

Ehkä juuri leikkimisen väheneminen lapsuudessa on rapauttanut nuorten sosiaalisia taitoja, koska leikkiessä täytyy noudattaa ryhmän sääntöjä, sooloilu ei käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Kaikenlaiset koulun ryhmätyöt ja pakkoesiintymiset luokan edessä ovat useimmille introverteille ja ujoille yhtä kärsimystä. Sitä ei ekstrovertti opettaja yleensä tajua.

Ja juuri siksi niitä pitää olla jo koulussa, koska elämässä niitä taitoja tarvitaan joka tapauksessa.

t. Introvertti, lapsena ujo

Se, että on änkyttäen ja punastellen luokan edessä muiden nauraessa ei opeta muuta kuin vihaamaan esiintymistä ja häpeämään itseään.

T. Toinen introvertti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Ryhmätyöt ja leikit on perseestä, näin yli 20-vuoden hylkiönä olemisen kokemuksella sanoen.

Ennemmin filosofiaa, politiikkaa ja talousoppia historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin kylkiin.

Siis semmosta ihan kunnollista KAIKKIA ideoita kriittisesti käsittelevää ajattelemaan opettelua.

Hyvä lähtökohta on antiikin filosofiasta liikkeelle lähteminen, erityisesti sokrateen opeista.

Eli luopukaa sen kommunistisen agendanne tuputtamisesta lapsille, niin tuloksetkin paranee kertaheitolla.

Oppilailla on jo nyt yliannos älyllistä opiskelua. Luonnontieteelliset aineet nielaisevat leijonaosan tunneista. Lapsi ja nuori on toiminnallinen ja tunteella reagoiva. Ehdottamasi aineet sopisivat paremmin lukioon.

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että kriittistä ajattelua ei koulussa opeteta, koska ei tiedetä, miten se tehtäisiin. Resepti on kuitenkin simppeli: annetaan nuorille keskenään ristiriitaista materiaalia tutkittavaksi ja heidän täytyy ottaa kantaa siihen. Ja kaivaa lisää evidenssiä käsitykselleen.

Tämä on aikaavievää, on toki tärkeämpää opetella vain ulkoa asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta ja koulu tuottaa näitä syrjäytyjiä. Koulun pitäisi muuttaa opetusmenetelmiään: enemmän tutkivan oppimisen ryhmätöitä ja myös enemmän leikkiä yläkoulussa. Ilmaisutaidon tunnit pakollisiksi. Ja ryhmäjaoissa opettajan pitäisi tehdä ryhmäjaot vaihtuviksi systemaattisesti niin, että kaikki joutuvat tekemään kaikkien kanssa lukuvuoden mittaan hommia. t. ope

Kaikenlaiset koulun ryhmätyöt ja pakkoesiintymiset luokan edessä ovat useimmille introverteille ja ujoille yhtä kärsimystä. Sitä ei ekstrovertti opettaja yleensä tajua.

Pienryhmässä tai parin kanssa työn tekemisen ei pitäisi olla ylivoimaista, varsinkin jos aloitetaan tuttujen ihmisten yhteenlaittamisesta. Työtä ei välttämättä tarvitse edes esitellä kaikille, tai sen voivat esitellä ne, jotka siihen pystyvät.

Miten sinun mielestäsi ujojen ja introverttien kykyä ilmaista itseään muiden kanssa pitäisi kehittää - vai jätetäänkö heidät vain rauhaan tekemään yksin juttujaan eikä kehitetä heidän kykyjään?

Esiintyminen luokan edessä on usein hankalaa sellaisessa ryhmässä, jota ei ole sosiaalisesti huollettu lainkaan. (Eli suurimmassa osassa..) Silloin ryhmässä on paljon jännityksiä ja epävarmuutta.

Itse huollan yläkoululaisten luokkieni sosiaalista ilmapiiriä leikittämällä heitä. Pelataan läpsyä tai kierrätetään avainta piirissä jne. Vanhat kunnon seuraleikit toimivat hyvin ryhmän rentouttajana.

Ehkä juuri leikkimisen väheneminen lapsuudessa on rapauttanut nuorten sosiaalisia taitoja, koska leikkiessä täytyy noudattaa ryhmän sääntöjä, sooloilu ei käy.

Mua ärsyttää, kun meidät introvertit leimataan lähes poikkeuksetta joko ujoiksi, aroiksi tai huonoilla sosiaalisilla taidoilla varustetuiksi. Mä olen introvertti, mulla on erittäin hyvät sosiaaliset taidot, tutustun helposti muihin ihmisiin, musta pääsääntöisesti pidetään eikä mulle ole ollut mitään ongelmaa tehdä ryhmätöitä tai pitää luokan edessä esitelmiä. Introverttinä muiden ihmisten seurassa oleminen kuitenkin kuormittaa mua keskimääräistä enemmän ja vaikka mulla olisi ollut miten hauskaa tahansa, tarvitsen pidemmän ajan siitä palautuakseni. 

-eri