Keskenmenon kokeneet
Miten olette kokeneet keskenmenon jälkeen avun saamisen henkiseen jaksamiseen?
Olin eilen lääkärissä. Hän totesi keskenmenon ja sanoi "tosiaan, raskautta ei enää ole. Olen pahoillani". Äänensävyssä ei ollut lainkaan empatiaa , huomasin, että se oli lääkärille arkipäivää. Sanat oli kuin tutuista vuorosanoista. Aloin itkemään toimenpidetuolissa ja hoitaja sanoi, että "saa itkeä, nämä ovat kamalia asioita".
Aamulla soitin neuvolaan ja kerroin tilanteeni, että keskenmeno oli tapahtunut. Hoitaja harmitteli puhelimessa ja jouduin itse pyytämään saisinko keskusteluapua. Kuulemma minulle soitetaan neuvolasta muutaman viikon päästä.
Tuntuu, että tilanteeseen jätetään aika lailla yksin, eikä kukaan ole kysynyt sitä miten puoliso jaksaa.
Kommentit (141)
Juu ei sitä oikein saa. Kriisikeskukseen pääsee tai jossain voi päästä juttelemaan hoitajalle.
En kuvitellut edes että jotain apua sais.
Vierailija kirjoitti:
Positiivista on ainakin se, että olet kuitenkin raskautunut vaikka kesken menikin. Toivoa siis on.
No, eipä tuo lohduta tässä tilanteessa
Vierailija kirjoitti:
En kuvitellut edes että jotain apua sais.
Ei kannata yksin jäädä murehtimaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Positiivista on ainakin se, että olet kuitenkin raskautunut vaikka kesken menikin. Toivoa siis on.
No, eipä tuo lohduta tässä tilanteessa
Anteeksi
Ei minulle kertaakaan tarjottu mitään tukea. Kyse oli kuitenkin myöhäisestä keskenmenosta ja kuolleen sikiön synnytyksestä. Tosin en kyllä osannut kaivatakaan.
Mitään apua ei tarjottu. Ihan yksin pitää päästä yli.
Ilmeisesti mennyt tosi aikaisin, jos ei ollut sairaalassa toimenpiteitä. Yleensä ne alle 3 kk keskenmenneet ovat viallisia ja koen että on ollut parempi niille ihmisen aluille päästä pois kuin syntyä erittäin vaikeisiin olosuhteisiin. Toki tukea saisi olla enemmän.
T. 2 keskenmenoa kokenut
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mennyt tosi aikaisin, jos ei ollut sairaalassa toimenpiteitä. Yleensä ne alle 3 kk keskenmenneet ovat viallisia ja koen että on ollut parempi niille ihmisen aluille päästä pois kuin syntyä erittäin vaikeisiin olosuhteisiin. Toki tukea saisi olla enemmän.
T. 2 keskenmenoa kokenut
Ihan sairaalassa olin eilen.
Onhan se parempi niin, että näin käy jos jotain vikaa, mutta ei se lohduta juuri nyt. Suru on suuri
Vierailija kirjoitti:
Mitään apua ei tarjottu. Ihan yksin pitää päästä yli.
Näinhän se menee. Keskenmenot ovat täysin "arkirutiinia" ja ei niihin ole aikaa ja varaa kauheasti hoitohenkilökunnan keskittyä.
Voimia kuitenkin Ap:lle. Tiedän että sinua sattuu, mutta sinä selviät tästä(kin) murheesta.
T. Kaksi keskenmenoa kokenut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään apua ei tarjottu. Ihan yksin pitää päästä yli.
Näinhän se menee. Keskenmenot ovat täysin "arkirutiinia" ja ei niihin ole aikaa ja varaa kauheasti hoitohenkilökunnan keskittyä.
Voimia kuitenkin Ap:lle. Tiedän että sinua sattuu, mutta sinä selviät tästä(kin) murheesta.
T. Kaksi keskenmenoa kokenut
Näinhän se on. Neuvolan puhelimessa tuli paha mieli myös siitä, että sanottiin "olihan täällä näitä aikojakin varattu pidemmälle, perutaan ne" . Miksi ei yhtä aikaa olisi voitu säästää esim keskustelulle?
En itse kokenut tarvitsevani keskusteluapua. Mikäli kyseessä olisi ollut hyvin myöhäinen keskenmeno, niin olisin saattanut kokea toisin. Itkin vain muutaman päivän ja juteltiin yhdessä miehen kanssa, mutta se oli siinä ja riitti meille. Ehkä alussa oli kuitenkin vielä niin sellaisella asenteella, että lapsi ei ole "todellinen" ennen kuin olen hänet onnistuneesti synnyttänytkin.
Olen pahoillani menetyksestänne. Suru pitää vain käydä läpi.
Osaako joku sanoa, että kuinka kauan menee fyysisesti palautumiseen? Eilen tosiaan olen ollut sairaalassa tyhjennyksessä ja välillä edelleen kipuja.
Mietityttää vain viikonlopun yhdet juhlat. Tietysti ajatuksia saisi muualle, mutta vuodon kanssa vierailla oleminen tuntuu epämiellyttävältä.
Oletteko kertoneet keskenmenosta läheisille? Itse en halua mitään sääliä, mutta mietityttää olisiko juhlien pitäjille hyvä kertoa fiiliksistä. Emme olleet juuri kenellekään ehtineet raskaudesta kertomaan, vain muutamalle ja heille tietysti olen uutiset kertonut.
Nyt voit vetää pään täyteen ja hönöillä ihan kympillä.
Saitteko minkäänlaista jälkitarkastusta? Minulle sanottiin, että jos kuukauden päästä raskaustesti on negatiivinen, mitään käyntiä ei tarvita.
Uskalsitteko yrittää uudelleen raskautta melkein heti?
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku sanoa, että kuinka kauan menee fyysisesti palautumiseen? Eilen tosiaan olen ollut sairaalassa tyhjennyksessä ja välillä edelleen kipuja.
Mietityttää vain viikonlopun yhdet juhlat. Tietysti ajatuksia saisi muualle, mutta vuodon kanssa vierailla oleminen tuntuu epämiellyttävältä.
Oletteko kertoneet keskenmenosta läheisille? Itse en halua mitään sääliä, mutta mietityttää olisiko juhlien pitäjille hyvä kertoa fiiliksistä. Emme olleet juuri kenellekään ehtineet raskaudesta kertomaan, vain muutamalle ja heille tietysti olen uutiset kertonut.
En kertoisi juhlien pitäjälle, vaan yrittäisin nauttia juhlista ja lähtisin vaikka aiemmin kotiin, jos siltä tuntuisi. Minulla raskaus oli jo niin pitkällä että kaikki tiesivät, siksi oli kerrottava.
Vierailija kirjoitti:
Saitteko minkäänlaista jälkitarkastusta? Minulle sanottiin, että jos kuukauden päästä raskaustesti on negatiivinen, mitään käyntiä ei tarvita.
Uskalsitteko yrittää uudelleen raskautta melkein heti?
Jos ei ole ohjeistettu muuta, niin uutta raskautta voi yrittää heti. Me yritimme, mutta keskenmeno oli tosiaan aikainen. Ei ollut myöskään jälkitarkastusta.
Ja miten kauan teillä meni, että vuoto loppui? Milloik seuraavat kuukautiset alkoi?
Mulle ei kukaan pahoitellut. Hoitsu tokaisi, että näitähän sattuu kaikille. Eli sellaista liukuhihnasysteemiä se. Me yritettiin uutta raskautta melkein heti ja tulinkin raskaaksi.
Positiivista on ainakin se, että olet kuitenkin raskautunut vaikka kesken menikin. Toivoa siis on.