Lue keskustelun säännöt.
Keskenmenon kokeneet
13.10.2022 |
Miten olette kokeneet keskenmenon jälkeen avun saamisen henkiseen jaksamiseen?
Olin eilen lääkärissä. Hän totesi keskenmenon ja sanoi "tosiaan, raskautta ei enää ole. Olen pahoillani". Äänensävyssä ei ollut lainkaan empatiaa , huomasin, että se oli lääkärille arkipäivää. Sanat oli kuin tutuista vuorosanoista. Aloin itkemään toimenpidetuolissa ja hoitaja sanoi, että "saa itkeä, nämä ovat kamalia asioita".
Aamulla soitin neuvolaan ja kerroin tilanteeni, että keskenmeno oli tapahtunut. Hoitaja harmitteli puhelimessa ja jouduin itse pyytämään saisinko keskusteluapua. Kuulemma minulle soitetaan neuvolasta muutaman viikon päästä.
Tuntuu, että tilanteeseen jätetään aika lailla yksin, eikä kukaan ole kysynyt sitä miten puoliso jaksaa.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
No taisi olla joku ei ole sinun syytä -briiffaus hoitajalta naisten polilla. Sitä ennen jäätävä lääkäri tarkasti kohdun lääkkeellisen tyhjennyksen jäljiltä (keskeytynyt keskenmeno) ja nuhteli hoitajaa Riitta, täällähän on vielä raskausmateriaalia. Ei sanaakaan minulle. Siellä oli niin kamalaa että olin vain iloinen että pääsin pois.
Pääsit pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No taisi olla joku ei ole sinun syytä -briiffaus hoitajalta naisten polilla. Sitä ennen jäätävä lääkäri tarkasti kohdun lääkkeellisen tyhjennyksen jäljiltä (keskeytynyt keskenmeno) ja nuhteli hoitajaa Riitta, täällähän on vielä raskausmateriaalia. Ei sanaakaan minulle. Siellä oli niin kamalaa että olin vain iloinen että pääsin pois.
Sama olo tuli sairaalan vastaanotolla eilen. Lääkäri kertoi saaneensa runsaasti raskausmateriaalia saaliiksi, jota pihdeillä sörkki. Käynti oli kammottava. Sisään ja ulos meiningillä. Muita itkeviä naisia näkyi myös aulassa.
En saanut mitään keskusteluapua terveydenhuollosta enkä kyllä osannut sellaista edes odottaa kun 12 vuotta sitten koin keskenmenon. Itkeskelin ja surin asiaa noin viikon ja puhuin asiasta mieheni ja ystäväni kanssa. Sen jälkeen oloni helpottui.
Kuukauden päästä olin uudestaan raskaana ja saimme siitä raskaudesta ihanan tyttären.
Paljon voimia sinulle ap. Nyt tuntuu pahalta ja saat itkeä ja surra. Aika auttaa.
Itse sain keskenmenon alkuraskaudessa, eikä mitään keskusteluapua kyllä tarjottu, mutta empaattisesti kyllä lääkäri ja hoitajat asiaan suhtautuivat. Koin parhaaksi terapiaksi jutella oman mieheni kanssa, joka oli kokenut saman menetyksen. Minusta se riitti, eikä mitään traumoja jäänyt. Onhan keskenmeno ihan valtavan surullinen juttu, mutta lopulta siitä pääsi yli ja ajattelin, että näin nyt vain oli tarkoitettu. Jotenkin ehkä helpotti sekin, kun tajusi miten paljon keskenmenoja tapahtuu, monelle kaverillekin, ja hekin ovat silti päässeet siitä yli ja saaneet myöhemmin vielä monta lasta. Itsekin lopulta synnytin terveen lapsen alle vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No taisi olla joku ei ole sinun syytä -briiffaus hoitajalta naisten polilla. Sitä ennen jäätävä lääkäri tarkasti kohdun lääkkeellisen tyhjennyksen jäljiltä (keskeytynyt keskenmeno) ja nuhteli hoitajaa Riitta, täällähän on vielä raskausmateriaalia. Ei sanaakaan minulle. Siellä oli niin kamalaa että olin vain iloinen että pääsin pois.
Pääsit pois?
Pääsin pois sieltä polilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä symppaan. Mutta. (Nyt saa kaivaa kivet esille ja alkaa eittelemöän tänne päin.) Yhtään keskenmenoa en ole elämässäni kokenut, enkä tule kokemaan. Paljon kaikkea muuta on elämä tuonut kyllä eteen senkin edestä.
Ei sinne juhliin kannata mennä, jos on vaarana purskahtaa itkuun kesken kaiken. Ei jos syy oli keskenmeno tai mikään muukaan. Silloin kannattaa jättää juhlat väliin, keskittyä itseensä ja tässä tapauksessa tietysti myös puolisoonsa. Käydä asiaa lähipiirin ja ystävien kesken läpi.
Keskenmeno on lääkärille rutiinia. Jos ei osoittanutkaan kovasti empatiaa, niin oli kyllä asiallinen. Niin se tuppaa olemaan muissakin elämän tragedioissa lääkärien kanssa.
Missä on ihmisten kyky selvitä? Kaikkeen pitäisi olla kriisiapua ja "sirkusta". Toki sitä joissakin tapauksissa tarvitaankin, varmasti myös joissain keskenmenoissa. Ja kyllä sitä silloin pitäisi olla pyydettäessä tarjolla. Mutta ei kai tällaisessa aina ja automaattisesti.
Tai ehkäpä voit vain pitää pääsi kiinni kun et ole kokenut samaa.
Aha aha
Tällästäkö tämä on?
Loukkaa tuollainen. Minä en ole kuule kellekään haarojani availlut. Täällä joku kysyi onko väärälle isälle. Aivan. Tuliko hiljaista?
Perjantaina kaavinta, maanantaina töihin. 4x km.
Täytyy vain ajatella luonnon valintaa, ehkä nuo oli viallisia. Sain kuitenkin myös 4 tervettä lasta.
Äidillä huonompi tuuri, 8km ja 1 lapsi. Eikä 50-60 luvuillakaan hyssytelty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä symppaan. Mutta. (Nyt saa kaivaa kivet esille ja alkaa eittelemöän tänne päin.) Yhtään keskenmenoa en ole elämässäni kokenut, enkä tule kokemaan. Paljon kaikkea muuta on elämä tuonut kyllä eteen senkin edestä.
Ei sinne juhliin kannata mennä, jos on vaarana purskahtaa itkuun kesken kaiken. Ei jos syy oli keskenmeno tai mikään muukaan. Silloin kannattaa jättää juhlat väliin, keskittyä itseensä ja tässä tapauksessa tietysti myös puolisoonsa. Käydä asiaa lähipiirin ja ystävien kesken läpi.
Keskenmeno on lääkärille rutiinia. Jos ei osoittanutkaan kovasti empatiaa, niin oli kyllä asiallinen. Niin se tuppaa olemaan muissakin elämän tragedioissa lääkärien kanssa.
Missä on ihmisten kyky selvitä? Kaikkeen pitäisi olla kriisiapua ja "sirkusta". Toki sitä joissakin tapauksissa tarvitaankin, varmasti myös joissain keskenmenoissa. Ja kyllä sitä silloin pitäisi olla pyydettäessä tarjolla. Mutta ei kai tällaisessa aina ja automaattisesti.
Keskenmeno ja raskaus ylipäätänsä eroaa muista suruista ja tilanteista siinä mielessä, että naisen keho on aika tällöin täynnä hormoneja, jotka herkistävät mieltä entisestään. Silloin ei ole helppoa olla rationaalinen, vaan tunteet ovat todella pinnassa.
Näin naisena voin kevennyksenä sanoa, että Krista Kiuru oli hyvä esimerkki hormonihöyryisestä naisesta...
T. Kaksi keskenmenoa kokenut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku sanoa, että kuinka kauan menee fyysisesti palautumiseen? Eilen tosiaan olen ollut sairaalassa tyhjennyksessä ja välillä edelleen kipuja.
Mietityttää vain viikonlopun yhdet juhlat. Tietysti ajatuksia saisi muualle, mutta vuodon kanssa vierailla oleminen tuntuu epämiellyttävältä.
Oletteko kertoneet keskenmenosta läheisille? Itse en halua mitään sääliä, mutta mietityttää olisiko juhlien pitäjille hyvä kertoa fiiliksistä. Emme olleet juuri kenellekään ehtineet raskaudesta kertomaan, vain muutamalle ja heille tietysti olen uutiset kertonut.
En kertoisi juhlien pitäjälle, vaan yrittäisin nauttia juhlista ja lähtisin vaikka aiemmin kotiin, jos siltä tuntuisi. Minulla raskaus oli jo niin pitkällä että kaikki tiesivät, siksi oli kerrottava.
Tässäkin huomaa kuinka tabu keskenmeno on. Miksi siitä ei saisi puhua?
Tottakai saa puhua, mutta minusta toisen juhlat eivät ole sopiva paikka ja aika siihen. Siitä voi tulla jollekin sellainen olo, että haluaa pilata toisen ilon omalla surullaan.
Olen ap ja tässä olin ajatellut sanoa ennen juhlia mahdollisesti asiasta, en siellä juhlissa paikan päällä. Ihan siksi, että saatan yht äkkiä purskahtaa itkuun jota en voi pidättää. Siinä mielessä voi olla hämmentävää muille, jos eivät tiedä mikä vaivaa
Jos olet noin herkillä, niin kannattaako sinne juhliin mennä ollenkaan? Jotenkin tuntuu, että haluaisit kaiken ja koko ajan pyörivän sinun ja surusi ympärillä. En tarkoita kuulostaa tylyltä, mutta voi tosiaan olla parempi hoivailla itseään kotona jos tuntuu, että juhlat on liikaa. On tosi kurjaa, ettei neuvolasta saa apua tilanteeseen. Monet työnantajat tarjoavat työterveydessä psykologikäyntejä työntekijöilleen, oletko tällaista mahdollisuutta katsonut? Eikä se nyt mahdoton kustannus yleensä ole itse maksaenkaan.
Äh, en halua, että kaikki pyörii suruni ympärillä. Ymmärsit asian väärin. En kaipaile sääliä. Juhliin menemättä jättäminen on myös vaihtoehto, mutta osa perheestä sinne menisi kuitenkin niin jotain he joutuvat kuitenkin selittelemään , miksi en tullut paikalle. Mietin myös, että juhlat jopa saattaisi piristää , kun ajatuksia saa muualle. Kuitenkin jännitän , jos en ole vielä toipunut. Puhuin aiemmin myös vuodosta, josta en tiedä kuinka kauan se kestää. Tämä osaltaan mietityttää ja voi vaikuttaa juhlanautintoon
Minun mielestäni sinä voit juuri niin paljon pyöriä oman surusi ympärillä kun haluat. Sure kunnolla ja läpikotaisin. Se on ihan ok. Ja sure juuri se aika minkä se ottaa.
Ainoastaan sinä voit tietää sopiiko juhliin meneminen sinulle nyt. Itse en olisi pystynyt menemään, koska aikoinani surin ensimmäistä keskenmenoani itkien useamman päivän. Mene siis jos sinusta tuntuu siltä, älä mene jos ei tunnu. Aina voi sanoa saaneensa vaikka "vatsataudin". Myöhemmin voisin asiasta sitten kertoa.
Siis miksi valehdella vatsataudista jos kuitenkin myöhemmin asiasta kertoo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mennyt tosi aikaisin, jos ei ollut sairaalassa toimenpiteitä. Yleensä ne alle 3 kk keskenmenneet ovat viallisia ja koen että on ollut parempi niille ihmisen aluille päästä pois kuin syntyä erittäin vaikeisiin olosuhteisiin. Toki tukea saisi olla enemmän.
T. 2 keskenmenoa kokenutEi sitä vauvan ruumista sure vaan sitä sielua, johon ei päässyt tutustumaan. Harmittaahan se että miksi juuri meidän ihanalle lapselle piti tulla keho, joka anna hänen olla luonamme. Vaikea käsittää
Vaikea käsittää miksi emä oli niin itsekäs että pakotti minut kuolemaan.
Sai tuupata sinua vankkureissa. Oma vauvani on jo 36v ja haluaisin vieläkin hoivata häntä, syöttää, pukea ja kylvettää. Olisi ihanaa häärätä tärkeänä keittiössä soseita valmistellen
Keskenmenot ovat surullisia, vaikkakin yleisiä.
Aika auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mennyt tosi aikaisin, jos ei ollut sairaalassa toimenpiteitä. Yleensä ne alle 3 kk keskenmenneet ovat viallisia ja koen että on ollut parempi niille ihmisen aluille päästä pois kuin syntyä erittäin vaikeisiin olosuhteisiin. Toki tukea saisi olla enemmän.
T. 2 keskenmenoa kokenutEi sitä vauvan ruumista sure vaan sitä sielua, johon ei päässyt tutustumaan. Harmittaahan se että miksi juuri meidän ihanalle lapselle piti tulla keho, joka anna hänen olla luonamme. Vaikea käsittää
Vaikea käsittää miksi emä oli niin itsekäs että pakotti minut kuolemaan.
Sai tuupata sinua vankkureissa. Oma vauvani on jo 36v ja haluaisin vieläkin hoivata häntä, syöttää, pukea ja kylvettää. Olisi ihanaa häärätä tärkeänä keittiössä soseita valmistellen <3
Teit sen jo. Ei sinulle muuta roolia ole kun ei naiset mitään ydinvoimaloita suunnittele.
Ahegao tyttö kirjoitti:
Siis miksi valehdella vatsataudista jos kuitenkin myöhemmin asiasta kertoo?
Onhan se hauskaa
Huumoria
No ei mulla mitään vatsatautia ollu
Sain keskenmenon taas ja onnea sankarille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja miten kauan teillä meni, että vuoto loppui? Milloik seuraavat kuukautiset alkoi?
Keskeytynyt keskenmeno lääkkeellisellä tyhjennyksellä viikolla 11. Vuoto kesti 11 päivää mutta ei ollut mitenkään voimakasta ensimmäisen kahden päivän jälkeen. Seuraaviin kuukautisiin meni 4 kuukautta.
Liisa kirjoitti:
Keskenmenot ovat surullisia, vaikkakin yleisiä.
Naurattaa.
Vai naurattaa?
Mulla 2 keskenmenoa. Sikäli eri tilanne että ne olivat itselleni helpotus kumpikin.
Eka sattui sinä aamuna kun olisin ollut menossa ab#rttiin. Olin aika nuori, vasta 17-vuotias.
Sairaalan henkilökunta oli tosi empaattista kun näin reilun 20 vuoden jälkeen mietin. Tehtiin kaavinta. Varmaan varmuuden vuoksi?
En ollut itse järkyttynyt tai mitään. Helpottunut vain.
Toisen keskenmenon sain kun esikoinen oli vuoden vanha. Tuolloin harmittelin kun raskauduin niin pian.
Raskaus meni kuitenkin onneksi kesken. Soitin siitä jonnekin, lääkäriin varmaan. Puhelimessa oltiin todella empaattisen kuuloisia ja kysyttiin kuinka pärjään. Olisin varmaan saanut keskusteluapuakin jos olisin tarvinnut.
Oli aika alussa raskaus. Vuoto oli muistaakseni samanlaista kuin jos olisi ollut menkat ja kestikin saman verran.
Koska ne juhlat on AP?
Ehkä menisin sinne jos vähänkään siltä tuntuu. Mitä sitten jos jossain vaiheessa tulisikin asiasta kerrottua jollekin ja vähän itkettyäkin? Ei ne juhlat pilalle tommosesta mene.
Tuskin ap alkaa lasia kilistelemään ja isoon ääneen siitä koko juhlaväelle puhua ja koko iltaa parkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku sanoa, että kuinka kauan menee fyysisesti palautumiseen? Eilen tosiaan olen ollut sairaalassa tyhjennyksessä ja välillä edelleen kipuja.
Mietityttää vain viikonlopun yhdet juhlat. Tietysti ajatuksia saisi muualle, mutta vuodon kanssa vierailla oleminen tuntuu epämiellyttävältä.
Oletteko kertoneet keskenmenosta läheisille? Itse en halua mitään sääliä, mutta mietityttää olisiko juhlien pitäjille hyvä kertoa fiiliksistä. Emme olleet juuri kenellekään ehtineet raskaudesta kertomaan, vain muutamalle ja heille tietysti olen uutiset kertonut.
En kertoisi juhlien pitäjälle, vaan yrittäisin nauttia juhlista ja lähtisin vaikka aiemmin kotiin, jos siltä tuntuisi. Minulla raskaus oli jo niin pitkällä että kaikki tiesivät, siksi oli kerrottava.
Tässäkin huomaa kuinka tabu keskenmeno on. Miksi siitä ei saisi puhua?
Tottakai saa puhua, mutta minusta toisen juhlat eivät ole sopiva paikka ja aika siihen. Siitä voi tulla jollekin sellainen olo, että haluaa pilata toisen ilon omalla surullaan.
Olen ap ja tässä olin ajatellut sanoa ennen juhlia mahdollisesti asiasta, en siellä juhlissa paikan päällä. Ihan siksi, että saatan yht äkkiä purskahtaa itkuun jota en voi pidättää. Siinä mielessä voi olla hämmentävää muille, jos eivät tiedä mikä vaivaa
Jos olet noin herkillä, niin kannattaako sinne juhliin mennä ollenkaan? Jotenkin tuntuu, että haluaisit kaiken ja koko ajan pyörivän sinun ja surusi ympärillä. En tarkoita kuulostaa tylyltä, mutta voi tosiaan olla parempi hoivailla itseään kotona jos tuntuu, että juhlat on liikaa. On tosi kurjaa, ettei neuvolasta saa apua tilanteeseen. Monet työnantajat tarjoavat työterveydessä psykologikäyntejä työntekijöilleen, oletko tällaista mahdollisuutta katsonut? Eikä se nyt mahdoton kustannus yleensä ole itse maksaenkaan.
Äh, en halua, että kaikki pyörii suruni ympärillä. Ymmärsit asian väärin. En kaipaile sääliä. Juhliin menemättä jättäminen on myös vaihtoehto, mutta osa perheestä sinne menisi kuitenkin niin jotain he joutuvat kuitenkin selittelemään , miksi en tullut paikalle. Mietin myös, että juhlat jopa saattaisi piristää , kun ajatuksia saa muualle. Kuitenkin jännitän , jos en ole vielä toipunut. Puhuin aiemmin myös vuodosta, josta en tiedä kuinka kauan se kestää. Tämä osaltaan mietityttää ja voi vaikuttaa juhlanautintoon
Minun mielestäni sinä voit juuri niin paljon pyöriä oman surusi ympärillä kun haluat. Sure kunnolla ja läpikotaisin. Se on ihan ok. Ja sure juuri se aika minkä se ottaa.
Ainoastaan sinä voit tietää sopiiko juhliin meneminen sinulle nyt. Itse en olisi pystynyt menemään, koska aikoinani surin ensimmäistä keskenmenoani itkien useamman päivän. Mene siis jos sinusta tuntuu siltä, älä mene jos ei tunnu. Aina voi sanoa saaneensa vaikka "vatsataudin". Myöhemmin voisin asiasta sitten kertoa.
Siis miksi valehdella vatsataudista jos kuitenkin myöhemmin asiasta kertoo?
Itselleni asia oli niin tavattoman henkilökohtainen, että kerroin asian ylipäätään vain lähimmille ja näin ollen tarkoitin, että myöhemmin voi sitten kertoa asian oikean laidan juhlissa olleille lähimmille henkilöille.
Mutta kukin taaplaa tyylillään. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään apua ei tarjottu. Ihan yksin pitää päästä yli.
Näinhän se menee. Keskenmenot ovat täysin "arkirutiinia" ja ei niihin ole aikaa ja varaa kauheasti hoitohenkilökunnan keskittyä.
Voimia kuitenkin Ap:lle. Tiedän että sinua sattuu, mutta sinä selviät tästä(kin) murheesta.
T. Kaksi keskenmenoa kokenut
Näinhän se on. Neuvolan puhelimessa tuli paha mieli myös siitä, että sanottiin "olihan täällä näitä aikojakin varattu pidemmälle, perutaan ne" . Miksi ei yhtä aikaa olisi voitu säästää esim keskustelulle?
Ei ole resursseja. Yli 30% alkaneista raskauksista päättyy keskenmenoon, kyseessä on todella tavanomainen tapahtuma. Ei ole millään tavoin realistinen ajatus, että kaikkiin näihin voisi julkisella puolella tarjota jtn keskusteluapua. Yksityiseltä sitä saa, jos kaipaa.
En myöskään ihan tiedä mitä keskusteluapua yhteen varhaiseen (ennen rv 12) keskenmenoon sitten tarvitsee. Paras lienee että tiedostaa faktat (todella yleinen juttu, kymmeniä tuhansia keskenmenoja vuodessa jo suomen kokoisessa maassa, lähes joka kolmas nainen kokee keskenmenon) ja ettei tee siitä sen isompaa ongelmaa, kuin se on. Itsellä taustalla kaksi rv 9 keskenmenoa, olihan ne kurjia juttuja mutta ei ne mitään poikkeuksellisia tai sen ihmeellisempiä tragedioita olleet. Ihmisillä se lisääntyminen vaan toimii näin, ei kannata sen ihmeemmin vatvoa asiaa, se tekee keskenmenosta vaan suuremman murheen kuin se on.
Lukuisia keskenmenoja tai myöhäisen km:n kokeneet erikseen, niistä toivottavasti saisi pyydettäessä myös jotakin keskusteluapua. Mutta ihan tällaisista tosi yleisistä elämään kuuluvista vastoinkäymisistä ei millään voi alkaa tarjoamaan julkisella keskusteluapua, resurssit ei millään riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mennyt tosi aikaisin, jos ei ollut sairaalassa toimenpiteitä. Yleensä ne alle 3 kk keskenmenneet ovat viallisia ja koen että on ollut parempi niille ihmisen aluille päästä pois kuin syntyä erittäin vaikeisiin olosuhteisiin. Toki tukea saisi olla enemmän.
T. 2 keskenmenoa kokenutEi sitä vauvan ruumista sure vaan sitä sielua, johon ei päässyt tutustumaan. Harmittaahan se että miksi juuri meidän ihanalle lapselle piti tulla keho, joka anna hänen olla luonamme. Vaikea käsittää
Vaikea käsittää miksi emä oli niin itsekäs että pakotti minut kuolemaan.
Olen myös synnyttänyt ja saanut keskenmenon. Keskenmenossa olin järkyttynyt siitä, miten paljon verta tuli. Välillä veri valui pitkin reisiä vaikka pidin jopa lapsen vaippoja housuissa... Myös WC käynneillä pönttöön tippui isoja paloja supistusten kera. Ei mikään kiva kokemus...